EDUSKUNTAVAALIEHDOKUUDESTANI……

……..Tiedote avautuu oikealla olevasta JPnews linkistä…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

REINIKAISIA RAITILLE….


Asia lyhyesti:

Suomessa oli 204 nimismiespiiriä vuoteen 1996 saakka.
Vuonna 1996 muodostettiin 204 nimismiespiiristä 90 kihlakuntaa.
Vuonna 2009 muodostettiin 90 kihlakunnasta 24 poliisilaitosta.
Vuonna 2014 muodostettiin 24 poliisilaitoksesta 11 poliisilaitosta ja Liikkuva Poliisi lakkautettiin.

Ja hieman pitemmästi……….

Poliisiylijohtaja Paatero kaipasi viimeisimmässä blogi kirjoituksessaan ”Reinikaisia” raitille. Paateron kirjoitus kirvoitti monenlaisia kysymyksiä, joihin on pyydetty myös minun kommenttiani.

Olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta ja kertonut mielipiteeni poliisin toimintojen ”tehostamisesta”, mutta kertaus ei liene pahasta.

Aloittelin oman virkaurani 1.4.1984 Alajärven nimismiespiiristä. Nimismiehenä oli Raimo Vistbacka. Tuolloin elettiin niin sanottua yhteistoiminta-alueen aikaa. Meidän yhteistoiminta-alueemme käsitti Alajärven, Evijärven, Härmän, Kauhavan, Lappajärven ja Lapuan nimismiespiirit. Evijärven nms. piiriin kuului Kortesjärvi, Härmään Ala- ja Ylihärmä ja Lappajärveen Vimpeli. Oli 6 nms. piiriä ja 9 kuntaa. Yhteistoiminta-alueen pääpaikkana oli Lapua.

Nimismies oli poliisipäällikkö, tutkinnanjohtaja, syyttäjä ja vielä vouti, eli yhteen henkilöön yhdistettiin neljä virkaa. Jokaisella nimismiespiirillä oli oma poliisiasema, jossa kansalaiset saivat erittäin nopeasti ja jouhevasti asiansa hoidettua. Ei tarvinnut varata erikseen aikoja asiakaspalveluun, eikä jonottaa muutenkaan.

Käytännössä arkipäivinä oli jokaisessa piirissä töissä vähintään 2 miehen partio. Samoin oli viikonloppuisin, aina aamuyölle saakka. Alueella oli töissä iltaisin ja pitkälle yöhön aina vähintään 14 poliisia. (Lapualla 2 partiota) Päivällä poliiseja oli enemmän.

Poliisit hoitivat omat juttunsa, eli tutkivat kolarit, pahoinpitelyt, varkaudet ja sellaiset jutut jotka eivät vaatineet erikoisosaamista. Jutut hoidettiin nopeasti ja esitutkintapöytäkirjat lähtivät syyttäjänä toimineille nimismiehille. Asiat etenivät ja esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa vakuutusyhtiöt saivat nopeasti poliisin esitutkintapöytäkirjan ja suorittivat korvausharkintansa sen perusteella. Vahinkoa kärsineiden ei tarvinnut poliisin takia odotella korvauksiaan kuukausikaupalla.

Sanalla sanottuna – asiat rullasivat nopeasti ja tehokkaasti. Myös juttujen selvitysprosentit olivat aivan toista luokkaa kun nykyään. Tämä siitä huolimatta, että juttuja tutkivat pussihousupuolen pojat, eivätkä varsinaiset dekkarit. Kova selvitysprosentti ei perustunut Olympia kirjoituskoneen ja kalkkeerauspaperien käyttötaitoon, vaan siihen, että me tunsimme piirimme väen.

Me tiesimme usein jo tekotavasta, kuka oli mennyt apteekkiin oven saranapuolelta. Meillä oli aikaa jutella ihmisten kanssa maailman menosta. Jutellessa tutustuttiin ihmisiin ja sille tutulle poliisille oli helpompaa purkaa sydäntään ja kertoilla kylän tapahtumista. Koska kyläläiset tunsivat toisensa ja kylällä asuvan poliisin, tuli poliisin tietoon nykyistä sähköpostiakin nopeammin jos kylälle ilmaantui outoja kulkijoita. Jos joku kertoi nähneensä kylän lammessa valaskalan, taikka liito-oravan paikassa jossa oli vain näätiä, katsottiin asekortista että oliko kyseisellä henkilöllä aseita. Jos oli, niin ne haettiin pois vai vihkaa – ilman isoja manööverejä ja lehdistötiedotteita. Ei silloin juuri piiritelty. Asiat hoidettiin pitkälti puhumalla. Tieto kulki puolin ja toisin.

Tällainen ”tehoton” toiminta ei ollut kaikkien mieleen. Virkakoneistoon oli saatava lisää kierroksia ja varsinainen turbo ahdin keksittiin 1.12.1996, jolloin aikaisemmat nimismiespiirit yhdistettiin kihlakunniksi. Temppu myytiin kansalaisille vakuuttelemalla, että nyt poliisin toiminta tehostuu ja saadaan säästöjä, kun päästään nimismiehistä eroon. Valtakuntaan muodostettiin 90 kihlakuntaa.

Meidän alueellemme syntyi Lapuan kihlakunta. Nimismiehistä päästiin eroon lakkauttamalla heidän virkansa, mutta kun nämä nimismiehet olivat kuluttaneet koulun penkkiä ja päntänneet päähänsä ylemmän oikeustieteen tutkinnon, he tiesivät myös omat oikeutensa. Näihin oikeuksiin kuuluu oleellisesti se, että valtion virkaan nimitettyä ei voida noin vain potkia pellolle.

Kun nimismiehiä ei voitu kävelyttää kortistoon, oli heille keksittävä uudet virat, sen menetetyn nimismiehen viran tilalle. Näin nimismiehistä leivottiin poliisipäälliköitä, apulaispoliisipäälliköitä, kihlakunnanvouteja ja kihlakunnan syyttäjiä. Tutkinnanjohtajuus heiltä otettiin pois ja se siirrettiin komisarioportaalle.

Ylemmän oikeustieteen tutkinnon suorittaneiden määrä pysyi poliisihallinnossa lähes entisellään, mutta poliisipuolella oli kyyti kylmää. Enemmän sirkusteltoista tuttu silmänkääntötemppu tehtiin tietämäni mukaan silloin ensimmäistä kertaa sisäministeriön hallinnossa. Yksinkertaisuudessaan temppu oli lumoava. Sanottiin vaan HOKKUS – POKKUS ja jätettiin täyttämättä eläkkeelle jäävien konstaapelien virkoja. Säästöjä tuli ja temppu onnistui pommin varmasti – myös aloittelijalta. Mielikuvamainontaa harrastettiin ja tehostevaikutusta tavoiteltiin hokemalla että uudistus parantaa poliisipalvelua. Tämä palveluhan ”parani” sillä, että alettiin kutsua poliisiasemia PALVELUTOIMISTOIKSI. Kätevää – eikö totta?

Temppujen seurauksena meidän alueellamme partioi iltaisin ja muina painopisteaikoina 14 poliisin sijasta vain 6-8 poliisia. Kansalaisten palvelu ”tehostui” ja ”parani”, kun lakkautettiin ensin Härmän, sitten Evijärven ja lopuksi vielä Kauhavan ja Lappajärven palvelutoimistot.

Poliisin lupapalveluja tarvitsevat joutuivat asioimaan entistä kauempana ja entistä ruuhkaisempien tiskien takana.

Seuraava askel poliisipalvelujen ”tehostamisessa” harpattiin vuoden 2009 alussa. Tuolloin 90 poliisilaitosta niputettiin 24 poliisilaitokseen. Myös palvelutoimistoja vähennettiin.

Etelä-Pohjanmaan alueella manööveri merkitsi Alavuden, Kauhajoen, Lapuan ja Seinäjoen poliisilaitosten sulautumista yhteen laitokseen. Palvelutoimistoja ei enää vähennetty, mutta painopisteaikoina (lue: kalliiden ilta-,yö- ja erityisesti sunnuntaituntien aikana) partioiden määrää vähennettiin.

Järvikuntien ja Härmänmaan alueella saattoi hyvässä lykyssä olla töissä peräti kaksi partiota ja sama tilanne oli muidenkin lakkautettujen poliisilaitosten alueella. Kansalaiset joutuivat asioimaan yhä useammin pääpoliisiasemalla Seinäjoella, jonne reuna-alueilta kertyy matkaa lähemmäs 100 kilometriä.

Kun tämän matkan ajaa vaikkapa ampuma-aseen hankkimisen takia muutamaan kertaan, maksaa aseen luvittaminen monesti enemmän kun ase kaupassa. Näin se palvelu paranee…

Viimeisin viritys ja oikea super loikka toimintojen tehostamisessa oli tämä PORA III, eli poliisin hallintorakenneuudistuksen 3. vaihe.

Nyt sitaistiin vanhan Vaasan läänin alueen kaikki kolme poliisilaitosta (Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan) poliisilaitokset yhteen nippuun. Poliisipäällikön virkahuone on nyt Vaasassa.

Vähenevien määrärahojen takia partioita on vähennetty. Jos työvuorossa joku sairastuu, ei tilalle soiteta tuuraajaa, koska tuuraajalle joudutaan maksamaan ylityökorvauksia, joihin ei enää ole varaa. Kökkähommiakaan ei saa tehdä – ne on verottaja kieltänyt!

Eri poliisilaitoksilta saamani viestit kertovat, että nyt mennään aivan jaksamisen äärirajalla. Henkilöstö on kuormittunut ja sairauslomat ovat lisääntyneet. Poliisilla ei ole enää aikaa jutella kansalaisten kanssa, poliisille ihmiset ovat asiakkaita joista on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti, jotta voi hoitaa toisen asiakkaan.

MUUTAMA IRRALLINEN HUOMIO

-Toimintojen ”tehostamisen” seurauksena poliisin kenttähenkilöstöä on koko ajan vähennetty. Päällystöpuolelle virkoja on vielä jäänyt. PORA III:n yhteydessä perustettiin kokonaan uusia poliisilakimiehen virkoja. Nämä täytettiin entisillä apulaispoliisipäälliköillä, joita ei tietenkään voinut erottaa vaikka virka lakkautettiin. Missä luvatut säästöt? Missä luvattu päällekkäisyyksien poistaminen?

-Poliisin puhelinnumeroa ei enää löydä mistään. Kun ei löydy numeroa, kansalaiset eivät enää tavoita poliisia edes puhelimella. Jos on yksinkertaisesta ja kiireettömästä neuvonta-asiasta kysymys, niin on soitettava hätäkeskukseen. Onko järkevää kuormittaa hätäkeskusta jos soittajan asiana on kysyä, saako naapurin koira juosta irrallaan ympäri vuoden?

-Koska poliisit vielä nimismiespiiriaikoina aloittivat työnsä omilta poliisiasemiltaan, he useimmiten asuivat asemien lähellä. Näin poliiseja oli myös maakunnan reuna-alueilla. Poliisit tunsivat alueensa asukkaat ja asukkaat tunsivat poliisinsa. Nyt poliisit aloittavat työvuoronsa maakuntakeskuksissa olevilta pääpoliisiasemilta taikka harvoista sivutoimipisteistä, joten paikallistuntemus on kokonaan kadonnut.

-Poliisi on vieraantunut kansasta ja kansalaiset poliisista. Tämä on erittäin vaarallinen yhtälö.

-Poliisin tehtävämäärät ovat lisääntyneet ja kenttätyötä tekevien poliisien määrä on vähentynyt. Lentotermiä käyttäen, kohta kone sakkaa. Minä saan viikoittain soittoja joissa minua edelleen pyydetään hoitamaan jotain poliisille kuuluvaa tehtävää. Hätäkeskukseen ei kuulemma kannata soittaa kun poliisi ei kuitenkaan tule paikalle.

-Eriasteisia oikeudenloukkauksia tehdään tänään varmasti enemmän kun kymmenen vuotta sitten. Tilastot saattavat osoittaa oikeudenloukkausten vähentyneen, sillä ihmiset eivät enää ilmoita poliisille varastetuista polkupyöristä, polttoainevarkauksista taikka lievistä vahingonteoista. Myös moni rattijuoppo taikka pahoinpitely jää ilmoittamatta, koska poliisin tulo tapahtumapaikalle kestää kauan, taikka poliisi ei tule ollenkaan.

-Esimerkkinä tilastoista on vaikkapa se, että rattijuopot poimitaan liikennevirrasta vain ajoneuvo pysäyttämällä ja sen kuljettaja puhalluttamalla. Ennen oli aikaa pitää erillisiä puhallusratsioita, joista rattijuoppoja paljastui. Nämä luonnollisesti tilastoitiin. Nyt ei ole aikaa puhallutuksiin, joten kiinni jääneiden määrä vähenee. Tästä on helppo vetää johtopäätös että alkoholin vaikutuksen alaisena autoilevien määrä on vähentynyt, joten hyvällä syyllä voidaan vähentää myös valvontaa. Oravanpyörä on valmis.

-Sama tilanne on huumausaineiden käyttörikosten kanssa. Jos ei ole resursseja valvontaan, ei tule juttuja ja kun ei tule juttuja, ei ole tarvetta valvoakaan.

-Minä olen Paateron tavoin erittäin huolestunut eriarvoisuuden kasvusta turvallisuus- ja myös muissa poliisiasioissa harvaanasuttujen alueiden ja suurten keskusten ihmisten välillä.

-Tilanne on vielä jotenkin viranomaisten hallinnassa, mutta kuka tietää kuinka kauan? Toivon olevani väärässä ennustaessani että ennen pitkää kansalaisten pinna palaa ja perustetaan eriasteisia kodinturvajoukkoja. Nämä viikonloppuisin ja yöaikaan katuja partioivat tervekätiset miehet saattavat puuttua tilanteisiin joiden hoitaminen kuuluu selvästi poliisille.

-Minä hämmästelen nykyistä tilannetta, sillä me kenttämiehet olemme jokaisen uudistuksen yhteydessä varoittaneet uudistuksen seurauksista. Varoituksillamme ei ole ollut mitään merkitystä. Meitä ei ole kuultu eikä kuunneltu.

Minä en pidä realistisena ylijohtaja Paateron visiota kyläpoliisien paluusta. Kerron muutaman syyn:
-Poliisin kenttähenkilöstön vaje estää yksittäisten kyläpoliisien toiminnan. Ei kerta kaikkiaan ole enää poliiseja jotka joutavat kuuntelemaan ihmisten murheita. Keikalta keikalle ajetaan anteenit takakenossa.
-Työturvallisuus. Kuka ja mikä takaa sen, että se rauhallinen ja kiireetön asiointi ei muutu väkivaltatilanteeksi? Tuskin kukaan pystyy ennakoimaan avohoidossa olevan lääkkeiden ja päihteiden sekakäyttäjän toimia ja käyttäytymistä.
-Mikä on yksin työskennelleen poliisin oikeusturva jos hän joutuu käyttämään voimakeinoja asiakkaan rauhoittamisessa?
-Mistä löytyvät nämä alueensa tuntevat kyläpoliisit? Meille on hyvää vauhtia kasvamassa poliisipolvi jonka juuret ovat maakuntakeskuksissa ja reuna-alueiden paikallistuntemus on olematon.
-Pahimmassa tapauksessa käy vielä niin, että kyläpoliisiksi nimitettäisiin poliisi joka ei ole juuri koskaan ”kylällään” käynyt. Ei kannata nauraa…taannoin Soinin kuntaan nimitettiin koulupoliisiksi mies joka asui Vaasassa, eikä kertomansa mukaan ollut koskaan käynyt Soinissa. Hoitele siinä sitten uskottavasti koululaisten asioita.

-Me vanhan kaartin kenttämiehet ennustimme ensimmäisen kihlakuntauudistuksen jälkeen, että vielä tulee pää vetävän käteen. Nyt aletaan olla lähellä sitä tilannetta.

Silloiset poliittiset päättäjät tekivät valtavan virheen lakkauttaessaan hyvin toimineet nimismiespiirit. Viimeisimmän virheen tekivät nykyiset poliitikot hyväksyessään PORA III:n ja LP:n lakkauttamisen.

Minä vastustin hallintovaliokunnassa viimeisintä uudistusta. Siihen ensimmäiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa.

Jos haluaa vielä nähdä Artturi Reinikaisen, on syytä vuokrata video. Sillä se onnistuu – muuten ei.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

MIELIPIDEAUTOMAATIT….

Masa Niemi, alias ”pätkä” totesi aikoinaan Pekka Puupäälle että asiahan ei minulle kuulu…mutta.

Tämän jälkeen seurasi vuolas selvitys asiasta josta puhuja ei tiennyt yhtään mitään.

Julkisuudessa vilahdelleita mielipiteitä ja kannanottoja lueskellessa päätyy väkisinkin siihen, että meissä jokaisessa näyttää asuvan pieni ”Pätkä”. Niin runsasta on mielipiteiden ilmaisu ja vuolas kielenkäyttö.

Otetaan esimerkiksi vaikka Koskenkorvan viinatehdas Ilmajoella. Raivoraittiina ja absolutistina itseään mainostavat saarnaavat ja mekkaloivat viinatehtaan puolesta.

Tasa-arvoista avioliittolakia näyttävät vastustavan ja siitä eniten keskustelevan hetero –suhteessa elävät henkilöt.

Jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen kaikkein myönteisimmin näkyivät, ja ennen kaikkea kuuluivat, suhtautuvan henkilöt jotka tuskin koskaan olivat pidelleet käsissään 60 gramman porapatruunaa, taikka kolmesta porapatruunasta kasattua putkimiinaa.

Viimeisimpänä villityksenä kuplii NATO keskustelu. Jokaisella itseään arvostavalla täytyy olla mielipide NATOsta, vaikka asiasta ei tunnu tietävän muuta kun sen että puhutaan sotilasliitosta.

Joku kysyy, olenko keskustelua vastaan. En toki. Keskustella saa ja keskustella pitää, mutta olisi oikein ja oikeudenmukaista kertoa tietojensa rajallisuus, jottei kuulijalle muodostu käsitystä siitä että nyt on äänessä varsinainen asiantuntija.

Otetaan esimerkiksi vaikka tuo NATO -keskustelu. NATO kortilla on houkuteltu ja peloteltu (suhtautumistavasta riippuen) meitä tavan takaa.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja, tohtori Jussi Niinistö avasi keskustelun todeten, että Hänen mielestään olisi paikallaan pohtia Suomen puolustusasioita hieman syvällisemmin.

Erittäin korkealle arvostamani edustaja Niinistö ei ilmaissut haluaan liittyä sen enempää NATOon kun mihinkään muuhunkaan sotilasliittoon, vaan Hän halusi selvittää mitä sotilasliittoon kuuluminen merkitsisi Suomelle.

Olen Niinistön kanssa täsmälleen samoilla linjoilla. Vanhaa sanontaa lainaten ”katto kannattaa korjata hyvän sään aikana”. Sateella se on myöhäistä.

Toivon että selvitys tehdään ja saadaan käsitys mitä jäsenyys maksaa, mitä saamme jäsenmaksun vastineeksi, mitä seuraamuksia jäsenyydestä olisi ulkopoliittisesti, mihin me sitoutuisimme ja mitä negatiivisia vaikutuksia saattaisi olla mahdollisilla sitoumuksillamme.

Samassa yhteydessä tulisi selvittää myös muut maan puolustuksen kannalta oleelliset vaihtoehdot, ei pelkästään NATOa. Viittaan nyt nykyistä tiiviimpään puolustusyhteistyöhön muiden Pohjoismaiden kanssa.

Sotilasliitto NATO häärii maailman poliisina siellä ja täällä ja jostain kumman syystä yleensä siellä missä on öljyä.

Pohjoismaiden välisellä puolustusliitolla tuskin olisi intrerssiä lähteä näyttämään sotilaallista voimaansa kaukomaihin. NATOlla on.

Tämän takia NATO jäsenyys toisi mukanaan myös nykyistä suurempia uhkia. Suomi joutuisi sotilasliiton jäsenenä mukaan sellaisiinkin konflikteihin, joihin meidän ei tarvitse liittoutumattomina puuttua.

Tältä pohjalta tarkastellen näen liittoutumattomuuden merkittävänä etuna. Sotilassanontaa lainaten ”ei ole viisasta vetää tulta ylleen”. Liittouman jäsenenä Suomi olisi yhdessä rintamassa liittouman muiden maiden kanssa myös ottamassa osumaa, mikäli kriisi laajenisi ja konfliktin osapuoli päättäisi kostaa liittouman aiheuttamia tappioita liittouman jäsenmaissa.

Tällaisessa tilanteessa saattaisi autopommi räjähtää myös Suomessa. Sitä tuskin kukaan haluaa, mutta sellainen mahdollisuus on otettava huomioon.

Käsitykseni mukaan Suomi ei voi sen enempää EU:ssa kun NATOssakaan olla vapaamatkustajana poimimassa rusinoita pullasta.

EU:n talouspakotteista meillä on jo esimakua. Suomen on hyväksyttävä muiden EU maiden rinnalla Venäjään kohdistuvat talouspakotteet. Kun olemme EU:ssa mukana, niin meillä ei voi olla erillistä pakotelinjaa – vaikka me sitä haluaisimmekin.

Sama kohtalo meillä olisi NATOn jäsenenäkin. Jos jäsenenä ollaan, kannetaan jäsenen koko vastuu. Myös niissä tapauksissa joissa vastuun kantaminen on raskasta ja oman maamme etujen vastaista.

Kolikon toinen puoli on sitten se tuki ja turva jonka NATO tarjoaa. Tällä hetkellä maahamme ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Tämä ei takaa sitä etteikö uhkaa kohdistuisi joskus tulevaisuudessa.

Jos uhkaa tulee, niin aika todennäköistä on että uhka tulee jonkun lähinaapurimme suunnasta. En usko että esimerkiksi joku Afrikan valtioista julistaisi jostakin syystä meille sodan.

Lähinaapureita ei montaa ole joten riski- ja uhka-arvio on melko nopeasti tehty. Rehellisesti sanottuna uhka tulee, jos on tullakseen, aamuauringon kanssa samasta suunnasta.

Auringolla on ihmeellinen voima, samoin on naapurimaallakin. Jos joudumme tilanteeseen jossa aamuauringon säteiden kanssa maahamme tulee myös ohjuksia, on turhaa haikailla puolustusyhteistyötä NATOn taikka minkään muunkaan maan kanssa.

Myötätuntoa saamme ja sympatiaa. Se lämmittää samalla tavalla kun syksyllä 1939. Omilla on tultava toimeen.

Tässä vaiheessa lienee paikallaan pyytää lukijaa ihan vakavasti pohtimaan tilannetta jossa laitettaisiin kova kovaa vastaan – ihan sananmukaisesti. Venäjä ilmoittaisi että se ottaa Suomen – keinoja ja välineitä kaihtamatta.

NATOn päätoimija USA ilmoittaisi että ei käy. Venäjä ilmoittaisi että myös mannertenvälisten ohjusten siilot on avattu ja jos USA ei hyväksy Venäjän vaateita, vastaa Venäjä koko arsenaalillaan.

Mitä luulet, lähtisikö USA vaarantamaan oman turvallisuutensa Suomen takia? Minä uskon että ei lähtisi. Jos vaakakupissa olisi ihan sananmukaisesti kolmas maailmanpalo taikka Suomen imaisu Venäjään, niin uskon että riskienhallintapuolen taktikot USA:ssa päätyvät siihen että annetaan periksi.

No tämä oli vain tällaista teoreettista pohdintaa, mutta mielestäni asiaa on ajateltava monelta kantilta.

Paras vaihtoehto on säilyttää hyvät suhteet kaikkiin naapureihimme. Eikä haittaa ole vaikka puhevälit säilyvät naapureiden naapureidenkin kanssa.

Omaa puolustusta on tehostettava, se on päivän selvä. Suomi ei pärjää suurvalloille aseistuksellaan, eikä teknologiallaan. Lennokkipojilla on aivan omat kerhonsa, johon meidän rahkeemme eivät riitä. Taistelutahtoa meiltä ei voida viedä. Se ei maksa mitään. Jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen hyväksyminen oli maamme puolustukselle erittäin kallis ja kova isku.

Koko Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vastusti sopimuksen hyväksymistä. Pioneerikoulutuksen saaneena tuin voimakkaasti ryhmämme kantaa.

Yllä olevasta huomaat, että minäkin kirjoitan aiheesta ja asiasta josta en tiedä mitään.

Tietämättömyyden synkällä saralla tarpoessani muistelin meillä hirvenmetsästyksessä suosittujen kaliberien 30-06 Springfield ja 308 Winchester alkuperää. 30-06 kehiteltiin Amerikan armeijan tarpeisiin 1906. Kaliberin etu osan merkintä tarkoittaa patruunassa käytettävän luodin halkaisijaa tuuman osina ja jälkimmäinen kertonee kehittämis- vuoden. Hylsy on 63mm pitkä.

Kun 30-06 patruunaa pidettiin turhan pitkänä, suuritehoisena, kalliina ja raskaana taistelukentillä käytettäväksi, kehiteltiin lyhyempi versio kaksijalkaisen riistan kaatoon. Tämä ”pikkuveli” oli piirustuspöydällä jo 1940 luvun loppupuolella ja työnimenä sillä oli 7,62 x 51mm NATO.

Pikku NATO paljasti kyntensä ammuttavuutensa ja toimivuutensa osalta ja kun sitä voitiin pesittää lyhyempiin lukonkehyksiin, alettiin patruunaa käyttää myös sivilimarkkinoilla. Vuonna 1952 ase- ja patruunajätti Winchester otti patruunan valikoimiinsa vaihtaen kaliberimerkinnän 7,62 x 51mm NATOsta Winchesteriksi.

Loppu on legendaa, jota moni hirvi ja karhu noituu joka syksy.

Amerikan asevoimien tuotekehitysinsinöörien askartelu piirustuspöytiensä ääressä ei suinkaan loppunut 7,62 x 51 mm NATO patruunan kehittämiseen, vaan jatkui kiihkeänä, lyhenee ja kevenee teemalla. Hylsyä lyhennettiin 44,7 milliin ja luodin halkaisiaakin pienennettiin reippaasti 5,7 milliin. Nyt oli käsissä pieni ja kevyt patruuna joka toimi automaattiaseissakin erinomaisesti. Patruuna tunnetaan nimellä 223 Remington.

Jos hirvet ja karhut noituvat syksyisin 30-06:tta ja 308:a, niin männyn latvuksissa aamuaurinkoa palvovat teeret ja metsot suhtautuvat samalla tavalla 223 Rem:iin.

Aika moni suomalainen metsästäjä käyttää ehkä tietämättään jo nyt NATO varusteita.

Blokin toisella puolella käytettiin ja käytetään edelleen vuonna 1891 (luit aivan oikein) kehiteltyä kaliiberia 7,62 x 53R. Tässä patruunassa voidaan turvallisesti käyttää samoja luoteja kun NATO maiden 308 ja 30-06 aseissakin.

Hylsy on 53mm pitkä ja reunakantainen. Merkintä R tarkoittaa alkuperämaata Russian. Toki joku voi sen vääntää ryssäksikin.

Tämä kaliberi oli ja on edelleen käytössä myös Suomen puolustusvoimissa. Ennen rynnäkkökivääriaikoja sitä käytettiin yleisesti. Nykyään patruunaa käytetään tarkka-ampujakiväärissä (TAK M-85).

Myös tälle kaliberille pesitetyillä aseilla on kaadettu kaksi ja nelijalkaisia, sekä pudoteltu siivekkäitä.

Lopuksi asia jolla ei ole mitään merkitystä, mutta mielipiteensä saa kuulemma sanoa. Minä olen vuosikausia käyttänyt 30-06, 308Win ja 7,62x53R kaliberin aseita.

Sisäballistisilta ominaisuuksiltaan viimeksi mainittu on ylivoimainen amerikalaisiin verrattuna.

Sano mitä sanot mutta tankki se….eikun näin se on.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

OIKEUS PUOLUSTAUTUA

Pyörälenkillä tulee miettineeksi kaikenlaista. Tänään pohdiskelin viikon aikana uutistulvassa pyörineitä kuvia itkevistä lapsista ja räjäytetyistä rakennuksista.

Tarkoitan Gazan tapahtumia. Koska en kuulu ulkoasiain valiokuntaan, ei pohdinnoillani ole merkitystä maamme virallisen politiikan kannalta. Kirjaan tähän vain omia, henkilökohtaisia tuntemuksiani.

Uutislähetykset alkavat yleensä sillä että kerrottaan kuinka monta ihmistä on jo tähän mennessä kuollut Gazan kaistaleella. Israelilaisia on viimeisimmän tiedon mukaan kuollut neljäkymmentä ja palestiinalaisia yli tuhat.

Ruumiiden määrän jälkeen kerrotaan Israelin ohjusten osuneen taas johonkin taloon, jossa oli naisia, lapsia ja vanhuksia. En ole kuullut mainittavan että Israelin armeijan laser ohjatut täsmäpommit olisivat vielä kertaakaan osuneet ihan nappiin, eli sellaiseen kohteeseen jossa on vain ja ainoastaan hampaisiin saakka aseistettuja hamasin taistelijoita. Kun en ole tällaista uutista kuullut, on minulla joko valikoiva kuulo, Israelin armeijalla erittäin huono aseistus ja maalinosoitusjärjestelmä taikka sitten uutisointi on ollut poikkeuksellisen valikoivaa.

Jotenkin minä vaan kallistun tuon valikoivan uutisoinnin kannalle. Rehellisyyden nimessä on toki myönnettävä että uutisissa on mainittu myös hamasin taistelijoiden ampuneen raketteja Israelin puolelle, mutta niillä ei ole saavutettu mainittavampaa aineellista vahinkoa.

Ainakin minulle on muotoutunut käsitys että taistelussa ovat vastakkain Daavid ja Goljat. Pieni ja ISO. Tällä kertaa ISOn ja pahan roolia sovitetaan Israelin sotilaille.

Ihmiset pakkaavat sympatiseeraamaan pienempiä osapuolia, ja suhtautuvat nuivasti isompaan ja etukäteen vahvemmaksi tiedettyyn osapuoleen. Näin se kuulkaas taitaa olla elämässä yleensäkin.

Kun hamasin taistelijat ammuskelevat rakettejaan Israelin puolelle ja vahinkoa ei näytä tulevan, niin tätä taustaa vasten ei näyttäisi Israelillakaan olevan oikeutta puolustautua.

Johtuuko Israelin puolella olevien vahinkojen määrä ja laatu israelilaisten hyvästä varoitus- ja suojautumisjärjestelmästä, vai hamasin taistelijoiden rakettien kehnosta maaliinhakeutumiskyvystä.

Tässä pohdinnassa lienevät kaikki kolme tekijää tasavahvoissa rooleissa. Israelilla on tunnetusti jo koeteltu taito ja kyky suojata kansalaisiaan ilmaiskuilta ja vähäisen tietämykseni perusteella otaksun hamasin rakettien osumatarkkuuden olevan olematon.

Kun rakettien osumatarkkuus on olematon ja niitä siitä huolimatta ammutaan rajan yli naapurimaan puolelle, otetaan tietoinen riski että raketit voivat osua siellä ihan mihin tahansa: kirkkoon, kouluun, sairaalaan, lastentarhaan taikka appelsiinilehtoon.

Näin toimien eivät hamasin taistelijoiden raketit ole yhtään sen viattomampia taikka puhtoisempia kuin Israelin armeijan täsmäpommitkaan.

Oletko muuten nähnyt TV:ssä yhtään välähdystä jossa hamasin taistelija laukaisee raketin Israeliin? Minä en ainakaan ole nähnyt. Sen sijaan lähes joka lähetyksessä näytetään Israelin armeijan vaunuja laukomassa kranaatteja hamasin asemiin.

Eikö ole erikoista uutisointia?

Muistelin rikoslaissamme olevaa, oikeuttamisperusteeksi luokiteltavaa säännöstä hätävarjelusta. Ennen vanhaan pykälässä sanottiin että ”Puolustaakseen itseään tai toista, omaansa tai toisen omaa, jo aloitetulta taikka kohtapäätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä….”

Pykälää on päivitetty, mutta tuo sanonta ”kohtapäätä uhkaava” kuulostaa niin mukavalta että käytän mieluummin sitä, kun uudempaa ”aloitettu tai välittömästi uhkaava”.

Suomen lain mukaan ei kansainvälisiä konflikteja ratkota. Tämän lainkohdan muisteleminen selventää ainakin minulle, että jokaisella on oikeus puolustautua toisen (ihmisen) oikeudetonta hyökkäystä vastaan.
Puolustautumisoikeus on, kunhan puolustautumisen laatu on perusteltavissa ja oikeassa suhteessa jo aloitettuun taikka kohtapäätä uhkaavaan oikeudettomaan hyökkäykseen nähden.

Esimerkkinä vaikkapa se, että raskaansarjan ammattinyrkkeilijälläkin on oikeus puolustautua elämästä taikka muusta huumaantuneen, 60 kiloisen triathlonistin päällekarkausta vastaan.

Nimenomaan puolustautua, jos mitkään muut keinot eivät estä päällekarkausta. Puolustautuessa pitää muistaa että puolustuksen laadun ja määrän tulee olla perusteltua hyökkääjän henkilöön ja hänellä käytössään oleviin astaloihin nähden.

Jos ammattimies ensitöikseen lataa puolta kevyemmän kaverin kanveesiin, saattaa tulla sanomista. Asiaa pitää yrittää ratkoa ensin kaikilla muilla keinoilla ja vaikka jouduttaisiinkin fyysiseen kontaktiin, niin riehujan kiinni pitäminen erilaisin hallinta- ja sidontaottein on aina paremmin puolusteltavissa kun suora lyönti.

Se lyönti on aina vihonviimeinen keino estää päällekarkaus. Mutta siihenkin on oikeus, jos mikään muu ei auta.

En ota kantaa siihen kumpi heitti Gazassa ensimmäisen kiven.

Mielipiteenäni sanon kuitenkin sen, että ei israelilaistenkaan tarvitse istuskella rakettisateessa. Ei ole Israelin vika jos sillä on paremmat asejärjestelmät kun hamasin taistelijoilla. Ei ole myöskään ammattinyrkkeilijän ”vika” että on reenaillut itsensä kovaan kuntoon ja osaa käyttää käsiään muuhunkin kun syömiseen.

Tätä taustaa vasten pohdiskeltuna, olisiko maailman silmissä tasavertaisempaa jos Israelin armeija luopuisi nykyaikaisista aseistaan ja lähtisi laukomaan hamasin asemiin samanmoisia raketteja joita sieltä tulee Israeliin?

Minä ymmärrän sellaiset toimet joilla Israel puolustautuu jo aloitetulta rakettihyökkäykseltä. Ymmärrän myös toimet joilla etsitään ja tuhotaan Israelin puolelle ulottuvia tunneleita.

Mielestäni nämä ovat perusteltavissa. Jos Israel käyttäisi raskainta asettaan ja lataisi Gazaan ydinohjuksen, olisi homma lähtenyt lapasesta samalla tavalla jolla ammattinyrkkeilijä tyrmää puolta kevyemmän amatöörin.

Silloin ei voiman käyttö olisi enää puolusteltavissa.

Sota on raakaa ja julmaa. Erityisen raakaa ja julmaa se on silloin kun käytetään erilaisten sotatoimien ja asejärjestelmien suojana naisia ja lapsia. Heikoimpien ihmisten käyttäminen kilpenä on ala-arvoista.

Pitävä tulitauko olisi saatava alueelle välittömästi. Ihmisten on parempi elää sovussa kun sodassa.
Reijo

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

MIELIPIDEKIRJOITUS AMBULANSSISTA

Alla Ilkkaan lähettämäni mielipidekirjoitus. Koska kirjoitusta ei ole julkaistu lehdessä, julkaisen sen tässä.

Ensihoidosta ja Vimpelin ambulanssista


Ilkan yleisönosastolla on kirjoitettu pariinkin otteeseen Vimpelin ambulanssiin liittyvistä asioista. Viimeisenä julkaistiin (19.7.) osastonylilääkäri Rauno Jokisalon selvitys asian hallinnollisista perusteista. Tähän liittyen on jäänyt pimentoon kuitenkin muutamia asioita, joita on hyvä avata, että yleisölle syntyisi päätöksestä ja sen tekotavasta oikea kuva.

Vimpelin ambulanssin karsimiseen liittyvä päätöksentekoprosessi on ollut luonteeltaan varsin salamyhkäinen eikä täytä missään suhteessa hyvän hallintotavan kriteerejä. Päätös on valmisteltu ja tehty varsin pienessä piirissä, eikä päätöksenteon yhteydessä ole edes kuultu asianosia eli eritellysti Vimpelin kuntaa ja Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakuntaa, joista jälkimmäisellä on Vimpelissä terveydenhuoltovastuu. Päinvastoin Vimpelin kuntapäättäjille uutinen tuli täytenä yllätyksenä Juhannuksen alla. Vaikka asiasta olisikin tehty edellä mainittu päätös, olisi asiasta pitänyt ehdottomasti keskustella etukäteen ja asianosia informoida hyvissä ajoin virallisia väyliä pitkin. Nythän näin ei ole menetelty.

Näyttää siltä että päätöksen tekijöillä eivät myöskään ole olleet kunnolla hallussa alueen maantieteelliset asiat. Järviseudulla ambulansseja on muutoksen jälkeen kolme, kaksi Alajärvellä ja yksi Lappajärvellä. Vaikka tämä järjestely saattaa täyttää jonkin yleisen minimivaatimuksen, tulisi päätöstä tehdessä ottaa huomioon myös Vimpelin etäisyys keskussairaalasta sekä ambulanssien vasteajat muutoksen jälkeen. Vimpelissä ja Alajärven Luoma-aholla on myös runsaasti metalliteollisuutta, joka ei ainakaan vähennä ambulanssin tarvetta.

Jokisalon selvitys ei ota sellaisenaan mitään kantaa vasteaikoihin. On täysin selvää, että vasteajat tulevat pitenemään Vimpelissä ja muuallakin Järviseudulla. Tämäkin seikka olisi ollut hyvä kertoa veronmaksajille.

Reijo Hongisto
Vimpeli

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

ASELUPIEN PERUUTUKSISTA

Sanomalehti Keskisuomalaisessa olleen tiedon mukaan lääkärit ovat tehneet reilussa kolmessa vuodessa 2100 ilmoitusta potilaista, joiden ei lääkärin tulkinnan mukaan tulisi pitää hallussaan ampuma-aseita.

Tänä vuonna ilmoituksia on tehty 311. Lupaviranomaisen tutkinnassa 75 henkilöltä löytyi yhteensä 229 asetta.

Pikaisella lukemisella juttu vaikuttaisi olevan ihan ok. Mutta jos katsoo lukuja ja laskee mielessään asioita, niin asiasta voi ajatella myös toisin.

Avaan ajatuksiani Sinulle hieman.

Ilmoituksia on tehty kaikkiaan 2100 ja pelkästään tänä vuonnakin jo 311. Poliisin tutkinnassa ase taikka aseita on löytynyt vain 75 henkilöltä.

Tarkoitetaanko jutussa tuolla aselupien haltijoiden määrällä 75, kaikkia ilmoitettuja 2100 tapausta, vai tarkoitetaanko sillä pelkästään kuluvana vuonna ilmoitettuja 311?

Molemmissa tapauksissa löytyneiden aseluvanhaltijoiden määrässä ja ilmoitusmäärässä on valtava ero.

Minä ymmärtäisin asian, jos lääkäreiden ilmoittamien potilaiden määrä olisi sama kun poliisin kortistossa olevien aseluvan haltijoiden määrä.

Minä ymmärtäisin asian myös siinä tapauksessa, jossa lääkäri ilmoittaa ikään kuin varmuuden vuoksi että jos kansalainen x tulee lähiaikoina hakemaan ampuma-aseen hankkimislupaa, niin sitä ei tulisi hänelle myöntää.

Lääkäri on lääkäri ja ennustaja on ennustaja. Harvoin nämä kaksi roolia osuvat samalle ammatinharjoittajalle.

Lääkäri voi ilmoittaa poliisille, että potilas X on tänään sellaisessa henkisessä vireystilassa ja itsetuhoinen, että hänellä ei saa olla hallussaan ampuma-aseita.

Ennustaja voi ilmoittaa poliisille, ettei potilas X koskaan tule siihen kuntoon että hän voisi turvallisesti pitää hallussaan ampuma-asetta.

No oli asia kuinka tahansa, niin isohko haarukka on ilmoitusten ja poliisin tekemien löydösten välillä.

Tähän yhteyteen ei oikein voida soveltaa sitä TV:stä tuttua hokemaa ”virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tahi toiseen”.

Laki on laadittu hyvässä uskossa ja hyvää tarkoittaen. Lopputulos on kokonaan toinen.

Kerron esimerkin elävästä elämästä.

Aikamiehen ikään ehtinyt, pohjoismaisella tasolla kilpaillut haulikkoampujaveteraani sai aivoverenkiertohäiriön. Hänet hoidettiin kuntoon erässä terveyskeskuksessa.

Lopputarkastusta suorittanut nuori nais- (sukupuolella ei liene merkitystä tässä asiassa) lääkäri oli papereita täyttäessään kysynyt mieheltä että onko teidän päähänne taikka niskaanne koskaan kohdistunut mitään iskuja taikka oletteko koskaan loukanneet päätänne millään tavalla.

Umpirehellinen mies oli sanonut lääkärille, että hän on kilpaillut vuosikausia kansainvälisellä tasolla haulikkoammunnassa ja viimeiset vuosikymmenet aktiivisesti kouluttanut nuoria haulikkoampujia.

Lääkäri oli kysynyt että miten tämä vaikuttaa niskaan. Mies oli kertonut, että haulikolla ammuttaessa aseen rekyyli töki täräyttää niskan ja hartian seutua, mutta hän ei ole kokenut sitä mitenkään ongelmallisena, koska on elämänsä aikana ampunut kymmeniä tuhansia laukauksia.

Lääkärin kynä oli piirtänyt paperille maagisen kaaren. Kun mies oli tervehtyneenä ja hyvävoimaisena poistunut vastaanotolta, oli muutamien päivien jälkeen postilaatikkoon tupsahtanut kutsukirje paikalliselle poliisilaitokselle. Syynä aselupien peruuttaminen.

Mies oli hämmästellyt tapahtumaa ja mennyt sovittuna aikana poliisilaitokselle keskustelemaan asiasta.
Lopputulema oli ollut se, että poliisi oli omaa selustaansa turvatakseen tehnyt lääkärin määräyksen mukaan ja perunut ansioituneelta urheilijalta ja kouluttajalta aseluvat.

Kuultuani tapauksesta soitin tälle miehelle ja kysyin, pannaanko paperi koneeseen ja katsotaan mitä lääkäri vastaa. Mies totesi, ettei kannata lähteä käräjöimään asiasta, sillä nuori lääkäri ei varmaan edes ymmärtänyt tekemäänsä asiaa, eikä hän halua pahoittaa lääkärin mieltä.

No, minä kunnioitin miehen mielipidettä, mutta uskon, että löytyy sellaisiakin henkilöitä jotka olisivat kaivaneet asian ihan viimeistä pilkkua myöten.

Surkuhupaisinta tässä on se, että tämä ansioitunut ampuja kertoi lomailevansa etelässä vuosittain useita viikkoja ja kun hänelle on kertynyt ampumakilpailuista tuttuja kavereita, niin hän saa ammuskella heidän aseillaan ja heidän ampumaradoillaan niin paljon kun häntä huvittaa.

Ulkomaiset ampujakollegat olivat ihmetelleet suomalaista lääkärikäytäntöä.

Minä ihmettelen myös.

Monien lääkäreiden mielestä on syytä muuttaa lakia niin, että heillä säilyy OIKEUS ilmoittaa potilaasta poliisille, mutta ei VELVOLLISUUTTA.

Olen lääkäreiden kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Myös niissä tapauksissa joissa ilmoituksia tulee erityisen paljon samalta lääkäriltä, on syytä selvittää mistä ilmoitusherkkyys johtuu. Mielestäni lääkäri ei voi potilasta hoitaessaan sekoittaa hoitotoimiin omia sympatioitaan taikka antipatioitaan.

Lopuksi on syytä pohdiskella aselupien peruutuksen tarkoitusta.

Minä ymmärrän hallussapitoluvan taikka lupien peruuttamisen henkilöiltä jotka eivät enää täytä niitä kriteerejä joita luvan hallussa pitäminen edellyttää. Poliisi voi peruuttaa hallussapitoluvan monesta syystä, mutta tämä nyt tarkasteltavana oleva lääkärin ilmoituksen perusteella tehtävä luvan peruuttaminen pohjaa käsittääkseni pelkästään terveydellisiin syihin.

Potilasta hoitaessaan lääkäri on päätynyt siihen että potilas on itsetuhoinen eli hän saattaa olla vaaraksi itselleen taikka muille.

Tällaisissa tapauksissa aselupien peruuttamisella on perusteet. Jos henkilön henkinen tasapaino on jostain syystä järkkynyt, mutta hän ei millään tavalla vaikuta itsetuhoiselta, niin aselupien peruuttamista olisi syytä pohtia erittäin tarkasti.

Joudumme tavan takaa lukemaan liikenneonnettomuuksista joissa henkilöauto on suoralla tiellä ajautunut kohtaavan liikenteen käyttämälle ajokaistalle ja törmännyt vastaan tulleeseen rekkaan.

Paikkatukinnassa todetaan henkilöauton kuljettajan olleen autossaan yksin, ilman turvavöitä ja menehtyneen välittömästi törmäyksessä.

Rekan kuljettajan todetaan myös loukkaantuneen, mutta hänellä ei ole välitöntä hengen vaaraa. Henkilöauto murskaantui käyttökelvottomaksi ja rekan vetoautokin kärsi pahoja vaurioita.

Rekan kuljettaja toipuu vammoistaan fyysisesti, mutta painajaisunet jatkuvat vuosikausia. Rekan kuljettaja saattaa joutua turvautumaan nukahtamislääkkeisiin ja joskus terapiakin on tarpeen. Joskus henkilöauton kuljettajan kotoa löytyy jäähyväiskirje.

Nämä ovat erittäin, erittäin surullisia tapauksia. Kaikkein pahinta näissä tapauksissa on se, että itsetuhoinen ihminen saattaa teon hetkellä vaaraan itsensä lisäksi kaikki sillä hetkellä tiellä olevat. Muita, satunnaisia tienkäyttäjiä saattaa olla sillä törmäyspaikalla jopa kymmeniä.

Kun ihmisten turvallisuutta pyritään parantamaan vähentämällä ampuma-aseita, kysyn ihan suoraan että onko aiheellista perua samalla kertaa myös ajokortti.

Vastaa omaan kysymykseeni, että itsetuhoinen ihminen saa tekovälineen tavalla taikka toisella. Autoa voi kuljettaa viimeisellä matkalla ilman korttia ja aseenkin saa pimeiltä markkinoilta, jos sellaisen haluaa.

Toistan vanhaa sanontaani toteamalla että paras ja tehokkain tapa vähentää ja ennaltaehkäistä itsemurhia ja toisiin henkilöihin kohdistuneita väkivallantekoja on tehostaa mielenterveystyötä.

On helpompaa poistaa ihmisestä itsensä taikka lähimmäisensä vahingoittamisen halu, kun näihin tekoihin tarvittavat välineet ja astalot.

Tehokkaampi mielenterveystyö vaatii tehokkaammat resurssit ja henkilökuntaa. Sanalla sanottuna RAHAA.

Jokainen voi vapaasti pohtia, kumpi on parempi: kohdennetaanko yhteiskunnan varoja nykyistä enemmän ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön vai ostetaanko sarvijaakoille suurempia suojelualueita.(ilmiselvää populismia)

Minun mielipiteeni Sinä jo tiedätkin –ihminen aina ennen sarvijaakkoa ja muita sammaleessa mönkiviä.

Mitäs mieltä Sinä olet? Uskallatko olla populisti?

Kysyy Reijo

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

PALAUTETTA

..Eilinen kirjoitukseni laitoshoidossa olevien vanhusten ja sarvijaakkojen vastakkain asettelusta poiki muutaman kiukkuisen palautteen.

Tarkoitukseni oli herätellä Lukija huomaamaan että nyky-yhteiskunnalla on varaa suojella luontoa, mutta ei ole varaa suojella IHMISTÄ. Tästä on pääteltävissä että luonto on uhan alainen mutta ihminen ei.

Joku saattaa mennä vieläkin pitemmälle ajattelemalla, että ehkä näitä hoitolaitoksissa olevia ihmisiä on muutenkin liikaa. Minä en ihan näin pitkälle ajatuksiani päästä.

Kirjoitin hoidettavista vanhuksista. Heistä olen kirjoittanut usein aiemminkin.

Palaute koski avohoidossa olevia mielenterveyspotilaita. Palautteen mukaan heistä ei kukaan kanna huolta, eikä kukaan aja heidän asiaansa.

Vanhuksista puhutaan joka paikassa, mutta ei mielenterveyspotilaista.

Palautteen mukaan ongelma on siinä, että hoitolaitokseen ei pääse, ellei ole todella huonossa kunnossa. Moni itsetuhoinenkin on käännytetty laitoksen ovelta pois.

Pillereitä saa riittävästi, joskus jopa liikaakin. Ylimääräiset pillerit löytyvät sitten menehtyneen vierestä, jäähyväiskirjeen päältä.

Erityisesti tämä kesä ja loma- aika on mielenterveyspotilaille raskasta. Muutenkin vähäinen hoitohenkilökunta on lomilla ja avun tarvitsijat entistä enemmän oman avun varassa.

Kun ihmisen kanssa ei voi kommunikoida, mennään nettiin ja erilaisille keskustelupalstoille. Näillä keskustelupalstoilla voi kuulemma nimettöminä avautua ja purkaa pahaa oloaan vapaasti.

Moni onkin saanut avun huonoon oloonsa kirjoittamalla mieltään painavista asioista ja kun voi nimettömänä kirjoittaa, niin saa ”vetää hervottomasti ihan överiksi.”

Palautteita pohtiessa tuli mieleeni ensiksikin se että on paikallaan PYYTÄÄ ANTEEKSI kaikilta mielenterveyspotilailta jos Teille on tullut kirjoituksistani sellainen tunne, että minä en huomioi riittävästi Teitä.

Toiseksi mietin tätä yhteiskuntaa. Meillä on kanssakulkijoita – sisaria ja veljiä – joiden taakassa on painoa yli omien voimien, niin eikö ole oikein ja kohtuullista, että me muut otamme osan tästä taakasta kantaaksemme ja autamme osaltamme kanssakulkijoiden taivallusta.

Vertaan vieläkin eilistä kirjoitusta toteamalla, että tällä yhteiskunnalla on varaa suojella uhanalaisia taikka sellaisiksi väitettyjä eläimiä, lintuja, hyönteisiä ja muita luontoarvoja, mutta EI OLE VARAA SUOJELLA IHMISTÄ.

Minun mielestäni asiat on syytä laittaa toisenlaiseen järjestykseen.

Minä arvotan ihmisen ennen suonsilmäkkeitä ja sarvijaakkoja, arvottakaa Te miten haluatte.

Jos tietokone ja erilaiset keskustelupalstat ovat ainoa apu mielenterveytensä kanssa kipuilevalle, ovat yhteiskuntamme perusarvot pahasti pielessä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

VASTAKKAINASETTELUA

Meistä moni on kierrellyt autoliikkeissä etsimässä kukkarolleen sopivaa kulkupeliä.

Uskon että moni on myös joutunut harkitsemaan ostopäätöstään useamman auton kesken. Ajatukset ovat saattaneet mennä niin, että tuon minä haluaisin, mutta tuohon on varaa.

Jos otan sen jonka haluan, mutta johon ei oikein olisi varaa, joudun tinkimään muusta ja kukkaron kanssa on oltava entistä tarkempana.

Elämä saattaa hankaloitua muilta osin ihan sen turhan kalliin autokaupan takia.

Jos jollekin kertoo tällaisesta hankinnasta ja sen tiimoilta käymästään jaakobin painista, ei kukaan pidä puhetta outona.

Meistä moni on myös käynyt tapaamassa ikääntyneitä läheisiään erilaisissa hoitokodeissa, joissa vuoteen omana makaava vanhus vaikuttaa perin onnettomalta. Myös puheet vaippojen laskemisesta ovat turhan tuttuja.

Hoitolaitosten henkilökunta venyttää hoitotarvikkeita mahdollisimman tarkkaan. Turhan tuttuja ovat myös kertomukset siitä että vanhukselta on otettu vaippa ja todettu, että se ei ole vielä riittävän märkä, joten vaippa laitetaan takaisin ja vaihdetaan vasta kun se ei enää ime kehon eritteitä.

Tunnustan suoraan että minua puistattaa kuulla tällaisia puheita. En halua kirjata tähän voimasanaa, vaikka mieleni tekisi!!

Hoitolaitosten rahapula on krooninen. Näyttää siltä että, yhteiskunnalla ei enää ole varaa hoitaa kunnolla ja kunnialla ikääntyneitä kansalaisiaan. Kyse ei ole siitä etteikö hoitohenkilökunta haluaisi hoitaa ja tekisi parastaan, vaan kyse on yhteiskunnan tarjoamista resursseista. Ei ole rahaa.

Samaan aikaan soilla kävelee yhteiskunnan varoilla palkattuja henkilöitä etsimässä harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja, sekä kartoittamassa monimuotoista luontoa.

Jos sammaleen seasta löytyy harvinainen sarvijaakko ( jaakko tässä tapauksessa pienellä kirjoitettuna) taikka muu ötökkä, piirretään karttaan rinkula ja seulotaan alue entistä tarkemmin.

Seulomisen seurauksena saattaa käydä niin, että suo ja sen reunamat rauhoitetaan kaikenlaisilta toimilta, jotta sarvijaakolla olisi tilaa elää ja hengittää sammaleen seassa.

Jos kysymyksessä on yksityisen omistama maa-alue, se ostetaan valtiolle. Ei ole rahasta pulaa, kun pelastetaan sarvijaakkoa.

Jos joku taitamaton uskaltaa verrata harvinaista sarvijaakkoa hoitolaitosten vuodeosastojen vanhuksiin, todetaan kaksi asiaa. Ensimmäiseksi sanotaan että vanhukset eivät ole uhanalaisia toisin kun sarvijaakot, jotka uhkaavat kadota telluksen pinnalta kokonaan.

Heti perään todetaan myös, että on typerää ja populistista verrata sarvijaakkoa ja vanhusta ja kyseenalaistaa kumpaan meillä on varaa.

Ei pidä tarkoitushakuisesti ja halpamaisesti lähteä asettelemaan vastakkain tällaisia asioita.

Niimpä, ei pitäisi autokaupassakaan asettaa vastakkain Rols Roycea ja lähileipomon ruisleipää.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

OIKEUDEN PÄÄTÖS

Helsingin käräjäoikeus on antanut päätöksen entisen avustajani Tiina Arlinin ja Suomen valtion välisessä oikeusprosessissa. Julkisuudessa olleen tiedon mukaan oikeus määräsi Suomen valtion maksamaan Arlinille korvauksena 9 kuukauden palkan ja joitakin lomakorvauksia.

Oikeus päätyi samaan lopputulokseen kun Suomen valtio ennen oikeudenkäyntiä, sillä tietämäni mukaan eduskunta tarjosi Arlinille sopimusta jossa Arlinille olisi maksettu 9 kuukauden palkka lomakorvauksineen.

Arlinhan vaati Suomen valtiolta yli 70 000 euron korvauksia ja sai vain murto-osan siitä.

Kun tämän oikeusprosessin tiimoilta on myös minusta esitetty sellaisia väittämiä jotka loukkaavat henkilökohtaisesti minua ja läheisiäni, katsoin että myös minulla on oikeus julkisesti puolustautua ja esittää vaateita tässä prosessissa.

Tämän vuoksi pyysin Helsingin käräjäoikeudelta mahdollisuutta päästä asianosaiseksi.

Käräjäoikeus ratkaisi asian ja totesi että minä en voi olla asianosainen vaan asemani on todistaja.

En tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun vaan valitin päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden ratkaisun, joten asemani ei muuttunut todistajasta asianosaiseksi.

Koska minä olen voimassa olevan Helsingin hovioikeuden ratkaisun perusteella pelkkä todistaja, ei minulla ole oikeutta lausua asian tiimoilta enempää. Asianosaiset voivat olla tyytyväisiä taikka tyytymättömiä annettuun tuomioon, mutta todistajan asiana ei ole sen enempää kiitellä kun moittiakaan tuomiota.

Lopuksi totean mielipiteenäni, en tästä oikeusprosessin kulusta, vaan jutusta yleensäkin että kun Arlin on ilmoittautunut SDP:n listoille eduskuntavaaliehdokkaaksi, pidän tätä prosessia Arlinin eduskuntavaalikampanjointina, jolla hän pyrkii saamaan mahdollisimman paljon julkisuutta.

Minulla ei ole tarvetta sen enempää estää kun edistääkään Arlinin eduskuntavaalikampanjointia, joten en lähde asiaa julkisuudessa enempää kommentoimaan.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

NAAPURISOVUSTA….

Naapureidensa kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä – tai ainakin sovussa. Puhutaan sitten naapuritaloista taikka naapurimaista.

Mainilan kylän tapahtumat muistaa moni syksyllä -39 elänyt. Nuoremman sukupolven pitäisi muistaa ne historian kirjoista. Jos muisti pätkii, kannattaa kerrata asia vaikka wikipediasta.

TV uutississa kerrottiin että Ukrainan ja Venäjän rajalla ammutaan kovilla ja kohti. Kuka ja ketä – se ei ole ihan tarkkaan selvillä.

Vaikka elämme täsmäaseiden aikaa, sattuu vahinkoja ja ”vahinkoja”. Venäläiset uutisoivat että Ukrainan puolelta on Venäjälle ammuttu kranaatti taikka kranaatteja. Myös uhreja on tullut.

Huonompi juttu! Tarkastellaan asiaa miltä kantilta tahansa.

Venäjä on luvannut taikka uhannut vastata tuleen. Venäjän suurvalta-aseman tuntien, tuollaiset puheet on syytä ottaa tosissaan.

Vanhaa sanontaa lainaten; ” jos pannaan vyö syöttäjään, ei kellään oo kivaa”. Ruumiita tulee – ja paljon.

Jos Ukrainan ja Venäjän rajalla leimahtaa, on syytä olla huolissaan myös suomessa. En tarkoita että Venäjä olisi hyökkäämässä Suomeen, mutta naapurimaan sotatila vaikuttaa väistämättä myös meihin. ”Se sitä on kovaa kulukemaan, salamasotaa kun on” – sanoi sotamies Salokin aikoinaan. Salon ajoista salamasota on siirtynyt valokuitukaapeleihin ja iskujen nopeus on moninkertaistunut.

Syksystä -39 on näihin päiviin pitkä matka. Tykistö, heittimistö ja muu teknologia on kehittynyt aimo harppauksin.

Se mikä syksyllä -39 oli pelkästään venäläisen ilmoituksen varassa, voidaan nykyään todistaa – jos tahdotaan – ihan ulkopuolisten taholta.

Minä ainakin uskon, että Venäjän ja Ukrainan rajaseutujen tapahtumat kiinnostavat myös muita kun selkkauksen osapuolia. Jos ja kun kiinnostavat, niin taivahalla – siellä tähtien joukossa – lentelee monta satelliittia joiden erikoisen tehokkaat kamerat ovat suunnattuina mielenkiinnon kohteeseen, eli rajaseutuun. Ei olisi ihme jos jonkun satelliitin kameraan olisi tallentunut kuva siitä mistä kranaatit lähtivät ja mihin päätyivät.

Jos tällainen data saadaan julkisuuteen, voidaan melko luotettavasti selvittää, lähtivätkö kranaatit Ukrainan puolelta, separatistien puolelta vai oliko kyseessä Mainilan toisinto.

Näin näppituntumalla en usko Ukrainan armeijan ampuneen – ainakaan tahallaan Venäjälle. Jos kaivaa verta nenästään, sitä yleensä tulee. Tämä ei olisi Ukrainan etujen mukaista. Jos kranaatit on ampunut separatistien ryhmä, on tavoitteena ollut provosoida venäläiset sotatoimiin mukaan.

Tuskin venäläisten ja separatistien välinen liittokaan on pois suljettu vaihtoehto.

Kolmanteen mahdollisuuteen – Venäjän lavastukseen – en usko. Se olisi jo liian läpinäkyvää ja sopivien olosuhteiden vallitessa myös lavastukseksi todistettavaa. Näin siinäkin tapauksessa että sodan ensimmäinen uhri on yleensä totuus.

Naapurimme Venäjä on suurvalta. Se on pidettävä mielessä. Naapurin ja erityisesti suurvaltanaapurin kanssa on syytä olla sovussa. Väleissä oleminen ei tarkoita pokkurointia, nuoleskelua taikka muutakaan lipomista jota suomettumiseksi kutsuttiin ”sinivalkoisella” -70 luvulla.

Rähmällään ei pidä olla mihinkään ilmansuuntaan nähden.

Suomi on EU jäsenyytensä myötä ajautumassa tilanteeseen jossa joudumme hyväksymään Venäjään kohdistuvat pakotteet. Pakotteita perustellaan monin tavoin. Jokainen pohtii niitä tahollaan ja tavallaan.

Myös sitä on syytä pohdiskella, olisiko Suomi yksinään asettanut Venäjälle po. pakotteita, vai onko Suomi hyväksymässä pakotteita EU jäsenmaana.
Jos päädytään siihen että me joudumme hyväksymään pakotteet vain koska olemme EU jäseniä, on kysyttävä, onko EU:sta meille tässä asiassa enemmän haittaa vai hyötyä.

Päivän selvää lienee se että Suomi kärsii Venäjään kohdistuvista talouspakotteista enemmän kun lännempänä olevat muut EU maat.

Suomi toimii pakotteiden puskurina, halusimme sitä tai emme.

Kun on väleissä naapurinsa kanssa, voi naapurin kanssa tehdä kauppaa ja yhteistyö pelaa muutenkin. Jos ei ole väleissä, ei kanssakäymisestä juuri voida puhua.

Ahterin näyttäminen on vaarallista, vaikka sen vastapainona olisikin syvä kumarrus vastakkaiseen suuntaan.

On parempi seisoa reilusti suorassa, kumartelematta ja pyllistelemättä mihinkään suuntaan.

Reijo

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti