KANSANEDUSTAJA REIJO HONGISTO

Pyörälenkillä tulee miettineeksi kaikenlaista. Tänään pohdiskelin viikon aikana uutistulvassa pyörineitä kuvia itkevistä lapsista ja räjäytetyistä rakennuksista.

Tarkoitan Gazan tapahtumia. Koska en kuulu ulkoasiain valiokuntaan, ei pohdinnoillani ole merkitystä maamme virallisen politiikan kannalta. Kirjaan tähän vain omia, henkilökohtaisia tuntemuksiani.

Uutislähetykset alkavat yleensä sillä että kerrottaan kuinka monta ihmistä on jo tähän mennessä kuollut Gazan kaistaleella. Israelilaisia on viimeisimmän tiedon mukaan kuollut neljäkymmentä ja palestiinalaisia yli tuhat.

Ruumiiden määrän jälkeen kerrotaan Israelin ohjusten osuneen taas johonkin taloon, jossa oli naisia, lapsia ja vanhuksia. En ole kuullut mainittavan että Israelin armeijan laser ohjatut täsmäpommit olisivat vielä kertaakaan osuneet ihan nappiin, eli sellaiseen kohteeseen jossa on vain ja ainoastaan hampaisiin saakka aseistettuja hamasin taistelijoita. Kun en ole tällaista uutista kuullut, on minulla joko valikoiva kuulo, Israelin armeijalla erittäin huono aseistus ja maalinosoitusjärjestelmä taikka sitten uutisointi on ollut poikkeuksellisen valikoivaa.

Jotenkin minä vaan kallistun tuon valikoivan uutisoinnin kannalle. Rehellisyyden nimessä on toki myönnettävä että uutisissa on mainittu myös hamasin taistelijoiden ampuneen raketteja Israelin puolelle, mutta niillä ei ole saavutettu mainittavampaa aineellista vahinkoa.

Ainakin minulle on muotoutunut käsitys että taistelussa ovat vastakkain Daavid ja Goljat. Pieni ja ISO. Tällä kertaa ISOn ja pahan roolia sovitetaan Israelin sotilaille.

Ihmiset pakkaavat sympatiseeraamaan pienempiä osapuolia, ja suhtautuvat nuivasti isompaan ja etukäteen vahvemmaksi tiedettyyn osapuoleen. Näin se kuulkaas taitaa olla elämässä yleensäkin.

Kun hamasin taistelijat ammuskelevat rakettejaan Israelin puolelle ja vahinkoa ei näytä tulevan, niin tätä taustaa vasten ei näyttäisi Israelillakaan olevan oikeutta puolustautua.

Johtuuko Israelin puolella olevien vahinkojen määrä ja laatu israelilaisten hyvästä varoitus- ja suojautumisjärjestelmästä, vai hamasin taistelijoiden rakettien kehnosta maaliinhakeutumiskyvystä.

Tässä pohdinnassa lienevät kaikki kolme tekijää tasavahvoissa rooleissa. Israelilla on tunnetusti jo koeteltu taito ja kyky suojata kansalaisiaan ilmaiskuilta ja vähäisen tietämykseni perusteella otaksun hamasin rakettien osumatarkkuuden olevan olematon.

Kun rakettien osumatarkkuus on olematon ja niitä siitä huolimatta ammutaan rajan yli naapurimaan puolelle, otetaan tietoinen riski että raketit voivat osua siellä ihan mihin tahansa: kirkkoon, kouluun, sairaalaan, lastentarhaan taikka appelsiinilehtoon.

Näin toimien eivät hamasin taistelijoiden raketit ole yhtään sen viattomampia taikka puhtoisempia kuin Israelin armeijan täsmäpommitkaan.

Oletko muuten nähnyt TV:ssä yhtään välähdystä jossa hamasin taistelija laukaisee raketin Israeliin? Minä en ainakaan ole nähnyt. Sen sijaan lähes joka lähetyksessä näytetään Israelin armeijan vaunuja laukomassa kranaatteja hamasin asemiin.

Eikö ole erikoista uutisointia?

Muistelin rikoslaissamme olevaa, oikeuttamisperusteeksi luokiteltavaa säännöstä hätävarjelusta. Ennen vanhaan pykälässä sanottiin että ”Puolustaakseen itseään tai toista, omaansa tai toisen omaa, jo aloitetulta taikka kohtapäätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä….”

Pykälää on päivitetty, mutta tuo sanonta ”kohtapäätä uhkaava” kuulostaa niin mukavalta että käytän mieluummin sitä, kun uudempaa ”aloitettu tai välittömästi uhkaava”.

Suomen lain mukaan ei kansainvälisiä konflikteja ratkota. Tämän lainkohdan muisteleminen selventää ainakin minulle, että jokaisella on oikeus puolustautua toisen (ihmisen) oikeudetonta hyökkäystä vastaan.
Puolustautumisoikeus on, kunhan puolustautumisen laatu on perusteltavissa ja oikeassa suhteessa jo aloitettuun taikka kohtapäätä uhkaavaan oikeudettomaan hyökkäykseen nähden.

Esimerkkinä vaikkapa se, että raskaansarjan ammattinyrkkeilijälläkin on oikeus puolustautua elämästä taikka muusta huumaantuneen, 60 kiloisen triathlonistin päällekarkausta vastaan.

Nimenomaan puolustautua, jos mitkään muut keinot eivät estä päällekarkausta. Puolustautuessa pitää muistaa että puolustuksen laadun ja määrän tulee olla perusteltua hyökkääjän henkilöön ja hänellä käytössään oleviin astaloihin nähden.

Jos ammattimies ensitöikseen lataa puolta kevyemmän kaverin kanveesiin, saattaa tulla sanomista. Asiaa pitää yrittää ratkoa ensin kaikilla muilla keinoilla ja vaikka jouduttaisiinkin fyysiseen kontaktiin, niin riehujan kiinni pitäminen erilaisin hallinta- ja sidontaottein on aina paremmin puolusteltavissa kun suora lyönti.

Se lyönti on aina vihonviimeinen keino estää päällekarkaus. Mutta siihenkin on oikeus, jos mikään muu ei auta.

En ota kantaa siihen kumpi heitti Gazassa ensimmäisen kiven.

Mielipiteenäni sanon kuitenkin sen, että ei israelilaistenkaan tarvitse istuskella rakettisateessa. Ei ole Israelin vika jos sillä on paremmat asejärjestelmät kun hamasin taistelijoilla. Ei ole myöskään ammattinyrkkeilijän ”vika” että on reenaillut itsensä kovaan kuntoon ja osaa käyttää käsiään muuhunkin kun syömiseen.

Tätä taustaa vasten pohdiskeltuna, olisiko maailman silmissä tasavertaisempaa jos Israelin armeija luopuisi nykyaikaisista aseistaan ja lähtisi laukomaan hamasin asemiin samanmoisia raketteja joita sieltä tulee Israeliin?

Minä ymmärrän sellaiset toimet joilla Israel puolustautuu jo aloitetulta rakettihyökkäykseltä. Ymmärrän myös toimet joilla etsitään ja tuhotaan Israelin puolelle ulottuvia tunneleita.

Mielestäni nämä ovat perusteltavissa. Jos Israel käyttäisi raskainta asettaan ja lataisi Gazaan ydinohjuksen, olisi homma lähtenyt lapasesta samalla tavalla jolla ammattinyrkkeilijä tyrmää puolta kevyemmän amatöörin.

Silloin ei voiman käyttö olisi enää puolusteltavissa.

Sota on raakaa ja julmaa. Erityisen raakaa ja julmaa se on silloin kun käytetään erilaisten sotatoimien ja asejärjestelmien suojana naisia ja lapsia. Heikoimpien ihmisten käyttäminen kilpenä on ala-arvoista.

Pitävä tulitauko olisi saatava alueelle välittömästi. Ihmisten on parempi elää sovussa kun sodassa.
Reijo

Alla Ilkkaan lähettämäni mielipidekirjoitus. Koska kirjoitusta ei ole julkaistu lehdessä, julkaisen sen tässä.

Ensihoidosta ja Vimpelin ambulanssista

Ilkan yleisönosastolla on kirjoitettu pariinkin otteeseen Vimpelin ambulanssiin liittyvistä asioista. Viimeisenä julkaistiin (19.7.) osastonylilääkäri Rauno Jokisalon selvitys asian hallinnollisista perusteista. Tähän liittyen on jäänyt pimentoon kuitenkin muutamia asioita, joita on hyvä avata, että yleisölle syntyisi päätöksestä ja sen tekotavasta oikea kuva.

Vimpelin ambulanssin karsimiseen liittyvä päätöksentekoprosessi on ollut luonteeltaan varsin salamyhkäinen eikä täytä missään suhteessa hyvän hallintotavan kriteerejä. Päätös on valmisteltu ja tehty varsin pienessä piirissä, eikä päätöksenteon yhteydessä ole edes kuultu asianosia eli eritellysti Vimpelin kuntaa ja Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakuntaa, joista jälkimmäisellä on Vimpelissä terveydenhuoltovastuu. Päinvastoin Vimpelin kuntapäättäjille uutinen tuli täytenä yllätyksenä Juhannuksen alla. Vaikka asiasta olisikin tehty edellä mainittu päätös, olisi asiasta pitänyt ehdottomasti keskustella etukäteen ja asianosia informoida hyvissä ajoin virallisia väyliä pitkin. Nythän näin ei ole menetelty.

Näyttää siltä että päätöksen tekijöillä eivät myöskään ole olleet kunnolla hallussa alueen maantieteelliset asiat. Järviseudulla ambulansseja on muutoksen jälkeen kolme, kaksi Alajärvellä ja yksi Lappajärvellä. Vaikka tämä järjestely saattaa täyttää jonkin yleisen minimivaatimuksen, tulisi päätöstä tehdessä ottaa huomioon myös Vimpelin etäisyys keskussairaalasta sekä ambulanssien vasteajat muutoksen jälkeen. Vimpelissä ja Alajärven Luoma-aholla on myös runsaasti metalliteollisuutta, joka ei ainakaan vähennä ambulanssin tarvetta.

Jokisalon selvitys ei ota sellaisenaan mitään kantaa vasteaikoihin. On täysin selvää, että vasteajat tulevat pitenemään Vimpelissä ja muuallakin Järviseudulla. Tämäkin seikka olisi ollut hyvä kertoa veronmaksajille.

Reijo Hongisto
Vimpeli

Sanomalehti Keskisuomalaisessa olleen tiedon mukaan lääkärit ovat tehneet reilussa kolmessa vuodessa 2100 ilmoitusta potilaista, joiden ei lääkärin tulkinnan mukaan tulisi pitää hallussaan ampuma-aseita.

Tänä vuonna ilmoituksia on tehty 311. Lupaviranomaisen tutkinnassa 75 henkilöltä löytyi yhteensä 229 asetta.

Pikaisella lukemisella juttu vaikuttaisi olevan ihan ok. Mutta jos katsoo lukuja ja laskee mielessään asioita, niin asiasta voi ajatella myös toisin.

Avaan ajatuksiani Sinulle hieman.

Ilmoituksia on tehty kaikkiaan 2100 ja pelkästään tänä vuonnakin jo 311. Poliisin tutkinnassa ase taikka aseita on löytynyt vain 75 henkilöltä.

Tarkoitetaanko jutussa tuolla aselupien haltijoiden määrällä 75, kaikkia ilmoitettuja 2100 tapausta, vai tarkoitetaanko sillä pelkästään kuluvana vuonna ilmoitettuja 311?

Molemmissa tapauksissa löytyneiden aseluvanhaltijoiden määrässä ja ilmoitusmäärässä on valtava ero.

Minä ymmärtäisin asian, jos lääkäreiden ilmoittamien potilaiden määrä olisi sama kun poliisin kortistossa olevien aseluvan haltijoiden määrä.

Minä ymmärtäisin asian myös siinä tapauksessa, jossa lääkäri ilmoittaa ikään kuin varmuuden vuoksi että jos kansalainen x tulee lähiaikoina hakemaan ampuma-aseen hankkimislupaa, niin sitä ei tulisi hänelle myöntää.

Lääkäri on lääkäri ja ennustaja on ennustaja. Harvoin nämä kaksi roolia osuvat samalle ammatinharjoittajalle.

Lääkäri voi ilmoittaa poliisille, että potilas X on tänään sellaisessa henkisessä vireystilassa ja itsetuhoinen, että hänellä ei saa olla hallussaan ampuma-aseita.

Ennustaja voi ilmoittaa poliisille, ettei potilas X koskaan tule siihen kuntoon että hän voisi turvallisesti pitää hallussaan ampuma-asetta.

No oli asia kuinka tahansa, niin isohko haarukka on ilmoitusten ja poliisin tekemien löydösten välillä.

Tähän yhteyteen ei oikein voida soveltaa sitä TV:stä tuttua hokemaa ”virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tahi toiseen”.

Laki on laadittu hyvässä uskossa ja hyvää tarkoittaen. Lopputulos on kokonaan toinen.

Kerron esimerkin elävästä elämästä.

Aikamiehen ikään ehtinyt, pohjoismaisella tasolla kilpaillut haulikkoampujaveteraani sai aivoverenkiertohäiriön. Hänet hoidettiin kuntoon erässä terveyskeskuksessa.

Lopputarkastusta suorittanut nuori nais- (sukupuolella ei liene merkitystä tässä asiassa) lääkäri oli papereita täyttäessään kysynyt mieheltä että onko teidän päähänne taikka niskaanne koskaan kohdistunut mitään iskuja taikka oletteko koskaan loukanneet päätänne millään tavalla.

Umpirehellinen mies oli sanonut lääkärille, että hän on kilpaillut vuosikausia kansainvälisellä tasolla haulikkoammunnassa ja viimeiset vuosikymmenet aktiivisesti kouluttanut nuoria haulikkoampujia.

Lääkäri oli kysynyt että miten tämä vaikuttaa niskaan. Mies oli kertonut, että haulikolla ammuttaessa aseen rekyyli töki täräyttää niskan ja hartian seutua, mutta hän ei ole kokenut sitä mitenkään ongelmallisena, koska on elämänsä aikana ampunut kymmeniä tuhansia laukauksia.

Lääkärin kynä oli piirtänyt paperille maagisen kaaren. Kun mies oli tervehtyneenä ja hyvävoimaisena poistunut vastaanotolta, oli muutamien päivien jälkeen postilaatikkoon tupsahtanut kutsukirje paikalliselle poliisilaitokselle. Syynä aselupien peruuttaminen.

Mies oli hämmästellyt tapahtumaa ja mennyt sovittuna aikana poliisilaitokselle keskustelemaan asiasta.
Lopputulema oli ollut se, että poliisi oli omaa selustaansa turvatakseen tehnyt lääkärin määräyksen mukaan ja perunut ansioituneelta urheilijalta ja kouluttajalta aseluvat.

Kuultuani tapauksesta soitin tälle miehelle ja kysyin, pannaanko paperi koneeseen ja katsotaan mitä lääkäri vastaa. Mies totesi, ettei kannata lähteä käräjöimään asiasta, sillä nuori lääkäri ei varmaan edes ymmärtänyt tekemäänsä asiaa, eikä hän halua pahoittaa lääkärin mieltä.

No, minä kunnioitin miehen mielipidettä, mutta uskon, että löytyy sellaisiakin henkilöitä jotka olisivat kaivaneet asian ihan viimeistä pilkkua myöten.

Surkuhupaisinta tässä on se, että tämä ansioitunut ampuja kertoi lomailevansa etelässä vuosittain useita viikkoja ja kun hänelle on kertynyt ampumakilpailuista tuttuja kavereita, niin hän saa ammuskella heidän aseillaan ja heidän ampumaradoillaan niin paljon kun häntä huvittaa.

Ulkomaiset ampujakollegat olivat ihmetelleet suomalaista lääkärikäytäntöä.

Minä ihmettelen myös.

Monien lääkäreiden mielestä on syytä muuttaa lakia niin, että heillä säilyy OIKEUS ilmoittaa potilaasta poliisille, mutta ei VELVOLLISUUTTA.

Olen lääkäreiden kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Myös niissä tapauksissa joissa ilmoituksia tulee erityisen paljon samalta lääkäriltä, on syytä selvittää mistä ilmoitusherkkyys johtuu. Mielestäni lääkäri ei voi potilasta hoitaessaan sekoittaa hoitotoimiin omia sympatioitaan taikka antipatioitaan.

Lopuksi on syytä pohdiskella aselupien peruutuksen tarkoitusta.

Minä ymmärrän hallussapitoluvan taikka lupien peruuttamisen henkilöiltä jotka eivät enää täytä niitä kriteerejä joita luvan hallussa pitäminen edellyttää. Poliisi voi peruuttaa hallussapitoluvan monesta syystä, mutta tämä nyt tarkasteltavana oleva lääkärin ilmoituksen perusteella tehtävä luvan peruuttaminen pohjaa käsittääkseni pelkästään terveydellisiin syihin.

Potilasta hoitaessaan lääkäri on päätynyt siihen että potilas on itsetuhoinen eli hän saattaa olla vaaraksi itselleen taikka muille.

Tällaisissa tapauksissa aselupien peruuttamisella on perusteet. Jos henkilön henkinen tasapaino on jostain syystä järkkynyt, mutta hän ei millään tavalla vaikuta itsetuhoiselta, niin aselupien peruuttamista olisi syytä pohtia erittäin tarkasti.

Joudumme tavan takaa lukemaan liikenneonnettomuuksista joissa henkilöauto on suoralla tiellä ajautunut kohtaavan liikenteen käyttämälle ajokaistalle ja törmännyt vastaan tulleeseen rekkaan.

Paikkatukinnassa todetaan henkilöauton kuljettajan olleen autossaan yksin, ilman turvavöitä ja menehtyneen välittömästi törmäyksessä.

Rekan kuljettajan todetaan myös loukkaantuneen, mutta hänellä ei ole välitöntä hengen vaaraa. Henkilöauto murskaantui käyttökelvottomaksi ja rekan vetoautokin kärsi pahoja vaurioita.

Rekan kuljettaja toipuu vammoistaan fyysisesti, mutta painajaisunet jatkuvat vuosikausia. Rekan kuljettaja saattaa joutua turvautumaan nukahtamislääkkeisiin ja joskus terapiakin on tarpeen. Joskus henkilöauton kuljettajan kotoa löytyy jäähyväiskirje.

Nämä ovat erittäin, erittäin surullisia tapauksia. Kaikkein pahinta näissä tapauksissa on se, että itsetuhoinen ihminen saattaa teon hetkellä vaaraan itsensä lisäksi kaikki sillä hetkellä tiellä olevat. Muita, satunnaisia tienkäyttäjiä saattaa olla sillä törmäyspaikalla jopa kymmeniä.

Kun ihmisten turvallisuutta pyritään parantamaan vähentämällä ampuma-aseita, kysyn ihan suoraan että onko aiheellista perua samalla kertaa myös ajokortti.

Vastaa omaan kysymykseeni, että itsetuhoinen ihminen saa tekovälineen tavalla taikka toisella. Autoa voi kuljettaa viimeisellä matkalla ilman korttia ja aseenkin saa pimeiltä markkinoilta, jos sellaisen haluaa.

Toistan vanhaa sanontaani toteamalla että paras ja tehokkain tapa vähentää ja ennaltaehkäistä itsemurhia ja toisiin henkilöihin kohdistuneita väkivallantekoja on tehostaa mielenterveystyötä.

On helpompaa poistaa ihmisestä itsensä taikka lähimmäisensä vahingoittamisen halu, kun näihin tekoihin tarvittavat välineet ja astalot.

Tehokkaampi mielenterveystyö vaatii tehokkaammat resurssit ja henkilökuntaa. Sanalla sanottuna RAHAA.

Jokainen voi vapaasti pohtia, kumpi on parempi: kohdennetaanko yhteiskunnan varoja nykyistä enemmän ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön vai ostetaanko sarvijaakoille suurempia suojelualueita.(ilmiselvää populismia)

Minun mielipiteeni Sinä jo tiedätkin –ihminen aina ennen sarvijaakkoa ja muita sammaleessa mönkiviä.

Mitäs mieltä Sinä olet? Uskallatko olla populisti?

Kysyy Reijo

..Eilinen kirjoitukseni laitoshoidossa olevien vanhusten ja sarvijaakkojen vastakkain asettelusta poiki muutaman kiukkuisen palautteen.

Tarkoitukseni oli herätellä Lukija huomaamaan että nyky-yhteiskunnalla on varaa suojella luontoa, mutta ei ole varaa suojella IHMISTÄ. Tästä on pääteltävissä että luonto on uhan alainen mutta ihminen ei.

Joku saattaa mennä vieläkin pitemmälle ajattelemalla, että ehkä näitä hoitolaitoksissa olevia ihmisiä on muutenkin liikaa. Minä en ihan näin pitkälle ajatuksiani päästä.

Kirjoitin hoidettavista vanhuksista. Heistä olen kirjoittanut usein aiemminkin.

Palaute koski avohoidossa olevia mielenterveyspotilaita. Palautteen mukaan heistä ei kukaan kanna huolta, eikä kukaan aja heidän asiaansa.

Vanhuksista puhutaan joka paikassa, mutta ei mielenterveyspotilaista.

Palautteen mukaan ongelma on siinä, että hoitolaitokseen ei pääse, ellei ole todella huonossa kunnossa. Moni itsetuhoinenkin on käännytetty laitoksen ovelta pois.

Pillereitä saa riittävästi, joskus jopa liikaakin. Ylimääräiset pillerit löytyvät sitten menehtyneen vierestä, jäähyväiskirjeen päältä.

Erityisesti tämä kesä ja loma- aika on mielenterveyspotilaille raskasta. Muutenkin vähäinen hoitohenkilökunta on lomilla ja avun tarvitsijat entistä enemmän oman avun varassa.

Kun ihmisen kanssa ei voi kommunikoida, mennään nettiin ja erilaisille keskustelupalstoille. Näillä keskustelupalstoilla voi kuulemma nimettöminä avautua ja purkaa pahaa oloaan vapaasti.

Moni onkin saanut avun huonoon oloonsa kirjoittamalla mieltään painavista asioista ja kun voi nimettömänä kirjoittaa, niin saa ”vetää hervottomasti ihan överiksi.”

Palautteita pohtiessa tuli mieleeni ensiksikin se että on paikallaan PYYTÄÄ ANTEEKSI kaikilta mielenterveyspotilailta jos Teille on tullut kirjoituksistani sellainen tunne, että minä en huomioi riittävästi Teitä.

Toiseksi mietin tätä yhteiskuntaa. Meillä on kanssakulkijoita – sisaria ja veljiä – joiden taakassa on painoa yli omien voimien, niin eikö ole oikein ja kohtuullista, että me muut otamme osan tästä taakasta kantaaksemme ja autamme osaltamme kanssakulkijoiden taivallusta.

Vertaan vieläkin eilistä kirjoitusta toteamalla, että tällä yhteiskunnalla on varaa suojella uhanalaisia taikka sellaisiksi väitettyjä eläimiä, lintuja, hyönteisiä ja muita luontoarvoja, mutta EI OLE VARAA SUOJELLA IHMISTÄ.

Minun mielestäni asiat on syytä laittaa toisenlaiseen järjestykseen.

Minä arvotan ihmisen ennen suonsilmäkkeitä ja sarvijaakkoja, arvottakaa Te miten haluatte.

Jos tietokone ja erilaiset keskustelupalstat ovat ainoa apu mielenterveytensä kanssa kipuilevalle, ovat yhteiskuntamme perusarvot pahasti pielessä.

Meistä moni on kierrellyt autoliikkeissä etsimässä kukkarolleen sopivaa kulkupeliä.

Uskon että moni on myös joutunut harkitsemaan ostopäätöstään useamman auton kesken. Ajatukset ovat saattaneet mennä niin, että tuon minä haluaisin, mutta tuohon on varaa.

Jos otan sen jonka haluan, mutta johon ei oikein olisi varaa, joudun tinkimään muusta ja kukkaron kanssa on oltava entistä tarkempana.

Elämä saattaa hankaloitua muilta osin ihan sen turhan kalliin autokaupan takia.

Jos jollekin kertoo tällaisesta hankinnasta ja sen tiimoilta käymästään jaakobin painista, ei kukaan pidä puhetta outona.

Meistä moni on myös käynyt tapaamassa ikääntyneitä läheisiään erilaisissa hoitokodeissa, joissa vuoteen omana makaava vanhus vaikuttaa perin onnettomalta. Myös puheet vaippojen laskemisesta ovat turhan tuttuja.

Hoitolaitosten henkilökunta venyttää hoitotarvikkeita mahdollisimman tarkkaan. Turhan tuttuja ovat myös kertomukset siitä että vanhukselta on otettu vaippa ja todettu, että se ei ole vielä riittävän märkä, joten vaippa laitetaan takaisin ja vaihdetaan vasta kun se ei enää ime kehon eritteitä.

Tunnustan suoraan että minua puistattaa kuulla tällaisia puheita. En halua kirjata tähän voimasanaa, vaikka mieleni tekisi!!

Hoitolaitosten rahapula on krooninen. Näyttää siltä että, yhteiskunnalla ei enää ole varaa hoitaa kunnolla ja kunnialla ikääntyneitä kansalaisiaan. Kyse ei ole siitä etteikö hoitohenkilökunta haluaisi hoitaa ja tekisi parastaan, vaan kyse on yhteiskunnan tarjoamista resursseista. Ei ole rahaa.

Samaan aikaan soilla kävelee yhteiskunnan varoilla palkattuja henkilöitä etsimässä harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja, sekä kartoittamassa monimuotoista luontoa.

Jos sammaleen seasta löytyy harvinainen sarvijaakko ( jaakko tässä tapauksessa pienellä kirjoitettuna) taikka muu ötökkä, piirretään karttaan rinkula ja seulotaan alue entistä tarkemmin.

Seulomisen seurauksena saattaa käydä niin, että suo ja sen reunamat rauhoitetaan kaikenlaisilta toimilta, jotta sarvijaakolla olisi tilaa elää ja hengittää sammaleen seassa.

Jos kysymyksessä on yksityisen omistama maa-alue, se ostetaan valtiolle. Ei ole rahasta pulaa, kun pelastetaan sarvijaakkoa.

Jos joku taitamaton uskaltaa verrata harvinaista sarvijaakkoa hoitolaitosten vuodeosastojen vanhuksiin, todetaan kaksi asiaa. Ensimmäiseksi sanotaan että vanhukset eivät ole uhanalaisia toisin kun sarvijaakot, jotka uhkaavat kadota telluksen pinnalta kokonaan.

Heti perään todetaan myös, että on typerää ja populistista verrata sarvijaakkoa ja vanhusta ja kyseenalaistaa kumpaan meillä on varaa.

Ei pidä tarkoitushakuisesti ja halpamaisesti lähteä asettelemaan vastakkain tällaisia asioita.

Niimpä, ei pitäisi autokaupassakaan asettaa vastakkain Rols Roycea ja lähileipomon ruisleipää.

Helsingin käräjäoikeus on antanut päätöksen entisen avustajani Tiina Arlinin ja Suomen valtion välisessä oikeusprosessissa. Julkisuudessa olleen tiedon mukaan oikeus määräsi Suomen valtion maksamaan Arlinille korvauksena 9 kuukauden palkan ja joitakin lomakorvauksia.

Oikeus päätyi samaan lopputulokseen kun Suomen valtio ennen oikeudenkäyntiä, sillä tietämäni mukaan eduskunta tarjosi Arlinille sopimusta jossa Arlinille olisi maksettu 9 kuukauden palkka lomakorvauksineen.

Arlinhan vaati Suomen valtiolta yli 70 000 euron korvauksia ja sai vain murto-osan siitä.

Kun tämän oikeusprosessin tiimoilta on myös minusta esitetty sellaisia väittämiä jotka loukkaavat henkilökohtaisesti minua ja läheisiäni, katsoin että myös minulla on oikeus julkisesti puolustautua ja esittää vaateita tässä prosessissa.

Tämän vuoksi pyysin Helsingin käräjäoikeudelta mahdollisuutta päästä asianosaiseksi.

Käräjäoikeus ratkaisi asian ja totesi että minä en voi olla asianosainen vaan asemani on todistaja.

En tyytynyt käräjäoikeuden ratkaisuun vaan valitin päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden ratkaisun, joten asemani ei muuttunut todistajasta asianosaiseksi.

Koska minä olen voimassa olevan Helsingin hovioikeuden ratkaisun perusteella pelkkä todistaja, ei minulla ole oikeutta lausua asian tiimoilta enempää. Asianosaiset voivat olla tyytyväisiä taikka tyytymättömiä annettuun tuomioon, mutta todistajan asiana ei ole sen enempää kiitellä kun moittiakaan tuomiota.

Lopuksi totean mielipiteenäni, en tästä oikeusprosessin kulusta, vaan jutusta yleensäkin että kun Arlin on ilmoittautunut SDP:n listoille eduskuntavaaliehdokkaaksi, pidän tätä prosessia Arlinin eduskuntavaalikampanjointina, jolla hän pyrkii saamaan mahdollisimman paljon julkisuutta.

Minulla ei ole tarvetta sen enempää estää kun edistääkään Arlinin eduskuntavaalikampanjointia, joten en lähde asiaa julkisuudessa enempää kommentoimaan.

Naapureidensa kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä – tai ainakin sovussa. Puhutaan sitten naapuritaloista taikka naapurimaista.

Mainilan kylän tapahtumat muistaa moni syksyllä -39 elänyt. Nuoremman sukupolven pitäisi muistaa ne historian kirjoista. Jos muisti pätkii, kannattaa kerrata asia vaikka wikipediasta.

TV uutississa kerrottiin että Ukrainan ja Venäjän rajalla ammutaan kovilla ja kohti. Kuka ja ketä – se ei ole ihan tarkkaan selvillä.

Vaikka elämme täsmäaseiden aikaa, sattuu vahinkoja ja ”vahinkoja”. Venäläiset uutisoivat että Ukrainan puolelta on Venäjälle ammuttu kranaatti taikka kranaatteja. Myös uhreja on tullut.

Huonompi juttu! Tarkastellaan asiaa miltä kantilta tahansa.

Venäjä on luvannut taikka uhannut vastata tuleen. Venäjän suurvalta-aseman tuntien, tuollaiset puheet on syytä ottaa tosissaan.

Vanhaa sanontaa lainaten; ” jos pannaan vyö syöttäjään, ei kellään oo kivaa”. Ruumiita tulee – ja paljon.

Jos Ukrainan ja Venäjän rajalla leimahtaa, on syytä olla huolissaan myös suomessa. En tarkoita että Venäjä olisi hyökkäämässä Suomeen, mutta naapurimaan sotatila vaikuttaa väistämättä myös meihin. ”Se sitä on kovaa kulukemaan, salamasotaa kun on” – sanoi sotamies Salokin aikoinaan. Salon ajoista salamasota on siirtynyt valokuitukaapeleihin ja iskujen nopeus on moninkertaistunut.

Syksystä -39 on näihin päiviin pitkä matka. Tykistö, heittimistö ja muu teknologia on kehittynyt aimo harppauksin.

Se mikä syksyllä -39 oli pelkästään venäläisen ilmoituksen varassa, voidaan nykyään todistaa – jos tahdotaan – ihan ulkopuolisten taholta.

Minä ainakin uskon, että Venäjän ja Ukrainan rajaseutujen tapahtumat kiinnostavat myös muita kun selkkauksen osapuolia. Jos ja kun kiinnostavat, niin taivahalla – siellä tähtien joukossa – lentelee monta satelliittia joiden erikoisen tehokkaat kamerat ovat suunnattuina mielenkiinnon kohteeseen, eli rajaseutuun. Ei olisi ihme jos jonkun satelliitin kameraan olisi tallentunut kuva siitä mistä kranaatit lähtivät ja mihin päätyivät.

Jos tällainen data saadaan julkisuuteen, voidaan melko luotettavasti selvittää, lähtivätkö kranaatit Ukrainan puolelta, separatistien puolelta vai oliko kyseessä Mainilan toisinto.

Näin näppituntumalla en usko Ukrainan armeijan ampuneen – ainakaan tahallaan Venäjälle. Jos kaivaa verta nenästään, sitä yleensä tulee. Tämä ei olisi Ukrainan etujen mukaista. Jos kranaatit on ampunut separatistien ryhmä, on tavoitteena ollut provosoida venäläiset sotatoimiin mukaan.

Tuskin venäläisten ja separatistien välinen liittokaan on pois suljettu vaihtoehto.

Kolmanteen mahdollisuuteen – Venäjän lavastukseen – en usko. Se olisi jo liian läpinäkyvää ja sopivien olosuhteiden vallitessa myös lavastukseksi todistettavaa. Näin siinäkin tapauksessa että sodan ensimmäinen uhri on yleensä totuus.

Naapurimme Venäjä on suurvalta. Se on pidettävä mielessä. Naapurin ja erityisesti suurvaltanaapurin kanssa on syytä olla sovussa. Väleissä oleminen ei tarkoita pokkurointia, nuoleskelua taikka muutakaan lipomista jota suomettumiseksi kutsuttiin ”sinivalkoisella” -70 luvulla.

Rähmällään ei pidä olla mihinkään ilmansuuntaan nähden.

Suomi on EU jäsenyytensä myötä ajautumassa tilanteeseen jossa joudumme hyväksymään Venäjään kohdistuvat pakotteet. Pakotteita perustellaan monin tavoin. Jokainen pohtii niitä tahollaan ja tavallaan.

Myös sitä on syytä pohdiskella, olisiko Suomi yksinään asettanut Venäjälle po. pakotteita, vai onko Suomi hyväksymässä pakotteita EU jäsenmaana.
Jos päädytään siihen että me joudumme hyväksymään pakotteet vain koska olemme EU jäseniä, on kysyttävä, onko EU:sta meille tässä asiassa enemmän haittaa vai hyötyä.

Päivän selvää lienee se että Suomi kärsii Venäjään kohdistuvista talouspakotteista enemmän kun lännempänä olevat muut EU maat.

Suomi toimii pakotteiden puskurina, halusimme sitä tai emme.

Kun on väleissä naapurinsa kanssa, voi naapurin kanssa tehdä kauppaa ja yhteistyö pelaa muutenkin. Jos ei ole väleissä, ei kanssakäymisestä juuri voida puhua.

Ahterin näyttäminen on vaarallista, vaikka sen vastapainona olisikin syvä kumarrus vastakkaiseen suuntaan.

On parempi seisoa reilusti suorassa, kumartelematta ja pyllistelemättä mihinkään suuntaan.

Reijo

…Eilen illalla TV1:n pääuutislähetyksessä oli välähdys Israelilaisista häistä.

Hääjuhla näkyi keskeytyvän ilmahälytyssireenien ujellukseen ja taivaalla lentävään rakettiin. Kyseessä ei ollut se perinteinen ilotulite, vaan lentävän esineen -projektiilin – tarkoitus oli tuottaa surua.

Medialla on ihmeellinen voima ja valta. Se tiedetään ja sitä käytetään häikäilemättä hyväksi. Jos raketin lentoa olisi seurattu maastoasuihin pukeutuneiden sotilaiden vierestä, olisi kyseessä ollut normaali sotatoimi.

Kun raketin lentovanan kanssa samaan kuvaan ”sattui” valkoisessa hääleningissä juokseva morsian ja muuta hääväkeä, herätti raketti ainakin minussa kielteisiä ajatuksia.

No olkoon sana ”sattui” sitaateissa syystä taikka syyttä, niin tällainen uutispätkä TV:ssä oli.

Minun sympatiani olivat hääväen puolella.

Samassa yhteydessä haastateltiin johtajia ”aidan molemmin puolin”. Jokainen uutisia seurannut tietää, että äskettäin tapettiin kolme israelilaista nuorta. Sattumoisin sen jälkeen kuoli yksi palestiinalainen nuori.

Mikä oli syy ja mikä oli sen seuraus? Kumpi aloitti ja mistä syystä?

Piiput ja putket asetettiin vastakkain ja sormet hipovat liipasinta. Varmistin on päällä toistaiseksi. Kuinka kauan? Kuka tietää?

Jos sotimisen katselu ei innosta – ja ketäpä se innostaisi – on helppoa vaihtaa vastaanottimen kanavaa. Täällä pohjolassa on rauha, eikä ainakaan Suomessa räjäytellä autopommeja ja nakella katukiviä…vielä.

Toivon koko sydämestäni olevani väärässä ennustaessani että tämä meidän lintukotomme rauha ei ole iänkaikkinen ja rikkumaton.

Tiedämme että Suomestakin on lähtenyt kymmeniä nuoria taistelemaan Lähi-idän kriisipesäkkeisiin.

Suomen passi takataskussa olevia henkilöitä ammuskelee AK47 kiväärillä ja joku huimapäisempi saattaa kivirauniosta lasauttaa vaikka kevytsingolla sirpalekranaatin naapuritalon olohuoneen ikkunaan. Kaikki tapahtuu uskon nimissä, taikka ainakin sen varjolla.

Minä en ole hirveän huolissani sotimaan lähteneistä, vaan heidän kotiin paluustaan.

Kun taistelussa on ns. radikalisoiduttu, saattaa tappokytkin jäädä päälle.

Mitä tapahtuu näille Suomeen palaaville enemmän taikka vähemmän traumatisoituneille sotilaille? Missä vaiheessa he näkevät vihollisia myös täällä?

Tunnen osaltani olevani vastuussa maamme sisäisestä turvallisuudesta. Minä en halua havahtua häissä ilmahälytyssireenin ulvontaan, enkä halua nähdä taivaalla muita kun ilotulitteita.

Mitä Sinä tuumaat?

Reijo

……..Maaseudun Tulevaisuudessa oli 30.6 juttu ”Eläinpuistoista ei ole siirretty susia Juvalle”. Jutun oli kirjoittanut Reijo Vesterinen.
Vesterinen oli kirjoituksessaan useasti viitannut minuun tavalla joka vaatii oikausua.

Kirjoittelin vastineen, nähtäväksi jää julkaiseeko lehti vastinettani.

KANSANEDUSTAJA HONGISTO EI VÄITÄ VAAN TOTEAA

Arvostamani toimittaja Reijo Vesterinen ampuu mutkat suoriksi joko tahallaan taikka vahingossa 30.6 MT:ssä olleessa jutussa ”Eläinpuistoista ei ole siirretty susia Juvalle”. Vesterinen kirjoittaa mm. ”Kansanedustaja Reijo Hongisto (PS) väittää eduskuntakyselyssään, että maa- ja metsätalousministeriö olisi vuonna 1998 antanut luvan siirtää kaksi sutta Ranuan eläinpuistosta samana vuonna Etelä-Savoon Juvalle perustettuun koirasusitarhaan. Vuonna 2002 tarhaan olisi siirretty Hongiston mukaan kaksi sudenpentua Ähtärin eläinpuistosta”.

Oletan Vesterisen viittaavan 21.5.2014 tekemääni kirjalliseen kysymykseen KK 391/2014 vp Koirasusien tarhaaminen Juvalla. Kysymyksen tausta-aineistona minulla oli kaksi maa- ja metsätalousministeriön suden siirtolupapäätöstä. 11.8.1998 annettu päätös nro 1089/71-98 ja 27.6.2002 annettu päätös NRO 1102/803/2002

Ensimmäisellä päätöksellä (nro 1089/71-98) myönnettiin Pekka Juurikkaalle lupa siirtää kaksi sutta Ranuan eläinpuistosta Juvan eläintarhaan. Päätöksessä todetaan näin:” Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä ja elintarvikeosasto myöntää luvan hakemuksessa mainittuun siirtoon seuraavin ehdoin:

1. Ranuan eläinpuiston valvova eläinlääkäri tarkistaa ennen siirtoa siirrettävät eläimet ja toteaa että seuraavat ehdot täyttyvät:
1.1 Eläimissä ei esiinny mitään tarttuviin eläintauteihin viittaavia oireita
1.2 Eläimillä on voimassa oleva rokotus rabiesta vastaan
1.3 Kuljetuslaatikot ovat sellaiset, ettei eläinten karkaaminen niistä kuljetuksen aikana ole mahdollista

2. eläinten lastaaminen lähtö- ja määränpäätarhassa tulee tapahtua niin että eläinten karkaaminen ei ole mahdollista.

3. Kuljetus tapahtuu lähtötarhasta viivytyksettä määränpäätarhaan.

4. Jos eläinten uudessa sijoituspaikassa eläimissä ilmenee tarttuviin tauteihin viittaavia oireita, tulee omistajan ottaa välittömästi yhteyttä paikalliseen eläinlääkäriin ja eläinlääkintä ja elintarvikelaitokseen (EELA).

5. Noudattaa, mitä eläinsuojelulaissa ja asetuksessa säädetään eläinten kuljetuksista.”

Lupa oli voimassa 11.8.1999 asti.

Päätöksen perusteluissa kerrotaan: ”Itä-Suomen lääninhallitus on 31.7.1998 myöntänyt hakijalle eläinsuojelulain mukaisen luvan eläintarhan pitämiseen.”

Toisella päätöksellä (NRO 1102/803/2002) Pekka Juurikkaalle myönnettiin lupa siirtää kaksi sudenpentua Ähtärin eläintarhasta Juvan eläintarhaan. Mielenkiintoista on erittäin lyhyt käsittelyaika, sillä Juurikas on päivännyt hakemuksensa 24.6.2002 ja myönteinen päätös tuli kolme päivää myöhemmin, 27.6.2002.

Siirtopäätöstä perusteltiin samoilla ehdoilla kuin Ranuan päätöstäkin, erona oli vain, että ”Ähtärin eläintarhan valvova eläinlääkäri tarkastaa ennen siirtoa…”

Ähtärin siirtolupa oli voimassa 26.6.2003 saakka.

Kysymystä kirjoittaessani minulla oli, ja on edelleenkin perusteltu syy luottaa ministeriön asiakirjoihin. Minä en väitä vaan totean kirjallisessa kysymyksessäni selvästi, että maa- ja metsätalousministeriö on antanut kahdessa erillisessä päätöksessään luvan siirtää kaksi sutta ja kaksi suden pentua Juvan eläintarhaan. Hämmästelen kokeneen toimittajan ajatuksenjuoksua Hänen kirjoittaessaan että ”Hongiston mukaan tarhaan olisi siirretty”. Minä kirjoitin myönnetyistä siirtoluvista, en eläinten siirtämisistä. Näillä on selvä ja selkeä ero.
Vesterinen kirjoittaa myös ”Lisäksi Hongisto väittää, että yhdistyksen tarhalta on todistettavasti karannut eläimiä maastoon”.

Minä en väitä, vaan viittaan kirjoituksessani Tuija Sorjasen 11.8.2012 Itä-Savo lehdessä olleeseen juttuun ”KOIRASUSI LOPETETTIIN JUVALLA

Juvan Lautealan kylän metsissä kolme viikkoa karkuteillä jolkutellut koirasusi ammuttiin lauantaina illansuussa. Juvalaismetsästäjien jahtaama eläin sai perjantai-iltana osuman nukutuspanoksesta. Koirasusi kuitenkin virkosi ja pakeni metsään. Suurriistan neljän hengen virka-apuryhmä teki lauantaina päätöksen karkulaisen lopettamisesta.

Koirasusia on aiemminkin karannut tarhasta. Jatkuvuus on useaan otteeseen ollut eläinlääkintäviranomaisten arvioitavana. Uusi valvontakäynti on ensi viikolla”.

Vesterisen juttua lukiessani pohdin että jos Juvan Wolf Parkissa on ollut vain koiria mutta ei oikeita susia, mistä koirasudet ovat saaneet alkunsa? Kuka tietää?

Reijo Hongisto
Norjan harmaahirvikoiralla metsästävä kansanedustaja

……Kun reipas 4 vuotta sitten päätin lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi järjestimme asiasta oikein tiedotustilaisuuden.

Kutsu lähetettiin usealle toimittajalle, mutta se ei saanut vastakaikua. Ehdokkuuteni ei mediaa kiinnostanut.

Jostain syystä tilanne on nyt päin vastainen. Kymmenkunta toimittajaa on jo kysynyt asiasta. Kaikille olen sanonut että kerron sitten kun kertomisen aika on.

Päätös ehdokkaaksi lähtemisestä ei ole helppo, ainakaan minulle. Asiaa on kuutioitava monelta kantilta. On myös muistettava että vaikka itse haluaisi ehdokkaaksi, on lopullinen päätös Etelä-Pohjanmaan piirihallituksen käsissä.

Meistä jokainen voi itse haluta ihan mitä tahansa, mutta marssijärjestys on kuitenkin se, että lopullisen päätöksen tekee piirihallitus.

Koska kyseessä on iso asia ja vakava päätös, haluan julkituoda sen ajankohtana jolla on ainakin minulle merkitystä.

Tuollainen hetki on elokuun kahdeskymmenes. 20.8 on ollut minulle erittäin tärkeä päivä jo yli 40 vuotta. Uskon että päivämäärällä on merkitystä myös joillekin neljä vuotta sitten minua äänestäneille.

Uskallan sanoa jo nyt, että mikäli mahdollinen eduskuntavaaliehdokkuuteni jostain syystä jotakuta kiinnostaa taas neljän vuoden päästä, niin asiasta ei kannata kysyä alkukesästä. Vastaus tulee silloinkin 20.8.

Muutama sana tulevasta vaalikaudesta:

Jos mielii istua jakarandajakkaralla on syytä selvitellä suhtautumisensa sotilasliitto NATOon. Vähitellen on hahmoteltava kannattaako liittoutumista vai onko parempi pysyä ulkopuolella. Ainakin itselleen on selvitettävä myös perusteet.

Suhtautuminen Euroopan Unioniin saattaa nousta nykyistä tärkeämpään rooliin jo tulevalla hallituskaudella. Suomen netto, netto ja nettomaksuosuus lisääntyy vuosi vuodelta. Eikä loppua näy. Suomi maksaa jo nyt osan muiden maiden jäsenmaksusta, mutta ei ulkokultaisessa ylpeydessään edes nöyrry aloittamaan neuvotteluja jäsenmaksumme pienentämisestä.
Osastohoidossa olevien vanhusten vaippoja lasketaan, mutta ei lasketa EU jäsenmaksujen määrää. Tästä ei kannata kovin laajasti puhua, sillä puhuja leimataan oikopäätä populistiksi. Viimeinen niitti twiitataan vielä yksityissuihkarista.
Nettomaksuosuutemme on jo yli 800 miljoonaa euroa ja lähentelee miljardia. Kuinka pitkään kansantaloutemme kestää tätä?

Kun on selvittänyt suhtautumisensa NATOon ja EU:n, on hyvä hahmottaa kansallista energiatalouttamme. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Suomi tuo energiaa noin 8,5 mrd:n arvosta ja lähes kaikki Venäjältä. Energianapanuora Venäjään on vahva.
Onko kansallisen huoltovarmuutemme nimissä napanuoraa ohennettava ja jos on, millä keinoilla. Vaikuttaako NATOon liittyminen energiansaatavuuteemme?
Jakarandajakkaralla on kyettävä päättämään marssijärjestys myös tässä asiassa.
Energiatuontia ei pidä vaarantaa ainakaan ennen kun omalla tuotannolla kyetään korvaamaan tuonnin väheneminen.

Maata johdetaan hallituksesta. Hallitusvastuussa olevan puolueen on kyettävä tekemään kompromisseja. Ehdokkaan on hyvä selvittää suhtautumisensa puolueemme yleisiin linjauksiin, jotta ei isossa salissa kovin monta kertaa riitaannu ainakaan itsensä kanssa.

Reijo