SUS……..

……..Siunakkoo!

Susi Canis lupus

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Perhossa on kaadettu kolme sutta. Koska minulla ei ole mahdollisuutta tarkistaa tietojen todenperäisyyttä, eikä tapauksen yksityiskohtia, en myöskään tätä kyseistä asiaa mitenkään kommentoi.

Puhun pelkästään yleisellä tasolla.

Viime vuosina on poliisilain perusteella jouduttu lopettamaan karhuja ja susia asuinrakennusten pihoihin. Toki molempia on kaadettu myös perinteisellä tavalla  perinteisimpiin paikkoihin, eli metsiin.

Kun suurpeto kaadetaan laillisen metsästystapahtuman yhteydessä metsään, ei asiassa ole mitään ihmeellistä.

Mutta siinä moni parta pärisee kun eläimiä joudutaan lopettamaan talojen takapihoille omenapuiden juurelle taikka lasten tramboliinin viereen.

Se ei ole normaalia toimintaa.

Kun toiminta alkaa poiketa normaalista, tulisi asiaan jotenkin reagoida.

Reagointitapoja on monenlaisia. Riippuen henkilön ajatus- ja arvomaailmasta.

Minä ajattelen niin että sudet, karhut ja ilvekset eivät kuulu asuttujen rakennusten pihapiiriin. Ne kuuluvat metsiin.

Kun eläimiä toistuvasti hakeutuu ihmisasutuksen läheisyyteen, niin joko eläimiä on liikaa taikka niillä on liian vähän ravintoa.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että eläimet hakeutuvat ihmisasutuksen läheisyyteen ihan silkkaa uteliaisuuttaan.

Tuosta eläimien liian suuresta määrästä kielii ehkä se että eläimillä on omat reviirinsä, joita reviirin haltija puolustaa tulijoita vastaan. Hajumerkkejä sihautellaan reviirialueen rajoille merkiksi että ”mä muuten oon täälä”. Tunkeilijat syödään taikka häädetään muuten vaan pois.

Nämä häädetyt hakeutuvat toisille alueille ja saattavat ajautua myös ihmisten pihapiireihin.

Ravinnon vähyydestä saattaa kieliä se, että huonoina marjavuosina omenavarkaissa kävivät myös karhut.

Jonkun mielestä tässä(kään) ei ole mitään erikoista.

Minun mielestäni on ja perustelen kantaani seuraavasti:

Vielä kymmenkunta vuotta sitten ala-asteiden oppilaat luokkaretkillään kävivät eläintarhoissa. Kun koululuokka tepasteli karhuaitauksen viereen, kuului iloisia huudahduksia nallesta. Tämä nalle herätti lapsissa mukavia ja pehmeitä ajatuksia ja tuntemuksia. Nalle oli symppis!

Nyt alkaa jo lastenkin puhekielessä nimitys nalle korvautumaan sanalla karhu.

Omaan korvaani nalle kuulostaa paljon leppoisammalta sanalta kun karhu, vaikka puhutaan samasta eläimestä.

Samoissa ryhmissä oli tuttu kaveri myös sepe susi. Sepen tarkoituksena oli puhaltaa nasujen talo kumoon.

Tätä sepeäkään ei pidetty takavuosina niin häjynä kaverina. Nyt pidetään. Nimittäin sepe saattaa hiippailla ihan aikuisten oikeasti jonkun talon pihaan ja syödä suihinsa talon pihassa liikuskelevan kissan taikka talon vahtina toimivan koiran.

Kun ala-asteen oppilaan kissa taikka koira joutuu suden suuhun, niin asenteet sepeä kohtaan muuttuvat aika radikaalisti.

On tiedossa tapauksia joissa ala-asteen oppilaat myös itse pelkäävät sepeä ja sepen kavereita. Kysymys ei enää ole siitä että pelätään sepen syövän jonkun kotieläimen, nyt pelätään vielä pahempaa.

Jonkun mielestä pelko on turha ja aiheeton. Minä kysyn suoraan että KUKA PYSTYY TAKAAMAAN SEN ETTÄ IHMISUHREJA EI TULE?

Vastaan itse kysymykseeni ja totean että ei kukaan.

Aika loogista on ajatella, että vakavan vahingon mahdollisuus lisääntyy samaan tahtiin vahingon aiheuttajan lisääntymisen kanssa.

Jos maassamme on 1 susi, on vahingon mahdollisuus olematon. Jos on 100 sutta, niin olematon muuttuukin jo mahdollisuudeksi. Jos on 1000 sutta, niin vahingon todennäköisyys kasvaa moninkertaiseksi.

Näin minä ajattelen.

Uskon että en ole ajatuksieni kanssa yksin.

Kansalaisten yleinen mielipide alkaa kääntyä nalle ja sepe myönteisestä nalle ja sepe vastaiseksi.

Viranomaistemme tulisi ottaa tämä huomioon kun päätetään karhujen ja susien kaatoluvista.

Kun ihmisten ja kotieläinten turvallisuudesta huolestuneet kansalaiset hakevat säädetyssä järjestyksessä kaatolupia, niin näihin hakemuksiin olisi syytä suhtautua erittäin vakavasti.

En tarkoita sitä, että jokaiseen hakemukseen tulee antaa myönteinen päätös, mutta mielestäni tilanne ei saa myöskään ajautua sellaiseksi että kansalaiset kokevat kaatolupien anomisen turhaksi ja sen takia ottavat oikeuden omiin käsiinsä.

Ei meistä kukaan riihen seinälle kovin pitkään juttele. Aika nopeasti huomaa että ei taida seinä kuunnella, eikä se ainakaan mitään vastaa.

Kun juttelu koetaan turhaksi niin pahimmassa tapauksessa tartutaan sitten toimeen.

Tilanne saattaa karata täysin käsistä ja äkkiä ajaudutaan äärimmäisyydestä toiseen.

Itse pidän tällaista hallitsematonta tilannetta kaikkien toimijoiden kannalta erittäin vaarallisena.

Mielestäni viimeistään nyt olisi syytä istahtaa neuvottelupöytään ja pohtia millaista suurpetojen määrää kansalaiset pitävät hyväksyttävänä.

Ääripäät olisi syytä karsia pois ja hakea sellainen raja jonka mahdollisimman moni hyväksyy.

Ääripäillä tarkoitan sitä että suurpetojemme annetaan lisääntyä nykyisellä vauhdilla ja vastaavasti toisenä ääripäänä sitä, että suurpetoja aletaan jahtaamaan ja lahtaamaan ilman mitään kontrollia, jolloin kannat saatetaan kaataa lähes sukupuuttoon.

Ei voi olla oikein ja oikeutettua että jos henkilö kokee olevansa pakkotilassa puolustaessaan itseään tai toista, omaansa taikka toisen omaa jo aloitetulta taikka välittömästi uhkaavalta suurpedon hyökkäykseltä, hän tekee teon joka muutoin on laissa rangaistavaksi säädetty, joutuu henkilö siitä vastuuseen.

Jos teko tehdään ilman jo aloitettua taikka välittömästi uhkaavaa hyökkäystä  on asia kokonaan toinen.

Kuinka Sinä suhtautuisit siihen että susi (Canis lupus) surmaisi ja osittain myös söisi Sinun kissasi taikka koirasi?

Reijo