KATTO KUULE VÄHÄ……..

 

……….MITÄ PAAT SUUHUS….

Ihmisen ei pitäisi tiirailla omaa napaansa. Taikka jos tiirailee, niin ei ainakaan kovin usein.

Terveydenhoitajat ja lääkärit – kaikenlaisista personal trainereista puhumattakaan – kehottavat kuitenkin sihtailemaan navan seutua ihan alvariinsa.

Toiset puhuu itsekeskeisyydestä ja toiset painon hallinnasta.

Oma painoni keikkuu siinä 107 kilon huiteilla. Joskus reeniaikana sitä oli huomattavasti enemmänkin.

Mulla on raskahat luut.

Ihan kokemuksesta sanon että kun on pyyhkinyt suupielistään viiskymppisen synttärikaakun kermat, niin sen jäläkehen on tosiaan syytä kattella mitä suuhunsa tunkee.

En nyt puhu hernehistä ja porkkanoista taikka terveyspilleriistä, vaan ihan tavallisesta monipuolisesta arki ruoasta.

Omaan ruokavaliooni on aina kuulunut liha. Ja nimenomaan tapettu liha. Minä en suuremmin pureskele elävää ravintoa – ainakaan lihaa.

Tätä lihaa olen syönyt tietenkin kotona. Kotoisen lihan alkuperä on lähestulkoon aina ollut tiedossa. Suurimman osan lihoista olen itse leikellyt roikkuvasta ruhosta.

Ketju on ollut mahdollisimman lyhyt, eikä siihen ole kukaan päässyt sotkemaan sekaan kamelia, kengurua taikka muita eksoottisia elukoita.

Olen tiennyt mitä olen suuhuni laittanut.

Viimepäivät on uutisoitu hevosenlihasta. Jotkut puhuvat oikein hevosenlihaskandaalistakin.

No onhan se tietenkin jonkinlainen skandaali, kun umpijäistä einestä sulateltaessa sieltä jääklöntin seasta paljastuukin jotain ihan muuta mitä etiketissä luki.

Jos luulet syöväsi nautaa, ja syötkin hevosta, niin kyllähän se pakkaa vähän puistattamaan.

Ainakin jos on kova ravi- ja ratsastus harrastaja.

Kun tämä kohina hevosenlihasta laantuu, niin saattaisi olla aihesta pohdiskella sitä, kuinka moni meistä menee soittoruokalaan syömään lehmän lihaa.

Minä en ihan äkkiseltään muista montaakaan tapausta jossa ruokalistassa olisi kerrottu pihvin olevan jotain muuta kun härkää.

Muistatkos Sinä?

Muutaman härän ja lehmän paloitelleena muistelen, että tyttö ja poikalehmien ruho on – ainakin syötäviltä osin – kokolailla samanlainen.

Pieniä eroavaisuuksia tytöillä ja pojilla on, mutta ne riippuvat ja roikkuvat niin selvästi, että kokemattomampikin huomaa kummasta eläimestä on kyse.

Mutta annas olla kun nämä ulokkeet on poistettu, eläin nyljetty ja laitettu asianmukaisesti raakakypsymään, niin moniko meistä erottaa kummasta on kyse.

Luulen että ei kovinkaan moni.

Näiden erottelijoiden määrä vähenee entisestään, kun siitä selkärangan alapuolelta irroitellaan 30-40 cm mittaiset sisäfileet ja ne leikellään poikkysyyhyn ja asetellaan lautaselle.

Moni ei tiedä sisäfileen alkuperää tuossa vaiheessa ja sanon suoraan että kun file on paistettu mediumiksi taikka kärvennetty well doneksi, niin erkkikään ei konjakkikastikkeen seasta kykene maistamaan, syökö lehmää vai härkää.

Erkki sentään osaa yhtä ja toista.

Tämä ihan vaan taustatietona siihen että jos syöt hevosta, ei se elämä siihen kaadu.

Minun mielestäni olisi syytä olla enempi huolissaan täytekaakuista.

Tällaisin miettein ja ajatuksin. Hyvää ruokahalua.

Reijo