ILKAN KOLUMNI…

…..Internet on päivän sana – myös lehtimarkkinoilla.

Monet ovat luopuneet paperilehtien lukemisesta ja selaavat sähköisesti uutisvirtaa.

Meillä E-P:n alueen kansanedustajilla on maakuntalehti Ilkassa kolumnivuoro.

Naputtelin oman kolumnini eilen aamusella. Juttu oli lehdessä tänään.

Tätä blogia luetaan – kiitos Teille – maakuntamme ja jopa maamme rajojen ulkopuolella. Lienee paikallaan linkittää kolumni myös tänne.

……….

ENERGIAA JA POLITIIKKAA

Vanhan sanonnan mukaan ihminen voi tehdä työkseen mitä tahansa, mutta silti syöminen on pää elinkeino.

Sanonta pitää paikkansa. Töitä ja ammatteja on monenlaisia. Elämä ei saisi kuitenkaan olla pelkkää työntekoa, sillä myös harrastuksille pitäisi jäädä aikaa. Olkoon harrastus millainen tahansa, sen avulla tulisi saada ajatukset ainakin hetkeksi irti työelämän kiemuroista. Eikä liene haitaksi vaikka harrastuksissa paita kastuu – myös sisältä päin.

Joillakin harrastus liippaa niin likeltä varsinaista leipätyötä, että kaikin ajoin ei tiedä onko töissä vai harrastamassa. Kalastusmestari voi lomallaan käydä vaikka ongella taikka metsuri hoidella omia taimikoitaan.

Kansanedustajan työn toimenkuva on sen verran laaja, että lähestulkoon jokainen harrastus sivuaa sitä jollakin tavalla. Vaikka harrastus ja työ ovat erilaisia, voi harrastaessa oppia päätöksenteon kannalta tärkeitä asioita ja äänestysnappia painaessaan sanoa – ainakin itselleen että kokemusta on.

Minun harrastukseni liittyvät metsään ja luontoon. Joskus nuorempana – silloin kun kroppa vielä kesti – tuli vietettyä aikaa myös kuntosaleilla. Saliajoilta on jäänyt kipinä ja tarve ”rääkätä roppaa”. Nykyisin kuntosalina toimii metsä ja kuntoiluvälineinä moottorisaha, nostokoukku ja pinotavarasakset.  Maastanostot, hauiskäännöt ja jopa jonkunlaiset työnnötkin tulevat tehdyiksi, kun kasaa pöllejä pinoon. Onneksi penkkipunnerruksen kaltaiseen liikkeeseen ei vielä ole tarvinnut metsässä turvautua. Tilanne on melko paha jos joutuu selällään maaten nostamaan tukkia rintansa päältä.

Metsässä ahertaessa ajatus lepää, syke nousee ja paita taatusti kastuu. Kun talo lämpiää klapeilla, on harrasteesta myös selvää taloudellista etua. Jokainen klapi on kotia päin ja pois muusta energialaskusta. Harrastusten hyödyt pääsevät oikeuksiinsa myös silloin kun istahtaa eduskunnassa maa- ja metsätalousvaliokunnan kokouspöydän ääreen, sillä erittäin usein valiokunnassa käsiteltävillä asioilla on jonkinlainen kytkös luontoon.

Toisen vanhan sanonnan mukaan kaikki järki ja viisaus ei ole kasaantunut yhteen päähän, vaan se on levinnyt pitkin aitovieriä. Käsitykseni mukaan myös tämä sanonta pitää paikkansa.

Metsien mies on moottorisahansa kanssa pääsääntöisesti yksin. Kun käteen otetaan nuorten männyntaimikoiden kokonaisvaltaiseen hoitoon soveltuva hirvikivääri, niin ympärillä on yleensä kokonainen hirviseurue. Seurueessa on monenlaista ja monenmielistä metsästäjää.

Jahdissa ja jahdin tauolla makkaranuotiolla jokainen metsästäjä on tasavertainen. Siellä kuulee monenlaisia mielipiteitä ja perusteluja siitä kuinka maan asioita tulisi hoitaa. Monta kertaa keskusteluissa pulpahtaa esille asioita joita ei itse ole tullut edes ajatelleeksi. Niitä on hyvä jatkojalostaa ja yrittää ajaa eduskunnassa eteenpäin.

Erinomaisia ideahautomoja ja palautepaikkoja ovat myös kesätapahtumien yhteydessä järjestetyt kansalaistapaamiset. Kuluneen suven aikana olen saanut olla mukana lähes parissakymmenessä tapahtumassa ja tavannut satoja kansalaisia. Toiset tulevat vain tervehtimään ohi kulkiessaan ja toisilla on sydämellään vakavampaakin asiaa. Yhtäkaikki tapaamiset ovat tärkeä osa kansanedustajan työtä ja kauniina kesäpäivänä toritapaamiset käyvät myös harrastuksesta.

Toritapahtumia riittää vielä tälle kesälle ja syksyn jahdit ovat kohta ovella. Tervetuloa harrastamaan.

Reijo Hongisto

Kansanedustaja PS

……………………………………

kuva