WANAHANAIJJANPÄIVIEN PUHE

Soinissa, taiteilija Reijo Kivijärven residenssissä eletään jälleen wanhaan malliin.

Wanhanajanpäivinä tunnettu tapahtuma alkoi eilen ja päättyy tänään. (20.-21.7)

Tämänvuotinen teema on sotavuodet ja välirauhan aika.

Sain kunnian avata tilaisuuden alla olevilla sanoilla.

Puheen lähdeaineistona olen käyttänyt wikipediaa.

………………………….

Arvoisa juhlaväki – Hyvät Ystävät!

Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939 ja päättyi 13. maaliskuuta 1940. NL aloitti sodan hyökkäämällä Suomeen ilman sodanjulistusta. Sota kesti 105 päivää.

Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin 12. maaliskuuta 1940. Taistelutoiminta rintamilla päättyi seuraavana päivänä kello 11.00 alkaen.

Sodan seurauksena Suomi menetti Neuvostoliitolle 11 % maa-alastaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin.

Sota on tunnettu erityisen vaikeista talviolosuhteista, sillä sotatalvi oli vuosisadan kylmimpiä.  Sota tunnetaan myös puna-armeijan valtavista miestappioista, suomalaisten mottitaktiikasta sekä talvisodan hengestä, jonka perään haikaillaan vielä tänäkin päivänä.  Suomen armeijalla oli puolellaan maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kovassa pakkasessa ja lumisessa maastossa. Korpien kasvatit ja ankaraan työhön tottuneet metsätyömiehet olivat lumisessa korvessa kuin kotonaan ja se oli ylivertainen etu arojen poikia vastaan.

Talvisodan aikana ja sen jälkeen syntyi myytti talvisodan ihme. Sen mukaan pienen Suomen urhoollinen taistelu ja menestys suurta ylivoimaa vastaan oli yli-inhimillinen suoritus.

Sodan jälkeen Suomen kansa oli sisäisesti yhtenäisempi kuin koskaan aikaisemmin maan siihenastisessa historiassa.

Mistä tämä johtui? Vastauksia on varmaan yhtä monta kun on vastaajaakin. Minä uskon että yksi suurimmista yksituumaisuuteen johtaneista ja puolustustahtoa lujittaneista tekijöistä oli se, että Suomi yksiselitteisesti kävi puolustussotaa. Venäjä aloitti sotatoimet Suomea vastaan ilman sodanjulistusta. Suomi puolustautui hyökkääjää vastaan ja puolustajalla on tunnetusti aina vahvempi motivaatio toimilleen kun hyökkääjällä.

Aseet vaikenivat rintamalla 13. maaliskuuta 1940. Siirryttiin rauhan aikaan. Rauha ei ollut levollista ja otollista aikaa, vaan mielen päällä kaihersi kauna itäistä naapuria kohtaan. Monien mielissä paloi halu katsoa vainolaista rautaa pitkin ja ottaa takaisin menetetyt maa-alueet.

Reserviläisiä kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Talojen ja töllien poikia ja vakaita isäntämiehiä lähti kesken kylvöjen harjoituksiin ja tarkoituksena oli palata kotiin viimeistään heinätöihin mennessä. Harjoitusreissusta tulikin arveltua pitempi, sillä paukkupatruunat vaihdettiin koviin ja iskuri iski jälleen nalliin 25. kesäkuuta 1941. Suomi lähti hakemaan revanssia yhdessä Saksan kanssa.

Suomalaisten aseet vaikenivat vasta 4. syyskuuta 1944 ja venäläisten vuorokautta myöhemmin. Suomalaisten velvollisuudeksi tuli häätää saksalaiset pois suomesta joka johti niin sanottuun Lapin sotaan. Varsinainen loppulitviikki selviteltiin vasta Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947.

Oli pitkä kertausharjoitusreissu.

Talvi-, jatko- ja lapinsodissa kaatui noin 85 000 henkilöä ja haavoittui lähes 150 000. Nämä ovat valtavia lukuja.

Suurin osa oli parhaassa työiässään.

Soinilaisia miehiä kaatui talvisodassa kaikkiaan 85, eli peräti 3,7 % kunnan senaikaisesta miespuolisesta väestöstä. Luku on Etelä-Pohjanmaan kuntien suurin ja valtakunnallisestikin 6 korkein. Pieni Soinin kunta on antanut itsenäisyydellemme erittäin raskaan uhrin.

Kun sodan uhka leijui Suomen yllä, siirryttiin erityisesti ulkomailta tuotavien elintarvikkeiden säännöstelyyn. Säännöstely aloitettiin jo syksyllä 1939. Tällöin säännöstelyn piiriin joutuivat kahvi ja sokeri. Kun sota syttyi, menivät kaikki elintarvikkeet kortille, eli elintarvikkeita sai ostaa vain ostokortissa ilmoitetun määrän.

Sota-aikana kaikille kansalaisille jaettiin elintarvikekortit. A -kortin saivat vain alle 7 vuotiaat lapset. B-kortin henkisen ja kevyen työn tekijät, (arvelen että me kansanedustajat olimme tässä joukossa). C -kortin raskaanpuoleisen työn tekijät. D -kortin raskaan ja E -kortin erittäin raskaan työn tekijät. Eli eväät miestä myöten ja työtehtävän mukaan.

Elintarvikkeiden niukkuuden vuoksi taloudenpito vaati erityistä tarkkuutta ja kekseliäisyyttä. Metsän antimet otettiin tarkoin talteen. Marjat, sienet ja riista olivat erittäin tervetullut ruoan jatke. Niin sanottu ylimuistoinen nautintaoikeus oli käytössä erityisesti luvanvaraisten eläinten, kuten hirvien ja karhujen suhteen.

Ruokapula iski kaikkein pahimmin kaupunkeihin, sillä mukulakivikaduilla ja puistoissa oli hankala viljellä elintarvikkeita. Maaseudulla elämä oli vähän helpompaa, sillä viljelykelpoista maata oli tarjolla ja jonkinmoisia suojia myös eläinten pitoon. Monet ottivat porsaan, kasvattivat sitä kesän ja leikkelivät lihat tiinuun syksyllä.

Kansan suussa kiersi tarinoita siitä että kun kaikki eläimet piti ilmoittaa kansanhuollolle, saattoi joitakin eläimiä ”epähuomiossa” jäädä ilmoittamatta. Pahat kielet kertoivat että kaupunkilaiset alkoivat jostain syystä äkkiä ja arvaamatta kaipailla maalaisserkkujaan.

Kun käytännössä kaikkien tarvikkeiden ostoa säännösteltiin ja kaikkien tarvikkeiden ostoon oli saatava kansanhuollon lupa, aiheutti tavaroiden puute monesti hankalia tilanteita. Koska bensiini oli kortilla ja erittäin säännösteltyä, jouduttiin yleensä kulkemaan polkupyörillä taikka käyttämään autoissa bensiinin korvaavaa puukaasutinta.

Kun polkupyörän rengas särkyi korjauskelvottomaksi, piti kansanhuollosta saada lupa uuden renkaan ostoon. Jos ostolupaa ei jostain syystä saatukaan, oli monesti hermot kireällä.

Kun tavaroita ei luvallisesti saatu ostetuksi, käytettiin niin sanottua mustaa pörssiä, josta rahalla sai mitä tahansa, eikä kuponkeja leikelty. Edellytys oli riihikuiva raha ja kyky pitää suu supussa. Kun tieto ohi säännöstelyn tapahtuvasta myymälätoiminnasta levisi viranomaisten tietoon, alkoi taistelu kotirintamalla tätä lieveilmiötä vastaan. Kotirintamalla taisteltiin mustaapörssiä vastaan ja varsinaisella rintamalla vainolaista vastaan.

Kun varsinaiset työntekijät olivat rintamalla puolustamassa maata, piti kotirintamalla toiminnan jatkua tilapäistyöntekijöiden avulla. Naiset, nuorukaiset ja rintamapalvelukseen yli-ikäiset miehet täyttivät sen aukon, joka jäi rintamapalveluksessa olevilta miehiltä.

Kun ennen suitsia pitelivät parhaassa työiässä olevien miesten kädet, oli sota-aikana ohjaksissa nainen, nuori mies taikka hänen vaarinsa. Yhtä kaikki pellot tulivat viljellyiksi, viljat puiduiksi ja halot hakatuiksi. Myös karja hoidettiin tavalliseen tapaan ja syysteurastukset tehtiin vaikka hammasta purren.

Eläimistä ja elintarvikkeista otettiin kaikki hyöty irti. Ei ollut varaa jättää lehmän vuotaa käyttämättä taikka lampaan villoja kehräämättä. Kaikki hyödynnettiin perinteisillä tavoilla, vaikka vaatimattomimmissa olosuhteissa, mutta kuitenkin.

Lampaista saatiin villaa josta kehrättiin lankaa josta kudottiin lämpimiä sukkia, paitoja ja käsineitä rintamalla paleleville omaisille taikka jopa tuntemattomalle sotilaalle. Jos lammas teurastettiin, niin lihat käytettiin ravintona, taljasta muokattiin lämpimiä asusteita ja jopa osa eläimen suolista käytettiin hyödyksi valmistamalla saippuaa.

Yhtään nokaretta ei laitettu hukkaan, vaan kaikki käytettiin hyödyksi.

Monet autot oli otettu armeijan käyttöön, joten liikkuminen oli mahdollista jalkaisin taikka polkupyörillä. Joitakin harvoja autoja maaseudullakin liikkui, mutta niiden polttoaine oli kortilla ja sananmukaisesti kiven alla. Armeija tarvitsi kaiken liikenevän polttoaineen, joten jouduttiin keksimään polttoaineen korvike.

Monet muistavat puheet häkäpönttöautoista. Näissä autoissa oli erikoinen puukaasutin, jolla korvattiin perinteinen bensiinikaasutin. Kaasuttaja saattoi olla sama, mutta kaasutin eri.

Osoittaa erinomaista kekseliäisyyttä rakentaa auton moottori sellaiseksi että auto kulkee bensiinin sijaan koivun pilkkeellä. Poltetaan siis puuta eikä nestemäistä polttoainetta.

Kun tänä päivänä katselee tienvarsien koivikoita ja polttonesteiden litrahintoja, tulee väkisinkin mieleen että olisikohan syytä ottaa jälleen häkäpönttöautot käyttöön. Onhan se vähän epäsiistiä ajelemista, mutta kun menopelin voi tankata omasta koivikosta, niin siinäkin on omat etunsa.

Käden taidot olivat itsestään selvyys, eikä niistä tehty sen suurempaa numeroa. Jokainen osasi vuolla pokasahaan puut ja kirveeseen varren. Kaupasta ostettiin vain sahan lati ja kirveen terä. Latia varten oli renkkirauta ja sulkaviila ja kirveen terää varten lattaviila ja tahko.

Näillä välineillä saha ja kirves pidettiin terässä joka haukkasi halukkaasti puuta. Puuta tarvittiin sotakorvauksiin joiden maksu alkoi sotien päätyttyä.

Viimeiset markat sotakorvauksia maksettiin olympiavuonna 1952. On syytä röyhistää rintaansa, sillä tiettävästi Suomi on ainoa maa maailmassa joka on maksanut sotakorvauksensa pennilleen. Kuten sanotaan – olemme tehneet tingin täyteen.

Maa elää ajallaan ja talo tavallaan. Soinissa ja ympäristön pitäjissä on aina arvostettu kovaa työtä ja uhrimieltä. Kun naapuri on tarvinnut apua, ei ole katsottu omaa etua vaan on lähdetty auttamaan. Harvaan asuttujen ja vähäväkisten seutujen elinehto on ollut naapuriapu.

Naapuriapu ja uhrimieli auttoivat meitä selviytymään sodista ja sotakorvauksista, asuttamaan kymmenet tuhannet evakot sekä jälleenrakentamaan Isänmaan.

Arvoisa kuulijani. Elämme jälleen haastavaa aikaa. Veteraanien rivit harvenevat ja Tammenlehvää kantavat kunniakansalaisemme valmistautuvat viimeiseen iltahuutoonsa. Meidän nuorempien tehtävänä on luoda heille sellaiset elinolosuhteet jotta nämä meille itsenäisyyden lunastaneet ja Isänmaamme jälleenrakentaneet veteraanit ja lotat voivat ryhdikkäinä katsoa elämänsä auringonlaskua.

Taiteilija Kivijärvi on jälleen koonnut residenssiinsä mittavan kokoelman entisaikojen koneita, laitteita ja työvälineitä, sekä saanut välineille osaavat käyttäjät näyttämään miten työ tehtiin ilman turboahtimia ja automaattivaihteistoja.

On erittäin arvokasta ja kunnioitettavaa kantaa huolta menneiden sukupolvien työtavoista ja työmenetelmistä, sekä tällaisten toimintanäytösten avulla siirtää perinnetietoutta meille jälkipolville.

On tiedettävä juurensa ja menneisyytensä jotta osaa arvostaa nykyhetkeä.

Arvoisa kuulijani toivotan Sinulle miellyttävää ja elämysrikasta aikamatkaa maamme kohtalon vuosiin.

Kiitos!