PIENEN IHMISEN ASIALLA…..

…..Kuntapäätäjät harovat hiuksiaan ja pähkäilevät mistä kunnan kukkaroon euroja.

Talouden tasapainottamis- ja kehittämistyöryhmät visioivat sumuista tulevaisuutta.

Sote- ja sen mukana kuntauudistus hämmentävät mieliä. Miten tästä eteenpäin ja minkä vaakunan alla seuraavat valtuustot asioista päättävät.

Monta kertaa säästökohteeksi valitaan koulu. Eikä mikä tahansa koulu, vaan se syrjäisimmän kylän koulu taikka koulut. En ole kuullut että kertaakaan olisi keskusteltu keskuskoulun sulkemisesta ja siellä opiskelevien lasten siirtämisestä sivukylien kouluun, vaikka käsittääkseni matka molempiin suuntiin on ihan sama – yhtä pitkä taikka lyhyt.

Me Perussuomalaiset olemme perinteisesti olleet pienen ihmisen asialla. Olemme seisoneet viimeisinä sen lakkautusuhan alla olevan kyläkoulun portilla.

Minun mielestäni se linja on ollut hyvä.

Joku voi ihan vapaasti olla myös toista mieltä.

Minä näen pienet kyläkoulut hyvänä kasvualustana tuleville veronmaksajillemme.

Pieni kyläkoulu voi olla kustannuksiltaan kalliimpi kun suuremmat oppilasmäärät omaava keskuskoulu, mutta kuka osaa ennustaa oppilaan elinkaaren kustannusvaikutusta yhteiskunalle.

Uskon että ei kukaan.

Kunnat ja kaupungit säästävät suurentamalla luokkakokoja ja kuskaamalla takseilla lapsia edes-takaisin, mutta maksavat moninkertaisesti kouluelämän rampauttamien aikuisten syrjäytymisestä, mielenterveysongelmista ja ehkä niiden seurauksena tehdyistä väkivallanteoista koituneet kustannukset.

Yhteiskunnassa näyttää nostavan päätään yhä enemmän ajatus ”rahalla saa ja hevoosella pääsöö”.

Totta on, että rahalla saa ja myös hevoosella pääsöö, mutta ehkä olisi syytä pysähtyä ajattelemaan myös heitä joilla ei hevosta ole ja rahaakin rajallisesti.

Puhun nyt lasten ohella vanhuksistamme. Raha ratkaisee lasten koulupaikat ja raha ratkaisee vanhusten hoitopaikat.

Millään muulla kun rahalla ei tunnu olevan merkitystä. Ei sillä millaisen elämäntyön vanhus on yhteiskuntamme hyväksi tehnyt, ei sillä kuinka paljon Hän on veroja maksanut, eikä sillä miten Hän on läheisiään auttanut.

Julkisuudessa on ollut tietoja Suomen maksaman kehitysavun valumisesta vääriin taskuihin. Asiasta vastaavat ministerit levittelevät käsiään.

Meillä on varaa maksaa kymmeniä miljoonia kehitysapua maailman toiselle laidalle, mutta ei ole varaa huolehtia omista vanhuksistamme ja avuttomassa iässä olevista lapsistamme.

Kuinka moni hoitaa omaa henkilökohtaista talouttaan samalla tavalla kun Suomen taloutta hoidetaan?

Kuinka moni jättää omat lapsensa taikka omat vanhempansa/isovanhempansa heitteille ja lähettää rahaa kehitysapuun ulkomaille?

Ymmärrän avun lähettämisen, mutta vasta sen jälkeen kun on ensin saatu omat asiat hoidetuksi.

Loppukaneettina tiedoksi vimpeliläisille – minä en hyväksy sivukoulujen lakkauttamista nykyisillä oppilasmäärillä.

Tämän voi lukea vapaasti myös Alajärvellä