VIIKON VARRELTA

Keskiviikkona hallitus vastasi opposition välikysymykseen kuntarakenneuudistuksesta.

Istuin salissa ja kuuntelin edellisten hallituspuolueiden ja nykyisten välillä käytyä juupas – eipäs väittelyä.

Tämän saman asian tiimoilta on salissa miekkailtu jo useamman kerran. Olen edellisissä keskusteluissa sanani sanonut ja nyt päätin olla jo hiljaa.

Keskustelusta jäi jonkinlainen astian maku suuhun. Samoja asioita vatvotaan kerta toisensa jälkeen.

Minä en edelleenkään kaipaa syyllistä, vaan Lahtista ja konekivääriä. Noin niin kuin kuvaannollisesti.

Kuntarakenneuudistuskiistassa ei liene suurta merkitystä sillä, miten ja kenen toimilla tähän on ajauduttu. Tärkeämpää on tunnistaa tilanne, tunnustaa faktat ja pohtia miten tästä päästään eteenpäin.

Toisten syyttely ei yhteistä asiaa auta.

Asiasta äänestettiin perjantaina – tunnetuin tuloksin.

Vihreät koeponnistivat hallitusta sisältäpäin. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja totesi haastattelussa että vihreät harkitsevat hallituksesta lähtöä, mikäli uudesta ydinvoimalasta päätetään kuluvalla vaalikaudella.

Ihan loogista puhetta, kun samaan hengenvetoon muistutetaan vielä hallitusohjelman kirjauksesta; ei uusia ydinvoimaloita tällä hallituskaudella.

Vihreiden hallitusohjelmaan nojaaminen lienee jotenkin valikoivaa, sillä muistelen hallitusohjelmaan kirjatun myös että ei uusia kansallispuistoja kuluvalla hallituskaudella.

Kahdesta kansallispuistosta tehtiin kuitenkin päätös ja muutamaa muuta tutkitaan.

Tunne on kun iltalypsyllä. Kaikki herutetaan, mitä herutettavissa on.

Minulta on moni kysynyt hallituksen kaatumisesta. Olen sanonut että oppositio tekee voitavansa. Niin kauan kun hallituksen rivit pysyvät suorina, hallitus ei kaadu. Jos rivit repeävät, tulee ennenaikaiset vaalit.

Näin näppituntumalta sanottuna vihreiden mahdollinen lähtö hallituksesta saattaisi tapahtua siinä vaiheessa kun Niinistö ja kumppanit laskevat saavansa lähdöstä suuremman hyödyn kun hallituksessa roikkumisesta.

Ydinvoimala kysymys saattaisi taittaa kamelin selän. Olisi helpompaa lähteä uusiin vaaleihin, kun takataskussa olisi näyttävä poistuminen estradilta oman ydinvoimapäätöksen turvin.

Joka tapauksessa jo nyt pelataan seuraavaa hallituskautta ja varmistellaan mahdollisimman hyvää alkuasetelmaa vaalikamppailuun. Vihreät eivät ole poikkeus tässä(kään) asiassa.

Kotimaassa taaperrettiin lillukan varsissa. Balkanilla maata polkivat maastojalkineet.

Olen koko viikon kuunnellut erityisen herkällä korvalla uutisia Ukrainasta.

On tarpeetonta toistaa ja kerrata kaikkea mitä sieltä on kotimaahan kantautunut. Riittää kun sanoo että Ukraina on suuri ja väkirikas maa. Länsipuoli on lähes Euroopassa ja itäpuoli… niin!

Ollaan siis aikalailla EU:n rajoilla, eikä Ukrainasta ole linnuntietä pitkä matka Suomeenkaan.

Lahtisesta ja Hänen konekivääristään on jouhevaa siirtyä alikersantti Lehtoon, joka totesi kapteeni Kaarnalle ”Herra kapteeni. Minä kun en ole partiopoika, niin minä en tiedä, mihin meidän pitää olla valmiita. Ei suinkaan vaan sotaan?
Kapteeni pysyi tyylissään:
He…heei. Ei sitä niin vaan sotaan mennä. Sota on kaukana. Balkanilla saakka.
-Herra kapteeni. Se sitä nykyään on kova kulkemaan. Salamasotaa kun on

Paljon on vettä virrannut rajajoessa noiden sanojen kirjoittamisesta.

Balkan on edelleen kaukana. Ei se sieltä ole mihinkään liikahtanut, mutta salamasodasta on tullut – jos mahdollista – vieläkin nopeampaa.

Kulunut viikko osoitti sen, että muutamassa päivässä voi politiikan rintamilla tapahtua aivan mitä tahansa.

Tuskin kukaan osasi vielä viime sunnuntaina aavistaa venäläisten sotilaiden marssivan Ukrainan maaperälle.
Laivastotukikohdassa venäläisiä sotilaita oli, mutta ei sen ulkopuolella. Nyt on.

Meillä täällä Suomessa ei ole syytä varata kynttilöitä ja tulitikkuja, sen enempää kuin pitkään säilyviä kuivaelintarvikkeitakaan.

Minun ymmärrykseni mukaan meihin ei kohdistu uhkaa. Enkä halua millään muotoa pelotella sodalla.

Kysymys ei ole pelottelemisesta, vaan pikemminkin unilukkarimaisesta ravistelemisesta. On syytä olla hereillä ja seurata mitä maassa ja maailmassa tapahtuu.

Suomalaisten on turhaa sotkeutua Venäjän ja Ukrainan väleihin. Vain ja ainoastaan siinä tapauksessa että jompi kumpi osapuoli sitä meiltä suoraan pyytää ja siinäkin tapauksessa on vielä tarkkaan harkittava, kannattaako lähteä mestaroimaan muiden keskinäisiin kiistoihin.

Omat havaintoni lyhyesti: Ukrainan maaperälle ilmaantui sotilaita – tilaamatta ja yllättäen.

Sotilailla oli sotilaan työkalut, mutta ei minkään valtakunnan tunnuksia.

Joskus kertausharjoituksissa on puhuttu niin sanotusta ”harmaasta vaiheesta”. Minusta tuntuu että tämä taisi nyt olla sitä.

Ukrainan rajojen sisällä oli naapurin soldaatteja jo paljon ennen kun ukrainalaiset edes arvasivat mitä on tekeillä. Sitten vaan ihmeteltiin että mistä nämä ovat ilmaantuneet ja koska.

Nyt sotilailla on jo työkalujensa lisäksi ihan oikeat tunnukset. Jokainen tietää minkä maan sotilaista on kyse.

Presidentti Putin on jo aikapäiviä sitten todennut että Venäjällä on oikeus puolustaa kansalaisiaan myös maan rajojen ulkopuolella.

Jälleen nähtiin että puheet eivät jääneet pelkiksi puheiksi. Ne on syytä ottaa tosissaan, varsinkin kun puhujana on suurvallan päämies.

Ukrainan tilanne on erittäin herkkä. Hermo on pinnassa ja kireällä kun satasen juoksijoilla sekunti ennen lähtölaukausta.

Kun kansaa virtaa kaduille ja aseita on käsissä julkisesti kymmenillä tuhansilla, ei tarvita kun yksi heikkopäinen. Yksi, jonka hermo ei pidä ja joka laskee surutta sarjan väkijoukkoon.

Siihen vastataan takuulla, joko omien puolelta teemalla tulikuri pitää, taikka vastapäisestä leiristä. Kaduilla on hetkessä kasa 39 millisiä, kuumia hylsyjä ja saattaa joukossa olla joku laippakantainen 54 millinenkin. Meillähän mitta on 53, mutta naapurilla on isommat toleranssit.

Yritän tässä kertoa että niin ihmeelliseltä kun se saattaa kuulostaakin, niin pahimmillaan homma lähtee lapasesta taikka Rukan sormikkaasta alta aikayksikön ja sitä on erittäin vaikeaa pysäyttää millään.

Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan sanottu sana ja ammuttu nuoli ovat sellaisia että niitä et takaisin saa, et vaikka kuinka yrittäisit.

Tästä pääsemmekin kunniapakkotilanteeseen.

Taitavat poliitikot osaavat asetella sanansa siten että eivät joudu tilanteeseen jossa kasvonsa ja kunniansa säilyttämisen ehtona on jonkinlainen toimintapakko.

Kaikkein turhimpia ovat konfliktit jotka kaatuvat syliin, koska jonkun osapuolen kunnia vaati toimia. Meillä pohjalaisilla tämä onneton vitsaus on verissä ja tunnetaan nimellä; kun tuli sanottua!

Täältä näppäimistön takaa on hyvä pohtia ohjeita, joita ei varmaan Moskovassa lueta. Siltä varalta että luetaan, kerron vanhan suomalaisen virkamiehen ohjeen: ”älä tee mitään, niin et tee myöskään virka virhettä”

Tämä saattaisi olla nyt hyvä ohje myös Kiovassa ja Brysselissä.

Toimittajien mukaan yhtään laukausta ei vielä ole tässä viimeisimmässä konfliktissa ammuttu. Vielä ei ole tehty mitään mistä ei kasvonsa säilyttäen voisi perääntyä.

Uutiskuvia seuratessa kävi mielessä myös Venäjän Itämereen uittama maakaasuputki, sekä muutama maaperällämme oleva venäläisvalmisteinen ydinreaktori.

Mitäs tehdään jos Venäjä päättää ”turvata” kaasuputkensa ja omalle energiatuotannolleen tärkeät, maansa rajoja lähellä olevat ydinreaktorit?

Jotta tällaisiin ”turvaamistoimiin” ei olisi tarvetta, on säilytettävä hyvät ja asialliset suhteet kaikkiin maihin. Naapureihin eritoten.

Reijo