ASELUPIEN PERUUTUKSISTA

Sanomalehti Keskisuomalaisessa olleen tiedon mukaan lääkärit ovat tehneet reilussa kolmessa vuodessa 2100 ilmoitusta potilaista, joiden ei lääkärin tulkinnan mukaan tulisi pitää hallussaan ampuma-aseita.

Tänä vuonna ilmoituksia on tehty 311. Lupaviranomaisen tutkinnassa 75 henkilöltä löytyi yhteensä 229 asetta.

Pikaisella lukemisella juttu vaikuttaisi olevan ihan ok. Mutta jos katsoo lukuja ja laskee mielessään asioita, niin asiasta voi ajatella myös toisin.

Avaan ajatuksiani Sinulle hieman.

Ilmoituksia on tehty kaikkiaan 2100 ja pelkästään tänä vuonnakin jo 311. Poliisin tutkinnassa ase taikka aseita on löytynyt vain 75 henkilöltä.

Tarkoitetaanko jutussa tuolla aselupien haltijoiden määrällä 75, kaikkia ilmoitettuja 2100 tapausta, vai tarkoitetaanko sillä pelkästään kuluvana vuonna ilmoitettuja 311?

Molemmissa tapauksissa löytyneiden aseluvanhaltijoiden määrässä ja ilmoitusmäärässä on valtava ero.

Minä ymmärtäisin asian, jos lääkäreiden ilmoittamien potilaiden määrä olisi sama kun poliisin kortistossa olevien aseluvan haltijoiden määrä.

Minä ymmärtäisin asian myös siinä tapauksessa, jossa lääkäri ilmoittaa ikään kuin varmuuden vuoksi että jos kansalainen x tulee lähiaikoina hakemaan ampuma-aseen hankkimislupaa, niin sitä ei tulisi hänelle myöntää.

Lääkäri on lääkäri ja ennustaja on ennustaja. Harvoin nämä kaksi roolia osuvat samalle ammatinharjoittajalle.

Lääkäri voi ilmoittaa poliisille, että potilas X on tänään sellaisessa henkisessä vireystilassa ja itsetuhoinen, että hänellä ei saa olla hallussaan ampuma-aseita.

Ennustaja voi ilmoittaa poliisille, ettei potilas X koskaan tule siihen kuntoon että hän voisi turvallisesti pitää hallussaan ampuma-asetta.

No oli asia kuinka tahansa, niin isohko haarukka on ilmoitusten ja poliisin tekemien löydösten välillä.

Tähän yhteyteen ei oikein voida soveltaa sitä TV:stä tuttua hokemaa ”virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaan tahi toiseen”.

Laki on laadittu hyvässä uskossa ja hyvää tarkoittaen. Lopputulos on kokonaan toinen.

Kerron esimerkin elävästä elämästä.

Aikamiehen ikään ehtinyt, pohjoismaisella tasolla kilpaillut haulikkoampujaveteraani sai aivoverenkiertohäiriön. Hänet hoidettiin kuntoon erässä terveyskeskuksessa.

Lopputarkastusta suorittanut nuori nais- (sukupuolella ei liene merkitystä tässä asiassa) lääkäri oli papereita täyttäessään kysynyt mieheltä että onko teidän päähänne taikka niskaanne koskaan kohdistunut mitään iskuja taikka oletteko koskaan loukanneet päätänne millään tavalla.

Umpirehellinen mies oli sanonut lääkärille, että hän on kilpaillut vuosikausia kansainvälisellä tasolla haulikkoammunnassa ja viimeiset vuosikymmenet aktiivisesti kouluttanut nuoria haulikkoampujia.

Lääkäri oli kysynyt että miten tämä vaikuttaa niskaan. Mies oli kertonut, että haulikolla ammuttaessa aseen rekyyli töki täräyttää niskan ja hartian seutua, mutta hän ei ole kokenut sitä mitenkään ongelmallisena, koska on elämänsä aikana ampunut kymmeniä tuhansia laukauksia.

Lääkärin kynä oli piirtänyt paperille maagisen kaaren. Kun mies oli tervehtyneenä ja hyvävoimaisena poistunut vastaanotolta, oli muutamien päivien jälkeen postilaatikkoon tupsahtanut kutsukirje paikalliselle poliisilaitokselle. Syynä aselupien peruuttaminen.

Mies oli hämmästellyt tapahtumaa ja mennyt sovittuna aikana poliisilaitokselle keskustelemaan asiasta.
Lopputulema oli ollut se, että poliisi oli omaa selustaansa turvatakseen tehnyt lääkärin määräyksen mukaan ja perunut ansioituneelta urheilijalta ja kouluttajalta aseluvat.

Kuultuani tapauksesta soitin tälle miehelle ja kysyin, pannaanko paperi koneeseen ja katsotaan mitä lääkäri vastaa. Mies totesi, ettei kannata lähteä käräjöimään asiasta, sillä nuori lääkäri ei varmaan edes ymmärtänyt tekemäänsä asiaa, eikä hän halua pahoittaa lääkärin mieltä.

No, minä kunnioitin miehen mielipidettä, mutta uskon, että löytyy sellaisiakin henkilöitä jotka olisivat kaivaneet asian ihan viimeistä pilkkua myöten.

Surkuhupaisinta tässä on se, että tämä ansioitunut ampuja kertoi lomailevansa etelässä vuosittain useita viikkoja ja kun hänelle on kertynyt ampumakilpailuista tuttuja kavereita, niin hän saa ammuskella heidän aseillaan ja heidän ampumaradoillaan niin paljon kun häntä huvittaa.

Ulkomaiset ampujakollegat olivat ihmetelleet suomalaista lääkärikäytäntöä.

Minä ihmettelen myös.

Monien lääkäreiden mielestä on syytä muuttaa lakia niin, että heillä säilyy OIKEUS ilmoittaa potilaasta poliisille, mutta ei VELVOLLISUUTTA.

Olen lääkäreiden kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Myös niissä tapauksissa joissa ilmoituksia tulee erityisen paljon samalta lääkäriltä, on syytä selvittää mistä ilmoitusherkkyys johtuu. Mielestäni lääkäri ei voi potilasta hoitaessaan sekoittaa hoitotoimiin omia sympatioitaan taikka antipatioitaan.

Lopuksi on syytä pohdiskella aselupien peruutuksen tarkoitusta.

Minä ymmärrän hallussapitoluvan taikka lupien peruuttamisen henkilöiltä jotka eivät enää täytä niitä kriteerejä joita luvan hallussa pitäminen edellyttää. Poliisi voi peruuttaa hallussapitoluvan monesta syystä, mutta tämä nyt tarkasteltavana oleva lääkärin ilmoituksen perusteella tehtävä luvan peruuttaminen pohjaa käsittääkseni pelkästään terveydellisiin syihin.

Potilasta hoitaessaan lääkäri on päätynyt siihen että potilas on itsetuhoinen eli hän saattaa olla vaaraksi itselleen taikka muille.

Tällaisissa tapauksissa aselupien peruuttamisella on perusteet. Jos henkilön henkinen tasapaino on jostain syystä järkkynyt, mutta hän ei millään tavalla vaikuta itsetuhoiselta, niin aselupien peruuttamista olisi syytä pohtia erittäin tarkasti.

Joudumme tavan takaa lukemaan liikenneonnettomuuksista joissa henkilöauto on suoralla tiellä ajautunut kohtaavan liikenteen käyttämälle ajokaistalle ja törmännyt vastaan tulleeseen rekkaan.

Paikkatukinnassa todetaan henkilöauton kuljettajan olleen autossaan yksin, ilman turvavöitä ja menehtyneen välittömästi törmäyksessä.

Rekan kuljettajan todetaan myös loukkaantuneen, mutta hänellä ei ole välitöntä hengen vaaraa. Henkilöauto murskaantui käyttökelvottomaksi ja rekan vetoautokin kärsi pahoja vaurioita.

Rekan kuljettaja toipuu vammoistaan fyysisesti, mutta painajaisunet jatkuvat vuosikausia. Rekan kuljettaja saattaa joutua turvautumaan nukahtamislääkkeisiin ja joskus terapiakin on tarpeen. Joskus henkilöauton kuljettajan kotoa löytyy jäähyväiskirje.

Nämä ovat erittäin, erittäin surullisia tapauksia. Kaikkein pahinta näissä tapauksissa on se, että itsetuhoinen ihminen saattaa teon hetkellä vaaraan itsensä lisäksi kaikki sillä hetkellä tiellä olevat. Muita, satunnaisia tienkäyttäjiä saattaa olla sillä törmäyspaikalla jopa kymmeniä.

Kun ihmisten turvallisuutta pyritään parantamaan vähentämällä ampuma-aseita, kysyn ihan suoraan että onko aiheellista perua samalla kertaa myös ajokortti.

Vastaa omaan kysymykseeni, että itsetuhoinen ihminen saa tekovälineen tavalla taikka toisella. Autoa voi kuljettaa viimeisellä matkalla ilman korttia ja aseenkin saa pimeiltä markkinoilta, jos sellaisen haluaa.

Toistan vanhaa sanontaani toteamalla että paras ja tehokkain tapa vähentää ja ennaltaehkäistä itsemurhia ja toisiin henkilöihin kohdistuneita väkivallantekoja on tehostaa mielenterveystyötä.

On helpompaa poistaa ihmisestä itsensä taikka lähimmäisensä vahingoittamisen halu, kun näihin tekoihin tarvittavat välineet ja astalot.

Tehokkaampi mielenterveystyö vaatii tehokkaammat resurssit ja henkilökuntaa. Sanalla sanottuna RAHAA.

Jokainen voi vapaasti pohtia, kumpi on parempi: kohdennetaanko yhteiskunnan varoja nykyistä enemmän ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön vai ostetaanko sarvijaakoille suurempia suojelualueita.(ilmiselvää populismia)

Minun mielipiteeni Sinä jo tiedätkin –ihminen aina ennen sarvijaakkoa ja muita sammaleessa mönkiviä.

Mitäs mieltä Sinä olet? Uskallatko olla populisti?

Kysyy Reijo