VANAHANAIKAASTA….

….Minä tykkään istuskella takkatulen ääressä soututuolissa. Tykkään pitää jalaassa villasukkia ja kun menen pihalle, tykkään pistää päälle valtion pukutehtaan sarkapuvun. Sen harmaan. Se on mehtässäkin hyvä – ei hiivittäessä kahise!

Se on napilla, eikä millään vetoketjulla. Housuissakin on henskelit.

Lapikkaatkin on – oikein kääntövartiset. Mukavasti narahtaa pulttinahka jalaan alla pakkaslumessa.

Näitä pirän jos saan itte päättää. Jos etiketti vaatii nykyaikaisempaa, otan vihreää goretexiä.

Huomaat että olen vanhan aikainen mies. Tunnustan sen. Useimmiten kahvikin maistuu paremmalta koivun pahkasta koverretusta kuksasta kun Arabian leimalla varustetusta porsliini kupista.

Vaimo sanoo että olen syntynyt väärällä vuosisadalla. Tunnustan senkin. Vaimon kanssa ei kannata alkaa tämän laatuisista asioista riitelemään.

Tulimme äsken Alajärven vanhalta hautausmaalta. Siellä lepää useampi sukulainen, hyvistä tuttavista puhumattakaan.

Laitoimme sukulaisten haudoille kynttilät ja sytyttelimme jo aiemmin päivällä tuodut ja sammuneet lyhdyt.

Tunnelma oli seesteinen ja harras. Väkeä vaelsi samoissa puuhissa pitkin hautausmaan käytäviä. On pyhien miesten päivä – taikka pyhäinpäiväksihän tätä nykyään kutsutaan.

Karkki taikka kepponen.

Tuntuu jotenkin oudolta että meidän vanhaa ja perinteistä, pois nukkuneiden läheisten muistopäivää aletaan kansainvälistämään. Päivästä muokataan amerikkalaista halloweenia.
Lasten juhlaa, leikeltyine kurpitsoineen ja paholaisnaamioineen.

Lapset ovat viattomia, vailla arkielämän realismia. Lapsi voi maalata kasvonsa muistuttamaan itseään belsebuubia, taikka pukea ylleen luurankonaamiota muistuttavan viitan.

Tämä on lapsesta hauskaa. Meidän aikuisten tulisi kuitenkin ymmärtää, että vakavilla asioilla ei pidä leikkiä. Elämässä on asioita joista ei sovi laskea leikkiä ja joita ei sovi esineellistää ja alistaa markkinavoimien alttarille.

Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Minkä takia emme uskalla olla suomalaisia, omine suomalaisine perinteinemme?

Mitä me pelkäämme? Mitä me häpeämme? Mikä on niin arvokasta että unohdamme omat arvokkaat perinteemme?

Minkä takia me syömme fast foodia, emmekä pikaruokaa? Minkä takia kirkonkyliemme pääkatuja reunustavat erilaiset englanninkieliset liikenimet? Minkä takia liikkeiden nimiä ei ole kirjoitettu reilusti omalla äidinkielellämme?

Onko ulkomainen nimi myyvämpi kun kotimainen? Tuohivirsujen aikaan ei kukaan kaipaa, mutta omista juuristaan on syytä olla ylpeä. Niitä ei pidä hävetä.

Jos ei uskalla tunnustaa omaa kansallisuuttaan ja omaa identiteettiään, ei uskalla tehdä muutakaan. Ollaan perässä hiihtäjiä, vailla omaa latua, vailla omaa päämäärää.

Sekö on itsenäisen kansakunnan päämäärä?