KUN MIELI JÄRKKYY….

….Pitkin syksyä on uutisoitu erittäin murheellisista tapahtumista. Moni on lähtenyt ajasta oman käden kautta. Valitettavan monessa tapauksessa itsetuhoinen ihminen on vienyt mukanaan joko jonkun läheisensä taikka liikenteessä täysin ventovieraan.

Näitä tapahtumia ei tahdo millään ymmärtää eikä niitä voi hyväksyä.

On kasattu toimikuntia ja -ryhmiä pohtimaan kuinka tunnistaa riskiryhmään kuuluvia ja kuinka heitä voitaisiin auttaa jotta epätoivoiselta teolta vältyttäisiin.

Tietotaitoa pitäisi valtakunnassa olla. Siitä huolimatta yhä uudelleen ja uudelleen uutisoidaan itsemurhista. Mikä mättää ja missä on vika?

Suoraa vastausta en osaa antaa, mutta jonkinlaisia aavisteluja voin toki esittää. Ensimmäisenä mieleeni tulee erittäin tiukka lainsäädäntö. Meillä on tavattoman tarkkaan säädetty mitä potilastietoja saa luovuttaa ja kenelle.

Erityisen tarkkoja ollaan kun puhutaan mielenterveyden järkkymisestä. Minä ymmärrän sen hyvin. Jos joku kaatuu ja taittaa kätensä, ei sitä kukaan sen kummemmin häpeä, mutta jos henkilöllä ei ole päällepäin näkyvää vammaa, ollaan heti suu supussa.

Tämä ihmisten suojaksi laadittu lainsäädäntö saattaa pahimmillaan kääntyä ihmistä itseään vastaan. Näin saattaa käydä esimerkiksi silloin jos henkilö on vielä mukana työelämässä ja hänen esimiehensä toteaa alaisensa käytöksen muuttuneen epänormaaliin suuntaan.

Jos esimies ehdottaa alaiselleen käyntiä vaikkapa työterveyslääkärin vastaanotolla, saattaa alainen reagoida poikkeavasti. Monta kertaa esimies pääsee vähemmällä sietämällä alaisensa ailahtelevaa käytöstä.

Työtovereilla on tietenkin mahdollisuus kertoa havainnoistaan esimiehelle, jonka on kuitenkin viimekädessä ratkaistava kuinka tilanteessa toimitaan.

Jos asia etenee parhaimmalla mahdollisella tavalla, saatetaan pelastaa jopa ihmishenki taikka -henkiä. Jos kysymyksessä on ”minä tiedän oikeuteni” -tyyppinen henkilö, päättyy hyvää tarkoittava yritys ilmiriitaan ja jopa kunnianloukkauksesta käräjille.

Harva haluaa ottaa riskiä ilmiriidasta. Vähemmällä pääsee kun antaa asian olla. Valitettavan usein tämä on se kaikkien huonoin ratkaisu.

Jos sairastunut ei enää ole mukana työelämässä, ei työterveyslääkäriä ole käytössä. Julkinen terveydenhoito takkuaa pahemman kerran ja lääkärin vastaanotolle on pitkät jonot. Tilanne on erittäin huono.

Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat yksin elävät ja pienen ystäväpiirin omaavat henkilöt. Mielialan vaihdellessa tuppaa kaveripiirikin harvenemaan ja lopulta huomaa seurustelevansa pelkästään tietokoneen kanssa. Koneesta ei lohtua löydy, eikä kone kehota hakeutumaan lääkäriin.

Jos Sinä huomaat ystäväpiirissäsi henkilön jonka ajatukset tuntuvat päivästä päivään ja viikosta viikkoon kiertävän samaa kehää, ota asia puheeksi. Kysy kaveriltasi, onko kaikki hyvin?

Pidä huolta ja välitä. Asiaan puuttumista ei tarvitse katua – mutta saatat joutua katumaan jos et puutu ajoissa.