LEIVÄTÖN PÖYTÄ…

…On katettu….

Minulta on kysytty mielipidettä Perhon susikäräjien tuomioon. Kun en ole asiasta mitään lausunut, on hiljaisuuteni tulkittu tuomion hyväksymisen merkiksi.

Ei pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.

Vaitiolooni on syynsä – tässä pari tärkeintä.

Suomessa on lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta erotettu toisistaan. Hyvä niin – ei mene puurot ja vellit sekaisin.

Käytännössä tämä merkitsee sitä että valtioneuvosto, eli hallitus, antaa asetukset ja eduskunta varsinaiset lait. Lakien säätäminen on kansanedustajien päätyötä.

Oikeuslaitos, eli tuomioistuimet soveltavat eduskunnan laatimia lakeja.

Näin on varmistettu että lain laatijat ja lakia käytäntöön soveltavat ovat eri henkilöitä. Mielestäni tämä on erinomainen työnjako.

Jos minä lakeja säätävänä kansanedustajana lähtisin ottamaan kantaa johonkin yksittäistapaukseen, olisin osaltani vatkaamassa puuro- ja vellikattilaa. Sitä minä en halua tehdä.

Toki kansanedustaja voi yleisellä tasolla ottaa kantaa eri oikeuskäytäntöihin, mutta ainakaan minä en lähde lausumaan yksittäisestä tapauksesta sanaakaan.

Vain siinä tapauksessa että kansanedustaja on itse oikeusprosessissa asianosainen, on lausuminen perusteltua. Asianosaisiahan ovat asianomistaja, vastaaja ja kantaja. Asiantuntijat ja todistajat eivät ole asianosaisia, eikä myöskään ole hyvien oikeuskäytänteiden mukaista että esimerkiksi todistajana kuultu latelee kantakahvilassaan mielipiteensä oikeuden tuomiosta. Jos latelee, ei todistaja ole sisäistänyt asemaansa ja näin nolaa vaan itsensä.

Vaitiolooni on toinenkin syy – minä en ole nähnyt ensimmäistäkään sivua esitutkintapöytäkirjasta. Olen ollut pelkästään julkisuudessa olleen tiedon varassa ja minä en enää sinisilmäisesti luota lööppijournalismiin. Ei ainakaan niin paljoa että voisin sen perusteella ladella tuomioita taikka tehdä vapauttavia päätöksiä.

Tosiasia on se, että käräjäoikeus on tuomionsa antanut. Nyt on mahdollisuus hakea muutosta hovioikeudesta. Jos juttu menee seuraavaan oikeusasteeseen, tulee sieltä päätös aikanaan ja asianosaiset voivat pohtia vievätkö jutun vielä ihan ylimmälle tasolle.

Aika näyttää kuinka prosessi etenee.

SE OIKEUSPROSESSISTA

Prosessiin liittyvästä suurpetopolitiikasta minulla on oikeus- ja halu lausua paljonkin. Ja minä lausun myös!

Minä pidän nykyistä suurpetopolitiikkaamme hampaattomana. Pohjanmaalla on huonoa taikka epäkelpoa toimintaa kuvaava sanonta…kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Suurpetopolitiikkaamme ei ole vuosikausiin hoidettu niin huolella kuin saunan lattiaa Strömsössä. Jos olisi hoidettu, ei nyt tarvitsisi mittailla ”suden” jälkiä talojen takapihoilta taikka lopettaa ilveksiä rivitalojen parkkipaikoille.

Poliisin apuna toimivat tehokkaat SuurRiistaVirkaApu ryhmät. Homma pysyy hallinnassa juuri niin kauan kun nämä SRVA ryhmät jaksavat vapaaehtoisesti päivystää ja hoitaa nämä ongelmaeläimet pois. Jos meno ei muuksi muutu, alkaa käydä kato SRVA ryhmissä, eikä poliisin resurssit enää riitä eläintehtävien hoitamiseen.

On ihan perusteltua kysyä että mitä poliisi tekee siinä vaiheessa kun ei enää keikalle saakkaan SRVA ryhmää. Kuka menee ja millä kokemuksella?

Saattaa olla että joudumme lukemaan TV -vastaanottimistamme entistä useammin vaaratiedotteen: ajoneuvoon törmännyt karhu kadonnut maastoon siellä ja täällä. Poliisi kehottaa alueen asukkaita pysyttelemään sisätiloissa…..jne.

Poliisi vastaa yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta myös niissä tilanteissa, mutta kuka poistaa sen vaaran aiheuttajan?

Reijo