VIIKON VARRELTA

Vaaliautoa ajaessa ei voi lehtiä lukea ja luulen että se ei taida olla oikein luvallistakaan.

Illalla on yritettävä edes netin kautta päivittää tietämystään maailman tapahtumista. Suurin osa –jopas jotain taikka voi valtavaa – asioista menee ohi mutta on sentään jotain jäänyt mieleeni kotona nopeasti selatusta uutisvirrasta.

Maailmalla soditaan ja tapellaan entiseen malliin. Se ei ole uutinen minulle, eikä taida olla enää muillekkaan. Pankkeja ryöstetään ja vankeja karkaa. Tämäkään ei enää yllätä.

Sen sijaan minut yllätti, julkisuudessa olleiden tietojen mukaan, mielenterveysongelmista kärsineen lentoperämiehen epätoivoinen teko. Teko sinällään ei yllättänyt, vaan se että ohjaamossa ylipäätään saa istua henkilö jolla on ”hoito päällä”.

Miten on mahdollista että noin vastuullisessa tehtävässä työskentelevä henkilö voi salata sairautensa?

Millaiset turvallisuusmääräykset lentoyhtiöissä on? Minkä takia terveysongelmista kärsineen henkilön oikeussuoja on arvokkaampi kun hänen tekojensa varassa matkustavien?

Tässä tapauksessa on ilmeisesti käynyt niin, että potilassuojan takia hänen terveydentilastaan ei ole voitu vaihtaa tietoja viranomaisten välillä.

Tilanne taitaa olla sama myös Suomessa. Jos henkilö kaatuu liukkaalla jäällä ja murtaa kätensä, tulee sairauslomaa, eikä se ketään kiinnosta. Viedään lääkärintodistus työnantajalle ja asia on kaikille sillä selvä.

Jos työntekijä hakeutuu lääkärin vastaanotolle henkisen tasapainottomuutensa takia, saa diagnoosin ja lääkityksen, ei asiasta hiiskuta kenellekkään. Henkilö voi jatkaa työssään normaalisti.

Minä ymmärrän tämän jos kyseessä on työ jossa ei suoraan vastata muiden henkilöiden turvallisuudesta. Papereita voi pyöritellä ”pikku pöllyissäkin” ja pilleri suupielessä, mutta jos käsissä on muiden ihmisten turvallisuus, niin silloin ollaan pois työpaikalta. Piste.

Nyt itsetuhoinen henkilö vei mukanaan 150 muuta ihmistä. Mitä jos samanlaisista ongelmista kärsivä työskentelee linja-auton kuljettajana ja kyydissä on 50 matkustajaa, taikka ydinvoimalan rakennustyömaalla?

Erilaisista mielenterveysongelmista kärsii  Suomessakin kymmeniä tuhansia ihmisiä. Osa heistä on työssä ja pärjää hyvin säännöllisellä lääkityksellä. Osa ei pärjää ja mielestäni tällaisten henkilöiden ei edes kuuluisi olla työssä.

Aihe on arka ja sairastunut leimataan herkästi. Mielestäni näin ei saisi olla. Ei voi olla myöskään niin että sairauden salaamisella vaarannetaan muiden ihmisten turvallisuus.

Poliisin työssä ja erityisesti huumetorjunnassa mukana olleena on silmä kehittynyt lukemaan kanssaihmisistä monenlaisia merkkejä. Silmiin katsomalla näkee monta kertaa että veressä on muutakin kun puna- ja valkosoluja.

Vaikka työnantaja taikka esimies näkee työntekijässä selviä merkkejä lääkityksestä, ei oikein voi kysyä että mitä pillereitä olet ottanut ja kuinka paljon ja onko kovakin kuuri päällä. Myöskään työterveyslääkäriltä ei voi asiaa kysyä. Potilaan tietosuoja on niin vahva että se menee kaiken yli.

Lainsäädännössämme on poikkeus ampuma-aseen omistajan kohdalla. Jos lääkäri toteaa että vastaanotolla käynyt henkilö ei ole henkisesti tasapainossa ja henkilö voi olla uhka itselleen taikka muille, on lääkärillä velvollisuus ilmoittaa havainnoistaan poliisille, mutta ei tietämäni mukaan työnantajalle. Poliisin velvollisuus on reagoida asiaan. Yleensä poliisi peruu aseen hallussapitoluvat.

Kun tällainen ilmoitusvelvollisuus on kohdistettu aseen hallussapitoluvan omistajille, on syytä pohtia, olisiko tätä ilmoitusvelvollisuutta syytä laajentaa.

Mielenterveysongelmat eivät saa olla mikään tabu, eikä niitä salaamalla saa ainakaan vaarantaa muiden ihmisten turvallisuutta.

Minun mielestäni ei ole merkitystä uhrien tekotavalla taikka tekovälineellä. Minä ajattelen niin että jokainen uhri on yhtä tarpeeton ja turha, oli tekovälineenä sitten ampuma-ase, auton ratti taikka junan tai lentokoneen ohjaussauva.