SOININ KARHUISTA…

…On soiteltu paljon. Sähköpostejakin on tullut melkoinen määrä. Uskon että soinilaiset ovat asian kanssa tosissaan.

Erityisesti on hämmästelty viranomaisten toimia, taikka pikemminkin heidän toimimattomuuttaan.

Meillä on veronmaksajien varoilla palkattuja henkilöitä joiden toimenkuvaan kuuluu huolehtia että Sisko Soinissa ja Riitta Riihimäellä saa ja ennen kaikkea uskaltaa päästää lapsensa pihalle leikkimään. Kun vesselit leikkivät pihassa, ei äidin tarvitse pelätä että joku namusetä kuvaa lapsia liukumäen takaa taikka karhu löntystelee samalle hiekkalaatikolle.

Jonkunlainen roti pitäisi olla näissäkin asioissa.

Pitäisi olla, mutta nyt ei vaan näytä olevan.

Asiasta tietämättömille kerron lyhyesti sen minkä olen viime viikkojen aikana soinilaisilta kuulut. Kertojia ja eri tilanteista ilmoittaneita on useita. Osa on pienten lasten äitejä ja osa kokeneita eränkävijöitä jotka tuntevat alueensa karhut melko tarkkaan.

Minulla ei ole pienintäkään syytä epäillä kertomusten todenperäisyyttä.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat pannoittivat kolmisen vuotta sitten naaraskarhun. Karhun pannoittaminen on melkoinen manööveri.

Homma hoidetaan yleensä niin että karhulle laitetaan syötti, eli virallisen termin mukaan ”ravintohoukutin”. Karhu totutetaan käymään tällä syötillä ja kun pyöreäkorva kulkee aterialla riittävän tiheään ja säännönmukaisesti, mennään syötin vieressä olevaan kojuun odottelemaan nukutusnuolella ladatun aseen kanssa. Huonolla onnella kojussa saattaa joutua päivystämään viikkotolkulla.

Kun sopivaksi arvioitu karhu viimein tulee syötille ( siellähän saattaa ruokailla useampia, joista vain yksi aiotaan pannoittaa) ammutaan karhuun nukutusnuoli.

Nukutusaineen uuvuttama karhu jäljitetään tarvittaessa vaikka koiran avulla ja löydetylle karhulle tehdään suunnitellut tutkimustoimet. Samalla karhu merkitään ja asetetaan sen kaulaan radioseurantalaite. Olen nähnyt erään soinilaisen talon pihasta riistakameran taltioiman kuvan. Kuvassa oli karhu ja karhulla selvästi erottuva panta kaulassa.

Nyt on syytä muistaa että IHMINEN LAITTAA VILLIELÄIMELLE KAULAPANNAN. Siis laitteen joka ei luontaisesti eläimelle kuulu.
Toisena huomioitavana seikkana on että IHMINEN ASETTAA KARHULLE RAVINTOHOUKUTTIMEN JOLLA TOTUTTAA KARHUN KÄYMÄÄN JA SYÖMÄÄN IHMISEN MAASTOON TUOMAA RAVINTOA.

En tiedä, mutta oletan karhun haistavan syömänsä ravinnon mukana myös ihmisen hajua. Näin karhu yhdistää ihmisen ravintoonsa.

Ravinto ja ihminen, kas siinäpä pulma!

Naaraskarhu siis totutettiin syötille, nukutettiin ja sille kiristettiin vielä panta kaulaan. Tätä eivät tehneet soinilaiset pienten lasten äidit, vaan silloisen RKTL:n tutkijat.

Naaraskarhu tapasi uroksen. Tapaamisen seurauksena syntyi kolme pentua. Naaraskarhusta tuli emokarhu joka oli jo niin tottunut ihmiseen että se tepasteli pentuineen pitkin kyliä ja asuttujen talojen pihoja lähes joka päivä.

Vaikka emokarhu oli tottunut ihmiseen ja sillä oli kaulassaan ihmisen ja vieläpä viisaan ihmisen kehittämä ja kasaama radiolähetin, niin liikennesääntöjä se ei sentään ollut oppinut.

Kävi nimittäin niin onnettomasti että erään kerran kun emokarhu kolmen pentunsa kanssa tepasteli kylätiellä, tuli mutkan takaa auto joka törmäsi yhteen pentuun.

Emokarhu pakeni kahden terveen pentunsa kanssa ja kolarissa loukkaantunut pentu jäi tapahtumapaikan läheisyyteen.
Loukkaantunut pentu lopetettiin heti tavattaessa.

Emokarhu jatkoi elämäänsä kahden pennun kanssa ja kun tuli nälkä, se tallusteli ravinnon hakuun sinne mistä se oli tottunut ravintoa saamaan, eli ihmisten asumusten liepeiltä. Ravinto ja ihminen, kas sinäpä vasta PULMA!

Emokarhu ravisteli talojen pihoissa olevia roska- ja jäteastioita etsien syötävää.

Pennut oppivat emonsa tavat ja niinpä kuluneena keväänä on monen talon ikkunasta ihmetelty kun kolme karhua retuuttaa muovisia roska-astioita.

Erilaisia karkotustoimia on jo tehty. Karhuja on karhattu pihoista koirilla ja on taidettu jo ampua karhun lonkkaan kumiluotikin. Jotkut huimapäisimmät ovat yrittäneet häätää karhuja pihoistaan huutelemalla niille sanoja joita en nyt kehtaa tähän kirjoittaa.

Karhut eivät ole karkotustoimista juuri piitanneet, vaan ovat häiritsijän lähdettyä palanneet takaisin pihoihin ravistelemaan roskapusseja. Aikansa pihassa teutaroituaan ja puuhaan kyllästyttyään karhut ovat lönkötelleet lähimetsään ja monesti emokarhu on ottanut vielä roskapussin matkaevääksi.

Tänä keväänä pennut alkoivat olla jo siinä iässä että emokarhu arveli niiden selviävän ihmisten joukossa, jäteastioiden ja roskakatosten sekavassa maailmassa. Emokarhu karkotti pennut ja etsi itselleen uroksen.

Saattoihan siinä käydä myös toisin päin, mutta joka tapauksessa karhunpennut, joita nyt voi jo kutsua erauspennuiksi, häädettiin kylmään maailmaan.

Emokarhu alkoi viihtyä yhä tiiviimmin uroksen seurassa. Uroskarhun etutassun leveydeksi on hieman mittaamiskohdasta riippuen saatu jopa 16,5 cm. Kysymyksessä ei ole enää mikään rippikoulupoika, vaan ihan täysikasvuinen uros.

Kun emokarhu vietti iloisia aikoja uroksen kanssa, erauspojat järjestivät Soinin taajamassa melkoisen sirkuksen. Viikonloppuna minulle soitettiin ja kerrottiin että nyt yksi karhunpentu jo tassuttelee auton konepellillä.

Auto oli ollut pysäköitynä Soinin kirkonkylän keskustassa olevalla museomäen asuntoalueella ja siellä vielä ihan talon pihassa. Eraus oli kiivennyt auton konepellille ja näky oli ollut kuin sirkus Finlandian ohjelmanumerosta ”villi ja vapaa”

Samalla viikolla oli pienikokoinen karhu tassutellut kirkonkylän keskuskoulun liepeillä. Liekö sama eraus vai sisarensa. Ilmoittajan mukaan koulun pihassa oli ollut ekaluokkalaisia ja karhu oli kävellyt noin viidenkymmenen metrin päästä.

Näiden erauspentujen seikkailuista saisi pitemmänkin kirjoituksen, mutta jätetään se toiseen kertaan.

Sen sijaan tässä kirjoituksessa on vielä syytä pohtia mitä tapahtuu tämän ihmisiin tottuneen emon ja sen seuraan lyöttäytyneen uroksen välillä.

Ei tarvitse olla biologi kun voi ennustaa että jos emo on edes jonkunlaisessa kunnossa kaulapannastaan huolimatta niin tulevassa talvipesässä on taas pari- kolme pentua. (Viime syksynä kaadettiin metsästyksen yhteydessä pari pantakarhua jotka eivät olleet kunnossa. Kaulapanta oli hiertänyt molempien karhujen kaulasta nahan rikki ja hiertämiskohdasta valui mädäntynyttä visvaa ja verta.) Kukaan ei toistaiseksi tiedä missä kunnossa tämän karhun kaula on. Onko se(kin) vereslihalla ja mätimässä?

Kun emo tulee talvipesästä pentuineen, se on taas yksinhuoltaja sillä urosta näy mailla eikä halmeilla. Mitä kuulkaas arvelette – millä tavalla emo opettaa jälkeläisiään löytämään ravintoa?

Luuletteko Te että emo äkkiä oivaltaakin karhujen perinteisen saalistustavan ja alkaa tappaa nälkäänsä hirviä ja metsäpeuroja?

Vai käykö niin että emokarhu toimii samalla tavalla jolla se on jo tottunut toimimaan vuosikausia.

Mikäli asiasta pitäisi lyödä vetoa, niin minä sijoittaisin roponi jälkimmäiselle vaihtoehdolle.

Jos näin todella käy, on aihetta pohtia mitä tämän emon kanssa tehdään. Kuka tekee, mitä tekee ja kenen määräyksestä?

Tilanne on erityisen hankala silloin jos emolla on mukanaan muutama pentu.

Nyt emolla ei ole pentuja mukanaan, joten sen poistaminen on huomattavasti ongelmattomampaa kun vuoden päästä keväällä.

Maakunnassa ei ole syytä muistuttaa Kauhajoen koulusurmista. Tilanne on vieläkin monelle erittäin arka ja kipeä.

Sen verran sanon kuitenkin että moni poliisi oli leivättömän pöydän ääressä ja vaateita oli monenlaisia.

Kuinka toimitaan tässä karhutilanteessa jos vahinko sattuu? Kuka vastaa ja millä perusteella? Suomen riistakeskuksella on ollut kaksi vuotta aikaa toimia asiassa. Ensimmäiset havainnot oudosti käyttäytyvästä karhupesueesta tuli keväällä 2013. Tuolloin karhulla oli jo panta kaulassa.

Käsitykseni mukaan poliisi toimii akuutissa tilanteessa ja Suomen riistakeskus muissa tilanteissa. Kun karhusirkus on jatkunut jo vuosia, ei voida puhua enää akuutista tilanteesta. Minun tulkintani mukaan vastuu on yksiselitteisesti Suomen riistakeskuksella.

Jos vahinko tapahtuu, niin vuoren varmasti asia katsotaan ihan periaatteesta myös vihreäkantista kirjaa selaamalla.

Minä en ainakaan haluaisi silloin olla sen henkilön asemassa jolta on karhun poistolupaa turhaan anottu.

Reijo