AHVENANMAAN TURVALLISUUDESTA

Julkisuudessa olleen tiedon mukaan puolustusministeri Jussi Niinistö kantaa huolta myös Ahvenanmaan turvallisuudesta.

Niinistö toteaa Itämeren tilanteen muuttuneen joten on aiheellista tarkastella myös Ahvenanmaan puolustusta.

Myös useat läntiset sotilasasiantuntijat ovat yleisesti arvioineet että jos Baltiassa taikka Itämerellä puhkeaa aseellinen konflikti, yrittää Venäjä miehittää Ahvenanmaan ja Gotlannin.

En ole puolustusvaliokunnan enkä ulkoasiainvaliokunnan jäsen, joten pohdiskelen tilannetta pelkästään rivikansanedustajana ja aktiivisena ja maanpuolustushenkisenä reserviläisenä.

Ensiksi ilmoitan yhtyväni ministeri Niinistön huoleen Ahvenanmaan turvallisuudesta sekä läntisten sotilasasiantuntijoiden kantaan siinä että todennäköisinä miehityskohteina olisivat juuri Ahvenanmaa ja Gotlanti.

Syy selviää pelkästään karttaa katsomalla. Se joka hallitsee noita saaria, hallitsee Itämerta ja Pohjanlahteakin.

Jos Suomi menettäisi Ahvenanmaan, menettäisi Suomi samalla meriyhteytensä. Suomi elää ja hengittää meriyhteytensä kautta. Tämä on syytä pitää mielessä.

Joitakin vuosia sitten Ruotsi deaktivoi Gotlannin puolustuksen ja veti sotilaansa mantereelle. Samassa yhteydessä Ruotsi tyhjäsi useita lentokoneidensa korpitukikohtia ja kaiken huipuksi vielä täytti hiekalla kallioihin louhitut puolustuslaitteiden paikat.

Operaatio tuli kalliiksi. Vaikka Jas Gripen ei suurikokoinen kone olekaan, niin ei se silti mahdu korpikuusen alaoksien alle. Hangaari pitää olla ainakin sirpalesuojana ja mekaanikoilla katto pään päällä huoltotöiden aikana.

Ruotsalaiset ovat huomanneet Itämeren ilmaston viilenneen ja tämän takia ryhtyneet reaktivoimaan jo kertaalleen deaktivoimiaan tukikohtia. Gotlantikaan ei enää ole ilman sotilaita ja hiekkaa kaivetaan jo kertaalleen maisemoiduista lentokonetukikohdista.

Oikeaa toimintaa – sanon minä!

Entäs sitten kotoinen Ahvenanmaamme? Kuinka Suomi turvaa ja takaa sen että vieraan vallan sotilassaapas ei astu Ahvenanmaan kallioille?

Vastaukseksi en kelpuuta kansainvälisiä sopimustekstejä. Jos Itämeren kylmiin aaltoihin alkaa putoilla kuumia hylsyjä, saa siinä vaiheessa Kansainliiton Ahvenanmaata koskevilla demilitarisointi -sopimuksilla pyyhkiä otsaltaan tuskan hikeä.

Ennustan että sopimuspaperit palavat yhtä aikaa ruudin kanssa. Toivon toki olevani väärässä, mutta sanon samalla että pessimisti ei pety silloinkaan kun optimisti on jo ojassa.

Olen neljän vuoden aikana todennut että Ahvenanmaa pitää erittäin tiukasti kiinni itsemääräämisoikeudestaan ja siitä että saari todellakin on demilitarisoitua aluetta.

Selvää on että Suomi noudattaa tekemiään kansainvälisiä sopimuksia, mutta selvää on myös että sopimuksia – ihan mitä sopimuksia tahansa – on syytä ajantasaistaa silloin kun huomaa ajan ajaneen sopimusten ohi.

Joissakin yhteyksissä on vihjailtu pienten vihreiden miesten valtaavan saaren. Itse en pelkkänä amatöörinä kuitenkaan usko vihreiden miesten uhkaan, sillä Ahvenanmaa on niin pieni väestöpohjaltaan että heidän keskuuteensa vähitellen ”turisteina” soluttautuvat sotilaat paljastuvat armotta.

Pienten vihreiden miesten toimintahan perustuu siihen että heitä ujutetaan maan rajan yli vähitellen ja heillä on kohdemaassaan ihan luonnollinen peitetehtävä. He saattavat toimia maassa kuukausia taikka jopa vuosikausia ennen varsinaista H-hetkeään.

He voivat tulla turisteina, pakolaisina taikka vaikka maatalouslomittajina. Ihan mikä tahansa rooli käy, kunhan se on uskottava, eikä herätä kohdemaan viranomaisissa epäilystä henkilön todellisesta tehtävästä.

Jos Ahvenanmaa otettaisiin haltuun vihreiden miesten avulla, heitä pitäisi amatöörin arvion mukaan olla maassa satoja. Kymmenet eivät vielä riitä neutraloimaan kohdealueen avainhenkilöitä.

Minä en siis usko tällaiseen vähitellen tapahtuvaan haltuunottoon, vaan luonnollisempana pitäisin selvää maahanlaskua. Muutama Antonov kuljetuskone hävittäjäparven saattelemana Ahvenanmaan ylle ja luukut auki.

Muutamassa minuutissa olisi ilmassa laskuvarjoja kun helmikuussa lunta, joten maan kamaralla marssisi äkkiä pataljoonakaupalla koulutettuja sotilaita.

Jos alapuolella ei olisi samalla tavalla koulutettuja vastaanottajia, olisi saari miehitetty muutamassa tunnissa.

Sen jälkeen sinne olisikin hankalaa päästä.

Pohdintojeni päätteeksi heitän pallon ahvenanmaalaisille päättäjille. Jos kävisi niin että kotisaaresi kalliota tallaisi sotilassaapas, niin mistä maasta haluaisit kävelijän olevan?

Mitä olet valmis tekemään että kävelijä olisi juuri Sinulle mieluisimmasta maasta?