AVOIN KIRJE ISMO SILVOLLE

Arvoisa Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen. Yle Puheen ohjelmien sisällöistä vastaava toimittaja julkaisujohtaja on Ismo Silvo.

Sosiaalisessa mediassa leviää Abdirahim Husu Hussein nimimerkillä 4.11.2015 klo 19.03 kirjoitettu, Christina Lubutinille osoitettu viesti ” Syö paskaa ja kuole pois!”

Viesti on herättänyt hämmennystä sillä monet tulkitsevat sen selvästi rasistiseksi vihapuheeksi. Hämmennystä on lisännyt se että viestin mitä ilmeisimmin on kirjoittanut erästä Yleisradion puheohjelmaa juontava henkilö.

Moni kysyy, miten on mahdollista että puolueettomana mediatalona itseään mainostavan yleisradion palveluksessa oleva toimittaja/juontaja voi levittää sosiaalisessa mediassa noin halventavan ja jopa uhkaukseksikin tulkittavan viestin? Onko tämä Yleisradion uutta ohjelmapolitiikkaa?
Mikä on toimittajan vastuu lausumastaan ja kirjoittamastaan viestistä? Mikä on ohjelmien sisällöstä vastaavan toimittajan vastuu silloin kun työntekijä kirjoittaa julkisuuteen vihapuheeksi tulkittavan viestin?

Minä kysyn teiltä arvoisa julkaisujohtaja Silvo – mihin toimiin Te ryhdytte jotta tällainen kirjoittelu ei toistu?

Ystävällisin terveisin

Reijo Hongisto
Kansanedustaja PS

…………………………..

YLEN vastaava päätoimittaja Jääskeläinen vastasi tänään kysymykseeni ja kertoi että mainitsemani henkilö ei esiinny Hänen vastuullaan olevissa ohjelmissa. Jääskeläisen mukaan kysymykseni näyttäisi liittyvän Ali ja Husu YLE puheen ohjelmaan jonka sisällöistä vastaava toimittaja on julkaisujohtaja Ismo Silvo. Jääskeläinen myös pyytää minua korjaamaan asian.

Kiitän Atte Jääskeläistä joka reagoi asiaan ja kertoi kuka vastaa ohjelman sisällöstä.