JOULURAUHAA…

Joulunviettotapoja on monenlaisia. Minä tapaan aloittaa Joulun vietoni Alajärven kirkon vieressä olevalta Sankarihautausmaalta. Siellä lepäävät talvi- ja jatkosodassa viimeiseen iltahuutoon kutsutut alajärveläiset nuorukaiset. Nimet sotilasarvoineen ja kaatumispäivämäärineen on hakattu graniittikiviin, jotka on aseteltu suoriin riveihin ja esimerkilliseen ojennukseen.

Kulmamiehenä lepää Isäni Veli Paavo Hongisto.

Edellisinä jouluaattoina kaverinani on ollut tuttuja reserviläisiä. Tänä vuonna sain ensimmäistä kertaa kaverikseni nuorimman poikani Markun joka kotiutui vänrikkinä Juhannusta edeltävällä viikolla. Perinteet näyttävät jatkuvan. Hyvä niin.

Puolen tunnin hiljentyminen katkaisee arjen kiireen ja siirtää ajatukset jouluisiin tunnelmiin.

On aika kiittää Teitä Ystävät tuesta ja myötäelämisestä kevään vaalikamppailussa ja vaalituloksen selvittyä hyvistä evästyksistä tälle toiselle eduskuntakaudelleni.

Kaunis Kiitos ja Hyvän Joulun toivotukseni Teille Kaikille.

Reijo Hongisto

image

Kuva Jani Laasala