KEVYTTÄ ON…

SDP:n politiikka

Tänään kuultiin SDP:n esittämä välikysymys Suomen suunnasta.

Välikysymyksen esittäneellä SDP:llä oli edellisessä hallituksessa pelinrakentajan paikka. Heillä oli valtionvarainministerin salkku ja mahdollisuus toteuttaa omaa politiikkaansa. Kuinkas sitten kävi ja mitä he saivat aikaan?

SDP:n johdolla valtion velka kasvoi, työttömyys lisääntyi ja työpaikat vähenivät.

Tämä oli SDP:n linja ja suunta.

Kun nykyinen hallitus yrittää muuttaa edellisen hallituksen turmioon vievää suuntaa, tekee SDP:n eduskuntaryhmä välikysymyksen! SDP vastustaa kaikkea esitettyä.

Tämä näkyy uppoavan kansaan, mutta kuinka kauan?

Yksikään muu puolue ei yhtynyt SDP:n välikysymykseen. Tämä kertoo siitä että puolue on yksin omien populististen ajatustensa kanssa.

Edustaja Zyskowicz kysyi salissa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä kahteen kertaan että jos puolue pääsee vallankahvaan niin peruuko puolue kaikki tällä hallituskaudella tehdyt leikkaukset ja säästöt. Edustaja Zyskowicz pyysi edustaja Rinnettä vastaamaan joko kyllä taikka ei.

Edustaja Rinne ei vastannut edustaja Zyskowiczn esittämään kysymykseen. Ei vastannut vaikka se esitettiin Hänelle kahteen kertaan.

Tämä kertoo SDP:n suunnan ja todellisen tahdon. Nyt arvostellaan kaikin tavoin hallituksen leikkauksia mutta ei uskalleta luvata etteikö itse tehtäisi samaa jos oltaisiin hallituspuolueena.

Salikeskustelua kuunnellessa tuli mieleeni eilinen jääkiekko-ottelu Suomi Kanada. Miltähän se olisi kuulostanut jos Kanadan joukkueen johtaja olisi pelin jälkeen tullut Suomen aitioon ohjeistamaan ja neuvomaan Suomen joukkueen johtoa siitä kuinka Suomen olisi parasta pelata. Ei sitä olisi nauramatta pystynyt kuuntelemaan.