MIELIPIDEKIRJOITUS ILKKAAN JA POHJALAISEEN

Viime sunnuntaina (5.6) oli Ilkan mielipidepalstalla kirjoitus johon lähetin oman vastineeni heti samana päivänä. Viikko on vierähtänyt eikä vastinettani ole julkaistu joten julkaisen sen tässä.
Olisin toki voinut julkaista vastineeni samalla kun lähetin sen Ilkan toimitukseen mutta minä ajattelen että ei ole oikein sopivaa lehteä kohtaan pyytää sieltä palstatilaa ja julkaista samalla vastinekirjoitus omatoimisesti. Minun mielestäni lehdellä on ”etuajo-oikeus” tällaisissa tapauksissa.

Joku voi ajatella toisinkin.

Ilkassa sunnuntaina julkaistu mielipidekirjoitus julkaistiin myös Pohjalaisessa seuraavana keskiviikkona 8.6. Kirjoituksen luettuani lähetin vastaukseni hetimiten myös Pohjalaisen toimitukseen. Pohjalainen reagoi nopeasti ja julkaisi kirjoitukseni pari päivää myöhemmin.

Sain kirjoituksestani kolmisenkymmentä palautetta. Yksi oli kriittinen – lue NATO myönteinen ja muiden mielestä mielipiteeni oli oikea.

Minun NATO -kantani selviää alla olevasta mielipidekirjoituksesta. Kanta on muodostunut pitkälti jo synnyinkodissani sotaveteraani Isän ja lottana toimineen Äidin veren perintönä.

Kantani on vaan vahvistunut kun olen vuosien saatossa käynyt kymmenissä kirkoissa ja Sankarikalmistossa. Erityisen surulliseksi minut tekee synnyinkuntani Alajärven Sankarikalmistossa oleva paasi johon on hakattu teksti:

STM PAAVO HONGISTO *16.12.1920 +30.7.1944 TOLVAJÄRVI

Paavo oli Isäni nuorempi veli.

Nuorena varusmiehenä opin että ei ole viisasta vetää tulta ylleen. Nyt jo vanhana nostoväki-ikää lähenevänä miehenä ymmärrän yhä selvemmin noiden sanojen merkityksen.

27 vuotta poliisin työssä opettivat että ainakaan Pohjanmaalla ei kovin pienen miehen kannata grillijonossa haastaa riitaa. Ei vaikka nurkan takana odottelisi muutama suurempikin kaveri.

Yleensä niissä hipoissa häviävät kaikki.
……………………………

Ei Natoon

Varatuomari Matti Jaakkola Mustasaaresta vaati5.6 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan poliitikoilta selkärankaa päätöksentekoon.

Jaakkola toteaa kirjoituksessaan ”Pahinta kuitenkin on politiikkojen selkärangattomuus. Omat visiot ja ajatukset unohtuvat, kun piiloudutaan kansanäänestyksen taakse.” Ja ”Te kansanäänestyksen perään huutavat poliitikot, jos teillä ei ole munaa käyttää kansalta vaaleissa saamaanne valtakirjaa parhaan harkintanne mukaan niin, menkää navetan taa luomaan sontaa. Silloin teistäkin voisi olla jotain hyötyä.”

Kerroin kevään -11 vaalikampanjassani että en hyväksy Suomen liittämistä sotilasliitto Natoon. Kerroin myös että en hyväksy samaa sukupuolta olevien keskinäistä avioliittoa. Toki moni muukin asia tuli vaalikampanjassani esille, mutta mainitsen vain nämä Jaakkolan mielipidekirjoituksessaan esiin nostamat aiheet. Minuun luotti 7444 äänestäjää. Äänestin eduskuntasalissa kuten vaalikentillä lupasin – samaa sukupuolta olevien avioliittolakia vastaan.
Natoäänestystä ei salissa ollut, jos olisi ollut, olisin äänestänyt Natoon liittymistä vastaan.

Kevään -15 vaalikampanjassa toistin aiemmat kantani. Sain 6736 äänestäjän luottamuksen. Nämä minua äänestäneet tietävät suhtautumiseni sotilasliitto Natoon ja että mieli ei muutu ”hovissa” eikä painostuksen alla. Minä en tarvitse mielipiteeni tueksi taikka sitä vastaan kansanäänestystä, mutta ymmärrän toki jos sellainen järjestetään. Pidän itsestään selvänä että kansa on minua äänestäessään ilmaissut kauttani kantansa myös Nato -jäsenyyteen.

Jaakkolalle ja muille tiedoksi että olen nuorena miehenä – ennen poliitikon uraa – luonut sontaa navetassa, navetan takana ja pelloilla. Se oli hikistä puuhaa etenkin jos kuivikkeina oli käytetty olkia.

Nykyisin sonnanluonti on vaihtunut metsänhoitoon ja moottori- ja raivaussahan päristelyyn. Uskallan väittää että myös niissä töissä on maa- ja metsätalousvaliokunnassa istuvasta känsäkouraisesta poliitikosta hyötyä.

Reijo Hongisto
Kansanedustaja (PS)
Reservin majuri