LEIPÄÄ VAI SIRKUSHUVEJA?

Guggenheimin taidemuseon taustajoukot eivät anna periksi. Hanketta ajetaan kun kärmestä piippuun, milloin milläkin perusteella.

Jo kertaalleen kuopattu hanke elvytettiin jälleen Helsingin kaupunginvaltuuston asialistalle, lupaamalla sille lisää yksityistä rahaa.

Hallituspuolueet ovat päättäneet yksimielisesti että taidemuseoon ei laiteta valtion rahaa. Jos joku yksityinen henkilö taikka yritys rahoittaa hanketta omasta kukkarostaan, on se henkilön taikka yrityksen asia, mutta valtio ei museon rakentamista rahoita. Näin on yhteisesti päätetty.

Olen antanut itseni ymmärtää, että hallituspuolueet kunnioittavat toistensa kantoja, varsinkin sen jälkeen, kun on yhteisten neuvottelujen jälkeen kävelty kokouksesta median eteen. Se mitä medialle kerrotaan on yhteinen, yhteisesti sovittu kanta ja sitä kantaa kunnioitetaan.

Voi olla, että en ole ymmärtänyt asiaa ihan oikein. Toinen väärin ymmärtäjä voi olla julkisesti museohanketta puolustava opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Arvoisa ministeri on jopa joissakin lausunnoissaan luvannut museolle valtion tukeakin.

Pidän erittäin omituisena, että ministeri lähtee luistelemaan yhteisesti jo kertaalleen sovitusta linjasta ja puheillaan kaivamaan maata hallituksen alta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kokoomuksen leiristä tullaan ulos ihan omilla esityksillä. Muut hallituspuolueet joutuvat erittäin ikävään välikäteen selitellessään yhden hallituskumppaninsa irtiottoja. Näyttää siltä, että ainakin yksi kokoomuksen ministereistä tekee hallituspolitiikkaa julkisuuden kautta, eikä yhteisen neuvottelupöydän ääressä, kuten tähän saakka on tapana ollut.

Pari viikkoa sitten ministeri Grahn-Laasosen johtama ministeriö linjasi koulujen uudet sukupuolisäännöt. Enää ei kouluissa saisi olla tyttöjä ja poikia, vaan nyt pitäisi olla vain pelkkiä etunimiä.

Minä kaipaan sitä Kari Suomalaisen piirtämää, hyvässä ravitsemustilassa olevaa kypäräpäistä pastoria, jolla oli selvä kanta Isänmaallisuuteen ja muuhun hömppään. Joku toinen muotoilisi edellisen lauseen sanomalla että kaipaan arvokonservatismia.

YKSITYINEN RAHA – MITÄ SE ON?

Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ”yksityisiä” rahoittajia ovat mm. Finnair ja Finavia. Jokainen vähääkään yritysmaailmaa tunteva tietää, mikä on näiden yritysten omistuspohja ja kenellä on paikka pöydän päässä.

Toinen mielenkiintoinen rahoittajaryhmä ovat laivayhtiöt Eckerö Line, Tallink Silja ja Viking Line.

Pidän näitä yhtiöitä mielenkiintoisina, sillä YLE:n 05.10.2015 päivätyn jutun mukaan vuonna 2014 pelkästään Viking Line Ab sai valtion tukea 24 462 069e. Tallink Silja Oy sai tukea 14 205 980e ja Rederi Ab Eckerö 3 259 817e.

Tiedossani ei ole millä perusteella näihin yhtiöihin on pumpattu veronmaksajien rahaa. Oletan, että verovaroilla on tuettu yritysten toimintaa. Yleensä tuki kohdistetaan yrityksiin jotka eivät omin avuin selviä. Merenkulussa voitaneen puhua yhtiöistä jotka eivät omin avuin pysyisi pinnalla.

Ainakin minun mielestäni kuvio alkaa näyttää melko omituiselta. Veronmaksajien rahaa on ensin pumpattu laivayhtiöihin ja nyt laivayhtiöt lupautuvat pumppaamaan rahaa taidemuseoon. Minä pidän tätä omituisena – mitä Sinä ajattelet?

Joku enemmän salaliittoteorioihin perehtynyt voisi sanoa, että kuvio on kaukaa johdettu ja erittäin tarkasti harkittu. Luotsi on ohjannut rahaliikenteen taitavasti karikoiden ja kapeikkojen ohi suoraan Helsingin eteläsatamaan. Vainoharhainen voisi sanoa jopa niin kärkevästi, että laivayhtiöille tukiaisia luvanneet tiesivät mihin raha lopulta päätyy.

Oli niin taikka näin. Minä sanon kuitenkin, että jos laivayhtiöillä on varaa luovuttaa rahaa museohankkeisiin, ei niiden tarvitse olla toista kertaa käsi veronmaksajien taskussa pyytämässä tukiaisia karille meneviin liiketoimiinsa.

Lopuksi joidenkin populistiseksi väittämä kysymys. Helsingin kaupunki on sitoutunut kustantamaan taidemuseota enintään 80 miljoonalla eurolla.

Mitä mieltä olet – kumman Helsingissä veneen alla elävä Arska taikka Anni ottaisi mieluummin käteensä, pussin leipää vai lipun Kuggenheimin taidemuseoon?