AIKA HAAVAT PARANTAA

Juhlimme eilen Suomen 99. Itsenäisyyspäivää. Kukin tahollaan ja tavallaan. Minulla oli kunnia juhlistaa Itsenäisyyttämme tasavallan presidentin juhlavastaanotolla. Puitteet olivat hienot ja juhlavieraat arvovaltaisia. Erityisen ilahtunut olin tavatessani linnan saleissa muutamia sotiemme veteraaneja. Miehiä ja naisia, joiden ponnistelujen ja uhrausten ansiosta meillä on oikeus elää ja olla itsenäisessä maassa.

Reipas 100 vuotta sitten elimme Venäjän ikeen alla. Kansakuntamme asioista päätettiin Pietarissa, päättäjinä olivat vieraan vallan miehet. Nimenomaan miehet, sillä tasa-arvo oli tuolloin tuntematon käsite. Maassamme oli venäläisiä sotilaita ja heidän toimiinsa oltiin tyytymättömiä. Monet väkivallanteot ja suomalaisten sortaminen nosti kansalaisissa vihaa miehittäjää vastaan.

Vihasta kumpusi kansalaisliike, liike joka lopulta myötävaikutti maamme itsenäistymiseen. Valitettavasti itsenäistymisemme ei sujunut rauhanomaisesti. Veli ajautui veljeä vastaan, myös saman kylän tutut miehet saattoivat kantaa erivärisiä käsivarsinauhoja. Monta kertaa ystävyys ja kaveruus vaihtuivat katkeraksi vihaksi, joka saattoi jäytää mieliä vuosikymmeniä.

Sota jätti jälkeensä syvät haavat. Osa haavoista arpeutui, osa ei. Haavoista huolimatta nuori kansakuntamme seisoi järkähtämättä ja yhtenä rintamana torjuessaan Venäjän hyökkäyksen syksyllä 1939. Nähtiin talvisodan ihme. Sota jatkui kesällä 1941 ja päättyi alueluovutuksineen ja sotakorvauksineen katkeraan rauhaan 1945.

Suomi selvisi sodasta yhtenäisyytensä ja yksituumaisuutensa ansiosta. Maata jälleenrakennettiin ja sotakorvauksia maksettiin urakalla. Viimeinen erä sotakorvauksista maksettiin syyskuussa 1952. Suomi on ainoa maailmassa, joka on maksanut täysimääräisesti sotakorvauksensa.

Suomi nousi tuhkasta ja suomalaiset näyttivät maailmalle, että tähän kansakuntaan voi luottaa. Yhteistyö entisen vihollisen kanssa sujui hyvin ja idän kauppa kukoisti. Maa vaurastui ja erityisen hyvän koulujärjestelmämme ansiosta nuorison opiskelumahdollisuudet olivat hyvät. Suomella meni ja menee edelleenkin hyvin, jos vertaamme nykyaikaa itsenäisyytemme alkuvuosiin.

Näitä itsenäisyyttämme puolustaneita ja maata jälleenrakentaneita on vielä keskuudessamme. Heidän keski-ikänsä on jo korkea ja kutsu viimeiseen iltahuutoon odottaa. Olen saanut keskustella kymmenien veteraanien ja lottien kanssa. Heillä kaikilla on ollut yksi yhteinen toive. Muistakaa nuoret rakastaa ja rakentaa tätä maata, muistakaa millaisilla ponnisteluilla maa on tähän tilaan rakennettu, muistakaa millaisia uhreja se on vaatinut. Eläkää sovussa keskenänne, eläkää sovussa naapurimaiden kanssa, jotta kenenkään ei enää tarvitsisi kokea uutta sotaa.

Meidän poliitikkojen on kuunneltava erityisen tarkasti mitä veteraanisukupolvella on meille kerrottavaa.