KÄSIEN PESUA

Eilen (8.12.2016) Iltalehdessä olleen Sokoksen myyntijohtaja Juha Tihlmanin tiedotteen mukaan Sokos tavaratalot luopuvat aitojen turkisten ja turkissomisteiden myynnistä. Tavaratalo haluaa tarjota asiakkailleen eettisesti kestäviä tuotteita.

Meille on tärkeää, että valikoimissamme olevien eläinperusteisten tuotteiden ja raaka-aineiden tuotannossa kunnioitetaan eläinten oikeuksia ja huolehditaan eläinten hyvinvoinnista.” -Toteaa Tihlman

Olen maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä tutustunut aika moniin turkistarhoihin. Minä myös tunnen monta turkistarhaajaa ja tiedän, että turkistarhaajalle samoin kuin maidon taikka lihantuottajalle on eläin ja eläimen hyvinvointi kaiken A ja O. Jos eläimet voivat hyvin, ne tuottavat hyvin ja eläinlääkärikustannukset ovat minimaaliset. Jos eläimiä kohdellaan huonosti, eläin sairastuu. Se ei ole kenenkään etu.

Sokoksen tiedotetta lukiessani mietin, mikä on kauppaketjun todellinen tarkoitus. Minä en ihan usko tiedotteen sisältöön. Tiedote olisi uskottava ja Sokoksen toiminta jopa kunnioitettavaa, jos samalla olisi ilmoitettu, että kauppaketjun kylmätiskeiltä poistuu kaikki liha sekä kenkä- ja laukkuosastoilta kaikki nahasta valmistetut tuotteet.

Tällainen päätös olisi linjassa tiedotteen kanssa. Kun tiedotteessa todetaan, että on tärkeää kunnioittaa eläinten oikeuksia, niin voi hyvin kysyä, miten eläimen turkis poikkeaa vaikkapa sisäfileestä, kulmapaistista taikka nautaeläimen nahasta.

Nyt näyttää siltä, että kauppaketju haluaa kunnioittaa vain ja ainoastaan turkiseläinten oikeuksia, mutta ei esimerkiksi teuraaksi kasvatettavien sikojen, nautojen ja muun lihakarjan oikeuksia.
Haiskahtaa pahasti mainostoimistojen vedätykseltä.

Meistä vielä aika moni ymmärtää, että on eläimelle aivan yhtä kohtalokasta, otetaanko siltä turkki vai sisäfilee, koska molemmissa tapauksissa käsitellään kuollutta eläintä. Kun käsitellään kuollutta eläintä, on keinotekoista hurskastelua puhua eläinten oikeuksista.

Minä ymmärrän ihmisiä jotka eivät syö lihaa, eivätkä käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Se on selkeä linja- ja arvovalinta. Minä en ymmärrä ihmisiä jotka hurskastelevat sillä että eivät käytä pitkäkarvaisia turkiksia, mutta saapastelevat lehmän nahasta tehdyillä saappailla ja pitävät käsissään sian taikka lampaan nahasta valmistettuja sormikkaita.

Näitä valikoivia eläinsuojelijoita näkee kaduilla päivittäin.

Minulla on taskussa S ryhmän etukortti, mutta jos kauppaketjun ”moraali” on tuolla mallilla, voin hyvin hakea ostokseni jostain muusta kaupasta.