LEIMAKIRVES HEILUU

Varttuneemmat Lukijat muistavat mikä on leimakirves ja mitä sillä tehtiin. Nuoremmat, motoajan kasvatit, eivät ole moisesta käsityökalusta kuulleetkaan.

Leimakirveen sijaan nykyään heilutellaan erilaisia kortteja. Rasisti, suvakki, natsi ja persu -kortit viuhuvat sosiaalisessa mediassa erityisesti nimimerkkikirjoittelijoiden näppäimistöillä.

Nimimerkin suojista on hyvä kirjoitella mitä tahansa ja kenelle tahansa. Vanhoina hyvinä aikoina kun puhuttiin kasvotusten, piti katsoa ketä tölväisi ja miten pahasti. Nykyään uskaltaa huudella kenelle tahansa, vähän ohuemmillakin siimoilla.

Pari päivää sitten uutisoitiin leimaamisesta ja leimaamisen pelosta. Vaasan yliopistossa oli tutkittu, miten kansalaiset suhtautuvat turvapaikan hakijoihin ja hakijoiden ympärillä vellovaan keskusteluun. Kuuntelin herkällä korvalla tutkimukseen osallistuneiden mielipiteitä. Tutkimuksesta kävi ilmi, että kansalaiset eivät uskalla osallistua koko turvapaikkakeskusteluun, koska pelkäävät leimautuvansa joko rasisteiksi taikka suvakeiksi. Molemmat nimitykset tuntuvat ainakin minusta yhtä pahalta ja rumalta.

On surullista kuulla, että tavallinen kadunkulkija ei uskalla ilmaista mielipidettään näin tärkeään asiaan. Tuntuu että meitä hallitaan pelolla. Jos avaat suusi väärässä paikassa ja sanot vääriä asioita, olet tikun nokassa lopun ikääsi. On parempi olla hiljaa, vaikka olisi paljonkin asiaa.

Kun peruskansalainen ei uskalla ilmaista mielipidettään, eikä osallistua millään tavalla keskusteluun, jää keskustelufoorumi usein ääripäiden haltuun. Näissä ääriryhmissä vaikuttavat henkilöt eivät kaihda keinoja lytätessään vastakkaiset mielipiteet. Asiallinen keskustelu hiipuu pois.

Näyttää siltä, että Suomessa on kansalaisten lisäksi lokeroitu myös mediat. On ”oikeita” medioita ja ”valhemedioita”. ”Oikeita” medioita ovat julkisuudessa paistattelevien kellokkaiden mielestä juuri ne mediat joissa heidän omat mielipiteensä pääsevät esille ja luonnollisesti ne ja vain ne ovat tosia.

”Valhe” medioiden jutut ovat ”oikean” median edustajien mielestä perättömiä ja vähäarvoisia, eikä niitä saisi kenenkään itseään arvostavan kansalaisen lukea. Viisas, hyvä ja sivistynyt ihminen ei lankea ”valhemedian” pauloihin. Näin moni ajattelee.

Kun lokeroi mielessään medioita hyviin ja huonoihin, on paikallaan miettiä mistä tällainen kastijako kumpuaa. Minkä takia meille on syntynyt vanhojen ja perinteisten medioiden rinnalle muita medioita. Mikä on ollut syynä siihen, että kansalaiset yhä useammin hakevat tietoa myös näiden vaihtoehtoisten ”valhemedioiden” kautta.

Sinulla on varmaan tähän oma mielipiteesi, minä arvelen syyksi luottamuspulaa. Luit aivan oikein! Aika moni peruskansalainen on sanonut, että hän ei enää luota perinteisiin printtimedioihin. Luottamus on kadonnut parin viime vuoden aikana. Päällimmäinen syy luotto”tappioon” on turvapaikanhakijoiden ympärillä käyty keskustelu.

Moni kokee, että valtamedioista ei saa objektiivista tietoa tästä arasta aiheesta. Monien mielestä erityisesti turvapaikkaa hakeneiden tekoja silotellaan ja osittain jopa salataan. Kylän raitilla tiedetään aika usein missä on tapahtunut ja mitä on tapahtunut, yllättävän usein tiedetään myös kuka taikka ketkä ovat olleet tapahtumien keskipisteessä.

Jos tällaisesta tapahtumasta ”oikea” media uutisoi, näyttää juttu usein erilaiselta kuin suoraan tapahtumapaikalta kännykkäkameralla kuvattu. Moni kokee, että meidän mediamme ei uskalla taikka halua kertoa asiaa niin kuin se on tapahtunut.

Miksi näin? Totuus ei välttämättä ole ihan näin rujo, eikä syy tapahtumien ”silotteluun” ole kokonaan itse mediassa, taikka jutun tehneessä toimittajassa. Syy voi olla myös tapahtumaa tutkivan poliisin niukassa tiedotteessa. Varsin moni muistaa sanat ”tutkinnallisista syistä poliisi ei tässä vaiheessa tiedota enempää”.

Kun poliisi ei tiedota, on toimittajan hankalaa tehdä kovin syvällistä juttua. Syy poliisin vaitonaisuuteen nimenomaan turvapaikan hakijoiden kohdalla voi olla myös voimassa olevassa lainsäädännössämme. Poliisin on noudatettava lakia, jossa määritetään mitä turvapaikanhakijoista saa ja mitä ei saa kertoa. Poliisi ei voi tiedottaa ihan mitä tahansa, vaikka ehkä halusisikin.

Kun poliisi ei tiedota ollenkaan taikka tiedottaa vajavaisesti, syntyy usein mielikuva että poliisi salaa ja suojelee esimerkiksi johonkin rikokseen liittyvää henkilöä. Kysymys ei aina ole poliisin halusta taikka tahdosta, vaan Suomen laista.

Jotta tilanne korjaantuisi, olisi meillä lain säätäjillä peiliin katsomisen paikka. Meidän tulisi muuttaa lakia niin, että poliisi voisi nykyistä vapaammin tiedottaa myös turvapaikanhakijoihin liittyvistä asioista, jolloin mediat voisivat uutisoida asioista nykyistä laajemmin. Kun uutisointi ikään kuin vapautuisi, ei välttämättä enää olisi tarvetta hakea tietoa vaihtoehtomedioista.