PUHETTA PUHEENJOHTAJASTA

Perussuomalaisten puoluekokous puhuttaa. Hyvä niin.

Kenestä uusi puheenjohtaja? Mitat täyttäviä ehdokkaita on monta. Toimittajat kyselevät, kenen taakse minä asetun.

Olen asiaa aprikoinut ja päätökseni tehnyt. Jotta ei tarvitse jokaiselle asiaa erikseen selvitellä ja perustella, pärvöttelen päätökseni perusteet tässä.

Seepra ei pääse raidoistaan, eikä tämänikäinen mies tavoistaan. Ajatusmaailmakin soljuu jo opitun mukaisesti. Puolueen puheenjohtaja on joukon johtaja ja sillä mitalla minä henkilöä arvioin. Johtajuuden takaa ja johtajuuden avulla. Vähän niinkuin sotilaalliseen malliin, vaikka tässä ei nyt rajamäen rykmentin komentajaa valitakaan.

Johtaja tarvitsee johtamansa joukon luottamuksen. Luottamus on hyve joka pitää jokaisen itse ansaita. Luottamusta ei voi rahalla ostaa, eikä sitä voi perinnöksi saada. Se on ansaittava. Joku onnistuu luottamuksen ansaitsemaan ja joku ei onnistu. Ilman luottamusta ei voi joukkoa taikka puoluetta johtaa.

Joukkoa on johdettava edestä, taikka rivin keskeltä. Komentopaikan on oltava tavoitettavissa. Takarivin komentokorsuista ei etulinjaa johdeta. Ei, vaikka olisi kuinka hyvät viestiyhteydet ja lähetit. Johtajan on oltava tavoitettavissa aina ja lyhyellä varoajalla. Mitä kauempana johtaja on, sitä epävarmempaa on johtaminen.

Kuka haluaa epävarman johtajan? En minä ainakaan.

Ehdokkaiden joukosta kärkinimiksi valikoituivat Jussi Halla-Aho ja Sampo Terho.

Jussin tunnen, kuten neljä vuotta samassa valiokunnassa istuneen miehen tuntee. Jussi on tolokun miehiä ja Jussin aseharrastus- ja tuntemus painaa ainakin minun vaakakupissani. Nyt valitaan puheenjohtajaa Perussuomalaiselle puolueelle, eikä millekkään kukkahattukerholle. Jaan myös Jussin turvapaikkabisnekseen liittyvät mielipiteet. Todellisessa hädässä olevaa autetaan, mutta Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Ei voi, pelimerkit loppuvat kesken. Se on syytä reilusti myöntää ja tunnustaa.

Sampon olen tuntenut jo meppiajoista lähtien. Toki etäisesti euroopasta, mutta olen miehen tavannut myös kotimaan kamaralla. Läheisemmin tutustuin Sampoon hallitusneuvotteluissa keväällä -15.

Sampo johti eduskuntaryhmäämme ihan näihin päiviin saakka. Istun ryhmäkokouksessa aivan Sampon edessä, joten siitä on hyvä seurata ryhmyrin toimia ja kokousten johtamista. Miehessä on särmää. Koska eduskuntaryhmämme ei koostu pelkistä kuoropojista, joutui puheenjohtaja joskus huomauttamaan kuka puhetta johti. Se meni ytimeen.

Joukon johtajan oikeuksiin kuuluu onnistumisten palkitseminen. Se manööveri tehdään aina rivin edessä ja joukon kuullen. Palkitsemisen vastapainona joutuu johtaja toisinaan myös ojentamaan johdettaviaan. Ojentamista ei koskaan tehdä joukon edessä, vaan kahden kesken ja kasvotusten ojennettavan kanssa.

Kun annetaan kurkkuharjaa, sitä annetaan oikeilla perusteilla ja kohtuudella. Kun asia on puhuttu, siihen ei enää palata. Jonninjoutavat jupinat eivät kuulu hyvään johtamistyyliin. Toiminta jatkuu puhtaalta pöydältä.

Olen saanut todistaa Sampon antamia myönteisiä palautteita. Niissä on ollut reilu henki ja -meininki. Hyvä ME. Olen antanut itseni ymmärtää, että toisenlaisiakin palautteita puheenjohtajalta on tullut, mutta ne on hoidettu tyylikkäästi -kuten hyvään johtamiseen kuuluu.

Uskon, että Sampo suhtautuu turvapaikkabisnekseen samalla tavalla kun Jussikin. Molemmilla on sama asenne ja arvot. Minä pidän siitä.

Kun äänestyskopissa voi vain yhtä ehdokasta äänestää, on valittava jompi kumpi. Johtamistapa, johtamistyyli ja erityisesti johtamispaikka ratkaisivat asian.

Minun valintani on Sampo Terho.

Reijo Hongisto