KESÄMIETTEITÄ

Yksi odottaa yhtä ja toinen toista, molempien aika on pitkä. Joku on odottanut päivitystäni ja minä olen odottanut jotain jota päivittää.

Onhan tässä sulan maan aikana sattunut kaikenlaista, mutta ei mitään sellaista, josta olisi kannattanut kirjoittaa. Minä olen odottanut sodan loppumista. Samalla tavalla kun Isäni ja Hänen aseveljensä odottivat kesällä -45.

Sodan loppumista kannattaa odottaa ja kun pauke vihdoin loppuu, siitä kannattaa kirjoittaa. Ainakin minun mielestäni.

Uutistoimistot kertoivat, että synkän mustat miehet on lyöty Irakissa. Mosuli on vallattu ja ISIS -taistelijat lyöty. Ainakin pääpiirteissään. Hyvät voittivat pahikset. Kävi kuten amerikkalaisessa elokuvassa.

Samat uutistoimistot näyttävät kuvaa raunioiksi ammutusta kaupungista. Raunioiden ja laastinpölyn seassa haahuilee naisia, lapsia ja vanhuksia. Lähikuva paljastaa sodan jalkoihin jääneiden IHMISTEN tuskan. Pulaa on kaikesta, elintoimintoja ylläpitävästä vedestä ja ruoasta eniten. Lääkärit ja lääkkeet ovat harvojen herkkua. Inhimillinen hätä on suuri. Se näkyy ja tuntuu täällä pohjolan perukoilla saakka.

Sodan syihin enempää puuttumatta totean, että aina on maailmassa sodittu. Ihminen näkyy olevan sellainen olio, että aina on joku jonkun toisen kurkussa kiinni, taikka vähintäänkin ollaan tukkanuottasilla. Kiihkeimmät ammuskelevat toisiaan ja siitähän se sitten repeää. Syyt voivat olla mitä tahansa. Öljy ja uskonto nyt etupäässä. Taannoin joku kaipaili elintilaakin ja sitä lähdettiin hakemaan idästä. Tunnetuin seurauksin.

Kun sota on ohi, alkaa jälleen rakennuksen ja jälleenrakennuksen aika. Taikka ainakin sen pitäisi alkaa. Jälleenrakennus on rankkaa puuhaa ja jos kirjoitan että se on miesten hommia, joku feministi suuttuu. Saan kurkkuharjaa, että taas väheksytään naisia. Kehutaan jopa sovinistiksi.

Nimitelläänpä minua miten tahansa, sanon, että raunioiden raivaamisessa tarvitaan tekeviä käsiä. Miehiä ja naisia. Naisia ja miehiä. Lapsistakin on apua keveimmissä askareissa. Pääasia on, että tehdään yhdessä.

Olen antanut itseni ymmärtää, että myös Lähi-Idässä on miehiä jotka pitävät huolta perheistään. Erityisesti naisistaan ja lapsistaan. Heille perheen kunnia ja naisten ja lasten hyvinvointi näyttäisi olevan tärkeä. Mies on valmis ottamaan koviakin riskejä perheensä puolesta.

10.7 klo 19.40 haastateltiin MTV 3 Suomi Areenalla ministeri Elisabeth Rehniä ja YK:n apulaispääsihteeri Laura Lodenia. En kuullut haastattelua kokonaan, sillä avasin TV:n juuri kun apulaispääsihteeri Loden totesi; on luonnollista että turvattomista olosuhteista lähtevät apua hakemaan ensin nuoret miehet, jotta naisten ja lasten ei tarvitse lähteä vaaralliselle matkalle. Aivan sitaatteihin en uskalla Lodenin sanomaa kirjata, mutta Hänen ajatuksensa tuntui olevan tuo.

Pohdiskelin pitkään apulaispääsihteerin sanoja ja totesin olevani todella huono mies ja isä, sillä minun toimintatapani olisi ollut juuri päin vastainen. Minä olisin arvioinut, onko perheeni turvallisempaa olla minun luonani, vai onko heille parempi lähteä etsimään turvapaikkaa muualta. Jos olisimme yhdessä perheeni kanssa päätyneet siihen, että on turvallisempaa paeta taisteluja, olisi perheeni lähtenyt ja minä olisin jäänyt puolustamaan sitä mikä minulle perheeni ohella on kaikkein kalleinta rakkainta maan päällä – omaa Isänmaatani.

Me ihmiset olemme erilaisia, erilaisine kunniakäsitteineen. Minä en olisi myöskään valmis käyttämään väkivaltaa pelkästään perheen kunniaa puolustaessani. Minä luotan länsimaiseen oikeusjärjestelmään, en fyysiseen voimaan taikka toisen vahingoittamiseen soveltuvien välineiden käyttöön. Happohyökkäys saattaa osua hampaisiin mutta ei koskaan naisen kasvoille. Kunniamurhasta puhumattakaan.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomeen on tullut turvapaikanhakijoita monista maista, myös Irakista. Tulijoiden joukossa kerrotaan olevan monen ammatin taitajia. Sotilaista ja poliiseista aina opettajiin ja insinööreihin asti.

Kun sota on loppunut ja maa asettuu rauhan tilaan, ei kenenkään enää tarvitse pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Perheensä puolesta ulkomaille paenneet poliisit palaavat takaisin perheidensä luokse ja omalla toimillaan ylläpitävät yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Turvallisuuden lisääntyessä synnyinseuduilleen palaavat opettajat ja professorit alkavat järjestää kouluoloja ja lääkärit ja muu terveydenhuollon ammattihenkilöstö järjestelee oman erikoisosaamisensa piiriin kuuluvia toimintoja. Maa nousee tuhkasta samalla tavalla kuin moni muukin sodan runtelema valtio.

Minä pidän itsestään selvänä, että jokainen ihan aidosti Isänmaataan rakastava mies palaa synnyinseudulleen. Jos ei palaa, on aihetta kysyä, minkä takia henkilö on lähtenyt kotimaastaan. Minkä takia hän hakee turvapaikkaa jostain muusta kun sodan jälkeen turvalliseksi muuttuneesta kotimaastaan.

Tietämäni mukaan turvalliseksi todetun maan kansalaisille ei yleensä myönnetä turvapaikkaa – ei edes Suomesta.

Suomalaisten ja Suomen viranomaisten tulee nyt kaikin tavoin kannustaa Irakin kansalaisia palaamaan kotiseuduilleen jälleenrakennustöihin. Tämä toiminta on linjassa viimeaikoina myös muualla Euroopassa virinneen ajatuksen kanssa siinä, että on tehokkaampaa auttaa turvapaikan hakijoita heidän lähtömaissaan. Lähtömaiden olot on pyrittävä saamaan sellaisiksi, että ihmisten ei enää tarvitse lähteä hakemaan turvaa usein vaarallisten taipaleiden takaa.

Salakuljettajat kuskaavat heppoisilla veneillään turvapaikan hakijoita etelästä pohjoiseen. Rohkenen olettaa, että sama ei toimi toisin päin.