PALAUTETTA POLIISILLE

Saan paljon poliisiin liittyvää palautetta. Hyvää ja huonoa. Hyvältä tuntuu, kun kansalainen kertoo luottavansa suomalaiseen poliisiin ja huonolta, kun viesti on päin vastainen.

Toki selvä enemmistö on positiivista, mutta rehellistä on myöntää, että negatiivisen palautteen määrä on viime aikoina lisääntynyt. Siihen näyttää olevan yksi syy: poliisin tiedottaminen. Yhä useampi kokee, että poliisi ei tiedota kaikista tapahtumista objektiivisesti, vaan tiedotteet laaditaan tarkoitushakuisesti. Joidenkin mielestä jopa puolueellisesti.

Minkä takia? Kas siinäpä kysymys!

Olen seurannut tavallista tarkemmin muutama päivä sitten Helsingissä tapahtunutta jalankulkijoiden yliajoa. Törmäyksestä on kirjoitettu paljon. Käsitykseni mukaan kirjoitukset perustuvat poliisilta saatuun tietoon. Julkisuuteen on vuodettu tietoja autoa kuljettaneen henkilön terveydentilasta ja muusta menneisyydestä.

Millään tavalla tekijää taikka tekoa puolustamatta sanon, että ajaja on jo julkisuudessa ”revitty kappaleiksi”.

Mieleeni muistuu myös muutama vuosi sitten Keski-Suomessa tapahtunut törmäys, jossa lehtitietojen mukaan äiti ohjasi tahallaan henkilöautonsa kohti vastaan tullutta linja-autoa. Henkilöautoa kuljettanut äiti ja autossa matkustajina olleet lapset menehtyivät tapahtumapaikalle. Lasten isä oli matkustajana siinä linja-autossa johon nainen henkilöautollaan törmäsi.

Myös tästä tapahtumasta tiedotettiin laajasti. Poliisi tiedotti ja lehdet kirjoittivat. Hämmästelin silloin ja hämmästelen edelleen, että lehtien palstoille kaivettiin noin vuosi tapahtumaa ennen ollut perheriita, jota selvittämään oli kutsuttu poliisi.

Sadoilla kotikeikoilla käyneenä ihmettelin, mitä tekemistä vuoden takaisella kotihälytyksellä oli törmäyksen kanssa. Ehkä sillä joku syy-yhteys oli, mutta oliko tarpeellista poliisin siitä kertoa.

Minä ja moni muu piti poliisin tiedottamista turhan avoimena. Vähempikin meuhkaaminen olisi riittänyt. Haudoilla ei ole tapana tanssia.

Tiedottamisesta löytyy myös vastakkaisia esimerkkejä, juuri niitä, jotka koettelevat kansalaisten uskoa ja luottamusta poliisin puolueettomuuteen.

Otan esimerkin Kalajoelta. Minulle kerrottiin että Kalajoella, Tapiontuvan ja valtatie 8:n risteyksessä on tapahtunut pahoinpitely. Kertojan mielestä teko oli sen verran törkeä, että siitä olisi pitänyt mainita edes paikallislehdessä, mutta missään mediassa asiasta ei ollut yhtään sanaa.

Soitin sille henkilölle, joka oli ilmoittajan mukaan pahoinpidelty. Sain puhelimessa kuulla seuraavaa:

”Pari viikkoa sitten olin ystävieni A A:n, B B:n ja C C:n kanssa ravintola X:sä Kalajoella. Nautin illan aikana jonkin verran alkoholia, mutta mielestäni en ollut päihtynyt, joten muistan illan tapahtumat selvästi.
Ravintolassa tuli jotain kärhämää suomalaisten ja muutaman ulkomaalaisen välille. En tiedä mistä kärhämä alkoi, mutta joka tapauksessa järjestysmiehet poistivat ulkomaalaiset ravintolasta. Poistetut jäivät odottamaan siihen ravintolan edustalle.
Kun lähdimme ravintolasta, pyysivät järjestysmiehet meitä poistumaan takaoven kautta. Kävelimme autolle, jota A A lähti ajamaan. Itse istuin oikeanpuoleisella etuistuimella. Olimme lähestymässä jo valtatie 8:a, kun kiinnitin huomioni takaa kovaa vauhtia lähestyvään henkilöautoon. Auton ajovaloja vilkutettiin kiivaasti. A A pysäytti auton ja nousin autosta tielle. Takana tullut auto pysähtyi lähes autoomme kiinni ja siitä nousi tielle kolme miestä. Tunnistin miehet ravintolasta poistetuiksi. Kuulin kun yksi heistä sanoi että väärä auto, nämä ei ole niitä. Miehet istuivat autoonsa ja tilanne oli ohi.
A A lähti ajamaan ja kun pääsimme Tapiontuvan kohdalta valtatielle, tuli jostain takaamme toinen henkilöauto, joka koukkasi eteemme ja kiilasi meidät valtatien sivuun. A A joutui pysäyttämään jotta ei olisi törmännyt eteemme kiilanneeseen autoon. Kolari oli todella lähellä. Takanamme tullut auto pysähtyi jälleen meidän taaksemme. Olimme sellaisessa asemassa, että emme päässeet autolla eteen eikä taakse törmäämättä toisiin autoihin.
Ihmettelin että mitä tapahtuu ja nousin autosta tielle. Samalla edessämme olleesta autosta nousi kolme miestä, myös nämä miehet olivat olleet ravintolassa. Takanamme olevasta autosta nousi myös miehiä, jotka huutelivat edessämme olleille miehille jotain. En tiedä mitä kieltä he puhuivat. En ymmärtänyt sanaakaan huutelusta.
Katselin takanamme olevan auton suuntaan, jolloin joku minun taakseni kävellyt mies löi minua takaraivoon. Putosin maahan ja menetin tajuntani. Jälkeenpäin olen kuullut, että lyöjä oli yksi eteemme kiilanneen auton matkustajista. Lyötyään minut tajuttomaksi hän oli vielä potkinut minua päähän ja ylävartaloon.
Teon jälkeen molemmat autokunnat olivat poistuneet paikalta. Minut kuljetettiin sairasautolla Kokkolaan ensiapuun. Tutkimuksissa todettiin, että olin saanut aivotärähdyksen. Jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa.
Tapahtuneesta ilmoitettiin poliisille. Eräs kaverini oli tunnistanut yhden minua pahoinpidelleen profiilin facebookista. Hän oli ilmoittanut tunnistamisesta poliisille. Seuraavana päivänä tämä facebook profiili oli poistettu.
Olen käynyt asian takia poliisikuulustelussa.”

Haluan erikseen korostaa, että minä kirjoitin vain sen mitä minulle puhelimessa kerrottiin. En tiedä onko pahoinpitely todella tapahtunut vai eikö ole. Minulla ei ole kerrotusta tapauksesta muuta kuin puhelinkeskustelussa saatua tietoa.

Tällaisia kertomuksia on useampia, jotakin on sattunut ja poliiseja on ollut paikalla, mutta poliisi ei tiedota mitään. Kun poliisi vaikenee, päättelevät ihmiset, että tekijä taikka tekijät eivät olleet suomalaisia.

Tästä alkaa muodostua ongelma! Ihmisillä on jonkinmoinen tieto tapahtuneesta, mutta ei varmaa ja tarkkaa tietoa. Kun eletään olettamusten varassa, lähtee mielikuvitus laukalle. Keksitään toinen toistaan raflaavimpia teonkuvauksia ja kirjoitellaan sosiaalisen median keskustelupalstoilla mitä sattuu. Kun kirjoitellaan mitä sattuu, niin aika todennäköisesti sitten sattuu ihan konkreettisestikin.

Jotta näiltä konkreettisilta ”sattumilta” vältyttäisiin, niin ehdotan että poliisihallitus selvittäisi, onko tarpeen muuttaa poliisin tiedottamislinjaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että poliisi tiedottaa niukasti nimenomaan turvapaikan hakijoita koskevissa tapauksissa. Muissa jutuissa näkyy tiedottaminen olevan varsin avointa.

Uskon, että turvapaikan hakijoiden kohdalla poliisi pyrkii vähentämään vastakkainasettelua ja asioiden kärjistymistä turvapaikan hakijoiden ja joidenkin hakijoiden maassa oloa vastustavien kesken. Olen kuullut mainittavan, että turvapaikan hakijoita koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Ymmärrän enkä ymmärrä.

Ymmärrän että turvapaikkaa hakeneen henkilön nimeä, sotua, ammattia, asemaa, oleskelupaikkaa taikka turvapaikan hakemisen perusteita ei julkisteta, mutta minä EN ymmärrä, että jos tällainen Suomen valtion erityissuojelussa oleva henkilö syyllistyy täällä oikeudenloukkaukseen, niin hän myös tekonsa tiedottamisessa nauttii laajaa, lähes diplomaattiseen koskemattomuuteen rinnastettavaa suojaa.

Asiaa tovin miettineenä pidän huomattavasti parempana ja kansakunnan yhtenäisyyttä eheyttävämpänä sellaista tiedottamista, jossa poliisi kertoo tekijästä riippumatta kaiken sen mitä tutkintaa vaarantamatta voidaan kertoa. Tiedotuslinjan pitää olla samanlainen kaikkien kohdalla. Ketään ei saa suosia eikä ketään sorsia.

Asiaa voidaan pohtia myös ihmisten yhdenvertaisuuden kannalta. Kysyn ihan vaan keskustelua herättääkseni, ovatko Suomessa oleskelevat, asuvat, käyvät taikka muulla perusteella maassa olevat ihmiset poliisin tiedotteiden kohdalla yhdenvertaisessa asemassa? Edellä kertomani perusteella rohkenen ketään loukkaamatta kyseenalaistaa tämän. Kun kyseenalaistan tämän, voi joku – en minä – mennä vielä pitemmälle ja kyseenalaistaa myös poliisin suorittaman esitutkinnan. Tiedän että nyt ollaan liukkaalla jäällä ja sameissa vesissä, mutta joku voi ajatella jopa niin, että tähän saakka puolueeton poliisi olisi viimeaikoina valinnut puolensa.

Toivottavasti tällaiset kerettiläiset ajatukset eivät saa laajempaa kannatusta ja kansalaiset voivat edelleen luottaa puolueettomaan poliisiin. Puolueeton poliisi on yksi länsimaisen oikeusvaltion kulmakivistä.

Sitä kulmakiveä ei ole varaa murentaa