LUOTATKO VIRANOMAISIIN?

Olen toiminut virkamiehenä ja viranomaiskoneiston rattaana lähes 30 vuotta. Alkuaikoina -80 luvulla ei viranomaisten puolueettomuutta kyseenalaistettu. Virkamieheen ja viranomaisiin luotettiin, koska virkamies oli yhteiskunnan palveluksessa ja yhteiskuntaan kuului jokainen suomalainen. Oltiin vähän niin kuin samoissa hommissa, taikka ainakin pelattiin samassa joukkueessa ja samaan maaliin.

Joku rinnasti virkamiehen kerrostalossa asuvaan talonmieheen, joka piti huolta taloyhtiön asioista ja siitä, että kaikki oli kunnossa ja toimi. Lamput paloivat ja pattereissa kiersi lämmin vesi. Muiden asialla ollessaan talonmies oli samalla myös omalla asiallaan. Kaikki ymmärsivät tämän toiminnan yhteisöllisyyden.

Viimeaikoina tyyli näkyy muuttuneen, taikka ainakin minusta ja monesta muusta tuntuu siltä. Kansalaisille on alkanut muodostua vaikutelma, että viranomaiset ovat eristäytymässä ympäröivästä yhteiskunnasta. Ovat vähän niin kuin omissa maailmoissaan ja ympyröissään. Poliisit ovat eristäytyneet laitoksiinsa. Tuttua poliisia on hankalaa tavoittaa. Verotoimistoissa palaa valot, mutta sisään ei pääse vaikka olisi kuinka tärkeää asiaa. Esimerkkejä on monta ja monelta alalta.

Ei tällä tavalla toimittu aikaisemmin. Nyt toimitaan ja lienee paikallaan kysyä – minkä takia?

Minun mielestäni viranomaisten ja muissa hommissa hyörivien suhde on eräänlainen symbioosi, keskinäinen hyötysuhde. Molemmat hyötyvät toisen toimista ja läsnäolosta. Jos suhde vääristyy ja vinoutuu niin että toinen hyötyy toisen kustannuksella, ei enää voida puhua symbioosista, vaan ihan jostain muusta.

Päivän lehdissä (12.10) uutisoitiin että vain 20 prosenttia kansalaisista luottaa täysin viranomaisten kykyyn pitää henkilötiedot turvassa. Jos ja kun näin on, 80 prosenttia ei luota täysin viranomaisiin !

Iskin kiljahtelumerkin edellisen lauseen loppuun vakain tuumin ja harkiten. Luku on JÄRKYTTÄVÄ !

Kiljahtelumerkki toistamiseen.

Saan päivittäin palautetta erityisesti metsästäjiltä. 1000 palautteesta 1-2 on myönteistä. 998 kertaa annetaan kurkkuharjaa ja kunnolla. Sattuu, sattuu niin himputisti kuunnella, miten Luonnonvarakeskus (LUKE:n) tutkijat ja Suomen Riistakeskuksen viranhaltijat valehtelevat päin naamaa. Moni käyttää kovaa kieltä sanoessaan, että valtion palkkalistoilla olevat henkilöt eivät kerro totuutta maassamme olevasta suurpetokannasta. Pääsääntöisesti palautteenantajat puhuvat valehtelusta.

Kun sanotaan että viranomaiset valehtelevat, on asiaan syytä reagoida. Tuollaisia väitteitä ei saa esittää löysin perustein.

Palautteen antajilla on väitteilleen selkeät perusteet. Maastoon on kylvetty tuhansia riistakameroita. Kamera on armoton. Kuva tulee aina kun kameran sensoriin tulee liikettä ja kuvat eivät valehtele. Ilman biologin koulutustakin kykenee kuvista näkemään mikä eläin on kyseessä ja useimmiten myös, montako eläintä on samassa kuvassa. Erityisesti susia on kuvattu seuduilla, joilla ei viranomaisten ilmoituksen mukaan susia pitäisi olla.

Viranomaisten virallinen selitys on ollut, on ja tulee olemaan:”Sudet liikkuvat ja niillä on laaja reviiri, nuoret yksilöt vaeltavat kymmeniä ja jopa satoja kilometrejä, joten niitä jää riistakameroiden kuviin ympäri valtakuntaa”. No selityshän se on tuokin.

Moni ei usko viralliseen kanta-arvioon, jonka mukaan valtakunnassa olisi 150-180 sutta. Näin vähäisestä susimäärästä ei millään saada niin paljon kuvia ja niin laajoilta alueilta kun tällä hetkellä saadaan. Susien pitäisi liikkua autoilla, ehtiäkseen samoihin aikoihin useampaan paikkaan.

Myös koiravahingot tukevat väitteitä siitä, että susia on huomattavasti virallista kanta-arviota enemmän.

Mitä tästä seuraa? Minun tulkintani mukaan ihmiset eivät enää luota LUKE:n toimintaan. Luottamus horjuu myös Suomen Riistakeskuksen henkilöstöön. Näin minulle on kerrottu, eikä minulla ole mitään syytä epäillä kuulemaani. Luottamus on menetetty ja sitä on todella hankalaa ja työlästä palauttaa.

Kun sekä LUKE että Suomen Riistakeskus tarvitsevat metsästäjien apua, on erittäin hankalaa jos ja kun luottamus ei enää ole sataprosenttinen. Toiseen joko luottaa taikka ei luota, välimuotoa ei taida olla olemassa.

Kun kansalainen menettää luottamuksensa yhteen viranomaiseen, horjuu luottamus myös toisaalle. Lehtijutussa koeteltiin kansalaisten luottamusta tietosuojaan. Kovin heikkoa oli luottamus myös siihen suuntaan.

Kuinka kauan luottamusta voidaan horjuttaa? Mitä pitää tapahtua, että viranomaiset ”heräävät” ja huomaavat olevansa hiekkalaatikolla ihan yksin. Voi käydä niin, että kansalaiset kerääntyvät omalle ”hiekkalaatikolleen” ja jättävät viranomaiset hyörimään ihan omaan rauhaansa.

Tähän saakka on ollut itsestään selvää, että kun poliisi soittaa eläinonnettomuudesta, lähtee täysin vapaaehtoisvoimin toimiva SRVA henkilö hoitamaan loukkaantuneen eläimen etsinnän, lopetuksen ja maastosta pois kuljettamisen. Kuinka kauan toiminta jatkuu nykyisessä muodossaan?

Mitä tehdään jos jo viime keväänä uumoiltu SRVA lakko ensi keväänä toteutuu? Miten poliisi hoitaa liikenneonnettomuudessa loukkaantuneet eläimet? Jotenkin poliisin organisaation tuntevana sanon, että hoitamatta jää. Tämä on haaste myös eläinsuojelulain taholta. Loukkaantunut eläin on lopetettava, jos eläin ei loukkaantumisensa takia selviä luonnossa. Eläimen kivut ja kärsimys pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti.

Meidän poliittisten päättäjien tehtävänä on osaltamme ohjata viranomaisten toimintaa. Viranomaiset tekevät tietenkin virkavastuulla työtään, eikä yksittäisiin tapauksiin ole sopivaa puuttua, mutta ministeriöiden ylimmän johdon on pidettävä suitset käsissään, jotta yleinen luottamus viranomaisiin säilyy.

Puhutaan sitten henkilötietojen salassapysymisestä, taikka jostain muusta asiasta, on kansalaisten voitava luottaa virkakoneiston toimivuuteen ja puolueettomuuteen.