MITÄ VIRANOMAISET SUOJELEVAT ?

Kysyin 24.10.2017 jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä ”Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta suden suojelustatus muutetaan myös poronhoitoalueen ulkopuolella suojeludirektiivin liitteeseen V?”

Kysymykseni allekirjoitti 13 muuta edustajaa. Kiitos Heille.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vastasi kysymykseeni 16.11.2017. Tunnen ministeri Lepän jo edelliseltä hallituskaudelta. Uskallan sanoa, että meillä kemiat ”toimii”. Ministeri Leppä tekee erittäin hyvää työtä.

Hänen allekirjoittamansa vastaus on pitkä ja perusteellinen. Oleellinen ilmenee vastauksen toiseksi viimeisessä kappaleessa. ”Edellä sanottuun viitaten totean, että mahdolliset luonnonsuojeludirektiivien liitteiden muuttamiset voivat todennäköisesti olla mahdollisia vain, jos ne perustuvat koko Euroopan unionin tasolla tehtävään yleiseen arviointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että on hyvin epätodennäköistä, että mahdolliset neuvottelut komission kanssa liitteen IV muuttamisesta yksin Suomen osalta johtaisivat komission aloitteeseen. Lisäksi mahdollinen muutos edellyttäisi vielä jokaisen muun jäsenvaltion hyväksyntää”

Seuraaviin pohdintoihini ei pidä sekoittaa ministeri Leppää millään tavalla.

Suomessa voi metsästää sutta vain jos susikanta on ”suotuisalla suojelutasolla”. Tämä suotuisa suojelutaso on erittäin epämääräinen määritelmä joka ehkä saattaisi mahdollisesti, taikka joissakin tapauksissa jopa mahdollista todennäköisemmin olla ihan omien viranomaistemme määrittelemättömästi määriteltävissä. (Lue: veteen vedetty viiva)

Minulle on vuosien saatossa alkanut muodostua yhä vankempi käsitys viranomaistemme suhtautumisesta suteen. Rinta rinnan vahvistuu käsitykseni myös viranomaistemme toimintatavoista.

Päivä päivältä näyttää selvemmältä, että viranomaisemme tekevät kaikkensa, jotta Suomen susikanta kasvaa kasvamistaan. ”Suotuisa suojelutaso” on sellainen keppihevonen, jolla voi huoletta ratsastaa ja pyörittää kymmeniä työpaikkoja. Tutkitaan, suunnitellaan, lasketaan, havainnoidaan, kerätään suden taikka ylipäätään neljällä tassulla kulkevien pitkähäntäisten otusten ulosteita ja taas lasketaan. Pyöritetään ulostetutkimuksella DNA laboratoriota ja analysoidaan tuloksia. Verrataan maan eri osista kerättyjä ja laboratoriossa analysoituja susien ulosteita toisiinsa, käydään kahvilla ja taas lasketaan.

Kun raha loppuu, anotaan lisää, koska tutkimus on kesken ja kesken sitä ei voi jättää. Jos tutkimus joskus saadaan valmiiksi, keksitään ennen tutkimuksen valmistumista tutkimus, jolla jatketaan tutkimista ja näin turvataan työpaikat taas muutamaksi vuodeksi.

Kuuluisa ”vihreä jalanjälki” on tässä tapauksessa renkaanjälki, sillä ulostekeräilijät kaahaavat pitkin metsäautoteitä kumihansikkaat käsissä ja näytepussukka taskussa. Helikopterit säksättävät korpimaiden yllä ja kypäräpäiset lentopilotit kiikaroivat lumihangessa laukkaavaa susilaumaa nähdäkseen minkä puun juureen elukka pyöräyttää pökäleen. Kun pökäle on hangella, ilmoitetaan jätöksen koordinaatit maassa operoivalle partiolle, joka päräyttää maastoliikennelakia uhmaten moottorikelkalla paikalle ja noukkii näytteen talteen. Moottorikäyttöisellä ajoneuvollahan saa ajaa toisen maalla vain maan omistajan nimenomaisella luvalla. Lupa pitää kysyä ENNEN toisen maalla ajamista, jälkikäteen kysytty lupa ei enää riitä, jos maan omistaja vaatii ajajalle rangaistusta.

Pienenä vihjeenä ”erämaan” rauhassa kaahaaville tutkijoille, tulkaa pois erämaista ja etsikää suurikokoisten koiraeläinten jälkiä ja ulosteita asutuskeskuksista ja erityisesti koulujen pihoilta.

Olen syksyn aikana saanut kymmeniä viestejä, joissa on ihmetelty viranomaistemme suhtautumista suteen. Sudesta näkyy tulleen intialaiseen lehmään verrattava ”pyhä” olento. Viranomaisemme, luonnonvarakeskus Luke etunenässä, näyttää esimerkkiä siinä miten asioita voi junailla ja veivata mielensä mukaan.

Kansalaiset pyytävät Lukelta ainoastaan luotettavaa arviota susikantamme koosta. Mitään muuta tämä yli viisimiljoonainen kansa ei pyydä. Mutta mitä tekee Luke? Luken tutkijat lähtevät Suomen metsästäjäliiton jäsenten avustuksella keräilemään suden ja suden näköisten koiraeläinten ulosteita. Näiden ulosteiden analysoiminen vie kuukausia ja maksaa selvää setelirahaa. Jos verrokkiaineisto ei ole puhdas, on ulosteiden DNA:n arvioiminen on yhtä tyhjän kanssa.

Minun ja monen minua kokeneemman mielestä ainoa nopea ja luotettava tapa arvioida susikannan kokoa on laskea lumilta suden jäljet. Näin on tehty myös ilveksen kohdalla. Muutamia vuosia sitten Varsinais-Suomessa oli runsas ilveskanta. Metsästäjät ja kansalaiset varoittelivat pihoilla hiipivistä eläimistä. Pyydettiin lumijälkilaskentaa silloiselta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta (Luken edeltäjä). Pyyntöihin ei aluksi suostuttu, vaan kantaa arvioitiin muulla tavoin. Kun kansalaisten painostuksesta lumijälkilaskenta lopulta tehtiin, paljastui, että ilveskanta oli noin kolminkertainen viranomaisten arvioon nähden. On paikallaan kysyä, miten voi viranomainen erehtyä noin pahasti? Oliko kanta-arvion vääristymä tahallinen, vai osoittiko se tutkijoiden ammattitaidon tason.

Nyt on sama tilanne suden kohdalla koko maassa. Viimeisen virallisen Luken kanta-arvion mukaan susikantamme koko on 150-180 eläintä. Kansalaisten arvion mukaan kanta on huomattavasti suurempi. Kansalaiset, minä mukaan luettuna, pyytävät Lukelta susien lumijälkilaskentaa. Olen ollut itse neuvottelemassa ja sopimassa viime kesäkuun 9. päivä eduskunnan pikkuparlamentissa, että syksyn ensilumilta lasketaan susien jäljet. Laskenta suoritetaan yhteistyössä Luken tutkijoiden ja metsästäjien kesken. Laskennasta oli sopimassa Luken pääjohtaja Mari Walls ja maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, sekä Suomen metsästäjäliiton puheenjohtaja.

Tuossa tilaisuudessa sovittiin yksimielisesti lumijälkilaskennan suorittamisesta. Olen sähköpostilla kysynyt jokaisen Suomen metsästäjäliiton piirin puheenjohtajalta, koska teidän piirinne alueella järjestetään susien lumijälkilaskenta. Yksikään puheenjohtaja ei ole kertonut laskenta-ajankohtaa. Tästä minä päättelen, että lumijälkilaskentaa ei tehdä kuten kesäkuussa sovittiin, vaan nyt jälkien sijaan keräilläänkin suden ulosteita ja tutkitaan niitä.

Lumijälkilaskenta olisi ollut kohtuullisen luotettava ja erittäin nopea tapa selvittää susikantamme koko. Minulle asia avautuu niin, että jälkilaskentaa ei kerta kaikkiaan uskalleta tehdä.

Miksi ei uskalleta? Siksi, että kävisi samoin kuin Varsinais-Suomen ilveskannan kanssa. Susikannan koko olisi moninkertainen viranomaistemme, siis Luken, ilmoittamaan kantaan verrattuna. Jos ja kun kanta olisi moninkertainen, paljastuisi se edellä mainitsemani suden suojelun suotuisa taso.

Susia olisi maassa niin paljon, että kaatolupia ei enää voitaisi evätä millään tekosyyllä. Nyt selkeät perusteet omaavat kaatolupahakemukset hylätään vetoamalla vähäiseen susikantaan. Susikanta on ”vähäinen” niin kauan kun Luke saa yksin määritellä kannan koon.

Moni pitää viranomaisten toimintaa täysin mielivaltaisena ja kokee, että omat viranomaisemme eivät toimi kuten viranomaisen kuuluu toimia. He kysyvät ihan perustellusti MITÄ VIRANOMAISET SUOJELEVAT?