MEDIATIEDOTE

Lähetin tänään (4.2-18) alla olevan tiedotteen Vaasan vaalipiirin medioille

LAPPAJÄRVELLE JA VIMPELIIN SINISTEN PAIKALLISYHDISTYS

Sininen Tulevaisuus alkaa toimia myös Järviseudulla. Pohjanmaan Sinisten puheenjohtaja Reijo Hongisto toteaa tyytyväisenä, että Alajärven lisäksi perustettiin paikallisyhdistys nyt myös Lappajärvi – Vimpeli akselille. Alajärven ja Vimpelin valtuustoissa on jo Sinisten ryhmä ja nyt sinisten ryhmää kaavaillaan myös Lappajärven valtuustoon.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin pitkän kunnallispoliittisen uran tehnyt Seppo Keski-Vinkka ja varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Reijo Hongisto, sihteeriksi kutsuttiin Pirkko Hongisto. Yhdistyksen hallituksessa toimivat Raija Isoketo, Mikko Laakso ja Anna Keski-Vinkka.

Yhdistys kunnioittaa toiminnassaan suomalaisia perinteitä ja perinteisiä perhearvoja, koska kodeissa rakennetaan yksilön ja yhteiskunnan kehityksen perusta.

Yhdistyksen päämääränä on edistää toimialueensa elinkeinojen ja talouden rakentamista vahvaksi ja kilpailukykyiseksi. Yhdistyksen toimialuetta ja sen eri alueita on kehitettävä tasavertaisesti ja niiden omaleimaisuus huomioiden.

Yhdistys perustaa toimintansa yhteistyöhön kaikkien niiden poliittisten tahojen kanssa, jotka hyväksyvät oikeudenmukaisen ja ihmisarvoa ja ihmisyyttä sekä inhimillisyyttä kunnioittavan isänmaallisen politiikan. Kunnioitamme ihmisoikeuksia, emmekä hyväksy minkäänlaista ihmisvastaisuutta.

-Uskon että näille arvoille ja periaatteille on myös Järviseudulla kysyntää, toteaa varapuheenjohtaja Hongisto ja toivottaa uudet jäsenet tervetulleeksi mukaan Siniseen toimintaan.