SUSIKAPINAAKO?

3.2.-17 kerättiin Kurikan torilla nimilistoja pihoilla vierailevien susien poistamiseksi. Saamani tiedon mukaan tempauksen takana olivat – kuinkas muuten – paikkakunnan aktiiviset naiset. Naiset ja erityisesti äidit ovat huolestuneet lastensa turvallisuudesta. Olen jo vuosikausia saanut sähköposteja ja viestejä ylitiheäksi paisuneesta susikannasta. Alkuun viestejä tuli koirilla metsästäviltä miehiltä, mutta viimeisen vuoden aikana yhä useampi viesti ja puhelinsoitto on tullut äidiltä.

Susista on tullut ongelma. Ongelma on, vaikka asiasta vastaavat riistahallinnon virkamiehet muuta väittävätkin. Riistapäällikkö Mikael Luomaa haastateltiin susiin liittyen maakuntalehti Ilkassa 20.1. Tuolloin riistapäällikkö totesi muun muassa näin: ”Susien määrää kartoitetaan hyvässä yhteishengessä viranomaisten ja metsästäjien kesken. Hänen mukaansa susien pääluvun kiistäjiä löytyy kuitenkin aina eduskunnasta asti. -joku kansanedustaja haluaa tieten tahtoen epäsopua hyvälle yhteistyölle, mitä Suupohjan alueella tehdään. Se on käsittämätöntä ja vastuutonta, Luoma viittaa nimeltämainitsemattomaan pohjalaisedustajaan”.

Kun minä tunnen kaikki vaalipiirini kansanedustajat ja tiedän heidät tunnollisiksi ja rauhallisiksi, sekä yhteistyöhaluisiksi henkilöiksi, niin minä en voi mitenkään kuvitella, että Luoman tarkoittama, nimeltä mainitsematon edustaja olisi kukaan muu kuin Reijo Hongisto.

Tunnustan rehellisesti, että minä ajattelen susiasiasta täysin eri lailla riistapäällikkö Luoman kanssa. Minun mielestäni susia on liikaa ja niitä pitää poistaa. Saamani kansalaispalautteen perusteella voin kertoa, että moni maakunnan asukas ajattelee samalla tavalla. Heillä on myös erilainen tulkinta riistapäällikkö Luoman mainitsemasta viranomaisten ja metsästäjien välisestä ”hyvästä yhteishengestä”. Luoman mainostama ”Hyvä yhteishenki” loisti poissaolollaan Rannikko-Pohjanmaan hirvitalousalueella 16-17.12.17 järjestetyssä susien lumijälkilaskennassa. Metsästäjiltä saamani tiedon mukaan riistapäällikköä oli pyydetty mukaan laskentaan, mutta Hän ei ollut saapunut paikalle. Riistapäällikköä kaivattiin turhaan myös Kurikan koulukeskuksen susi-illassa 17.1. Tuossa tilaisuudessa viranomaisia edusti poliisimies ja hyvin edustikin.

Minä ymmärrän riistahallinnon viranomaisilla nimenomaan Suomen Riistakeskuksen henkilökuntaa ja erityisesti alueen vastaavaa riistapäällikköä. Ihmiset odottavat riistapäälliköltä selkeää kantaa ja perusteluja kannanotolleen.

Poliisimiehenä minun pitäisi luottaa viranomaisiin. Jos viranomaisiin ei luota, on yhteiskuntajärjestelmältä pohja pois. Tunnustan kuitenkin tässä ihan julkisesti, että minä luotan Rannikko-Pohjanmaan hirvitalousalueella sudet laskeneisiin metsästäjiin huomattavasti enemmän kuin Suomen Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioon. Tässä asiassa minä luotan metsästäjiin, en viranomaisiin.

Kun susimäärä ”virallisesti” arvioidaan niin alas kuin se vaan on mahdollista arvioida, voidaan kielteiset kaatoluvat perustella aina vähäisellä susimäärällä. Jos uskallettaisiin rehellisesti kertoa kuinka paljon susia luonnossa on, ei kaatolupahakemuksia voisi enää pääsääntöisesti hylätä. Nyt myönnetään joitakin yksittäisiä kaatolupia, jotta saadaan sanoa, että kaikkia hakemuksia ei suinkaan ole hylätty, mutta muutaman eläimen poistolla ei maamme susiongelmaa ratkota. Sen tietään jokainen, joka uskaltaa tunnustaa tosiasiat.

Riistapäällikkö Luoma oli muutama vuosi sitten tekemässä susikannan hoitosuunnitelmaa. Kannanhoitosuunnitelman tarkoituksena oli edesauttaa susikannan suotuisaa leviämistä koko maahan ja susien lisäämistä niin, että Suomessa olisi vähintään 25 elinvoimaista susilaumaa. Luoma onnistui hankkeessaan hyvin, sillä niitä laumoja näkyy olevan nyt myös Pohjanmaalla.

Kerroin aiemmin saavani paljon palautetta kansalaisilta. Liitän tähän (palautteen antajan luvalla) yhden viimeisimmistä. Muutin tekstiä niin että palautteen antajaa ei tunnisteta.

”Terveiset susien riivaamasta (paikkakunnan nimi poistettu)

Kaupunginsyke alkoi hengästyttämään meitä noin kymmenen vuotta takaperin ja maaseudun rauha alkoi kiehtoa ja vetää puoleensa. Haaveemme kävi todeksi, kun löysimme onnemme (kylän nimi), 12 km (kunnan nimi) keskustasta. Kaikki sujui rauhallisesti, perheemme kasvoi ja kaikki oli mallillaan. Idylli särkyi joulukuussa 2017. Olimmehan toki tietoisia, että tässä naapurikylässä (kylän nimi) liikkuu susilaumoja ihmisten markilla mutta että oman kodin nurkilla! Ensimmäisten sudenjälkien jäljiltä kaikki oli yhtäkkiä toisin. Olotila ensijärkytyksen jäljiltä oli turvaton. Sitä tunnetta en pysty kenellekään kertomaan vaan sen tietää ainoastaan omakohtaisen kokemuksen kautta. Kuten arvata saattaa, jäljet eivät jääneet ainoiksi. Joulukuusta selvittiin hengissä, omat työvuoromme järjestimme lastemme koulun mukaan niin että aina löytyi autokyyti lastemme turvallisuuden suojaksi. Myös isovanhemmat hätyytettiin tarpeen vaatiessa kyytiavuksi. (Meillä ei täällä ole katuvaloja, joten tie on valaisematon. Voin kertoa, jotta aamun pimeys on pimeääkin pimeämpää klo 8 kun lapsi polkee polkupyöräänsä kilpaa pelkonsa kanssa 1,3 km kyytiinnousupaikalle.) Huolemme täällä (kunnan nimi) sivukylällä, susien keskellä, alkoi kasvaa niin suureksi jotta 19 perheen voimin taistelimme lastemme turvaksi petoeläinkyydityksen. Siitä olemme äärimmäisen kiitollisia, jotta kunta ymmärsi huolemme aiheelliseksi ja kyyti järjestyi.

Henkilökohtaisesti alan olla loppu tämän susiongelman kanssa. Ikkunoita vahtaa eri silmin, roskapussin käyn nakkaamassa pitäen huolen siitä että minulla on mukana kättä pidempää, siltä varalta jos pahin tapahtuu. Lenkkeilemään ei uskalla enää juuri kukaan muukaan näillä leveysasteilla ja harmittaa kun hiihtokelitkin oli mitä parhaimmat täs nyt nämä pari viikkoa. Lyhyesti sanottuna, olen susien vankina omassa kodissani, mielenrauha järkkyy samaa tahtia susihavaintojen kanssa ja elämä on rajoittunut susien aiheuttaman vaaran vuoksi sisätiloihin. Missä menee raja, mitä ihmisen pitää sietää susiensuojelun varjolla? Tätä menoa maaseutu autioituu ja meistä tehdään väkisin susipakolaisia! En ole huoleni kanssa yksin, kylillä tämä huoli ja pelko on päivänpolttava puheenaihe. Yhtä mieltä olemme siitä että tähän touhuun on pikku hiljaa saatava joku tolkku. Mitä meidän pitää tehdä että se tolkku löytyy?

Kiitos jo asian eteen tekemästäsi, olen seurannut sitä tyytyväisenä että olet tarttunut susiongelmaan.

Ylenpalttisesta susiensuojelusta kärsien,
Huolestunut Äiti”