MUNA VAI KANA?

Irtisanomisia vai työpaikkoja. Siinä pohdittavaa.

Hallituksen työllisyyspolitiikasta riittää jupinaa. Suurinta ääntä käyttävät edellisen hallituksen tukipuolueet SDP ja Vasemmistoliitto. Anttien Rinne/Lindtman, sekä Li Anderssonin poliittinen muisti on lyhyt. Edellisen hallituksen aikana potkittiin kilometritehtaille lähes 100 000 työntekijää. Anttien puheet olivat silloin erilaiset. Työpaikkoja katosi ja YT –neuvotteluista uutisoitiin päivittäin. Siitä huolimatta silloin tehtiin kaikki oikein ja kaikki oli hyvin – ainakin Anttien mielestä.

Nykyinen hallitus on toiminut toisin. Tulosta tulee ja se näkyy, vaikka toverituomioistuin muuta väittää. Nykyinen hallitus on onnistunut luomaan saman verran työpaikkoja, jotka edellinen hallitus onnistui hukkaamaan. Työtä siinä on riittänyt, mutta onneksi meillä on työtä pelkäämätön työministeri.

Viimeisin hulabaloo kuultiin kyselytunnilla eilen (19.4). Anttien ja Lin mielestä hallitus lisää nuorten työttömyyttä ja epävarmuutta valmistelemalla lakia jolla helpotetaan alle 20 hengen yrityksissä olevien alle 30 vuotiaiden henkilöiden irtisanomista.

Toverit näkevät asian vain työntekijän kannalta ja autuaasti unohtavat työnantajan osuuden. Minun ymmärrykseni mukaan kukaan ei työllisty, jos kukaan ei tarjoa työtä. Eikös asia näin ole?

Jos olet kanssani samaa mieltä, ymmärrät varmaan, että työsopimus on kahden kauppa. Biologi puhuisi symbioosista. Molempien pitää hyötyä toisistaan. Työntekijä luovuttaa korvausta vastaan vapaa-aikaansa työnantajalle ja työnantaja päättää miten aikaa käytetään. Yleensä aikaa käytetään työnantajan määrittelemän työn, taikka työtehtävien tekemiseen. Vastaavasti työnantaja sitoutuu maksamaan työntekijälle sovitun palkan ja muut palkkaan kuuluvat etuudet. Molemmat hyötyvät toisistaan.

Näin se menee, taikka näin sen pitäisi mennä. Toverit tuntuvat ajattelevan toisin. Heidän puheissaan sivuutetaan toinen osapuoli kokonaan. He puhuvat vain työntekijän eduista ja oikeuksista, mutta unohtavat autuaasti, että myös työn antajalla on omat oikeutensa.

Kumpi oli ennen, työtä tarjoava työnantaja vai työtä vailla oleva työntekijä? Minun käsitykseni mukaan ensin on oltava työtä tarjoava työnantaja, joka palkkaa työntekijän. Jos ei ole työnantajaa, ei ole työpaikkojakaan.

Suomi pyörii pienten ja keskisuurten yritysten varassa. Suuria yrityksiä meillä on vähän. Ylivoimainen enemmistö yrityksistä työllistää vain muutaman työntekijän. Tavallisin kokoonpano on Heikki ja Hiace taikka Reijo ja reppu.
…………………………………….

Minulle soitti itsensä lisäksi kolme muuta henkilöä työllistävä yrittäjä. Kertomus oli karu. Yrittäjä oli vuosien kovalla työllä pitänyt itsensä ja perheensä leivän syrjässä kiinni. Pitkän harkinnan jälkeen hän oli uskaltanut palkata itselleen kaverin. Kaveri oli osoittautunut ”tolokun mieheksi” joka ymmärsi mitä on työn teko. Hommat hoituivat ja jälkeä syntyi. Yritys sai lisää tilauksia ja kun ei kahteen mieheen ehditty kaikkea tehdä, palkattiin kolmas käsipari samoihin hommiin. Myös tämä käsipari tiesi mitä teki.

Kolmen miehen ryhmä painoi hommia hartiavoimin ja puskaradio lauloi, että siinä on hyvä ja aikaansaava porukka. Maine kiiri miesten edellä ja työt lisääntyivät entisestään. Itse ”pääjohtaja” oli miestensä kanssa töissä päivät ja illalla ja yön seutuna hän hoiteli yrityksen paperihommat kuntoon. Miestensä työtaakkaa helpottaakseen ”pääjohtaja” päätti palkata vielä yhden työntekijän, jotta hänelle jäisi enemmän aikaa paperitöiden tekemiseen ja uusien urakkatarjousten laskemiseen.

Reilu parikymppinen mies tuli töihin ja alku vaikutti lupaavalta. Nuori mies näytti olevan työn päivänä syntynyt. Koeaika meni loistavasti. Vastapalkattu tuli toimeen muiden kanssa hyvin ja osasi työnsä. Kun koeaika umpeutui, hän alkoi sairastella. Ripuli iski joko perjantaina taikka maanantaina, viikolla vatsa tuntui toimivan kohtuullisesti.

Myös viimeksi palkatun lapsi alkoi oireilla ja sairastella. Lasta piti hoitaa kotona ja työpoissaolot lisääntyivät. Sairastelu vaikutti myös ajan tajuun, sillä silloin kun viimeksi palkattu itse, taikka hänen lapsensa ei ollut sairas, hän saattoi tulla töihin tunnin myöhässä ja vastaavasti lähteä tuntia aikaisemmin pois töistä.

Kaksi muuta ja itse ”pääjohtaja” olivat ihmeissään. Mitä tehdään, kun neljän ahkeran työntekijän varaan laskettu urakka alkoi nesteyttää. Urakkasopimukseen oli kirjattu valmistumispäivä ja pahaksi onneksi kävi kuten eräällä ydinvoimatyömaalla, että pitkäksi meni. Ei tosin kymmentä vuotta.

Urakan myöhästyminen tuli ”pääjohtajan” yritykselle kalliiksi. Sukan varteen säästetty raha meni, sillä palkkaa piti maksaa myös sille kolmannelle miehelle, vaikka hänen työpanostaan ei yritykseen tullutkaan. Kyseessä oli eräänlainen haamutyöntekijä. Myös tieto töiden viivästymisestä kiirii alalla, samoin kuin töiden onnistumisistakin. Urakkatarjouspyyntöjä ei enää tullut entiseen tahtiin. Tähän yritykseen ei oikein voinut enää luottaa.

Työmaakokouksessa oli keskusteltu miten tilanne ratkaistaan. Tuolloin viimeksi palkattu oli ilmoittanut, että hän ei lähde vapaaehtoisesti yrityksestä. Jos hänet erotetaan, hoitavat ammattiliiton lakimiehet hänelle kunnon korvaukset.

Yrittäjän on nyt valittava toiminnan jatkaminen lainarahalla, taikka toiminnan lopettaminen. Laina ei jo ikääntynyttä yrittäjää innosta, mutta kovin vastenmielistä olisi lopettaa koko elämäntyönsä ja irtisanoa kaksi kunnon työntekijää. Näistä kahdesta työntekijästä oli jo tullut perhetuttuja ja kolmisin he viettivät myös vapaa-aikaa yhdessä.

”Pääjohtajan” terveiset hallitukselle olivat erittäin selkeät, toteuttakaa laki mahdollisimman nopeasti. Näin te pelastatte tuhansia kaatumaisillaan olevia yrityksiä ja mahdollistatte ainakin saman määrän uusien yritysten alkuja. Uudet yritykset luovat uusia työpaikkoja ja työllisyys paranee entisestään. Jos palkkaa yritykseensä väärän henkilön, voi kaatua koko yritys ja jo siellä olevat menettävät työnsä. Väärä rekrytointi on voitava korjata nykyistä joustavammin, ilman oikeudenkäyntejä. Isoissa yrityksissä tämä ei ole niin vaarallista, mutta muutaman henkilön yrityksissä jokaisen työntekijän työpanos on elin tärkeä.
………………………………..

Pohdin pitkään ”pääjohtajaksi” itseään tituleeranneen soittajan puhetta. Asia on juuri niin kuten pitkän päivätyön tehnyt yrittäjä sen sanoi. Suomi seisoo taikka kaatuu näiden pienten ja keskisuurten yritysten varassa. Meidän poliittisten päättäjien on luotava näille yrityksille mahdollisimman hyvät toimintaolosuhteet. Se on meidän työtämme ja se on meidän vastuullamme. Yritysten vastuulla on työllistäminen. Hallitus ei luo työpaikkoja, vaan luo puitteet työpaikkojen avautumiselle.

On vastuutonta väittää, että hallitus eriarvostaisi nuoria ja lisäisi nuorten aikuisten epävarmuutta. Enin osa alle 30 vuotiaista työntekijöistä tekee työnsä huolella. On vastuutonta yleistää ja sanoa, että nyt kaikki alle 30 vuotiaat ovat irtisanomisuhan alla.

Sen sijaan on vastuullista tunnustaa, että kaikki muut yrityksen työntekijät voivat joutua kärsimään yhden väärän rekrytoinnin takia. Jos yrityksessä on muutama alle kolmikymppinen nuori, joista yksi onnistuu sabotoimaan yrityksen toiminnan niin että yritys ajautuu konkurssiin, nämä muut kärsivät yhden vempulan takia. Minun oikeustajuni mukaan kärsijöinä ovat nimenomaan ne nuoret, joilta menee työpaikka, eikä se vempula jonka toilailut kaatoivat yrityksen.

Minä ajattelen näin. Anttipari voi vapaasti olla toista mieltä.

Muuten – oletko koskaan tavannut yrittäjää joka työllistää ihmisiä vain sen takia että voi irtisanoa heidät muutaman viikon kuluttua? Minä en ole tällaista kummajaista vielä tavannut.