LEIVÄTTÖMÄN PÖYDÄN ÄÄRELTÄ

Eilen (15.11-18) istuttiin käräjiä Seinäjoella. Tuomioistuimen käsittelyssä oli julkisuudessakin ajoittain vilahdellut raju raiskaustapaus.

Iltasanomat uutisoi tapahtumista näin: NELJÄ MIESTÄ RAISKASI 19-VUOTIAAN NAISEN SEINÄJOELLA”.

”Pelkotilan takia nainen ei uskaltanut vastustaa miesten tekoja. Viides mies kuvasi osan tapahtumista”. Jutussa kirjoitettiin tosiaan ”miehistä”.

Minun mielestäni tuollaiseen tekoon syyllistyneet eivät ole – sukupuolestaan huolimatta – miehiä  vaan jotain ihan muuta.

Jutussa mainittiin nimet Abbdullatif Shafai, Ghosuddin Ghiasuddin Waisuddin, Nawshad Chinigol ja Nabi Ahmadi.

Jokainen voi tehdä pelkistä nimistä omia johtopäätöksiään, minun mielestäni nimet eivät näytä ihan kotimaisilta. En ala arvuuttelemaan, mistä ja millä perusteella nämä tuomitut ovat Suomeen tulleet. Kuinka kauan he ovat aikoneet Suomessa olla ja mitä täällä tehdä.

Ansaitsivatko he leipänsä työnteolla vai joutenololla. Jonkinlaisia tuloja tuomituilla täytyy olla, sillä käräjäoikeus määräsi Shafaille 3 vuoden ehdottoman vankilatuomion ja sen lisäksi maksamaan naiselle 7000 euron korvaukset. Ghosuddin Ghiasuddin Waisuddin sai 2,5 vuoden ehdottoman vankilatuomion ja myös hänet velvoitettiin maksamaan naiselle 7000 euron korvaukset. Nawshad Chinigolille sai 2 vuoden ehdottoman vankilatuomion ja velvoitettiin maksamaan 6400 euron korvaukset ja Nabi Ahmadi sai 2,3 vuoden ehdottoman vankeustuomion ja hänen korvattavakseen määrättiin 7400 euron summa.

Näin on oikeus lehtijutun mukaan tuominnut. Lehtijutussa ei ollut mainintaa siitä onko tuomio jo lain voimainen.

Jo totuttuun tapaan en lakia säätävänä ota mitään kantaa tuomioon. Tuomioistuimessa asiaa harkitaan sinne toimitetun näytön perusteella ja se näyttö on totta tosiaan paljon lehtijuttua laajempi. Moni lausuu vankkoja mielipiteitään tuomiosta yhden lehtijutun perusteella, mutta meidän onneksemme tuomioistuimet eivät tee niin.

En siis ota kantaa tuomioon, mutta minulla lienee oikeus pohtia, mistä tuomitut kaivavat heille määrätyt vahingonkorvausrahat. Jos he ovat palkkatyössä, he tietenkin lainkuuliaisina maksavat heille määrätyt korvaukset. Jos he ovat palkkatyössä, mutta eivät jostain syystä halua maksaa heille määrättyjä korvauksia, on mahdollista periä korvaukset heidän palkastaan, vaikka ulosottotoimella.

Mutta mitä tehdään, jos he eivät ole palkkatyössä, vaan ovat yhteiskunnan elätettävinä? Kas, siinäpä pulma! Miten väkivallan uhriksi joutunut saa hänelle määrätyt korvaukset? Mennäänkö taas veronmaksajien kukkarolle?

Yhden vankivuorokauden hinta on noin 170 euroa. Tämä ”ylöspito” maksetaan  ainakin veronmaksajien kukkarosta. Kun en tiedä tarkkaan kuinka monta vuorokautta kukin vankilassa istuu, en osaa laskea, minkä verran näiden ”miesten” oleilu Suomessa maksaa yhteiskunnalle. Sen voin sanoa, että kalliiksi tulee.

Kun tuomitut ovat rangaistuksensa kärsineet ja astuvat vapaina vankilan portista, on syytä vakavasti pohtia, mitä heille tehdään ja kuinka heidän kanssaan menetellään. Sanonta maassa maan tavalla – taikka maasta pois, sopinee tähän tapaukseen hyvin. Siinä konkurssissa ei enää pelkän menolipun hinta paljoa paina.

Olen kuullut ja lehdistä lukenut, että seksuaalirikoksista puhuttaessa vilahtelee myös ihan supisuomalaisiakin nimiä. Poikkeuksena kuitenkin se, että en ole  koskaan törmännyt suomalaisten tekemään joukkoraiskaukseen. Jotenkin tuntuu, että nämä useiden henkilöiden tekemät raiskaukset ovat yleistyneet ihan viimevuosina.

Mistä johtuu? Osaako kukaan vastata?

Jos osaat vastata tähän, pohdi myös, miten tämä rajun seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut nuori nainen selviää elämänsä.