HALLITUKSELTA 900 000 EURON ”JOULULAHJA” ALAJÄRVELLE

Kesän ja syksyn aikana on tullut kuraa niskaan roppakaupalla. Minua on moitittu ja nimitelty monella tavalla. Eihän se ole tietenkään mukavalta tuntunut.

Olen pysynyt ”kasassa” sanomalla, että vain hallituksen sisällä voi vaikuttaa. Minulla on omat ajatukseni ja asiani, joiden puolesta väännän täällä joka päivä. Jotkut asiat etenevät ja jotkut eivät, mutta kun itse tiedän mitä olen tehnyt, sen avulla pärjään.

Siltarumpupolitiikka ei kaikille sovi. Se on kuulemma vanhan aikaista. Näin sanovat asustelevat pääasiassa kerrostaloissa ja päällystettyjen katujen varsilla.

Muuallakin on elämää ja muuallakin on oltava elämiseen oikeus ja mahdollisuus. Huuteluista huolimatta yritän puolustaa syrjäseutujen ihmisiä. Ihmisiä, joilla on oltava yhdenvertainen mahdollisuus liikkua yleisillä teillä. Ihmisiä, joiden turvallisuudesta ainakin minä kannan huolta.

Hallitus neuvotteli ensi vuoden talousarvioon lisärahoitusta. Esitin omat toiveeni ja perustelin ne parhaani mukaan. Lopputuloksen näette alla olevasta tiedotteesta.

Jos olisin jäänyt hallituksen ulkopuolelle, Alajärvelle ei olisi tullut euroakaan ylimääräistä rahaa. Näin se vaan on.

Alla tiedotusvälineille lähettämäni tiedote

Eduskunta lisäsi valtion ensivuoden talousarvioesitykseen useita paikallisia tien parannushankkeita ja jakoi avustuksia usealle kolmannen sektorin toimijalle.
Vimpeliin saatiin vuosi sitten 500 000 euroa ja nyt Alajärvelle lähes tuplat, iloitsee kansanedustaja Reijo Hongisto (Sin).
-Olen liikkunut paljon maakunnan teillä, mutta erityisesti kotopuolen tiet ovat tuttuja mutkineen ja kuoppineen. Tien kunto vaikuttaa oleellisesti liikenneturvallisuuteen. Hallitus on tiedostanut tämän ja lähtenyt lupaustensa mukaisesti lyhentämään teiden korjausvelkaa ja näin parantamaan myös liikenneturvallisuutta.
Alajärven keskustan ja Koskenvarren kylän yhdistävällä tiellä on vilkas ajoneuvoliikenne. Pyöräilijät ja jalankulkijat yrittävät puikkelehtia muun liikenteen seassa ja kokemuksesta tiedän, että erityisesti pienille koululaisille matka Koskenvarren kylältä Paavolan ala-asteelle on vaarallinen.
Ensivuoden talousarvioon varataan esityksestäni ylimääräisenä rahana 600 000 euroa kevyen liikenteen väylän rakentamiseen välille Hirsikangas – Väärämäentie. Väylän valmistuttua on lasten ja myös varttuneempien turvallista liikkua Alajärven keskustan ja Koskenvarren välillä.
Hongistolla on syytä hymyyn, sillä myös hänen toinen aloitteensa sai rahoitusta. Alajärven Koskelan ja Koivumäen kylät yhdistävän Koivumäentien perusparannustöihin varataan 300 000 € ja rahaa riittänee Karstaperäntien ja Uusikyläntienkin pahimpien kohtien kunnostukseen.
Erityisesti kelirikkoaikoina Koivumäentie on ollut lähes liikennekelvottomassa kunnossa. Pahimpina aikoina autoja on juuttunut keskelle tietä ja on tarvittu traktoreita hinaamaan autot saviliejusta irti. Kun alueella on suuria maatalousyhtymiä, pitää teiden olla myös kelirikkoaikoina liikennöitävässä kunnossa, jotta maitoautoilla pääsee esteettä tiloille. Toki myös muilla ajoneuvoilla pitää olla aina esteetön pääsy alueen talouksiin.

MITÄ VIRANOMAISET SUOJELEVAT ?

Kysyin 24.10.2017 jättämässäni kirjallisessa kysymyksessä ”Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta suden suojelustatus muutetaan myös poronhoitoalueen ulkopuolella suojeludirektiivin liitteeseen V?”

Kysymykseni allekirjoitti 13 muuta edustajaa. Kiitos Heille.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä vastasi kysymykseeni 16.11.2017. Tunnen ministeri Lepän jo edelliseltä hallituskaudelta. Uskallan sanoa, että meillä kemiat ”toimii”. Ministeri Leppä tekee erittäin hyvää työtä.

Hänen allekirjoittamansa vastaus on pitkä ja perusteellinen. Oleellinen ilmenee vastauksen toiseksi viimeisessä kappaleessa. ”Edellä sanottuun viitaten totean, että mahdolliset luonnonsuojeludirektiivien liitteiden muuttamiset voivat todennäköisesti olla mahdollisia vain, jos ne perustuvat koko Euroopan unionin tasolla tehtävään yleiseen arviointiin. Tämä tarkoittaa sitä, että on hyvin epätodennäköistä, että mahdolliset neuvottelut komission kanssa liitteen IV muuttamisesta yksin Suomen osalta johtaisivat komission aloitteeseen. Lisäksi mahdollinen muutos edellyttäisi vielä jokaisen muun jäsenvaltion hyväksyntää”

Seuraaviin pohdintoihini ei pidä sekoittaa ministeri Leppää millään tavalla.

Suomessa voi metsästää sutta vain jos susikanta on ”suotuisalla suojelutasolla”. Tämä suotuisa suojelutaso on erittäin epämääräinen määritelmä joka ehkä saattaisi mahdollisesti, taikka joissakin tapauksissa jopa mahdollista todennäköisemmin olla ihan omien viranomaistemme määrittelemättömästi määriteltävissä. (Lue: veteen vedetty viiva)

Minulle on vuosien saatossa alkanut muodostua yhä vankempi käsitys viranomaistemme suhtautumisesta suteen. Rinta rinnan vahvistuu käsitykseni myös viranomaistemme toimintatavoista.

Päivä päivältä näyttää selvemmältä, että viranomaisemme tekevät kaikkensa, jotta Suomen susikanta kasvaa kasvamistaan. ”Suotuisa suojelutaso” on sellainen keppihevonen, jolla voi huoletta ratsastaa ja pyörittää kymmeniä työpaikkoja. Tutkitaan, suunnitellaan, lasketaan, havainnoidaan, kerätään suden taikka ylipäätään neljällä tassulla kulkevien pitkähäntäisten otusten ulosteita ja taas lasketaan. Pyöritetään ulostetutkimuksella DNA laboratoriota ja analysoidaan tuloksia. Verrataan maan eri osista kerättyjä ja laboratoriossa analysoituja susien ulosteita toisiinsa, käydään kahvilla ja taas lasketaan.

Kun raha loppuu, anotaan lisää, koska tutkimus on kesken ja kesken sitä ei voi jättää. Jos tutkimus joskus saadaan valmiiksi, keksitään ennen tutkimuksen valmistumista tutkimus, jolla jatketaan tutkimista ja näin turvataan työpaikat taas muutamaksi vuodeksi.

Kuuluisa ”vihreä jalanjälki” on tässä tapauksessa renkaanjälki, sillä ulostekeräilijät kaahaavat pitkin metsäautoteitä kumihansikkaat käsissä ja näytepussukka taskussa. Helikopterit säksättävät korpimaiden yllä ja kypäräpäiset lentopilotit kiikaroivat lumihangessa laukkaavaa susilaumaa nähdäkseen minkä puun juureen elukka pyöräyttää pökäleen. Kun pökäle on hangella, ilmoitetaan jätöksen koordinaatit maassa operoivalle partiolle, joka päräyttää maastoliikennelakia uhmaten moottorikelkalla paikalle ja noukkii näytteen talteen. Moottorikäyttöisellä ajoneuvollahan saa ajaa toisen maalla vain maan omistajan nimenomaisella luvalla. Lupa pitää kysyä ENNEN toisen maalla ajamista, jälkikäteen kysytty lupa ei enää riitä, jos maan omistaja vaatii ajajalle rangaistusta.

Pienenä vihjeenä ”erämaan” rauhassa kaahaaville tutkijoille, tulkaa pois erämaista ja etsikää suurikokoisten koiraeläinten jälkiä ja ulosteita asutuskeskuksista ja erityisesti koulujen pihoilta.

Olen syksyn aikana saanut kymmeniä viestejä, joissa on ihmetelty viranomaistemme suhtautumista suteen. Sudesta näkyy tulleen intialaiseen lehmään verrattava ”pyhä” olento. Viranomaisemme, luonnonvarakeskus Luke etunenässä, näyttää esimerkkiä siinä miten asioita voi junailla ja veivata mielensä mukaan.

Kansalaiset pyytävät Lukelta ainoastaan luotettavaa arviota susikantamme koosta. Mitään muuta tämä yli viisimiljoonainen kansa ei pyydä. Mutta mitä tekee Luke? Luken tutkijat lähtevät Suomen metsästäjäliiton jäsenten avustuksella keräilemään suden ja suden näköisten koiraeläinten ulosteita. Näiden ulosteiden analysoiminen vie kuukausia ja maksaa selvää setelirahaa. Jos verrokkiaineisto ei ole puhdas, on ulosteiden DNA:n arvioiminen on yhtä tyhjän kanssa.

Minun ja monen minua kokeneemman mielestä ainoa nopea ja luotettava tapa arvioida susikannan kokoa on laskea lumilta suden jäljet. Näin on tehty myös ilveksen kohdalla. Muutamia vuosia sitten Varsinais-Suomessa oli runsas ilveskanta. Metsästäjät ja kansalaiset varoittelivat pihoilla hiipivistä eläimistä. Pyydettiin lumijälkilaskentaa silloiselta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta (Luken edeltäjä). Pyyntöihin ei aluksi suostuttu, vaan kantaa arvioitiin muulla tavoin. Kun kansalaisten painostuksesta lumijälkilaskenta lopulta tehtiin, paljastui, että ilveskanta oli noin kolminkertainen viranomaisten arvioon nähden. On paikallaan kysyä, miten voi viranomainen erehtyä noin pahasti? Oliko kanta-arvion vääristymä tahallinen, vai osoittiko se tutkijoiden ammattitaidon tason.

Nyt on sama tilanne suden kohdalla koko maassa. Viimeisen virallisen Luken kanta-arvion mukaan susikantamme koko on 150-180 eläintä. Kansalaisten arvion mukaan kanta on huomattavasti suurempi. Kansalaiset, minä mukaan luettuna, pyytävät Lukelta susien lumijälkilaskentaa. Olen ollut itse neuvottelemassa ja sopimassa viime kesäkuun 9. päivä eduskunnan pikkuparlamentissa, että syksyn ensilumilta lasketaan susien jäljet. Laskenta suoritetaan yhteistyössä Luken tutkijoiden ja metsästäjien kesken. Laskennasta oli sopimassa Luken pääjohtaja Mari Walls ja maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, sekä Suomen metsästäjäliiton puheenjohtaja.

Tuossa tilaisuudessa sovittiin yksimielisesti lumijälkilaskennan suorittamisesta. Olen sähköpostilla kysynyt jokaisen Suomen metsästäjäliiton piirin puheenjohtajalta, koska teidän piirinne alueella järjestetään susien lumijälkilaskenta. Yksikään puheenjohtaja ei ole kertonut laskenta-ajankohtaa. Tästä minä päättelen, että lumijälkilaskentaa ei tehdä kuten kesäkuussa sovittiin, vaan nyt jälkien sijaan keräilläänkin suden ulosteita ja tutkitaan niitä.

Lumijälkilaskenta olisi ollut kohtuullisen luotettava ja erittäin nopea tapa selvittää susikantamme koko. Minulle asia avautuu niin, että jälkilaskentaa ei kerta kaikkiaan uskalleta tehdä.

Miksi ei uskalleta? Siksi, että kävisi samoin kuin Varsinais-Suomen ilveskannan kanssa. Susikannan koko olisi moninkertainen viranomaistemme, siis Luken, ilmoittamaan kantaan verrattuna. Jos ja kun kanta olisi moninkertainen, paljastuisi se edellä mainitsemani suden suojelun suotuisa taso.

Susia olisi maassa niin paljon, että kaatolupia ei enää voitaisi evätä millään tekosyyllä. Nyt selkeät perusteet omaavat kaatolupahakemukset hylätään vetoamalla vähäiseen susikantaan. Susikanta on ”vähäinen” niin kauan kun Luke saa yksin määritellä kannan koon.

Moni pitää viranomaisten toimintaa täysin mielivaltaisena ja kokee, että omat viranomaisemme eivät toimi kuten viranomaisen kuuluu toimia. He kysyvät ihan perustellusti MITÄ VIRANOMAISET SUOJELEVAT?

LAPSET JA RUOKARUKOUS

Viimeaikoina on keskusteltu lasten ruokarukouksesta. Joissakin päiväkodeissa ruokarukous on kielletty ja joissakin päiväkodeissa saa rukouksen lausua.

Lapset näyttävät olevan eriarvoisessa asemassa. Näin ei tietenkään tasa-arvoisuuden nimiin vannovassa maassa saa olla.

Selvittelin asiaa ja löysin Opetushallituksen sivuilta www.oph.fi hallintojohtaja Matti Lahtisen kirjoituksen. Käy lukemassa, jos asia kiinnostaa.

Kirjaan tähän kirjoituksen ydinkohdat:

Voiko päiväkodissa kertoa lapsille jouluevankeliumista? KYLLÄ VOI

Kielletäänkö lapsilta joulukirkko? EI

Saako päiväkodin joulujuhlassa laulaa Enkeli taivaan? SAA

Kun Lahtinen ei kirjoituksessaan ottanut kantaa lasten ruokarukoukseen, kysyin siitä vielä erikseen sähköpostilla. Lahtinen vastasi kysymykseeni ja kun Hän antoi luvan julkaista vastauksensa, liitän sen myös tähän.

”Hei,

opettajan tai muun henkilön johdolla lausuttava ruokarukous on uskonnollinen toimitus ja siten uskonnonharjoittamista (esim. Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu 11.11.2011, 3634/4/10). Opetushallituksen tulkinta on se, että päiväkodissa ja kouluissa voidaan rukoilla ruokailun yhteydessä, mutta käytännöstä tulee ilmoittaa etukäteen huoltajille. Huoltajat voivat ilmoittaa, etteivät heidän lapsensa osallistu ruokarukoukseen. Päiväkodin ja koulun ruokailutauot ja niiden käytännön järjestelyt tulee toteuttaa siten, ettei kukaan joudu vastoin tahtoaan osallistumaan rukoukseen. Rukouksen sijasta voidaan esimerkiksi edellyttää, että lapset hiljentynyt hetkeksi ennen ruokailun aloittamista.

Päätöksen uskonnollista tilaisuuksista ja toimituksista tekee varhaiskasvatuksen järjestäjä. Käytännössä päätösvalta on useimmiten delegoitu päiväkodin johtajalle. Halutessaan esimerkiksi kunta voi linjata, että kunnan päiväkodeissa noudatetaan yhtenäistä käytäntöä.

T. Matti Lahtinen”

Kuten huomaat, lapsi saa lausua ruokarukouksen jos Hän taikka Hänen huoltajansa ei sitä erikseen kiellä. Jos kieltää, lapsen ei tarvitse osallistua rukoukseen, mutta minun tulkintani mukaan se ei saa estää muiden lasten ruokarukousta.

Oma johtopäätökseni on edelleen se, että lapsella on oikeus ruokarukoukseen jos Hän taikka Hänen huoltajansa niin haluaa. Opettajalla ei ole oikeutta sitä erikseen kieltää.

On hyvä muistaa, että miljoonat lapset elävät edelleen köyhyydessä ja näkevät nälkää. Suomalaisille lapsille päiväkotien ja koulujen yhteisruokailu on itsestään selvyys. Itsestään selvyys ei oikeuta ylimielisyyteen myöskään ruoan suhteen. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Tämän takia lasten on hyvä oppia kunnioittamaan ruokaa ja ruokailutapoja. Ruokarukous ennen ruokailun aloittamista on hyvä tapa. Toinen hyvä tapa on riisua päähine päästä ennen ruokailun aloittamista.

PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION RUKOUS SUOMEN PUOLESTA TALVISODAN AIKAAN

”Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua:Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra, armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapahtavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken me voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Aamen.”

Hädän hetkellä presidenttimme turvautui Jumalaan.

Suomi selvisi sodista ja juhlii tänään satavuotista itsenäisyyttään.

Keskuudessamme on yhä sotien ankarat koettelemukset kestäneitä veteraaneja. Jotkut arvet näkyy päälle, jotkut ei.

Yhtä kaikki: Kunnia heille joille Kunnia kuuluu !

Hyvää Itsenäisyytemme Juhlapäivää Sinulle hyvä lukijani.

Reijo

SAMASSA VENEESSÄ

Julkisuudessa olleen tiedon mukaan erittäin kokenut poliitikko, valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka ei aio enää tavoitella Perussuomalaiset rp:n Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajuutta.

Vistbackan valtiomiesteot eivät esittelyjä kaipaa. Jälki on ollut vakuuttavaa eduskunnassa ja vielä kansanedustajan toimien jälkeenkin. Monien ylimaakunnallisten luottamustoimen ohella Vistbackalla on ollut aikaa ja energiaa johtaa viimeisen kahden vuoden ajan myös Etelä-Pohjanmaan piiriä. Siinä on työura joka hakee vertaistaan.

Olen tuntenut Vistbackan vuodesta -84 lähtien. Mies ei ole muuttunut ulkoiselta olemukseltaan, eikä työ- ja toimintatavoiltaan. Asiat on aina hoidettu jämptisti ja määräaikaan. Vanhaa sanontaa lainaten, aina on tehty ”tinki täyteen”. Mitään ei jätetä kesken, ei, vaikka se vaatisi keskimääräistä enemmän vaivannäköä ja ponnisteluja. Valmista työtä on hyvä katsella ja suunnitella seuraavia toimenpiteitä.

Kun piirin puheenjohtajan tehtävät jäävät, on armoitettuna kalastajana tunnetulla Vistbackalla tulevaisuudessa yhä enemmän aikaa harrastukselleen. Lappajärvestä nousee siikaa ja kuhaa, jota eduskunnan kalastusmestariksikin tituleeratulla valtiopäiväneuvoksella on aikaa fileoida Helena rouvansa kanssa.

Rakkaan harrastuksen parissa aika kuluu rattoisasti, mutta jos ja sanon toistamiseen JOS, aika alkaa käydä pitkäksi, rohkenen tarjota valtiopäiväneuvokselle paikkaa myös Sinisen Tulevaisuuden veneessä.

Jokainen tekee itse omat valintansa ja vastaa valinnoistaan, ketään en erikseen veneeseemme pyydä, mutta voin luvata, että aina ottaville käsille airot löytyy. On helppo soutaa, kun tietää soutavansa samassa veneessä ja samaan suuntaan.

VALKOISTA SAVUA

Oikeusministeriön piipuista tuprahteli juuri 15.11.2017 klo 13.45 ”valkoinen savu”.

Sininen Tulevaisuus ry on virallisesti nyt hyväksytty puoluerekisteriin 🙂

Moni on kysynyt, koska puolueeseen saa liittyä. Minulla on ilo ja kunnia vastata, että tästä hetkestä lähtien otetaan jäsenhakemuksia vastaan.

Jäsenhakukaavakkeita saa myös minulta.

Minut tavoitat numerosta 040-5257488 taikka sähköpostilla reijo.hongisto@eduskunta.fi

Reijo

HIRVIJAHTIASIAA

12.11-17 oli Ilkassa juttu ”HIRVIKANTA HARVENEE NYT VAUHDILLA”.

Toimittaja Anni Keski-Heikkilä teki jutun Kihniönkylän Eräveikkojen ja Seinäjoen Metsästysseuran hirviseurueiden yhteisjahdista. Juttu oli hyvä ja kun siinä minuakin lyhyesti haastateltiin, luin sen tavallista tarkemmin. Minä en nähnyt jutussa virheitä taikka muitakaan oikomisen aiheita, mutta muutama muu lehden lukija oli ”närkästynyt” siitä, että hirvijahtiin oli kutsuttu vain Sinisten edustajat Hongisto ja Kulmala. Minulle ”kurkkuharjaa” antaneiden mielestä asialla politikoitiin, koska mainittiin vain yhden eduskuntaryhmän edustajat nimeltä. Miksi muista ei puhuttu mitään?

On paikallaan oikaista tämä lukijoiden harhaluulo. On totta, että juttua tarkkaan lukiessa saattaa saada käsityksen, että jahtiin olisi kutsuttu vain kaksi Sinisten kansanedustajaa. Tämä EI pidä paikkaansa! Jahtiin kutsuttiin KAIKKI eduskunnan eräkerhon hirvenmetsästystä harrastavat jäsenet. Valitettavasti muilla edustajilla oli menoja ja kiireitä ja vain kaksi edustajaa sovitti kalenterinsa niin että jahti oli mahdollinen.

Lienee paikallaan kertoa muutamalla sanalla myös tästä eduskunnan eräkerhosta.

Kerhossa on tällä hetkellä 48 jäsentä. Jäseneksi kutsutaan jokainen istuva, metsästäjätutkinnon suorittanut ja riistanhoitomaksunsa asianmukaisesti maksanut kansanedustaja. Kerhossa on vain istuvia edustajia. Kun edustaja poistuu eduskunnasta, poistuu hän samalla myös eräkerhosta.

Eräkerhossa on jäseniä kaikista muista, paitsi vihreästä eduskuntaryhmästä. Olen tällä hetkellä eräkerhon puheenjohtaja ja voin vakuuttaa, että odotan kädet levällään ensimmäistä vihreää metsästäjätutkinnon suorittanutta edustajaa eräkerhon jäseneksi. Lämpimästi tervetuloa. 🙂 Kerhon puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Ensi vuonna puheenjohtajuus on SDP:llä.

Eräkerho kutsutaan kerhona jahtiin taikka muihin, metsästykseen liittyviin tapahtumiin. Kutsuja tulee melko paljon ja vaikka hyvää tahtoa onkin, niin millään ei ehdi kaikkiin osallistua. Puheenjohtajana olen yrittänyt olla mahdollisimman monessa tilaisuudessa.

Vierasjahdit ovat pitäneet minua kiireisenä, sillä 28.10 olin Jalasjärvellä Koskuen Erän vieraana ja 30.10 jahdissa Kalajoen Ypperissä, 11.11 oli Kihniönkylän Eräveikkojen ja Seinäjoen Metsästysseuran yhteisjahti ja tulevana lauantaina 18.11 on kutsu käynyt Kuortaneelle.

Kuten edellä kerroin, kutsu ei koskaan tule yksittäiselle edustajalle, vaan se koskee aina koko kerhoa ja nimenomaan niitä jäseniä, joilla on hirvikoe suoritettuna. Rohkenen tunnustaa, että kaikille lähetetyn yhteiskutsun lisäksi minä vielä erikseen ”muistutin” jahdista kahta vaalipiirimme edustajaa, mutta molemmilla oli jo kalenterissa muita menoja. Näin ollen minä olin ainoa Vaasan vaalipiiristä oleva edustaja. Onneksi sain kaverikseni Ylistarolaislähtöisen, nykyisin Rääkkylässä asuvan Kari Kulmalan.

Minulle erilaiset yhteisjahdit ovat erittäin tärkeitä, sillä jahdin lomassa on aikaa ja mahdollisuus kuulla ja ihan oikeasti myös kuunnella eräveljien ja -sisarien tuntoja. Petopolitiikka puhuttaa nyt koko Suomessa. Tällaisten jahtitapahtumien jälkeen on Reijon repussa aina terveisiä myös eduskuntaan ja erityisesti maa- ja metsätalousvaliokuntaan.

KIELI- JA MIELIKUVIA

Jonkun mielestä tuima tarkoittaa makeaa ja jonkun toisen mielestä suolaista.
Jonkun mielestä sadomasokistit hakkaavat kuumassa saunassa itseään vastalla ja toisten mielestä selkään paukkuu vihta.
Jonkun mielestä insesti tarkoittaa lähisukulaisten välistä sukupuoliyhteyttä ja jonkun toisen mielestä jotain muuta.
Jonkun mielestä nuorten tyttöjen ympärileikkaus tarkoittaa jotain hyvää ja ylevää ja jonkun toisen mielestä jotain muuta.
Sanoja ja sanontoja voi käsittää monella tavalla.

Pohdiskelen insestin ja ympärileikkauksen merkitystä ja näiden sanojen käyttöä julkisesti.

Minulle insesti -sana on kaiken vastenmielisyyden vertauskuva. Minun mielestäni vapaaehtoinen sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken kuvastaa alhaisinta ja saastaisinta käytöstä, johon kaksi, taikka pahimmassa tapauksessa jopa useampi voi keskenään syyllistyä. Insestiä saattaa tapahtua myös aikuinen – lapsi suhteessa. Tällöin aikuinen käyttää avutonta ja puolustuskyvytöntä lasta hyväkseen. Erityisen saastaista siinä on, että aikuinen tavoittelee teolla itselleen nautintoa taikka mielihyvää.

Ympärileikkaus – sana tuo mieleeni nuorten tyttöjen sukuelimien silpomisen. Tämä on tekona yhtä vastenmielinen kuin insestikin, mutta eroaa insestistä siinä, että nuorten tyttöjen sukuelimien silpominen tapahtuu tietämäni mukaan vasten tyttöjen (lasten) tahtoa. Tuskin niin sairasta ihmistä on, että lapsen silpomisesta saisi jonkinlaista mielihyvää.

Minä tulkitsen ympärileikkauksen täyttävän vähintään pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Joku saattaisi lisätä tuohon vielä vamman tuottamuksenkin, koska leikeltävän lapsen kehoon tehdään pysyviä muutoksia.

En tiedä minkä takia tyttöjen sukuelimiä silvotaan. Joku syy, taikka peruste sillä teolla varmaan on. Muistan jostakin lukeneeni, että ympärileikkauksen tarkoituksena olisi vähentää tyttöjen taikka naisten seksuaalisuutta ja sukupuolisesta kanssakäymisestä saatavaa mielihyvää. En tiedä pitääkö tuollainen olettama paikkaansa, mutta jos pitää, niin minä tulkitsen teon naista alistavaksi. Ymmärrän asian niin, että mies voi vapaasti tuntea mielihyvää mutta nainen ei voi, taikka naisen ei pitäisi voida.

Muistamani mukaan tyttöjen (lasten) ympärileikkaus on Suomessa kielletty. Jos näin on, ei ympärileikkauksia saa Suomessa tehdä. Jos ja kun ei saa Suomessa tehdä, tehdään sitten jossain muualla. Missä tehdään? Siitä saattaa olla monta käsitystä ja arviota.

Iltalehdessä 4.11.2017 klo 12.26 oli juttua Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim Darran Facebook päivityksestä. Vihreiden edustajana Helsingin kaupunginvaltuustossa istuva Darra oli lehtijutun mukaan kirjoittanut fb seinälleen näin: ”Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua”.

En ole koskaan tavannut Darraa, enkä tiedä hänestä mitään. Nykyään pelkän nimen perusteella ei voi henkilöstä paljoa päätellä. Darra voi olla pitkänhuiskea blondi taikka tummempi-ihoinen, tuskin kuitenkaan ”musta”, vaikka vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto häntä Iltalehden 4.11.2017 klo 22.21 julkaistussa jutussa mustaksi nimittelikin. Juttu oli otsikoitu ”Touko Aalto vihreän valtuutetun insestikirjoituksesta ””Mustaa huumoria””. Minä en uskaltaisi nimitellä ketään ”mustaksi”. Jos sen tekisin, istuisin oikeudessa vihapuheen levittämisestä. Touko Aalto uskaltaa ja on mielenkiintoista seurata, millä tavalla vihapuheita tutkiva poliisin erikoisryhmä puuttuu tähän asiaan.

Jos poliisin linja on sama kaikkien kansalaisten kohdalla, niin jonkinlainen tutkinta asiasta järjestetään. Jos ei järjestetä, saattavat kansalaiset käsittää asian niin että ”mustaksi” nimittely ei ole vihapuhetta. Minä luotan suomalaiseen poliisiin ja poliisin puolueettomuuteen myös tämän asian kohdalla.

Edustaja Aalto vastaa sanomisistaan ja Darra Kirjoituksistaan. Sanon suoraan, että syrjäiseltä Möksyn kylältä maailmalle lähteneenä minua loukkasi helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun kirjoitus. Tuli surullinen olo kun kirjoituksen luin. Mieleeni tulvahtivat monenlaiset muistot lapsuuskodistani ja kylän elämästä -60 ja -70 luvuilla. On suoranainen loukkaus noita ihmisiä kohtaan sanoa että ”ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”

Mitä mahtaisi tapahtua, jos joku muu kun vihreä poliitikko julkaisisi kirjoituksen jossa nimettäisiin maa, puhuttaisiin pikkutyttöjen ympärileikkauksista ja siitä että kukaan ei kuule kun lapsi huutaa apua.

Olisko myös silloin kyse vain ”räväkästä” kirjoituksesta? Tuskin.

Kieli– ja mielikuvat ohjaavat elämää. Vihapuhe ja vihainen puhe pitäisi kyetä erottamaan toisistaan, puhumattakaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

SUSIKYYDITYKSISTÄ

Olen viikolla vastaillut huolestuneiden vanhempien puheluihin. Nyt ei puhuta perinteisestä koulukiusaamisesta, vaan susien aiheuttamasta pelosta ja jopa kammosta.

Minulta tivataan jatkuvasti, minkä takia valtio ei korvaa lasten susikyytejä. Kehä III:n sisäpuolella näistä kyydeistä ei puhuta. Pohjoispuolella puhutaan.

Asia oli akuutti jo vuonna 2013. Tein silloin opetusministerille koulukyytien korvaamisesta kirjallisen kysymyksen. Kysymys ja ministeri Krista Kiurun antama vastaus alla:

KIRJALLINEN KYSYMYS 762/2013 vp

Reijo Hongisto /ps

Tarkistettu versio 2.0

Maasuurpetojen koululaisille aiheuttamien pelkotilojen huomioiminen maksuttomasta koulukuljetuksesta päätettäessä

Eduskunnan puhemiehelle

Perusopetuslain 32 § todetaan ”Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.”

Näihin päiviin saakka lapsen koulumatkan vaarallisuutta ja matkaan sisältyviä riskejä on arvioitu pelkästään liikenteellisten seikkojen pohjalta. Uhka-arviot ovat perustuneet tiehallinnon tierekisteristä saataviin tiestön ja liikenteen ominaisuustietoihin kuten liikennemääriin, nopeusrajoituksiin, piennarleveyksiin ja tiestön valaistusolosuhteisiin.

Liikenteen muodostamat turvallisuusuhkat on tiedostettu jo vuosikymmeniä sitten. Sen sijaan uusi ja vielä tiedostamaton uhka ovat kouluteiden varsilla liikkuvat maasuurpedot. Sudet ja karhut lisääntyvät ja levittäytyvät uusille asuinalueille ja näin vääjäämättä joutuvat kosketuksiin myös ihmisten kanssa.

Noin kuukausi sitten karhu hyökkäsi lenkillä olleen aikuisen miehen päälle Alavudella. Mies selvisi hyökkäyksestä hengissä, mutta joutui sairaalahoitoon pahojen puremavammojen vuoksi. Tieto karhun hyökkäyksestä on tavoittanut myös kouluikäiset lapset.

Moni Alavuden, Kuortaneen ja Ähtärin seudulla asuvista vanhemmista kertoo lapsensa pelkäävän nykyisin koulumatkoja. Pelkotilat ovat pahimmillaan aiheuttaneet lapsille unettomuutta, keskittymisvaikeuksia ja jopa yökastelua. Samanlaista viestiä on tullut myös muualta maastamme.

Vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta ja henkisestä jaksamisesta. Monet kantavat huolta myös siitä, kuinka lapsi selviää aikuisuuteen pelkotilojensa kanssa.

Yksinkertaisin tapa pelkotilojen poistamiseen ja lasten koulutien turvaamiseen olisi järjestää heille koulukuljetus. Autossa lapsi ei pelkää. Valitettavasti monen kunnan ja monen vanhemman taloustilanne ei salli ylimääräisten kuljetusten järjestämistä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää lapsen pakottaminen koulumatkalle. Tämä puolestaan lisää lapsen henkistä kuormaa ja vahvistaa mahdollisia pelkotiloja.

Erityisesti sosiaalisessa mediassa on vilkkaasti keskusteltu valtion vastuusta koulukuljetuksen järjestämisessä, sillä valtio ohjaa suurpetopolitiikkaamme ja säätelee petokantojamme. Oppilaat, oppilaiden vanhemmat ja kunnat eivät ole vastuussa petopolitiikastamme, vaikka joutuvat kärsimään petopolitiikan seurauksista.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen maasuurpetojen lapsille aiheuttamista pelkotiloista ja pelkotilojen voimakkaasta lisääntymisestä, sekä

aikooko hallitus osoittaa kunnille resursseja petopelosta johtuvien koulukuljetuksia varten?


Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

………………………………………………………

MINISTERIN VASTAUS:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Perusopetuslain (628/1998) 32 §:n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi. Myös esiopetuksessa olevien matka on järjestettävä kotoa esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja vastaavasti esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon, mikäli matka on viittä kilometriä pidempi. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista, mikäli oppilas otetaan muuhun kuin perusopetuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan. Jos esiopetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään lasten päivähoitoon lasten päivähoidosta annetun lain 11 c §:ssä tarkoitetulla tavalla, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista päivähoito- ja esiopetuspaikan välillä.

Perusopetuslain 6 §:n ensimmäisen momentin mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä kun huomioidaan asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet. Esiopetusta järjestettäessä tulee myös ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita.

Esi- ja perusopetukseen osallistuvien lasten koulumatkojen turvallisuuteen on aina kiinnitettävä huomiota. Perusopetuslaki (628/1998) antaa riittävän selkeät ohjeet opetuksen järjestäjille ottaa huomioon koulumatkojen turvallisuus myös alueilla, joilla on maasuurpetoja. Opetuksen järjestäjät pystyvät parhaiten arvioimaan koulumatkoihin liittyviä turvallisuusseikkoja ja tekemään arvioinnin pohjalta tarvittavat toimenpiteet.

Kuntien peruspalveluiden valtionosuus kattaa perusopetuslain mukaisesti oppilaiden koulumatkaetuuksista aiheutuvat kustannukset. Näin ollen hallitus ei ole varannut susiuhan vuoksi oppilaskuljetuksiin erillisrahoitusta.

Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2013

Opetusministeri Krista Kiuru

KIRJALLINEN KYSYMYS

Jätin tänään alla olevan kirjallisen kysymyksen. Kysymyksen allekirjoitti kymmenkunta edustajakollegaa yli puoluerajojen.

Suden siirto koko maan alueella suojeludirektiivin liitteeseen V

Eduskunnan puhemiehelle

Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu erityisesti susien aiheuttamista koiravahingoista. Kymmeniä koiria on raadeltu. Muutamia koiria ovat eläinlääkärit onnistuneet pelastamaan, mutta suurin osa suden hyökkäyksen kohteeksi joutuneista koirista on menehtynyt, ne on syöty joko kokonaan taikka osittain.
Oman harrastekoiran menettäminen on koiran ohjaajalle henkisesti ja taloudellisesti kova isku. Suden suuhun katoaa koiran kouluttamiseen käytetty aika ja vaiva ja tietenkin raha. Koiransa menettänyt voi hakea lemmikistään korvausta, mutta valtiolta saatava korvaus vain harvoin kattaa edes murto-osaa suden aiheuttamasta vahingosta.
Koiraharrastajat katsovat valtiovallan toimia, taikka pikemminkin toimimattomuutta ihmeissään. Toisaalta viranomaiset edellyttävät ja suorastaan vaativat koiraharrastajia kouluttamaan koiria SRVA toimintaan, mutta eivät ymmärrä, taikka halua ymmärtää maasuurpetojen, erityisesti suden koirille aiheuttamaa uhkaa.
Koiraharrastajilta saamani tiedon mukaan maassamme on jo alueita, joilla ei voi käyttää koiraa SRVA tehtävässä. Näiden alueiden määrä lisääntyy koko ajan. Tilanne huononee päivä päivältä. Osa SRVA toimijoista lopettaa vapaaehtoistoimintansa, koska ei halua uhrata koiraansa antaessaan poliisille virka-apua.
Asiaa on syytä tarkastella myös eläinsuojelulain kannalta, sillä liikenneonnettomuuden vammauttama eläin saattaa ammattitaitoisten etsijöiden puutteessa joutua kitumaan päiväkausia. Tämä ei ole kenenkään etu.
Suomessa suden suojelu jakaantuu maantieteellisesti niin, että poronhoitoalueella susi on suojeltu direktiivin liitteessä V ja poronhoitoalueen ulkopuolella liitteessä IV. Koiraharrastajien mielestä Suomen tulisi välittömästi käynnistää EU:n kanssa neuvottelut, joilla susi siirretään koko valtakunnan alueella direktiivin liitteeseen V. Tällöin erityisesti koiravahinkoja aiheuttavien susien poistolupien myöntäminen myös poronhoitoalueen ulkopuolella olisi nykyistä joustavampaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta suden suojelustatus muutetaan myös poronhoitoalueen ulkopuolella suojeludirektiivin liitteeseen V?

Helsingissä 24.10.2017

Reijo Hongisto / si