MOPOAUTOISTA

Erittäin valitettavan mopoautoturman jälkeen minulta on kysytty että eikö pieniä henkilöautoja voisi katsastaa mopoautoiksi.

Olen vastannut että minun mielestäni voisi ja olisi jopa kannatettavaakin.

Olen pohtinut mopoautoilijoiden turvallisuutta jo edellisellä hallituskaudella. Silloinen liikenneministeri ei tuntunut ymmärtävän asiaa ollenkaan. Nykyinen ministeri ymmärtää.
Esitin tämän saman kysymykseni ministeri Bernerille viime syksynä ja Berner innostui asiasta. Hän totesi että tämä pitää viedä maaliin.

Näin ministeri Bernerin eduskunnan käytävällä viimeksi perjantaina 17.2 ja myös tuolloin Berner otti mopoautoasian puheeksi. Hän totesi että muutosesitystä pohditaan ministeriössä.

Toivottavasti esitys toteutuu ja lisäuhreilta vältytään.

’KIRJALLINEN KYSYMYS 178/2013 vp

KK 178/2013 vp – Reijo Hongisto /ps

Tarkistettu versio 2.0

Pienen henkilöauton muuttaminen mopoautoksi

Eduskunnan puhemiehelle

EU-direktiivin L6e-luokan mukaisesta ajoneuvosta käytetään nimitystä kevyt nelipyörä. Puhekielessä ajoneuvoa kutsutaan mopoautoksi.

Mopoautoja valmistetaan pääasiassa Ranskassa ja Italiassa. Uuden mopoauton hinta on noin 10 000—18 000 euroa, joten mopoautot ovat lähes halvimpien autojen hintaisia.

Bensiinikäyttöisen mopoauton moottorin tilavuus on enintään 50 cm3. Sähkökäyttöisen voimanlähteen taikka dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta moottorin teho saa olla enintään 4 kW ja ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. Kuormittamaton mopoauto saa painaa enintään 350 kg poisluettuna sähkökäyttöisen mopoauton akkujen massa. Mopoauto rekisteröidään kahdelle henkilölle. Mopoautosta ei Suomessa peritä autoveroa, käyttömaksua eikä dieselveroa. Dieselkäyttöisissä mopoautoissa ei ilman polttoainemaksua saa käyttää polttoöljyä, vaan normaalia dieselpolttoainetta.

Mopoautoa kuljetetaan ajoradalla. Mopoautolla ei saa ajaa pientareella, pyörätiellä, moottoritiellä eikä sellaisella moottoriliikennetiellä, jossa alin sallittu nopeus on 50 km/h.

Koska mopoauto saa painaa enintään 350 kg, joudutaan ajoneuvon rakenteet tekemään mahdollisimman kevyestä materiaalista. Pääsääntöisesti ajoneuvon runko valmistetaan alumiinista ja kori muovista taikka lasikuidusta. Kevyiden valmistusmateriaalien vuoksi mopoauton kori ei tarjoa riittävää suojaa törmäystilanteissa.

Euroopassa mopoautoja kuljettavat pääasiassa yli 50-vuotiaat henkilöt. Suomessa suurin osa mopoautojen kuljettajista on nuoria 15—18-vuotiaita, jotka vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja ajoneuvon hallintaa yleisillä teillä. Meillä mopoautoa saakin kuljettaa 15 vuotta täyttänyt tai sitä vanhempi henkilö, jolla on kevytmoottoripyörän, moottoripyörän, henkilöauton taikka mopon ja kevyen nelipyörän kuljettamiseen vaadittava ajo-oikeus.

Kun 15 vuotta täyttänyt henkilö siirtyy autokoulusta kuljettamaan omaa ajoneuvoa, ei hän vielä tiedoiltaan ja taidoiltaan ole verrattavissa kokeneempiin kuljettajiin. Kokemattomuus kostautuu monta kertaa liikenneonnettomuuksina. Onnettomuustilanteissa mopoauton tarjoama suoja on olematon, ja tämän seurauksena vakavien vammautumisten mahdollisuus on suuri.

Koska mopoautojen käyttöä tieliikenteessä ei voida kieltää, on syytä pohtia mopoautojen turvallisuuden parantamista, jotta välttyisimme mahdollisimman monelta ihmisuhrilta ja vakavilta vammautumisilta.

Eräänä turvallisuutta oleellisesti lisäävänä tekijänä voisi olla se, että lakimuutoksella mahdollistettaisiin pienempien henkilöautojen muuttaminen mopoautoiksi. Asiantuntijoiden mukaan henkilöauton moottorin tehoa voidaan niin sanotulla ”lastulla” alentaa niin, että ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus alenisi 45 kilometriin tunnissa.

Ajoneuvon rakenteisiin ja muuhun tekniikkaan ei tarvitsisi tehdä muita muutoksia, joten muutostyön kustannukset jäisivät alhaisiksi. Moottorin tehon alentaminen ja ajoneuvon perässä olevan hitaan ajoneuvon tunnuksen olemassaolo todennettaisiin normaaliin tapaan ajoneuvon muutoskatsastuksessa, jossa ajoneuvo rekisteröitäisiin mopoautoksi.

Lakimuutos parantaisi mopoautojen turvallisuutta, koska ajoneuvo olisi alkujaan valmistettu autoksi ja siinä olisi autolle tyypilliset turvaominaisuudet: ABS-jarrut, turvatyynyt, kestävämpi kori ja tehokkaammat jarrut.

Selvää hyötyä saavutettaisiin myös siinä, että ensimmäisen ajoneuvonsa hankkinut, 15 vuotta täyttänyt nuori tottuisi ajoneuvon hallintaa ja liikennekäyttäytymistä opetellessaan samalla kuljettamaan ajo-ominaisuuksiltaan normaalia pienehköä henkilöautoa.

Kun nuori olisi kolme vuotta mopoautoillut normaalilla autolla, olisi hänellä paremmat valmiudet siirtyä kahdeksantoista vuotta täytettyään ja henkilöauton kuljettajatutkinnon suoritettuaan kuljettamaan normaalia autoa. Ainoa muutos olisi ajoneuvon suurempi sallittu ajonopeus.

Lakimuutoksella saavutettaisiin myös merkittäviä säästöjä, sillä nuoren omistuksessa oleva ja alun perin henkilöautoksi katsastettu ajoneuvo olisi helppoa muuttaa takaisin henkilöautoksi. Ainoa muutos olisi moottorin alkuperäisten tehojen palauttaminen poistamalla lastu ja ajoneuvon perästä hitaan ajoneuvon tunnus.

Kyseinen toimenpide olisi katsastusmaksuineen varsin edullinen verrattuna siihen, että nuori olisi 15-vuotiaana joutunut ostamaan itselleen yli 10 000 euroa maksaneen mopoauton, josta hän sitten kolmen käyttövuoden jälkeen luopuisi hankkiessaan itselleen normaalin henkilöauton.

Mopoauton alentunut myyntihinta yhdistettynä henkilöauton hankintahintaan nostaa nuoren ajoneuvokustannukset varovaisenkin arvion mukaan lähes 20 000 euroon. Monella nuorella taikka nuoren vanhemmalla ei ole mahdollisuuksia tuollaisiin investointeihin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen nykyisten kevytrakenteisten mopoautojen turvattomuudesta tieliikenteessä,

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä mopoautojen rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi ja

aikooko hallitus valmistella lakimuutosta jolla myös pienimpien henkilöautojen muuntaminen mopoautoiksi on mahdollista?

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Reijo Hongiston /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 178/2013 vp:
Onko hallitus tietoinen nykyisten kevytrakenteisten mopoautojen turvattomuudesta tieliikenteessä,

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä mopoautojen rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi ja

aikooko hallitus valmistella lakimuutosta jolla myös pienempien henkilöautojen muuntaminen mopoautoiksi on mahdollista?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomi noudattaa ajoneuvojen luokittelussa ja ajoneuvoja koskevissa teknisissä vaatimuksissa muiden EU-maiden tapaan lähtökohtaisesti EU-säädöksiä.

L6e-luokan ajoneuvojen eli niin sanottujen mopoautojen passiivinen turvallisuus ei ole henkilöautojen tasolla. Niille ei ole säädetty pakolliseksi esimerkiksi törmäystestejä, joiden läpäisyä edellytetään henkilöautojen EY-tyyppihyväksynnässä. Kevytrakenteisen mopoauton valmistaminen sellaiseksi, että se täyttäisi henkilöautoa koskevat turvallisuusvaatimukset, olisi niin kallista, että ajoneuvon myynti jäisi käytännössä olemattomaksi. Verrattuna muihin hidaskulkuisiin moottoriajoneuvoihin, esimerkiksi L1e-luokan mopoon, mopoauto kuitenkin antaa törmäystilanteessa jonkin verran suojaa kuljettajalle ja mahdolliselle matkustajalle.

Autojen ja niiden perävaunujen luokittelusta säädetään niin sanotussa autojen ja perävaunujen puitedirektiivissä 2007/46/EY ja sen nojalla annetuissa tarkemmissa säädöksissä. L-luokan ajoneuvojen kohdalla tilanne on parhaillaan muuttumassa erityisesti ajoneuvojen luokittelun ja teknisten vaatimusten suhteen. Kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen ja nelipyörien hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta 15.1.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 168/2013 määritetään L-luokan ajoneuvojen luokittelussa noudatettavat perusteet. Mopoautojen eli L6e-luokan ajoneuvojen perusluokitteluun ei tässä yhteydessä ole tulossa muutoksia, mutta komissio on jo yhdessä jäsenmaiden kanssa aloittanut työskentelyn L-luokan ajoneuvojen liikenneturvallisuus- ja ympäristösäädösten uudistamiseksi. Suomen tavoitteena on parantaa näiden ajoneuvojen turvallisuutta kehittämällä esimerkiksi jarruja ja kolariturvallisuutta koskevia vaatimuksia.

Kysyjän kuvaaman kansallisen ajoneuvoluokituksen perustaminen nykyisten mopoautojen rinnalle olisi monin tavoin ongelmallista. Henkilöauton suurimman nopeuden laskeminen mopoauton nopeutta vastaavaksi on teknisesti melko yksinkertaista, mutta kaupallisena tuotteena tällainen ajoneuvoja koskevien EU-luokitusten ulkopuolinen ajoneuvo kuuluisi niin sanotun konedirektiivin 2006/42/EY soveltamisalaan. Konedirektiivissä edellytetään mm. valmistajan vakuutuksen antamista ja tuotteen varustamista CE -merkinnällä. Jos luokittelu rajattaisiin koskemaan vain aiemmin henkilöautona liikenteeseen hyväksyttyjä yksittäisiä ajoneuvoja, se heikentäisi EY-tyyppihyväksyttyjen mopoautojen kilpailuasemaa ja olisi siten ongelmallinen tavaran vapaan liikkuvuuden kannalta. Tällaisilla ajoneuvoilla ei tehtäisi merkittäviä määriä ulkomaanmatkoja, mutta todennäköisesti ainakin Ruotsin ja Viron viranomaiset joutuisivat linjaamaan, miten ajoneuvoihin kyseisessä maassa suhtauduttaisiin.

Edellä kerrotuista syistä tässä vaiheessa ei ole perusteita valmistella kansallista lainsäädäntöä EU-säännöksistä poikkeavien ajoneuvojen luokittelemiseksi. Tarkoituksena on vaikuttaa EU-säännösten kehitystyössä niin, että EU-luokiteltujen ajoneuvojen turvallisuus paranee.

Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2013

Liikenneministeri Merja Kyllönen

TV KUVA EI NÄY SOINISSA JA LEHTIMÄELLÄ

Jo pari vuotta sitten minuun otettiin yhteyttä ja kerrottiin että Soinissa ja Lehtimäen alueella ei TV kuva näy kunnolla.

Antenneja oli suunnattu Lapuan ja Ähtärin suuntaan, mutta monissa talouksissa ei vaan kuvaa saatu kunnolla näkymään.

Tilanne oli perin tukala monille, sillä verottaja kyllä muisti nypätä tuloista YLE -veron, mutta veron vastineeksi ei Digita kyennyt lähettämään kunnon kuvaa.

Otin yhteyttä viestintävirastoon, josta ohjeistettiin keräämään nimilistat osoitetietoineen niistä talouksista joissa ei oltu tyytyväisiä TV kuvan laatuun.

No minä en lähtenyt kyliä kiertelemään talo talolta, vaan yhteistyössä paikallisten medioiden kanssa jaoimme asukkaille tietoa että kerätkää nimilistat ja toimittakaa ne minulle, niin minä vyörytän asiaa eteenpäin.

Lähetin nimilistat viestintävirastoon ja sieltä luvattiin tarttua toimeen. Luotin siihen että hommaa lähdetään hoitamaan, mutta ilmeisesti vieläkään ongelmaa ei ole saatu kokonaan korjattua.

Viestintävirasto on hoitanut omaa rooteliaan, mutta samaa ei voi sanoa palvelun tuottajasta.

Osoituksena viestintäviraston toimista linkitän viraston päätöksen.

Tästä näkee että asialla on oltu, mutta vielä jäi parannettavaa.

Selvittelen nyt asiaa ja mahdollisuutta pitää vaikka kansalaiskuuleminen joko Soinissa taikka Lehtimäellä. Tilaisuuteen pitäisi saada mukaan edustus viestintävirastosta ja Digitasta ja tietenkin mahdollisimman moni sellainen jonka TV ei kunnolla näy.

Tiedotan tällä sivulla heti kun selviää saadaanko kansalaiskuuleminen järjestettyä.

Pysy taajuudella 🙂

https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/toimiluvat/toimilupienvalvonta.htm

AVIOLIITOLAISTA

Eilen (16.2) oli salikeskustelussa kansalaisaloite samaa sukupuolta olevien avioliittolaista. Aloitteen mukaan laki pitää hylätä ja sallia avioliitto vain eri sukupuolta olevien kesken.
Aloitteella oli yli 100 000 allekirjoittajaa.

Salikeskustelusta tuli varsin värikäs ja joidenkin puhujien kohdalla jopa tunteisiin vetoava. Pitkissä puheenvuoroissa perusteltiin omaa näkemystä mahdollisimman hyvin.

Minä käytin vain ja ainoastaan yhden puheenvuoron, jossa pyrin kertomaan oman mielipiteeni käsiteltävänä olevaan asiaan. Kyseessä oli ns debattipuheenvuoro joka saa kestää vain yhden minuutin.

Ajattelin että jos en minuutissa kykene kertomaan kantaani, on parasta olla hiljaa.

Arvoisa Lukijani, alla eilen salissa pitämäni puheenvuoro joka kesti 58 sekuntia. Päättele Sinä tuliko kantani selväksi kuulijoille.

” Arvoisa herra puhemies

Salissa on käytetty mielenkiintoisia puheenvuoroja.
Käsitykseni mukaan meillä jokaisella salissa olevalla on nyt puheena olevasta asiasta oma mielipide. Se on jokaisen oma ja henkilökohtainen. Minun mielestäni meidän ei tarvitse lähteä opettamaan toinen toistamme siinä mikä on oikein ja mikä väärin.
Minä olen ajatellut, minä ajattelen ja minä tulen ajattelemaan niin pitkään kun elän että kahta samaa sukupuolta olevaa ei pidä vihkiä keskenään avioliittoon.

Tämä mielipide ei muutu vaikka huomaisin olevani salissa ainoa tällä tavalla ajatteleva. En perustele mielipidettäni sen enmpää raamatulla kun lakikirjallakaan, totean vain että kyse on periaatteesta.

Ymmärrän myös toisella tavalla ajattelevia ja kunnioitan heidän mielipidettään, samalla tavalla pidän itsestään selvänä että myös minun mielipidettäni kunnioitetaan.

Tämän halusin kertoa edustajakollegoille ja Suomen kansalle. Toivon että kansalaisaloite tulisi lain muodossa voimaan.

Kiitos”

Tänään asiasta äänestettiin. Äänestin kuten olen luvannut, kansalaisaloitteen puolesta jotta avioliitto säilyisi vain ja ainoastaan eri sukupuolten välisenä liittona.

VIPUKELKAN KYYDISSÄ

Kaksoiskansalaisuus on päivän sana. Ei taida olla sellaista YLE:n uutislähetystä, jossa ei olisi jotain mainintaa kaksoiskansalaisuudesta ja sen vaikutuksista.

Haastatellaan puolustusministeriä, haastatellaan jotain puolustusvoimain palveluksessa olevaa, haastatellaan kaksoiskansalaista ja tietenkin päivystävää dosenttia, joka laukoo vakuuttavan mielipiteensä asiasta kun asiasta. Tällä kertaa kaksoiskansalaisuudesta.

Suomi puhuu ja porisee. Kaksoiskansalaisuus on uhka, vai onko. Jos on, niin kenelle ja millä tavalla? Puhetta piisaa ja kuhinaa on kun kepillä sohaistussa muurahaispesässä heinäkuun helteillä.

Samaan aikaan länsinaapurista kuuluu kummia. Sikäläinen kokenut poliisi, komisario Peter Springare, loikkasi kaapista ja kertoi oman mielipiteensä maan tavasta hoitaa ja käsitellä turvapaikan hakijoiden tekemisiä. (Suomen Uutiset 8.2.2012)

Tapa on ollut outo. Outo oli myös tapa jolla kollegat suhtautuivat totuuden puhujaan. Vanhan sanonnan mukaan tuuden puhujat kivitetään, tässä tapauksessa kivien tilalla on käytetty sanan säilää.

Kaappiloikkarin ei tarvinnut kauaa olla yksin, sillä tietämäni mukaan joku toinenkin poliisimies tuli tunnon tuskiin ja kertoi kuinka sikäläinen poliisi on virkaansa hoitanut. Jos kahden erittäin kokeneen poliisin kertoma pitää paikkansa, niin ei meidän ihan hirveästi tarvitse riekkua myöskään nor….siis joidenkin maiden doping asioista. Salattavaa saattaa olla jossain muuallakin ja mielestäni poliisimiesten kertomana julkisuuteen ponnahtaneet asiat painivat huulirasvojen kanssa aivan eri sarjoissa.

Minä arvotan maan sisäisen turvallisuuden tärkeämmäksi kuin huulivoiteiden käytön hiihtoladuilla.

Katselin 9.2 myöhään illalla telkkarista Tanskassa kuvattua, islamin uskosta ja muslimeista kertovaa ohjelmaa. Siinä ilmeisesti islamin uskoinen nainen kiersi tanskalaisissa moskeijoissa kyselemässä imaameilta neuvoa, miten hänen aviovaimona pitää toimia kun mies pahoinpitelee häntä. Imaamien neuvo tuntui olevan se, että vaimon tulee sopeutua miehensä toimiin ja missään nimessä vaimo ei saa mennä kertomaan aviomiehensä tekemisistä tanskalaiselle poliisille. Ilmianto olisi vaimolta paha virhe. Mietiskelin pitkään vielä ohjelman jälkeen, että ompa kovaa touhua. Ei siinä naiselle annettu juuri puolustautumiskeinoja.

Ainakin minulle jäi vaikutelma, että muslimeilla on oma Saria lakinsa, jota ei saa sekoittaa Tanskan lakiin. Eräs imaami sanoi suoraan että muslimien ei pidä sulautua valtaväestöön.

Jos imaamin asenne on se että muslimien ei pidä sulautua valtaväestöön, vaan noudattaa tarkasti omia tapojaan ja lakejaan, niin eikö meidän ole turhaa edes yrittää saada maahamme muuttaneita muslimeja omaksumaan meidän tapamme ja lakimme? Toivottavasti mahdollisimman moni kotiuttamisesta puhuva katsoi ohjelman.

Imaami opettaa ja tunnolliset muslimit noudattavat imaamin opetusta.

Lähi-idän asiantuntija, tutkija ja analyytikko Alan Salehzadeh kirjoitti Iltalehden blogissaan 10.2 että ”radikaali uskonnontulkinta kasvaa Suomen vankiloissa” Salehzadehin mukaan ”poliittisessa islamissa ei ole kyse yksilön luonteenpiirteestä, vaan ideologian opeista. Kuka tahansa, maailman lempeinkin ihminen, muuttuu muulle yhteiskunnalle vaaralliseksi jos kokonaan omaksuu poliittisen islamin tulkinnan”.

Tilastojen mukaan vankiloissamme istuu yhä enemmän myös islamin uskoisia vankeja ja tämän takia ainakin minä suhtaudun erittäin vakavasti tutkija Salehzadehin kirjoitukseen. Odotin, että asiasta olisi noussut vilkas keskustelu eri medioissa, mutta eipä noussut. Tämä asia ei saanut palstatilaa eikä TV aikaa, vaan keskustelu painettiin villaisella ja keskityttiin puhumaan kaksoiskansalaisuudesta.

Kun yhdistää Ruotsin poliisien kertomukset sikäläisestä poliisin toimintatavasta salailuineen ja peittelyineen Göteborgin ja muiden kaupunkien väkivallantekoihin ja muistelee TV ohjelmassa kuultuja imaamien opetuksia ja summaa lopuksi ne suomalaisissa vankiloissa paljastuneisiin radikalisoitumisiin, niin minun mielestäni meillä olisi aihetta puhua ihan jostain muusta kun kaksoiskansalaisuudesta. Kumpi on todellisuudessa suurempi uhka yhteiskuntarauhalle, kaksoiskansalaisuus vai islamistien radikalisoituminen?

Toisesta puhutaan ja toisesta ei.

Olen monesti miettinyt, että tiedotusvälineemme ja toimittajamme eivät taida uskaltaa kertoa asioista niiden oikeilla nimillä, koska pelkäävät rasistin leimaa ja sitä, että yöllä saattaa asunnon ulko-ovelle hiipiä kutsumaton vieras. Tällainen vaikutelma minulle on tullut.

Elävätkö toimittajamme pelon vallassa? Tehdäänkö juttuja ja paljastuksia vain niistä ihmisistä ja -aiheista, joita ei tarvitse pelätä? Mistä johtuu, että meillä ei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä kiihkottomasti ja asiallisesti?

Länsinaapurissa poltellaan autoja lähes joka yö, käsikranaatitkin räjähtelevät tavan takaa ja myös ihmisiä ammutaan kaduille. Meillä suurin keskustelun aihe näyttää olevan kaksoiskansalaisuus.

Kun puhutaan kaksoiskansalaisista ja kaksoiskansalaisuudesta, ei tarvitse puhua Ruotsissa ilmenneistä ongelmista. Nämä ongelmat saattavat levitä myös Suomeen. Siirtämällä huomio ihan toisarvoisiin asioihin, ei vahingossakaan tarvitse puuttua todella ikäviin asioihin.

Hullu ei huomaa ja viisas ei uskalla puhua mitään – vai miten se sanonta taas kuuluikaan?

TÄYSISTUNNON PUHEENVUORO PTK 3/2017 VP

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ampuma-aselain, rikoslain 41 luvun 1 §:n ja poliisilain 2 luvun 6 §:n muuttamisesta

Reijo Hongisto ps:

”Arvoisa herra puhemies!

Esityksen tavoitteena on aselupamenettelyn uudistaminen aseturvallisuutta vaarantamatta, ja tämähän on erinomainen ja hyvä lähtökohta. Esityksessä on hyviä ja kannatettavia uudistuksia mutta valitettavasti on myös kohtia, jotka vaativat ainakin minun mielestäni vielä hieman hiomista. Nostan aluksi esille lakiesityksestä ne kohdat, jotka minun mielestäni ovat hyviä ja kannatettavia, ja sen jälkeen sitten lopussa keskityn tähän toiseen puoleen.

Ensimmäinen mielestäni hyvä asia on tämä hankkimislupamenettelyn yksinkertaistaminen ja sähköistäminen. Hankkimis- ja hallussapitomenettely sekä yksityistä valmistamislupaa koskeva lupamenettely yhdistettäisiin aselupamenettelyksi. Aselupaa voisi hakea sähköisesti, mikä joustavoittaisi ja nopeuttaisi lupamenettelyä ja vähentäisi henkilökohtaisen asioinnin tarvetta. Sähköisen menettelyn rinnalla säilyisi mahdollisuus hakea lupaa poliisilaitoksella asioiden. Aseluvan hakemista ei olisi sidottu hakijan kotikuntaan tai kotipaikkaan, vaan lupahakemuksen voisi jättää haluamalleen poliisilaitokselle. Muutos joustavoittaisi lupamenettelyä. Tämä on ainakin minun mielestäni erinomaisen hyvä ja kannatettava ajatus.

Toisena kohtana palikkatestistä luovutaan. Eli soveltuvuustestistä lupamenettelyn yhteydessä luovuttaisiin, koska testin hyödynnettävyys on huono eikä se ole käytännössä tuonut lisäarvoa aseturvallisuuteen. Tämä on erittäin hyvä ja tervetullut uudistus. Voin kertoa, että taisi olla kansanedustajatoimeni ensimmäisiä asioita keväällä 2011, kun esitin silloiselle poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle, että tästä kansankielellä kutsutusta palikkatestistä luovuttaisiin. Toistelin esitystä aina, kun poliisiylijohtajan tapasin, ja ilokseni huomaan, että viesti on tainnut nyt mennä perille. Tämä on erittäin hyvä ja kannatettava muutos aiempaan käytäntöön.

Ei joka asetta näytille. Hyvä muutos on myös se, että asealan elinkeinonharjoittajalta hankittua ampuma-asetta, tehokasta ilma-asetta ja aseen osaa ei pääsääntöisesti tarvitsisi esittää poliisilaitoksella. Yksityisten välisellä luovutuksella siirtynyt ampuma-ase, tehokas ilma-ase ja aseen osa tulisi esittää poliisille, jos luovuttajan hallussapitoon oikeuttava lupa olisi myönnetty ennen vuotta 2000. Lisäksi poliisi voisi aina pyytää esittämistä. Enemmistö asekaupoista tehdään käsitykseni mukaan aseliikkeissä aseliikkeitten kautta, joten tämä on merkittävä kevennys aseita tarkastavien poliisien työmäärään. Erinomaisen hyvä uudistus.

Kun äsken tuli ruusuja, niin sitten vähän risuja. Mielestäni esitys ei sellaisenaan ole valmis hyväksyttäväksi, vaan korjattavaakin löytyy.

Ensimmäisenä korjattavana kohtana otan tämän, mistä ministerikin mainitsi, etsinnän suorittamisen. Nyt kerron tämän oman tulkintani tähän asiaan. Siis poliisilain 2 luvun 6 §:n 1 momenttia esitetään muutettavaksi niin, että vaara- ja vahinkotilanteissa poliisimiehellä on oikeus päästä kotirauhan tai julkisrauhan suojaamaan tilaan tai muuhun paikkaan, johon ei ole yleistä pääsyä, taikka kulkuneuvoon ja suorittaa siellä tarvittaessa etsintä, jos on perusteltua syytä olettaa — nyt olen tämän alleviivannut ja ympyröinyt tämän sanan ”olettaa” — että ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia käytetään väärin taikka niitä koskeva luvan peruuttaminen on pantu vireille.

Kotirauhan suoja on kirjattu perustuslakiin, ja se on vahva. Se on todella vahva. Jos laki toteutuu nyt esitetyssä muodossa, tulkintani mukaan riittäisi pelkkä patruuna keppihevoseksi suorittaa aseen omistajan asunnossa taikka autossa kotietsintä. Minun mielestäni tulkinta on erikoinen, sillä pakkokeinolaissa mainitaan kotietsinnän edellytykset silloin, kun etsintä kohdistetaan rikoksesta epäillyn asuntoon, autoon tai muuhun sellaiseen kotirauhan suojaa nauttivaan paikkaan. Silloin pitää olla vahva epäily — siis ei riitä olettamus, vaan pitää olla vahva epäily — jo tapahtuneesta rikoksesta. Tämän lain muutoksessa riittäisi siis pelkkä olettama. Ainakin itse, kun lakiesitystä luin, pohdiskelin, kuka olettaa ja millä perusteella olettaa. Riittääkö oletukseksi vaikkapa rajanaapurusten välinen kiista siitä, että toisen grillin savu ja herkullinen lihan tuoksu leviää vegaanin naapurin patiolle? Naapuri soittaa kiukustuksissaan hätäkeskukseen ja kertoo pelkäävänsä rajanaapuriaan, kun sillä on niitä aseitakin. Kuka vastaa siitä, jos poliisi tekee kotietsinnän ja toteaa, että mitään ei jää käteen, eli etsintä on ollut turha? Tuskin tämä perättömän ilmoituksen tehnyt naapuri kuitenkaan.

Tässä voi jäädä sellainen vaikutelma, että ampuma-aseen omistajaa kohdellaan ikään kuin toisen luokan kansalaisena, jonka kotiin taikka kulkuneuvoon voi mennä lähes millä perusteella haluaa. Minä ymmärrän etsinnät ja tarkastukset erinomaisen hyvin silloin kun poliisilla on perusteltu syy — siis perusteltu syy — olettaa, että jollain on hallussaan luvaton ampuma-ase, mutta tässä ollaan minun tulkintani mukaan jälleen kerran puuttumassa luvallisten ampuma-aseiden omistajien oikeushyvään, ja sitä ainakin minun on erittäin vaikea hyväksyä. Mielestäni olisi syytä keskittyä luvattomien ampuma-aseiden haltijoihin, eikä usein ja toistuvasti kiristää ja hankaloittaa luvallisten aseenomistajien elämää.

Toisena kohtana, joka ainakin minua mietityttää, esityksessä ehdotetaan säädettäväksi ase-elinkeinon harjoittajalle velvollisuus ilmoittaa maahantuomansa, siirtämänsä, hankkimansa, valmistamansa tai muuntamansa ampuma-aseen ja aseen osan yksilöintitiedot poliisin asetietojärjestelmään. Olen ympyröinyt tästä sanat ”aseen osa”. Esityksessä puhutaan yksiselitteisesti aseen osasta. Moni tietää, että ampuma-aseissa on paljon osia, joista jotkut ovat varsin pieniä: jousia ja ruuveja. Mietin, millä tavalla merkitään ja erotetaan vaikkapa jonkun aseen laukaisukoneistossa oleva kierrejousi esimerkiksi monen kansanedustajan työpöydällä taikka kädessä olevan kuivamustekynän kärjen kierrejousesta. Pitääkö aseen laukaisukoneiston laukaisuvastusta säätävään kierrejouseen stanssata aseen sarjanumero, ja jos pitää, niin miten se tehdään? Jousi voi olla todella pieni ja ohutta lankaa. Minä ymmärrän erittäin hyvin, että yksilöinti tehdään esimerkiksi piippuun ja aseen sulkulaitteeseen, mutta en sitä, että jokainen aseeseen kuuluva ruuvi taikka jousi merkitään ja ilmoitetaan. Se vaikuttaa aika mahdottomalta ajatuksenakin. Pidän ehdottoman välttämättömänä, että tähän kohtaan kiinnitetään valiokuntavalmistelussa huomiota ja yksilöinti ulotettaisiin koskemaan vain aseen piippua ja sulkulaitetta, ei siis jokaista ruuvia ja nippeliä.

Arvoisa puhemies! Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä epäkohtana nostan esiin asekeräilijät. Lakiehdotuksessa esitetään, että luovuttaisiin asekeräilijän oikeudesta pitää tiedostoa hankkimistaan ampuma-aseista ja aseen osista hallussapitoluvan hakemisen sijasta. Keräilijän tulisi hakea aselupa hankkimilleen, myös keräilysuunnitelmaan kuuluville ampuma-aseille, tehokkaille ilma-aseille ja aseen osille. Tietämäni mukaan maassamme on useita satoja keräilijöitä. Muistan kuulleeni joskus luvun noin 300, mutta se on muistamani mukaan. Siis satoja asekeräilijöitä. Jos lakiesitys tässä muodossa toteutetaan, joutuvat nämä sadat keräilijät hakemaan uudestaan lupia jo hallussaan oleviin aseisiin ja näyttämään ne poliisiasemalla. Keräilijällä on pääsääntöisesti kymmeniä, joillakin voi olla jopa satoja ampuma-aseita. Pohdiskelin esitystä lukiessani, ovatko lakiesityksen kirjoittajat miettineet, mitä näiden aseiden uudelleenluvittaminen tulisi maksamaan keräilijöille, ja minkä verran tähän kuluu lupahallinnon työaikaa, sillä tietämäni mukaan yhtä asetta kohti varataan lupahallinnolta noin 30 minuuttia, ja jos henkilö joutuu esittämään kymmeniä tai satoja aseita, niin tämähän on aivan käsittämätön tilanne. Esitänkin, että keräilijästatuksen omaavalla henkilöllä säilyy myös tulevaisuudessa oikeus pitää tiedostoa hankkimistaan ampuma- ja ilma-aseista sekä niiden osista.

Arvoisa herra puhemies! Ampuma-aseen omistajilta edellytetään erittäin huolellista käytöstä ja huolellisia, vakaita elämäntapoja. Jokaisessa asiassa pitää olla tehostetun tarkka, jotta aseen hallussapitolupia ei peruta. Mielestäni aseen omistajilla on oikeus odottaa ja edellyttää samaa pikkutarkkuutta myös lakitekstejä laativilta. [Puhemies koputtaa] — Minuutti. Sopiiko?

Jos ympäripyöreät ja monesti tulkinnanvaraiset lakiesitykset hyväksytään sellaisinaan valmiiksi laeiksi, tulee hyvän lain asemasta sutta ja sekundaa ja niitä kuuluisia vahinkoja. Mielestäni tämä ei ole hyvän hallinnon mukaista. — Kiitoksia, arvoisat kuulijat ja arvoisa puhemies.”

VIHAPUHEEN JA VIHAISEN PUHEEN ERO

Katselin eilen (2.2.-17) telkkarista kovasti ennakkoon mainostettua vihapuheiltaa. Studiossa oli asiantunteva raati oikeusoppineita ja muuten vaan elämän poluilla kouliintuneita kulkijoita.

Vihapuheen levittäjistä näkyi olevan monenlaisia käsityksiä ja mielipiteitä. Syitä, taikka perusteita toisten ihmisten halveksimiseen tuntui olevan enemmän kun yhden illan aikana ehtii paneelikeskustelussa edes esiin nostaa. Minun mielestäni jokainen syy ja jokainen peruste on väärä ja turha. Kenelläkään ei ole oikeutta loukata toista ihmistä solvaamalla taikka muuten haukkumalla. Tämän pitäisi olla kaikille itsestään selvää – mutta kun ei ole.

Keskustelu lainehti ainakin minun muistamani mukaan pääsääntöisesti terveiden ihmisten ”tekosissa”. En nähnyt enkä kuullut, että keskustelussa olisi nostettu esille henkisesti tasapainottomien ihmisen puheita taikka kirjoituksia. Tarkoitan nyt ihmisiä, joista käytetään sanontaa ymmärrystä vailla, täyttä ymmärrystä vailla taikka täydessä ymmärryksessä. Jos tämä tuli esille, pahoittelen että en juuri sillä hetkellä ollut kanavalla.

Nostan esille nämä mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset, sillä minulle soitti mies tuntemattomasta numerosta. Soittaja ei esitellyt itseään, enkä alkanut esittelyä tivaamaan, koska soittaja heti puhelun aluksi sanoi olevansa eläkkeellä mielenterveysongelmien takia.

Soittaja puhui ja minä kuuntelin. Kuulin karmaisevan tarinan yhteiskunnan tukiverkkojen ulkopuolelle lipuneesta miehestä, jolta oli mennyt ensin ajokortti, sitten työpaikka ja lopulta vaimokin. Elämältä oli pudonnut pohja pois.

Ainoa lohtu oli löytynyt pullosta. Pullot olivat suurentuneet ja suurentuneet ja niin sanottu annoskokokin oli kasvanut vuosien saatossa sellaiseksi, että pikkuhinurissa ja reippaassa kännissä oltiin päivät pääksytysten.

Mies oli yrittänyt hakea apua, mutta huonolla menestyksellä. Pahaa oloa oli pitänyt purkaa jollakin tavalla ja sattuman kautta tämä soittaja oli löytänyt oikotien onneen internetin keskustelupalstoilta. Mies kertoi, kuten eilisessä ohjelmassakin tuli esille, että erilaisilla keskustelupalstoilla voi täysin nimettömänä ”vittuilla” (anteeksi ruma sana, mutta juuri tuota sanaa soittaja käytti puheessaan) kenelle huvittaa ilman pelkoa siitä että tämä kohdehenkilö tulee koputtelemaan asunnon ulko-ovelle. Oksennuksen voi kaataa kenen syliin tahtoo, ja millä perusteella haluaa, eikä kukaan koskaan saa tietää kuka kaataja oli. Kirjoittaa voi koska tahansa, sillä netti terapeutti ottaa aina vastaan, yölläkin.

Mies sanoi, että koska yhteiskunta ei kykene järjestämään hänelle apua, on hänellä oikeus kostaa päättäjille kirjoittamalla heistä ns. V-mäisesti ja tällä tavalla purkaa pahaa oloaan. Kun hän ei saa apua, eivät päättäjätkään saa olla rauhassa.

Tuntematta tarkemmin ihmismielen syövereitä ja ajatusten lentoa, pidin ja pidän edelleen soittajan puhetta ihan loogisena. Soittaja tunsi aidosti, että hän on saamapuolella yhteiskunnan taholta. Ainakin tämän soittajan kohdalla tuntuu kyseessä olevan jonkinlainen koston kierre. Kun hän ei voi kostaa koko yhteiskunnalle, hän valitsee kostonsa kohteiksi ihmiset joiden kokee olevan vastuussa hänen elämäntilanteestaan.

Ei, minä en sanonut soittajalle että itseppä ryyppäsit korttisi ja jos sen takia menetit työpaikkasi, niin se ei ole kenenkään muun vika. En alkanut moralisoimaan jo muutenkin maassa olevaa miestä.

Tämän soittajan vihapuheen kohteina ovat poliitikot – minä muiden mukana. Tämän(kin) mies minulle tunnusti ja kysyi voinko antaa anteeksi.

Sanoin että minä voin antaa anteeksi, mutta en voi puhua muuta kun omasta puolestani. Jos mies haluaa keventää tuntoaan, hänen on syytä pyytää anteeksi kaikilta joita kokee kirjoituksillaan loukanneensa.

Siispä jos ja kun puhutaan vihapuheesta, on hyvä suoran tuomitsemisen ohella miettiä kirjoittajan motiivia. Minkä takia kirjoittaja kirjoittaa taikka puhuja puhuu muita loukkaavalla tavalla. Ymmärtääkö kirjoittaja ylipäätään mitä on kirjoittamassa ja ymmärtääkö hän tekojensa seuraukset ja myös seuraamukset.

Tämä soittaja ymmärsi ja ymmärsi vielä pyytää anteeksikin, mutta uskon että sellaisiakin vihapuheen kirjoittajia on, jotka eivät enää tiedosta kirjoitustensa laatua. He ovat ikään kuin syyntakeettomia.

Tarkoitukseni on kertoa että tässä, kuten muissakin asioissa on vaarallista yleistää. Kaikki vihapuhe ei ole vakain tuumin ja harkiten kirjoitettua ja johonkin henkilöön kohdistettua. Yhtäkaikki vihapuhe ja kirjoittelu on tuomittavaa, mutta rehellistä on myöntää, että kaikki kanssaihmisemme eivät ole tuomiolle kelvollisia. Antakaamme ainakin heille anteeksi.

KUKA PUOLUSTAISI PUUSEPÄN POIKAA??

Maailmalta kantautuneet uutiset kertovat toinen toistaan verisimmistä terrori-iskuista. Monta kertaa (en kirjoita aina, vaan monta kertaa) uutisissa mainitaan hyökkääjien huutaneen Allahu Akbar. Minun silmiini ei ole vielä osunut, eikä korviini kantautunut, että kukaan olisi kanssaihmisiä lahdatessaan ylistänyt ristille naulittua Puusepän Poikaa.

Voi olla että näin on tapahtunut, mutta ainakaan minä en ole sellaisesta kuullut. Selvää on, että terrori-iskuja tekevät myös muut kuin ääri-islamistit. Viimeaikoina on kuitenkin uutisoitu enimmäkseen ääri-islamistien tekemistä iskuista. Niitä enemmälti luettelematta nostan esiin pari, lähinnä mediaan liittyvää juttua.

Moni muistaa kirjailija Salman Rushdien kirjan Saatanalliset säkeet. Wikibedian mukaan eräs islamistijohtaja langetti Rushdielle kuolemantuomion ja kirjan kustantajia ja kääntäjiä uhkailtiin tai jopa tapettiin monissa maissa.

7.1.2015 asemiehet hyökkäsivät pariisilaiseen Charlie Hebdon –lehden toimitukseen ja ampuivat 12 ihmistä. Suurin osa surmatuista oli lehden työntekijöitä. Isku oli kosto lehden julkaisemista pilapiirroksista. Vastaavia loukatun kostoja lienee muitakin, mutta palautin mieleen vain nuo kaksi, koska ne liittyvät jollakin tavalla mediaan ja julkaistuun materiaaliin.

Minun mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta loukata toisen Jumalaa, eikä kenelläkään ole oikeutta kohdistaa toiseen ihmiseen väkivaltaa millään perusteella. Terroritekoja ei voi perustella, eikä puolustella millään tavalla. Ei edes Jumalan pilkalla.

Yritin edellä kertoa, että ainakin minun mielestäni Islamiin uskovat näyttävät puolustavan omaa Jumalaansa lähes fanaattisesti ja monesti myös keinoja kaihtamatta. Allahia puolustetaan.

Miten on meidän Kristittyjen laita. Moni meistä uskoo Puusepän Poikaan ja huutaa Häntä avukseen hädän hetkellä. Mitä tekevät muut?

Katselin pari iltaa sitten telkkaria. Samaa aparaattia jotkut kutsuvat sontaluukuksi. Joskus nuorempana talikolla sontaa pienestä luukusta nakellessa en oikein ymmärtänyt vertausta, taikka pikemminkin sen asiayhteyttä. Nyt ymmärrän vertauksen ja myös asiayhteyden oikein hyvin.

Ei ollut sontaluukku –sana kaukana, kun kanavilla pujotellessa satuin osumaan PARASTA SUOMALAISTA TV VIIHDETTÄ esittäneelle kanavalle. Olohuoneeseeni pelmahti ilmeisesti enkeliä esittänyt hahmo. ”Enkelin” puhe oli sen laatuista että tunsin siipioliota kohtaan myötähäpeää.

Ilmeisesti tämä ihminen yritti olla hauska ja naurattaa studiossa olleita ja meitä kotikatsomoissa ihmetteleviä. Kun siipiolio oli taljajousensa kanssa sipsutellut kameran ulottumattomiin, pöllähti lavalle sähköpyörätuolilla ajeleva parrakas olio. En tiedä ketä tämä olio yritti matkia taikka jäljitellä, mutta surkeaa oli, etenkin sen takia että oliolla oli kaulassaan suurikokoinen risti ja vaatetuskin osoitti melko suoraan ortodoksisen kirkon suuntaan.

Viivähdin kanavalla pari minuuttia ja suljin vastaanottimeni. Jäin miettimään suomalaisen viihteen tasoa. Surkeaa ja ala-arvoista ! Sanalla sanoen SURKEAA!

Istuntovapaan aikana vierailin Pietarsaaressa Etelänummen koululla ja Alavudella Luovin yksikössä. Vierailuni liittyi Suomi -100 teemaan. Tarkoitukseni oli esitellä eduskuntaa ja kansanedustajan työtä yleisesti, mutta molemmissa kouluissa jouduin palaamaan entiseen koulupoliisin rooliini ja puhumaan myös koulukiusaamisesta.

Opettajat tiedostavat kiusaamisen vaarat ja vastuullisina he haluavat tehdä kaikkensa, myös poliisin avulla, että koulussa ei ketään kiusattaisi.

Mielestäni kiusaaminen on suoraan sanottuna törkeää hauskanpitoa toisten kustannuksella. Kiusaaja on yleensä epävarma ihminen jolla on heikko itsetunto. Kiusaaminen saattaa johtua myös siitä, että heikon itsetunnon ja vajavaisen empatiakyvyn omaava ihminen voi suorastaan nauttia muiden ihmisten hädästä ja jopa avuttomuudesta.

Minä en ymmärrä ihmistä joka pilailee esimerkiksi pyörätuolissa istuvan henkilön kustannuksella. Mitä huvittavaa taikka humoristista on pyörätuolissa istuvassa ja sillä liikkuvassa ihmisessä? Ei mitään! Kuka vielä jaloillaan liikkumaan pystyvä haluaa pyörätuoliin? Ei kukaan! Minusta on todella vastenmielistä katsella terveen ihmisen liikkumista pyörätuolilla, jos se tehdään pilailu- taikka hauskuutusmielessä. Aivan samalla tavalla tunnen, kun katselen ja kuuntelen jonkun pilkkaavan ja rienaavan Puusepän Poikaa.

Kun pellet irvailivat TV kameroiden edessä, katsomossa ihmiset taputtivat irvailuille.

Mietin mitä mahtaisi tapahtua, jos tämä enkeliä matkiva siipiolio olisi pukeutunut vaikka Burkhaan. Mitä mahtaisi tapahtua, jos pyörätuolilla kurvaileva ”hauskuuttaja” olisi tullut lavalle turbaani päässään, pitkä valkea parta hulmuten ja avannut keskustelun hokemalla joitakin Arabian kielisiä sanoja.

Asia ei varmaan minun miettimiselläni parane, sillä on päivän selvää että yksikään pelle, klovni taikka muu mukamas hauskuuttaja ei uskalla tehdä rooliahahmoa, joka edes vähäisessä määrin viittaisi Islamin uskoon.

Miksi ei uskalla? Kirjoitukseni alussa on esimerkkejä siitä mitä voi seurata jos pilkkaa väärää Jumalaa.

Puusepän Poikaa näköjään uskaltaa pilkata ja rienata seuraamuksitta, mutta ei muita Jumalia. Mistä se kertoo?

VIHAPUHETTAKO???

Maakuntalehti Ilkka seuraa aikaansa. Toimittajien uutisvainu ohjautui erään FB kaverini suosiollisella avustuksella FB sivulleni, jolle olin linkittänyt 22.1 Magneettimediassa olleen jutun. Olin kirjoittanut juttuun saatesanoikseni ”Mielenkiintoisia numeroita”. En mitään muuta !

Jutussa lueteltiin monikulttuurisuuden edistämiseen ja rasismin vastaiseen toimintaan vuonna 2016 myönnettyjen yleisavustusten saajia. Kirjoitin saajia, enkä saajat, koska en tiedä onko luettelo tyhjentävä. Lyhyen matikan lukeneena laskin saajia olevan 90. Jos joku paremmin rätingeistä ymmärtävä päätyy eri lukuun, seki(n) sopii.

Jutussa oli siis minun laskelmani mukaan lueteltu 90 avustuksen saanutta ryhmää taikka yhteisöä. Kiinnitin huomioni avustusta saaneiden suureen määrään ja sen myötä suureen avustussummaan. Puin ajatukseni sanoiksi ”mielenkiintoisia numeroita”, koska numerot olivat ja ovat edelleen ainakin minulle mielenkiintoisia. Aivan samalla tavalla pidän mielenkiintoisina numeroita joilla kuvataan vaikkapa tällä hetkellä työttömänä olevien poliisien lukumäärää. Se(kin) ilmaistaan usein numeroilla. Minä poliisina toivon, että tuota asiaa numeerisesti ilmaistessa käytettäisiin ainoastaan yhtä numeroa ja että sekin numero olisi lähempänä 1 kun 9. Jos käytetään kahta numeroa, pitäisi niiden olla lähempänä 10 kun 99 ja kolminumeroisesta työttömänä olevien poliisien luvusta en halua millään puhua. Se on minulle vastenmielistä. Vaikka puhutaan kahdesta täysin eri asiasta, käytetään molemmissa numeroita ja sen takia ilmaisen asian sanomalla ”mielenkiintoisia numeroita”.

Keskityn tässä kirjoituksessa nyt siihen FB sivulleni linkittämään Magneettimedian juttuun, en poliisien määrään. Sanon tämän selvästi, jotta ainakaan tästä ei kenellekään syntyisi väärää mielikuvaa.

Tänään (25.1) puhelin pirahti. Soittaja oli äänestä päätellen nainen. Hän sanoi nimensä ja että on toimittaja. Liekö huono langaton yhteys, sanojan matala ääni taikka puhelimen sen hetkinen sijainti kasvoilla (ns. PUHU LUURIIN ilmiö) niin en kunnolla kuullut soittajan nimeä. Kuulin vain että hän kertoi olevansa toimittaja.

Herkistyin kuuntelemaan soittajan asiaa. Hän totesi, että Hänelle tulleen tiedon mukaan olin linkittänyt FB sivulleni Magneettimedian jutun ja kysyi pitääkö tämä paikkansa. Sanoin että pitää. Tämän jälkeen soittaja seuraavissa sanoissaan tuli paljastaneeksi minulle, kuulusteluopin tunneilla hereillä olleelle poliisille, oman henkilökohtaisen käsityksensä em. mediaan. Kun Hän oli saanut käsityksensä sanoiksi puettua, Hän kysyi minulta, tiesinkö näistä ja näistä asioista ja mitä mieltä niistä olin.

Tässä vaiheessa minussa asuva pieni peruspoliisi virkistyi entisestään. Mikä soittaja tämä on? Minkä takia Hän tuputtaa minulle käsitystään jostain asiasta ja kysyy vielä sen jälkeen mitä mieltä minä olen.? Onko tämä soittaja se joka väittää olevansa, vai ihan joku muu joka trollaa nyt maakuntalehden lukuun. En tietenkään vastannut mitään, vaan kysyin ensin että anteeksi mutta kenenkäs kanssa minä nyt keskustelen. Soittaja kertoi tuossa vaiheessa nimensä niin että kuulin sen selvästi. Kysyin vielä erikseen, että oletko Sinä todella I-Median toimittaja. Soittaja kertoi olevansa.

Sanoin että älä nyt loukkaannu, mutta joudun sanomaan että Sinulla on erikoinen tapa haastatella, koska Sinä ensin paljastat minulle oman kantasi puheena olevaan asiaan ja kysyt sen jälkeen mitä mieltä minä olen asiasta. Sanoin edelleen, että olen jutun oheen kirjoittanut vain ”mielenkiintoisia numeroita”, en mitään muuta. Kysyin sitten soittajalta, että onko niissä numeroissa virheellistä tietoa ja onko joku luku väärin. Soittaja sanoi että Hän ei tiedä numeroiden todenperäisyyttä. Sanoin Hänelle että minkä takia Sinä sitten kysyt minulta luotanko jutun tehneeseen, jos itse juttu on oikein ja se pitää paikkansa. Kysyin kahteen kertaan onko jutussa soittajan mielestä jotain väärin ja virheellistä ja jos on, niin kerro hyvä ihminen minulle se kohta. Soittaja vastasi uudelleen, että Hän ei tiedä lukujen todenperäisyydestä mitään. Kysyin minkä takia Hän sitten tivaa minulta luotanko juttuun, jos Hän ei itsekään löydä siitä virheellistä tietoa. Se oli minun mielestäni erikoista ja jopa epäloogistakin. Sanoin soittajalle, että minulle soitellaan mistä numerosta tahansa, enkä minä voi pelkän puhelinnumeron perusteella tietää kuka soittaja on ja mitä Hän tosiasiassa haluaa ja totesin, että minä en tuollaisiin asioihin vastaan mitään, koska nyt on epäselvää haluatko Sinä vastauksen omiin mielipiteisiisi, vai asiaan josta Sinun oli ilmeisesti tarkoitus kysyä. Lopetin puhelun sanomalla, että minä en tuntemattoman henkilön kanssa tästä asiasta keskustele enää sanaakaan.

Asia jäi vaivaamaan sen verran, että soitin maakuntalehti Ilkan päätoimittajalle. Hän ei kuitenkaan vastannut soittooni, joten kirjoitin asiasta FB sivulleni, koska ajattelin että soittaja saattoi olla joku maakuntalehti Ilkan nimissä esiintyvä trolli. Sellaisiakin soittoja olen saanut. Soittaja ei ole aina ollut se joka uskottelee olevansa.

Myöhemmin päivällä lehden toimituksesta vahvistettiin, että mainitsemani toimittaja on todella lehden palveluksessa.

Jäin aprikoimaan asiaa ja Magneettimediassa ollutta juttua..
Ensiksi minun muistikuvani Magneettimediasta on se, että lehti tuli postilaatikkooni yllättäen ja tilaamatta. Tuli, mutta ei taida tulla enää. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, milloin olisin Magneettimedialla viimeisen kerran saunan pesän sytyttänyt. Nykyään käytän kuivaa tuohta, enkä nyt puhu rahasta.

Magneettimediassa mainostettiin muistaakseni erään kauppakeskuksen palveluita, ihan samalla tavalla kun eräässä, edelleen jaettavassa ilmaisjakelulehdessä mainostetaan erään toisen kauppaliikkeen palveluita.

Anteeksi maalaisuuteni, mutta minä en näe ilmaisjakelulehdillä lehtinä mitään eroa, en hyvässä enkä pahassa. Jos joku näkee, niin se on Hänen asiansa. Minä en ehdi erotella eri medioita jyviin ja akanoihin, enkä minä ehdi seuraamaan millainen omistajakunta taikka toimittajakunta milläkin lehdellä on. Minä lasken ilmaisjakelulehtiin myös Ilkan, sillä Ilkkakin tulee postilaatikkooni vaikka en ole sitä tilannut.

Minä siis linkitin FB sivulleni mielenkiintoisena pitämäni jutun ihan samalla tavalla, kun linkitän jutun vaikkapa Ilkasta, Kauppalehdestä taikka jostain muusta mediasta. Minulle on tärkeää itse juttu, eikä se mistä jutun olen huomannut.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli siihen, kenellä on oikeus erotella ne mediat joita Sinulla, minulla ja hentun liisalla on oikeus lukea ja joiden juttuja on sopivaa mahdollisesti linkittää myös muiden luettavaksi.

Kuka erottelun tekee ja millä perusteella? Erotteleeko tämä ”joku” asiat oman henkilökohtaisen mielipiteensä perusteella, vai mikä on kriteeri? Jos ”erottelija” on voimakkaasti kallellaan vaikkapa vihreään suuntaan, Hän saattaa pitää pahana, jos kansanedustaja linkittää FB sivulleen metsästysaiheisen jutun ja kuvan, taikka edustaja kertoo kirjoituksissaan syövänsä esimerkiksi lihaa. Lihaa ja makkaraa syövä kansanedustaja on tällaiselle ”erottelijalle” kauhistus ja Hän kirjoittaa vaikka mustan valkoiseksi, siis vihreäksi, jotta saa kansanedustajan näyttämään mahdollisimman epäilyttävältä, tökeröltä taikka peräti hölmöltä. Jos ”erottelija” syö itse härkäpapua ja edustaja Hongisto härkää, kirjoitetaan Hongistosta verta ja kudosnesteitä tihkuva juttu.

Sanon suoraan että on erikoinen tapa ja on erikoinen linja erotella ja jaotella ihmisiä.

Uskon että suurin osa tätä blogia lukevista tietää, millä tavalla minä asioista ajattelen. Siltä varalta että asia ei ole selvä, kopioin tähän kaksi muutakin tämänpäiväistä FB kommenttiani:

”Jotta kenellekkään ei jää väärää käsitystä niin sanon suoraan että mielestäni olen sangen Isänmaallinen mies. Joku voi olla toki toista mieltä, mutta näin itse ajattelen. Minä olen Suomen ja Suomalaisuuden puolella. Minä en ole kallellani äärioikealle, enkä ääri vasemmalle. Minun ajatusmaailmani lähtee siitä että harvoin mikään ääri-ajattelu on hyväksi.”

ja

”Minulla on monenlaisia Kavereita, elämän eri aloilta. Minä en jaottele heitä oppiarvojen taikka ulkoisen habituksen mukaan. En myöskään jaa kaikkia heidän mielipiteitään, eivätkä he varmaankaan jaa kaikkia minun mielipiteitäni. Kuitenkin kun Kaverini sanoo taikka kirjoittaa jotain sellaista johon voin yhtyä, niin minä uskallan julkaista sen ilman pelkoa leimaantumisesta. Olisi perin erikoinen tilanne jos meillä täällä SATAVUOTIAASSA Suomessa alettaisiin jaottelemaan ihmisiä ja medioita hyviin ja huonoihin. Ihmiset jaoteltiin 1918 ja minä teen kaikkeni jotta sama jaottelu ei enää minun elinaikanani toistuisi.”

Minusta ei saa tekemälläkään rasistia, fasistia, natsia taikka minkään muunkaan äärijärjestön jäsentä. En hyväksy vihapuhetta, enkä ihmisten leimaamista. Kun en sellaista hyväksy itseltäni, on minulla oikeus olettaa, että kanssaihmiseni kohtelevat minua samalla tavalla.

Muistan tässä takavuosina olleeni Ilkan toimituksessa Seinäjoella. Silloin päätoimittajan kammarissa istui väkevä Mies, professori Hokkanen. Minä nostin silloin, ja nostan edelleen tälle ”satraappi” Hokkaselle hattuani, sillä Hän hoiti pestinsä ainakin minun mielestäni erinomaisesti.

Jotenkin minusta tuntuu, että professori Hokkanen ja Ilkan nykyinen päätoimittaja katselevat maailma eriväristen silmälasien takaa. Vihertää, vihertää sanoi punatulkku tuorekurkusta. Enkä nyt tarkoita Suomen Keskustan väriä!

Aloitin kirjoituksen toteamalla että maakuntalehti Ilkka seuraa aikaansa. Tämä(kään) ei aivan pidä paikkaansa. Nimittäin minulle huomautetaan tavan takaa että ”oot sitte ajanu partas”. Kun sanon huomauttelijalle että minä olen kuule ollut siloposki jo monta vuotta, vastataan minulle, että vielä eilisessä lehessä sulla oli parta. Tämä virhehavainto selittynee sillä, että minua koskevissa jutuissa maakuntalehtemme näyttävät käyttävän pääsääntöisesti kahta, vuosikausia vanhaa kuvaa. Näin siunatuksi lopuksi voi pilke silmäkulmassa todeta, että jos Ilkan toimittaja ei luota Magneettimediaan oikean tiedon lähteenä, niin ei Ilkan Lukijoidenkaan ihan sokeasti pidä luottaa Ilkkaan. Yksi kuva muuntaa totuutta enemmän kun tuhat sanaa, ainakin silloin kun puhutaan vanhoista kuvista. 😀

KADUILLA TUULEE…

..Asfaltti kiiltää…laulaa Jari Sillanpää. Mukava laulu jota kuuntelee lystikseen auton ratissa. Viimepäivinä olen laulujen sijaan kuunnellut kuitenkin puhelinta.

Minulle soitellaan paljon, erityisen paljon on soittoja tullut liikennekaaren uudistuksesta. Soitot tulevat pääasiassa Nissanien ja Opelin etupenkiltä. Yhtään soittoa ei ole tullut mustan Audin taikka Mersun takapenkiltä.

Automerkit ja soittajien asema autossa kertovat soittajan sosiaalisen taustan. Arvasit oikein… lihaa ja makkaraa (joskus myös suolaa) syövät suomalaiset heteromiehet ovat tarttuneet känsäisillä kourillaan puhelimeen ja antavat kansanedustajalle palautetta siitä miten maa makaa.

Miesten ohella olen kymmeniä kertoja keskustellut tavallisten suomalaisten Naisten kanssa. Linjalla on ollut yksinhuoltajaäitejä, jotka pitkän työpäivän jälkeen hoitavat kodin, kuskaavat lapsiaan harkkoihin ja yrittävät jotenkin selviytyä postiluukusta tipahtelevien laskujen kanssa. Tämä porukka elää kädestä suuhun. Rahaa ei ole ylimääräisiin etelän lomiin, eikä mihinkään millä voisi edes hitusen helpottaa omaa oloaan. Perheessä on auto, jolla mennään kodin ja työpaikan väliä, käydään kaupassa hakemassa lapsille ruokaa ja kuskataan lapsia harkkoihin. Autolla ei jatketa mitään kehon osaa, eikä sillä osoiteta omistajan varallisuutta. Auto on välttämätön käyttöesine, ei mitään muuta. Auton käyttökulut yritetään pitää mahdollisimman pieninä, sillä jokainen autoon ja autoiluun uhrattu euro on pois perheen muista menoista. Joka euro lasketaan, sentitkin!

Ei ole ollut mukavaa kuunneltavaa, ei todellakaan! Siitä huolimatta minä olen kuunnellut ja kuuntelen, sen olen näille soittajille velkaa. Minä olen näiden soittajien äänillä eduskunnassa. Nämä soittajat ovat luottaneet minuun ja nyt soittaessaan he kertovat minulle miten minun pitää heidän asiaansa ajaa.

Näillä soittajilla ei ole varaa uusiin autoihin, se viiden tonnin menopeli riittää. Sen on riitettävä, koska muuhun ei ole varaa. Näitä ihmisiä ei auta, eikä näiden ihmisten elämää helpota se että uusilta autoilta poistetaan vero. Yksikään näistä viiden tonnin autolla ajavista ei voi ostaa viidenkymmenen tonnin autoa. Ei voi vaikka haluaisikin.

Autoveron poistaminen auttaa jo muutenkin hyväosaisia ja taloudellisesti hyvässä asemassa olevia ihmisiä, ei näitä viiden tonnin autolla ajavia. Autoveron poistaminen koetaan kädenojennukseksi hyvätuloisille. Moni kysyy -onko tämä oikein. Sanon että ei ole!

Hallituspuolueen edustajana velvollisuuteni on puolustaa hallituksen esityksiä. Velvollisuus on, mutta tunnustan rehellisesti että nyt on vaikeaa. Reki ottaa hietaan -kuten sanotaan.

Olen nyt alustavasti perehtynyt ministeri Bernerin esityksiin ja joudun valitettavasti tunnustamaan, että minä en voi millään seisoa näiden esitysten takana.

En lähde esitystä enemmälti ruotimaan, totean vain, että kun nyt polttoaineveroina ja muina maksuina kerätään autoilijoilta lähes 8,5 mrd. euroa, siitä palautuu teiden ja muun infran hoitoon vain murto-osa. Mihin menee suurin osa rahasta? Joku vetää välistä. Rahareikiä riittää nyt ja tulevaisuudessa.

Uskotko Sinä ihan tosissasi että meno muuttuisi yhtiöittämisen myötä? Minä en usko. Minä en usko ilmaisiin aterioihin. Niitä ei ole ollut, eikä niitä ole. Joku vaatii aina osansa, tavalla taikka toisella. Yhtiöittäminen ei ratkaise tierahojen käyttöä. Nykyisessä taloustilanteessa ei ole mitenkään mahdollista, että kaikki liikenteestä kerätyt eurot palautuisivat teiden ja muun infran hoitoon. Jos olisi, minkä takia eurot eivät palaudu jo nyt. Mikä estää? Minun käsitykseni mukaan esteenä on koko valtionhallinnon krooninen rahapula. Liikenteestä kerätyillä euroilla rahoitetaan myös muita valtionhallinnon toimia. Jos vyöryttäminen lopetettaisiin, pitäisi vastaava rahamäärä hankkia jostain muualta ja muilla keinoilla. Mistä raha otetaan ja millä tavalla? Mietipä sitä!

Pitää muistaa, että kysymyksessä on vasta täysin ”puskista” tullut ministeriön esitys. Asiaa ei ole käsitelty hallitusneuvotteluissa, eikä siitä näin ollen ole sovittu ennakolta. Pidän erittäin omituisena ja valitettavana tapaa jolla asiaa on valmisteltu. Näin mullistavasta asiasta olisi ehdottomasti pitänyt sopia jo hallitusneuvotteluissa, jolloin jokainen neuvotteluihin osallistuva olisi voinut kohdaltaan päättää, tukeeko esitystä vai eikö tue.

Jälleen kerran ministeriön virkamiehet ovat suhmuroineet esityksen omissa kabineteissaan, keskustelematta siitä muiden kanssa. Minun käsitykseni mukaan meidän pitäisi pelata joukkuepeliä, jossa jokaisen pelaajan pitäisi tietää missä peliväline liikkuu ja mihin se on tarkoitus seuraavaksi siirtää. Näin koko joukkue, taikka ainakin kaikki hallituspuolueiden kansanedustajat tietäisivät missä mennään ja ennen kaikkea mihin mennään. Nyt ei tietä.

Hallituspuolueen edustajana esimerkiksi minä luin lehdestä jutut mystisistä mustista laatikoista. Ei saisi sanoa, mutta sanon kuitenkin, että hallituksen tiedottamisessa on toivomisen varaa. Ei anna hyvää kuvaa hallituksen toimista, kun kerta toisensa jälkeen julkisuuteen pompahtaa esitys josta osa on tietoinen ja osa ei ole, ja sitten lehtien palstoilla ja sosiaalisessa mediassa keskustellaan siitä mitä tehdään. Sanon suoraan, että on perin outo tapa hoitaa asioita.

Minun mielestäni asioita pitää valmistella ministeriöissä kaikessa rauhassa ja vasta sitten kun on jotain esitettävää, esitetään se yhtä aikaa kaikille hallituspuolueille. Näin jokainen puolue voi kohdaltaan arvioida, tukeeko esitystä vai eikö tue. Jos ja kun löytyy yhteinen kanta, tullaan julkisuuteen vasta sen jälkeen. Omaa uraansa pönkittävät syväkurkut on seulottava ministeriöistä. Jos joku vuotaa keskeneräisiä asioita, on paikallaan kysyä, olisiko joku muu tehtävä Hänelle ehkä soveliaampi. Luottamusta vaativat työtehtävät vaativat luottamusta.

Minun tulkintani mukaan uudistuksen maksajiksi valikoituvat vanhoilla autoilla paljon ajavat henkilöt. Nämä henkilöt asustelevat täällä kehä III:n pohjoispuolella, susien seassa. Näillä selkosilla on vähän julkista liikennettä. Palvelut on vähennetty minimiin ja työpaikat imetty maakuntakeskuksiin. Täällä ei enää pärjää ilman omaa autoa.

Olen antanut itseni ymmärtää, että meidän Perussuomalaisten rinnalla myös muut hallituspuolueet kantavat huolta koko Suomen asuttuna pitämisestä. Jos ajoneuvoverouudistus toteutetaan nyt esitetyssä muodossa, on syytä unohtaa pontevat puheet maaseudun ihmisten etujen ajamisesta. Tämä verouudistus iskee kaikkein pahimmin juuri meihin maaseudun ihmisiin. Onko tämä Sinun mielestäsi oikein?

VIMPELIN KIERTOLIITTYMISTÄ

Haukuttu hallitus säilytti Vimpelin itsenäisenä kuntana ja antoi vielä 500 000 euroa joululahjaksi. Itsenäisyyttä on juhlittu ja joululahjarahaakin päästäneen juhlimaan parin vuoden kuluttua.

Kun tuosta joululahjarahasta ja sen käyttämisestä kysellään paljon, on paikallaan muutamalla rivillä kertoa missä mennään ja miten raha on tarkoitus käyttää.

Ulkopuolista rahaa on käytössä 500 000 euroa ja se on korvamerkitty kahden risteyksen liikennejärjestelyjen parantamiseen. Vimpeläiset tuntevat risteykset Ventilän ja Männikön risteyksinä. Ulkopaikkakuntalaisille riittää kun sanoo että molemmat risteykset ovat KT68:lla. Molemmin puolin kirkonkylää. Tervetuloa ja kiitos kun kävit -tyyliin 🙂

Vaikka saatesanoissa puhuttiin kahdesta kiertoliittymästä, ei asia sentään ole ihan kiveen hakattu. Arkijärkeäkin saa käyttää, jos joku muunlainen ratkaisu parantaa em. risteysten liikenneturvallisuutta.

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne ja infrastruktuurin vastuualueen johtaja (jatkossa tiejohtaja) Anders Östergård vieraili Vimpelissä 12.1-17.

Tiejohtaja Östergårdin retki Järviseudulle oli hyödyllinen monella tavalla. Hän kävi aamupäivällä Naapurikunnassa palaveeraamassa Keitele Timberin sahan liikennejärjestelyjen parantamisesta ja tuli iltapäiväksi Vimpeliin.

Vaikka naapuripöytiin ei ole tapana huudella, ainakaan nokittelumielessä, niin tällä kertaa huutelen ja ihan vaan sanoakseni, että hyvin menee Alajärvellä. Olin mukana Keitele Timberin sahalla pidetyssä palaverissa. Kokouspöydässä oli positiivista pöhinää, kun juhannuksen alla sahtitiinussa.

Tekopitäjässä on tekemisen meininki ja se tietää alueelle, ei pelkästään Alajärvelle, lisää työpaikkoja ja vaurautta. Hyvä niin.

Vimpelin asiaa puitiin Vimpelin kunnantalolla. Läsnä olivat kunnanjohtaja Paavola, hallituksen puheenjohtaja Laakso, valtuuston puheenjohtaja Niemi, sekä valtuutetut Koivukoski ja Hongisto. Meidän lisäksemme tekninen johtaja Leppäniemi ja tietenkin tiejohtaja Östergård.

Keskustelussa tuli esille, että ELY -keskus on halukas parantamaan em. risteysten liikennejärjestelyjä. Vielä jäi avoimeksi, millä tavalla järjestelyjä parannetaan.

Vaihtoehtoina on tietenkin rakentaa kiertoliittymät molempiin risteyksiin, taikka vain toiseen. Jos liittymä rakennetaan vain toiseen, pitää miettiä kumpaan se tehdään. Myös muut vaihtoehdot ja niiden kustannukset pitää selvittää.

Tiejohtaja kertoi, että ELY -keskus ryhtyy välittömästi selvittämään hankkeen kustannusarviota ja kun se valmistuu, esitellään vaihtoehdot kunnalle jotta kunta osaa huomioida mahdolliset omavastuuosuudet seuraavassa talousarviossaan.

”Kylillä” on liikkunut huhuja kiertoliittymien hinnoista. Villein kuulemani ”varma” tieto oli, että liittymä maksaa vähintään 700 000 euroa ja jos kaksi rakennetaan, on kunta taas selvitystilassa. Hongisto teki pahan virheen kun meni tilaamaan rahat valtiolta.

Näitä huhuja oikoessa miettii monesti, mikä saa ihmismielen tuolla tavalla vääristelemään totuutta. Ymmärrän, jos ei asiasta mitään tiedä ja kertoo että ei tiedä. Sitä en ymmärrä, että asiasta mitään tietämätön menee ja kertoo omia olettamuksiaan varmana totuutena.

Huhujen oikomiseksi tiejohtajalta kysyttiin arviota kiertoliittymän hinnasta. Ammattimiehen vastaus tuli nopeasti ” taajamiin rakennetaan enempi henkilöautoliikenteelle tarkoitettuja pienempiä liittymiä noin 250 000 eurolla, toki rakennuspaikasta riippuen. Nämä liittymät on rakennettava suuremmiksi raskasta liikennettä varten ja tällaisen suuremman kiertoliittymän hinta pyörii siinä 400 000 euron nurkilla”.

Hintahaarukka tuli siinä ja lopullinen hinta selviää tietenkin tarjouskilpailun myötä.

Kysyin tiejohtajalta millä aikataululla päästäisiin polkaisemaan kuokka maahan. Tiejohtaja totesi, että vaikka heti kun suunnitelmat on tehty ja hyväksytty, tienpitäjällä ei ole tarvetta viivyttää rakentamista.

Arvioin että jos kaikki menee kohtuullisen hyvin, voisi valmista olla jo parin vuoden päästä. Tämä on nyt oma arvioni, eikä kenenkään muun.

Keskustelussa nostettiin esille myös Patruunantiellä olevan sillan korjaus. Tiejohtaja kertoi, että tienpitäjä korjaa sillan nykyiset vaatimukset täyttäväksi ja jos Vimpelin kunta haluaa ottaa Patruunantien hoitoonsa, se saa tien ja ehjän sillan. Siltaa ei tarvitse korjata kunnan varoilla.

Lopuksi esitettiin tiejohtajalle, että em. risteysten välissä oleva 60km/h nopeusrajoitus merkittäisiin nykyistä selkeämmin. Nyt nopeusrajoitusmerkit ovat taajamaan tultaessa ja taajamasta lähdettäessä risteyksen jälkeen. Olisi huomattavasti loogisempaa kun merkit olisivat molemmin puolin tietä samalla kohtaa, ennen risteystä.

Tiejohtaja lupasi palata asiaan.