POHJANMAAN SINISET…

Viikonloppuna uutisoitiin Vaasan vaalipiiriin perustettavasta Sininen Tulevaisuus ry:n piirijärjestöstä. Uutisen mukaan piirijärjestö on jo perusteilla.

Minulta on kysytty ja ihmetelty, minkä takia olen niin vaitonainen tästä asiasta. Olenko perustamassa rehellistä puoluetta vai salaseuraa ja olenko ylipäätään mukana tässä perustettavassa piirijärjestössä.

Lyhyt selvitys, taikka pikemminkin tilannekatsaus lienee paikallaan.

Ensiksi: Uutinen on ankka. Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja edustaja Elo kertoi keskustelleensa erään toimittajan kanssa ja tuolloin kertoneensa muutamasta perusteilla olevasta piirijärjestöstä, mutta ei ollut maininnut tässä yhteydessä Vaasan vaalipiiriä.

Toiseksi: Sovimme edustaja Elon kanssa, että Vaasan vaalipiirin piirijärjestö on ajankohtainen vasta sen jälkeen, kun on saatu emopuolue virallisesti perustettua. Marssijärjestys on tässä asiassa; puolue-piirijärjestöt-paikallisyhdistykset.

Kannattajakortteja kerätään edelleen puolueen perustamiseksi. Kaavakkeita saa minulta. Puolueen kannattajakortin voi allekirjoittaa, vaikka olisi jonkun muun puolueen jäsen. Enkä nyt tarkoita pelkästään Perussuomalaiset rp:n jäsenyyttä.

Puolueen jäseneksi voi liittyä vasta sitten, kun puolue on virallisesti perustettu. Kannattaa voi toki etukäteenkin.

Toivotan Sinut tervetulleeksi porukkaan, jos olet täysi-ikäinen Suomen kansalainen ja omaat kohtuullisen normaalit elämäntavat ja -elämänkatsomuksen ja ymmärrät, että Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, eikä sanavalikoimaasi kuulu sanat suvakkihuora, niskalaukaus ja rajat kiinni.

Maan itsenäisyyttä ja kansalaisten etua voi valvoa nimittelemättä ja solvaamatta muita. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta eriävän mielipiteensä pitää osata ilmaista sivistyneesti.

Tähän sopinee raviohjastajien kultainen neuvo: omaansa saa kehua mielin määrin, mutta muiren hevoosta ei saa haukkua. Kehu siis sinisiä, mutta älä hauku muita.

Sillä pärjäät jo pitkälle.

Reijo

PUUTA JA HEINÄÄ

Taikka virallisemmin maa- ja metsätalousvaliokunnan kuulumisia.

Päivän lehdestä osui silmiin monta valiokunnan rooteliin kuuluvaa asiaa.

Keski-Euroopassa syödään hyvällä ruokahalulla hyönteismyrkyllä terästettyjä kanamunia. Suomessa ei syödä. Kiitos erittäin tiukan lainsäädäntömme, sekä tuottajien korkean moraalin.

Kotimaan ruoantuotannosta kirjoitellaan lähes päivittäin. Muutamien mielipidekirjoittajien mielestä Suomessa ei kannata tuottaa ruokaa. Heidän mielestään ruoantuottajien tukeminen pitäisi lopettaa ja siirtyä markkinaehtoiseen malliin. Lämpimimmissä maissa on kuulemma maan viljely ja ruoantuotanto halvempaa ja tehokkaampaa kuin Suomessa. Elintarvikkeet olisi ostettava sieltä ja ajettava kotimainen kallis ja tuettu maanviljely alas. Pellot pakettiin ja lehmät lahtiin.

Olen tällaisista puheista ja kirjoituksista varoitellut. Aika moni ymmärtää minkä takia.

Uskon olevani etuoikeutettu, sillä minä saan syödä luomuakin luomumpaa ruokaa, riistaa ja metsien marjoja. Niissä ei ole lääkeainejäämiä. Lihan kilohintaa en ole laskenut. Kalliimpaa se on kun kauppojen halpuutettu, mutta tiedämpähän tarkalleen mistä mikin lihakimpale on pakastimeen kannettu.

Liha ja marjat eivät tule pakastimiin valtateiden varsilta. Joskus pitää ajella pitkään metsäautotietä ja kävellä vielä tien päästä hyvä huikonen, jotta saa reppuunsa täytettä.

Päivän lehdet kertovat, että alempiasteinen tieverkkomme rapautuu vaudilla. Puhutaan pääasiassa metsäautoteistä. Syitä on monta, eikä ole tarpeen niitä luetella.

On parempi puhua teiden kunnostamisesta. Kenelle kunnostaminen kuuluu ja millä rahalla työt tehdään? Kuka maksaa lystin?

Yksityisillä teillä on omat tiekuntansa. Tiekunnan velvollisuus on huolehtia hallinnoimastaan tiestä. Tien kunnossapito ja korjaus kuluttavat euroja. Kaiva kuvetta taikka ano rahaa valtiolta. Siinä vaihtoehdot. Tietulleja en ole kuullut käytettävän, ainakaan kovin laajasti.

Tietämäni mukaan teiden käyttö on pääsääntöisesti rinnastettu jokamiehen oikeuteen. Poikkeuksiakin on, mutta harvemmin.

Kun kuka tahansa saa käyttää jonkun muun vastuulla olevaa tietä, alkaa tälle vastuutaholle tulla paineita rajata teiden käyttäjiä, taikka vähintään pyytää ajelusta korvaus.

Korvaus voi olla selvää rahaa, taikka talkoilla tehtyä tien parannusta. Tiedän monta hirviporukkaa, jotka talkoilla raivaavat metsäautoteiden varsilta risut pois ja vielä syksyn jahdin päätteeksi lanaavat tien kuntoon.

Työ tehdään omalla rahalla ja omalla ajalla. Metsästysseurojen hirviporukat eivät saa toiminnalleen valtiolta avustusta.

Me metsästäjät olemme olleet asialla, mutta onko muu luontoväki? Lehdissä kirjoitellaan paljon Suomen Luonnonsuojeluliiton toimista ja kerrotaan jäsenten aktiivisuudesta, mutta miten on aktiivisuus tällaisessa talkootyössä? Kuinka moni Suomen Luonnonsuojeluliiton paikallisosasto on osallistunut metsäautoteiden perusparannukseen?

Jokainen tietää, että lähes 160 000 km:n mittaista metsätieverkostoa ei pidetä kunnossa talkoilla, mutta väitän, että tiekunnalle on mieluista jos edes kysytään, voidaanko olla avuksi vaikkapa jonkun tien reunojen siistimisessä.

Metsästäjät ovat näyttäneet mallia, sopii muun luontoväen ottaa opiksi.

Päivän lehdessä oli juttu Suomessa vierailevista kiinalaisista sisaruksista. Sisaruksia oli hämmästyttänyt keskisuomalaisessa kansallispuistossa se, että ”järvimaisema oli varattu lähes yksin heille. Muita ihmisiä ei juuri ollut”.

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa on keskusteltu monta kertaa kansallispuistoista. Asiantuntijat ovat kertoneet kuinka paljon kansallispuistoissa käy vierailijoita ja kuinka paljon puisto tuo alueelle rahaa. Joskus tuntuu, että puisto on suoranainen kultakaivos alueen elinkeinoelämälle.

Olen uskonut asiantuntijoita. Kiinalaisten sisarusten kertoma lienee nyt se ”yksittäistapaus” – vai onko?

PALAUTETTA POLIISILLE

Saan paljon poliisiin liittyvää palautetta. Hyvää ja huonoa. Hyvältä tuntuu, kun kansalainen kertoo luottavansa suomalaiseen poliisiin ja huonolta, kun viesti on päin vastainen.

Toki selvä enemmistö on positiivista, mutta rehellistä on myöntää, että negatiivisen palautteen määrä on viime aikoina lisääntynyt. Siihen näyttää olevan yksi syy: poliisin tiedottaminen. Yhä useampi kokee, että poliisi ei tiedota kaikista tapahtumista objektiivisesti, vaan tiedotteet laaditaan tarkoitushakuisesti. Joidenkin mielestä jopa puolueellisesti.

Minkä takia? Kas siinäpä kysymys!

Olen seurannut tavallista tarkemmin muutama päivä sitten Helsingissä tapahtunutta jalankulkijoiden yliajoa. Törmäyksestä on kirjoitettu paljon. Käsitykseni mukaan kirjoitukset perustuvat poliisilta saatuun tietoon. Julkisuuteen on vuodettu tietoja autoa kuljettaneen henkilön terveydentilasta ja muusta menneisyydestä.

Millään tavalla tekijää taikka tekoa puolustamatta sanon, että ajaja on jo julkisuudessa ”revitty kappaleiksi”.

Mieleeni muistuu myös muutama vuosi sitten Keski-Suomessa tapahtunut törmäys, jossa lehtitietojen mukaan äiti ohjasi tahallaan henkilöautonsa kohti vastaan tullutta linja-autoa. Henkilöautoa kuljettanut äiti ja autossa matkustajina olleet lapset menehtyivät tapahtumapaikalle. Lasten isä oli matkustajana siinä linja-autossa johon nainen henkilöautollaan törmäsi.

Myös tästä tapahtumasta tiedotettiin laajasti. Poliisi tiedotti ja lehdet kirjoittivat. Hämmästelin silloin ja hämmästelen edelleen, että lehtien palstoille kaivettiin noin vuosi tapahtumaa ennen ollut perheriita, jota selvittämään oli kutsuttu poliisi.

Sadoilla kotikeikoilla käyneenä ihmettelin, mitä tekemistä vuoden takaisella kotihälytyksellä oli törmäyksen kanssa. Ehkä sillä joku syy-yhteys oli, mutta oliko tarpeellista poliisin siitä kertoa.

Minä ja moni muu piti poliisin tiedottamista turhan avoimena. Vähempikin meuhkaaminen olisi riittänyt. Haudoilla ei ole tapana tanssia.

Tiedottamisesta löytyy myös vastakkaisia esimerkkejä, juuri niitä, jotka koettelevat kansalaisten uskoa ja luottamusta poliisin puolueettomuuteen.

Otan esimerkin Kalajoelta. Minulle kerrottiin että Kalajoella, Tapiontuvan ja valtatie 8:n risteyksessä on tapahtunut pahoinpitely. Kertojan mielestä teko oli sen verran törkeä, että siitä olisi pitänyt mainita edes paikallislehdessä, mutta missään mediassa asiasta ei ollut yhtään sanaa.

Soitin sille henkilölle, joka oli ilmoittajan mukaan pahoinpidelty. Sain puhelimessa kuulla seuraavaa:

”Pari viikkoa sitten olin ystävieni A A:n, B B:n ja C C:n kanssa ravintola X:sä Kalajoella. Nautin illan aikana jonkin verran alkoholia, mutta mielestäni en ollut päihtynyt, joten muistan illan tapahtumat selvästi.
Ravintolassa tuli jotain kärhämää suomalaisten ja muutaman ulkomaalaisen välille. En tiedä mistä kärhämä alkoi, mutta joka tapauksessa järjestysmiehet poistivat ulkomaalaiset ravintolasta. Poistetut jäivät odottamaan siihen ravintolan edustalle.
Kun lähdimme ravintolasta, pyysivät järjestysmiehet meitä poistumaan takaoven kautta. Kävelimme autolle, jota A A lähti ajamaan. Itse istuin oikeanpuoleisella etuistuimella. Olimme lähestymässä jo valtatie 8:a, kun kiinnitin huomioni takaa kovaa vauhtia lähestyvään henkilöautoon. Auton ajovaloja vilkutettiin kiivaasti. A A pysäytti auton ja nousin autosta tielle. Takana tullut auto pysähtyi lähes autoomme kiinni ja siitä nousi tielle kolme miestä. Tunnistin miehet ravintolasta poistetuiksi. Kuulin kun yksi heistä sanoi että väärä auto, nämä ei ole niitä. Miehet istuivat autoonsa ja tilanne oli ohi.
A A lähti ajamaan ja kun pääsimme Tapiontuvan kohdalta valtatielle, tuli jostain takaamme toinen henkilöauto, joka koukkasi eteemme ja kiilasi meidät valtatien sivuun. A A joutui pysäyttämään jotta ei olisi törmännyt eteemme kiilanneeseen autoon. Kolari oli todella lähellä. Takanamme tullut auto pysähtyi jälleen meidän taaksemme. Olimme sellaisessa asemassa, että emme päässeet autolla eteen eikä taakse törmäämättä toisiin autoihin.
Ihmettelin että mitä tapahtuu ja nousin autosta tielle. Samalla edessämme olleesta autosta nousi kolme miestä, myös nämä miehet olivat olleet ravintolassa. Takanamme olevasta autosta nousi myös miehiä, jotka huutelivat edessämme olleille miehille jotain. En tiedä mitä kieltä he puhuivat. En ymmärtänyt sanaakaan huutelusta.
Katselin takanamme olevan auton suuntaan, jolloin joku minun taakseni kävellyt mies löi minua takaraivoon. Putosin maahan ja menetin tajuntani. Jälkeenpäin olen kuullut, että lyöjä oli yksi eteemme kiilanneen auton matkustajista. Lyötyään minut tajuttomaksi hän oli vielä potkinut minua päähän ja ylävartaloon.
Teon jälkeen molemmat autokunnat olivat poistuneet paikalta. Minut kuljetettiin sairasautolla Kokkolaan ensiapuun. Tutkimuksissa todettiin, että olin saanut aivotärähdyksen. Jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa.
Tapahtuneesta ilmoitettiin poliisille. Eräs kaverini oli tunnistanut yhden minua pahoinpidelleen profiilin facebookista. Hän oli ilmoittanut tunnistamisesta poliisille. Seuraavana päivänä tämä facebook profiili oli poistettu.
Olen käynyt asian takia poliisikuulustelussa.”

Haluan erikseen korostaa, että minä kirjoitin vain sen mitä minulle puhelimessa kerrottiin. En tiedä onko pahoinpitely todella tapahtunut vai eikö ole. Minulla ei ole kerrotusta tapauksesta muuta kuin puhelinkeskustelussa saatua tietoa.

Tällaisia kertomuksia on useampia, jotakin on sattunut ja poliiseja on ollut paikalla, mutta poliisi ei tiedota mitään. Kun poliisi vaikenee, päättelevät ihmiset, että tekijä taikka tekijät eivät olleet suomalaisia.

Tästä alkaa muodostua ongelma! Ihmisillä on jonkinmoinen tieto tapahtuneesta, mutta ei varmaa ja tarkkaa tietoa. Kun eletään olettamusten varassa, lähtee mielikuvitus laukalle. Keksitään toinen toistaan raflaavimpia teonkuvauksia ja kirjoitellaan sosiaalisen median keskustelupalstoilla mitä sattuu. Kun kirjoitellaan mitä sattuu, niin aika todennäköisesti sitten sattuu ihan konkreettisestikin.

Jotta näiltä konkreettisilta ”sattumilta” vältyttäisiin, niin ehdotan että poliisihallitus selvittäisi, onko tarpeen muuttaa poliisin tiedottamislinjaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että poliisi tiedottaa niukasti nimenomaan turvapaikan hakijoita koskevissa tapauksissa. Muissa jutuissa näkyy tiedottaminen olevan varsin avointa.

Uskon, että turvapaikan hakijoiden kohdalla poliisi pyrkii vähentämään vastakkainasettelua ja asioiden kärjistymistä turvapaikan hakijoiden ja joidenkin hakijoiden maassa oloa vastustavien kesken. Olen kuullut mainittavan, että turvapaikan hakijoita koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Ymmärrän enkä ymmärrä.

Ymmärrän että turvapaikkaa hakeneen henkilön nimeä, sotua, ammattia, asemaa, oleskelupaikkaa taikka turvapaikan hakemisen perusteita ei julkisteta, mutta minä EN ymmärrä, että jos tällainen Suomen valtion erityissuojelussa oleva henkilö syyllistyy täällä oikeudenloukkaukseen, niin hän myös tekonsa tiedottamisessa nauttii laajaa, lähes diplomaattiseen koskemattomuuteen rinnastettavaa suojaa.

Asiaa tovin miettineenä pidän huomattavasti parempana ja kansakunnan yhtenäisyyttä eheyttävämpänä sellaista tiedottamista, jossa poliisi kertoo tekijästä riippumatta kaiken sen mitä tutkintaa vaarantamatta voidaan kertoa. Tiedotuslinjan pitää olla samanlainen kaikkien kohdalla. Ketään ei saa suosia eikä ketään sorsia.

Asiaa voidaan pohtia myös ihmisten yhdenvertaisuuden kannalta. Kysyn ihan vaan keskustelua herättääkseni, ovatko Suomessa oleskelevat, asuvat, käyvät taikka muulla perusteella maassa olevat ihmiset poliisin tiedotteiden kohdalla yhdenvertaisessa asemassa? Edellä kertomani perusteella rohkenen ketään loukkaamatta kyseenalaistaa tämän. Kun kyseenalaistan tämän, voi joku – en minä – mennä vielä pitemmälle ja kyseenalaistaa myös poliisin suorittaman esitutkinnan. Tiedän että nyt ollaan liukkaalla jäällä ja sameissa vesissä, mutta joku voi ajatella jopa niin, että tähän saakka puolueeton poliisi olisi viimeaikoina valinnut puolensa.

Toivottavasti tällaiset kerettiläiset ajatukset eivät saa laajempaa kannatusta ja kansalaiset voivat edelleen luottaa puolueettomaan poliisiin. Puolueeton poliisi on yksi länsimaisen oikeusvaltion kulmakivistä.

Sitä kulmakiveä ei ole varaa murentaa

KIITOS JA TUNNUSTUS…

…Maakuntalehdillemme.

Melko monella on paha tapa nieleskellä kiitokset, mutta antaa herkästi negatiivinen palaute.

Luen itseni tähän epäkiitollisten joukkoon. Monta kertaa olen kritisoinut toimittajia ja lehtiä, mutta harvemmin olen antanut kehua taikka kiitosta.

Nyt on kehun ja kiitoksen paikka. 🙂 🙂 –

Uusi Vaihtoehto ja Sininen Tulevaisuus ovat saaneet maakuntalehdissämme niin paljon palstatilaa ja sitä kautta julkisuutta, että sen arvoa on vaikea rahassa mitata. Sen verran palstamillimetrien hinnoista tiedän, että jos olisimme joutuneet rahalla ostamaan saman palstatilan, olisi matti kurkistellut kukkarosta.

Kerään Sininen Tulevaisuus -puolueelle kannattajakortteja. Alkuun korttien saanti oli melko tahmeaa, mutta viimepäivien mediajulkisuuden ansiosta kortteja on alkanut sataa postilaatikkooni.

Minä kiitän nöyrästi jokaista kannattajakortin täyttänyttä ja vielä erikseen mediaa siitä, että olette tehneet tuntemattomasta Uusi Tulevaisuus ryhmästä tunnetun. Toivon että sama julkisuus jatkuu perustettavan Sininen Tulevaisuus -puolueen ympärillä.

Kiitän myös ”päivän erikoisimmasta” tekstiviestistä. Se oli lähetetty pre paid -liittymästä. Numeron perusteella ei viestin lähettäjän henkilöllisyys selvinnyt. Toivon, että tätä kautta menisi kiitokseni perille.

Sinusta kirjoitettiin tänään Ilkassa. On hyvä että et ole enää samassa puolueessa X:n kanssa. Jahtikavereiden kesken on puhuttu että kun X avaa suunsa taikka kirjoittaa lehteen jonkun ötökän suojelun tarpeellisuudesta, mennee sinulta ja muilta persuilta joka kerta ääniä. Enää sinua ei yhistetä tähän X:än. Tämän kirjoituksen saa julukasta. Metsästävä äänestäjä alavudelta.

Vaikka viestin lähettäjä antoi luvan viestinsä julkaisemiseen, katsoin viisaammaksi jättää kirjoittajaa luonnehtivan sanaparin pois ja korvata sen ihan vaan X merkillä. Ei se alkuperäinenkään nyt niin hirveän paha taikka ruma ollut, mutta minä en ihan sellaista halua tänne sivulle kirjoittaa. Uskon että viestin lähettäjä ei tästä pahastu.

Aurinkoista viikkoa kaikille 🙂 🙂

TERVETULOA…

Maakuntalehti Ilkka uutisoi tänään (28.7) näyttävästi Perussuomalaiset rp:n ja Uusi Vaihtoehto eduskuntaryhmän tilanteesta. Jutun mukaan Perussuomalaiset rp:n puheenjohtaja Jussi Halla-Aho haluaa savustaa soinilaisia puolueesta ulos.

Aamupäivän aikana minulta on kymmeniä kertoja kysytty, mikä nyt on tilanne ja miksi lehti kirjoittaa näin. Puhelin on soinut melko tiuhaan.

Kun en tiedä lehden, taikka jutun kirjoittaneiden toimittajien motiiveja, en voi asiaa mitenkään avata taikka selittää. Tapoihini ei kuulu myöskään arvailu, ainakaan tämän laatuisilla asioilla. Parempi on sanoa vain sen mitä tietää.

Olen omalla face book sivullani kertonut, että kerään Sininen Tulevaisuus ry:n kannattajakortteja. Sen enempää en ole korttikeräystä mainostanut. En ole myöskään pyytänyt, houkutellut, anellut taikka vikitellyt ketään Perussuomalaiset rp:n jäseneksi tietämääni henkilöä allekirjoittamaan kannattajakorttia.

Moni Perussuomalaiset rp:n jäsen on itse ja oma-aloitteisesti pyytänyt minulta Sininen Tulevaisuus ry:n kannattajakorttia. Kun aloite on tullut henkilöltä itseltään, olen tietenkin kortin Hänelle antanut. Minä en ole korttia kenellekään tyrkyttänyt, enkä vaatinut sellaisen täyttämistä. Jokainen on saanut toimia ja jokaisen pitää toimia ihan oman periaatteensa ja vakaumuksensa mukaan.

Suomessa on yhdistymisen vapaus ja sitä pitää kunnioittaa.

Jutussa todettiin ”Halla-Ahon mielestä jokainen kilpailjaa myötäilevä perussuomalainen on puolueelle liikaa”. Minä arvostan Jussi Halla-Ahoa ja hämmästelen, jos Hän on tuollaista toimittajalle sanonut.

Olet varmaan edellisistä kirjoituksistani lukenut, että minä en hauku Halla-Ahoa enkä Perussuomalaiset rp:tä. En hauku myöskään muita puolueita, vaikka en aina kaikista asioista olisikaan samaa mieltä. Jos olen samaa mieltä, kerron sen julkisesti.

Jos tämä on Halla-Ahon tarkoittamaa kilpailijan myötäilemistä, minut pitäisi erottaa Uusi Vaihtoehto ry:stä. Uskon kuitenkin, että me Uusi Vaihtoehto ry:ssä ymmärrämme poliittisen toiminnan ja jäsentemme ajatukset laveammin ja pidämme itsestään selvänä, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ilman, että tämän mielipiteen takia Hänen pitäisi itse erota ryhmästä, taikka Hänet ryhmästä erotettaisiin.

Uskallankohan minä näin julkisesti kertoa, että minulla on hyviä kavereita jokaisessa eduskuntaryhmässä, myös Perussuomalaiset rp:ssä ja minä usein myötäilen myös heidän ajatuksiaan ja esityksiään.

Kerron esimerkin:

Edustaja Hakkarainen omistaa Viitasaarella melko ison ja varsin hyvin toimivan sahan. Työntekijöitä on muistamani mukaan kolmisenkymmentä. Sahalla terät pyörivät ja koivu tukki halkeaa. Sahauksen sivutuotteena tulee valtavat määrät purua. Puru ei tunnu kelpaavan kenellekään, joten se on eräänlaista ongelmajätettä. Tätä purua on Hakkaraisen sahan takapihalla kymmeniä rekkakuormia.

Hakkarainen on yrittänyt saada purua kaupaksi seutukunnan lämpölaitoksille. Eipä ole kauppa käynyt. Lämpölaitokset ostavat purua ja haketta Venäjältä. Syynä on ulkomailta tuotavan hakkeen/purun saama tuki.

Näin arkijärjellä ajateltuna on muuten melko älyvapaata toimintaa maksaa ulkomailta tuotavalle polttoraaka-aineelle tukea, kun sitä samaa raaka-ainetta seisoo jokaisen suomalaisen sahan takapihalla. Jos sama tuki maksettaisiin kotimaiselle purulle ja hakkeelle, lähtisi puruläjä myös Hakkaraisen sahan takapihalta.

Olemme sopineet edustaja Hakkaraisen kanssa, että alkavalla istuntokaudella väännämme kaikki kivet ja kannot, jotta saisimme tämän selvän ja selkeän ongelman jotenkin ratkaistua. Hakkaraisella on rautainen asiantuntemus ja minä satun olemaan, ainakin toistaiseksi, maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja, joten me molemmat saman valiokunnan jäseninä ”punnaamme” asiaa samaan suuntaan.

Kun tunnen ja tiedän valiokunnan muiden jäsenten kannat ja mielipiteet, niin uskon ja luotan, että saamme tukea myös muiden puolueiden edustajilta.

Katsotaan kuinka meidän käy. Kun nyt tunnustin julkisesti, että teemme selvää yhteistyötä edustaja Hakkaraisen kanssa, niin erotetaanko meidät molemmat. Hakkarainen Perussuomalaiset rp:stä ja minut uusi Vaihtoehto -ryhmästä.

Keräämieni kannattajakorttien perusteella voin sanoa, että Sininen Tulevaisuus rp:stä ovat kiinnostuneita tavalliset suomalaiset, eivät pelkästään Perussuomalaiset rp:n jäsenet. Näille ihmisille tuntuu olevan tärkeää asioiden hoitaminen ilman riitelyjä.

Jos ajattelet tällä tavalla ja Sinulla on jossain ryhmässä ”epämukava” olo, niin olet tervetullut porukkaan. Täytä ensin kannattajakortti ja kunhan saamme puolueen perustettua, niin varsinaiseksi jäseneksi puolueeseen.

Aloitteen teet Sinä !

………………………………………….

Perussuomalaiset rp:n ja Uusi Vaihtoehto ry:n välisiä asioita käsiteltiin myös TV 1:n pääuutislähetyksessä (28.7).

Uutisointi saa yhä hämmästyttävämpiä piirteitä. Jutun juonnossa toimittaja totesi, että Halla-Aho toivoo vastustajiensa eroavan itse puolueesta.

Onko moista ennen kuultu?

Jokin aika sitten oli Suomen Keskustalla puoluekokous. Kokouksessa valittiin puolueen puheenjohtajaksi Juha Sipilä. Hän ei ollut ainoa ehdokas.

Miltä olisi kuulostanut samat sanat Juha Sipilän suuhun? Sipilä toivoo vastustajiensa eroavan itse puolueesta.

Entäpä Kansallisen Kokoomuksen puoluekokous, jossa puheenjohtajaksi valittiin Petteri Orpo. Myöskään Orpo ei ollut ainoa ehdokas, vaan kisassa oli monta ehdokasta. Miltä olisi kuulostanut iltauutisten juonto, jos siinä olisi sanottu että Orpo toivoo vastustajiensa eroavan itse puolueesta.

Viimeisin puoluekokous oli Vihreillä. Puheenjohtajaksi valittiin Touko Aalto.
En kuullut, että Aaltokaan olisi vaatinut vastustajiaan eroamaan puolueesta.

Jotenkin alkaa nyt näyttää siltä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. 🙂 🙂 🙂 Jos puheenjohtaja todella vaatii vastustajiaan eroamaan itse puolueesta, tulee vääjäämättä vaikutelma itsevaltiuteen pyrkivästä puheenjohtajasta. Vastustajat erotetaan tavalla taikka toisella ennen seuraavaa puoluekokousta ja johtajavalintoja.

Minä ymmärrän erittäin hyvin, että meidät Perussuomalaiset rp:n eduskuntaryhmästä lähteneet erotettiin puolueesta. Sille erottamiselle oli perusteet, mutta nyt puhutaankin muista puolueen jäsenistä. Sellaisista henkilöistä, jotka ovat paljon ennen Halla-Ahon ja Hongiston poliittista uraa jakaneet turuilla ja toreilla vaalilehtiä ja muuta puolueen materiaalia. Ihan SMP:n ja Perussuomalaiset rp:n alkuajoista lähtien.

Jos näitä työmyyriä ei olisi ollut, ei olisi Halla-Aho ollut viime kaudella kansanedustaja, eikä tänään puolueen puheenjohtaja. Sama koskee kaikkia viime vaaleissa Perussuomalaisten ehdokaslistalta eduskuntaan ponkaisseita edustajia.

Tuntuu todella suurelta vääryydeltä, jos tällaisten työmyyrien palkka vuosikymmenten talkootyöstä on pyytää puolueesta eroa vain sen takia, että he eivät antaneet ääntään Halla-Aholle.

Tällaista puoluettako Perussuomalaiset rp:stä muovataan?

SININEN TULEVAISUUS…

…Ei kaikkia miellytä.

Olen saanut työskennellä poliisina 27 vuotta. Se on pitkä aika. Siinä ajassa kovakalloisinkin oppii yhtä ja toista.

Minulla oli onni saada noviisivuosikseni hyvät ja kokeneet opettajat. En puhu poliisikoulun opettajista, joissa ei myöskään ollut moittimista, vaan ensimmäisistä työkavereistani. Ensimmäinen esimieheni oli Raimo Vistbacka.

Tarvitseeko sanoa muuta? Ei varmaan!

Silloiset työkaverini ohjailivat märkäkorvaa määrätietoisin, mutta lempein ottein ja ohjein. Muista Reijo aina, että poliisi on ihmisiä varten – ihmiset eivät ole poliisia varten ja poliisikin on ihminen.

Se oli ja on laittamattomasti sanottu.

Silloin noudatettavassa poliisilaissa määriteltiin poliisin tehtävät. Ihan ensimmäisissä pykälissä.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen ja rikosten ennalta estämisen ja jo tapahtuneiden rikosten selvittämisen lisäksi sanottiin, että poliisin tulee edistää sovinnollisuutta asianosaisten kesken.

Tulee edistää sovinnollisuutta asianosaisten kesken! Se on siinä !
-Kun ei ole tämän pahempaa sattunut, niin olisiko mahdollista, että sopisitte asian keskenänne? Sovinto tulisi kaikille halvemmaksi ja jäisi turhat krumeluurit pois. Useimmiten sopi.

Monta kertaa asiaosaiset tulivat vielä jälkeenpäin kiittelemään, olipa hyvä että ei lähdetty käräjöimään. Leivättömän pöydän ääressä on harvoin voittajia. Häviäjiä on sitäkin enemmän.

Olen yrittänyt noudattaa tuota sovinnollisuuden ohjetta ihan näihin päiviin saakka. Politiikassakin.

Minulla on ollut ilo tutustua edellisellä hallituskaudella 199 kansanedustajaan. Osa edustajista uudisti valtakirjansa tälle kaudelle, mutta mukaan tuli myös uusia edustajia. Näin laskien voin sanoa tuntevani varmaan yli 300 kansanedustajaa.

Salipuheita kuunneltuani ja edustajakollegoiden kirjoituksia luettuani joudun tunnustamaan, että ei löydy yhtään edustajaa, joka olisi kaikista asioista kanssani täsmälleen samaa mieltä. Samaan hengenvetoon on sanottava, että ei löydy myöskään sellaista edustajaa, jonka kanssa olisin kaikista asioista eri mieltä.

Jokaisen edustajan kanssa on jotain yhteistä, puoluetaustasta riippumatta.

Toisten kanssa on enemmän ja toisten kanssa vähemmän, mutta aina löytyy yhteisiä näkemyksiä.

Ihmisiä on monenlaisia ja on myös monenlaisia mielipiteitä. Jokaisella on omansa ja jokainen on oman mielipiteensä kanssa yhtä oikeassa kuin minä mietteineni.

Mikä minä olen ihmistä tuomitsemaan, jos hän ajattelee jostain asiasta kanssani eri tavalla.

Sanotaan, että sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Pidän itseäni jo sen verran vanhana, että uskallan soveltaa sanontaa itseeni. Olen nuorena oppinut edistämään sovinnollisuutta asianosaisten kesken ja sitä samaa sovellan joka päivä, myös politiikassa.

Minä EN etsi sitä, millä tavalla minun ajatukseni ja mielipiteeni eroavat jonkun toisen mielipiteistä, vaan minä etsin mielipiteidemme ja ajatusmaailmojemme yhtymäkohtia. Mitä yhteistä mielipiteillämme on ja mitä yhteistä niillä voisi olla.

Minä näen aina, että lasi on puoliksi täynnä – ei puolityhjä. Asioita hoidetaan positiivisuuden kautta.

Olen joskus verrannut politiikan tekoa suunnistuskilpailuun. Lähtöviivalla jokaisella on selvä ja selkeä tavoite. Etsiä kaikki rastit ja päästä maaliin mahdollisimman nopeasti. Kilpailun aikana jokainen tekee omat reitinvalintansa. Samalle rastille mennään montaa reittiä pitkin. Maalissa on jälkipeluun aika- ja paikka. Minkä takia lähdin tuosta, kun tuostakin olisi päässyt. Toiset oikaisivat tuon mäen kautta ja minä kiersin. Näinhän sitä pohditaan ja toivottavasti myös opitaan jotain seuraavaa kisaa varten.

En ole koskaan kuullut kilpailijoiden haukkuvan taikka nimittelevän toisiaan. En ainakaan aikuisten kesken. Joissakin ala-asteikäisten sarjoissa saattaa joku toista tölväistä, mutta sen ymmärtää, kun kyseessä ovat lapset. Käytös on lapsille tyypillistä ja lapsellista.

Politiikassa näkyy olevan toisin. Moni arvostamani kollega soveltaa ohjetta ”asiat riitelevät – eivät henkilöt”. Valitettavasti mukana on myös sellaisia kuntapoliitikkoja, jotka yrittävät nostaa omaa profiiliaan haukkumalla muita maakuntalehtien mielipidepalstoilla.

Toiminta saattaa tuottaa tulosta paikallistasolla, mutta uskallan ennustaa, että valtakunnan tasolla riidankylväjät istuvat päättäjien kanssa eri pöydissä. Näin se näyttää menevän.

Kun asioista sovitaan, on viisaampaa kutsua neuvotteluun ne henkilöt, joiden tietää käyttäytyvän aikuisten ihmisten tavoin. Asioista neuvotellaan ja pääsääntöisesti neuvotteluissa nousee esille myös eriäviä mielipiteitä, mutta eriävistä mielipiteistä huolimatta asioista on pystyttävä keskustelemaan sivistyneesti, ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä.

Muutama toimittaja on minulta kysynyt, miten suhtaudun Perussuomalaisiin. Olen vastannut, että minä ajattelen kuten suurin osa Perussuomalaisista ajattelee. Ei minun ajatukseni taikka mielipiteeni ole muuttunut, vaikka erosinkin Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Olisi suoranainen ihme, jos yhtä-äkkiä alkaisin ajatella toisella tavalla.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on hyviä työkavereita ja kollegoja, ihan samalla tavalla kun on jokaisessa muussakin eduskuntaryhmässä. Eräs hämmästeli, miten minä voin ajatella noin positiivisesti ryhmästä, josta juuri erosin. Sanoin hänelle, että jos tavoitteesi on saada minulta joku ”hauku Halla-Aho” -juttu, niin taisi olla turha soitto. Minä en lähde loan heittoon Halla-Ahoa, enkä ketään muutakaan kohtaan. Se olisi lapsellista käytöstä aikamieheltä.

Joitakin näkyy kiinnostavan lööppijulkisuus, joku jonottaa telkkariin. Jos haluaisin jompaan kumpaan, kirjoittaisin räväkkään tyyliin ”persuista” ja ”persujen” puheenjohtajasta. Kertoisin leveästi ja laveasti, mistä olen eri mieltä. Olisin kolme päivää lehtien kansikuvapoikana ja saattaisi joku telkkaristakin soitella.

Riidankylväjät saavat julkisuutta, sillä riita myy. Sovinto ja sopuisat kirjoitukset eivät myy, eivätkä saa julkisuutta. Jotkut elävät julkisuuden kautta, moni kutsuu heitä narsisteiksi.

Jos julkisuuteen pääsy edellyttää omien työkavereiden haukkumista, on parempi pysytellä poissa julkisuudesta. Minä en halua polttaa siltoja, vaan rakentaa niitä.

KLIKKAA MUA

Meillä on ”oikeita” lehtiä ja lööppilehtiä. Kaiken arvostelun alapuolella on sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin leviävä ”valhemedia”.

Kukkahattutädit ja ruudinsinisessä käsintehdyssä puvussaan keikaroivat herrasmiehet lukevat vain ”oikeaa” mediaa. Lööppikamaan hairahdutaan harvoin ja ”valhemediaan” ei koskaan. Se on heidän mielestään ala-arvoista roskaa. Wanhaan ja täyteläiseen konjamiiniin tottunut suu vierastaa keppanaa. Pussikalja ei sovi herrasmiehelle, eikä hänen daamilleen.

Yritän seurailla vaalipiirini kolmea maakuntalehteä. Tunnustan seurailevani myös kahta muuta yllä mainitsemaani mediaa. Minun miehisyyteni ei riipu siitä mitä luen, taikka jätän lukematta.

Vuosien varrella olen tottunut luottamaan lukemaani, ainakin näiden maakuntalehtien osalta. Johtuneeko siitä, että tunnen monta maakuntalehtiin kirjoittavaa toimittajaa.

Olen antanut itseni ymmärtää, että toimittajat pyrkivät kirjoittamaan jutut objektiivisesti. Ihan näihin päiviin saakka. Maakuntalehdissä ei ole aikaisemmin ollut lööppilehdistä tuttuja ”klikkaa mua” -tyyppisiä juttuja. Nämä erottaa räväkästä otsikosta ja otsikkoa seuraavasta jutusta.

Jos olet joskus kaivanut maan alta raidan juuripahkan, ymmärrät mitä tarkoitan. Jos et ole kaivanut, älä välitä vertauksesta.

Lööppilehtien irtonumeroilla tehdään rahaa. Toki rahaa tehdään myös maakuntalehdillä. Tilaajamaksut ja mainostulot ovat tärkeitä. Tiedän monta maakuntalehden tilaajaa, jotka ovat jo peruneet tilauksensa, taikka ovat perumassa. Syynä on lööppilehdistä maakuntalehtiimme pesiytynyt ”klikkaa mua” asenne. Se ei oikein sovi lakeuksille.

Tämänpäiväisessä (17.7-17) Ilkassa oli juttu ”POLIISI AMPUI MIESTÄ VATSAAN UHKAAVASSA TILANTEESSA VAASASSA”

Tällaista juttua klikataan. Jes, sanoo toimittaja ja ehkäpä päätoimittajakin hymyilee. Meitä luetaan, kun juttuja klikataan. Saattaapa joidenkin toimittajien kohdalla olla pientä kilpailuakin siitä, kenen juttuja klikataan eniten.

Juttu jatkui näin. ”Tavallinen kotihälytystehtävä muuttui Suomen mittakaavassa harvinaiseksi tilanteeksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Vaasassa. Poliisi sai kotihälytyksen Vaasan Kotirannalla kello 00.23. Poliisin mukaan asuinalueella asuvan lapsiperheen kodissa oli väkivaltatilanne. Poliisi meni paikalle yhden partion voimin. Paikalla oli vajaa 60-vuotias mies, jolla oli hallussaan käsiase. Mies oli aseella uhaten lähestynyt poliisia hyvin nopeassa tilanteessa. Siinä poliisi joutui käyttämään asetta, kertoo rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista.”

Jutusta käy ilmi että
-lapsiperheen kodissa on ollut väkivaltatilalle.
-väkivaltatilanteesta on ilmoitettu hätäkeskukseen kello 00.23
-paikalle on mennyt yksi poliisipartio
-paikalla oli ollut vajaa 60-vuotias mies, jolla oli hallussaan käsiase
-mies oli käsiaseella uhaten lähestynyt poliisia hyvin nopeassa tilanteessa, siinä poliisi joutui käyttämään asetta.

Minulle jutun luettuani muodostu käsitys, että kaikki laukausta edeltänyt tapahtui jonkun muun kun poliisin aloitteesta, taikka toimien seurauksena. Joku muu oli aloitteellinen. En vaivaa mieltäni pohdiskelemalle kuka tämä ”joku muu” oli. Luulen että myöskään Sinun ei tarvitse sitä kuutioida.

Minä en ole toimittaja, eikä minun tarvitse kirjoitella juttuja klikkaa minua -menttaliteetilla. Jos olisin toimittaja, olisin otsikoinut jutun MIES UHKASI KÄSIASEELLA POLIISIA VAASASSA, POLIISI JOUTUI KÄYTTÄMÄÄN ASETTA.

Uskon että minun juttuni ei olisi saanut niin montaa klikkausta, mutta väitän, että se olisi kuvannut paremmin sitä, mitä hälytyksellä on tapahtunut.

KANNATTAA PYSYTELLÄ HALLITUKSESSA

Mopoautot puhuttavat. Nuorison kulkupeleistä uutisoitiin viimeksi tänään (13.7-17).

Luulen tietäväni mistä puhun kun sanon, että onnettomuuden sattuessa mopoauto on turvaton kulkuväline.

Nostin asian keskusteluun jo edellisellä kaudella opposition kansanedustajana. Silloinen liikenneministeri Merja Kyllönen ei lämmennyt esitykselleni. Nyt hallituspuolueen edustajana esitin saman kysymyksen liikenneministeri Anne Bernerille. Ministeri Berner otti esityksestä kopin. Samaa asiaa on surullisen Sastamalan onnettomuuden jälkeen esittänyt moni muukin edustaja.

Tässä vielä kertaalleen minun mietteeni kirjallisen kysymyksen muodossa. Toivon että saamme myös tämän hankkeen valmiiksi tällä hallituskaudella.

KIRJALLINEN KYSYMYS 178/2013 vp

KK 178/2013 vp – Reijo Hongisto /ps

Tarkistettu versio 2.0

Pienen henkilöauton muuttaminen mopoautoksi

Eduskunnan puhemiehelle


EU-direktiivin L6e-luokan mukaisesta ajoneuvosta käytetään nimitystä kevyt nelipyörä. Puhekielessä ajoneuvoa kutsutaan mopoautoksi.

Mopoautoja valmistetaan pääasiassa Ranskassa ja Italiassa. Uuden mopoauton hinta on noin 10 000—18 000 euroa, joten mopoautot ovat lähes halvimpien autojen hintaisia.

Bensiinikäyttöisen mopoauton moottorin tilavuus on enintään 50 cm3. Sähkökäyttöisen voimanlähteen taikka dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta moottorin teho saa olla enintään 4 kW ja ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. Kuormittamaton mopoauto saa painaa enintään 350 kg poisluettuna sähkökäyttöisen mopoauton akkujen massa. Mopoauto rekisteröidään kahdelle henkilölle. Mopoautosta ei Suomessa peritä autoveroa, käyttömaksua eikä dieselveroa. Dieselkäyttöisissä mopoautoissa ei ilman polttoainemaksua saa käyttää polttoöljyä, vaan normaalia dieselpolttoainetta.

Mopoautoa kuljetetaan ajoradalla. Mopoautolla ei saa ajaa pientareella, pyörätiellä, moottoritiellä eikä sellaisella moottoriliikennetiellä, jossa alin sallittu nopeus on 50 km/h.

Koska mopoauto saa painaa enintään 350 kg, joudutaan ajoneuvon rakenteet tekemään mahdollisimman kevyestä materiaalista. Pääsääntöisesti ajoneuvon runko valmistetaan alumiinista ja kori muovista taikka lasikuidusta. Kevyiden valmistusmateriaalien vuoksi mopoauton kori ei tarjoa riittävää suojaa törmäystilanteissa.

Euroopassa mopoautoja kuljettavat pääasiassa yli 50-vuotiaat henkilöt. Suomessa suurin osa mopoautojen kuljettajista on nuoria 15—18-vuotiaita, jotka vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja ajoneuvon hallintaa yleisillä teillä. Meillä mopoautoa saakin kuljettaa 15 vuotta täyttänyt tai sitä vanhempi henkilö, jolla on kevytmoottoripyörän, moottoripyörän, henkilöauton taikka mopon ja kevyen nelipyörän kuljettamiseen vaadittava ajo-oikeus.

Kun 15 vuotta täyttänyt henkilö siirtyy autokoulusta kuljettamaan omaa ajoneuvoa, ei hän vielä tiedoiltaan ja taidoiltaan ole verrattavissa kokeneempiin kuljettajiin. Kokemattomuus kostautuu monta kertaa liikenneonnettomuuksina. Onnettomuustilanteissa mopoauton tarjoama suoja on olematon, ja tämän seurauksena vakavien vammautumisten mahdollisuus on suuri.

Koska mopoautojen käyttöä tieliikenteessä ei voida kieltää, on syytä pohtia mopoautojen turvallisuuden parantamista, jotta välttyisimme mahdollisimman monelta ihmisuhrilta ja vakavilta vammautumisilta.

Eräänä turvallisuutta oleellisesti lisäävänä tekijänä voisi olla se, että lakimuutoksella mahdollistettaisiin pienempien henkilöautojen muuttaminen mopoautoiksi. Asiantuntijoiden mukaan henkilöauton moottorin tehoa voidaan niin sanotulla ”lastulla” alentaa niin, että ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus alenisi 45 kilometriin tunnissa.

Ajoneuvon rakenteisiin ja muuhun tekniikkaan ei tarvitsisi tehdä muita muutoksia, joten muutostyön kustannukset jäisivät alhaisiksi. Moottorin tehon alentaminen ja ajoneuvon perässä olevan hitaan ajoneuvon tunnuksen olemassaolo todennettaisiin normaaliin tapaan ajoneuvon muutoskatsastuksessa, jossa ajoneuvo rekisteröitäisiin mopoautoksi.

Lakimuutos parantaisi mopoautojen turvallisuutta, koska ajoneuvo olisi alkujaan valmistettu autoksi ja siinä olisi autolle tyypilliset turvaominaisuudet: ABS-jarrut, turvatyynyt, kestävämpi kori ja tehokkaammat jarrut.

Selvää hyötyä saavutettaisiin myös siinä, että ensimmäisen ajoneuvonsa hankkinut, 15 vuotta täyttänyt nuori tottuisi ajoneuvon hallintaa ja liikennekäyttäytymistä opetellessaan samalla kuljettamaan ajo-ominaisuuksiltaan normaalia pienehköä henkilöautoa.

Kun nuori olisi kolme vuotta mopoautoillut normaalilla autolla, olisi hänellä paremmat valmiudet siirtyä kahdeksantoista vuotta täytettyään ja henkilöauton kuljettajatutkinnon suoritettuaan kuljettamaan normaalia autoa. Ainoa muutos olisi ajoneuvon suurempi sallittu ajonopeus.

Lakimuutoksella saavutettaisiin myös merkittäviä säästöjä, sillä nuoren omistuksessa oleva ja alun perin henkilöautoksi katsastettu ajoneuvo olisi helppoa muuttaa takaisin henkilöautoksi. Ainoa muutos olisi moottorin alkuperäisten tehojen palauttaminen poistamalla lastu ja ajoneuvon perästä hitaan ajoneuvon tunnus.

Kyseinen toimenpide olisi katsastusmaksuineen varsin edullinen verrattuna siihen, että nuori olisi 15-vuotiaana joutunut ostamaan itselleen yli 10 000 euroa maksaneen mopoauton, josta hän sitten kolmen käyttövuoden jälkeen luopuisi hankkiessaan itselleen normaalin henkilöauton.

Mopoauton alentunut myyntihinta yhdistettynä henkilöauton hankintahintaan nostaa nuoren ajoneuvokustannukset varovaisenkin arvion mukaan lähes 20 000 euroon. Monella nuorella taikka nuoren vanhemmalla ei ole mahdollisuuksia tuollaisiin investointeihin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen nykyisten kevytrakenteisten mopoautojen turvattomuudesta tieliikenteessä,

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä mopoautojen rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi ja

aikooko hallitus valmistella lakimuutosta jolla myös pienimpien henkilöautojen muuntaminen mopoautoiksi on mahdollista?

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

KESÄMIETTEITÄ

Yksi odottaa yhtä ja toinen toista, molempien aika on pitkä. Joku on odottanut päivitystäni ja minä olen odottanut jotain jota päivittää.

Onhan tässä sulan maan aikana sattunut kaikenlaista, mutta ei mitään sellaista, josta olisi kannattanut kirjoittaa. Minä olen odottanut sodan loppumista. Samalla tavalla kun Isäni ja Hänen aseveljensä odottivat kesällä -45.

Sodan loppumista kannattaa odottaa ja kun pauke vihdoin loppuu, siitä kannattaa kirjoittaa. Ainakin minun mielestäni.

Uutistoimistot kertoivat, että synkän mustat miehet on lyöty Irakissa. Mosuli on vallattu ja ISIS -taistelijat lyöty. Ainakin pääpiirteissään. Hyvät voittivat pahikset. Kävi kuten amerikkalaisessa elokuvassa.

Samat uutistoimistot näyttävät kuvaa raunioiksi ammutusta kaupungista. Raunioiden ja laastinpölyn seassa haahuilee naisia, lapsia ja vanhuksia. Lähikuva paljastaa sodan jalkoihin jääneiden IHMISTEN tuskan. Pulaa on kaikesta, elintoimintoja ylläpitävästä vedestä ja ruoasta eniten. Lääkärit ja lääkkeet ovat harvojen herkkua. Inhimillinen hätä on suuri. Se näkyy ja tuntuu täällä pohjolan perukoilla saakka.

Sodan syihin enempää puuttumatta totean, että aina on maailmassa sodittu. Ihminen näkyy olevan sellainen olio, että aina on joku jonkun toisen kurkussa kiinni, taikka vähintäänkin ollaan tukkanuottasilla. Kiihkeimmät ammuskelevat toisiaan ja siitähän se sitten repeää. Syyt voivat olla mitä tahansa. Öljy ja uskonto nyt etupäässä. Taannoin joku kaipaili elintilaakin ja sitä lähdettiin hakemaan idästä. Tunnetuin seurauksin.

Kun sota on ohi, alkaa jälleen rakennuksen ja jälleenrakennuksen aika. Taikka ainakin sen pitäisi alkaa. Jälleenrakennus on rankkaa puuhaa ja jos kirjoitan että se on miesten hommia, joku feministi suuttuu. Saan kurkkuharjaa, että taas väheksytään naisia. Kehutaan jopa sovinistiksi.

Nimitelläänpä minua miten tahansa, sanon, että raunioiden raivaamisessa tarvitaan tekeviä käsiä. Miehiä ja naisia. Naisia ja miehiä. Lapsistakin on apua keveimmissä askareissa. Pääasia on, että tehdään yhdessä.

Olen antanut itseni ymmärtää, että myös Lähi-Idässä on miehiä jotka pitävät huolta perheistään. Erityisesti naisistaan ja lapsistaan. Heille perheen kunnia ja naisten ja lasten hyvinvointi näyttäisi olevan tärkeä. Mies on valmis ottamaan koviakin riskejä perheensä puolesta.

10.7 klo 19.40 haastateltiin MTV 3 Suomi Areenalla ministeri Elisabeth Rehniä ja YK:n apulaispääsihteeri Laura Lodenia. En kuullut haastattelua kokonaan, sillä avasin TV:n juuri kun apulaispääsihteeri Loden totesi; on luonnollista että turvattomista olosuhteista lähtevät apua hakemaan ensin nuoret miehet, jotta naisten ja lasten ei tarvitse lähteä vaaralliselle matkalle. Aivan sitaatteihin en uskalla Lodenin sanomaa kirjata, mutta Hänen ajatuksensa tuntui olevan tuo.

Pohdiskelin pitkään apulaispääsihteerin sanoja ja totesin olevani todella huono mies ja isä, sillä minun toimintatapani olisi ollut juuri päin vastainen. Minä olisin arvioinut, onko perheeni turvallisempaa olla minun luonani, vai onko heille parempi lähteä etsimään turvapaikkaa muualta. Jos olisimme yhdessä perheeni kanssa päätyneet siihen, että on turvallisempaa paeta taisteluja, olisi perheeni lähtenyt ja minä olisin jäänyt puolustamaan sitä mikä minulle perheeni ohella on kaikkein kalleinta rakkainta maan päällä – omaa Isänmaatani.

Me ihmiset olemme erilaisia, erilaisine kunniakäsitteineen. Minä en olisi myöskään valmis käyttämään väkivaltaa pelkästään perheen kunniaa puolustaessani. Minä luotan länsimaiseen oikeusjärjestelmään, en fyysiseen voimaan taikka toisen vahingoittamiseen soveltuvien välineiden käyttöön. Happohyökkäys saattaa osua hampaisiin mutta ei koskaan naisen kasvoille. Kunniamurhasta puhumattakaan.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomeen on tullut turvapaikanhakijoita monista maista, myös Irakista. Tulijoiden joukossa kerrotaan olevan monen ammatin taitajia. Sotilaista ja poliiseista aina opettajiin ja insinööreihin asti.

Kun sota on loppunut ja maa asettuu rauhan tilaan, ei kenenkään enää tarvitse pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Perheensä puolesta ulkomaille paenneet poliisit palaavat takaisin perheidensä luokse ja omalla toimillaan ylläpitävät yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Turvallisuuden lisääntyessä synnyinseuduilleen palaavat opettajat ja professorit alkavat järjestää kouluoloja ja lääkärit ja muu terveydenhuollon ammattihenkilöstö järjestelee oman erikoisosaamisensa piiriin kuuluvia toimintoja. Maa nousee tuhkasta samalla tavalla kuin moni muukin sodan runtelema valtio.

Minä pidän itsestään selvänä, että jokainen ihan aidosti Isänmaataan rakastava mies palaa synnyinseudulleen. Jos ei palaa, on aihetta kysyä, minkä takia henkilö on lähtenyt kotimaastaan. Minkä takia hän hakee turvapaikkaa jostain muusta kun sodan jälkeen turvalliseksi muuttuneesta kotimaastaan.

Tietämäni mukaan turvalliseksi todetun maan kansalaisille ei yleensä myönnetä turvapaikkaa – ei edes Suomesta.

Suomalaisten ja Suomen viranomaisten tulee nyt kaikin tavoin kannustaa Irakin kansalaisia palaamaan kotiseuduilleen jälleenrakennustöihin. Tämä toiminta on linjassa viimeaikoina myös muualla Euroopassa virinneen ajatuksen kanssa siinä, että on tehokkaampaa auttaa turvapaikan hakijoita heidän lähtömaissaan. Lähtömaiden olot on pyrittävä saamaan sellaisiksi, että ihmisten ei enää tarvitse lähteä hakemaan turvaa usein vaarallisten taipaleiden takaa.

Salakuljettajat kuskaavat heppoisilla veneillään turvapaikan hakijoita etelästä pohjoiseen. Rohkenen olettaa, että sama ei toimi toisin päin.