VASTUSTATKO VASTARINTALIIKETTÄ?

Äärioikeisto järjesti Jyväskylässä mielenosoituksen ja rallikansa Neste -rallinsa. Molemmat työllistivät poliisia.

Oikeiston mielenilmaus karkasi käsistä ja muuttui väkivaltaiseksi. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan ainakin kolmea henkilöä on pahoinpidelty. Poliisi oli paikalla minuutissa, keskeytti väkivallan ja lopetti mielenosoituksen.

Poliisi toimi nopeasti ja ammattitaidolla. Ei jääty vatuloimaan ja ihmettelemään tilanteen kärjistymistä vaan toimittiin heti ja näin saatiin rajattua vahingot mahdollisimman vähäisiksi. Hyvä ME!

Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan myöskään Neste –rallissa, sillä poliisi joutui jälleen puuttumaan kymmenien katsojien ja ainakin yhden MM kilpailijan ylinopeuteen. Osa kaahaavista katsojista oli tainnut sekoittaa faktan ja fiktion. Sekaisin olivat menneet katsojan ja kilpailijan roolit.

Siirtymätaipaleella ylinopeutta ajaneella kilpailijalla puolestaan oli ollut mitä ilmeisimmin vaikeuksia orientoitua aikaan ja paikkaan, eli hahmottaa koska ollaan aidatulla kisaradalla ja koska sompaillaan muun liikenteen seassa aitaamattomilla ajoradoilla. Hämmästelen tätä, sillä kuljettajan kuppijakkaran vierellä istuu yleensä ammattitaitoinen kartanlukija, jonka nyt ainakin pitäisi tietää missä auto liikkuu ja mihin mutkaan ja hyppyyn saa milläkin nopeudella ajaa.

Jos kilpurin paikannus ei onnistu näilläkään nuoteilla, on auton kierrosluku- ja öljynpainemittarin väliin vielä tungettava navigaattorikin josta kisareitin jälkeen kuuluu napakalla naisen äänellä, OLET SAAPUNUT PÄÄMÄÄRÄÄN. Jos kuljettaja tästä huolimatta ajaa edelleen urku auki eikä kartturikaan reagoi ruutulippuun, kajahtaa kojelaudasta pomminvarmasti ”KÄÄNNY TAKAISIN MIKÄLI MAHDOLLISTA”

Luulisi noilla opeilla selviävän ilman aika- ja muita sakkoja.

Kun rallin palkinnot on jaettu ja paluuliikenne alkaa, kirjataan vielä monta ylinopeussakkoa ja moni kaahaa korttinsa hyllylle ihan vaan sen takia että jää tilanne päälle.

Jälkipyykkiä pestään ainakin äärioikeiston väkivaltaiseksi kääntyneen mellakan osalta.

Syytä olisi ruotia myös autoilua ja etenkin viimeaikoina lisääntyneitä – henkilöautolla rekan keulaan – tilanteita, joissa tavallisesti se henkilöautossaan yksin ollut kuljettaja menehtyy välittömästi.

Mikä ajaa ihmisen noin epätoivoiseen tekoon? Mikä ajaa ihmisen mellakoimaan kadulle? Mistä nämä lieveilmiöt kertovat? Miten näihin tulee puuttua jotta vältymme lisäuhreilta?

Itsetuhoiseen käyttäytymiseen on varmaan monta syytä, mutta uskon että myös yhtymäkohtia löytyy.

Talouden alamäki lisää työttömyyttä. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on vaikeuksia saada lääkärille aikaa. Kiven alla tuntuvat olevan erityisesti mielenterveyden palvelut. Juuri ne joita itsetuhoinen eniten kaipaa.

Yhteiskunta näyttää jakautuvan yhä selkeämmin hyvä- ja huonompiosaisiin. Hyväosaiset porskuttavat vauhdilla eteenpäin ja osa todella hyväosaisista eläkeläisistä muuttaa maihin joissa tulija saa 10 vuoden verovapauden.

Kun kotosuomessa vaaditaan palkkamalttia ja puhutaan yhteiskuntasopimuksesta, ottavat vuorineuvokset golf- ja tennismailansa ja lähtevät verovapaaseen etelän lämpöön.

Mielestäni ei ole mikään ihme että tällaisiin uutisiin kyllästyneet nuoret lähtevät kaduille. Pikemminkin ihme on että liikehdintää ei ole tapahtunut jo aiemmin.

Uskon että suurin osa mielenosoittajista kävelee kaduilla rauhanomaisin aikein, vilpittömänä tarkoituksenaan kansalaisoikeuteensa turvaten osoittaa mieltään epäkohtia vastaan.

Valitettavasti mukana on myös heitä joiden tarkoituksena on vain ja ainoastaan aiheuttaa epäjärjestystä ja häiriöitä. Tällaiset kiihkoilijat ja agitaattorit toimivat usein ennalta suunnitellulla tavalla ja provosoivat muita kulkueessa olijoita jopa väkivaltaan.

On surullista ja erittäin valitettavaa että jokaisen kansalaisen oikeudeksi säädettyä kokoontumis- ja mielipiteenilmaisun vapautta käytetään näin törkeällä tavalla hyväksi väkivallantekoja suunniteltaessa.

Jyväskylän tapahtumista huolimatta me emme saa rajoittaa taikka kaventaa mielipiteenilmaisun- ja kokoontumisenvapauttamme, emmekä alistaa niitä väkivallantekojen välineiksi. Sen sijaan meidän pitää jyrkästi torjua kaikenlainen mellakointi ja väkivallanteot.

Kenelläkään ei ole oikeuttaa käyttää väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. Ei millään perusteella, eikä missään tilanteessa.

Se mikä näyttää olevan jo normaalia toimintaa Etelä-Euroopassa ja jopa Ruotsissa, ei saa olla normaalia toimintaa meillä Suomessa.

Niin avoimia ja kansainvälisiä meistä ei saa koskaan tulla että me monikulttuurisuuden hengessä otamme avosylin vastaan ulkomailta vielä mellakan mallitkin.

MINÄ AINAKIN VASTUSTAN.

AHVENANMAAN TURVALLISUUDESTA

Julkisuudessa olleen tiedon mukaan puolustusministeri Jussi Niinistö kantaa huolta myös Ahvenanmaan turvallisuudesta.

Niinistö toteaa Itämeren tilanteen muuttuneen joten on aiheellista tarkastella myös Ahvenanmaan puolustusta.

Myös useat läntiset sotilasasiantuntijat ovat yleisesti arvioineet että jos Baltiassa taikka Itämerellä puhkeaa aseellinen konflikti, yrittää Venäjä miehittää Ahvenanmaan ja Gotlannin.

En ole puolustusvaliokunnan enkä ulkoasiainvaliokunnan jäsen, joten pohdiskelen tilannetta pelkästään rivikansanedustajana ja aktiivisena ja maanpuolustushenkisenä reserviläisenä.

Ensiksi ilmoitan yhtyväni ministeri Niinistön huoleen Ahvenanmaan turvallisuudesta sekä läntisten sotilasasiantuntijoiden kantaan siinä että todennäköisinä miehityskohteina olisivat juuri Ahvenanmaa ja Gotlanti.

Syy selviää pelkästään karttaa katsomalla. Se joka hallitsee noita saaria, hallitsee Itämerta ja Pohjanlahteakin.

Jos Suomi menettäisi Ahvenanmaan, menettäisi Suomi samalla meriyhteytensä. Suomi elää ja hengittää meriyhteytensä kautta. Tämä on syytä pitää mielessä.

Joitakin vuosia sitten Ruotsi deaktivoi Gotlannin puolustuksen ja veti sotilaansa mantereelle. Samassa yhteydessä Ruotsi tyhjäsi useita lentokoneidensa korpitukikohtia ja kaiken huipuksi vielä täytti hiekalla kallioihin louhitut puolustuslaitteiden paikat.

Operaatio tuli kalliiksi. Vaikka Jas Gripen ei suurikokoinen kone olekaan, niin ei se silti mahdu korpikuusen alaoksien alle. Hangaari pitää olla ainakin sirpalesuojana ja mekaanikoilla katto pään päällä huoltotöiden aikana.

Ruotsalaiset ovat huomanneet Itämeren ilmaston viilenneen ja tämän takia ryhtyneet reaktivoimaan jo kertaalleen deaktivoimiaan tukikohtia. Gotlantikaan ei enää ole ilman sotilaita ja hiekkaa kaivetaan jo kertaalleen maisemoiduista lentokonetukikohdista.

Oikeaa toimintaa – sanon minä!

Entäs sitten kotoinen Ahvenanmaamme? Kuinka Suomi turvaa ja takaa sen että vieraan vallan sotilassaapas ei astu Ahvenanmaan kallioille?

Vastaukseksi en kelpuuta kansainvälisiä sopimustekstejä. Jos Itämeren kylmiin aaltoihin alkaa putoilla kuumia hylsyjä, saa siinä vaiheessa Kansainliiton Ahvenanmaata koskevilla demilitarisointi -sopimuksilla pyyhkiä otsaltaan tuskan hikeä.

Ennustan että sopimuspaperit palavat yhtä aikaa ruudin kanssa. Toivon toki olevani väärässä, mutta sanon samalla että pessimisti ei pety silloinkaan kun optimisti on jo ojassa.

Olen neljän vuoden aikana todennut että Ahvenanmaa pitää erittäin tiukasti kiinni itsemääräämisoikeudestaan ja siitä että saari todellakin on demilitarisoitua aluetta.

Selvää on että Suomi noudattaa tekemiään kansainvälisiä sopimuksia, mutta selvää on myös että sopimuksia – ihan mitä sopimuksia tahansa – on syytä ajantasaistaa silloin kun huomaa ajan ajaneen sopimusten ohi.

Joissakin yhteyksissä on vihjailtu pienten vihreiden miesten valtaavan saaren. Itse en pelkkänä amatöörinä kuitenkaan usko vihreiden miesten uhkaan, sillä Ahvenanmaa on niin pieni väestöpohjaltaan että heidän keskuuteensa vähitellen ”turisteina” soluttautuvat sotilaat paljastuvat armotta.

Pienten vihreiden miesten toimintahan perustuu siihen että heitä ujutetaan maan rajan yli vähitellen ja heillä on kohdemaassaan ihan luonnollinen peitetehtävä. He saattavat toimia maassa kuukausia taikka jopa vuosikausia ennen varsinaista H-hetkeään.

He voivat tulla turisteina, pakolaisina taikka vaikka maatalouslomittajina. Ihan mikä tahansa rooli käy, kunhan se on uskottava, eikä herätä kohdemaan viranomaisissa epäilystä henkilön todellisesta tehtävästä.

Jos Ahvenanmaa otettaisiin haltuun vihreiden miesten avulla, heitä pitäisi amatöörin arvion mukaan olla maassa satoja. Kymmenet eivät vielä riitä neutraloimaan kohdealueen avainhenkilöitä.

Minä en siis usko tällaiseen vähitellen tapahtuvaan haltuunottoon, vaan luonnollisempana pitäisin selvää maahanlaskua. Muutama Antonov kuljetuskone hävittäjäparven saattelemana Ahvenanmaan ylle ja luukut auki.

Muutamassa minuutissa olisi ilmassa laskuvarjoja kun helmikuussa lunta, joten maan kamaralla marssisi äkkiä pataljoonakaupalla koulutettuja sotilaita.

Jos alapuolella ei olisi samalla tavalla koulutettuja vastaanottajia, olisi saari miehitetty muutamassa tunnissa.

Sen jälkeen sinne olisikin hankalaa päästä.

Pohdintojeni päätteeksi heitän pallon ahvenanmaalaisille päättäjille. Jos kävisi niin että kotisaaresi kalliota tallaisi sotilassaapas, niin mistä maasta haluaisit kävelijän olevan?

Mitä olet valmis tekemään että kävelijä olisi juuri Sinulle mieluisimmasta maasta?

POIMINTOJA UUTISVIRRASTA

Katselin eilen (26.7) Maikkarin kympin uutiset.

Uutisista jäi mieleeni edustajakollega Immosen fb viestistä noussut kohu ja juttu Unkarin ja Serbian rajalle rakennettavasta aidasta. Raja-aidasta tulee 170 kilometriä pitkä, 3 metriä korkea ja se maksaa noin 25 milj.euroa.

Immosen juttu oli paljon lyhyempi, matalampi ja ainakin tähän mennessä myös halvempi.

Aitajutussa haastateltiin Unkarin pääministeriä Viktor Orbania. Pääministeri Orban totesi haastattelussaan näin:

”Haluaisimme säilyttää Euroopan eurooppalaisille. Se vaatii panostusta myös muilta mailta. Mutta on myös jotain jota emme vain toivo vaan vaadimme: haluamme Unkarin unkarilaisille.
-Yksi asia, mistä meidän pitäisi puhua avoimesti ja suoraan on, että Eurooppaan saapuvien laittomien siirtolaisten ja terrorismin välillä on selvä linkki”

Minun mielestäni melko rohkeaa puhetta pääministeriltä. Nähtäväksi jää millaisen metelin tämä aiheuttaa mediassa – vai aiheuttaako mitään.

Moni on kysynyt mielipidettäni edustaja Immosen kirjoitukseen. En ole Immosen kirjoitusta laajemmin analysoinut, sillä se ei ole minun tehtäväni. Jokainen edustaja vastaa itse kirjoituksistaan ja puheistaan. Jos itse olisin juuri tuosta aiheesta kirjoittanut, olisin käyttänyt suomen kieltä ja toisenlaisia sanavalintoja.

Voin kuitenkin jo tässä kertoa että jos vielä joskus kirjoitan lähteväni ”vaalikentille vaalitaisteluun”, niin ei tarvitse lähettää poliisipartiota perään. Minä en aio sananmukaisesti taistella kenenkään kanssa, vaikka ehkä tuollaista kielikuvaa käytänkin.

Uskon myös että yksikään ”Kansainvälistä” laulava henkilö ei laulaessaan tarkoita että hän laulun loputtua ponkaisee työväentalosta ulos ja ryhtyy ryskyin murtamaan pakkovaltaa ja lyömään alas koko vanhaa maailmaa. Kyseessä on minun tulkintani mukaan jo aikansa elänyt kielikuva, jota ei pidä ottaa ihan kirjaimellisesti – edes professorien.

VÄÄRINKÄSITYKSIÄ…

…Olen ymmärtänyt kansanedustajan toimeni niin että minun tulee kaikin tavoin edistää omien kansalaistemme asioita, siis Sinun ja Sinun ystäviesi ja myös heidän joita et ystäviksesi tunne taikka lue.

Kun kotimaan asiat saadaan kuntoon ja jos vielä voimia riittää, niin sitten on mahdollista auttaa myös muiden maiden kansalaisia. Tällä hetkellä minä pidän etusijalla meitä suomalaisia.

Niinpä niin; rasisti, fasisti ja mitä niitä nimityksiä nyt onkaan.

Viime viikkojen uutisoinnin perusteella suomalaisten huomio näyttää siirtyneen kotimaan kamaralta Välimeren rannoille. Kreikan rahapula ja meren takaa ajelehtivat pakolaiset. Ongelma on siellä ja hoitajat täällä. Vähän huononlainen yhtälö.

Olisi hyvä muistaa että viiden miljoonan kansa ei kykene ruokkimaan ja elättämään sen enempää Kreikkaa kun Afrikasta tulvivia satoja tuhansia pakolaisiakaan.

Tällä viiden miljoonan kansalla on ihan täysi työ pitää huolta itsestään. Myös tämä pitäisi muistaa, etenkin meidän kansanedustajien.

Tämän päiväisessä (21.7) Arvopaperi-lehdessä oli juttu työllisyystilanteestamme. Ei näytä hyvältä. Ei todellakaan!

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste on nyt tasan 10%. Vuosi sitten luku oli 9,2. Suunta on huono. Lehden mukaan työttömiä oli kesäkuussa 280 000, eli 22 000 enemmän kun vuosi sitten.

Jos ei meno muutu, saattaa Säkkijärven polkka vaihtua kreikkkalaiseen zorbas -tanssiin melko nopeasti ja Koskenkorvakin terveellisempään oliiviöljyyn.

No mikä menoa muuttaisi niin jotta saisimme käännetyksi talouttamme kasvu-uralle?

Taloustietäjät puhuvat viennin lisäämisestä. Hyvähän siitä on puhua, mutta millä lisäät vientiä jos Suomessa valmistetut tuotteet ovat kilpailijamaiden tuotteita kalliimpia.

Minun käsitykseni mukaan vain ja ainoastaan tuotteiden hintaa laskemalla parannamme niiden kilpailukykyä ja sitä kautta lisäämme vientiä ja luonnollisesti myös työpaikkoja.

Tuotteiden raaka-aineiden, valmistamiseen käytettävän energian ja tuotteiden jakeluun käytettävän logistiikan kustannuksissa ei enää ole tinkimisen varaa, joten jäljelle jää se kaikkein vaikein, eli työvoimakustannukset.

Meitä Perussuomalaisia on kutsuttu milloin milläkin nimellä, joskus meitä on sanottu myös työväenpuolueeksi. Mielestäni on aiheellista pohdiskella olemmeko pelkästään työssä käyvien puolue, vai edustammeko työntekijöitä laajemminkin.

Jos päädytään siihen että olemme pelkästään työssä käyvien puolue, riittää että seisomme ammattiliittojen rinnalla ja sanomme että saavutettuihin etuuksiin ei saa kajota.

Näinhän ammattiliitotkin näyttävät tekevän. He ovat työssä käyvien jäsentensä edunvalvojia.

Minä laajentaisin käsitteen koskemaan myös työttömiä ja työnantajia.

Niputan nämä yhteen, sillä ilman työnantajaa ei ole työntekijääkään ja päin vastoin.

Työnantajan ja työn tekijän keskinäinen hyötysuhde, symbioosi, on erityisen tärkeää Suomessa koska meillä on paljon PK yrityksiä. Suuria yrityksiä on valitettavan vähän.

Minä käsitän oman puolueeni laajemmassa merkityksessä niin, että meidän tulee kantaa huolta yhtälailla työntekijöistä kuin työnantajistakin.

Arvopaperi-lehden lisäksi selasin myös Talouselämä -lehteä. Lehdessä olleessa jutussa todettiin että SAK:n liitot vastustavat työajan pidennystä. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly oli todennut että ”Sadan tunnin työajan pidennyksillä ja palkan alennuksilla ei neuvottelupöytään tulla”

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT kertoo irtaantuvansa yhteiskuntasopimuksesta. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa että työajan pidentäminen on poissuljettu mahdollisuus.

Minä ymmärrän liittojen puheenjohtajien kannan, sillä heidän velvollisuutensa on puolustaa palkanmaksajiensa eli työssä käyvien etuja. Voipi olla kyyti kylmää jos lähtee vapaaehtoisesti heikentämään johtamansa liiton työntekijöiden etuja.

No näitä kommenteja lukiessani mietin että miten esimerkiksi SAK:n, AKT:n ja STTK:n puheenjohtajat ostavat itselleen auton. Toimivatko he niin, että he kävelevät ensimmäiseen eteen tulevaan autoliikkeeseen ja ostavat mieluisan auton sen enempää hintalappuun katsomatta. Saattavatpa he näin tehdä.

Minä luulen että keskiverto kansalainen menettelee toisella tavalla. Uskon että hintavertailua tehdään pitemmän aikaa ja useamman automerkin välillä ja luulempa vielä että sitä kauppaakin hierotaan useammassa autoliikkeessä.

Eli KILPAILUTETAAN auton myyjiä.

Kun tavallinen kansalainen ihan luonnollisesti kilpailuttaa automyyjät, niin miten toimii suomalainen työnantaja? Aika moni toimii samalla tavalla työntekijöiden suhteen.

Heillä on siihen oikeus, samalla tavalla kun meillä muilla on oikeus valita automyyjämme.

Minä tunnen monta ohitusleikattua ja verenpainelääkityksellä olevaa työnantajaa jotka heräävät aamulla viideltä miettimään miten saisivat yritykseen töitä ja sitä kautta työllistettyä työntekijänsä. Heille työntekijät ovat kaikki tuttuja, jotkut jopa perhetuttuja joiden työllistäminen on muutakin kun vain ”työllistämistä”.

Nämä itsensä henkihieveriin ajavat ”toimitusjohtajat” ovat oman yrityksensä jokapaikanhöyliä jotka sanan mukaisesti laittavat itsensä joka päivä likoon jotta voisivat maksaa palkan työntekijöilleen. Heille oman kylän ihmisten työllistäminen on kunnia-asia, kuten lihatiski oli aikoinaan Väinö Purjeelle.

Väinö piti tiskistään huolen ja nämä pienten yritysten vetäjät omista työntekijöistään.

Kun henkilön työllistäminen kaikkine sivukuluineen on Suomessa erittäin monimutkaista ja kallista, on vaarana yrityksen lopettaminen. Toinen vaihtoehto on tinkiä periaatteistaan ja siirtää toiminta johonkin halvempaa maahan.

Kenen etu tämä on? Kuka tästä hyötyy? Ei ainakaan suomalainen veronmaksaja eikä se työttömäksi jäänyt.

Olen puhunut jouston puolesta jo pitkään. On vähitellen myönnettävä että tangoon tarvitaan kaksi ja sama tahti on työmarkkinoillakin. Yksipuolisilla saneluilla ei kauaa tehdassaleissa liihotella.

Kysyn ihan suoraan että mitä ammattiliittojen johtajat tekevät jos suomalaisia työntekijöitä korvataan ulkolaisilla. Kilpailuttamalla tämä on mahdollista.

Muistamani mukaan pekkaspäivät, lomaltapaluurahat ym. etuudet tulivat työntekijöille silloin kun teollisuudellamme meni hyvin, elettiin noususuhdannetta. Silloin oli varaa maksaa työntekijöille parempaa palkkaa ja lisätä myös muita etuuksia. Se on ollut siinä ajassa oiva keino palkita työntekijöitä.

Valitettavasti tilanne ei ole enää sama. Tämän takia olisi aiheellista pohtia kuinka pitkään meillä on varaa jatkaa nykyisillä ehdoilla.

Mielestäni jonkinlaista joustoa tarvitaan nyt kaikilta jotta kykenemme säilyttämään edes nämä nykyiset työpaikat.

Yhteisistä pelisäännöistä sopiminen ja sopimusten noudattaminen on paras vaihtoehto ja lakkoilu se huonoin.

Jokainen voi mielessään pohtia kumpi on tärkeämpää; hieman heikommin etuuksin turvattu työpaikka vai kova palkka ja hyvät etuudet ja niiden riskinä oleva työpaikan menettäminen.

Asioita voi käsittää niin monella tavalla!

OPPIA IKÄ KAIKKI

Venäläisten oppitunti median harhauttamisesta:

Helsingissä pidettiin Etyj-juhlakokokous. Kokouksessa oli tarkoitus muistella 40 vuotta sitten synnytettyä Helsingin henkeä ja samalla nostaa neuvottelupöytään Venäjän toimet Kaukasuksella.

Vihreistä miehistä ja heidän aseidensa alkuperästä on puhuttu kuukausi tolkulla. Puheiden perusteella jotoksen alkupää näyttää olevan Venäjällä, vaikka venäläiset asian kiistävätkin. Kansainvälisten uutistoimistojen hankkima kuvamateriaali on niin vakuuttava että venäläisten kiistoon ei enää uskota.

Kaukasuksen operaatiota ei lasketa Venäjälle kunniaksi ja käsitykseni mukaan juhlakokouksessa oli tarkoitus keskustella juuri tästä arasta aiheesta.

Selvää lienee etteivät ainakaan kaikki puheenvuorot olisi olleet mieluista kuultavaa venäläisille kokousosanottajille. Jos ei halua saada julkisesti kritiikkiä, on viisaampaa välttää tilanteita joissa joutuu kritiikille alttiiksi. Lieneekö sattumaa vai taitavasti suunniteltu juttu että kokouksessa oli läsnä vain heidän Etyjin terrorismin vastaisen toiminnan erityisedustajansa Nikolai Kovaljov. Muu valtuuskunta ei osallistunut kokoukseen.

Euroopan Unionissa laadittiin keväällä lista niistä venäläisistä vaikuttajista joita ei toivota EU:n alueelle. Tällainen Persona non grata – lista toimii tietenkin myös toisin päin. Jos on tiedossa kokous jossa mahdollisesti käsitellään venäläisille arkaluontoisia asioita, voi ilmoittaa kokouksen osanottajiksi juuri nämä estolistalla olevat henkilöt.

Kun henkilöitä ei päästetä maahan, on olemassa syy vapaasti arvostella ja kritisoida kulloisenkin kokouksen järjestäjämaata väittämällä että emme voi neuvotella kun te ette edes päästä meidän neuvottelijoitamme kokouspaikalle.

Estettyjä henkilöitä aletaan helposti pitää marttyyreina ja esimerkiksi Etyj kokouksessa taisi käydä juuri tällä tavalla. Suomalainen media kirjoitti palstametrikaupalla siitä että Venäläisiä ei päästetä maahan , mutta ei juuri sanallakaan maininnut Kaukasuksen vihreistä miehistä ja heidän alkuperästään.

Näin mediaa vietiin vipukelkalla harhauttamalla sen huomio pois kokouksen asialistalla olevista asioista. Jos haluat salata oleellisen, nosta epäoleellinen valokeilaan ja keskusteluun, näin yksinkertaista se on.

Venäläiset hallitsevat poliittisen taktikoinnin ja median juoksuttamisen. Ei se ole tyhmä joka juoksuttaa, vaan se joka juoksee.

Kreikkalaisten oppituntunti EU:n juoksuttamisesta:

Yleisesti on tiedossa Kreikan tilanne, joten sitä ei ole tarpeen enemmälti selvittää.

Sen sijaan pyydän kiinnittämään huomiota EU:n päätöksentekojärjestelmään. Kreikka on antanut oivan oppitunnin siitä että teet mitä teet taikka jätät senkin tekemättä, niin tästä huolimatta muut EU maat paapovat uppiniskaista jäsentä ja houkuttelevat tämän keinoja kaihtamatta takaisin neuvottelupöytään.

Tämä näytelmä on nyt nähty niin monta kertaa että käsikirjoitus lienee kaikille jo tuttu.

Meidän suomalaisten on hyvä muistaa tämä kun seuraavan kerran joudumme jollekin EU:n sanktiolistalle. Näitä listojahan on jo monenlaisia. Esimerkiksi kelvannee vaikkapa minulle niin mieluisa suurpeto- ja maatalouspolitiikka.

Kun susi on harvinaisena ja uhanalaisena eläinlajina rauhoitettu, on Suomen velvollisuus huolehtia osaltaan susikannan säilymisestä alueellaan. Viranomaisemme ovat EU määräysten pelossa laatineet oikein susikannan hoitosuunnitelmankin.

Sama koskee tietenkin myös karhua. Jos emme noudata EU:n määräämiä ohjeita, niin meille tulee ”sanktioita”. Voi hyvänen aika sentään!

Miten luulette kreikkalaisten suhtautuvan tällaisiin ”sanktiolistoihin”?

13.12.2014 tuli voimaan uusi EU:n asetus kalastus- ja vesiviljelytuotteiden markkinointijärjestelystä. Asetus velvoittaa kalakauppiasta ilmoittamaan myymänsä kalan tieteellisen nimen ja pyyntitavan. Jos ei kalatiskin reunassa lue että suomalainen, verkolla Lappajärvestä pyydystetty ahven (Perca fluviatilis) 5e/kg, rikkoo kalakauppias EU asetusta. Sanktioita voi vain arvailla.

Entäs sitten maataloudelle asetetut määräajat? Viljelijän on määrättyyn päivään mennessä kylvettävä peltotilkkunsa, määrättynä ajankohtana on ruiskutettava kasvinsuojeluaineet ja ruiskuttajalla on oltava vielä tietynlainen koulutuskin jne…

Samat määräykset koskevat montaa muutakin toimialaa. Omat virkamiehemme on peloteltu niin hengettömiksi että joka ripsausta on noudatettava ja noudattamista valvotaan.

Minäpä kysyn nyt toisen kerran että miten nämä samat MÄÄRÄYKSET on hoideltu Kreikassa?

Jos ei tästä Kreikan oopperasta muuta opita, niin yritetään nyt oppia ainakin sen verran että näyttää olevan ihan yksi lysti noudattaako joku jäsenmaa pilkun tarkasti jotakin Brysselissä laadittua määräystä taikka direktiiviä vai eikö noudata.

Jos Suomi päättää kansallisen etumme nimissä viitata kintaalla jollekin meidän oloihimme soveltumattomalle direktiiville, niin seuraamuksista ei näemmä ainakaan Kreikan esimerkin valossa kannata huolehtia. Suomea ei päästetä pois EU:n nettomaksajan roolista vaikka miten pullikoisimme direktiivejä vastaan. Tämän takia meidän on otettava yhä paremmin huomioon oma kansallinen etumme suhteessa EU:sta tuleviin direktiiveihin. Mallioppilaan rooli maksaa meille liikaa.

Jokisella oli eväät levällään ja EU:lla näyttää olevan päätöksentekomekanismi.

Ooppera on kallis taiteen laji ja kreikkalaisten järjestämä näytös eritoten.

KESÄPAKINA

RAHA-ASIOITA..

Risto ja Riitta, sekä heidän kaksoispoikansa Pekka ja Pätkä halusivat ostaa asunto-osakkeen Helsingistä. Kauppaa varten he tarvitsivat pankista lainaa.

Risto työskenteli insinöörinä matkapuhelimia valmistavassa yrityksessä ja Riitta vapaana toimittajana. Kaksoispojat kuluttivat aikaansa lukiossa.

Lainaneuvotteluissa pankin rahoituspäällikkö arvioi riskin pieneksi ja myönsi nopeasti asuntolainan.

Pankista poistuessaan pariskunta käveli autoliikkeen ohi. Sattuman oikusta he poikkesivat liikkeeseen -ihan vaan katsomaan kulkupelejä.

Paikalle asteli vuoden myyjän tittelin voittanut myyntitykki joka sai pian pariskunnan ymmärtämään että pitäähän heillä nyt auto olla, kun se on kaikilla muillakin.

Risto ja Riitta poistuivat autoliikkeestä omalla autolla ja kolme kymppiä köyhempinä.

Asunto ostettiin ja autolla ajeltiin kotimaassa ja lentokoneilla ulkomailla. Lainaa lyhennettiin ohjelman mukaisesti.

Äkkiä ja arvaamatta matkapuhelimia valmistanut yritys saneerasi henkilökuntaansa ja Risto sai potkut. Myös Riitan kynä tylsyi, eivätkä hänen juttunsa enää käyneet kaupaksi.

Perheen tulot pienenivät merkittävästi ja samaan aikaan kaksoispojista oli kasvanut täysiä miehiä, joilla oli nuorten miesten menot mutta ei tuloja.

Kun elämä oli työttömänä tukalaa, virkisti perhe henkistä jaksamistaan matkustelemalla edelleen ulkomaille. Muutenkin elintaso säilyi entisenlaisena vaikka tuloja ei juuri enää ollut.

Tilanne ajautui vähitellen siihen että yhä enemmän laskuja jäi maksamatta ja hätäisimpiä maksuja jouduttiin hoitamaan pikavippifirmojen lyhyillä lainoilla. Asunto-osakeyhtiökin alkoi karhuamaan maksamattomia yhtiövastikkeita ja kun karhuaminenkaan ei tuottanut tulosta päätti yhtiökokous lunastaa osakkeet yhtiön haltuun.

Pariskunta kävi pankissa josta luvattiin tilapäistä helpotusta. Lupausta antaessaan ymmärtäväinen rahoituspäällikkö totesi että perheen muuttuneen taloudellisen tilanteen takia perheen on luonnollisesti muutettava myös kulutustottumuksiaan.

Näin luvattiin tehdä ja saatiinkin hetken hengähdystauko tukalaan rahatilanteeseen. Lupauksista huolimatta kulutustottumuksia ei kuitenkaan muutettu ja lokoisaa elämää matkusteluineen jatkettiin edelleen selvällä lainarahalla.

Pää tuli äkkiä vetävän käteen myös tässä asiassa ja jälleen oltiin pankin rahoituspäällikön juttusilla. Leppoisasta luonteestaan tunnettu rahoituspäällikkö oli tiukentanut asennettaan ja totesi että pankki haluaa pitää Riston ja Riitan edelleen asiakkaanaan, mutta sillä edellytyksellä että pariskunta korjaa nyt jyrkästi kulutustottumuksensa ja sananmukaisesti laittaa suun säkkiä myöten.

Tällainen vaatimus ylitti Riston ja Riitan sietokyvyn. Risto ilmoitti että rahoittajan vaatimukset loukkaavat perheen itsemääräämisoikeutta ja loukkaavat myös heitä ihmisinä. Risto vaati pankilta kunnioittavampaa käytöstä ja kohtelua ja totesi lopuksi että perheen kesken järjestetään nyt äänestys siitä muutetaanko toimintatapoja vai eikö muuteta ja jos muutetaan niin mitä tapoja ja minkä verran vai eikö muuteta mitään tapoja minkään vertaa vai joitakin tapoja ja osittain.

Risto lupasi lähettää rahoituspäällikölle kirjeen jossa hän selostaa perheen päätöksen ja päätöksen perusteet, sekä ilmoittaa kuinka perhe tulee velkojiinsa suhtautumaan.

Pankissa odoteltiin Riston kirjettä. Odottelun aikana rahoituspäällikkö kävi neuvotteluja muun rahoitusryhmän kanssa siitä miten Riston ja Riitan asiaan olisi järkevintä suhtautua.

Kun Riston kirje viimein ja vihdoin useiden päivien jälkeen tuli pankkiin, todettiin oitis että kirjeessä ei ole minkäänlaista sitoutumista mihinkään maksuohjelmaan.

Asiaa hämmästeltiin ja viimein päätettiin kysyä Ristolta että onko tämä nyt perheen viimeinen kanta. Risto totesi lähettäneensä erehdyksessä väärän kirjeen ja lupasi lähettää oikeaa tietoa myöhemmin.

Oikeaa tietoa odoteltiin jälleen useita päiviä. Kun seuraava kirje vihdoin tuli, siinä luki lyhyesti että velalliset eivät suostu velkojien vaatimuksiin.

Erityistä hämmästystä pankin henkilökunnan keskuudessa herätti Riston ilmoitus että koska he ovat nyt päättäneet sanoa jyrkän EI KÄY pankin rahoitusohjelmalle, niin heillä on tämän ilmoituksen jälkeen entistä vahvempi neuvotteluasema uusia lainaehtoja sovittaessa, sillä pankista on ilmoitettu että pankki haluaa edelleen pitää Riston ja Riitan asiakkainaan.

Minä luulen että tällainen kuviteltu tapaus ei ole Suomessa mahdollinen mutta näyttää olevan ihan arkipäivää ulkomailla.

Kysyn Sinulta ihan suoraan että lainaisitko Sinä rahaa Ristolle ja Riitalle ( toim.Huom: nimet muutettu)

Reijo

KOKIN PAINAJAINEN…

…On se kun joku haluaa kaivaa vain rusinat pullasta taikka pelkät sattumat keitosta.

Poliitikon painajaisesta puhutaan silloin kun joku toinen sanoo mitä mieltä Sinun pitää jostakin asiasta olla.

Sattumien saalistaminen taikka rusinoiden kaivelu ei kuulu hyviin pöytätapoihin. Hyviin pöytätapoihin ei kuulu myöskään se että yhteisessä neuvottelupöydässä yhteisesti sovitusta päätöksestä lipsutaan. Ainakaan ilman selvää syytä.

Suomi on edellisten hallitusten aikana ollut yhteisessä neuvottelupöydässä – siinä legendaarisessa päätöksenteon ytimessä- muiden EU maiden kanssa.

Tuossa pöydässä on yhteisesti sovittu monenlaisista asioista, myös Ukrainan kriisin takia Venäjään kohdistettavista pakotteista. Oletettavaa oli että pakotteet aikaansaavat vastapakotteita joita kohtaan esitetään taas EU:n puolelta pakotteita joita kohtaan taas Venäjä esittää vastapakotteita ja niin edelleen…

Venäjää vastaan kohdistettuihin pakotteisiin kuului myös luettelo henkilöistä joita ei toivota EU:n jäsenmaiden alueelle. Näiden henkilöiden joukossa on myös Venäjän alahuoneen eli duuman puhemies Sergei Naryshkin. Merkittävä henkilö siis.

Kun on edellisen hallituksen aikana yhteisesti sovittu että estolistaa noudatetaan, niin nykyisen hallituksenkin on listaa noudatettava, vaikka asia tuntuisi kuinka vaikealta.

Suomi on perinteisesti pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihinsa. Olemme tämän pyrkimyksen takia joutuneet taiteilemaan joskus hyvinkin liukkaalla jäällä, mutta toistaiseksi olemme pysyneet pystyssä.

Nyt näyttää hankalalta tasapainoilu EU:n kanssa tekemiemme sopimusten ja itäisen naapurimme välillä. Tilanne on nyt vähän tuon alussa mainitsemani poliitikon painajaisen kaltainen. Joku toinen sanoo meille suomalaisille mitä mieltä meidän pitää asioista olla.

Suomi ei voi kaivella vain meille hyviä ja myönteisiä asioita EU:sta ja jättää vaikeat ja hankalat asiat muiden jäsenmaiden hoidettavaksi. Se ei kertakaikkiaan käy. On otettava koko paketti.

Tähän saakka niin sanotut parempiosaiset ovat hehkuttaneet EU:n ihanuutta ja katsoneet vistoon meitä EU kriitikoita. Impivaaralaisistakin on puhuttu.

Vähitellen alkaa unionin ihanuus paljastumaan kaikkein intomielisimmillekin EU fanaatikoille. Yhteisvaluutta, Kreikka, Lambedusaan uitetut pakolaiset ja nyt on sylissä Venäjän vetäytyminen ETYJ 40 -vuotisjuhlakokouksesta.

On taloudellista ongelmaa, on pakolaisongelmaa ja päälle päätteeksi pukkaa vielä poliittista kriisiäkin.

Minä olen sitä mieltä että Suomen olisi kaikkein parasta elellä ihan omissa oloissaan ja pysytellä sovussa muiden maiden kanssa. Vaikka jotkut pitäisivätkin sitä Impivaaralaisena ajatteluna.

Suomella on pitkät perinteet yhteistyöstä Venäjän kanssa. Nyt on vaarassa että tämä perinne romuttuu ihan vaan sen takia että Suomi joutuu noudattamaan tekemiään kansainvälisiä sopimuksia.

Rohkenen väittää että ilmiriita Venäjän ja EU:n välillä ei ole kenenkään etu. Ei yhdenkään EU jäsenmaan, eikä luullakseni myöskään Venäjän. Sopu olisi kaikille paras.

Jokaisella maalla ja varsinkin itsensä suurvallaksi lukevalla Venäjällä on oma kunniansa. Tämän kunnian puolustaminen saattaa johtaa tekoihin joiden rinnalla Lambedusan pakolaisongelma on hyttysen ininää.

Ehkäpä nyt olisi paikallaan ottaa vaikka aikalisä jotta ei kilvan aseteltaisi vastakkaisille neuvottelukumppaneille pakotteita pakotteiden perään.

Jos on itsetunto kunnossa, on varaa antaa mahdollisuus myös toiselle osapuolelle pohtia ja perustella toimijaan.

Vielä ei ole tapahtunut mitään peruuttamatonta. Itse henkilöidenvälisiä riitoja sovitellessani totesin usein että eiköhän tässä ole nyt sattunut jonkunlainen väärinkäsitys. Tähän mahdollisuuteen moni tarttui ja sen avulla pääsimme aloittamaan sovinnon hieromisen ilman että kukaan joutui kunniapakkotilanteessa menettämään kasvojaan.

Maiden välillä vetoaminen väärinkäsitykseen ei välttämättä ihan suoraan toimi, mutta sellainen neuvottelun avaus on löydettävä johon kaikki osapuolet voivat tarttua menettämättä kunniaansa.

Suomen ja suomalaisten päättäjien kunnia-asia on pitää kiinni tekemistämme sopimuksista, mutta kunniakasta on myös ymmärtää toista neuvotteluosapuolta. Tämänkaltaisen toiminnan soisin leviävän laajemminkin EU:n alueella.

Reijo

KANSAN OIKEUSTAJUSTA

Emeritusprofessori Jukka Kemppinen julkaisi blogissaan 25.6.2015 kirjoituksen ”Oikeusministerin onnettomuus”.

Kirjoituksessaan Kemppinen arvostelee kovin sanoin työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmiä. Kemppisen vuodatus päättyy näin: ”En tiedä, miten tuli mieleen Groucho Marxin repliikki Chicosta eräässä elokuvassa- ”tuo mies puhuu kuin idiootti, hän näyttää idiootilta, mutta älkää antako sen pettää itseänne: hän on idiootti”.

Melko kovaa tekstiä eläköityneeltä professorilta.

Kemppinen kritisoi kirjoituksessaan ministeri Lindströmin ilmoitusta perustaa työryhmä pohtimaan ja selvittämään ovatko rikoksista annettavat rangaistukset oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen.

Käsitykseni mukaan Kemppinen pitää tuollaista selvitystä tarpeettomana koska tuo arviointi on tuomioistuimien tehtävä.

On totta että käräjätuomarit ja lautamiehet arvioivat kulloisenkin jutun päätöstä pohtiessaan tuota samaa asiaa. Yksittäisten juttujen osalta noudatetaan jutun tekoajankohdan lakia ja sitä soveltaa tietenkin tuomioistuin.

Meillä kansanedustajilla taikka ministereillä ei ole oikeutta puuttua yksittäisen jutun rangaistukseen. Mutta yleisellä tasolla meillä on oikeus ja minä väitän että jopa velvollisuus seurata jutuista annettavia tuomioita.

Oikaiskaa jos olen ymmärtänyt asemani väärin, mutta ainakin toistaiseksi minä olen siinä luulossa että me kansanedustajat laadimme lakeja joita meidän kaikkien on noudatettava. Jos rikkoo lakia saattaa joutua oikeuden eteen.

Kun lakia laaditaan, tulee lain olla sellainen että se vastaa tätä Kemppisen parjaamaa yleistä oikeuskäsitystä. Minä rohkenen väittää että kansalaisten oikeuskäsitys on huomattavasti vahvemmalla pohjalla mitä emeritusprofessori Kemppinen kirjoituksessaan antaa ymmärtää.

Minulla ei kansan edustajana ole mitään syytä taikka halua lähteä aliarvioimaan yleistä oikeuskäsitystä.

Kemppinen kysyy kirjoituksessaan mitä tehdään jos työryhmä tutkimuksessaan päätyisikin siihen etteivät rangaistukset ole oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Professorismiehenä, vaikkakin jo eläköityneenä, Hän vastaa itse omaan kysymykseensä toteamalla että normaali, perustuslain mukainen tapa on lainmuutos eduskunnassa.

Tämä on järkeenkäypää tekstiä ihan meille maallikoillekin, mutta sitten tulee Kemppiseltä sellainen heitto jota on vaikeaa sulatella. Nimittäin Kemppinen kirjoittaa ”Jos tuollainen kuviteltu muutos tehtäisiin asiantuntemattomasti, kuten lienee tarkoitus, seurauksena on todella suuri sekasorto.

Jos emeritusprofessori Kemppinen todella tarkoittaa mitä kirjoitti, niin onnettomuus taisi sattua Hänelle itselleen eikä ministeri Lindströmille.

Onko Kemppinen todella sitä mieltä että Suomen eduskunnassa lähdetään laatimaan lakeja ihan vakain tuumin ja harkiten asiantuntemattomasti? Ei kai?

Lakeja laadittaessa valiokunnissa kuullaan asiantuntijoina professoreja, tohtoreita ja muita joilla on poikkeuksellinen asiantuntemus juuri siitä käsiteltävästä asiasta. Ainakaan minulla ei ole tiedossa yhtään tarkoituksella ”asiantuntemattomasti” laadittua lakia.

Otan meille tavallisille maallikoillekin avautuvan yksinkertaisen vertauksen lain laadinnasta:

Eduskunta laatii lain ja siihen tarvittavat pykälät eri tekojen tunnusmerkistöineen ja kuhunkin pykälään rangaistusasteikon liukumineen.

Tämä on ikään kuin työmääräys tuomioistuimille. Jos juttu tulee tuomioistuimeen, siellä selvitetään täyttääkö se jonkun teon tunnusmerkistön, jos täyttää, niin millainen rangaistus siitä langetetaan, vai langetetaanko ollenkaan.

Tämä siis erittäin yksinkertaisesti sanottuna.

Sama kansankielellä. Henkilö X päättää rakentaa talon. Hänellä on taloon piirustukset asemakaavoineen ja tietty budjetti. Hän antaa työmääräyksen talon rakentamisesta rakennusyhtiölle.

Yleisen oikeustajun mukaan rakennusyhtiön tulee rakentaa täsmälleen piirustusten mukainen talo sille paikalle jolle se on suunniteltu ja vieläpä pitäytyä budjetissakin. Tunnusmerkistön kaikkien kohtien tulee täyttyä sovitulla tavalla.

Kun julkisuudessakin on paljon keskusteltu rakennuksissa olevasta homeesta ja keskustelun yhteydessä on pohdittu jopa voimassa olevien rakennusmääräysten tarkistamista, niin onko outoa ja ei toivottua se että ministeriössä perustetaan työryhmä pohtimaan rakennusmääräysten ajanmukaisuutta?

Mielestäni ei ole. Yleinen keskustelu ja kansalaisten mielipiteet pitää huomioida eduskunnassa ja ministeriöissä, sillä ei kai kukaan nyt ihan tosissaan väitä että kaikki järki ja viisaus asuu yliopistoissa, eduskunnassa taikka ministeriöissä.

Jukka Kemppinen päätti kirjoituksensa sitaattiin.

Minä siteeraan kirjailija Simo Puupposen nimimerkillä ”AAPELI” kirjoittamaa romaania ”SIUNATTU HULLUUS”

Hyviä ihmisiä on vähän, tosi pahoja vielä vähemmän, mutta onneksi meitä siunatusti hulluja on lukematon joukko”

Niin, ketkä meistä mihinkin joukkoon itsensä lukevat?

OIKEUS JA KOHTUUS

Tapanilan tapahtumista on kirjoitettu paljon. Myös minun mielipidettäni on kyselty. Vastaan huutoon ja kerron ajatuksiani. Tässä tuuminkini.

Ensiksi muistutan Lukijoitani siitä että meillä Suomessa on erinomaisella tavalla eroteltu lainsäädäntö ja sen toimeenpanovalta. Pidetään puurot ja vellit eri lautasella.

Olen kansanedustajana säätämässä lakeja, joten en voi olla niitä toimeenpanemassa, enkä lausua mielipidettäni jostakin yksittäisestä tuomiosta. Jos näin tekisin niin silloin minä lain säätäjänä harppaisin toimeenpanovallan puolelle ja se ei olisi perustuslakimme mukaan oikein. Ei ole hyvä istua kahdella jakkaralla. Toinen on valittava ja minun jakkarani on kaikkien tiedossa.

Toiseksi haluan kertoa että esitutkintapöytäkirjoja kasanneena ja niitä lukeneena tiedän vuoren varmasti pöytäkirjoissa olevan paljon sellaista tietoa jota ei lööppilehdistä löydy.

Kun en ole lukenut Tapanilan joukkoraiskauksen nimellä uutisoidun jutun esitutkintapöytäkirjoja, olen täysin julkisuudessa olleen tiedon varassa.

Tämän takia pitää olla tarkkana lausumissaan. Huolimattomilla heitoilla voi satuttaa ja aiheuttaa mielipahaa jutun asianosaisille.

Asianosaisiahan ovat ainakin asianomistaja ja vastaaja(t). Asianomistajan ja vastaajien ikä huomioiden asianosaisuus taitaa ulottua osittain myös Heidän huoltajiinsa.

Ihan yleisellä tasolla totean että lain kirjaimen rikkominen ei ole hyväksyttävää. Ei kenenkään tekemänä eikä missään muodossa. Jos pitää valita se kaikkein pahin ja vastenmielisin rikoksen tunnusmerkistön täyttävä teko, niin minun mittapuuni mukaan se löytyy juuri seksuaalisen väkivallan ja erityisesti avuttomassa tilassa olevaan henkilöön kohdistuvan teon tiimoilta.

Korostan että en hyväksy mitään rikoksen tunnusmerkistön täyttävää tekoa, mutta tunnustan samalla että jos kaksi suurin piirtein saman tasoista, ikäistä ja kuntoista miestä ottavat mittaa toisistaan, ja toinen jää altavastaajaksi, niin en sellaisen teon takia yöuniani menetä.

Jos teko kohdistuu huomattavasti heikommassa asemassa olevaan henkilöön ja tekijöitä on useampia, jotka fyysistä voimaa taikka jopa jotain astaloa käyttämällä toteuttavat tekonsa heikomman vastusteluista huolimatta, pidän tekoa törkeänä. Erityisen törkeänä pidän avuttomassa tilassa olevan uhrin genitaalialueelle kohdistuvaa väkivaltaa.

Minä en nyt puhu minkään yksittäisen teon tunnusmerkistöstä, vaan pelkästään yleisellä tasolla, enkä oman mittapuuni mukaan näe eroa sillä riisutaanko uhri ja kuinka pitkään väkivallanteko ajallisesti kestää. Sekuntikin on liikaa. Oikeusoppineet tarkastelevat tekoa sen tunnusmerkistön mukaan ja joutuvat ottamaan kantaa teon koko tunnusmerkistöön. Täyttyykö se vai jääkö vajaaksi.

24.7 esitetyssä A studio-ohjelmassa haastateltiin Tapanilan raiskaustapaukseen liittyen Fadumo Dayibilla nimistä somalinaista.

Hän kertoi pitävänsä asiasta herännyttä keskustelua vihapuheena ja että tietyt poliitikot käyttävät tilannetta hyväkseen.

Minäkin olen poliitikko ja jokainen voi oman tulkintansa mukaan arvioida yritänkö minä käyttää tätä tilannetta jollakin tavalla hyväkseni, vai yritänkö kertoa oman näkemykseni pelkästään asiapohjalta.

Yhdyn Dayibillan ajatukseen siinä, että yksittäisten tekojen vuoksi ei pidä leimata muita. Kuka meistä on veljensä vartija? Ei kai kukaan.

Mutta samaan hengenvetoon totean, että minun mielestäni meidän pitää rehellisen avoimesti kertoa julkisuuteen myös maahan muuttaneiden rikostilastot.

Käsitykseni mukaan poliisilla on tarkat tilastot joista kyetään erottelemaan poliisin tietoon tulleet, eri ryhmien tekemät rikokset.

Julkisuudessa on puhuttu yksittäistapauksista. Mielestäni on tärkeää kertoa mitä tarkoitetaan näillä yksittäistapauksilla. Luvut ja tilastot kertovat kansalle kuinka asia on.

Näin jokainen voi tehdä omat päätelmänsä asioista ilman että tulee joltakin suunnalta johdatelluksi.

Kun esitetään tilastot ja niiden pohjalta keskustellaan, ei puheita voi leimata millään erityisellä tavalla. Niin kauan kun näitä tilastoja ei esitetä, puhutaan olettamusten pohjalta ja silloin on olemassa mahdollisuus että joku yrittää käyttää tilannetta hyväkseen.

LOPUKSI:

Johdin hallitusneuvotteluissa sisäisen turvallisuuden työryhmää. Ryhmän aloitteesta hallitusohjelmaan kirjattiin mm. näin:” Hallitus parantaa rikoksen uhrin asemaa rikosprosessissa lainsäädäntöä kehittämällä. Varmistetaan, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tarkistetaan ensikertalaisuussäännöksiä, väkivaltarikosten sekä lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistustasoa sekä ehdollisen vankeustuomion tehostamismahdollisuuksia, kuten lyhyt ehdoton vankeus, yhdyskuntapalvelu ja valvottu koevapaus. Vapautuville vangeille tehtävää vaarallisuusarviota laajennetaan ja vankien vapauttamista harkittaessa kiinitetään entistä enemmän huomiota vangin vaarallisuuteen.”

Tämän voi ymmärtää niin, että jos kansa ei ole tyytyväinen rikoksista langetettavien rangaistusten laatuun, on lakeja säätävien poliitikkojen syytä reagoida asiaan. Poliitikot reagoidessaan voivat muuttaa lakeja ja rangaistusasteikkoja joita tuomioistuimissa noudatetaan.

Reijo

TUULIVOIMASTA

Viimepäivinä on soiteltu ja tiedusteltu kantaani tuulivoimaan. Luulin että mielipiteeni oli jo kaikkien tiedossa, mutta eipä tainnut olla.

Olen seuraillut tuulivoimakeskusteluja ja tuulivoimarakentamista muutaman vuoden ja mitä enemmän olen aiheeseen perehtynyt, sitä selvemmäksi on käynyt että halvempiakin energiantuottotapoja on.

Olin mukana hallitusneuvotteluissa ja puolueeni edustajana myös hyväksymässä hallitusohjelmaa. Hallitusohjelmassa todetaan: ”Päästöttömän, uusiutuvan energian käyttöä lisätään kestävästi niin, että sen osuus 2020-luvulla nousee yli 50 prosenttiin, ja omavaraisuus yli 55 prosenttiin sisältäen mm. turpeen. Tämä perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan tarjonnan lisäämiseen. Suurimmat mahdollisuudet saavutetaan nestemäisten biopolttoaineiden ja biokaasun tuotannon ja teknologian kasvattamisessa

Uskon että aika moni vaalitilaisuudessani käynyt muistaa puheeni oman energiantuotannon tehostamisesta ja omavaraisuusasteen nostamisesta lisäämällä hakkeen ja turpeen käyttöä. Olen samasta aiheesta kirjoittanut usein myös näille sivuille. Hallitusohjelman kirjaus onkin minulle erittäin mieluinen, koska tavoitteemme on lisätä maaseudulle pysyviä työpaikkoja ja vähentää ulkomaista energian (kivihiilen ja öljyn) tuontia.

Hallitus on myös leikkaamassa tuulivoimalle suunnattua tukea. Tämän voi jokainen ymmärtää haluamallaan tavalla. Minä ymmärrän tämän niin että tuulivoimarakentamista halutaan vähentää. Tuulivoimarakentaminen työllistää hetkellisesti, mutta hake ja turve jatkuvasti.

Minä olen hallituspuolueen kansanedustajana sitoutunut hallitusohjelmaan. Olisi perin erikoista heti hallitustaipaleen ensimetreillä irtautua hallitusohjelmasta toteamalla että tuulivoiman lisärakentaminen onkin hyvä ja kannatettava asia.

Näin ei voi menetellä.

Meidän on taloutemme tasapainottamiseksi tehtävä valintoja. Jokainen on lukenut ja sähköisestä mediasta kuullut erilaisista säästöistä, supistuksista ja leikkauslistoista.

Tänä vuonna tuulivoimatuen arvioidaan ylittävän jo 100 milj. euroa. Tuulivoimalle taattu hinta on nyt 105,3 euroa megawattitunnille. Viime vuonna megawattitunnin keskihinta oli 36 euroa, joten tukea maksettiin lähes kaksinkertaisesti sähkön markkinahintaan nähden.

Mielestäni voi ihan perustellusti kysyä että kuinka kauan meillä on tähän varaa.