ULKOKULLATUT

Puusepän Pojasta kertovassa kirjassa on monta opetusta ja vertausta.

Yksi vertauksista on kirjoitettu näin:

Eräs mies tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja kysyi puusepän Pojalta ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

Jeesus vastasi ja sanoi: ”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.

Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.

Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.

Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.

Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.

Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ”Hoida häntä, ja mitä lisää sinulta kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan”

Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin”

Viimepäivinä on keskusteltu Suomeen saapuvista pakolaisista ja heidän majoittamisestaan.

Keskusteluissa on esitetty toinen toistaan ylväämpiä ja ”vanhurskaalta” vaikuttavia puheenvuoroja joissa on korostettu auttamisen halua ja tarkoitusta. Lähes samaan hengenvetoon tämän ylevän tavoitteen kanssa on esitetty arvioita siitä millä tavalla kunta taikka kaupunki hyötyisi taloudellisesti näistä onnettomista pakolaisista.

On puhuttu pakolaiskeskuksen tuovan kuntaan työpaikkoja ja sitä kautta valtion rahaa. On puhuttu kulttuurin rikastuttamisesta ja muusta aineellisesta hyvästä joka kuntalaisten osaksi lankeaa perustettavan pakolaiskeskuksen myötä.

Rahan ahneus piilotetaan auttamisen halun alle.

Minun ymmärrykseni mukaan sydämestään vanhurskas antaa denarinsa ja majoittaa apua tarvitsevan kustannuksellaan majataloon taikka vie kotiinsa, ilman että pyytää auttamiseen muilta apua.

Uskon että tällaisia Lähimmäisiä ei taida enää Suomessa olla. Hyötymisen tarkoitus taitaa olla kaikilla päällimmäisenä ajatuksena.

No ehkä se(kin) viimeisellä tuomiolla selvitetään.

Jos on ketunhäntä kainalossa täällä auttamispäässä, taitaa se olla myös monella ”autettavalla”. Viimepäivinä on useissa TV lähetyksissä väläytelty haastatteluja joissa noin kolmikymppiset, hyvässä ravitsemustilassa olevat miehet älypuhelimiaan sormeillen ovat kertoneet halustaan päästä Eurooppaan.

Eikä mihin tahansa eurooppalaiseen valtioon, vaan sinne josta saa parhaat sosiaalietuudet. Siis Suomeen.

Homma toimii niin, että ensin lennetään johonkin scengen sopimuksen allekirjoittaneeseen maahan, eikä ilmoittauduta siellä turvapaikan hakijaksi, vaan otetaan jatkolento Suomeen ja vasta täällä marssitaan viranomaisen eteen kertomaan kuinka paha maailma on lähtömaassa.

Monella syy on ollut se, että he eivät halua mennä kotimaansa armeijaan. Näin on kerrottu TV haastattelussa. Maailmalta kantautuu myös uutisia joiden mukaan Allahia avukseen huutavat ovat pudottaneet lautoilta mereen Puusepän Poikaan uskovia. Nämä lähimmäisiään mereen nakkelevat tulevat tänne anomaan meiltä suomalaisilta turvapaikkaa.

Olen käynyt monen paikkakunnan Sankarihautausmaalla. Lukenut graniittipaasiin hakattuja nimiä, sotilasarvoja ja kaatumispäivämääriä paikkakuntineen.

Hiljaiseksi vetää joka kerta kun sellaisen kävelykierroksen teen.

Nurmen alla makaa monta sellaista joilla oli samarialaisen tahto ja samarialaisen halu auttaa aseveljeä. Moni lähti vihollisen tulen alta hakemaan haavoittunutta tuiki tuntematonta, taikka tuttua rippikoulukaveria jonka kesäpusero oli jo verestä märkä. Liian monta kertaa kentälle jäivät autettava ja auttaja – rinnakkain.

Siinä ei kysytty mitä maksat jos haen Sinut turvaan, siinä ei kysytty aineellisen edun perään. Siinä kysyttiin ainoastaan Miestä!

Maailmalla soditaan joka päivä. Se on erittäin surullinen juttu, eivätkä sodat meidän voivottelullamme lopu.

Sodan ensimmäisen uhrin sanotaan olevan totuuden. Jos totuus on ensimmäinen uhri, niin seuraavat kärsijät taitavat olla viattomia lapsia, naisia ja vanhuksia.

Olen sen verran sovinisti että jätän miehet pois tästä luettelosta.

Maailmalla on uutisoitu kuinka karvaiset miehet raiskaavat kymmenen – kaksitoistavuotiaita lapsia ja pahoinpitelevät apuun menneitä äitejä.

Ei liene sopivaa kirjoittaa tähän mitä näistä limaläjistä ajattelen. Totean vain että kyllä aika hoitaa…

Sen sijaan kannan huolta näistä erittäin järkyttävän väkivallan kohteiksi joutuneista lapsista. Lapsista joita ei juuri lennoilla taikka kumiveneissä näe. Miksi? Siksi että heillä ei ole riittävästi rahaa lahjoa salakuljettajia. Heillä ei ole muuta kun oma lapsen kehonsa josta on monesti tehty kauppatavaraa.

Nämä lapset ovat korkeintaan pakolaisleireissä taikka lapsi”vaimoina” vankeina omassa maassaan.

Nämä ovat todellisia kärsijöitä ja näitä pitää auttaa. Samoin on autettava heitä jotka omalla kehollaan suojelevat avuttomia lapsia. Usein nämä suojelijat ovat lasten äitejä taikka vanhempia sisaruksia.

Minun on erittäin vaikeaa ymmärtää että salakuljettajien bisnestä ei ole saatu loppumaan. Nykyisillä satelliiteilla ja muulla valvonnalla luulisi olevan mahdollista seurata ja jäljittää merellä liikkuvia aluksia ja veneitä. Jos ja kun vene havaitaan, sen matkustajat noudetaan valtion laivaan ja vene upotetaan merellä.

Kun salakuljettajat näkevät kuinka veneille käy, loppuvat veneet ja sitä mukaa bisnes.

Nyt on annettu salakuljettajien vapaasti mellastaa ja rahastaa mielin määrin onnettomia ihmisiä. Salakuljettajat jatkavat toimintaansa juuri niin pitkään kun se on kannattavaa taloudellinen hyöty ja toimintaan kohdistuva riski huomioiden. Toiminta loppuu kun riski kasvaa rahaa suuremmaksi.

EU maiden johtajat näyttävät olevan perin haluttomia toimimaan asiassa. On aihetta kysyä että minkä takia. Kuka tästä hyötyy ja minkä verran.

Kärsijät ovat olleet selvillä jo monta kuukautta.

ISO KUVA KATEISSA……

Suomella on velkaa noin 100 mrd. euroa. Kymmenkunta prosenttia kansalaisista on työttöminä. Suomen talous taantuu jo seitsemättä vuotta peräjälkeen. Samaan aikaan kilpailijamaidemme taloudessa alkaa näkyä jo elpymisen merkkejä.
Meillä ei elpymisen merkkejä näy.

Tilanne on erikoinen, sillä asiantuntemattomuudesta Suomea ei voi syyttää. Erään tilaston mukaan maassamme on 980 000 asiantuntijaa. ”Asiantuntija” on kuulemma yleisin ammattinimike tällä hetkellä.

Asiantuntijoita ja ”asiantuntijoita” istuu monella oksalla. Kaikkein surullisimpia ovat ne päivittäin yleisöosastoihin kommentoivat ”kaikkien alojen erityisasiantuntijat”, joilla näkyy olevan asiantunteva kommentti asiaan kun asiaan. Puhutaan sitten sikiön lähdettämisestä taikka auton bassokaiuttimen asentamisesta, niin aina lävähtää kommentti. ”Asiantuntemusta” löytyy.

Asiantuntemusta näkyy löytyvän myös liikennevirastosta, jonka organisaatiosta kirjoitetaan Wikipediassa näin:

”Organisaatio

Liikennevirasto on liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla. Se työllistää noin 650 asiantuntijaa ja lisäksi välillisesti noin 12 000 ihmistä eri infrahankkeissa. Tehtävät vaihtelevat liikenteen asiantuntijatehtävistä operatiiviseen liikenteen ohjaukseen ja hallinnollisiin tehtäviin. Liikenneviraston budjetti on vuosittain noin 1,8 miljardia euroa. [11]

Liikenneviraston pääjohtaja on KTM Antti Vehviläinen. Hän siirtyi pääjohtajaksi metsäyhtiö Stora Enson logistiikkajohtajan paikalta.”

Julkisuudessa olleen tiedon mukaan liikenneviraston asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota liikennemerkeissämme olevien kuvien maskuliinisuuteen. Viraston asiantuntijoiden mielestä merkeissämme on liikaa miesmäisiä ja maskuliinisia kuvia.

Virasto haluaa korjata epäkohdan ja pyrkii tekemään liikennemerkeistä sukupuolineutraaleja.

Luit aivan oikein !

Savon Sanomissa olleen jutun mukaan liikenneviraston liikenteenohjauksen asiantuntija ( jätän nimen kirjoittamatta) toteaa ” Ruotsissa on käytetty myös hame päällä kulkevaa hahmoa, mutta en koe senkään olevan hyvä tapa. Liikennemerkeistä ei ole tarkoitus hahmottaa, että olisi jompaakumpaa sukupuolta”.

Kun nyt oikein asiantuntija on kiinnittänyt huomionsa merkkien maskuliinisuuteen, niin seuraava ”asiantuntija” saattaa kiinnittää huomionsa merkkien väritykseen. Muistamani mukaan esimerkiksi suojatietä osoittavassa merkissä on musta, siis MUSTA hahmo!

Ehkäpä tämä väriasiantuntija kehittelee hahmoihin sellaisen värin joka ei ole väri ollenkaan, koska tietämäni mukaan eriväriset hahmot saattavat merkitä eri ihmisille eri asioita.

Hieman vakavammin pohdittuna, lienee syytä laskeskella että mitä tällainen hahmosirkus veronmaksajillemme maksaa. Kun lasku selviää, voidaan pohtia sitä mikä vaikutus liikenneturvallisuuteen on sukupuolineutraalilla ja värittömällä hahmolla.

Minun mielestäni liikennemerkeillä on tarkoitus viestiä selvästi kuinka tienkäyttäjän tulee merkin vaikutusalueella käyttäytyä. Merkkiin maalatulla hahmolla ei ole ainakaan minulle mitään merkitystä.

”Asiantuntijat” voivat vapaasti olla toista mieltä!

Liikennemerkkien henkilöhahmojen värityksen ja sukupuolen sijaan kehotan valtiohallinnon palveluksessa olevia asiantuntijoita pohtimaan miten saamme töitä lähes puolelle miljoonalle työttömälle. Miten saamme talouttamme kohennettua ja miten saamme vähennettyä valtionvelkaamme.

ISO kuva lienee taloutemme tervehdyttämisessä ja liikennemerkkien henkilöhahmojen kuvat ja niiden väritys on jonninjoutavaa näpräämistä, johon meillä ei taida enää olla rahaa, eikä aikaakaan.

Jos liikennevirastossa on tällaiseen näpräämiseen aikaa, taitaa siellä olla liian paljon henkilökuntaa.

SISÄLUKUOPPIA…

Vanhan sanonnan mukaan saivartelijat ja muut tyhjän naurajat lukevat kirjoituksia kuin rupi Raamattua.

Teksti luetaan tarkoituksena hakea siitä mahdollisimman paljon virheitä ja samalla väännellä kirjoittajan sanomaa omien mieltymysten mukaiseksi taikka vastaiseksi.
Miltä kantilta kulloinkin tuulee.

Minä luen muiden tekstien ohella harvakseltaan myös Raamattua. Tähän päivään mennessä minulle ei ole juolahtanut mieleenkään lukea Isoa kirjaa niin että minä hakemalla hakisin sieltä virheitä taikka muita mielestäni epänormaaleja tapahtumia.

Päin vastoin. Minä olen ymmärtänyt Raamatun tekstin niin, että minä haen sitä tekstiä vasten virheitä omista tekemisistäni, sanomisistani taikka ajatuksistani. Minä ajattelen että Raamatun kirjoitukset ovat kuin kirvesmiehelle vesivaaka – se näyttää totuuden. Sitä ei tarvitse kyseenalaistaa.

Lukiessa on monesti ottanut reki hietaan – tunnustan sen.

Esimerkkinä vaikkapa sunnuntaisin Jumalanpalveluksessa luettava Isä meidän rukous.

Siinä on puhutteleva teksti ja lähes tulkoon joka päivä tökkään kohtaan ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”.

Sitä on melko vaikeaa niellä, kun aina pitäisi päästä itse päättämään asioiden kulusta. Niin on hyvä kun käy. Joka on omasta mielestään virheetön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Edustajakollega Immonen on ollut julkisuuden valokeilassa viikkotolkulla. Näyttää siltä että sanoipa taikka kirjoittipa Immonen mitä tahansa, siihen joku tarttuu ja tulkitsee Immosen ajatukset kuin itse rupi Raamatun tekstejä.

Viimeisin messu taisi nousta edustaja Immosen toimittajien puoluekantoja koskevasta Facebook kirjoituksesta.

Immonen joutui kivisateeseen ja heittelemässä oli myös oman puolueen edustajia.

Neljä vuotta eduskuntasalissa istuneena olen todennut siellä olevan monta entistä toimittajaa. Nimiä ei tarvinne tässä luetella. Minun mielestäni on ihan luonnollista että edustajina on myös toimittajien ammattikuntaan kuuluvia. Päinvastainen asetelma olisi jo luonnoton.

Minä olen pohdiskellut asiaa ja päätynyt siihen että tiedotusvälineessä A työskennellyt toimittaja B ei ole vahingossa valinnut poliittiseksi kodikseen puoluetta C.

En myöskään oikein usko että toimittaja on ennen eduskuntaan tuloaan ollut puolueisiin sitoutumaton ja vasta eduskuntavaaliehdokkuutensa myötä hakeutunut puolue C:n jäseneksi.

Minä olen tätä mieltä. Sinä voit olla mitä mieltä haluat.

Uskon kuitenkin edelleen että ainakin puolueisiin sitoutumattomien uutisvälineiden toimittajat pyrkivät tekemään juttunsa mahdollisimman objektiivisesti. Joku onnistuu ja joku toinen ei.

Sellaistahan se elämä on muillakin aloilla.

Nyt meni kuva, kohta varmaan menee äänikin ja lopunhan Te arvaattekin.

Reijo

HÄTÄHUUTO….

…SUOMALAISEN VILJELIJÄN PUOLESTA

Facebook-tililleni tuli viesti maitotilan nuorelta emännältä.

”Moikka Reijo! Ajattelin ottaa sinuun yhteyttä kun en oikein tiedä kenelle tätä maatalouden tuskaa voisi kertoa ja kuka todellisuudessa meidän asioita vie eteenpäin.
Maatilan ihmisten omissa FB-ryhmissä keskusteluissa huokuu tukahtunut tuska, rahat on loppu, laskupinot kasvaa, byrokratia ajaa vielä tiukemmalle, henkinen taakkakin alkaa olla jo niin suuri että ihmiset eivät kauaa jaksa, osa tiloista ei ole saanut eläimilleen ensi talveksi tehtyä vielä korren kortta.
Nyt mennään jo alle tuotantokustannusten ja EU-tukien maksatuskin on arvoitus…? Isoja- uusia tiloja on ajettu pankin toimesta konkurssiin ja aivan uunituoreita tilojakin on sen partaalla.
Millaisia terveisiä voisin ryhmäämme kertoa että mielialat hiukan kohenisi. On aika traagista lukea oikeiden ihmisten tuskaa ja niitä kun ei ole vain muutama vaan niitä on paljon.
Hätä alkaa todellakin olemaan suuri. Tämä sateinen kesä on ollut varmasti viimeinen niitti monelle tilalle, niin viljatiloille kuin eläintiloille. Epätietoisuus kaikesta, kun mikään ei ole varmaa. Jos tukien maksut lykkääntyy niin kuin on uhkailtu se kaataa monen tilan talouden lopullisesti.
Viljelijät eivät uskalla tehdä tilanteen eteen juurikaan mitään sillä pelko sanktioista ja jo huonon tilanteen pahenemisesta on niin suuri. Lähinnä olotila pelinappuloina on kaikkein turvallisin valinta…Terveisin XX”

Viestin luettuani olin pitkissä tuumingeissa.

Uskallan tunnustaa olevani patriootti. Uskallan tunnustaa syöväni suomalaisen tuottajan tuottamaa puhdasta ruokaa ja sitäkin liikaa. Uskallan jopa tunnustaa TAISTELEVANI suomalaisen viljelijän puolesta veitsin ja haarukoin sekä kansanedustajana kaikin käytettävissäni olevin laillisin keinoin.

Minun mielestäni kotimaisessa elintarviketuotannossa ei ole mitään hävettävää eikä mitään sellaista jota ei uskaltaisi ääneen sanoa taikka kotisivulleen kirjoittaa. Piste.

Etelä-Pohjanmaa on tunnettu ruoka maakuntana. Etelä-Pohjanmaa on tunnettu myös siitä että täällä uskalletaan sanoa oma mielipide ja sitä omaa mielipidettä uskalletaan myös puolustaa.

Maataloustuottajat eivät ensimmäisinä nouse barrikaadeille, eivätkä ranskalaisten viljelijöiden tapaan osoita mieltään esimerkiksi kippaamalla tuotteitaan pääkaupungin kaduille.

Maataloustuottajille ei näytä löytyvän suvaitsevia ymmärtäjiä. Ei löydy, koska omien kansalaistemme puolustaminen ei kiinnosta valtamedioita. Siitä huolimatta pidetään itsestään selvänä että kotimaisia elintarvikkeita löytyy joka kaupan hyllystä rajattomasti.

Joko olisi aika järjestää tukikonsertti myös oman ruokamme tuottajille. Konsertti jossa kenenkään puheen päälle ei buuattaisi taikka vihellettäisi ja kaikki lavalla olijat saisivat sivistyneen ja ihmisarvoisen kohtelun, sanomastaan riippumatta.

Löytyykö maakunnastamme uskallusta ja kökkähenkeä lähteä puolustamaan omia ruoantuottajiamme?

Minä ainakin olen valmis – miten Sinä?

VASTUSTATKO VASTARINTALIIKETTÄ?

Äärioikeisto järjesti Jyväskylässä mielenosoituksen ja rallikansa Neste -rallinsa. Molemmat työllistivät poliisia.

Oikeiston mielenilmaus karkasi käsistä ja muuttui väkivaltaiseksi. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan ainakin kolmea henkilöä on pahoinpidelty. Poliisi oli paikalla minuutissa, keskeytti väkivallan ja lopetti mielenosoituksen.

Poliisi toimi nopeasti ja ammattitaidolla. Ei jääty vatuloimaan ja ihmettelemään tilanteen kärjistymistä vaan toimittiin heti ja näin saatiin rajattua vahingot mahdollisimman vähäisiksi. Hyvä ME!

Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan myöskään Neste –rallissa, sillä poliisi joutui jälleen puuttumaan kymmenien katsojien ja ainakin yhden MM kilpailijan ylinopeuteen. Osa kaahaavista katsojista oli tainnut sekoittaa faktan ja fiktion. Sekaisin olivat menneet katsojan ja kilpailijan roolit.

Siirtymätaipaleella ylinopeutta ajaneella kilpailijalla puolestaan oli ollut mitä ilmeisimmin vaikeuksia orientoitua aikaan ja paikkaan, eli hahmottaa koska ollaan aidatulla kisaradalla ja koska sompaillaan muun liikenteen seassa aitaamattomilla ajoradoilla. Hämmästelen tätä, sillä kuljettajan kuppijakkaran vierellä istuu yleensä ammattitaitoinen kartanlukija, jonka nyt ainakin pitäisi tietää missä auto liikkuu ja mihin mutkaan ja hyppyyn saa milläkin nopeudella ajaa.

Jos kilpurin paikannus ei onnistu näilläkään nuoteilla, on auton kierrosluku- ja öljynpainemittarin väliin vielä tungettava navigaattorikin josta kisareitin jälkeen kuuluu napakalla naisen äänellä, OLET SAAPUNUT PÄÄMÄÄRÄÄN. Jos kuljettaja tästä huolimatta ajaa edelleen urku auki eikä kartturikaan reagoi ruutulippuun, kajahtaa kojelaudasta pomminvarmasti ”KÄÄNNY TAKAISIN MIKÄLI MAHDOLLISTA”

Luulisi noilla opeilla selviävän ilman aika- ja muita sakkoja.

Kun rallin palkinnot on jaettu ja paluuliikenne alkaa, kirjataan vielä monta ylinopeussakkoa ja moni kaahaa korttinsa hyllylle ihan vaan sen takia että jää tilanne päälle.

Jälkipyykkiä pestään ainakin äärioikeiston väkivaltaiseksi kääntyneen mellakan osalta.

Syytä olisi ruotia myös autoilua ja etenkin viimeaikoina lisääntyneitä – henkilöautolla rekan keulaan – tilanteita, joissa tavallisesti se henkilöautossaan yksin ollut kuljettaja menehtyy välittömästi.

Mikä ajaa ihmisen noin epätoivoiseen tekoon? Mikä ajaa ihmisen mellakoimaan kadulle? Mistä nämä lieveilmiöt kertovat? Miten näihin tulee puuttua jotta vältymme lisäuhreilta?

Itsetuhoiseen käyttäytymiseen on varmaan monta syytä, mutta uskon että myös yhtymäkohtia löytyy.

Talouden alamäki lisää työttömyyttä. Monissa kunnissa ja kaupungeissa on vaikeuksia saada lääkärille aikaa. Kiven alla tuntuvat olevan erityisesti mielenterveyden palvelut. Juuri ne joita itsetuhoinen eniten kaipaa.

Yhteiskunta näyttää jakautuvan yhä selkeämmin hyvä- ja huonompiosaisiin. Hyväosaiset porskuttavat vauhdilla eteenpäin ja osa todella hyväosaisista eläkeläisistä muuttaa maihin joissa tulija saa 10 vuoden verovapauden.

Kun kotosuomessa vaaditaan palkkamalttia ja puhutaan yhteiskuntasopimuksesta, ottavat vuorineuvokset golf- ja tennismailansa ja lähtevät verovapaaseen etelän lämpöön.

Mielestäni ei ole mikään ihme että tällaisiin uutisiin kyllästyneet nuoret lähtevät kaduille. Pikemminkin ihme on että liikehdintää ei ole tapahtunut jo aiemmin.

Uskon että suurin osa mielenosoittajista kävelee kaduilla rauhanomaisin aikein, vilpittömänä tarkoituksenaan kansalaisoikeuteensa turvaten osoittaa mieltään epäkohtia vastaan.

Valitettavasti mukana on myös heitä joiden tarkoituksena on vain ja ainoastaan aiheuttaa epäjärjestystä ja häiriöitä. Tällaiset kiihkoilijat ja agitaattorit toimivat usein ennalta suunnitellulla tavalla ja provosoivat muita kulkueessa olijoita jopa väkivaltaan.

On surullista ja erittäin valitettavaa että jokaisen kansalaisen oikeudeksi säädettyä kokoontumis- ja mielipiteenilmaisun vapautta käytetään näin törkeällä tavalla hyväksi väkivallantekoja suunniteltaessa.

Jyväskylän tapahtumista huolimatta me emme saa rajoittaa taikka kaventaa mielipiteenilmaisun- ja kokoontumisenvapauttamme, emmekä alistaa niitä väkivallantekojen välineiksi. Sen sijaan meidän pitää jyrkästi torjua kaikenlainen mellakointi ja väkivallanteot.

Kenelläkään ei ole oikeuttaa käyttää väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. Ei millään perusteella, eikä missään tilanteessa.

Se mikä näyttää olevan jo normaalia toimintaa Etelä-Euroopassa ja jopa Ruotsissa, ei saa olla normaalia toimintaa meillä Suomessa.

Niin avoimia ja kansainvälisiä meistä ei saa koskaan tulla että me monikulttuurisuuden hengessä otamme avosylin vastaan ulkomailta vielä mellakan mallitkin.

MINÄ AINAKIN VASTUSTAN.

AHVENANMAAN TURVALLISUUDESTA

Julkisuudessa olleen tiedon mukaan puolustusministeri Jussi Niinistö kantaa huolta myös Ahvenanmaan turvallisuudesta.

Niinistö toteaa Itämeren tilanteen muuttuneen joten on aiheellista tarkastella myös Ahvenanmaan puolustusta.

Myös useat läntiset sotilasasiantuntijat ovat yleisesti arvioineet että jos Baltiassa taikka Itämerellä puhkeaa aseellinen konflikti, yrittää Venäjä miehittää Ahvenanmaan ja Gotlannin.

En ole puolustusvaliokunnan enkä ulkoasiainvaliokunnan jäsen, joten pohdiskelen tilannetta pelkästään rivikansanedustajana ja aktiivisena ja maanpuolustushenkisenä reserviläisenä.

Ensiksi ilmoitan yhtyväni ministeri Niinistön huoleen Ahvenanmaan turvallisuudesta sekä läntisten sotilasasiantuntijoiden kantaan siinä että todennäköisinä miehityskohteina olisivat juuri Ahvenanmaa ja Gotlanti.

Syy selviää pelkästään karttaa katsomalla. Se joka hallitsee noita saaria, hallitsee Itämerta ja Pohjanlahteakin.

Jos Suomi menettäisi Ahvenanmaan, menettäisi Suomi samalla meriyhteytensä. Suomi elää ja hengittää meriyhteytensä kautta. Tämä on syytä pitää mielessä.

Joitakin vuosia sitten Ruotsi deaktivoi Gotlannin puolustuksen ja veti sotilaansa mantereelle. Samassa yhteydessä Ruotsi tyhjäsi useita lentokoneidensa korpitukikohtia ja kaiken huipuksi vielä täytti hiekalla kallioihin louhitut puolustuslaitteiden paikat.

Operaatio tuli kalliiksi. Vaikka Jas Gripen ei suurikokoinen kone olekaan, niin ei se silti mahdu korpikuusen alaoksien alle. Hangaari pitää olla ainakin sirpalesuojana ja mekaanikoilla katto pään päällä huoltotöiden aikana.

Ruotsalaiset ovat huomanneet Itämeren ilmaston viilenneen ja tämän takia ryhtyneet reaktivoimaan jo kertaalleen deaktivoimiaan tukikohtia. Gotlantikaan ei enää ole ilman sotilaita ja hiekkaa kaivetaan jo kertaalleen maisemoiduista lentokonetukikohdista.

Oikeaa toimintaa – sanon minä!

Entäs sitten kotoinen Ahvenanmaamme? Kuinka Suomi turvaa ja takaa sen että vieraan vallan sotilassaapas ei astu Ahvenanmaan kallioille?

Vastaukseksi en kelpuuta kansainvälisiä sopimustekstejä. Jos Itämeren kylmiin aaltoihin alkaa putoilla kuumia hylsyjä, saa siinä vaiheessa Kansainliiton Ahvenanmaata koskevilla demilitarisointi -sopimuksilla pyyhkiä otsaltaan tuskan hikeä.

Ennustan että sopimuspaperit palavat yhtä aikaa ruudin kanssa. Toivon toki olevani väärässä, mutta sanon samalla että pessimisti ei pety silloinkaan kun optimisti on jo ojassa.

Olen neljän vuoden aikana todennut että Ahvenanmaa pitää erittäin tiukasti kiinni itsemääräämisoikeudestaan ja siitä että saari todellakin on demilitarisoitua aluetta.

Selvää on että Suomi noudattaa tekemiään kansainvälisiä sopimuksia, mutta selvää on myös että sopimuksia – ihan mitä sopimuksia tahansa – on syytä ajantasaistaa silloin kun huomaa ajan ajaneen sopimusten ohi.

Joissakin yhteyksissä on vihjailtu pienten vihreiden miesten valtaavan saaren. Itse en pelkkänä amatöörinä kuitenkaan usko vihreiden miesten uhkaan, sillä Ahvenanmaa on niin pieni väestöpohjaltaan että heidän keskuuteensa vähitellen ”turisteina” soluttautuvat sotilaat paljastuvat armotta.

Pienten vihreiden miesten toimintahan perustuu siihen että heitä ujutetaan maan rajan yli vähitellen ja heillä on kohdemaassaan ihan luonnollinen peitetehtävä. He saattavat toimia maassa kuukausia taikka jopa vuosikausia ennen varsinaista H-hetkeään.

He voivat tulla turisteina, pakolaisina taikka vaikka maatalouslomittajina. Ihan mikä tahansa rooli käy, kunhan se on uskottava, eikä herätä kohdemaan viranomaisissa epäilystä henkilön todellisesta tehtävästä.

Jos Ahvenanmaa otettaisiin haltuun vihreiden miesten avulla, heitä pitäisi amatöörin arvion mukaan olla maassa satoja. Kymmenet eivät vielä riitä neutraloimaan kohdealueen avainhenkilöitä.

Minä en siis usko tällaiseen vähitellen tapahtuvaan haltuunottoon, vaan luonnollisempana pitäisin selvää maahanlaskua. Muutama Antonov kuljetuskone hävittäjäparven saattelemana Ahvenanmaan ylle ja luukut auki.

Muutamassa minuutissa olisi ilmassa laskuvarjoja kun helmikuussa lunta, joten maan kamaralla marssisi äkkiä pataljoonakaupalla koulutettuja sotilaita.

Jos alapuolella ei olisi samalla tavalla koulutettuja vastaanottajia, olisi saari miehitetty muutamassa tunnissa.

Sen jälkeen sinne olisikin hankalaa päästä.

Pohdintojeni päätteeksi heitän pallon ahvenanmaalaisille päättäjille. Jos kävisi niin että kotisaaresi kalliota tallaisi sotilassaapas, niin mistä maasta haluaisit kävelijän olevan?

Mitä olet valmis tekemään että kävelijä olisi juuri Sinulle mieluisimmasta maasta?

POIMINTOJA UUTISVIRRASTA

Katselin eilen (26.7) Maikkarin kympin uutiset.

Uutisista jäi mieleeni edustajakollega Immosen fb viestistä noussut kohu ja juttu Unkarin ja Serbian rajalle rakennettavasta aidasta. Raja-aidasta tulee 170 kilometriä pitkä, 3 metriä korkea ja se maksaa noin 25 milj.euroa.

Immosen juttu oli paljon lyhyempi, matalampi ja ainakin tähän mennessä myös halvempi.

Aitajutussa haastateltiin Unkarin pääministeriä Viktor Orbania. Pääministeri Orban totesi haastattelussaan näin:

”Haluaisimme säilyttää Euroopan eurooppalaisille. Se vaatii panostusta myös muilta mailta. Mutta on myös jotain jota emme vain toivo vaan vaadimme: haluamme Unkarin unkarilaisille.
-Yksi asia, mistä meidän pitäisi puhua avoimesti ja suoraan on, että Eurooppaan saapuvien laittomien siirtolaisten ja terrorismin välillä on selvä linkki”

Minun mielestäni melko rohkeaa puhetta pääministeriltä. Nähtäväksi jää millaisen metelin tämä aiheuttaa mediassa – vai aiheuttaako mitään.

Moni on kysynyt mielipidettäni edustaja Immosen kirjoitukseen. En ole Immosen kirjoitusta laajemmin analysoinut, sillä se ei ole minun tehtäväni. Jokainen edustaja vastaa itse kirjoituksistaan ja puheistaan. Jos itse olisin juuri tuosta aiheesta kirjoittanut, olisin käyttänyt suomen kieltä ja toisenlaisia sanavalintoja.

Voin kuitenkin jo tässä kertoa että jos vielä joskus kirjoitan lähteväni ”vaalikentille vaalitaisteluun”, niin ei tarvitse lähettää poliisipartiota perään. Minä en aio sananmukaisesti taistella kenenkään kanssa, vaikka ehkä tuollaista kielikuvaa käytänkin.

Uskon myös että yksikään ”Kansainvälistä” laulava henkilö ei laulaessaan tarkoita että hän laulun loputtua ponkaisee työväentalosta ulos ja ryhtyy ryskyin murtamaan pakkovaltaa ja lyömään alas koko vanhaa maailmaa. Kyseessä on minun tulkintani mukaan jo aikansa elänyt kielikuva, jota ei pidä ottaa ihan kirjaimellisesti – edes professorien.

VÄÄRINKÄSITYKSIÄ…

…Olen ymmärtänyt kansanedustajan toimeni niin että minun tulee kaikin tavoin edistää omien kansalaistemme asioita, siis Sinun ja Sinun ystäviesi ja myös heidän joita et ystäviksesi tunne taikka lue.

Kun kotimaan asiat saadaan kuntoon ja jos vielä voimia riittää, niin sitten on mahdollista auttaa myös muiden maiden kansalaisia. Tällä hetkellä minä pidän etusijalla meitä suomalaisia.

Niinpä niin; rasisti, fasisti ja mitä niitä nimityksiä nyt onkaan.

Viime viikkojen uutisoinnin perusteella suomalaisten huomio näyttää siirtyneen kotimaan kamaralta Välimeren rannoille. Kreikan rahapula ja meren takaa ajelehtivat pakolaiset. Ongelma on siellä ja hoitajat täällä. Vähän huononlainen yhtälö.

Olisi hyvä muistaa että viiden miljoonan kansa ei kykene ruokkimaan ja elättämään sen enempää Kreikkaa kun Afrikasta tulvivia satoja tuhansia pakolaisiakaan.

Tällä viiden miljoonan kansalla on ihan täysi työ pitää huolta itsestään. Myös tämä pitäisi muistaa, etenkin meidän kansanedustajien.

Tämän päiväisessä (21.7) Arvopaperi-lehdessä oli juttu työllisyystilanteestamme. Ei näytä hyvältä. Ei todellakaan!

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste on nyt tasan 10%. Vuosi sitten luku oli 9,2. Suunta on huono. Lehden mukaan työttömiä oli kesäkuussa 280 000, eli 22 000 enemmän kun vuosi sitten.

Jos ei meno muutu, saattaa Säkkijärven polkka vaihtua kreikkkalaiseen zorbas -tanssiin melko nopeasti ja Koskenkorvakin terveellisempään oliiviöljyyn.

No mikä menoa muuttaisi niin jotta saisimme käännetyksi talouttamme kasvu-uralle?

Taloustietäjät puhuvat viennin lisäämisestä. Hyvähän siitä on puhua, mutta millä lisäät vientiä jos Suomessa valmistetut tuotteet ovat kilpailijamaiden tuotteita kalliimpia.

Minun käsitykseni mukaan vain ja ainoastaan tuotteiden hintaa laskemalla parannamme niiden kilpailukykyä ja sitä kautta lisäämme vientiä ja luonnollisesti myös työpaikkoja.

Tuotteiden raaka-aineiden, valmistamiseen käytettävän energian ja tuotteiden jakeluun käytettävän logistiikan kustannuksissa ei enää ole tinkimisen varaa, joten jäljelle jää se kaikkein vaikein, eli työvoimakustannukset.

Meitä Perussuomalaisia on kutsuttu milloin milläkin nimellä, joskus meitä on sanottu myös työväenpuolueeksi. Mielestäni on aiheellista pohdiskella olemmeko pelkästään työssä käyvien puolue, vai edustammeko työntekijöitä laajemminkin.

Jos päädytään siihen että olemme pelkästään työssä käyvien puolue, riittää että seisomme ammattiliittojen rinnalla ja sanomme että saavutettuihin etuuksiin ei saa kajota.

Näinhän ammattiliitotkin näyttävät tekevän. He ovat työssä käyvien jäsentensä edunvalvojia.

Minä laajentaisin käsitteen koskemaan myös työttömiä ja työnantajia.

Niputan nämä yhteen, sillä ilman työnantajaa ei ole työntekijääkään ja päin vastoin.

Työnantajan ja työn tekijän keskinäinen hyötysuhde, symbioosi, on erityisen tärkeää Suomessa koska meillä on paljon PK yrityksiä. Suuria yrityksiä on valitettavan vähän.

Minä käsitän oman puolueeni laajemmassa merkityksessä niin, että meidän tulee kantaa huolta yhtälailla työntekijöistä kuin työnantajistakin.

Arvopaperi-lehden lisäksi selasin myös Talouselämä -lehteä. Lehdessä olleessa jutussa todettiin että SAK:n liitot vastustavat työajan pidennystä. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly oli todennut että ”Sadan tunnin työajan pidennyksillä ja palkan alennuksilla ei neuvottelupöytään tulla”

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT kertoo irtaantuvansa yhteiskuntasopimuksesta. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa että työajan pidentäminen on poissuljettu mahdollisuus.

Minä ymmärrän liittojen puheenjohtajien kannan, sillä heidän velvollisuutensa on puolustaa palkanmaksajiensa eli työssä käyvien etuja. Voipi olla kyyti kylmää jos lähtee vapaaehtoisesti heikentämään johtamansa liiton työntekijöiden etuja.

No näitä kommenteja lukiessani mietin että miten esimerkiksi SAK:n, AKT:n ja STTK:n puheenjohtajat ostavat itselleen auton. Toimivatko he niin, että he kävelevät ensimmäiseen eteen tulevaan autoliikkeeseen ja ostavat mieluisan auton sen enempää hintalappuun katsomatta. Saattavatpa he näin tehdä.

Minä luulen että keskiverto kansalainen menettelee toisella tavalla. Uskon että hintavertailua tehdään pitemmän aikaa ja useamman automerkin välillä ja luulempa vielä että sitä kauppaakin hierotaan useammassa autoliikkeessä.

Eli KILPAILUTETAAN auton myyjiä.

Kun tavallinen kansalainen ihan luonnollisesti kilpailuttaa automyyjät, niin miten toimii suomalainen työnantaja? Aika moni toimii samalla tavalla työntekijöiden suhteen.

Heillä on siihen oikeus, samalla tavalla kun meillä muilla on oikeus valita automyyjämme.

Minä tunnen monta ohitusleikattua ja verenpainelääkityksellä olevaa työnantajaa jotka heräävät aamulla viideltä miettimään miten saisivat yritykseen töitä ja sitä kautta työllistettyä työntekijänsä. Heille työntekijät ovat kaikki tuttuja, jotkut jopa perhetuttuja joiden työllistäminen on muutakin kun vain ”työllistämistä”.

Nämä itsensä henkihieveriin ajavat ”toimitusjohtajat” ovat oman yrityksensä jokapaikanhöyliä jotka sanan mukaisesti laittavat itsensä joka päivä likoon jotta voisivat maksaa palkan työntekijöilleen. Heille oman kylän ihmisten työllistäminen on kunnia-asia, kuten lihatiski oli aikoinaan Väinö Purjeelle.

Väinö piti tiskistään huolen ja nämä pienten yritysten vetäjät omista työntekijöistään.

Kun henkilön työllistäminen kaikkine sivukuluineen on Suomessa erittäin monimutkaista ja kallista, on vaarana yrityksen lopettaminen. Toinen vaihtoehto on tinkiä periaatteistaan ja siirtää toiminta johonkin halvempaa maahan.

Kenen etu tämä on? Kuka tästä hyötyy? Ei ainakaan suomalainen veronmaksaja eikä se työttömäksi jäänyt.

Olen puhunut jouston puolesta jo pitkään. On vähitellen myönnettävä että tangoon tarvitaan kaksi ja sama tahti on työmarkkinoillakin. Yksipuolisilla saneluilla ei kauaa tehdassaleissa liihotella.

Kysyn ihan suoraan että mitä ammattiliittojen johtajat tekevät jos suomalaisia työntekijöitä korvataan ulkolaisilla. Kilpailuttamalla tämä on mahdollista.

Muistamani mukaan pekkaspäivät, lomaltapaluurahat ym. etuudet tulivat työntekijöille silloin kun teollisuudellamme meni hyvin, elettiin noususuhdannetta. Silloin oli varaa maksaa työntekijöille parempaa palkkaa ja lisätä myös muita etuuksia. Se on ollut siinä ajassa oiva keino palkita työntekijöitä.

Valitettavasti tilanne ei ole enää sama. Tämän takia olisi aiheellista pohtia kuinka pitkään meillä on varaa jatkaa nykyisillä ehdoilla.

Mielestäni jonkinlaista joustoa tarvitaan nyt kaikilta jotta kykenemme säilyttämään edes nämä nykyiset työpaikat.

Yhteisistä pelisäännöistä sopiminen ja sopimusten noudattaminen on paras vaihtoehto ja lakkoilu se huonoin.

Jokainen voi mielessään pohtia kumpi on tärkeämpää; hieman heikommin etuuksin turvattu työpaikka vai kova palkka ja hyvät etuudet ja niiden riskinä oleva työpaikan menettäminen.

Asioita voi käsittää niin monella tavalla!

OPPIA IKÄ KAIKKI

Venäläisten oppitunti median harhauttamisesta:

Helsingissä pidettiin Etyj-juhlakokokous. Kokouksessa oli tarkoitus muistella 40 vuotta sitten synnytettyä Helsingin henkeä ja samalla nostaa neuvottelupöytään Venäjän toimet Kaukasuksella.

Vihreistä miehistä ja heidän aseidensa alkuperästä on puhuttu kuukausi tolkulla. Puheiden perusteella jotoksen alkupää näyttää olevan Venäjällä, vaikka venäläiset asian kiistävätkin. Kansainvälisten uutistoimistojen hankkima kuvamateriaali on niin vakuuttava että venäläisten kiistoon ei enää uskota.

Kaukasuksen operaatiota ei lasketa Venäjälle kunniaksi ja käsitykseni mukaan juhlakokouksessa oli tarkoitus keskustella juuri tästä arasta aiheesta.

Selvää lienee etteivät ainakaan kaikki puheenvuorot olisi olleet mieluista kuultavaa venäläisille kokousosanottajille. Jos ei halua saada julkisesti kritiikkiä, on viisaampaa välttää tilanteita joissa joutuu kritiikille alttiiksi. Lieneekö sattumaa vai taitavasti suunniteltu juttu että kokouksessa oli läsnä vain heidän Etyjin terrorismin vastaisen toiminnan erityisedustajansa Nikolai Kovaljov. Muu valtuuskunta ei osallistunut kokoukseen.

Euroopan Unionissa laadittiin keväällä lista niistä venäläisistä vaikuttajista joita ei toivota EU:n alueelle. Tällainen Persona non grata – lista toimii tietenkin myös toisin päin. Jos on tiedossa kokous jossa mahdollisesti käsitellään venäläisille arkaluontoisia asioita, voi ilmoittaa kokouksen osanottajiksi juuri nämä estolistalla olevat henkilöt.

Kun henkilöitä ei päästetä maahan, on olemassa syy vapaasti arvostella ja kritisoida kulloisenkin kokouksen järjestäjämaata väittämällä että emme voi neuvotella kun te ette edes päästä meidän neuvottelijoitamme kokouspaikalle.

Estettyjä henkilöitä aletaan helposti pitää marttyyreina ja esimerkiksi Etyj kokouksessa taisi käydä juuri tällä tavalla. Suomalainen media kirjoitti palstametrikaupalla siitä että Venäläisiä ei päästetä maahan , mutta ei juuri sanallakaan maininnut Kaukasuksen vihreistä miehistä ja heidän alkuperästään.

Näin mediaa vietiin vipukelkalla harhauttamalla sen huomio pois kokouksen asialistalla olevista asioista. Jos haluat salata oleellisen, nosta epäoleellinen valokeilaan ja keskusteluun, näin yksinkertaista se on.

Venäläiset hallitsevat poliittisen taktikoinnin ja median juoksuttamisen. Ei se ole tyhmä joka juoksuttaa, vaan se joka juoksee.

Kreikkalaisten oppituntunti EU:n juoksuttamisesta:

Yleisesti on tiedossa Kreikan tilanne, joten sitä ei ole tarpeen enemmälti selvittää.

Sen sijaan pyydän kiinnittämään huomiota EU:n päätöksentekojärjestelmään. Kreikka on antanut oivan oppitunnin siitä että teet mitä teet taikka jätät senkin tekemättä, niin tästä huolimatta muut EU maat paapovat uppiniskaista jäsentä ja houkuttelevat tämän keinoja kaihtamatta takaisin neuvottelupöytään.

Tämä näytelmä on nyt nähty niin monta kertaa että käsikirjoitus lienee kaikille jo tuttu.

Meidän suomalaisten on hyvä muistaa tämä kun seuraavan kerran joudumme jollekin EU:n sanktiolistalle. Näitä listojahan on jo monenlaisia. Esimerkiksi kelvannee vaikkapa minulle niin mieluisa suurpeto- ja maatalouspolitiikka.

Kun susi on harvinaisena ja uhanalaisena eläinlajina rauhoitettu, on Suomen velvollisuus huolehtia osaltaan susikannan säilymisestä alueellaan. Viranomaisemme ovat EU määräysten pelossa laatineet oikein susikannan hoitosuunnitelmankin.

Sama koskee tietenkin myös karhua. Jos emme noudata EU:n määräämiä ohjeita, niin meille tulee ”sanktioita”. Voi hyvänen aika sentään!

Miten luulette kreikkalaisten suhtautuvan tällaisiin ”sanktiolistoihin”?

13.12.2014 tuli voimaan uusi EU:n asetus kalastus- ja vesiviljelytuotteiden markkinointijärjestelystä. Asetus velvoittaa kalakauppiasta ilmoittamaan myymänsä kalan tieteellisen nimen ja pyyntitavan. Jos ei kalatiskin reunassa lue että suomalainen, verkolla Lappajärvestä pyydystetty ahven (Perca fluviatilis) 5e/kg, rikkoo kalakauppias EU asetusta. Sanktioita voi vain arvailla.

Entäs sitten maataloudelle asetetut määräajat? Viljelijän on määrättyyn päivään mennessä kylvettävä peltotilkkunsa, määrättynä ajankohtana on ruiskutettava kasvinsuojeluaineet ja ruiskuttajalla on oltava vielä tietynlainen koulutuskin jne…

Samat määräykset koskevat montaa muutakin toimialaa. Omat virkamiehemme on peloteltu niin hengettömiksi että joka ripsausta on noudatettava ja noudattamista valvotaan.

Minäpä kysyn nyt toisen kerran että miten nämä samat MÄÄRÄYKSET on hoideltu Kreikassa?

Jos ei tästä Kreikan oopperasta muuta opita, niin yritetään nyt oppia ainakin sen verran että näyttää olevan ihan yksi lysti noudattaako joku jäsenmaa pilkun tarkasti jotakin Brysselissä laadittua määräystä taikka direktiiviä vai eikö noudata.

Jos Suomi päättää kansallisen etumme nimissä viitata kintaalla jollekin meidän oloihimme soveltumattomalle direktiiville, niin seuraamuksista ei näemmä ainakaan Kreikan esimerkin valossa kannata huolehtia. Suomea ei päästetä pois EU:n nettomaksajan roolista vaikka miten pullikoisimme direktiivejä vastaan. Tämän takia meidän on otettava yhä paremmin huomioon oma kansallinen etumme suhteessa EU:sta tuleviin direktiiveihin. Mallioppilaan rooli maksaa meille liikaa.

Jokisella oli eväät levällään ja EU:lla näyttää olevan päätöksentekomekanismi.

Ooppera on kallis taiteen laji ja kreikkalaisten järjestämä näytös eritoten.

KESÄPAKINA

RAHA-ASIOITA..

Risto ja Riitta, sekä heidän kaksoispoikansa Pekka ja Pätkä halusivat ostaa asunto-osakkeen Helsingistä. Kauppaa varten he tarvitsivat pankista lainaa.

Risto työskenteli insinöörinä matkapuhelimia valmistavassa yrityksessä ja Riitta vapaana toimittajana. Kaksoispojat kuluttivat aikaansa lukiossa.

Lainaneuvotteluissa pankin rahoituspäällikkö arvioi riskin pieneksi ja myönsi nopeasti asuntolainan.

Pankista poistuessaan pariskunta käveli autoliikkeen ohi. Sattuman oikusta he poikkesivat liikkeeseen -ihan vaan katsomaan kulkupelejä.

Paikalle asteli vuoden myyjän tittelin voittanut myyntitykki joka sai pian pariskunnan ymmärtämään että pitäähän heillä nyt auto olla, kun se on kaikilla muillakin.

Risto ja Riitta poistuivat autoliikkeestä omalla autolla ja kolme kymppiä köyhempinä.

Asunto ostettiin ja autolla ajeltiin kotimaassa ja lentokoneilla ulkomailla. Lainaa lyhennettiin ohjelman mukaisesti.

Äkkiä ja arvaamatta matkapuhelimia valmistanut yritys saneerasi henkilökuntaansa ja Risto sai potkut. Myös Riitan kynä tylsyi, eivätkä hänen juttunsa enää käyneet kaupaksi.

Perheen tulot pienenivät merkittävästi ja samaan aikaan kaksoispojista oli kasvanut täysiä miehiä, joilla oli nuorten miesten menot mutta ei tuloja.

Kun elämä oli työttömänä tukalaa, virkisti perhe henkistä jaksamistaan matkustelemalla edelleen ulkomaille. Muutenkin elintaso säilyi entisenlaisena vaikka tuloja ei juuri enää ollut.

Tilanne ajautui vähitellen siihen että yhä enemmän laskuja jäi maksamatta ja hätäisimpiä maksuja jouduttiin hoitamaan pikavippifirmojen lyhyillä lainoilla. Asunto-osakeyhtiökin alkoi karhuamaan maksamattomia yhtiövastikkeita ja kun karhuaminenkaan ei tuottanut tulosta päätti yhtiökokous lunastaa osakkeet yhtiön haltuun.

Pariskunta kävi pankissa josta luvattiin tilapäistä helpotusta. Lupausta antaessaan ymmärtäväinen rahoituspäällikkö totesi että perheen muuttuneen taloudellisen tilanteen takia perheen on luonnollisesti muutettava myös kulutustottumuksiaan.

Näin luvattiin tehdä ja saatiinkin hetken hengähdystauko tukalaan rahatilanteeseen. Lupauksista huolimatta kulutustottumuksia ei kuitenkaan muutettu ja lokoisaa elämää matkusteluineen jatkettiin edelleen selvällä lainarahalla.

Pää tuli äkkiä vetävän käteen myös tässä asiassa ja jälleen oltiin pankin rahoituspäällikön juttusilla. Leppoisasta luonteestaan tunnettu rahoituspäällikkö oli tiukentanut asennettaan ja totesi että pankki haluaa pitää Riston ja Riitan edelleen asiakkaanaan, mutta sillä edellytyksellä että pariskunta korjaa nyt jyrkästi kulutustottumuksensa ja sananmukaisesti laittaa suun säkkiä myöten.

Tällainen vaatimus ylitti Riston ja Riitan sietokyvyn. Risto ilmoitti että rahoittajan vaatimukset loukkaavat perheen itsemääräämisoikeutta ja loukkaavat myös heitä ihmisinä. Risto vaati pankilta kunnioittavampaa käytöstä ja kohtelua ja totesi lopuksi että perheen kesken järjestetään nyt äänestys siitä muutetaanko toimintatapoja vai eikö muuteta ja jos muutetaan niin mitä tapoja ja minkä verran vai eikö muuteta mitään tapoja minkään vertaa vai joitakin tapoja ja osittain.

Risto lupasi lähettää rahoituspäällikölle kirjeen jossa hän selostaa perheen päätöksen ja päätöksen perusteet, sekä ilmoittaa kuinka perhe tulee velkojiinsa suhtautumaan.

Pankissa odoteltiin Riston kirjettä. Odottelun aikana rahoituspäällikkö kävi neuvotteluja muun rahoitusryhmän kanssa siitä miten Riston ja Riitan asiaan olisi järkevintä suhtautua.

Kun Riston kirje viimein ja vihdoin useiden päivien jälkeen tuli pankkiin, todettiin oitis että kirjeessä ei ole minkäänlaista sitoutumista mihinkään maksuohjelmaan.

Asiaa hämmästeltiin ja viimein päätettiin kysyä Ristolta että onko tämä nyt perheen viimeinen kanta. Risto totesi lähettäneensä erehdyksessä väärän kirjeen ja lupasi lähettää oikeaa tietoa myöhemmin.

Oikeaa tietoa odoteltiin jälleen useita päiviä. Kun seuraava kirje vihdoin tuli, siinä luki lyhyesti että velalliset eivät suostu velkojien vaatimuksiin.

Erityistä hämmästystä pankin henkilökunnan keskuudessa herätti Riston ilmoitus että koska he ovat nyt päättäneet sanoa jyrkän EI KÄY pankin rahoitusohjelmalle, niin heillä on tämän ilmoituksen jälkeen entistä vahvempi neuvotteluasema uusia lainaehtoja sovittaessa, sillä pankista on ilmoitettu että pankki haluaa edelleen pitää Riston ja Riitan asiakkainaan.

Minä luulen että tällainen kuviteltu tapaus ei ole Suomessa mahdollinen mutta näyttää olevan ihan arkipäivää ulkomailla.

Kysyn Sinulta ihan suoraan että lainaisitko Sinä rahaa Ristolle ja Riitalle ( toim.Huom: nimet muutettu)

Reijo