KOKIN PAINAJAINEN…

…On se kun joku haluaa kaivaa vain rusinat pullasta taikka pelkät sattumat keitosta.

Poliitikon painajaisesta puhutaan silloin kun joku toinen sanoo mitä mieltä Sinun pitää jostakin asiasta olla.

Sattumien saalistaminen taikka rusinoiden kaivelu ei kuulu hyviin pöytätapoihin. Hyviin pöytätapoihin ei kuulu myöskään se että yhteisessä neuvottelupöydässä yhteisesti sovitusta päätöksestä lipsutaan. Ainakaan ilman selvää syytä.

Suomi on edellisten hallitusten aikana ollut yhteisessä neuvottelupöydässä – siinä legendaarisessa päätöksenteon ytimessä- muiden EU maiden kanssa.

Tuossa pöydässä on yhteisesti sovittu monenlaisista asioista, myös Ukrainan kriisin takia Venäjään kohdistettavista pakotteista. Oletettavaa oli että pakotteet aikaansaavat vastapakotteita joita kohtaan esitetään taas EU:n puolelta pakotteita joita kohtaan taas Venäjä esittää vastapakotteita ja niin edelleen…

Venäjää vastaan kohdistettuihin pakotteisiin kuului myös luettelo henkilöistä joita ei toivota EU:n jäsenmaiden alueelle. Näiden henkilöiden joukossa on myös Venäjän alahuoneen eli duuman puhemies Sergei Naryshkin. Merkittävä henkilö siis.

Kun on edellisen hallituksen aikana yhteisesti sovittu että estolistaa noudatetaan, niin nykyisen hallituksenkin on listaa noudatettava, vaikka asia tuntuisi kuinka vaikealta.

Suomi on perinteisesti pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin naapurimaihinsa. Olemme tämän pyrkimyksen takia joutuneet taiteilemaan joskus hyvinkin liukkaalla jäällä, mutta toistaiseksi olemme pysyneet pystyssä.

Nyt näyttää hankalalta tasapainoilu EU:n kanssa tekemiemme sopimusten ja itäisen naapurimme välillä. Tilanne on nyt vähän tuon alussa mainitsemani poliitikon painajaisen kaltainen. Joku toinen sanoo meille suomalaisille mitä mieltä meidän pitää asioista olla.

Suomi ei voi kaivella vain meille hyviä ja myönteisiä asioita EU:sta ja jättää vaikeat ja hankalat asiat muiden jäsenmaiden hoidettavaksi. Se ei kertakaikkiaan käy. On otettava koko paketti.

Tähän saakka niin sanotut parempiosaiset ovat hehkuttaneet EU:n ihanuutta ja katsoneet vistoon meitä EU kriitikoita. Impivaaralaisistakin on puhuttu.

Vähitellen alkaa unionin ihanuus paljastumaan kaikkein intomielisimmillekin EU fanaatikoille. Yhteisvaluutta, Kreikka, Lambedusaan uitetut pakolaiset ja nyt on sylissä Venäjän vetäytyminen ETYJ 40 -vuotisjuhlakokouksesta.

On taloudellista ongelmaa, on pakolaisongelmaa ja päälle päätteeksi pukkaa vielä poliittista kriisiäkin.

Minä olen sitä mieltä että Suomen olisi kaikkein parasta elellä ihan omissa oloissaan ja pysytellä sovussa muiden maiden kanssa. Vaikka jotkut pitäisivätkin sitä Impivaaralaisena ajatteluna.

Suomella on pitkät perinteet yhteistyöstä Venäjän kanssa. Nyt on vaarassa että tämä perinne romuttuu ihan vaan sen takia että Suomi joutuu noudattamaan tekemiään kansainvälisiä sopimuksia.

Rohkenen väittää että ilmiriita Venäjän ja EU:n välillä ei ole kenenkään etu. Ei yhdenkään EU jäsenmaan, eikä luullakseni myöskään Venäjän. Sopu olisi kaikille paras.

Jokaisella maalla ja varsinkin itsensä suurvallaksi lukevalla Venäjällä on oma kunniansa. Tämän kunnian puolustaminen saattaa johtaa tekoihin joiden rinnalla Lambedusan pakolaisongelma on hyttysen ininää.

Ehkäpä nyt olisi paikallaan ottaa vaikka aikalisä jotta ei kilvan aseteltaisi vastakkaisille neuvottelukumppaneille pakotteita pakotteiden perään.

Jos on itsetunto kunnossa, on varaa antaa mahdollisuus myös toiselle osapuolelle pohtia ja perustella toimijaan.

Vielä ei ole tapahtunut mitään peruuttamatonta. Itse henkilöidenvälisiä riitoja sovitellessani totesin usein että eiköhän tässä ole nyt sattunut jonkunlainen väärinkäsitys. Tähän mahdollisuuteen moni tarttui ja sen avulla pääsimme aloittamaan sovinnon hieromisen ilman että kukaan joutui kunniapakkotilanteessa menettämään kasvojaan.

Maiden välillä vetoaminen väärinkäsitykseen ei välttämättä ihan suoraan toimi, mutta sellainen neuvottelun avaus on löydettävä johon kaikki osapuolet voivat tarttua menettämättä kunniaansa.

Suomen ja suomalaisten päättäjien kunnia-asia on pitää kiinni tekemistämme sopimuksista, mutta kunniakasta on myös ymmärtää toista neuvotteluosapuolta. Tämänkaltaisen toiminnan soisin leviävän laajemminkin EU:n alueella.

Reijo

KANSAN OIKEUSTAJUSTA

Emeritusprofessori Jukka Kemppinen julkaisi blogissaan 25.6.2015 kirjoituksen ”Oikeusministerin onnettomuus”.

Kirjoituksessaan Kemppinen arvostelee kovin sanoin työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmiä. Kemppisen vuodatus päättyy näin: ”En tiedä, miten tuli mieleen Groucho Marxin repliikki Chicosta eräässä elokuvassa- ”tuo mies puhuu kuin idiootti, hän näyttää idiootilta, mutta älkää antako sen pettää itseänne: hän on idiootti”.

Melko kovaa tekstiä eläköityneeltä professorilta.

Kemppinen kritisoi kirjoituksessaan ministeri Lindströmin ilmoitusta perustaa työryhmä pohtimaan ja selvittämään ovatko rikoksista annettavat rangaistukset oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen.

Käsitykseni mukaan Kemppinen pitää tuollaista selvitystä tarpeettomana koska tuo arviointi on tuomioistuimien tehtävä.

On totta että käräjätuomarit ja lautamiehet arvioivat kulloisenkin jutun päätöstä pohtiessaan tuota samaa asiaa. Yksittäisten juttujen osalta noudatetaan jutun tekoajankohdan lakia ja sitä soveltaa tietenkin tuomioistuin.

Meillä kansanedustajilla taikka ministereillä ei ole oikeutta puuttua yksittäisen jutun rangaistukseen. Mutta yleisellä tasolla meillä on oikeus ja minä väitän että jopa velvollisuus seurata jutuista annettavia tuomioita.

Oikaiskaa jos olen ymmärtänyt asemani väärin, mutta ainakin toistaiseksi minä olen siinä luulossa että me kansanedustajat laadimme lakeja joita meidän kaikkien on noudatettava. Jos rikkoo lakia saattaa joutua oikeuden eteen.

Kun lakia laaditaan, tulee lain olla sellainen että se vastaa tätä Kemppisen parjaamaa yleistä oikeuskäsitystä. Minä rohkenen väittää että kansalaisten oikeuskäsitys on huomattavasti vahvemmalla pohjalla mitä emeritusprofessori Kemppinen kirjoituksessaan antaa ymmärtää.

Minulla ei kansan edustajana ole mitään syytä taikka halua lähteä aliarvioimaan yleistä oikeuskäsitystä.

Kemppinen kysyy kirjoituksessaan mitä tehdään jos työryhmä tutkimuksessaan päätyisikin siihen etteivät rangaistukset ole oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Professorismiehenä, vaikkakin jo eläköityneenä, Hän vastaa itse omaan kysymykseensä toteamalla että normaali, perustuslain mukainen tapa on lainmuutos eduskunnassa.

Tämä on järkeenkäypää tekstiä ihan meille maallikoillekin, mutta sitten tulee Kemppiseltä sellainen heitto jota on vaikeaa sulatella. Nimittäin Kemppinen kirjoittaa ”Jos tuollainen kuviteltu muutos tehtäisiin asiantuntemattomasti, kuten lienee tarkoitus, seurauksena on todella suuri sekasorto.

Jos emeritusprofessori Kemppinen todella tarkoittaa mitä kirjoitti, niin onnettomuus taisi sattua Hänelle itselleen eikä ministeri Lindströmille.

Onko Kemppinen todella sitä mieltä että Suomen eduskunnassa lähdetään laatimaan lakeja ihan vakain tuumin ja harkiten asiantuntemattomasti? Ei kai?

Lakeja laadittaessa valiokunnissa kuullaan asiantuntijoina professoreja, tohtoreita ja muita joilla on poikkeuksellinen asiantuntemus juuri siitä käsiteltävästä asiasta. Ainakaan minulla ei ole tiedossa yhtään tarkoituksella ”asiantuntemattomasti” laadittua lakia.

Otan meille tavallisille maallikoillekin avautuvan yksinkertaisen vertauksen lain laadinnasta:

Eduskunta laatii lain ja siihen tarvittavat pykälät eri tekojen tunnusmerkistöineen ja kuhunkin pykälään rangaistusasteikon liukumineen.

Tämä on ikään kuin työmääräys tuomioistuimille. Jos juttu tulee tuomioistuimeen, siellä selvitetään täyttääkö se jonkun teon tunnusmerkistön, jos täyttää, niin millainen rangaistus siitä langetetaan, vai langetetaanko ollenkaan.

Tämä siis erittäin yksinkertaisesti sanottuna.

Sama kansankielellä. Henkilö X päättää rakentaa talon. Hänellä on taloon piirustukset asemakaavoineen ja tietty budjetti. Hän antaa työmääräyksen talon rakentamisesta rakennusyhtiölle.

Yleisen oikeustajun mukaan rakennusyhtiön tulee rakentaa täsmälleen piirustusten mukainen talo sille paikalle jolle se on suunniteltu ja vieläpä pitäytyä budjetissakin. Tunnusmerkistön kaikkien kohtien tulee täyttyä sovitulla tavalla.

Kun julkisuudessakin on paljon keskusteltu rakennuksissa olevasta homeesta ja keskustelun yhteydessä on pohdittu jopa voimassa olevien rakennusmääräysten tarkistamista, niin onko outoa ja ei toivottua se että ministeriössä perustetaan työryhmä pohtimaan rakennusmääräysten ajanmukaisuutta?

Mielestäni ei ole. Yleinen keskustelu ja kansalaisten mielipiteet pitää huomioida eduskunnassa ja ministeriöissä, sillä ei kai kukaan nyt ihan tosissaan väitä että kaikki järki ja viisaus asuu yliopistoissa, eduskunnassa taikka ministeriöissä.

Jukka Kemppinen päätti kirjoituksensa sitaattiin.

Minä siteeraan kirjailija Simo Puupposen nimimerkillä ”AAPELI” kirjoittamaa romaania ”SIUNATTU HULLUUS”

Hyviä ihmisiä on vähän, tosi pahoja vielä vähemmän, mutta onneksi meitä siunatusti hulluja on lukematon joukko”

Niin, ketkä meistä mihinkin joukkoon itsensä lukevat?

OIKEUS JA KOHTUUS

Tapanilan tapahtumista on kirjoitettu paljon. Myös minun mielipidettäni on kyselty. Vastaan huutoon ja kerron ajatuksiani. Tässä tuuminkini.

Ensiksi muistutan Lukijoitani siitä että meillä Suomessa on erinomaisella tavalla eroteltu lainsäädäntö ja sen toimeenpanovalta. Pidetään puurot ja vellit eri lautasella.

Olen kansanedustajana säätämässä lakeja, joten en voi olla niitä toimeenpanemassa, enkä lausua mielipidettäni jostakin yksittäisestä tuomiosta. Jos näin tekisin niin silloin minä lain säätäjänä harppaisin toimeenpanovallan puolelle ja se ei olisi perustuslakimme mukaan oikein. Ei ole hyvä istua kahdella jakkaralla. Toinen on valittava ja minun jakkarani on kaikkien tiedossa.

Toiseksi haluan kertoa että esitutkintapöytäkirjoja kasanneena ja niitä lukeneena tiedän vuoren varmasti pöytäkirjoissa olevan paljon sellaista tietoa jota ei lööppilehdistä löydy.

Kun en ole lukenut Tapanilan joukkoraiskauksen nimellä uutisoidun jutun esitutkintapöytäkirjoja, olen täysin julkisuudessa olleen tiedon varassa.

Tämän takia pitää olla tarkkana lausumissaan. Huolimattomilla heitoilla voi satuttaa ja aiheuttaa mielipahaa jutun asianosaisille.

Asianosaisiahan ovat ainakin asianomistaja ja vastaaja(t). Asianomistajan ja vastaajien ikä huomioiden asianosaisuus taitaa ulottua osittain myös Heidän huoltajiinsa.

Ihan yleisellä tasolla totean että lain kirjaimen rikkominen ei ole hyväksyttävää. Ei kenenkään tekemänä eikä missään muodossa. Jos pitää valita se kaikkein pahin ja vastenmielisin rikoksen tunnusmerkistön täyttävä teko, niin minun mittapuuni mukaan se löytyy juuri seksuaalisen väkivallan ja erityisesti avuttomassa tilassa olevaan henkilöön kohdistuvan teon tiimoilta.

Korostan että en hyväksy mitään rikoksen tunnusmerkistön täyttävää tekoa, mutta tunnustan samalla että jos kaksi suurin piirtein saman tasoista, ikäistä ja kuntoista miestä ottavat mittaa toisistaan, ja toinen jää altavastaajaksi, niin en sellaisen teon takia yöuniani menetä.

Jos teko kohdistuu huomattavasti heikommassa asemassa olevaan henkilöön ja tekijöitä on useampia, jotka fyysistä voimaa taikka jopa jotain astaloa käyttämällä toteuttavat tekonsa heikomman vastusteluista huolimatta, pidän tekoa törkeänä. Erityisen törkeänä pidän avuttomassa tilassa olevan uhrin genitaalialueelle kohdistuvaa väkivaltaa.

Minä en nyt puhu minkään yksittäisen teon tunnusmerkistöstä, vaan pelkästään yleisellä tasolla, enkä oman mittapuuni mukaan näe eroa sillä riisutaanko uhri ja kuinka pitkään väkivallanteko ajallisesti kestää. Sekuntikin on liikaa. Oikeusoppineet tarkastelevat tekoa sen tunnusmerkistön mukaan ja joutuvat ottamaan kantaa teon koko tunnusmerkistöön. Täyttyykö se vai jääkö vajaaksi.

24.7 esitetyssä A studio-ohjelmassa haastateltiin Tapanilan raiskaustapaukseen liittyen Fadumo Dayibilla nimistä somalinaista.

Hän kertoi pitävänsä asiasta herännyttä keskustelua vihapuheena ja että tietyt poliitikot käyttävät tilannetta hyväkseen.

Minäkin olen poliitikko ja jokainen voi oman tulkintansa mukaan arvioida yritänkö minä käyttää tätä tilannetta jollakin tavalla hyväkseni, vai yritänkö kertoa oman näkemykseni pelkästään asiapohjalta.

Yhdyn Dayibillan ajatukseen siinä, että yksittäisten tekojen vuoksi ei pidä leimata muita. Kuka meistä on veljensä vartija? Ei kai kukaan.

Mutta samaan hengenvetoon totean, että minun mielestäni meidän pitää rehellisen avoimesti kertoa julkisuuteen myös maahan muuttaneiden rikostilastot.

Käsitykseni mukaan poliisilla on tarkat tilastot joista kyetään erottelemaan poliisin tietoon tulleet, eri ryhmien tekemät rikokset.

Julkisuudessa on puhuttu yksittäistapauksista. Mielestäni on tärkeää kertoa mitä tarkoitetaan näillä yksittäistapauksilla. Luvut ja tilastot kertovat kansalle kuinka asia on.

Näin jokainen voi tehdä omat päätelmänsä asioista ilman että tulee joltakin suunnalta johdatelluksi.

Kun esitetään tilastot ja niiden pohjalta keskustellaan, ei puheita voi leimata millään erityisellä tavalla. Niin kauan kun näitä tilastoja ei esitetä, puhutaan olettamusten pohjalta ja silloin on olemassa mahdollisuus että joku yrittää käyttää tilannetta hyväkseen.

LOPUKSI:

Johdin hallitusneuvotteluissa sisäisen turvallisuuden työryhmää. Ryhmän aloitteesta hallitusohjelmaan kirjattiin mm. näin:” Hallitus parantaa rikoksen uhrin asemaa rikosprosessissa lainsäädäntöä kehittämällä. Varmistetaan, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tarkistetaan ensikertalaisuussäännöksiä, väkivaltarikosten sekä lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistustasoa sekä ehdollisen vankeustuomion tehostamismahdollisuuksia, kuten lyhyt ehdoton vankeus, yhdyskuntapalvelu ja valvottu koevapaus. Vapautuville vangeille tehtävää vaarallisuusarviota laajennetaan ja vankien vapauttamista harkittaessa kiinitetään entistä enemmän huomiota vangin vaarallisuuteen.”

Tämän voi ymmärtää niin, että jos kansa ei ole tyytyväinen rikoksista langetettavien rangaistusten laatuun, on lakeja säätävien poliitikkojen syytä reagoida asiaan. Poliitikot reagoidessaan voivat muuttaa lakeja ja rangaistusasteikkoja joita tuomioistuimissa noudatetaan.

Reijo

TUULIVOIMASTA

Viimepäivinä on soiteltu ja tiedusteltu kantaani tuulivoimaan. Luulin että mielipiteeni oli jo kaikkien tiedossa, mutta eipä tainnut olla.

Olen seuraillut tuulivoimakeskusteluja ja tuulivoimarakentamista muutaman vuoden ja mitä enemmän olen aiheeseen perehtynyt, sitä selvemmäksi on käynyt että halvempiakin energiantuottotapoja on.

Olin mukana hallitusneuvotteluissa ja puolueeni edustajana myös hyväksymässä hallitusohjelmaa. Hallitusohjelmassa todetaan: ”Päästöttömän, uusiutuvan energian käyttöä lisätään kestävästi niin, että sen osuus 2020-luvulla nousee yli 50 prosenttiin, ja omavaraisuus yli 55 prosenttiin sisältäen mm. turpeen. Tämä perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan tarjonnan lisäämiseen. Suurimmat mahdollisuudet saavutetaan nestemäisten biopolttoaineiden ja biokaasun tuotannon ja teknologian kasvattamisessa

Uskon että aika moni vaalitilaisuudessani käynyt muistaa puheeni oman energiantuotannon tehostamisesta ja omavaraisuusasteen nostamisesta lisäämällä hakkeen ja turpeen käyttöä. Olen samasta aiheesta kirjoittanut usein myös näille sivuille. Hallitusohjelman kirjaus onkin minulle erittäin mieluinen, koska tavoitteemme on lisätä maaseudulle pysyviä työpaikkoja ja vähentää ulkomaista energian (kivihiilen ja öljyn) tuontia.

Hallitus on myös leikkaamassa tuulivoimalle suunnattua tukea. Tämän voi jokainen ymmärtää haluamallaan tavalla. Minä ymmärrän tämän niin että tuulivoimarakentamista halutaan vähentää. Tuulivoimarakentaminen työllistää hetkellisesti, mutta hake ja turve jatkuvasti.

Minä olen hallituspuolueen kansanedustajana sitoutunut hallitusohjelmaan. Olisi perin erikoista heti hallitustaipaleen ensimetreillä irtautua hallitusohjelmasta toteamalla että tuulivoiman lisärakentaminen onkin hyvä ja kannatettava asia.

Näin ei voi menetellä.

Meidän on taloutemme tasapainottamiseksi tehtävä valintoja. Jokainen on lukenut ja sähköisestä mediasta kuullut erilaisista säästöistä, supistuksista ja leikkauslistoista.

Tänä vuonna tuulivoimatuen arvioidaan ylittävän jo 100 milj. euroa. Tuulivoimalle taattu hinta on nyt 105,3 euroa megawattitunnille. Viime vuonna megawattitunnin keskihinta oli 36 euroa, joten tukea maksettiin lähes kaksinkertaisesti sähkön markkinahintaan nähden.

Mielestäni voi ihan perustellusti kysyä että kuinka kauan meillä on tähän varaa.

KAMPPEET ON LEVITETTY…

…Ja työkalut teroitettu.

Näinhän sitä tavattiin ainakin rakennustyömailla sanoa ennen hihojen käärimistä.

Eduskunnan ”kamppeilla ja työkaluilla” tarkoitan tietenkin valiokuntia. Lainsäädäntötyö tehdään valiokunnissa ja vain lain loppusilaus täysi-istunnoissa.

Valiokuntapaikat päätettiin ryhmien esityksistä viime keskiviikon täysi-istunnossa. Jos Luoja suo ja terveyttä riittää, niin seuraavat neljä vuotta työskentelen varsinaisena jäsenenä maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Hallintovaliokunnassa jatkan varajäsenenä.

Saan vielä kunnian toimia maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtajana. Varsinainen puheenjohtaja on edustaja Leppä. Valiokuntaa voisikin leikkisästi luonnehtia puupainotteiseksi koska puheenjohtaja on Leppä ja varapuheenjohtaja Hongisto.

Omiin valiokuntapaikkoihini olen erittäin tyytyväinen ja odotan innolla tulevaa kautta.

Reijo

SOININ KARHUISTA…

…On soiteltu paljon. Sähköpostejakin on tullut melkoinen määrä. Uskon että soinilaiset ovat asian kanssa tosissaan.

Erityisesti on hämmästelty viranomaisten toimia, taikka pikemminkin heidän toimimattomuuttaan.

Meillä on veronmaksajien varoilla palkattuja henkilöitä joiden toimenkuvaan kuuluu huolehtia että Sisko Soinissa ja Riitta Riihimäellä saa ja ennen kaikkea uskaltaa päästää lapsensa pihalle leikkimään. Kun vesselit leikkivät pihassa, ei äidin tarvitse pelätä että joku namusetä kuvaa lapsia liukumäen takaa taikka karhu löntystelee samalle hiekkalaatikolle.

Jonkunlainen roti pitäisi olla näissäkin asioissa.

Pitäisi olla, mutta nyt ei vaan näytä olevan.

Asiasta tietämättömille kerron lyhyesti sen minkä olen viime viikkojen aikana soinilaisilta kuulut. Kertojia ja eri tilanteista ilmoittaneita on useita. Osa on pienten lasten äitejä ja osa kokeneita eränkävijöitä jotka tuntevat alueensa karhut melko tarkkaan.

Minulla ei ole pienintäkään syytä epäillä kertomusten todenperäisyyttä.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat pannoittivat kolmisen vuotta sitten naaraskarhun. Karhun pannoittaminen on melkoinen manööveri.

Homma hoidetaan yleensä niin että karhulle laitetaan syötti, eli virallisen termin mukaan ”ravintohoukutin”. Karhu totutetaan käymään tällä syötillä ja kun pyöreäkorva kulkee aterialla riittävän tiheään ja säännönmukaisesti, mennään syötin vieressä olevaan kojuun odottelemaan nukutusnuolella ladatun aseen kanssa. Huonolla onnella kojussa saattaa joutua päivystämään viikkotolkulla.

Kun sopivaksi arvioitu karhu viimein tulee syötille ( siellähän saattaa ruokailla useampia, joista vain yksi aiotaan pannoittaa) ammutaan karhuun nukutusnuoli.

Nukutusaineen uuvuttama karhu jäljitetään tarvittaessa vaikka koiran avulla ja löydetylle karhulle tehdään suunnitellut tutkimustoimet. Samalla karhu merkitään ja asetetaan sen kaulaan radioseurantalaite. Olen nähnyt erään soinilaisen talon pihasta riistakameran taltioiman kuvan. Kuvassa oli karhu ja karhulla selvästi erottuva panta kaulassa.

Nyt on syytä muistaa että IHMINEN LAITTAA VILLIELÄIMELLE KAULAPANNAN. Siis laitteen joka ei luontaisesti eläimelle kuulu.
Toisena huomioitavana seikkana on että IHMINEN ASETTAA KARHULLE RAVINTOHOUKUTTIMEN JOLLA TOTUTTAA KARHUN KÄYMÄÄN JA SYÖMÄÄN IHMISEN MAASTOON TUOMAA RAVINTOA.

En tiedä, mutta oletan karhun haistavan syömänsä ravinnon mukana myös ihmisen hajua. Näin karhu yhdistää ihmisen ravintoonsa.

Ravinto ja ihminen, kas siinäpä pulma!

Naaraskarhu siis totutettiin syötille, nukutettiin ja sille kiristettiin vielä panta kaulaan. Tätä eivät tehneet soinilaiset pienten lasten äidit, vaan silloisen RKTL:n tutkijat.

Naaraskarhu tapasi uroksen. Tapaamisen seurauksena syntyi kolme pentua. Naaraskarhusta tuli emokarhu joka oli jo niin tottunut ihmiseen että se tepasteli pentuineen pitkin kyliä ja asuttujen talojen pihoja lähes joka päivä.

Vaikka emokarhu oli tottunut ihmiseen ja sillä oli kaulassaan ihmisen ja vieläpä viisaan ihmisen kehittämä ja kasaama radiolähetin, niin liikennesääntöjä se ei sentään ollut oppinut.

Kävi nimittäin niin onnettomasti että erään kerran kun emokarhu kolmen pentunsa kanssa tepasteli kylätiellä, tuli mutkan takaa auto joka törmäsi yhteen pentuun.

Emokarhu pakeni kahden terveen pentunsa kanssa ja kolarissa loukkaantunut pentu jäi tapahtumapaikan läheisyyteen.
Loukkaantunut pentu lopetettiin heti tavattaessa.

Emokarhu jatkoi elämäänsä kahden pennun kanssa ja kun tuli nälkä, se tallusteli ravinnon hakuun sinne mistä se oli tottunut ravintoa saamaan, eli ihmisten asumusten liepeiltä. Ravinto ja ihminen, kas sinäpä vasta PULMA!

Emokarhu ravisteli talojen pihoissa olevia roska- ja jäteastioita etsien syötävää.

Pennut oppivat emonsa tavat ja niinpä kuluneena keväänä on monen talon ikkunasta ihmetelty kun kolme karhua retuuttaa muovisia roska-astioita.

Erilaisia karkotustoimia on jo tehty. Karhuja on karhattu pihoista koirilla ja on taidettu jo ampua karhun lonkkaan kumiluotikin. Jotkut huimapäisimmät ovat yrittäneet häätää karhuja pihoistaan huutelemalla niille sanoja joita en nyt kehtaa tähän kirjoittaa.

Karhut eivät ole karkotustoimista juuri piitanneet, vaan ovat häiritsijän lähdettyä palanneet takaisin pihoihin ravistelemaan roskapusseja. Aikansa pihassa teutaroituaan ja puuhaan kyllästyttyään karhut ovat lönkötelleet lähimetsään ja monesti emokarhu on ottanut vielä roskapussin matkaevääksi.

Tänä keväänä pennut alkoivat olla jo siinä iässä että emokarhu arveli niiden selviävän ihmisten joukossa, jäteastioiden ja roskakatosten sekavassa maailmassa. Emokarhu karkotti pennut ja etsi itselleen uroksen.

Saattoihan siinä käydä myös toisin päin, mutta joka tapauksessa karhunpennut, joita nyt voi jo kutsua erauspennuiksi, häädettiin kylmään maailmaan.

Emokarhu alkoi viihtyä yhä tiiviimmin uroksen seurassa. Uroskarhun etutassun leveydeksi on hieman mittaamiskohdasta riippuen saatu jopa 16,5 cm. Kysymyksessä ei ole enää mikään rippikoulupoika, vaan ihan täysikasvuinen uros.

Kun emokarhu vietti iloisia aikoja uroksen kanssa, erauspojat järjestivät Soinin taajamassa melkoisen sirkuksen. Viikonloppuna minulle soitettiin ja kerrottiin että nyt yksi karhunpentu jo tassuttelee auton konepellillä.

Auto oli ollut pysäköitynä Soinin kirkonkylän keskustassa olevalla museomäen asuntoalueella ja siellä vielä ihan talon pihassa. Eraus oli kiivennyt auton konepellille ja näky oli ollut kuin sirkus Finlandian ohjelmanumerosta ”villi ja vapaa”

Samalla viikolla oli pienikokoinen karhu tassutellut kirkonkylän keskuskoulun liepeillä. Liekö sama eraus vai sisarensa. Ilmoittajan mukaan koulun pihassa oli ollut ekaluokkalaisia ja karhu oli kävellyt noin viidenkymmenen metrin päästä.

Näiden erauspentujen seikkailuista saisi pitemmänkin kirjoituksen, mutta jätetään se toiseen kertaan.

Sen sijaan tässä kirjoituksessa on vielä syytä pohtia mitä tapahtuu tämän ihmisiin tottuneen emon ja sen seuraan lyöttäytyneen uroksen välillä.

Ei tarvitse olla biologi kun voi ennustaa että jos emo on edes jonkunlaisessa kunnossa kaulapannastaan huolimatta niin tulevassa talvipesässä on taas pari- kolme pentua. (Viime syksynä kaadettiin metsästyksen yhteydessä pari pantakarhua jotka eivät olleet kunnossa. Kaulapanta oli hiertänyt molempien karhujen kaulasta nahan rikki ja hiertämiskohdasta valui mädäntynyttä visvaa ja verta.) Kukaan ei toistaiseksi tiedä missä kunnossa tämän karhun kaula on. Onko se(kin) vereslihalla ja mätimässä?

Kun emo tulee talvipesästä pentuineen, se on taas yksinhuoltaja sillä urosta näy mailla eikä halmeilla. Mitä kuulkaas arvelette – millä tavalla emo opettaa jälkeläisiään löytämään ravintoa?

Luuletteko Te että emo äkkiä oivaltaakin karhujen perinteisen saalistustavan ja alkaa tappaa nälkäänsä hirviä ja metsäpeuroja?

Vai käykö niin että emokarhu toimii samalla tavalla jolla se on jo tottunut toimimaan vuosikausia.

Mikäli asiasta pitäisi lyödä vetoa, niin minä sijoittaisin roponi jälkimmäiselle vaihtoehdolle.

Jos näin todella käy, on aihetta pohtia mitä tämän emon kanssa tehdään. Kuka tekee, mitä tekee ja kenen määräyksestä?

Tilanne on erityisen hankala silloin jos emolla on mukanaan muutama pentu.

Nyt emolla ei ole pentuja mukanaan, joten sen poistaminen on huomattavasti ongelmattomampaa kun vuoden päästä keväällä.

Maakunnassa ei ole syytä muistuttaa Kauhajoen koulusurmista. Tilanne on vieläkin monelle erittäin arka ja kipeä.

Sen verran sanon kuitenkin että moni poliisi oli leivättömän pöydän ääressä ja vaateita oli monenlaisia.

Kuinka toimitaan tässä karhutilanteessa jos vahinko sattuu? Kuka vastaa ja millä perusteella? Suomen riistakeskuksella on ollut kaksi vuotta aikaa toimia asiassa. Ensimmäiset havainnot oudosti käyttäytyvästä karhupesueesta tuli keväällä 2013. Tuolloin karhulla oli jo panta kaulassa.

Käsitykseni mukaan poliisi toimii akuutissa tilanteessa ja Suomen riistakeskus muissa tilanteissa. Kun karhusirkus on jatkunut jo vuosia, ei voida puhua enää akuutista tilanteesta. Minun tulkintani mukaan vastuu on yksiselitteisesti Suomen riistakeskuksella.

Jos vahinko tapahtuu, niin vuoren varmasti asia katsotaan ihan periaatteesta myös vihreäkantista kirjaa selaamalla.

Minä en ainakaan haluaisi silloin olla sen henkilön asemassa jolta on karhun poistolupaa turhaan anottu.

Reijo

SALOJEN SISARILLE JA KORPIEN RUUTIUKOILLE…

TIEDOKSI että rahan puutteesta voi joskus olla arvaamattomia seuraamuksia.

Poliisin rahakehyksessä on vajetta ihan samalla tavalla kun muidenkin toimioiden. Vajeesta johtuen poliisin on priorisoitava toimiaan ja mietittävä erittäin tarkkaan mihin raha riittää ja missä olisi säästämisen paikka.

Lupahallintohan on puuskuttanut ylikierroksilla jo vuosikausia. Syynä poliisin itsensä laatimat ohjeet ja toimintamallit. Moni pitää lupahallinnon toimintaa hankalana, kankeana, turhan byrokraattisena ja jopa kustannustehottomana.

Kaikkien esimerkkien emoksi nimeän aseen hankkimisluvan ehtona olevan soveltuvuustestin. Voi yhyren kerran sentähän.

Tämä testi otettiin luvan myöntämisen ehdoksi kouluampumisten jälkeen ja ”palikkatestillä” kuviteltiin ongelmien ratkeavan.

Jokainen soveltuvuustestin suorittanut hymähtelee kokeen kysymyksille ja sille että ompa poliisin lupahallinnon työntekijöillä joutavaa aikaa seurata vierestä asiakkaan testin valmistumista.

Sitä aikaa ei ihan oikeasti ole, joten jokainen soveltuvuustestin parituntinen on pois muista lupahallinnon toimista.

Nyt on lupahallinnossa nostettu kissi pöyrälle ja todettu että testi ei ole kustannustehokas. Se vie tuhottomasti työaikaa, eikä siinä saavuteta mitään sellaista oleellista tietoa jonka perusteella lupaharkintaa suoritetaan.

Testi on päätetty poistaa aseen hankkimisluvan ehdoista. Samalla suunnitellaan aseen hankkimislupaprosessiin muitakin muutoksia. Muutoksilla pyritään vähentämään aseluvan omistajien käyntejä poliisiasemilla.

Toivotaan että lupahallinnosta irtoavat työtunnit voidaan siirtää poliisin operatiiviseen toimintaan. Minä ainakin uskon että kansalaisten turvallisuus ja heidän saamansa poliisipalvelut paranevat sillä että soveltuvuustesteihin mennyt aika siirtyy tulevaisuudessa poliisin työajaksi.

Tästä on hyvä jatkaa…vai mitä mieltä Sinä olet?

HALLITUSOHJELMASTA…

Nousi odotetunlainen kohu. Ennen vaaleja, vaalien aikaan ja vaalien jälkeen jokainen aikaansa seuraava tiesi että kyyti on kylmää tulevat vuodet.

Meistä itsestämme riippuu nyt kuinka pitkään kylmä kausi kestää ja millä tavalla tässä vielä palellaan.

Johdin sisäisen turvallisuuden työryhmää joten kommentoin lähinnä sen rooteliin kuuluvia ja kansaa puhuttavia asioita. Kommenttini ovat omia, henkilökohtaisia tuntemuksiani ja ajatuksiani.

Keskustelua on herättänyt kriminaalipolitiikka ja sen mahdollinen kiristäminen. Esimerkkeinä on mainittu rikesakkomääräysten ja varsinaisten päiväsakkojen rahamäärän nosto. Myös sakolla käsiteltävien asioiden piirin laajentaminen on puhuttanut. Kansalaiset ovat huolestuneet kukkaronsa ja oikeusturvansa kevenemisestä.

Palastellaampa tuo sakotusasia niin jotta se tulisi oikealla tavalla ymmärretyksi.

Suurin osa rikesakkomääräyksistä ja varsinaisista päiväsakoista kirjoitetaan jonkin liikennerikkomuksen seurauksena. Maksumääräyksen saaja on rikkonut jotain liikennesääntöä tietoisesti ja tahallaan ( kovat ylinopeudet) taikka vahingossa ajanut vaikkapa STOP -merkin läpi pysähtymättä.

Tieliikenne perustuu ennalta arvattavuuteen. Minä tienkäyttäjänä saan lain mukaan luottaa siihen että muut tienkäyttäjät noudattavat liikennesääntöjä ja vastaavasti minun velvollisuuteni on noudattaa samoja sääntöjä.

Kääntyessäni sivutieltä etuajo-oikeutetulle päätielle, minä saan luottaa siihen että päätietä tuleva auto lähestyy enintään sillä tiekohtaisella ajonopeudella. Jos rajoitus on 100km/h, niin minä saan luottaa siihen että auto taikka moottoripyörä ei tule 150-200km/h nopeudella.

Kun minä näen päätietä tulevan ajoneuvon ja arvioin että ehdin turvallisesti kääntymään päätielle, ei voi olla törmäysvaaraa. Jos päätietä tuleva ajoneuvo tulee ylinopeudella ja törmää kuljettamaani ajoneuvoon, ei syyllistä tarvitse kaukaa hakea.

Uskon että lähes jokainen on joskus tullut ohitetuksi niin että vasemmalta koukannut ohittaja on ”heittämällä” suhauttanut ohi ja kadonnut kovaa vauhtia horisonttiin.

Tällaiset kaaharit on syytä saada pois liikennevirrasta, koska he vaarantavat oman ja kaikkien muidenkin tienkäyttäjien turvallisuuden. Jos pitää ajaa lujaa, on mentävä sitä varten rakennetuille moottoriradoille. Siellä ei vaaranneta muiden turvallisuutta.

Kun oikeudenvastaisesta teosta kirjoitettavan sakon rahamäärää korotetaan, vaikuttaa se käsitykseni mukaan kahdella tavalla. Se tuo valtion kassaan lisää rahaa ja kalliimmaksi käyvä kaahailu ( sikäli kun rangaistus kirjoitetaan ylinopeudesta) alkaa vähitellen vaikuttaa ajonopeuksiin.

Jos ylinopeudella ajosta tulee entistä kalliimpaa, noudatetaan nopeusrajoituksia paremmin ja ajellaan alhaisemmilla nopeuksilla. Tämän seurauksena pitäisi kaiken järjen mukaan myös onnettomuustilastojen kaunistua.

Turvallisen tilannenopeuden käyttämättä jättäminen on yksi yleisimpiä tieliikenneonnettomuuteen johtaneita syitä.

Eli tiivistäen – uhreja ja onnettomuuksissa loukkaantuneita tulee vähemmän ja sehän on halvempaa meille kaikille.

Toisena, lähinnä päiväsakkoihin liittyvänä asiana nostan esiin sakolla käsiteltävien oikeudenloukkausten rangaistusmaksimin korottamisen. Nykyisen lain mukaan sakon voi kirjoittaa vain jos teosta säädetään rangaistukseksi sakkoa taikka enintään 6 kuukautta vankeutta. Puhutaan lievistä ja selvistä jutuista.

Prosessi etenee niin että poliisi kirjoittaa teosta epäillylle rangaistusvaatimuksen. Kaavaketta täyttäessään poliisi kysyy myöntääkö vai kiistääkö vaatimuksen saaja teon. Jos saaja myöntää teon, juttu menee syyttäjälle vahvistettavaksi. Juttua vahvistaessaan syyttäjä tarkastaa poliisin kirjoittaman rangaistusvaatimuksen jotta se on oikeudellisesti ja muodollisesti oikein kirjoitettu.

Vaatimuksen saanut maksaa vaaditun summan ja homma on siinä.

Jos vaatimuksen saaja kiistää teon, hänellä on viikko aikaa valittaa saamastaan vaatimuksesta tekopaikan alioikeuteen ja näin juttu menee oikeuden käsiteltäväksi. Kansalaisen oikeusturvaa ei vaaranneta millään tavalla, koska hänellä on aina halutessaan mahdollisuus saattaa juttu oikeuden käsittelyyn.

Syyttäjät ja käräjätuomarit ovat ylityöllistettyjä tällä hetkellä koska tuomioistuimiin tulee niin sanottuja selviä juttuja, jotka pitää voimassa olevan lain mukaan käsitellä tuomioistuimissa.

Mielestäni on syytä vakavasti pohtia että esimerkiksi selvät ja kiistattomat rattijuopumukset käsiteltäisiin tulevaisuudessa rangaistusmääräysmenettelyllä heti paikan päällä. Poliisi toteuttaisi ns. yhden kosketuksen periaatetta, jolloin ajosta tavattu ja paikalla tarkkuusalkometrillä puhallutettu moottoriajoneuvon kuljettaja  saisi suoraan rangaistusvaatimuksen ja asia etenisi samalla tavalla kun muissakin rangaistusvaatimusjutuissa. Syyttäjä vahvistaisi tämänkin, mutta näistä selvistä jutuista jäisi se oikeuskäsittely pois.

Tämä vähentäisi alioikeuksien jutturuuhkaa jolloin tuomareilla olisi aikaa paneutua niihin ”jäykempiin” juttuihin nykyistä enemmän ja paremmin. Kansalaiset myös saisivat juttunsa esille nykyistä nopeammin, kun virkatien tukkona olevat jutut olisi siivottu pois.

Jos kysymyksessä olisi epäselvä juttu taikka kyse olisi epäillystä jälkinauttimisesta, toimittaisiin takaisinlaskentoineen kuten on tähänkin saakka toimittu. Kansalainen saisi rattijuopumuksensa käsitellyksi yhdellä kosketuksella vain siinä tapauksessa että asia on Hänen puolestaan selvä ja kiistaton.

Minun tulkintani mukaan tämä ei vaarantaisi kansalaisten oikeusturvaa.

Toisena keskustelua herättäneenä kohtana hallitusohjelmassa on maininta ensikertalaisuussäännösten tarkistamisesta.

Uskon että perin harva kansalainen tietää mitä ensikertalaisuus oikeusprosessissa tarkoittaa. Lyhyesti ja yksinkertaisesti – ensikertalainen on henkilö jota ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, taikka edellisestä tuomiosta on kulunut vähintään kolme vuotta.  Tietämäni mukaan ensikertalaisuus huomioidaan myös tuomiosta päätettäessä. Tätä on monen vaikeaa ymmärtää.

Nyt hallitusohjelmaan on kirjattu että tätä kolmen vuoden aikaa voidaan harkinnan mukaan pidentää.

Samalla tavalla hallitusohjelmaan on kirjattu että erityisesti lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten ja väkivaltarikosten rangaistussäännöksiä tarkistetaan.

Lapsi on avuton ja puolustuskyvytön ja jos tällaiselle henkilölle tehdään mitä tahansa väkivaltaa, tulee mielestäni yhteiskunnan osoittaa teon moitittavuutta nykyistä selkeämmin. Erityisesti silloin jos tekijä on oikeustoimikelpoinen henkisen tasapainonsa ja ikänsä puolesta.

Toivon että lakimuutoksella annamme oikeusistuimille nykyistä laajemmat mahdollisuudet mitata tällaisista teoista määrättäviä rangaistuksia.

Lopuksi muutama rivi ehdollisista vankeusrangaistuksista. Olen itse kuullut käräjäoikeuden eteisessä kun käräjäsalista ulos astellut nuori mies tokaisi kaverilleen että olipa helppo homma, ei tuomiota ollenkaan.

Todellisuudessa mies oli saanut ehdollisen vankeustuomion. Vastaavanlaisia tokaisuja lienee kuullut myös moni muu. Tilanne on valitettavasti se että ehdollisena langetettavaa vankeusrangaistusta ei mielletä rangaistukseksi ollenkaan.

Näin ollen rangaistuksella ei saavuteta sen enempää erityis- kuin yleisestävyyttäkään. Pikemminkin löperöillä tuomioilla viestitetään yhteiskunnan välinpitämättömyyttä säätämiinsä lakeihin ja asetuksiin.

Jos ehdolliseen vankeusrangaistukseen liitettäisiin lyhyt vapaudenmenetysjakso, saattaisi tällainen ns. ”TET” jakso lisätä rangaistun lain kunnioitusta.

Jos rangaistu ojentuisi saamastaan rangaistuksesta, olisi ”koulutus” toiminut toivotulla tavalla. Jos rangaistu pikemminkin verkottuu vankilassa, jatkaisi hän oikeudenvastaisia toimiaan mitä ilmeisimmin lyhyestä vapaudenmenetysjaksosta huolimatta.

Tällaisella lyhyellä vankeusjaksolla kuitenkin yhteiskunta osoittaisi moitittavuutta myös niihin tekoihin, joista ei juuri sillä kerralla määrätty ehdotonta vankeusrangaistusta.

Joku laskee tietenkin että vankeuspäivän hinta on pois yhteisestä pussista. Tällaisille laskijoille minä totean että länsimaisen oikeusvaltion pitää kyetä huolehtimaan kaikista kansalaisistaan, myös niistä jotka hairahtuvat lain väärälle puolelle.

Reijo

SMOLNASSA

Maalaismiehenä jättää monesti ensimmäisen kiemurakirjaimen pois tuon valtioneuvoston juhlahuoneiston nimestä.

Haitanneeko tuo mitään vaikka ässänväärän siihen laittaakin. Het alakuun!

Osallistuin hallitusneuvotteluihin. Minun vetovastuulleni oli sisäisen turvallisuuden työryhmä.

Työryhmät oli koottu siten että jokaisesta neuvotteluissa mukana olevasta puolueesta oli kaksi neuvottelijaa ja heillä sihteeri. Kokoonpano armeijakielellä ilmaistuna 2+1.

Kun ryhmän koostumus on jo julkisuudessakin ollut, lienee sopivaa kirjata se myös tähän.

Keskustan neuvottelijat: Antti Rantakangas ja Markus Lohi, sihteeri Jirka Hakala.

Kokoomuksen neuvottelijat: Kari Tolvanen ja Outi Mäkelä, sihteeri Sami Paatero.

Minä toimin yhdessä Raimo Vistbackan kanssa PS:n neuvottelijana. Meidän sihteerimme oli Erkki Havansi.

Koska neuvottelujen tulos, eli hallitusohjelma on vielä toistaiseksi salainen, en kommentoi yksittäisiä neuvotteluissa esille nousseita asioita.

Te näette ne sitten hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen.

Yleisellä tasolla puhuttaessa voin todeta että sain johdettavakseni todella hyvän ja asiaansa motivoituneen ryhmän.

Ryhmän yhteinen tahtotila oli turvata poliisin perustoiminnat myös harvaan asutulla seudulla. Se ei kuulkaas ole ihan ongelmaton tehtävä.

Ryhmän rooteliin kuului poliisin ohella kaikki maan rajojen sisäpuolella kansalaisten turvallisuuteen vaikuttavat tehtävät ja toimijat.

Turvallisuudestamme huolehtivat poliisin lisäksi puolustusvoimat, rajavartiolaitos, tulli, palo- ja pelastuslaitos, hätäkeskuslaitos, oikeusistuimet, syyttäjälaitos ja rikosseuraamuslaitos ja monta, monta muuta.

Puntarissa oli jokaisen toimijan rooli ja toimintaedellytykset. Olisi ollut helppoa puntaroida ja neuvotella jos pöydässä olisi ollut riittävästi rahaa. Nyt ei ollut ja ryhmä pähkäili pitkään mistä kaivatut eurot löydetään.

Neuvottelujen tiimellyksessä kuulimme neljäätoista asiantuntijaa. Puhun nyt asiantuntijoista – en lobbareista! Heitäkin, siis näitä viimemainittuja, olisi ollut  tulossa ”edistämään asiaansa”.

Lobbareilla ei ollut asiaa meidän ryhmäämme. Ryhmän päätökset ja kannanotot muovautuivat pelkästään hallinnonalojensa johtavien viranhaltijoiden kuulemisiin.

Kaikilla oli sama huoli ja viesti – turvallisuudesta ei saa tinkiä!

Kun rahaa on toimintojen ylläpitoon entistä vähemmän ja kun on sovittu että kokonaisveroastetta ei nosteta ja kun on sovittu myös siitä että syömävelkaa emme enää ota, oli kuulkaas hyvät neuvot tarpeen.

Jostakin on pakko repiä lisää euroja jotta turvallisuuskoneistomme pyörii edes välttävästi.

Työryhmä päätyi esittämään talousryhmälle muutamia keinoja lisärahoituksen keräämiseksi. Tulevana keskiviikkona näemme millaisia kirjauksia talousryhmä on hallitusohjelmaan tehnyt.

Sitä ootellessa!

 

Reijo

ÄIDEILLE

Näin päivänvalon ensi kertaa huhtikuun 16. vuonna 1962.

Olin Hongiston Esterin ja Benjamin perheen 9 lapsi. Äitini synnytti minut kotona, apunaan jo kahdeksasta synnytyksestä kertynyt kokemus ja Isäni hiomat terävät kerihtimet.

Ei lähdetty lääkäriin, eikä tarvittu ebiduraalipuudutuksia. Isäni lämmitti veden ja lähti hevosella hakemaan kylän kätilöä.

Kätilön saavuttua olin jo tuhissut kapaloissa, Äitini sylissä takan edustalla.

Siitä se sitten lähti.

Isäni ja Äitini nukkuvat nyt vierekkäin Alajärven kirkkomaassa.

Lämmin ja kaipaava ajatus molemmille sinne taivaan sineen.

Näin Äitienpäivänä onnitellaan kaikkia maailman Äitejä. Te olette onnittelunne ansainneet. Erityisesti haluan onnitella lasteni Äitiä, Pirkkoa.

Samalla haluan muistaa myös niitä Naisia joille ei jostain syystä ole Äitiyden onnea suotu.

Teidän osanne ei ole helppo. Joillekin lapsi suodaan ja joillekin ei.

Iloa ja valoa kaikkien Äitien ja Äideiksi haluavien elämään.

Reijo