Täysistunnon puheenvuoro PTK 40/2017 vp

Täysistunto Torstai 20.4.2017 klo 16.00 (kyselytunti)

Suullinen kysymys poliisien määrästä (Anders Adlercreutz r)

Suullinen kysymys SKT 55/2017 vp Reijo Hongisto ps:

(vastauspuheenvuoro)

Arvoisa rouva puhemies! Vuosina 2003—2007 RKP oli hallituksessa, taisi olla SDP:kin, ja poliisivirkoja vähennettiin 410 kappaletta. [Eduskunnasta: Oho!] Vuosina 2007—2011 SDP oli oppositiossa, poliisivirkoja lisättiin 285 kappaletta. Viime kaudella, siis vuosina 2011—2015 RKP ja SDP olivat jälleen hallitusvastuussa ja valtiovarainministerin salkku oli SDP:n hallussa. Poliisivirkoja vähennettiin jälleen 393 kappaletta, lakkautettiin liikkuva poliisi ja kaiken huipuksi nostettiin vielä poliisien eläkeikääkin. [Välihuutoja] Se hallitus teki valmiit leikkauslistat myös poliisivirkojen osalle vuodelle 2015. Jos nykyinen hallitus olisi toteuttanut edeltäjänsä suunnitelmia, olisi poliisivirkojen määrä vähentynyt jälleen.

Arvoisa ministeri Risikko, kysyn teiltä: voitteko te nyt luvata, että tämä hallitus ei ainakaan enää nosta poliisien eläkeikää eikä myöskään vähennä poliisien määrää? [Välihuutoja]
…………………………………………………………………………

RKP on ollut yhtäjaksoisesti hallituksessa lähes 30 vuotta. SDP:n rooli on vaihdellut opposition ja hallitusvastuun välillä. Molempien eduskuntaryhmien edustajat kyseenalaistivat kyselytunnilla nyky hallituksen keinot poliisiresurssien turvaamisesta. Pyysin ja sain tällä kertaa puheenvuoron. Pääsin lataamaan luvut pöytään. Edellisten hallitusten edustajien ei ihan hirveästi kannata moittia nykyistä hallitusta sisäisen turvallisuuden hoidosta. Sekä RKP:llä että SDP:llä on peiliin katsomisen paikka mitä tulee poliisivirkojen vähentämiseen. Yllä olevat luvut kertovat kylmää kieltään.

Kyselyni ei ollut turha, hallitus sai herutettua vähistä varoista turvallisuussektorille lisärahoitusta 98 miljoonaa euroa. Poliisin osuus summasta on 38 miljoonaa euroa. Tämä ei ole vielä riittävä, mutta parempi tämäkin on kun edellisten hallitusten leikkauslistat.

PUHETTA PÖNTÖSTÄ

Täysistunnon puheenvuoro PTK 42/2017 vp

Täysistunto

Tiistai 25.4.2017 klo 13.59—16.18

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Hossan kansallispuistosta

Reijo Hongisto ps:

Arvoisa herra puhemies! Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä kunnioitetaan ja juhlistetaan monin tavoin. Tämä perustettava Hossan kansallispuisto on vain yksi tapa paaluttaa näitä kunniakkaita vuosia ja tätä merkkivuotta.

Maamme itsenäisyyteen liittyy monta piirrettä ja monta tarinaa. Yksi keskeisin piirre on se, että kansakuntamme on vuosien saatossa kaikin tavoin pyrkinyt tasavertaisuuteen ja tasapuolisuuteen kansalaisten keskuudessa. Olemme maailman johtavia maita nimenomaan tasa-arvon edistämisessä. Tämä tasa-arvonäkökohta huomioiden minä hieman hämmästelen, että nyt tässä maamme merkkivuoden kunniaksi perustettavassa kansallispuistossa on tasa-arvonäkökohta sivuutettu lähes kokonaan. Minun mielestäni nyt jos koskaan, tässä jos missään meidän pitää edistää tasa-arvoa niin, että kansallispuistoa voivat hyödyntää tasa-arvoisesti kaikki ihmis- ja harrastajaryhmät.

Valitettavasti kuitenkin näyttää käyvän niin, että jälleen kerran metsästyksen harrastajat luokitellaan B-luokan kansalaisiin, joiden harrastusmahdollisuudet heikentyvät kansallispuiston alueella. Olen erityisen huolissani ja uskallan sanoa, että olen myös surullinen siitä, että tätä kastijakoa vielä tehdään metsästysharrastajien keskuudessakin jakamalla heidät paikallisiin ja ulkopaikkakuntalaisiin. Jaon perusteella heille määritellään erilaiset oikeudet hyödyntää kansallispuiston maisemia harrastuksensa yhteydessä. Ei riitä, että tänä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon aikana asetetaan metsästäjät harrastusryhmänä vähempiarvoiseen asemaan muiden kansallispuistoa käyttävien kanssa, vaan kaiken lisäksi vielä metsästäjien ryhmäkin jaotellaan asuinpaikkakuntansa mukaan, voisiko sanoa, että vuohiin ja lampaisiin. Tämä on useissa puheenvuoroissa tullut tämän päivän aikana esille. Puhutaan asuinpaikkakunnasta.

Arvoisa puhemies! Hallituspuolueen edustajana en tietenkään äänestä tätä lakiesitystä vastaan, sillä tämä on hyvä lakiesitys muutoin ja tässä on paljon hyvää ja kunnioitettavaa. Mutta tällä puheenvuorolla haluan tuoda oman mielipiteeni julki koko Suomen kansalle siinä, että metsästysharrastajia ei saa kohdella toisen luokan kansalaisina kansallispuistoja perustettaessa. Tänä päivänä on käynyt ilmi, että vaikkapa vain yksi prosentti kansallispuistoon tulevista harrastaa metsästystä, minun käsitykseni mukaan jonkinlainen oikeus on myös tällä yhdellä prosentilla. Nimenomaan kun puhutaan Suomen juhlavuodesta, niin tällöin olisin suonut, että jokainen kansalainen, myös tämä yhden prosentin osuus, olisi ollut tasavertaisessa asemassa. — Kiitoksia.

PÄÄSIÄISEN AIKAAN

Kertailin Isosta Kirjasta Öljymäen tapahtumia.

Ihminen oli ihmiselle – ja ihmisen Pojalle – susi. Sama meno näkyy jatkuvan vielä pari tuhatta vuotta myöhemminkin.

Öljymäellä ihmisiä ripustettiin ristille lyömällä naulat käsien ja jalkojen läpi. Tänä päivänä ihminen surmaa kanssaihmisiään ajelemalla kuorma-autoilla heidän ylitseen, taikka räjäyttelemällä pommeja julkisissa tiloissa.

Öljymäellä tuomio tuli sanoista ”Minä voin hajottaa maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakentaa”. Tänä päivänä tuomioon näkyy riittävän pelkkä usko ja luottamus Puusepän Poikaan. Se tekee joidenkin silmissä ihmisestä vääräuskoisen ja se näkyy myös riittävän syyksi tappaa.

Ihminen on ihmiselle susi.

Öljymäellä kysyttiin kansalta populistisesti, kumpi vapautetaan – kaupungissa tehdystä kapinasta ja murhasta vankeuteen heitetty Barabbas vai juuri kiinni otettu Puusepän poika. Kansa halusi Barabbaan.

Tuomarina toiminut Pilatus taipui kansan tahtoon, otti vettä ja pesi kätensä kansan nähden.

Öljymäellä kannettiin poliittinen vastuu pesemällä kädet. Tänä päivänä poliittinen vastuu kannetaan syyttämällä muita teoista, joista päätettiin itse silloin kun istuttiin päättäjien pöydässä.

Kun syyte osuu oikein lähelle, sanotaan että en tunnista tuosta itseäni.

Mitä ihminen on oppinut 2000 vuodessa? Ei mitään!

Mietippä millainen maailma olisi nyt, jos ensimmäisessä kansanäänestyksessä kansa olisikin äänestänyt toisin. Jos kansa olisi halunnut vapauttaa Puusepän Pojan, kapinoitsijan ja murhamiehen sijaan.

Millaisessa maailmassa me eläisimme? Olisiko sotia, keskinäisiä riitoja, nälänhätää taikka pakolaiskriisiä? Putoilisiko taivaalta ohjuksia tai sataisiko sariinia?

Näissä mietteissä toivotan Sinulle levollista pääsiäisenaikaa.

Reijo

VIPUKELKAN KYYDISSÄ

Ruotsissa rysähti. Suomessa ihmiset käyttäytyvät kuten sivistyneiden ihmisten kuuluu käyttäytyä – ottavat osaa suruun ja kyselevät, miten tällaista voi tapahtua täällä pohjolan perukoilla. Maassa, joka on avoin kaikille ja jossa ymmärretään kaikkea ja kaikkia. Miten joku, taikka jotkut voivat tehdä tuollaista?

Sivistyneiden ihmisten -erityisesti johtavassa asemassa olevien – kuuluu myös tyynnytellä kansaa ja valaa uskoa huomiseen hokemalla ”pelolle ei saa antaa valtaa”.

Näinhän me teemme ja näinhän me olemme kuulleet sanottavan.

En missään nimessä halua tanssia haudoilla, enkä halua millään tavalla vähätellä naapurimaatamme kohdannutta surua. Ei, sitä en halua tehdä. Minäkin olen surullinen uhrien omaisten ja ruotsalaisen yhteiskunnan puolesta. Olen surullinen ja huolissani ruotsalaisista virkaveljistä ja -sisaristani ja kaikista palo- ja pelastusalalla työskentelevistä henkilöistä. Heidän jaksamisestaan ja kyvystään taistella yhä ylivoimaisemmaksi käyvää uhkaa vastaan.

Olen huolissani myös heistä, jotka tyhjin silmin ja kylmin katsein hokevat mantraa ”pelolle ei saa antaa valtaa”. Samaa lausetta on toistettu Nizzan, Berliinin, Jerusalemin ja Lontoon autoiskujen yhteydessä. Näyttää siltä, että tuohon ketjuun voi lisätä nyt myös Tukholman.

Kuinka pitkä ketjusta tulee, kuinka monta muuta kaupunkia siihen vielä liitetään? Mitä pitää tapahtua, jotta uskalletaan antaa pelolle valta ja reagoida sen mukaisesti? Pelotta elämisen hinta alkaa jo nyt olla kohtuuttoman korkea. Hinta, jonka maksoivat täysin viattomat terroritekojen uhrit ja hinta, jota uhrien omaiset maksavat lopun elämäänsä. Tyhjät sanat ja ontot lauseet eivät tuo terrori-iskussa menetettyjä omaisia takaisin.

Hyödylliset idiootit.

Tarinan mukaan ”itäisten maakuntien” satraappi Vladimir Lenin käytti hyväuskoisista kavereistaan ja hännystelijöistään nimitystä ”hyödyllinen idiootti”. Hölmöt myötäjuoksijat, nämä joo joo miehet, tekivät mitä Lenin tahtoi. Kerrotaan, että Vladimir Illjits ei joka kerta itse käskyttänyt hännystelijöitään, vaan hän käytti käskytyksissään välikäsiä, jotka huomaamattaan tulivat hoidelleeksi asioita Vladimirin tahdon mukaan. Näitä meidän tuntemia joo joo -miehiä vietiin vipukelkalla.

Onko meillä Suomessa höynäytettäviä idiootteja?

Minun mielestäni on. Sinä voit olla eri mieltä.

Armeijan ylijäämävarastoista hankittuihin maastokenkiin, risaisiin farmareihin ja vihreään parka -takkiin pukeutuneet kettutyöt nousivat otsikoihin -90 luvulla. Moni punk -henkien nuori kietoi kaulaansa mustavalkoisen shemagh -huivin. Saman huivin tunnetuin kantaja lienee Jasser Arafat, joten huivia nimitetään myös ”Arafat” huiviksi.

Arafatista ja arabeista ei liene tarpeellista kirjoittaa tämän enempää. Jokainen voi ajatella yhdistelmästä mielihalujensa ja mielikuviensa mukaan. Uskon, että harva shemagh -huivia kantanut nuori kuitenkaan ymmärsi leimautuvansa arabeihin.

Kettutyttöjen tekoset ovat tiedossamme, taikka ainakin osa niistä. Hyväuskoiset idiootit höynäytettiin ajamaan eläinten oikeuksia tavalla, joka tosiasiassa tuotti säännölliseen ruokaan tottuneille tarhaeläimille tuskaa ja kärsimystä. Moni penikoinut emo hädissään ja paniikissa söi omat jälkeläisensä. Toteutuivatko tässä eläinten oikeudet?

Osa tarhaiskuista selvisi ja osaa käsiteltiin oikeudessa. Leivättömässä pöydässä istuminen ei ole ihan halpaa huvia, jos on huvia ollenkaan. Rahaa se kuitenkin vaatii.

On aihetta kysyä, mistä tuli rahoitus tarhaiskuihin ja niiden jälkipyykkiin? Kenen etu oli kokeilla suomalaisen yhteiskunnan kestävyyttä tällaisella toiminnalla? Toimijoina käytettiin kiiluvasilmäisiä ja hyväuskoisia nuoria. Kulisseissa naruja vetelivät kokonaan toiset kädet.

Viime keväänä satakunta ”ympäristöaktivistia” vastusti jopa väkivalloin Pyhäjoella ydinvoimalan laillisia rakennustöitä. Joidenkin tietojen mukaan ”ympäristöaktivisteja” olisi ollut pitkälti toista sataa. Mellakoiden yhteydessä poliisi joutui ottamaan kiinni kymmeniä henkilöitä ja kirjoittamaan tutkintapyyntöjä. Lehtitietojen mukaan myös poliisiautoa oli yritetty polttaa.

Kirjoitin ”ympäristöaktivistit” lainausmerkkeihin, sillä leirin purkaminen paljasti sellaisen sotkun, jota aidosti luontoa ja ympäristöään kunnioittava ihminen ei jälkeensä jätä. Roskan ja paperin määrä oli lehtikuvien mukaan melkoinen.

Minun tulkintani mukaan asialla eivät olleet aidosti luonnosta ja ympäristönsä siisteydestä kiinnostuneet, vaan vipukelkalla viedyt.

Kuka vei vipukelkalla nuoria Pyhäjoelle ja Pyhäjoella? Kenen etu oli ja on, että Pyhäjoelle ei saisi rakentaa ydinvoimalaa? Kuka taikka ketkä halusivat testata ”ympäristöaktivistien” avulla suomalaisen järjestäytyneen yhteiskunnan sietokykyä? Kuka hyötyy yhteiskuntarauhamme horjuttamisesta? Kenen kädet ohjailivat ”ympäristöaktiivien” toimia Pyhäjoella?

Vipukelkalla vietävien viimeisin tempaus on viime maanantailta (3.4), jolloin lennätettiin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita Afganistaniin. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lentokentällä oli satakunta palautuslentoa vastustanutta mielenosoittajaa.

Tempaus sai runsaasti kaipaamaansa julkisuutta, sillä kotimaiset TV kanavat näyttivät suorana lähetyksenä mielenosoittajien kylttejä ja taisi ruudussa vilahtaa muutama haastattelukin. Julkisuutta haettiin ja sitä saatiin. Aika moni YLE -veroa maksava laittoi vastaanottimensa kiinni, minä muiden mukana.

Mököttäjän ja mielenosoittajan ero on siinä, että mököttäjä toimii usein yksin, eikä halua huomiota. Mielenosoittaja haluaa rinnalleen mahdollisimman monta samanmielistä ja mahdollisimman paljon julkisuutta. Oma sähköinen mediamme auttaa mielenosoittajia kaikin käytettävissä olevin keinoin. Ruutuaikaa lisäämällä varmistetaan, että myös seuraavalla palautuslennolla riittää kylttien ja plakaattien heiluttelijoita ja ehkäpä satakunta aktivistia tuplaantuu. On ihmisiä jotka haluavat olla telkkarissa, asiayhteydestä riippumatta. Mielenosoittajan pahin painajainen on se että hänen toimintaansa ei noteerata ollenkaan.

Julkisuutta sai myös eräs punatukkainen nainen, jonka kerrotaan asettuneen makaamaan maahan poliisiauton eteen ja tällä tavalla estäneen virkatehtäväänsä suorittaneiden poliisien työtä. Kysymyksessä ei ollut ihan kuka tahansa, taikka mikä tahansa nainen, vaan sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun perusteella poliisin virkatointa estänyt henkilö olisi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastori.

En tiedä pitääkö tämä tieto paikkaansa, jos pitää, on syytä kysyä, onko tämä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallinen kanta poliisin virkatoimiin.

Käsitykseni mukaan poliisi oli järjestämässä paluulentoa sellaisille henkilöille joilla oli lainvoimainen, kielteinen turvapaikkapäätös. Poliisi oli poistamassa maasta henkilöitä, joilla oikeuslaitoksemme päätösten mukaan ei ole enää oikeutta oleskella maassa.

Kun poliisi tekee selkeästi vain ja ainoastaan virkaansa kuuluvaa työtä, niin kaiken järjen mukaan kenenkään ei pitäisi asettua sitä vastustamaan, kaikkein viimeisimpänä vastustaja pidän kirkon palveluksessa olevaa työntekijää. Jos ja kirjoitan vielä kerran jos poliisiauton eteen asettunut punatukkainen nainen on kirkon palveluksessa, niin minun tulkintani mukaan Hän teollaan sananmukaisesti vastusti esivaltaa. Olen monta kertaa kirkossa yhtynyt rukoukseen, jossa pyydetään Jumalaa suojelemaan myös laillista esivaltaa. Miten kirkon palvelija voisi tämän jälkeen lausua tuollaisen rukouksen julkisesti, jos Hän on itse julkisesti asettunut esivaltaa vastaan?

Olen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja maksan kymmenykseni Vimpelin seurakuntaan. Meillä on hyvä ja lämminhenkinen seurakunta ja todella hyvät kirkon palvelijat. Minä en voi millään kuvitella, että oman seurakuntani työntekijät käyttäytyisivät tuolla tavalla. He eivät ole vipukelkalla vietävissä.

Kun kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautusta vastustetaan yhä laajemmin ja näille ”paperittomille” vaaditaan yhä parempia oikeuksia terveydenhoitoineen ja työssäkäyntimahdollisuuksineen, on jälleen aihetta kysyä, kuka taikka ketkä koettelevat suomalaista yhteiskuntaa tällä tavalla. Ketkä hyötyvät siitä että maassamme elää yhä enemmän hyväkuntoisia nuoria miehiä kaiken kontrollin ulkopuolella? Mikä on näiden maahamme jääneiden ihmisten todellinen tarkoitus ja mihin heitä mahdollisesti tullaan käyttämään? Kuka testaa suomalaisen yhteiskunnan sietokykyä myös tässä asiassa? Kenen etu on selvittää, miten helposti ja missä laajuudessa suomalaisia saadaan asettumaan omaa virkakoneistoaan vastaan? Miten voidaan kaikkein tehokkaimmin horjuttaa yhteiskuntajärjestystä ja mikä on virkakoneiston sietokyky? Kuka ohjailee turvapaikkabisnestä kulisseissa?

Hyväuskoisia hölmöjä ja hyödyllisiä idiootteja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kansalaisten kahtiajakoa edistetään myös vihapuheen avulla. On ihmisiä, jotka levittävät vihapuheita ja ihmisiä jotka eivät sitä siedä. Vastakkainasettelu on selvä.

Terroriteko varmuudella lisää myös vihapuheita ja järisyttää tätä kautta yhteiskuntarauhaa. Ehkä on jo korkea aika lopettaa hokema ”ei saa antaa pelolle valtaa” ja alkaa toimia omien pelkotilojensa mukaan. Ensimmäisiä toimia pelkotilojen hälventämisessä on vähentää pelkotiloja aiheuttavia uhkia. Kun muistelee vaikkapa pariakymmentä viimeisintä terroriteoksi luokiteltua tekoa, löytää niistä yhteisiä nimittäjiä.

Jokainen voi mielessään summata mitä nämä nimittäjät ovat. Pitää olla rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat ja toimia niiden mukaan. Autoja ja tekovälineitä rajaamalla emme koskaan kykene yhteiskuntaamme suojaamaan. Tehokkaampi tapa suojautua on vähentää terroritekoja suunnittelevia henkilöitä.

Minä en pelkää kuorma-autoja vaan niiden aivopestyjä kuljettajia. Samalla tavalla ajattelen rattijuoppojen ja huumekuskien kohdalla. Jos suojelet tällaisia kuljettajia viranomaisten toimilta, istut hyödyllisen idiootin tavoin tukevasti vipukelkan kyydissä.

LEHDISTÖTIEDOTE 4.4-17

HONGISTO ERÄKERHON JOHTOON

Toisen kauden kansanedustaja, vuosikymmenten eräkokemukset omaava kansanedustaja Reijo Hongisto (ps) nousi eduskunnan eräkerhon puheenjohtajaksi.

Hongisto on synnyinkylänsä Möksyn metsästysseuran ja nykyisen asuinkuntansa Vimpelin metsästysseuran jäsen.

Hongisto tunnetaan kaiken eräviljan pyytäjänä. Lähellä sydäntä on jokasyksyinen hirvijahti, sekä vierailut Eräkerhon mukana karhujahdeissa eri puolilla valtakuntaa.

Hongisto kuuluu Eduskunnan Maa- ja metsätalousvaliokuntaan ja toimii valiokunnan varapuheenjohtajana.

-Olen metsästys- ja kalastusharrastukseni kannalta nyt erityisosaamiseni ydinalueella, juuri siinä valiokunnassa jossa päätetään sadoille tuhansille metsästäjille ja kalastajille tärkeistä asioista. Harrastuksistani on selvää hyötyä nykyisessä työssäni, toteaa uusi eräkerhon puheenjohtaja.

Nykyinen puheenjohtaja Markus Mustajärvi (vas) jatkaa johtokunnassa. Varapuheenjohtajaksi valittiin edustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd). Johtokuntaan on varattu paikka jokaisen puolueen edustajalle, edellytyksellä että puolueesta edes yhdellä on suoritettuna metsästäjätutkinto. Vihreiden eduskuntaryhmässä ei tällä hetkellä ole ketään tutkinnon suorittanutta, joten ryhmällä ei ole edustusta eräkerhossa.

Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää metsästystä harrastaville kansanedustajille yhteistoimintaa sekä toimia yhdyssiteenä eduskunnan, muun yhteiskunnan ja muiden parlamenttien välillä metsästykseen liittyvissä asioissa.

Vaikka yhdistys on rekisteröimätön, niin sillä on omat säännöt ja se toimii yhdistyslain hengessä.

KUN ANTEEKSIPYYNTÖ EI RIITÄ

YLE uutisoi 28.3.2017 ”Kansaneläkelaitoksen (KELA) pääjohtaja Elli Aaltonen pyytää anteeksi ihmisiltä, jotka kärsivät tukien maksun takkuilusta ja kohtuuttomista viivästyksistä”

Anteeksi on pyydetty ja sillä selvä – vai onko?

Kelan maksuongelmat ovat olleet tiedossa jo pitemmän aikaa. Edellinen pääjohtaja Liisa Hyssälä jätti seuraajalleen ikävän perinnön. Olen vuosien saatossa saanut kymmeniä katkeria soittoja Kelan avun varassa eläviltä vähävaraisilta ihmisiltä. Näillä ihmisillä on varaa vain ruokaan ja lääkkeisiin, ei mihinkään muuhun. Kaikki muu on heidän elämästään poissa. Monen kehoa koettelee näläntunteen lisäksi vielä jokin sairaus taikka vamma.

Kun tällainen ihminen joutuu käymään maakuntakeskuksen sairaalassa vaikkapa dialyysihoidossa kolme kertaa viikossa, on elämä tukalaa jo tämän takia. Kun kymmenien kilometrien matka tehdään taksilla, täyttyy maksukatto jo parissa viikossa. Tämän jälkeen hoitoon matkaavan pitäisi saada Kelalta kortti, jota näyttämällä matkakulut minimoituvat. Ongelma on siinä, että Kela ei kykene käsittelemään riittävän nopeasti näiden omavastuuosuuksien täyttymistä, eikä lähettämään tästä todisteena olevaan korttia asiakkaalle.

Ei pysty – on liian hapokasta, sanoi ”kola Ollikin” taannoin. Kelalle on käynyt samoin. Kela ei pysty käsittelemään asiakkaidensa asioita riittävän nopeasti ja riittävän tehokkaasti.

Taksikorttiongelma oli tiedossa jo keväällä -16, siis vuosi sitten. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja kun voi sanoa, että sama rumba toistuu taas vuoden päästä. Tammi- ja helmikuu ovat pahinta aikaa. Ongelma oli tiedossa mutta mitään ei tehty, paitsi pyydettiin anteeksi.

Kun ongelma on ollut vuonna 2016 ja vuonna 2017, niin on aika todennäköistä, että samaa laulua lauletaan taas vuoden päästä. Jos ei mitään tehdä – anteeksipyyntöä lukuunottamatta.

Se Kelasta, sitten Viestintävirastoon.

Minulle soiteltiin Lehtimäen ja Soinin suunnilta jo kesällä 2015, että YLE -veroa peritään palkasta mutta TV kuva ei näy kunnolla. Soittoja tuli useampia ja taisi siinä Soinin markkinoillakin muutama henkilö ottaa saman asian puheeksi. Soitin viestintävirastoon, puhelimeen vastasi erityisasiantuntija, jonka nimen jätän tässä tilan puutteen vuoksi mainitsematta. Kerroin erityisasiantuntijalle ongelmasta, asiantun…siis ERITYISasiantuntija tarttui ongelmaan kuin kutusärki riimuverkkoon. Kiini on ja pysyy – taikka näin minä ainakin luulin. Luulo ei ole tiedon väärtti – sanotaan.

Erityisasiantuntija pyysi minua toimittamaan kuvan laadun ongelmista kärsivien talouksien yhteystiedot osoitteineen, jotta he voivat tehdä tarvittavat mittaukset ja suorittaa muita toimenpiteitä. Kuulosti hienolta ja minä olin myyty, näin se homma toimii.

Laitoin viestiä kylille ja nimiä alkoi ilmaantua listoihin. Sain listat ja toimitin ne postissa erityisasiantuntijalle. Muistamani mukaan nimiä oli 70-100 per lista. Luulin asian olevan kunnossa. Luulo ei ole tiedon väärtti.

Kesällä 2016 kyselin Soinin markkinoilla tapaamiltani, että joko telkkarin kuva näkyy kunnolla. Ei näy – oli vastaus! Hämmästyin, koska luulin viestintäviraston asiasta vastaavana virastona paimentaneen palvelutuottaja Digitaa korjaamaan lähetinongelmat. Luulo ei ole tiedon väärtti.

Soitin jälleen erityisasiantuntijalle, Hän kertoi ongelma-alueilla tehdyistä mittauksista ja muista toimista ja että Digitaa on velvoitettu toimimaan asiassa. Alueelle on asennettu yksi täytelähetinkin. Sanoin, että tehdyistä toimista huolimatta ongelma ei ole poistunut. Pyysin palvelun tuottaja Digitaa hoitamaan velvoitteensa, jotta YLE -veroa maksavat asukkaat saavat rahoilleen vastineen. Asiaa luvattiin ”katsoa” uudelleen. Uskoin erityisasiantuntijaa ja luulin, että nyt viimein ja vihdoin elävää kuvaa näkyy myös kuusiokuntien alueella. Luulo ei ole tiedon väärtti.

Viimeisin vaihe tässä episodissa on ihan parin viikon takaa. Minulle soitti henkilö joka kertoi odotelleensa kunnollista TV kuvaa nyt puolitoista vuotta. Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Kerroin soittajalle, että minun käsitykseni mukaan ongelmat on jo korjattu ja kaikki ovat tyytyväisiä. Soittaja sanoi jotain jota en tähän kirjoita.

Soittaja kertoi laittaneensa nimensä jo syksyllä 2015 kerättyyn nimilistaan ja odotelleensa siitä lähtien jonkinlaista yhteenottoa viraniomaisilta, koska Hän oli jo käyttänyt kaikki keinot joilla yksityinen kansalainen voi ylipäätään parantaa TV kuvan laatua. Mikään ei auta, kuva ei edelleenkään näy kunnolla.

Soitin -ties monennenko kerran – jälleen erityisasiantuntijalle ja kerroin että ongelmaa ei ole korjattu. Erityisasiantuntija sanoi minulle, että ongelmatalouksien asukkaiden tulee nyt ottaa sähköisesti yhteyttä viestintävirastoon, viraston verkkosivulla olevalla kaavakkeella ja kertoa ongelman laadusta. Yhteydenottolomakkeelle tulee merkitä myös ongelmatalouksien osoitteet, jotta voidaan käydä suorittamassa mittaukset oikeissa paikoissa.

Minä luulen olevani kohtuullisen rauhallinen perussuomalainen mies. Luulo ei ole tiedon väärtti. Tunnustan, että tässä vaiheessa kuppi kaatui. Parlamentaarisen puhetavan muistaen ilmoitin erityisasiantuntijalle, että nämä kansalaiset ovat kirjoittaneet nimensä osoitetietoineen listoihin, jotka olen toimittanut Teille jo syksyllä 2015, siis puolitoista vuotta sitten ja nyt Te esitätte, että näiden ihmisten pitää uudestaan ilmoittaa Teille samoja asioita jotka kaiken järjen mukaan pitäisi olla tiedossa ja jo hoidettunakin.

Puhelun jälkeen kaivoin esille yhden nimilistan. Listassa on 76 nimeä. Soitin 30 ensimmäiselle listaan nimensä kirjoittaneelle, joista 26 vastasi. Jokainen vastaaja kertoi, että TV kuvan laatu ei ole parantunut millään tavalla.

Joku on varmaan kuullut, että täällä eduskunnassa valmistellaan jotain SOTEA. Onhan se tärkeä, mutta niin on tämä TV -kuva-asiakin. Sote ei ole minulle periaate kysymys, mutta tästä TV -asiasta on sellainen kehkeytynyt. Minä käännän kaikki kivet ja kannot, jotta valvova viranomainen hoitaa valvontavastuunsa ja paimentaa palveluntuottajaa hoitamaan oman rootelinsa kuntoon. Anteeksipyyntö ei enää riitä!

Viimeisin episodi tässä jonkun mielestä pienessä, mutta soinilaisten ja lehtimäkeläisten mielestä ISOSSA asiassa on YLE. Asia on toki myös YLE:n tiedossa ja tässä vaiheessa pitää reilusti sanoa, että vaikka YLE:ä paljon parjataan ja jopa haukutaan, niin ainakin tässä asiassa YLE:n taholta on oltu asialla.

Vielä Kelaan…

Mitä luulet tapahtuvan, jos velkavankeudessa Kelaan oleva kansalainen sanoo maitokaupan kassalla ”pyydän anteeksi, mutta minulla ei ole yhtään rahaa. Minun rahani ovat Kelassa, velkokaa sieltä”

Minä luulen, että ostostapahtuma keskeytyy ja tavarat jäävät kauppaan. Anteeksipyyntö ei enää riitä!

KOJUSTAKO KARHUA ??

Metsästyslakia uudistetaan. Olen lukenut lakiesityksen, siinä on vanhaan versioon verrattuna monta uudistusta ja rohkenen sanoa myös parannusta. Kun pääsen metsästäjänä laatimaan metsästyslakia, yritän osaltani tehdä siitä niin hyvän kuin vaan osaan ja voin. Luotan siihen, että muut tekevät samoin.

Lakiluonnoksessa mietityttää erityisesti ravintohoukuttimen käyttö karhun metsästyksessä. Esityksessä se kielletään edelleen tyystin.

Keskustelin perjantaina maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten kanssa asiasta ja he kertoivat, että lausuntokierroksen aikana jokainen lausunnon antanut vastusti ”haaskapyynnin” vapauttamista karhun metsästyksessä.

Minun mielestäni asia ei ole aivan noin selvä, sillä olen vuosien saatossa saanut kymmeniä viestejä ja soittoja, joissa on vaadittu sallimaan ravintohoukuttimen käytö myös karhun metsästyksessä.

Mielipiteet näyttävät jakautuvan pääsääntöisesti koiralla metsästävien ja ilman koiraa metsästävien kesken. Koiralla metsästävät ja erityisesti koirien jalostustoimintaa harjoittavat tuntuvat vastustavan ”haaskapyynnin” sallimista, sillä heidän mielestään vain koiralla tapahtuva metsästäminen on oikeaa karhun metsästystä.

Ymmärrän heidän mielipiteensä ja sen taustalla ehkä olevat taloudelliset intressitkin.

Vastaavasti ilman koiraa metsästävät toivovat, että he saisivat metsästää karhua ikiaikaisella tavalla ”lavapyyntinä”. Monella on kova halu osallistua karhujahtiin, mutta ei ole mahdollisuutta pitää omaa metsästyskoiraa, tai rahaa ostaa satojen taikka tuhansien eurojen arvoista hyvää pentua. Moni koiraton metsästäjä tuntee olevansa sitä ynnämuutasakkia, joka istutetaan passiivisena odottelemaan kannon nokkaan taikka reppujakkaralle, kun koiranohjaaja hiipii karhuhaukulle. Eräs soittaja sanoi olevansa karhupassissa kuin hajurätti lippusiimassa kettua kierrettäessä. Hänen ansiostaan eläin pysyy motissa, johon sen joku muu kaataa.

Minä en halua lähteä ketään neuvomaan, enkä oikomaan kenenkään mielipiteitä, mikä on ”oikeaa” ja mikä ”väärää” metsästystä. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja vaikka se olisi erilainen minun mielipiteeni kanssa, ei mielipide tee tästä toisesta minun silmissäni ainakaan huonompaa ihmistä. Rohkeasti toivon, että muut ajattelevat samoin minun mielipiteestäni, vaikka se ei Lukijaani tällä kertaa miellyttäisikään.

Minulla on ollut hirveä ja jopa karhua haukkuva metsästyskoira nyt 15 vuotta ja kolme poliisikoiraakin, joten uskon jollakin tavalla ymmärtäväni koiraharrastajien kannan. Vaikka olen koiramies, en millään tavalla halua vähätellä taikka mollata koiratta metsästävien mielipidettä. Toivon, että kukaan muukaan ei lähde arvostelemaan muiden mielipidettä ainakaan julkisesti.

Olen ampunut hirviä pellolle niin, että minulla on ollut puolen kilometrin päässä koira odottamassa gps valjaissa. Jos hirvi on kaatunut osumasta pellolle, olen hoidellut sen pois normaaliin tapaan. Jos hirvi on kävellyt metsään, olen hakenut koiran autosta ja jäljittänyt metsikköön sortuneen eläimen. Koira ei ole ollut este eikä hidaste hirven väijyntäpyynnille, vaan päin vastoin osa ja tärkeä tuki sitä.

Samalla tavalla uskon karhun väijyntämetsästyksessäkin (haaskapyynnissä) toimittavan, jos se sallittaisiin. Koira olisi edelleen tärkeä osa karhun metsästystä, mutta ei sulkisi pois vanhaa perinteistä ”lavapyyntiä”.

Sipilän hallitusohjelmassa pyritään purkamaan normeja ja vähentämään byrokratiaa. Tavoite on myös siirtää päätösvaltaa lähemmäs kansalaisia. Tässä olisi jälleen hyvä tilaisuus siirtää päätösvaltaa riistanhoitoyhdistyksille. Yhdistyksiin demokraattisesti valitut henkilöt päättäisivät yhdistyksensä alueella, saako karhua metsästää ravintohoukuttimelta vai eikö saa. Lainlaatija antaisi mahdollisuuden valita yhdistyskohtaisesti ja näin valta siirtyisi heille joita asia todella koskee.

Toivon tämän tekstin kautta tavoittavani mahdollisimman monta metsästäjää. Tiedän, että mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Minä sitoudun toimimaan enemmistön mielipiteen mukaan, vaikka se olisi omani kanssa erilainen. Se on demokratiaa. Lue ja anna palautetta FB:n kautta taikka sähköpostiin Reijo.hongisto@eduskunta.fi

Kiitoksia jo etukäteen.

KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2013 vp Reijo Hongisto /ps

Metsästysasetuksen 13 §:n tulkinnanvaraisuus karhunmetsästyksessä

Eduskunnan puhemiehelle

Metsästysasetuksen 13 §:ssä todetaan ”Karhua ei saa ajaa pesästä eikä ampua pesältä tai haaskalta taikka sellaiselta pellolta, jolta satoa ei ole korjattu. Karhun metsästyksessä ei myöskään saa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta.”

Pykälän ensimmäinen lause ”Karhua ei saa ajaa pesästä eikä ampua pesältä tai haaskalta taikka sellaiselta pellolta, jolta satoa ei ole korjattu”, on selkeä eikä sen määrittelemistä kielloista tule tulkintaa. Sen sijaan pykälän toinen lause ”Karhun metsästyksessä ei myöskään saa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta”, on erittäin epäselvä ja tulkinnanvarainen.

Karhu on tunnetusti lähes kaikkiruokainen, joten syksyllä vararavintoa tankkaava karhu syö lihaa, viljaa, marjoja ja sieniä. Karhu käy myös nuolemassa hirville asetettuja nuolukiviä.

Metsästäjiä ja myös metsästystä valvovia viranomaisia askarruttaa, millä tavalla määritellään karhun ravinto ja millä tavalla määritellään ravinnon käyttäminen apuna karhua metsästettäessä.

Onko asetuksen teksti tulkittava niin, että metsästäjä syyllistyy oikeuden vastaiseen tekoon vain, mikäli hän itse taikka joku hänen tietensä on tuonut taikka levittänyt maastoon ravintoa nimenomaisena tarkoituksenaan saada houkuteltua alueelle karhu metsästämistä varten?

Mikäli ravinnon käyttäminen houkuttimena tulkitaan laajemmassa mielessä, niin silloin saatetaan joutua pohtimaan ja jopa oikeudellisestikin arvioimaan sitä, onko metsästäjällä oikeutta metsästää karhua entuudestaan hyvänä marjapaikkana tuntemallaan alueella, koska karhut syksyllä tunnetusti oleilevat marjaisilla kankailla ruokailemassa.

Samanmoinen tulkinnanvarainen tilanne tulee myös silloin, kun karhu hakeutuu asutuksen piiriin ja käy syömässä maahan pudonneita omenia jonkun metsästäjän tiedossa olevan, asutun rakennuksen puutarhasta ja jos nimenomaan tälle karhulle on myönnetty kaatolupa sen perusteella, että karhu liikuskelee ja jopa ruokailee asutuksen läheisyydessä ja jopa pihassa.

Syyllistyykö tätä kyseistä karhua metsästävä henkilö asetuksen 13 §:n rikkomiseen?

Esille on noussut myös tilanne jossa maanviljelijä vie omistamalleen maalle pilaantuneita kauran jyviä. Viljelijä kuljettaa jyvät traktorilla maastoon ja kippaa kuorman sinne. Viljelijä ei vie viljaa maastoon eläinten ruokkimis- taikka houkuttelemistarkoituksessa, vaan päästäkseen pilaantuneesta viljasta luonnollisella tavalla eroon.

Kun karhu käy ruokailemassa tällaisella viljakasalla ja se kaadetaan vaikkapa kilometrin etäisyydellä ruokailupaikasta, niin syyllistyykö karhun kaataja, joka ei ole ollut tietoinen viljakasan olemassa olosta eikä karhun siellä ruokailemisesta, oikeuden loukkaukseen kun hän on kaatanut viljakasalla ruokailleen karhun?

Koska karhujen määrä ja sitä mukaa karhujen metsästäminen lisääntyvät koko ajan, on karhuja metsästävien ja metsästystä valvovien viranomaisten mielestä syytä mitä pikimmin selkiyttää metsästysasetuksen 13 §:n kohtaa ravinnon käyttämisestä houkuttimena karhun metsästyksessä.

Metsästäjien mielestä kaikkein yksinkertaisin olisi poistaa kyseinen maininta asetuksesta, sillä käytetäänhän ravintoa houkuttimena monia muita riistaeläimiä metsästettäessä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen millaisia tulkintavaikeuksia karhun metsästämiselle ja metsästyksen valvonnalle aiheuttaa metsästysasetuksen 13 §:ssä mainittu kielto ravinnon käyttämisestä houkuttimena ja

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä että kyseistä asetuksen kohtaa muutetaan niin, että tulkintamahdollisuudet poistuvat?

Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Reijo Hongiston /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 55/2013 vp:
Onko hallitus tietoinen millaisia tulkintavaikeuksia karhun metsästämiselle ja metsästyksen valvonnalle aiheuttaa metsästysasetuksen 13 §:ssä mainittu kielto ravinnon käyttämisestä houkuttimena ja

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä että kyseistä asetuksen kohtaa muutetaan niin, että tulkintamahdollisuudet poistuvat?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Metsästysasetuksen (666/1993) 13 §:n mukaan karhua ei saa ajaa pesästä eikä ampua pesältä tai haaskalta taikka sellaiselta pellolta, jolta satoa ei ole korjattu. Karhun metsästyksessä ei myöskään saa käyttää apuna ravintoon liittyvää houkutinta. Kielto on säädetty, koska aiemmin on todettu, että ilman sitä karhun metsästys on osoittautunut liian tehokkaaksi tai muuten karhukannalle vahingolliseksi. Kyseisen säännöksen tulkinta on kuitenkin osoittautunut liian tulkinnanvaraiseksi. Hovioikeus on ottanut vuonna 2006 tehdyssä ratkaisussaan kantaa pykälän tulkintaan ja katsonut, että tavanomaisessa ihmisravinnoksi tarkoitetussa maanviljelyskäytössä olevaa kaurapeltoa ei pidetä sellaisena metsästysasetuksessa tarkoitettuna ravintoon liittyvänä houkuttimena, jonka käyttö metsästyksessä on kielletty. Vastaavalla tavalla voidaan katsoa, että esimerkiksi mehiläispesä on tarkoitettu maatalouden tuotannolliseen käyttöön eikä se siten ole asetuksessa tarkoitettu ravintoon liittyvä houkutin. Samoin hyvä marjapaikka on karhun luontainen ravinnonlähde, eikä näin ollen ole ravintoon liittyvä houkutin.

Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että sovellettavan lainsäädännön tulisi olla täsmällistä ja tarkkarajaista ja siten haaskan käyttöä metsästyksessä koskevien säännösten selkiyttäminen on tarkoituksenmukaista. Ravintohoukuttimen käytön kiellon poistaminen tulkinnanvaraisuuden poistamiseksi ei välttämättä ole paras ratkaisu, koska sillä olisi vaikutuksensa karhun metsästykseen laajemmin. Sallimalla ravintohoukuttimen käyttö karhut ammutaan kiintiön puitteissa hyvin nopeasti yksittäisten metsästäjien toimesta. Suomalainen karhunmetsästysperinne, joka on pääosin seuruemetsästystä, menettäisi tällöin hyvin nopeasti merkityksensä. Mahdollisuus osallistua karhunmetsästykseen vähenisi myös oleellisesti. Karhujen haaskaruokinnasta sen yleistyessä saattaa syntyä vaikeasti hallittavia ongelmia. Salliminen tulisi myös vähentämään karhujen metsästystä koirilla sekä karhukoirakokeiden määrää. Karhujen karkotustilanteisiin etenkin taajamissa ja vahingoittuneiden karhujen jäljestämiseen ei välttämättä enää saataisi riittävästi tai riittävän kokeneita koiria käytettäväksi suurriistavirka-aputoimintaan (SRVA) lyhyellä varoitusajalla. Joka tapauksessa salliminen edellyttäisi tarkempaa sääntelyä siitä, millaisia eläimiä tulisi ampua, jotta ikä- ja sukupuolijakauma pysyisi luontaisena.

Ravintohoukuttimen käytön kieltäminen puoltaa edelleen paikkaansa, sillä se luo mahdollisuudet metsästyskulttuurin ja -perinteen säilymiselle sekä hyvien karhunhaukku -taipumuksia omaavien koirakantojen kehittämiselle jatkossakin.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on ministeriön rahoituksella selvittänyt suurpetojen haaskaruokinnan yhteiskunnallisen kestävyyden haasteita. Selvityksessä todetaan mm., että suurpetojen katselu- ja kuvaustoiminnan haaskanpitoa koskeva lainsäädäntö on epätäydellistä, hajallaan ja sen noudattaminen ja valvonta on haastavaa, mikä nostattaa ristiriitoja eri tahojen välille (luontokuvaajat, metsästäjät, viranomaiset, kunta). Yksiselitteinen lainsäädäntö, ohjeistus ja mahdollisesti luvanvaraisuus olisi kaikkien etu. Lisäksi viranomaisten vastuut ja tehtävät ovat epäselvät ja niitä tulisi selkeyttää sekä varmistaa joustava tiedonkulku eri viranomaisten välillä.

Tämän yhteiskunnallisen konfliktin hallitsemiseksi ministeriössä tullaan valmistelemaan metsästyslainsäädännön muutosta. Samassa yhteydessä on luontevaa, että myös haaskan käyttöä metsästyksessä koskevaa pykälää tarkennetaan. Ministeriö tulee perustamaan työryhmän selvittelemään tarvittavia muutoksia.

Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2013

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen

MIELENILMAISUA VAI MAJOITTUMISTA ?

Helsingin rautatientorilla, ihan paraatipaikalla, on viikkokausia jatkunut ”mielenilmaus”. Tempaus on ilmeisesti protesti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden pakkopalautuksia vastaan. Kirjoitin mielenilmauksen lainausmerkkeihin, koska minun mielestäni kyse ei ole enää varsinaisesta mielenilmauksesta taikka mielenosoituksesta, vaan pikemminkin majoittumisesta Helsingin kaupungin omistamalle maalle.

Minun tulkintani mukaan majoittuminen ei muutu mielenilmaisuksi pelkästään sillä että telttaleirin laidoille pystytetään kylttejä joissa vastustetaan pakkopalautuksia. Kyltit eivät kerro henkilöiden todellista tarkoitusta. Todellinen tarkoitus selviää kun katselee telttaleirin kiinteitä rakennelmia ja henkilöitä jotka majailevat samalla paikalla viikosta toiseen.

Ihailen Helsingin poliisilaitoksen pitkää pinnaa ja jännitän mitä tapahtuu kun pinna katkeaa. Ennustan pinnan katkeavan viimeistään siinä vaiheessa kun tämän ”mielenilmaisupaikan” viereen nousee toinen ”mielenilmaisupaikka”, jossa eri puolilta Keski-Euroopaa tulleet ”käsityöammattilaiset” majoittuvat sillä välin kun eivät ole keräämässä taikka kerjäämässä elantoaan Sokoksen kulmilla.

Kirjoitin KUN koska pidän itsestään selvänä, että tämä nyt meneillään oleva farssi antaa esimerkin myös muille, edullista majoitusta kaupungin keskustassa kaipaaville kulkijoille. Kun viikkokausia kestävä ”mielenilmaisu” sallitaan yksille, niin se on sallittava myös kaikille muille jotka keksivät telttaleirinsä kylkeen jonkinmoisen plakaatin pystyttää ja ilmoittaa ennakolta poliisille kokoontuvansa torille ”mielenilmaisua” varten.

Meillä laki sallii mielenilmaisun ja velvoittaa poliisia turvaamaan mieltä ilmaisevien toiminnan. Poliisipartio valvoo telttaleirin kulmalla että telttailijat saavat keitellä teensä rauhassa, ilman pelkoa ulkopuolisista häiriöistä. Poliisin erittäin tiukan budjetin tuntien ihmettelen, mistä muusta toiminnasta tämän leirin vartiointi on pois.

Minun mielestäni mieltä saa ilmaista ja jopa mököttää, mutta ei miten kauan tahansa. Kun laissa ilmiselvästi on tässä kohtaa aukko, on aukko tukittava muuttamalla lakia niin, että mielenilmaisulle asetetaan enimmäiskesto. Katsotaan mitä mieltä on sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Mielenilmaisun keston rajaaminen

Eduskunnan puhemiehelle

Turvapaikan hakijoiden mielenilmaus vastamielenosoituksineen on kestänyt Helsingissä jo useita viikkoja. Saatujen tietojen mukaan vastaavia mielenilmauksia ollaan järjestämässä myös muualla Suomessa, mm Tampereella ja Oulussa. Poliisin mukaan pitkäkestoisia mielenilmauksia organisoidaan kantasuomalaisten tukijoiden avustuksella. Poliisi arvioi, että kesän kynnyksellä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden mielenilmaukset lisääntyvät merkittävästi. On saatu tietoa myös siitä, ettei poliisin puuttumiskynnys mielenilmauksissa ole yhtenäinen koko maassa. Lain perusteella valtiovallan on huolehdittava kokoontumisoikeuden ja sanavapauden toteutumisesta ja siitä, että yleinen järjestys ja turvallisuus säilyvät. Uutena ilmiönä pitkäkestoiset mielenilmaisut rasittavat sekä poliisin että kaupunkien resursseja.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin asianomainen valtioneuvoston jäsen ryhtyy yhdenmukaistaakseen poliisin puuttumiskynnyksen siten, että poliisi toimii koko maassa samalla tavalla erityisesti näiden uuden tyyppisten pitkäkestoisten mielenilmausten yhteydessä ja aikooko hallitus muuttaa kokoontumislakia siten, että mielenilmauksille säädetään enimmäiskesto.

Helsingissä 23.3.2017
Reijo Hongisto /ps
le

LEIMAKIRVES HEILUU

Varttuneemmat Lukijat muistavat mikä on leimakirves ja mitä sillä tehtiin. Nuoremmat, motoajan kasvatit, eivät ole moisesta käsityökalusta kuulleetkaan.

Leimakirveen sijaan nykyään heilutellaan erilaisia kortteja. Rasisti, suvakki, natsi ja persu -kortit viuhuvat sosiaalisessa mediassa erityisesti nimimerkkikirjoittelijoiden näppäimistöillä.

Nimimerkin suojista on hyvä kirjoitella mitä tahansa ja kenelle tahansa. Vanhoina hyvinä aikoina kun puhuttiin kasvotusten, piti katsoa ketä tölväisi ja miten pahasti. Nykyään uskaltaa huudella kenelle tahansa, vähän ohuemmillakin siimoilla.

Pari päivää sitten uutisoitiin leimaamisesta ja leimaamisen pelosta. Vaasan yliopistossa oli tutkittu, miten kansalaiset suhtautuvat turvapaikan hakijoihin ja hakijoiden ympärillä vellovaan keskusteluun. Kuuntelin herkällä korvalla tutkimukseen osallistuneiden mielipiteitä. Tutkimuksesta kävi ilmi, että kansalaiset eivät uskalla osallistua koko turvapaikkakeskusteluun, koska pelkäävät leimautuvansa joko rasisteiksi taikka suvakeiksi. Molemmat nimitykset tuntuvat ainakin minusta yhtä pahalta ja rumalta.

On surullista kuulla, että tavallinen kadunkulkija ei uskalla ilmaista mielipidettään näin tärkeään asiaan. Tuntuu että meitä hallitaan pelolla. Jos avaat suusi väärässä paikassa ja sanot vääriä asioita, olet tikun nokassa lopun ikääsi. On parempi olla hiljaa, vaikka olisi paljonkin asiaa.

Kun peruskansalainen ei uskalla ilmaista mielipidettään, eikä osallistua millään tavalla keskusteluun, jää keskustelufoorumi usein ääripäiden haltuun. Näissä ääriryhmissä vaikuttavat henkilöt eivät kaihda keinoja lytätessään vastakkaiset mielipiteet. Asiallinen keskustelu hiipuu pois.

Näyttää siltä, että Suomessa on kansalaisten lisäksi lokeroitu myös mediat. On ”oikeita” medioita ja ”valhemedioita”. ”Oikeita” medioita ovat julkisuudessa paistattelevien kellokkaiden mielestä juuri ne mediat joissa heidän omat mielipiteensä pääsevät esille ja luonnollisesti ne ja vain ne ovat tosia.

”Valhe” medioiden jutut ovat ”oikean” median edustajien mielestä perättömiä ja vähäarvoisia, eikä niitä saisi kenenkään itseään arvostavan kansalaisen lukea. Viisas, hyvä ja sivistynyt ihminen ei lankea ”valhemedian” pauloihin. Näin moni ajattelee.

Kun lokeroi mielessään medioita hyviin ja huonoihin, on paikallaan miettiä mistä tällainen kastijako kumpuaa. Minkä takia meille on syntynyt vanhojen ja perinteisten medioiden rinnalle muita medioita. Mikä on ollut syynä siihen, että kansalaiset yhä useammin hakevat tietoa myös näiden vaihtoehtoisten ”valhemedioiden” kautta.

Sinulla on varmaan tähän oma mielipiteesi, minä arvelen syyksi luottamuspulaa. Luit aivan oikein! Aika moni peruskansalainen on sanonut, että hän ei enää luota perinteisiin printtimedioihin. Luottamus on kadonnut parin viime vuoden aikana. Päällimmäinen syy luotto”tappioon” on turvapaikanhakijoiden ympärillä käyty keskustelu.

Moni kokee, että valtamedioista ei saa objektiivista tietoa tästä arasta aiheesta. Monien mielestä erityisesti turvapaikkaa hakeneiden tekoja silotellaan ja osittain jopa salataan. Kylän raitilla tiedetään aika usein missä on tapahtunut ja mitä on tapahtunut, yllättävän usein tiedetään myös kuka taikka ketkä ovat olleet tapahtumien keskipisteessä.

Jos tällaisesta tapahtumasta ”oikea” media uutisoi, näyttää juttu usein erilaiselta kuin suoraan tapahtumapaikalta kännykkäkameralla kuvattu. Moni kokee, että meidän mediamme ei uskalla taikka halua kertoa asiaa niin kuin se on tapahtunut.

Miksi näin? Totuus ei välttämättä ole ihan näin rujo, eikä syy tapahtumien ”silotteluun” ole kokonaan itse mediassa, taikka jutun tehneessä toimittajassa. Syy voi olla myös tapahtumaa tutkivan poliisin niukassa tiedotteessa. Varsin moni muistaa sanat ”tutkinnallisista syistä poliisi ei tässä vaiheessa tiedota enempää”.

Kun poliisi ei tiedota, on toimittajan hankalaa tehdä kovin syvällistä juttua. Syy poliisin vaitonaisuuteen nimenomaan turvapaikan hakijoiden kohdalla voi olla myös voimassa olevassa lainsäädännössämme. Poliisin on noudatettava lakia, jossa määritetään mitä turvapaikanhakijoista saa ja mitä ei saa kertoa. Poliisi ei voi tiedottaa ihan mitä tahansa, vaikka ehkä halusisikin.

Kun poliisi ei tiedota ollenkaan taikka tiedottaa vajavaisesti, syntyy usein mielikuva että poliisi salaa ja suojelee esimerkiksi johonkin rikokseen liittyvää henkilöä. Kysymys ei aina ole poliisin halusta taikka tahdosta, vaan Suomen laista.

Jotta tilanne korjaantuisi, olisi meillä lain säätäjillä peiliin katsomisen paikka. Meidän tulisi muuttaa lakia niin, että poliisi voisi nykyistä vapaammin tiedottaa myös turvapaikanhakijoihin liittyvistä asioista, jolloin mediat voisivat uutisoida asioista nykyistä laajemmin. Kun uutisointi ikään kuin vapautuisi, ei välttämättä enää olisi tarvetta hakea tietoa vaihtoehtomedioista.

Järviseudun Sanomien kolumni

Arvoton näytelmä

Muutama viikko sitten eduskunnassa käsiteltiin aito avioliitto -kansalaisaloitetta.
Salikeskustelu oli vilkas ja osittain kärkeväkin. Mieleeni jäi vihreiden edustaja Emma Karin puhujakorokkeelta pitämän puheen aloitussanat ”Arvoisa puhemies! Arvoton näytelmä kuvaa hyvin eduskunnan toimintaa sateenkaariperheitä kohtaan”. Kansalaisaloitteen käsitteleminen oli Hänen mielestään vain arvoton näytelmä. Aloitteen allekirjoittajat saattavat olla toista mieltä.

Viime viikolla oppositiopuolueet esittivät hallitukselle epäluottamuslauseen koulutukseen kohdistuvista leikkauksista. Myös edustaja Karin oma eduskuntaryhmä allekirjoitti välikysymyksen. Salikeskustelu oli jälleen vilkasta. En kuitenkaan kuullut kenenkään sanovan että tämän asian käsitteleminen olisi jotenkin arvotonta taikka edes näytelmää, vaikka välikysymystekstissä kaikki näytelmän tunnusmerkit ilmenivätkin.

Minun silmissäni opposition voimakkain ase – välikysymys – muuttui tällä kertaa arvottomaksi näytelmäksi siinä vaiheessa, kun totesin välikysymyksen jättäneiden puolueiden olleen itse edellisellä hallituskaudella hyväksymässä sivistystoimeen monin verroin suurempia leikkauksia. Useissa puheenvuoroissa tuotiin selkeästi esille, että kovinta kieltä ja ankarinta arvostelua suoltanut SDP oli hyväksynyt hallituksessa ollessaan 270 miljoonan euron leikkaukset. Edellisessä hallituksessa valtiovarainministerin salkku oli juuri SDP:n hallussa ja vastuuministerinä hallituksen lopputaipaleella puolueen puheenjohtaja Antti Rinne. Salikeskustelussa tuli esille että tuolloin sovittujen leikkausten vaikutus ulottuisi myös tälle kuluvalle hallituskaudelle.

Toinen esimerkki tekojen ja salipuheiden ristiriidasta ja jonkinmoisesta näytelmästä paljastuu puhuttaessa poliisivirkojen määrästä. SDP:n edustajat ovat salikeskusteluissa kyselleet, minkä vuoksi nykyinen hallitus ja erityisesti Perussuomalaiset hyväksyvät poliisivirkojen vähentämisen. Toistuvien kyselyjen innoittamana selvitin hieman taustoja ja totesin, että poliisivirkojen vähentäminen ei suinkaan alkanut Perussuomalaisten tultua hallitukseen, vaan jo paljon aikaisemmin. Hallituskaudella 2003 – 2007 sisäministerin salkku oli SDP:llä. Hallituskauden alussa poliisivirkoja oli 8010 ja lopussa 419 virkaa vähemmän. Seuraavalla hallituskaudella 2007- 2011 SDP oli oppositiossa ja poliisivirkoja lisättiin 285:llä. Vuosina 2011 – 2015 SDP oli hallituksessa ja jälleen vähennettiin 393 virkaa, niin että vuoden 2014 lopussa poliisivirkoja oli enää 7483. Tämän lisäksi SDP oli nostamassa myös poliisien eläkeikää, tekemässä surullisen kuuluisaa poliisin hallintorakenneuudistusta ja kaiken lisäksi vielä lakkauttamassa liikenteen valvonnan erikoisyksikköä Liikkuvaa Poliisia.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja moittii salikeskustelussa usein nykyisiä hallituspuolueita ”kaksilla rattailla ajamisesta”. Jokainen voi itsekseen pohtia kuka, taikka mikä puolue niillä kaksilla rattailla todellisuudessa ajelee ja millaisia näytelmiä miettii kulkiessaan.

Reijo Hongisto
Kansanedustaja