LUOTATKO VIRANOMAISIIN?

Olen toiminut virkamiehenä ja viranomaiskoneiston rattaana lähes 30 vuotta. Alkuaikoina -80 luvulla ei viranomaisten puolueettomuutta kyseenalaistettu. Virkamieheen ja viranomaisiin luotettiin, koska virkamies oli yhteiskunnan palveluksessa ja yhteiskuntaan kuului jokainen suomalainen. Oltiin vähän niin kuin samoissa hommissa, taikka ainakin pelattiin samassa joukkueessa ja samaan maaliin.

Joku rinnasti virkamiehen kerrostalossa asuvaan talonmieheen, joka piti huolta taloyhtiön asioista ja siitä, että kaikki oli kunnossa ja toimi. Lamput paloivat ja pattereissa kiersi lämmin vesi. Muiden asialla ollessaan talonmies oli samalla myös omalla asiallaan. Kaikki ymmärsivät tämän toiminnan yhteisöllisyyden.

Viimeaikoina tyyli näkyy muuttuneen, taikka ainakin minusta ja monesta muusta tuntuu siltä. Kansalaisille on alkanut muodostua vaikutelma, että viranomaiset ovat eristäytymässä ympäröivästä yhteiskunnasta. Ovat vähän niin kuin omissa maailmoissaan ja ympyröissään. Poliisit ovat eristäytyneet laitoksiinsa. Tuttua poliisia on hankalaa tavoittaa. Verotoimistoissa palaa valot, mutta sisään ei pääse vaikka olisi kuinka tärkeää asiaa. Esimerkkejä on monta ja monelta alalta.

Ei tällä tavalla toimittu aikaisemmin. Nyt toimitaan ja lienee paikallaan kysyä – minkä takia?

Minun mielestäni viranomaisten ja muissa hommissa hyörivien suhde on eräänlainen symbioosi, keskinäinen hyötysuhde. Molemmat hyötyvät toisen toimista ja läsnäolosta. Jos suhde vääristyy ja vinoutuu niin että toinen hyötyy toisen kustannuksella, ei enää voida puhua symbioosista, vaan ihan jostain muusta.

Päivän lehdissä (12.10) uutisoitiin että vain 20 prosenttia kansalaisista luottaa täysin viranomaisten kykyyn pitää henkilötiedot turvassa. Jos ja kun näin on, 80 prosenttia ei luota täysin viranomaisiin !

Iskin kiljahtelumerkin edellisen lauseen loppuun vakain tuumin ja harkiten. Luku on JÄRKYTTÄVÄ !

Kiljahtelumerkki toistamiseen.

Saan päivittäin palautetta erityisesti metsästäjiltä. 1000 palautteesta 1-2 on myönteistä. 998 kertaa annetaan kurkkuharjaa ja kunnolla. Sattuu, sattuu niin himputisti kuunnella, miten Luonnonvarakeskus (LUKE:n) tutkijat ja Suomen Riistakeskuksen viranhaltijat valehtelevat päin naamaa. Moni käyttää kovaa kieltä sanoessaan, että valtion palkkalistoilla olevat henkilöt eivät kerro totuutta maassamme olevasta suurpetokannasta. Pääsääntöisesti palautteenantajat puhuvat valehtelusta.

Kun sanotaan että viranomaiset valehtelevat, on asiaan syytä reagoida. Tuollaisia väitteitä ei saa esittää löysin perustein.

Palautteen antajilla on väitteilleen selkeät perusteet. Maastoon on kylvetty tuhansia riistakameroita. Kamera on armoton. Kuva tulee aina kun kameran sensoriin tulee liikettä ja kuvat eivät valehtele. Ilman biologin koulutustakin kykenee kuvista näkemään mikä eläin on kyseessä ja useimmiten myös, montako eläintä on samassa kuvassa. Erityisesti susia on kuvattu seuduilla, joilla ei viranomaisten ilmoituksen mukaan susia pitäisi olla.

Viranomaisten virallinen selitys on ollut, on ja tulee olemaan:”Sudet liikkuvat ja niillä on laaja reviiri, nuoret yksilöt vaeltavat kymmeniä ja jopa satoja kilometrejä, joten niitä jää riistakameroiden kuviin ympäri valtakuntaa”. No selityshän se on tuokin.

Moni ei usko viralliseen kanta-arvioon, jonka mukaan valtakunnassa olisi 150-180 sutta. Näin vähäisestä susimäärästä ei millään saada niin paljon kuvia ja niin laajoilta alueilta kun tällä hetkellä saadaan. Susien pitäisi liikkua autoilla, ehtiäkseen samoihin aikoihin useampaan paikkaan.

Myös koiravahingot tukevat väitteitä siitä, että susia on huomattavasti virallista kanta-arviota enemmän.

Mitä tästä seuraa? Minun tulkintani mukaan ihmiset eivät enää luota LUKE:n toimintaan. Luottamus horjuu myös Suomen Riistakeskuksen henkilöstöön. Näin minulle on kerrottu, eikä minulla ole mitään syytä epäillä kuulemaani. Luottamus on menetetty ja sitä on todella hankalaa ja työlästä palauttaa.

Kun sekä LUKE että Suomen Riistakeskus tarvitsevat metsästäjien apua, on erittäin hankalaa jos ja kun luottamus ei enää ole sataprosenttinen. Toiseen joko luottaa taikka ei luota, välimuotoa ei taida olla olemassa.

Kun kansalainen menettää luottamuksensa yhteen viranomaiseen, horjuu luottamus myös toisaalle. Lehtijutussa koeteltiin kansalaisten luottamusta tietosuojaan. Kovin heikkoa oli luottamus myös siihen suuntaan.

Kuinka kauan luottamusta voidaan horjuttaa? Mitä pitää tapahtua, että viranomaiset ”heräävät” ja huomaavat olevansa hiekkalaatikolla ihan yksin. Voi käydä niin, että kansalaiset kerääntyvät omalle ”hiekkalaatikolleen” ja jättävät viranomaiset hyörimään ihan omaan rauhaansa.

Tähän saakka on ollut itsestään selvää, että kun poliisi soittaa eläinonnettomuudesta, lähtee täysin vapaaehtoisvoimin toimiva SRVA henkilö hoitamaan loukkaantuneen eläimen etsinnän, lopetuksen ja maastosta pois kuljettamisen. Kuinka kauan toiminta jatkuu nykyisessä muodossaan?

Mitä tehdään jos jo viime keväänä uumoiltu SRVA lakko ensi keväänä toteutuu? Miten poliisi hoitaa liikenneonnettomuudessa loukkaantuneet eläimet? Jotenkin poliisin organisaation tuntevana sanon, että hoitamatta jää. Tämä on haaste myös eläinsuojelulain taholta. Loukkaantunut eläin on lopetettava, jos eläin ei loukkaantumisensa takia selviä luonnossa. Eläimen kivut ja kärsimys pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti.

Meidän poliittisten päättäjien tehtävänä on osaltamme ohjata viranomaisten toimintaa. Viranomaiset tekevät tietenkin virkavastuulla työtään, eikä yksittäisiin tapauksiin ole sopivaa puuttua, mutta ministeriöiden ylimmän johdon on pidettävä suitset käsissään, jotta yleinen luottamus viranomaisiin säilyy.

Puhutaan sitten henkilötietojen salassapysymisestä, taikka jostain muusta asiasta, on kansalaisten voitava luottaa virkakoneiston toimivuuteen ja puolueettomuuteen.

KANNATUSKORTEISTA

Reilu 5000 Sininen Tulevaisuus ry:n kannattajakorttia on nyt samassa nipussa. Eduskuntaryhmässä lasketaan vielä kerran, että vaatimukset täyttäviä kortteja on varmasti vähintään 5000. Enempikin saa olla, mutta vähemmällä ei pärjää.

Meillä edustajilla oli urakkana kerätä vähintään 200 korttia. Minun lakkariini päätyi lopulta vähän vajaat 300 korttia. En kortteja sen kummemmin kerännyt, vaan pääsääntöisesti ystävät ja tuttavat kysyivät korttikaavakkeita. Lähettelin niitä heille postissa ja osalle vein suoraan käteen. Osa oli tulostanut kaavakkeen netistä ja lähetti sen minulle.

Moni on kysynyt miltä alueelta kortteja sain. Ymmärrän kysymyksen peilailevan kannatusta ja kannatuksen määrää. Minulla ei ole tässä asiassa mitään salattavaa, vaan kerron reilusti, että pääosa korteista tuli Vaasan vaalipiirin alueelta. Etelä-Pohjanmaalta eniten ja Keski-Pohjanmaakin oli hyvin keräyksessä mukana.

Näin ollen Siniselle Tulevaisuudelle näyttää olevan kannatusta ja tarvetta koko vaalipiirissä. Hyvä niin.

Jätämme kannatuskortit oikeusministeriöön maanantaina 16.10. Ministeriössä kortit lasketaan uudelleen ja tehdään muut asiaan kuuluvat manööverit. Näihin toimiin kuluu aikaa 1-2 kuukautta, joten hyvässä lykyssä joulukuun alkupäivinä puolue on virallisesti rekisteröity.

Puolueen rekisteröimisen jälkeen pidetään Pohjanmaan Sinisten perustamiskokous. Näillä näkymin lienee tarkoituksenmukaisinta perustaa koko vaalipiirin kattava piirijärjestö. Jos myöhemmin ilmenee tarvetta hajauttaa toimintaa, se on mahdollista tehdä, mutta näin alkuun on tehokkainta toimia yhdessä organisaatiossa.

Minä KIITÄN JOKAISTA kannattajakortin allekirjoittanutta. Halusin muistaa Teitä joulukortilla, mutta kun kannattajakortissa ei ole allekirjoittaneen osoitetta, ei (postin tehokkuudesta huolimatta) kortti löydä perille pelkän nimen/paikkakunnan perusteella.

Kiitollisena ja hyvää syksyä toivottaen,

Reijo

MITÄ MINÄ SANOIN YLE -VEROSTA

Tiistaina (10.10) käsiteltiin täysi-istunnossa tulevan vuoden budjettiin liittyviä verolakeja. Asialistalla oli myös paljon puhuttanut YLE -vero.

Sanoin asian tiimoilta myös oman mielipiteeni. Koska puheenvuorostani on tullut palautetta ja kyselyjä, lienee paikallaan liittää puhe myös tekstimuodossa tähän. Näin jokainen voi lukea mitä sanoin ja mitä jätin sanomatta.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitys HE 108/2017 vp 16.32

Reijo Hongisto si:

”Arvoisa puhemies! Lakiesityksessä ehdotetaan, että vuositulojen 14 000 euroa ylittävältä osalta maksettaisiin Yle-veroa 2,5 prosenttia. Muutos vapauttaisi yleisradioverosta noin 390 000 pienituloisinta verovelvollista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pienituloiset saavat kuukaudessa reilun kympin verran enemmän käteen. Muutos rahoitettaisiin korottamalla parempituloisten Yle-veroa nykyisestä 143 eurosta 163 euroon. Esitys on mielestäni reilu ja kannatettava.

On tosin rehellistä myöntää, että koko valtakunnan alueella tv-katsojat eivät ole samanarvoisessa asemassa tv-näkyvyyden suhteen. Erityisesti Pohjanmaalla muun muassa Alajärvi—Soini—Lehtimäki-alueella näkyvät Ylen televisiolähetykset huonosti ja ajoittain eivät näy ollenkaan. Yle, Digita ja Viestintävirasto ovat useita vuosia kamppailleet näkyvyysongelmien kanssa ja olleet yhteydessä asukkaisiin ilman merkittävää tulosta. Tv-kuvan laatu ei ole parantunut, ja vaikka kuva ei näy, joutuvat asukkaat maksamaan tämän lakisääteisen maksun.

Aikoinaan Yle-veroa perusteltiin muun muassa turvallisuudella. Silloisten perustelujen mukaan radio- ja tv-vastaanottimien kautta välitetään kriisi- ja hätätilanteissa erilaisia viranomaisten turvallisuustiedotteita. Kun tietää, että tv-kuva ei näy eikä vastaanotinta avata, eivät viranomaistiedotteet tavoita kansalaisia. Myös tämän takia on mielestäni ensiarvoisen tärkeää varmistaa tv-kuvan näkyvyys koko maan alueella. Jos Digita ei kykene tuottamaan tasokasta palvelua, on perusteltua syytä kysyä, miksi siitä pitää silti maksaa täysi hinta.

Arvoisa puhemies! Esitän, että ministeriössä olisi kyllä hyvä ja syytä pohtia, millä tavalla me voisimme ohjeistaa Digitaa niin, että Digita laittaisi riittävästi näitä lähettimien vahvistimia, jotta tv-kuvan laatu paranisi koko valtakunnan alueella.”

JS lehden kolumni

Kirjoittelin Järviseudun Sanomiin kolumnin pari viikkoa sitten. Aihe puhuttaa muuallakin.

SADONKORJUUN AIKAA

Kolean ja sateisen kesän jäljiltä viljat valmistuvat myöhässä. Sateet ovat myös pehmittäneet pellot niin, että monin paikoin sato jää konevoimin korjaamatta. Viikatemiestä maa kantaa, mutta perinteistä korjuutapaa harva enää taitaa ja vielä harvempi jaksaa viikatteella niittää ohra-, kaura- ja ruishalmettaan.

Viljelijöiden pinnaa koetellaan. Moni muistelee Saarijärven Paavon sanoja. Koettelee vaan ei hylkää. Viimein ja vihdoin, viikkokausien sateiden jälkeen tuli Suomen ylle korkeapaine. Aurinkoiset ja lämpimät päivät tulivat nyt tarpeeseen. Tämän viikon aikana korjataan se mikä enää korjattavissa on.

Viikon poutajakso tuskin riittää koko sadon pelastamiseen. Viljelijät menettävät osan sadostaan määrässä ja laadussa. Rahalliset menetykset saattavat olla jopa 200 miljoonaa.
Moni viljelijä elää jo nyt ”kädestä suuhun”. Harvalla viljatilalla on vararahastoa pahan päivän varalle. Sinisten eduskuntaryhmä kantaa huolta viljelijöiden jaksamisesta ja jo tulevan kevään toukotöistä. Maata on turhaa muokata, jos ei ole varaa ostaa lannoitteita ja siemenviljaa.

Ensivuoden talousarviossa maatalouden tuloiksi arvioidaan 853 miljoonaa euroa ja menoiksi lähes 2,6 miljardia. Luonnonhaittakorvauksiin on varattu kolmelle vuodelle siirtomäärärahaa 519 miljoonaa euroa.

Satoa korjataan peltojen ohella myös metsistä. Leutojen talvien takia erityisesti pehmeimmillä paikoilla puun korjuu on hankaloitunut. Sula maa ei kanna raskaita koneita ja puun korjuut on suunniteltava huolellisesti, jotta vältytään syviltä ajourilta ja kasvavien puiden juurivaurioilta.

Olematon routa ja hankalat korjuukelit taitavat olla pienin riesa metsäteollisuudellemme. Suurempi uhka tulee EU:sta. Pari viikkoa sitten Euroopan Parlamentti äänesti meille suomalaisille elintärkeässä lulucf asiassa. Parlamentin ympäristövaliokunnan mukaan Suomi ei saisi enää lisätä metsiensä hakkuita. Vaatimus oli ja on kohtuuton, sillä metsämme kasvavat vuodessa noin 110 miljoonaa kuutiometriä, josta korjataan vain noin 60%. Vastaavasti esimerkiksi Ruotsi korjaa metsiensä vuosikasvusta noin 80% ja Ruotsi olisi saanut jatkaa samalla linjalla. Tämä oli Suomelle erittäin epäoikeudenmukainen esitys, erityisesti nyt, kun puun tarve on lisääntynyt uusien tehtaiden käynnistymisen myötä.

Äänestys oli tiukka. Meille suomalaisille parempi kanta voitti, vaikka neljä suomalaista europarlamentaarikkoa äänesti Suomen kannan vastaisesti. Se oli erittäin vastuuton ja epäisänmaallinen teko, jota asianomaiset mepit eivät voi mitenkään puolustella.

Syksy on sadonkorjuun aikaa myös meille metsästäjille. Me korjaamme omalla tavallamme ”satoa” Tapion tarhoista. Vastuullinen metsästäjä seuraa luonnon kiertoa ja kevään pentu- ja poikastuottoa. Loppukesästä tehtävillä riistakolmiolaskennoilla varmistetaan alueen riistakanta ja sen mukaan metsästysseurat asettavat jäsenilleen saaliskiintiöt. Suomen Riistakeskus seuraa hirvikannan kehitystä ja määrää kaatoluvilla millainen hirvikanta jää talvehtimaan. Kantaa on jätettävä, mutta liikaa ei saa jäädä. Ylitiheä hirvikanta vaarantaa liikenneturvallisuutta ja aiheuttaa metsissä taimituhoja.

Reijo Hongisto
Kansanedustaja (S)

AVOIMMUUTTA PELIIN…

YLE uutisoi 2.10-17: ”Ensihoitajille ja palomiehille luodinkestävät liivit ja kypärät – kehotettu välttämään virka-asun käyttöä vapaalla.”

YLEn mukaan sisäministeriö on ohjeistanut pelastuslaitoksia varustehankinnoissa ja vapaa-ajan pukeutumisessa. Ohjeistuksen syynä on viranomaisiin kohdistunut väkivalta ja sen uhka Euroopassa sekä kotimaassa.

Pelastajia on myös ohjeistettu välttämään julkista liikennettä virkapuvuissa. Syyskuussa pääesikunta ohjeisti varusmiehiä välttämään loma-asussa yksin liikkumista.

Luin jutun pariin kertaan. Lukiessani mietin, mihin tämä maa on menossa. Suunta ei näytä hyvältä -ainakaan minun mielestäni.

Mietin myös, minkä takia viranomaiset antavat tuollaiset ohjeet? Minkä takia pelastustehtävissä olevia ihmisiä pitää varoittaa ja suojata väkivallalta? Mitä yhteiskunnassamme on tapahtunut? Miksi juuri nyt?

Avoimia kysymyksiä on paljon. Lähinnä askarruttaa ajankohta. Miksi juuri nyt?

Uskon, että moni vierittää syyn parin viime vuoden aikana maahamme tulleiden turvapaikanhakijoiden niskaan. Samaan hengenvetoon saatetaan muistuttaa sanonnasta ”ei saa antaa pelolle valtaa”.

Vaikka moni saattaa olla tuota mieltä, ei muitakaan vaihtoehtoja saisi sulkea pois. Jos nimeää yhden syyn, sulkee silmät muilta ja se voi koitua turmioksi. Siispä avoimin silmin ja mielin pohtimaan, onko yhteiskunnassamme tapahtunut jotain muuta sellaista josta muodostuu turvallisuusuhka pelastushenkilöstölle.

Suojautuuko pelastushenkilöstö pelkästään ulkomailta tänne tulleiden henkilöiden vihanpurkauksilta? Tuskin! Muistelen kuulleeni sairaankuljettajilta, että syntyperäiset suomalaiset saattavat lääke ja huumehöyryissään käyttäytyä väkivaltaisesti pelastushenkilöstöä kohtaan. Toinen mieleeni nouseva syy suojavarusteiden käyttöön on yhä enemmän julkisilla paikoilla ja liikenteen seassa tapahtuva ensihoito. Siinä hoitotoimenpiteiden tiimellyksessä saattaa ympäristön tarkkaileminen hetkeksi unohtua jolloin on riski jäädä auton alle.

Uskon että syitä on useita, mutta mikä on se päällimmäisin syy ja onko se syy sellainen, johon me poliittiset päättäjät voisimme vaikuttaa. Yksittäisen agressiivisen henkilön toimiin ei eduskunnasta voi vaikuttaa, mutta jos useita henkilöitä käyttäytyy samalla tavalla, olisi syy selvitettävä. Jos ja kun syy selviää, siihen pitää reagoida riskiä vähentämällä.

Monen muun lailla kuvittelen olevani jonkinlainen ”keskivertosuomalainen.” Jos nyt unohdetaan tämä kansanedustajan mandaatti ja pitäydytään mielipiteissä ja ehkä elämänarvoissakin, niin kuvittelen edustavani keskivertokansalaista.

Kun minä ajattelen että virkapuku, onkoon se minkälaatuinen virkapuku tahansa, luo minulle mielikuvan järjestäytyneestä ja hyvin toimivasta yhteiskunnasta, luulen varsin monen ajattelevan samalla tavalla. Yleisellä paikalla ja yleisissä liikennevälineissä nähty virka-asu herättää kansalaisissa positiivisia ajatuksia ja tuntemuksia. Jos jotain sattuu, on apu lähellä. Näin ajattelen.

Virkapukineiden käytön rajaamisen sijaan minä toimisin päin vastoin, ellei minulla olisi TODELLA PAINAVAA syytä siirtää viranomaistoimintaa ”pöydän alle”.

Tunnustan olevani hämmennyksen vallassa. Viranomaisten tiedote herättää minussa kysymyksiä enemmän kun antaa vastauksia. Uskon että en ole ainoa.

Minun on erittäin vaikea hyväksyä poliisin, palo- ja pelastushenkilöstön, hätäkeskuspäivystäjien ja muiden yhteiskuntamme tukipilareina työskentelevien henkilöiden virka-asujen piilottamista. Puhumattakaan nuorista varusmiehistä.

Jos yhteiskunnan tukipilareina toimivien henkilöiden pitää kätkeytyä, (lue:naamioitua sivileiksi) on yhteiskunnassa jotain pahasti vialla. Ongelma vielä korostuu, kun samaan aikaan voi kaduilla kävellä kokovartalonaamioitu ihminen ja käräjäoikeuksien istuntosaleissakin istuskellaan naamiot kasvoilla, vaikka kyse ei ole pankkiryöstön rekonstruktiosta.

Nykyään puhutaan paljon vihapuheesta. Myös someraivo on tuttu. Vihapuhe ja someraivo saattavat kimmota melko mitättömästäkin aiheesta. Pelastushenkilöstön uhkaaminen ei ole mitätön aihe.

Nyt olisi paikallaan viranomaisten avoimesti ja rehellisesti kertoa syyt tiedotteelle, jotta kansalaisten ei tarvitsisi niitä omin päin miettiä ja keksiä.

SORRY EI ENÄÄ RIITÄ

Eilen (26.9-17) Iltalehti uutisoi: ”THL vuoti lähes 6000 suomalaisen henkilötietoja ja laboratoriotuloksia nettiin:”Möhlitty on”.

THL:n oman tiedotteen mukaan kyseessä ei ole tietomurto, vaan inhimillinen virhe henkilötietojen käsittelyssä. Tämän inhimillisen virheen seurauksena lähes 6000 henkilön nimi, henkilötunnus ja yksi laboratoriotulos päätyi julkiseen verkkoon.

Tapaus on sattunut elokuussa ja tämän viikon maanantaina (25.9-17) THL tiedotti kirjeellä tapahtuneesta niille henkilöille, joiden oikeushyvää vuoto on mahdollisesti loukannut. Tiedotteen mukaan kirjeessä kerrottiin tapahtuneesta, annettiin toimintaohjeita ja esitettiin anteeksipyyntö.

On suorastaan surkuhupaisaa, että laitos ei tietosuojasyihin vedoten kerro tapauksen yksityiskohtia. Ensin rikotaan salassapitomääräyksiä ja vuodetaan julkisuuteen lähes 6000 ihmisen salassa pidettäviä tietoja ja sitten vedotaan samoihin salassapitomääräyksiin kun pitäisi selvitellä miksi näin pääsi käymään.

Mietin miten nämä lähes 6000 ihmistä reagoivat. Minun ymmärrykseni mukaan heidän oikeushyväänsä on loukattu ja tätä kautta he ovat asianomistajan asemassa tässä jutussa. Joku enemmän lakikirjoja lukenut voi toki olla eri mieltäkin, mutta minä ajattelen näin.

Jos ja kun henkilölle on syntynyt asianomistajan asema, on hänellä minun tulkintani mukaan oikeus pyytää tiedot julkisuuteen saattaneelta henkilöltä selvitystä ja vaatia henkilöä myös vastuuseen teostaan.

Siis asianomistajalla on oikeus käyttää puhevaltaa tässä jutussa. Seuraan mielenkiinnolla, käyttääkö kukaan puhevaltaansa esimerkiksi niin, että tekee poliisille tutkintapyynnön. Jos tutkintapyyntö tehdään, on poliisin reagoitava pyyntöön jollain tavalla. Luonnollisin tapa lienee se, että poliisi tutkii asian. Tutkinnanjohtaja pohtii esitutkinnan perusteella, täyttääkö teko jonkun rikoksen tunnusmerkistön, taikka onko jutussa jotain muuta sellaista joka edellyttää asian siirtämistä syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Jos tutkinnanjohtaja päätyy lähettämään esitutkintapöytäkirjan syyttäjälle, suorittaa syyttäjä oman syyteharkintansa ja juttu voi päätyä tuomioistuimeen. Tuomioistuin harkitsee asiaa omalla tavallaan.

En ota kantaa siihen, onko teko tahallinen vai vahinko, onko se johtunut huolimattomuudesta taikka varomattomuudesta ja minkä takia salassa pidettävää tietoa julkaistaan internetissä. Nämä asiat selvinnevät mahdollisessa esitutkinnassa.

Edellä kuutioin asiaa asianomistajien näkövinkkelistä. Lienee syytä pohdiskella asiaa myös poliisin kannalta. Mitä tekee poliisi, jos yksikään asianomistaja ei tee tutkintapyyntöä? Juttu on tullut poliisin tietoon ja ehkäpä poliisin puolella pohdiskellaan, miten asiaan on reagoitava. Onko poliisin otettava juttu tutkintaan ihan yleisen edun perusteella. Kysymyksessä on THL:n oman tiedotteen mukaan sentään lähes 6000 henkilön tiedot.

Vuosien varrella poliisi on tarttunut hyvinkin hanakasti juttuihin, joissa jonkun henkilön yksityisiä tietoja on selattu poliisin omista tietojärjestelmistä. Taikka joku terveydenhuollon palveluksessa oleva henkilö on selannut potilastietojärjestelmää ja katsellut tietoja joita hänellä ei olisi ollut oikeutta katsella.

Muistelen että näistä on annettu jopa tuomioitakin. Toki näissä tilanteissa tiedostojen katseleminen on ollut ilmeisen tahallista, mutta onhan meillä esimerkkejä myös tuottamuksellisena rangaistavista teoista.

Jos teko on säädetty rangaistavaksi myös tuottamuksellisena ei silloin perusteellisinkaan anteeksipyyntö riitä. Virkakoneisto jauhaa ja tuomitsee tekijän.

Minä pidän ehdottoman tärkeänä, että myös tähän tietovuotojuttuun saadaan syyttäjän kanta. Kysymyksessä on varsin mittava ennakkotapaus ja jos tähän ei puututa, on hankalaa puuttua myöskään seuraavaan tietovuotoon.

Sanotaanko silloinkin sorry ja jatketaan samaan malliin? Ei kai!! Näin ei voi yhteiskuntamme toimia.

Sorry ei tässä tapauksessa enää riitä!

MENNÄÄN MEHTÄÄN

Eilen (13.) äänestettiin EU:n parlamentissa meille suomalaisille erittäin tärkeästä asiasta. Pöydässä oli parlamentin metsä”asiantuntijoiden” lulucf esitys. Esityksen juuriin enemmälti kaivautumatta riittänee kun kerron, että ilmastoasiantuntijoiden mielestä Suomi ei saa lisätä metsien hakkuita.

Metsämme kasvavat noin 110 milj. kuutiometriä vuodessa. Tällä hetkellä puuta kaatuu noin 65 milj. kuutiometriä, joten hakkuuvaraa jää joka vuosi reilusti.

Uusien tehtaiden myötä puun tarve lisääntynee vuosittain noin 80 milj. kuutiometriin.

Minua viisaammat asiantuntijat sanovat, että kasvaessaan puu sitoo hiiltä. Loogisesti ajateltuna, kasvunsa lopettanut puu on jonkinlainen hiilivarasto. Jos 150-200 vuotiaasta männystä veistetään hirsitalo, ei hirsien hiili karkaa mihinkään. Hiili on lujasti tapitettuna seinähirsissä seuraavat 200 vuotta.

Kun kaadettujen tukkien tilalle istutetaan taimia, alkaa hiilen imeytyminen välittömästi. Suomalaiset metsät imevät itseensä ilman hiiltä ja toimivat keuhkojen tavoin. Ajatus on hyvä ja ainakin minun järkeeni käyvä.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan mielestä Suomi ei saa lisätä hakkuita. Suomen oikeus hydyntää metsävaroja haluttiin betonoida aikaisempien vuosien tasolle. Jotta tilanne olisi mahdollisimman outo ja kuvastaisi mahdollisimman hyvin (missä EU – siellä ongelma) -tyylin ajattelua, niin ympäristövaliokunnan mielestä Suomi olisi saanut hyötykäyttää metsiään vain sen määrän joka on aikaisemminkin käytetty. Noin 60 % vuotuisesta kasvusta. Vastaavasti kun Ruotsi on käyttänyt ja käyttää noin 80 % vuotuisesta kasvusta, olisi Ruotsi saanut jatkaa samalla linjalla. Siis, jos hakkasit vähän, saat hakata vähän ja jos hakkasit paljon, saat hakata paljon myös tulevasuudessa.

Nietu bonimaj – vai miten sitä sanotaan? Eihän tässä ole mitään järkeä – eihän?

Paljon parjattu hallituksemme ei halunnut luovuttaa metsiämme koskevaa päätösvaltaa EU:lle, vaan halusi pitää sen omissä käsissä ja omassa maassa. Tämän takia lähdimme yksituumaisesti hakemaan muutosta esitettyyn päätösluonnokseen. Ihan kevein perustein ei meidän metsäosaajiamme pidä tulla neuvomaan metsien hoidossa. Uskallan sanoa, että me osaamme sen homman ilman neuvomistakin. Keski-Eurooppalaiset neuvojat voivat katsella kokovartalopeiliin ja pitkään, silloin kun puhutaan metsien käytöstä ja uudistamisesta. Piste.

Suomi sai tukea naapureiltaan ja muutosvastarinta alkoi voimistua. Eilen oli asia pöydässä ja sormet äänestysnapeilla. Vastakkain oli kompromissiesitys, jonka mukaan Suomi saisi laajemmat oikeudet metsiensä käyttöön ja alkuperäinen tiukempi kanta.

Kompromissiesitys, siis Suomen kanta, voitti. Vaikka kyse oli selkeästi Suomelle satojen miljoonien, jopa miljardien hyödystä, äänesti neljä suomalaista europarlamentaarikkoa Suomen kompromissiesitystä vastaan. Joku sanoi että tätä on vaikeaa ymmärtää. Minä sanon että tätä on MAHDOTON ymmärtää.

Juuri kun on polkaistu Äänekosken uusi tuotantolaitos käyntiin ja monta muuta pienempää investointia on suunnitteilla, olisi meidän pitänyt jäädyttää puuvarantomme käyttö nykyiselle tasolle. Yksi metsäteollisuuden tehdastyöpaikka poikii neljä muuta työpaikkaa, joten sellutehtaat ovat elinehto monille paikkakunnille.

Joidenkin mielestä myös tämä elinehto pitäisi vähitellen ajaa alas. Nietu bonimaj uudemman kerran.

Perussuomalaisen mepin vihreä mielipide

Minulta on monesti kysytty, mitä eroa on Sinisellä Tulevaisuudella ja Perussuomalaiset rp:llä.

Olen kehottanut kysyjiä seuraamaan päivän politiikkaa, eroja löytyy. Eilinen hiilinieluäänestys nosti esiin yhden, erittäin merkittävän eron. Sinisillä ei ole edustajaa Euroopan parlamentissa, Perussuomalaisilla on kaksi. Puolueen puheenjohtaja Halla-Aho ja jäsen Ruohonen-Lerner. Yksi eilen Suomen etua vastaan äänestäneistä mepeistä oli PS:n Ruohonen-Lerner. Muut vastaan äänestäneet olivat Kyllönen (vas), Pietikäinen (kok) ja Hautala (vihr). Näille mepeille ei sopinut metsiemme käytön lisääminen.

Vihreiden Hautalan äänestyskäyttäytyminen oli ennakoitu ja tiedossa, mutta minä todellä HÄMMÄSTELEN kokoomuksen Pietikäisen, vasemmistoliiton Kyllösen ja PS:n Ruohonen- Lernerin äänestystä. Erityisesti Ruohonen-Lerner ”petti” odotukseni, sillä olen oppinut tuntemaan Hänet Isänmaallisena kansanedustajana ja myöhemmin europarlamentaarikkona. Puolueen puheenjohtaja Halla-Ahokin on parlamentissa, joten oman puolueen jäsenen kanta ei varmaan tullut Halla-Aholle yllätyksenä. Pidän mahdottomana, että näin tärkeässä asiassa puheenjohtaja Halla-Aho ja Ruohonen- Lerner eivät olisi neuvotelleet keskenään. Käsitykseni mukaan Halla-Ahon on täytynyt hyväksyä Ruohonen- Lernerin vihreä kanta.

Toinen merkittävä ero Sinisten ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmän välillä tulee esiin tarkasteltaessa lakialoite LA 232017 45A§:n allekirjoituksia. Lakialoitteen tarkoituksena on saada voimaan laki, jolla kielletään eläinyksilöiden tai niistä otettujen osien maahantuonti, maastavienti, myyminen ja vaihtaminen sekä tarjoaminen myytäväksi tai vaihdettavaksi muisto- tai keräilyesineenä (metsästystrofeina).

Allekirjoittajina 8 vihreän eduskuntaryhmän edustajaa, kaksi kokoomuksen edustajaa ja kolme Perussuomalaisten edustajaa. Perussuomalaisista edustajat Meri, Elomaa ja Juvonen. Meri on Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, joten Hänen allekirjoituksensa ilmentää ryhmän kantaa.

Yksikään Sinisten eduskuntaryhmän edustaja EI OLE allekirjoittanut tätä lakialoitetta. Meidän ryhmämme edustajat haluavat säilyttää metsästäjillä oikeuden hyödyntää saaliseläin mahdollisimman tarkkaan, ihan trofeeta myöten. Läpimennessään lakiesitys lopettaisi käytännössä metsästysmatkailun kokonaan. Metsästysmatkailu on merkittävä monille yrittäjille ja tietenkin itse metsästyksen harrastajille.

On erikoista, että ihan lailla pyritään rajoittamaan matkamuistojen keräämistä ja kotiin tuomista. Joku ottaa matkoiltaan kuvia, joku maalaa tauluja ja joku tuo eksoottisia puisia kasvonaamioita. Metsästäjä tuo matkaltaan onnistuneen riistalaukauksen muistona trofeen ja jos sen tuonti kielletään, pitäisi kieltää muidenkin matkamuistojen tuonti. Siihen tuskin mennään. Tässä on jälleen kerran tarkoitus kyykyttää meitä metsästäjiä ja on perin harmillista, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja on lähtenyt tälle linjalle. Ryhmä seuraa puheenjohtajaa…

Sinisten ryhmä toimii päin vastoin. Laskelmieni mukaan Sinisessä eduskuntaryhmässä taitaa olla edustajamäärään verrattuna eniten metsästäjätutkinnon suorittaneita aktiivimetsästäjiä.

Moni pohtii, onko Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kanta myös puolueen kanta ja jos on, ovatko Perussuomalaiset lähteneet vihreiden gallupkannatuksen imussa peesaamaan vihreitä.

Puolueen puheenjohtajan kanta ilmenee eilisessä äänestyksessä ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan kanta matkamuistojen (trofeiden) tuonti metsästysmatkoilta.

Äänestä Sinistä, jos et halua vihertää !!

LINTUNIUHAA KOHDISTAMASSA

Kanalinnun pyynti alkoi tänään. Minä aloitan jahtini lataamosta. Samaan tapaan kun innokkaimmat perhokalastajat oman kautensa, perhonsitomispöydän ääreltä.

Omalla latauksella pudotettu saalis tuntuu varmaan samanlaiselta, kun itse sitomalla perholla haaviin koukattu kala. Ostovälineitäkin saa, mutta itse tekemällä saa pyyntivälineestä juuri sellaisen kun haluaa.

Aseiden ja patruunoiden ostamiseen tarvitaan lupa. Kalastusvälineitä saa toistaiseksi hankkia ilman lupaa.

Poliisin lupapolitiikasta on puhuttu paljon. Joidenkin mielestä aseita ei saisi myydä muille kuin viranomaisille ja toisen ääripään mukaan aseen kantaminen pitäisi olla jokamiehen/naisen oikeus.

Valtaosa keskustelijoista on näiden ääripäiden välissä. Minä kuulun siihen ryhmään.

Sisäministeriö tiedotti 7.9 ”Aseiden lupaprosessi joustavammaksi aseturvallisuudesta tinkimättä”

Aselaki on mankeloitu eduskunnassa valmiiksi. Tasavallan presidentti vahvisti lain 8.9 ja laki tulee voimaan 1.12.2017 ja joiltain osin vuotta myöhemmin. Uskallan sanoa, että joululahjana suurimmalle osalle metsästäjiä ja aseharrastajia. Kaikkia lakimuutokset eivät miellytä, saatikka tyydytä.

Olen saanut olla mukana lain valiokuntavalmistelussa. Valitettavasti en ole päässyt muiden, samaan aikaan olleiden valiokuntakokousten takia ihan jokaiseen kokoukseen jossa aselakiesitystä on käsitelty, mutta uskon, että minunkin ”peukalonjälkeni” laissa näkyy.

Muistan elävästi ensitapaamisen eduskunnassa keväällä -11 silloisen poliisiylijohtaja Mikko Paateron kanssa. Otin puheeksi hankkimisluvan ehtona olevan soveltuvuustestin. Sanoin ylijohtajalle, että testi vie valtavasti lupahallinnon työaikaa, eikä testillä saada sellaista tietoa jolla olisi merkitystä lupaharkintaa tehtäessä. Pikemminkin päin vastoin.

Ylijohtaja sanoi, että asiaa harkitaan ja katsotaan mitä sille voidaan tehdä. Muistutin ylijohtajaa tasaisin väliajoin ”palikkatestistä”, jopa niin, että siitä tuli välillämme pienoinen huumorin aihekin.

Tapasin ylijohtaja Paateron virallisesti viimeisen kerran, kun Hän oli kuultavana sisäisen turvallisuuden työryhmässä hallitusneuvotteluissa keväällä -15. Pitkän puheenvuoronsa päätteeksi ylijohtaja totesi hymyillen: ”Niin ja sitten minulla on henkilökohtainen ilouutinen edustaja Hongistolle – se soveltuvuustesti on nyt sitten päätetty lopettaa”.

Kun olin kuullut synkät madonluvut poliisin määrärahoista, leikkausten vaikutuksista henkilötyövuosiin ja ylipäätään sisäisen turvallisuuden tilasta, ei tuossa vaiheessa juuri naurattanut.

Soveltuvuustesti siis poistuu ja jatkossa aseen hankkimislupaa uskaltavat hakea myös tietokonekammoiset vanhan liiton metsästäjät. Nämä henkilöt ovat joutuneet käyttämään vanhoja, kuluneita ja jopa vaarallisen väljiä sotilaskiväärejä hirvi- ja karhujahdeissa, koska eivät ole tottuneet käyttämään tietokoneita. Soveltuvuustesti tehtiin tietokoneella ja jos ei ole sellaista käyttänyt, on luonnollista että testiä kammoksuttiin. Lain voimaantulon jälkeen sekään ei enää ole ongelma. Samalla vapautuu lupahallinnon henkilöresursseja myös muihin tehtäviin.

Kertakaikkiaan hyvä ja erinomainen uudistus – vaikka sen itse sanonkin 🙂

Jos ja kun lakiuudistus helpotti tietokonekammoisten asiointia, saman vaikutuksen se saa aikaan tietokonefriikkienkin keskuudessa, nimittäin laki mahdollistaa aseluvan hakemisen myös sähköisesti. Sähköinen asiointi tulee voimaan joulukuussa -18

Vanhan lain aikaan saattoi kansalainen joutua käymään poliisilaitoksella yhden aseen hankkimisen takia jopa 4-5 kertaa. Sähköinen asiointi vähentää henkilökohtaisten käyntien määrää melkoisesti ja samalla tietenkin kustannuksia.

Kun maakunnan reuna-alueelta lähtee poliisilaitokselle työaikana, menee monta työtuntia hukkaan. Harva työnantaja maksaa palkkaa työntekijälle jos työntekijä ei ole työpaikalla, vaan asioimassa poliisilaitoksella. 4-5 asiointikertaa saattaa matkoineen kuluttaa 1-2 työpäivää. Tältä ajalta jää palkka saamatta, ja kun laskee polttoainekustannukset päälle, saattaa aseen hankkimislupa lopulta maksaa enemmän kuin itse ase.

Moni on moittinut myös aseluvan ”tiski” hinnan korottamista. Uskallan kuitenkin väittää, että suurimmalla osalla luvan hakijoista hankkimisluvan kokonaiskustannukset laskevat, henkilökohtaisten käyntien vähenemisen ansiosta.

Sähköinen asiointi helpottaa ja joustavoittaa asiointia melkoisesti ja siitä pitää antaa reilu tunnustus sisäministeriölle. Kun mainitsin eläköityneen poliisiylijohtaja Paateron, uskallan mainita myös nykyisen poliisiylijohtaja Kolehmaisen. Tietämäni mukaan Kolehmainen on omalla henkilökohtaisella työpanoksellaan vaikuttanut lakiuudistuksiin merkittävästi. Siitä reilu tunnustus ja kiitos Hänelle.

Lakiuudistus ei heikennä aseturvallisuutta, sillä hankkimislupaa hakevan ja tietenkin hankittavan aseen tulee täyttää laissa säädetyt vaatimukset.

Asekeräilijöiden asemaa lakiuudistus ei paranna. Pikemminkin päin vastoin. Moni keräilijä tuskailee, mitä vaikutuksia on aseen tiedostonpito-oikeuden muutoksella. Miten poliisi tulkitsee lakia? Pitääkö keräilijän käydä poliisiasemalla näyttämässä jo tiedostossa olevat aseet? Jos pitää, millainen runba alkaa, kun asetta varten varataan aikaa 30 minuuttia ja keräilijällä saattaa olla kymmeniä, jopa satoja aseita ja aseiden osia. Jonkun keräilijän aseiden tarkastaminen saattaa kestää jopa viikon.

Kun lupahallinnon työaikaa säästetään palikkatestistä luopumalla, niin ei taida olla järkevää tuhlata sitä keräilijöiden aseiden yksittäiseen luvittamiseen.

Tässä käytännöt hakevat vielä uomiaan ja aika näyttää millaisiksi ne lopulta muovautuvat. Meidän kaikkien aseharrastajien yhteinen toive on, että viimein ja vihdoin käytännöt olisivat yhtenäiset koko maassa. Tällä hetkellä jokaisella poliisilaitoksella tuntuu olevan oma tapansa tulkita aselakeja. Näin ei saa oikeusvaltiossa olla.

Minun oikeustajuni mukaan aseluvan haltijan taikka asetta hankkivan kansalaisen tulee olla täsmälleen samassa asemassa poliisilaitoksesta riippumatta. Poliisihallituksella on tässä ohjeistuksen paikka.

Niin ja siitä lintuniuhan kohdistuksesta. Muutaman laukauksen ammuttuani katselin osumakuviota ja totesin, että linnulla on hyvät mahdollisuudet välttää ainakin minun reppuni pohja.

Kuumia piippuja ja kuivaa ruutia eräpolkujen varsille 🙂

ANOMISEN, PYYTÄMISEN JA VAATIMISEN ERO

Eilen (4.9) uutisoitiin maailman mittakaavassa merkittävistä asioista. Päällimmäisenä jäi mieleeni Korean niemimaan kiristyvä tilanne. Kun en voi siihen vaikuttaa, en asiaa enemmälti vatvo.

Kotimaan asioihin ja erityisesti sisäiseen turvallisuuteen luulen voivani vaikuttaa, joten naputtelen muutaman rivin niistä.

Ensiksi Jyväskylässä pakolaisten vastaanottokeskuksessa tapahtunut rähinä. Minä nimitän tapahtumia rähinäksi. Joku toinen voi nimittää turvapaikanhakijoiden toimia millä nimellä haluaa.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan poliisipartio oli mennyt vastaanottokeskukseen noutamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä. Käsitykseni mukaan kysymyksessä piti olla ihan normaali keikka, jonka piti sujua ilman hankaluuksia.

Toisin kävi. Partio oli ylivoiman edessä joutunut perääntymään johonkin huoneeseen. Turvapaikanhakijat olivat estäneet partion poistumisen huoneesta. Koska partion vapaa liikkuminen oli voimakeinoin estetty, oli partio minun tulkintani mukaan joutunut turvapaikanhakijoiden vangiksi. Paikalle oli kutsuttu lisävoimia. Partion poispääsyn estäneiden henkilöiden kanssa oli aloitettu neuvottelu.

Neuvottelu ei ilmeisesti ollut johtanut toivottuun tulokseen, koska poliisi oli joutunut voimakeinoja käyttäen noutamaan virkaveljensä pois. Samalla oli otettu mukaan ne henkilöt, joita mentiin alunperinkin noutamaan.

Piirileikki oli jatkunut ulkona. Kiinniotetut oli laitettu poliisiautoon ja lähdetty hiljakseen ajamaan pois kohteesta. Poliisin poistuminen oli yritetty estää asettumalla poliisiautojen eteen ajoradalle. Poliisi oli kuitenkin toiminut mallikkaasti ja kenenkään päälle ajamatta saanut ajoneuvokaluston kenenkään pois paikalta.

Tällainen kuva minulle jäi lehtijuttujen ja paikalta kuvatun materiaalin valossa.

Toinen uutiskynnyksen ylittänyt ja myös turvapaikanhakijoihin liittynyt rähinä oli tapahtunut Kauhavan kaupungin Härmän yläasteella. Julkisuudessa olleen tiedon mukaan koululla oli tapeltu sen verran kiivaasti, että paikalle oli jouduttu kutsumaan poliisi. Peräti kahteen kertaan. Poliisi oli ottanut kiinni kaksi koululla opiskellutta turvapaikan hakijaa.

Suomalainen veri kuohahti Jyväskylässä ja Härmässä. Tunnustan suoraan, että niin kävi myös Vimpelissä.

Minun käsitykseni mukaan itsenäiseksi itseään kutsuvaan maahan on tullut henkilöitä, jotka ovat pyytäneet tältä itsenäiseksi itseään kutsuvalta maalta turvapaikkaa. Siis pyytäneet taikka anoneet.

Itsenäiseksi itseään kutsuvan maan viranomaiset ovat pyynnön käsitelleet asianmukaisesti ja harkintansa mukaan antaneet kielteisen päätöksen. Kielteisen päätöksen saaneen henkilön oikeus oleskella itsenäiseksi itseään kutsuvassa maassa päättyy sillä sekunnilla, kun kielteinen päätös on annettu tiedoksi ja se on saanut lain voiman.

Kun maassaoleskeluoikeutta ei enää ole, on itsenäiseksi itseään kutsuvan maan viranomaisilla oikeus ja minun mielestäni myös velvollisuus, poistaa maasta kaikki henkilöt joilla ei maassaolo-oikeutta ole. Piste.

Tämä on niin yksinkertainen asia, että tämän pitäisi ymmärtää jokaisen, joka on ymmärtänyt anoa, taikka pyytää turvapaikkaa.

Jos kielteisen päätöksen saanut henkilö ei itse ja oma-aloitteisesti poistu maasta, osoittaa se selvää piittaamattomuutta maan lakeja ja viranomaisia kohtaan. Maa joka on tarjonnut suojan, ravinnon, terveydenhoidon ja jopa jonkinlaista koulutustakin, ei saa minkäänlaista kiitoksen taikka kunnioituksen osoitusta henkilöltä, joka on ilmaiseksi saanut kaiken avun ja suojan. Tähän voisi sanoa, kun mikään ei riitä.

Kun mikään ei tunnu riittävän, tämä kaiken ilmaiseksi saanut kieltäytyy poistumasta maasta ja alkaa jopa voimakeinoin vastustaa virkatyötään tekevää poliisia. Jotta asia olisi vieläkin oudompi, pyytää tämä poliisin virkatoimen kohteena ollut henkilö avukseen muita henkilöitä ja yrittää näin joukkovoimaan tukeutuen estää poliisin virkatoimen.

Minun tulkintani mukaan tässä tapauksessa anominen ja pyytäminen ovat vaihtuneet vaatimiseksi. Kysyn ihan suoraan, mikä oikeus maamme rajojen ulkopuolelta tulleella henkilöllä on vaatia maaltamme yhtään mitään? Pyytää ja anoa voi, mutta vaatiminen on sentään liikaa.

Jotta ylipäätään kehtaamme viettää seuraavaa itsenäisyysjuhlaa, tulee viranomaistemme ottaa se rooli joka viranomaisille kuuluu. Sisäministeriön kansliapäällikkö on lehtitietojen mukaan huolestunut oman maamme kansalaisten muodostamasta turvallisuusuhkasta. Minä olen arvoisan kansliapäällikön kanssa hieman eri mieltä siitä, ketkä sisäistä turvallisuuttamme uhkaavat.

Yhteiskuntamme on nykyistä selkeämmin osoitettava sietämisen rajat. Jokainen joka vastustaa taikka hankaloittaa poliisin virkatoimen suorittamista, tulee saattaa teostaan vastuuseen. Olen itse kirjoitellut rangaistusvaatimuksia (sakkoja) ”haitanteosta” taikka ”vastustamisesta”. Ainakin takavuosina sai ”haitantekosakon” jos poliisin virkatoimen kohteena ollut henkilö vastusti virkatointa esimerkiksi haraamalla vastaan käsin ja jaloin, taikka muulla tavalla esti poliisin työtä. En ole kertaakaan ollut tilanteessa, jossa poliisiauton liikkuminen olisi estetty taikka yritetty estää, asettumalla poliisiauton eteen.

Käsitykseni mukaan poliisiautokin on moottoriajoneuvo muiden ajoneuvojen lailla ja jos ajoneuvon eteen asetutaan tietoisesti ja tahallaan ajoradalla, on asettuja tienkäyttäjänä tieliikennelain vaikutuksen piirissä. Tieliikennelaissa oli ja taitaa olla vieläkin maininta tienkäyttäjän velvollisuuksista muita tienkäyttäjiä kohtaan. Uskon, että näiden velvollisuuksien tahallinen noudattamatta jättäminen on sanktioitu.

Poliisilla (lue: poliisin ylijohdolla) on nyt mietinnän paikka siinä, miten tapahtumia tutkiva poliisi ohjeistetaan. Jos mennään silittely ja selittelylinjalla, ei tarvitse ihmetellä kun seuraavan kerran mellakoidaan. Seuraavalla kerralla mellakoijat eivät välttämättä tule vastaan tyhjin käsin. Miksi tulisivat, kun eivät edellisellä kerrallakaan saaneet teoistaan rangaistusta.

Jos nyt asia otetaan jämäkästi haltuun ja kaikille, siis ihan kaikille tunnusmerkistön täyttäneen teon tehneille vaaditaan teosta rangaistusta, osoitetaan sillä yhteiskuntamme tahtotila. Se on selkeä signaali rajasta, jota ei saa ylittää. Seuraavaa mellakkakertaa ei välttämättä enää tule.

Mutta jos jatketaan silittely ja selittelylinjalla, on turhaa pyydellä lisää resursseja. Minä olen valmis tekemään kaikkeni, jotta jämäkästi toimiva poliisi saa kaiken sen avun jota virkatehtävien hoitaminen edellyttää. Mutta jos jatketaan selittelylijnalla ja vakuutetaan, ettei turvapaikan hakijoista ole poliisille ylimääräistä työtä, niin minkä takia poliisille pitäisi kohdentaa lisää rahaa?

Kansalaiset luottavat vielä suomalaiseen poliisiin. Kuinka kauan, se jää nähtäväksi. Minun mielestäni kansliapäällikkö voisi nyt näyttää esimerkkiä, kuinka sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeriö rootelinsa hoitaa. Suomessa on tapana johtaa joukkoja omalla esimerkillä ja edestä !

HALLITUKSESSA VOI VAIKUTTAA

Budjettiriihi on puitu. Jyvät ja akanat on seulottu toisistaan. Näin riihitonttuna voin olla satoon tyytyväinen. Se on enää säkitystä vaille.

Kannoin riiheen omat lyhteeni. Sisäinen turvallisuus, maanpuolustus, maa- ja metsätalous sekä työllisyyden parantaminen. Riihi lämmitettiin, lyhteet hakattiin seiniin ja sitten alkoivat varstat pyöriä. Sormille ei lyöty ja puinti eteni kaikkien hallituspuolueiden osalta hyvässä hengessä.

Annan suoraan ja sumeilematta reilun tunnustuksen hallituskumppaneille riihityöskentelystä ja erityisen kiitollinen olen sisäisen turvallisuuden säkkiin valuvista jyvistä. Tiedän, että sillä saralla ei ihan äkkipäätä nielty kaikkia Sinisten vaatimuksia, mutta puinnin edistyessä yhteisymmärrys löytyi ja siitä olen todella, todella kiitollinen hallituskumppaneille.

Nostan esiin kolme kohtaa:

1. Kaikille kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille tehdään uhka-arvio. Arvio vaihtelee kohteen mukaan. Jokainen ymmärtää, että alle 10 vuotiaalle lapselle ei ole järkevää tehdä yhtä laajaa arviota kuin esimerkiksi puolet vanhemmalle. Nyt asiaan tartutaan kunnolla. Minä luotan suomalaiseen poliisiin ja poliisin kykyyn seuloa muiden joukosta ne potentiaaliset uhkat.

2. Turvallisuutta uhkaavat kielteisen päätöksen saaneet otetaan säilöön.
Luotan myös tässä suomalaiseen poliisiin. Säilöön otto on kova toimenpide ja vaatii kansainvälisten lakien mukaan oikeuden päätöksen. Säilöön ei oteta kevein perustein, mutta otetaan jos perusteet löytyvät.

3. Suomen kansalaisuus otetaan pois terroristeilta. Tämä koskee ns. kaksoiskansalaisuuden omaavia. Jos todistettavasti terroritekoon syyllistyneellä henkilöllä on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkun muun maan kansalaisuus, voidaan Suomen kansalaisuus ottaa pois. Tätä olen esittänyt jo pitempään ja nyt puheet ovat jalostuneet ihan konkreettiseksi hallituksen kirjaukseksi.

Tässä alkajaisiksi. On myös sovittu, että kaikki terrorismia koskevat lait käydään vielä läpi ja jos on tarkentamisen ja tiukentamisen paikka, niin silloin tiukennetaan. Kalamiehen sanoin; nyt ei anneta enää yhtään siimaa terroristista tekoa suunnitteleville. Suomalainen yhteiskunta osoittaa tahtonsa ja pitää terroritekoja moitittavina. Tekojen moitittavuus konkretisoituu tiukentuneena lainkäyttönä.

Moni opposition edustaja on arvostellut budjettia ja erityisesti Sinisten puolustamia sisäisen turvallisuuden tehostamistoimia. Ymmärrän opposition tuskan ja roolin, sillä hallituksessa jatkava Sininen ryhmä sai kuin saikin läpi monta esittämäänsä ajatusta ja ideaa. Minä halusin jatkaa hallituksessa nimenomaan vaikuttamismahdollisuuden takia.

Minulla on hyviä Ystäviä ja työkavereita kaikissa eduskuntaryhmissä, myös Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä. Minä tiedän, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tulee todella hyviä ja rakentavia ehdotuksia moniin asioihin. Haluaisin viedä niitä parhaani mukaan eteenpäin, sillä minun mielestäni Isänmaan asioita on edistettävä puoluetaustasta riippumatta. Minä en osaa ajatella niin, että minä pääsääntöisesti torjuisin hyvänkin esityksen, jos se tulisi jostain muusta kun omasta ryhmästäni. Pienellä maalla ei ole tällaiseen etupiiriajatteluun varaa.

Toivon rakentavaa yhteistyötä kaikkien eduskuntaryhmien kanssa. Isänmaa tarvitsee rakentajia, ei hajoittajia.