YHDESTOISTA………

 

……..Helmikuuta kirjaillaan myös muotoon 112.

Eletään valtakunnallista HÄTÄ päivää.

Hädästä ja hätätilanteista voisi kirjoitella monta tarinaa ja todennäköisesti ne kaikki olisivat erilaisia.

Numerosarja toimii koko EU:n alueella. Se on hyvä pitää mielessä.

On hyvä pitää mielessä myös se että jos itsellä menee hyvin, saattaa vieressä olla kaveri jolla menee huonosti. Voipi olla ihan hätä tilanne, vaikka ulkoisista merkeistä sitä ei voisi päätelläkään.

Kehon kieli ei välttämättä paljasta mitä ihmisen mielessä liikkuu. Puhe ja käytös kertovat jotain.

Jos huomaat että läheisesi ajatukset askaroivat turhan pienissä ympyröissä, eikä puheeseen mahdu kun yksi aihe, saattaa olla aihetta pistäytyä lääkärin vastaanotolla.

Jos läheisesi ei itse tiedosta tilaansa, voisit lähteä vaikka saattamaan. Kaikkein pahin tilanne on silloin, jos huomaat että jokin on vialla, mutta et ole huomaavinasi.

Sen pahempaa karhun palvelusta et voi kaverillesi tehdä.

Arjen kiire ja vauhti vievät mukanaan. Monilta menee työpaikka alta ja jos oikein huonosti käy, niin sen mukana sekoavat ajatuksetkin.

Erittäin surullisia uutisia kuullaan tuolta Amerikan suunnilta, jossa virastaan erotetun poliisin epäillään ryhtyneen kostotoimiin joiden seurauksena ainakin kolme ihmistä on menehtynyt.

YT neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset ovat myös meillä jokapäiväisiä uutisia. Monen henkinen jaksaminen on koetuksella.

Pidetään toisistamme huolta….jotta kenenkään ei tarvitse miekkaan tarttumalla hakea elämälleen oikeutusta.

Reijo

KIRJALLINEN KYSYMYS………….

Jätin tänään alla olevan kirjallisen kysymyksen.

Kirjoitin kysymyksen jo alkuviikosta.  Tänään on lehdissä ollut juttua siitä että pannoitetuilla karhuilla olisi ollut haavaumia pannan alla.

Odotellaan rauhassa ministerin vastausta.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Maasuurpedoille asennettujen seurantalaitteiden kantajalleen aiheuttamat vammat

Eduskunnan puhemiehelle

 

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) on asentanut ainakin Karhuille ja susille radioseurantalaitteita.

Laitteen asentamiseksi eläin on ensin otettava kiinni ja tainnutettava. Kiinnioton yhteydessä joudutaan maastossa käyttämään myös moottorikäyttöisiä ajoneuvoja – moottorikelkkoja, mönkijöitä ja jopa helikoptereita.

Seurantalaitteet on integroitu eläimen kaulalle asennettavaan pantaan. Kansankielessä puhutaankin panta susista ja -karhuista.

Yleisen käsityksen mukaan villin eläimen kaulalle asennettava panta aiheuttaa kantajalleen haittaa. Haittoina pidetään sitä että ihminen ylipäätään ottaa kiinni villin ja luonnonvaraisen eläimen käyttäen apunaan jopa moottorikäyttöisiä ajoneuvoja, nukuttaa eläimen ja vielä asentaa eläimen kaulalle pannan ja koska villin eläimen kaulassa olevaa pantaa, pannan kireyttä ja pannan alaista karvoitusta ja ihoa ei voida tarkastaa ja puhdistaa säännöllisesti, on mahdollista että panta hankaa eläimen ihon rikki. Kun rikki mennyt ihon kohta on pannan alla suojassa, ei eläin pääse raapimaan taikka nuolemaan rikkoutunutta kohtaa eikä sitä luonnollisella tavalla puhdistamaan.

Haavoilla olevaan ihokohtaan saattaa maaston epäpuhtauksista kerääntyä bakteereja, jotka tulehduttavat haavan.

Tulehduksen vaivaama ja heikentämä eläin ei kykene saalistamaan normaalilla tavalla ja saattaa tämän vuoksi hakeutua etsimään ravintoa jopa ihmisasumusten läheisyydestä. Tällainen eläin saattaa käyttäytyä aggressiivisesti etsiessään ravintoa taikka kohdatessaan muussa tilanteessa ihmisen.

Tulehdus saattaa pahimmassa tapauksessa jopa tappaa eläimen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen siitä kuinka monelle maasuurpedollemme on asennettu radioseurantalaite ja onko näistä seurantalaitteista aiheutunut eläimille tulehduksia taikka muuta haittaa, sekä onko hallituksen tiedossa että radioseurannassa olevat eläimet olisivat käyttäytyneet lajille epätyypillisesti kohdatessaan ihmisen?

 

Helsingissä 7 päivänä helmikuuta 2013

Reijo Hongisto /ps

KYSELYTUNNISTA……..

……..Eilisestä eduskunnan kyselytunnista ryöpsähti runsaasti palautetta.

SUURI KIITOS siitä!

Kansalaiset olivat seuranneet kyselytuntia ja mitä ilmeisimmin pitäneet siitä, että Perussuomalaiset ottivat eduskunnan eräkerhon puheenjohtajan Pentti Oinosen johdolla suurpetoasian puheeksi.

Ministeri Koskinen vastasi kysymyksiimme.

Minä kysyin tietääkö ministeri Koskinen että tekeekö Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos maasuurpetojen siirtoistutuksia? Jos tekee, niin mitä tällaiset siirtoistutukset oikein maksavat meille veronmaksajille?

Ministeri vastasi että samaa asiaa on salissa kysytty aiemminkin ja vastaus on ollut että siirtoja ei tehdä.

Minä en kyseenalaista ministerin vastausta, mutta tiedän kehä kolmosen pohjoispuolisilla korpialueilla olevan ihmisiä jotka pohtivat että tiesikö ministeri varmaan mitä puhui.

Olen sanonut ja toistan vielä sanomani, että minä en voi hyväksyä sitä että tässä petoasiassa otetaan laki omiin käsiin.

Se ei ole oikein, eikä oikeutettua.

Paras tapa hoitaa petoasioita on se, että tilanne otetaan viranomaisten haltuun. Tätä painotettiin myös kyselytunnilla.

Petokantoja säädellään viranomaisten myöntämillä kaatoluvilla, eikä kukaan saa omin päin eikä omin luvin petoa kaataa, ellei kyseessä ole selkeä pakkotila.

Pakkotilassa joudutaan suurempaa oikeushyvää suojelemalla kohdistamaan torjuntatoimet pienempään oikeushyvään.

Kansankielellä sanottuna omaa taikka toisen fyysistä koskemattomuutta suojeltaessa saatetaan joutua jopa tappamaan päälle ryntäävä peto.

Viranomaisten tehtävä on kaatolupia antamalla säädellä suurpetokantamme sellaisiksi että kenenkään ei tarvitse ottaa oikeutta omiin käsiin, eikä myöskään pakkotilasäännöksiä jouduta soveltamaan.

Reijo

ARVOTON NÄYTELMÄ……

Eilistä eduskunnan puhemiehistön vaalia on kommentoitu kovasti.

Palautetta ja ”ohjeita” jatkotoimiin on tullut. Kaikki ohjeet eivät ole aivan painokelpoisia.

Keskustapuolueen ”oman” ehdokkaan asettamista kommentoitiin myös illan uutislähetyksissä.

Toimittaja ennakoi jonkinlaisen koston kierteen alkamista.

Toimittajan vision mukaan Perussuomalaiset kostaisivat keskustan eduskuntaryhmälle edustaja Kiviniemen ”kilpailuttamisen” edustaja Joutsenlahden rinnalla.

Koston paikka voisi olla siinä, että joku Perussuomalaisista edustajista vaatisi edustaja Kaikkosen luottamuksen mittauttamista eduskunnassa.

Tällaisen manooverin voi tehdä yksikin kansanedustaja.

Jos Kaikkosen luottamusta mitattaisiin, saattaisi toimittajan arvelun mukaan seuraavina olla vuorossa myös muita edustajia.

Koston kierre olisi valmis ja tietenkin toimittajilla jutun juurta.

Annan täyden tunnustukseni muiden eduskuntaryhmien jäsenille, sillä he eivät lähteneet muuttamaan jo vakiintunutta käytäntöä ja tehtyä herrasmies sopimusta.

He äänestivät pääsääntöisesti vaalissa kuten vaalissa oli sovittu äänestettävän.

Kolmen suurimman puolueen edustajia puhemiehistöön.

Timo Soini luonnehti keskustan eduskuntaryhmän manööveriä luokattomaksi näytelmäksi.

Mielestäni se oli osuvasti sanottu.

Toivon että näytelmä näyteltiin loppuun jo eilen. Minä en kaipaa siihen jatko-osia.

On pystyttävä katsomaan tällaisten asioiden yli, jotta ei itse sortuisi vastaaviin. Tarkoitan toimittajan ennakoiman koston kierteen avaamista.

Jos joku tekee Sinua kohtaan väärin ja halpamaisesti – nyrkkeilytermiä käyttäen ”lyö vyön alle” – ei ole oikein ja urheilijamaista käytöstä vastata samalla mitalla.

Ihmisyyden mitta on siinä, että ei sorru toimittajan ennakoimaan kostamiseen.

Hyvän itsetunnon omaava ja itseään kunnioittava ihminen katsoo loukkauksen yli, eikä vastaa samalla mitalla.

Reijo

 

KEVÄTISTUNTOKAUSI……..

…….Avattiin tänään.

Puhemiehet valittiin perinteiseen tapaan äänestämällä.

Puhemieskolmikosta oli sovittu ennakkoon suurimpien puolueiden kesken.

Puhemiehen nuija SDP:n edustajalle. 1. Varapuhemiehen nuija Kokoomuksen edustajalle ja 2. Varapuhemiehen nuija Perussuomalaiselle edustajalle.

Samalla kolmikolla on puhetta johdettu myös edellisillä istuntokausilla.

Suomen Keskusta yritti sekottaa pakkaa äänestämällä puhemiehistöön omaa ehdokastaan.

Keskustan tarkoituksena oli viedä 2. varapuhemiehen paikka Perussuomalaiselta edustajalta.

Keskustan yritystä hämmästeltiin, koska puolueen toiminta poikkesi vakiintuneesta käytännöstä. Viimeksi vastaavanlaista tempausta on yritetty sumuisella – 60 luvulla.

Perussuomalainen ehdokas edustaja Joutsenlahti sai 114 ääntä ja Keskustan ehdokas edustaja Kiviniemi 49.

Numerot kertoivat sen että useimmat eivät halunneet muuttaa vakiintunutta käytäntöä.

Huomenna istuntokausi avataan juhlavammin.

Keskiviikkona jatketaan sitten jo lukujärjestyksen mukaan. Ohjelmassa ovat valiokunnat ja täysistunto.

Kevät tuo saliin monta lakimuutosta.

Toivotaan että osaamme viilata sellaisia pykäliä joita mahdollisimman monen on helppoa noudattaa.

Reijo

SANANVAPAUDESTA…..

……Muutama sana.

Jyväskylän tapahtumista on uutisoitu ja mielestäni aivan aiheesta.

Puukkohippasille ei ole syytä lähteä, vaikka tilaisuuden luonne ja sanoma ei miellyttäisikään.

Myös muunlaisen väkivallan käyttö, taikka sillä uhkaaminen, on jyrkästi tuomittava.

Sananvapautta ei voida väkivallalla tukahduttaa.

Tätä mieltä oli käsittääkseni myös pääministeri Katainen.

Olen pääministerin kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Kun sananvapaudesta nyt puhutaan, niin mitä se sananvapaus sitten on?

Mitä se tarkoittaa?

Saako kuka tahansa sanoa kenestä tahansa ihan mitä vaan ja puolustella sanomisiaan sananvapaudella?

Minun mielestäni ei saa. Sinä voit olla eri mieltä – siihen Sinulla on oikeus ja vapaus.

Jos työntekijä juo illalla hilpeänä kaljaa ja on seuraavana aamuna kalpeana hiljaa poissa työpaikaltaan, niin minun mielestäni työnantaja ei saa nimitellä häntä millään tavalla. Ei ainakaan alkoholistiksi. Sinä voit olla eri mieltä.

Minun mielestäni voi korkeintaan sanoa että älä hyvä mies vaan tee tätä toista kertaa.

Hyväksi mieheksi nimittelemistä ei taideta kovin pahana pitää.

Jotta en syyllistyisi sukupuoliseen syrjintään niin on syytä mainita, että miehen tilalla voidaan yhtä hyvin käyttää sanaa nainen.

Leiditkin osaavat törpötellä.

Palataampa pääministeri Kataiseen ja valtioneuvoston eduskunnalle antamaan Sähköisen median viestintäpoliittiseen ohjelmaan. (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 2012).

Selonteon sivun 99 alalaidassa olevassa kappaleessa lukee näin:

”Viestintäviraston lyhytaikaiseen enintään kolme kuukautta kestävään toimintaan tarkoitetun tai toimiluvasta kokonaan vapautetun taajuuksien käytön tulisi nykyistä selkeämmin erottua vakinaiseen radiotoimintaan varattujen taajuuksien käytöstä. Lyhytaikaiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käyttötarkoitusta selkeytetään siten, että kaupallisen viestinnän harjoittaminen ei ole sallittua harjoitettaessa radiotoimintaa lyhytaikaisella toimiluvalla”

Että näin!

Pohdiskelen mielessäni että missä on sananvapaus?

Minun mielestäni kaupalliset tiedotteet ovat osa vapaata tiedonvälitystä ja kuuluvat selkeästi sananvapauden piiriin?

Jos lyhytaikaisella toimiluvalla toimivan radion taajuudella kuuluu kaupallinen tiedote: ”Huollata autosi Aatamin autokorjaamossa – nyt pakoputken vaihtotyö vain kympin”

Millä oikeudella tällainen tiedote kielletään?

Mitä eroa on Aatamin autokorjaamon kaupallisella tiedotteella luetaampa se kolme kuukautta, taikka kolme vuotta kestävän toimiluvan taajuuksilta?

Minun mielestäni ei mitään eroa. Sinä voit tässäkin olla eri mieltä – siihenkin Sinulla on oikeus.

Minä tulkitsen lyhytkestoisten toimilupien kaupallisten viestien kieltämisen selkeäksi sananvapauden rajoittamiseksi.

Kun pääministeri kerran puolustaa ansiokkaasti sananvapautta, niin on erinomaisen mielenkiintoista nähdä mitä mieltä Hänen hallituksensa ministeri on kaupallisen viestinnän harjoittamisesta lyhytaikaisella toimiluvalla.

Rajoitetaanko Suomessa sittenkin sananvapautta valikoidusti?

Toivottavasti ei rajoiteta.

Reijo

 

KARHUN KOURISSA……..

Päivällä uutisoitiin metsästäjän joutuneen karhun kynsiin ja hampaisiin.

Karhu on kuollut ja poliisi tutkii tapausta.

Tähän vuodenaikaan karhun kohtaaminen on aika harvinaista, mutta näemmä ei mahdotonta.

Karhut lepäilevät horroksessa talvipesissään. Aika harva meistä pesien paikat tietää.

Kun satunnainen retkeilijä taikka metsämies hiihtää, lumikenkäilee taikka muuten vaan tarpoo outoon kumpuun ja joko hän itse taikka hänen mukanaan olleet koirat onnistuvat herättämään horroksessa olevan kontion, niin piirileikki on valmis ja sen koreokrafia saatta olla aikalailla arvaamatonta.

Jos kaikki osapuolet pinkovat eri suuntiin, on asia kunnossa.

Jos kontio tulee päälle, on tiedossa aikamoisia ongelmia.

Jos kontion kynsistä selviää lääkärin reisulla, on syytä laittaa kiittimensä ristiin ja kiitellä elämässä saatua jatkoaikaa.

Minä en ole juristi, joten minun sanomisiani ei kenenkään pidä ottaa kirjaimellisesti.

Sellainen näppituntuma minulla kuitenkin on että ihmisellä on oikeus puolustautua.

Puolustautumistapoja on periaatteessa kaksi.

Hätävarjelu- ja pakkotila säännökset.

Monille ovat tuttuja sanat: ” Puolustaakseen itseään tai toista, omaansa tai toisen omaa, jo aloitettua taikka välittömästi uhkaavaa oikeudetonta hyökkäystä kohtaan”……..

Puhutaan hätävarjelusäännöksestä silloin kun uhka taikka hyökkäys tulee ihmisen taholta.

Kun päälle karkaa eläin taikka uhkaa muu luonnon voima, käytetään oikeuttamisperusteena pakkotila säännöksiä.

Esimerkkinä vaikkapa se että henkilö X putoaa jään läpi veteen ja hänen vaatteensa kastuvat. X keinottelee itsensä jäälle ja raahautuu vaatteet jäätyen lähimpään saareen jossa on lukittu kesämökki.  X kilauttaa mökin ulko-oven lasin rikki, avaa syntyneestä aukosta ulko-oven, menee sisälle mökkiin, sytyttää takkaan tulen ja näin hän onnistuu estämään oman paleltumiskuolemansa.

Henkilö X teki oikeudenvastaisen teon rikkomalla toisen mökistä ikkunan ja sytyttämällä mökin takkaan tulen.

Rikos on tehty, mutta tehdyn rikoksen vastapainona on jäätymiskuolemalta pelastuminen.

Poliisi tutkii mökkiin murtautumisen ihan samalla tavalla kun ilman lupaa tapahtuneen karhun lopettamisenkin.

Mikäli tutkimuksissa osoitetaan, että molemmissa tapauksissa tehdyllä oikeudenloukkauksella kyettiin estämään kuolema, joudutaan pohtimaan että onko käsillä niin sanottu oikeuttamisperuste, eli pakkotila.

Jos todetaan että muilla keinoilla ihmishenki olisi menetetty, on olemassa mahdollisuus että syyte jätetään nostamatta.

Syyttäjä viimekädessä päättää nostaako syytteen vai tekeekö syyttämättäjättämispäätöksen. Jos syyte nostaan, niin oikeus arvioi tapauksen jatkossa. Poliisin on kuitenkin suoritettava esitutkinta jotta syyttäjällä ja oikeudella on tiedossa miten asia on edennyt, ilman esitutkintaa syyttäjä ja oikeus eivät voi ratkaisujaan tehdä.

Mitä enemmän kontioita lepäilee talvipesissä, sitä suurempi mahdollisuus on törmätä pesään.

Tasapuolisuuden ja myös huumorinkin nimissä on syytä todeta, että joka kevät varoitellaan liikumasta heikoilla jäillä. Siitä huolimatta jääpeitteissä on kairanreikiä suurempia avantoja, joten joku aina mulahtaa…

Karhun talvipesään voi törmätä vaikkapa satunnainen moottorikelkkailija, hiihtelijä taikka ihan kuka tahansa.

Hyvin harvalla on mukanaan puolustautumiseen soveltuva väline.

Jos ei voi puolustautua, saattaa jälki sitten olla melko rumaa.

Ihan heinäntekojärjellä päättelen, että mitä enemmän ihmisiä luonnossa liikkuu ja mitä enemmän luonnossa on petoeläimiä, sitä suurempi on törmäämisen mahdollisuus ja sitä kautta myös vahingon mahdollisuus.

Törmäyksien välttämiseksi me joudumme vähentämään jompaa kumpaa osapuolta.

Joko luonnossa liikkuvia ihmisiä taikka ihmisen terveydelle vaarallisia eläimiä.

Kumman puolelle Sinun vaakasi kallistuu

Kysyy Reijo

HÄTÄKESKUSUUDISTUKSESTA

Sanomalehti Karjalaisessa oli 30.1.13 juttua hätäkeskusuudistuksesta.

Etusivulla oli kuva korpitaipaleella matkaavasta ambulanssista ja yllä väkevällä musteella präntätty teksti:

VAARATILANTEITA VÄÄRISTÄ OSOITTEISTA”…..”Ambulanssi lähetetään viikoittain vääriin kuntiin, reagointiajat ovat kasvaneet ja kiireellisyysluokitukset epäonnistuvat”

Juttu jatkuu näin:” Hätäkeskus on ohjannut kiireellisiä tehtäviä vääriin osoitteisiin aiempaa selvästi enemmän, Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan.

Ennen hätäkeskuksen siirtämistä Kuopioon väärään osoitteeseen mentiin pari kertaa vuodessa, nyt pari kertaa viikossa. Etukäteisvakuuttelusta huolimatta hätäkeskuksen paikallistuntemus tuntuu romahtaneen. Myös vasteaika jossa hätäpuheluun vastaaminen johtaa hälytykseen, on kasvanut. Hätäkeskuksen ongelmat eivät vielä ole johtaneet kuolemantapauksiin, mutta jos tilanne ei muutu, on se vain ajan kysymys, pelastuslaitoksella pelätään.”

Jutussa kerrotaan Pohjois-Karjalan hätäkeskuksen sulauttamisesta Kuopioon. Ongelmia tulee siitä, että nykytekniikalla puhelu saattaa kiertää monen hätäkeskuksen kautta. Jos Kuopion päässä on ruuhkaa, saatetaan hätäpuheluun vastata esimerkiksi Vaasasta.

Hätäkeskusuudistuksen yhteydessä Kuopion hätäkeskus korvasi Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kymenlaakson hätäkeskukset.

———————————————————————————————-

 

Bomban talon kahvilassa Karjalaisesta juttua lukiessani olin pariin otteeseen tukehtua kahviini. Onneksi ei tarvinnut hälyttää apua, sillä jos meikäläinen olisi tukehtunut kahviinsa  Nurmeksessa, olisi hätäpuheluun saattanut vastata tuttu päivystäjä Vaasassa.

Minä tunnen useimmat Vaasassa olevat hätäkeskuksen päivystäjät ja TIEDÄN HEIDÄN ERITTÄIN KORKEAN AMMATTITAITONSA.

Vaikka hätäkeskuksissa työskentelee erittäin ammattitaitoisia henkilöitä, niin ihmisiähän hekin ovat. Ei sellaista ihmistä olekaan, joka tietää ja tuntee kaikki kylät ja paikkakunnat, sekä jokaisen Heikin grillin taikka Erkin baarin.

Hätäkeskusuudistusta on puolusteltu kehittyneellä tekniikalla. 27 vuoden kokemuksella sanon, että tekniikka ei koskaan korvaa paikallistuntemusta omaavaa päivystäjää.

Tekniikka voi olla hyvä renki, mutta isännäksi sitä ei saa koskaan päästää. Nyt on päästetty ja kohta maksetaan kova hinta. Maksaja voit olla Sinä,  minä taikka joku meidän ystävistämme taikka kuka tahansa, joka saa vakavan sairauskohtauksen ja apu ohjataan väärään osoitteeseen. ”Lanssi” on ihan oikein osoitteessa Kirkkotie 6, mutta väärässä kunnassa.

Se ei paljon auta maassa huulet sinisenä henkeään haukkovaa kansalaista.

Itsekin monta hätäistä puhelua vastaanottaneena tiedän että siellä linjan toisessa päässä voi olla aika hysteerinen ihminen. Kommunikaatiota vaikeuttaa monesti se, että yhteistä kieltä ei tahdo millään löytyä. Pelkkä ”helpin” toistaminen ei asiaa paljoa avaa. Jos yhteinen kieli löytyy, niin avun pyytäjällä ei ole harmainta aavistustakaan siitä missä hän itse on.

Jos hätäkeskuksessa istuskelee paikallistuntemusta omaava päivystäjä, niin tilanteesta saatetaan selvitä. Jos paikallistuntemusta ei ole, niin Alajärvellä tarvittava apu saattaa ohjautua Alavudelle, Ala-Veteliin taikka Aava-Saksalle. Muitakin vaihtoehtoja on.

Olen arvostellut hätäkeskusuudistusta ja arvostelen edelleen. Minä EN arvostele hätäkeskuksien työntekijöitä, vaan meitä poliittisia päättäjiä, jotka olemme hyväksyneet hätäkeskusten vähentämisen ja samalla avanneet ”bandoran ”lippaan.

Vanhan sanonnan mukaan hädässä olevaa on autettava. Auttaminen alkaa siitä että tiedetään missä autettava on, loppu hoituu tekniikalla.

Reijo

MOPOAUTOISTA……..

…….Kuulee monenlaista juttua.

Itse en ole koskaan mopoautoon istunut taikka sillä ajanut, mutta olen joutunut selvittelemään mopo- ja muidenkin autojen kolareita.

Päällimmäisenä on mieleeni jäänyt se että nämä härvelit eivät tarjoa mitään suojaa sisällä oleville.

Puskureita ja peltiä ei paljoa ole, puhumattakaan turvatyynyistä. Onnettomuustilanteissa jälki on hirveää.

Mopoautoja ei valmisteta Suomessa. Kaikki tuodaan ulkomailta ja näppituntumalla veikkaan hinnan pyörivän siinä 15 000 euron tietämillä.

Se on ISO tukku riihikuivaa.

Mopoautoikäisellä harvoin on omia afäärejä niin paljon jotta voisi menopelin omilla rahoillaan hommata, eli huoltajat taikka huoltaja maksaa.

En luule vaan tiedän että tuon ikäisillä on paljon muitakin harrasteita, joten rahareikiä piisaa.

Tästä päästäänkin varsinaiseen asiaan, eli siihen että entäs jos:

Jos saisimme aikaiseksi sellaisen lakimuutoksen että mopoauton ei enää tarvitsisikaan olla pelkkä muoviläjä jossa metallia on pelkästään moottorissa ja vakuutuskilvessä.

Jos tavallisesta autosta voisi ns. lastulla ottaa tehoja pois niin paljon että menopelin rakenteellinen nopeus olisi sama kun mopoauton.

Hommahan menisi niin, että nuorelle hommattaisi vaikkapa pieni henkilöauto.

Se olisi huomattavasti mopoautoa halvempi ja ennenkaikkea turvallisempi.

Henkilöauto on alunperinkin rakennettu autoksi, joten siinä on ihan oikeaa peltiä ympärillä, ihan oikeat puskurit ja ihan oikeat turvatyynyt.

Se olisi auto, eikä lelu!

Ajoneuvo muutettaisiin ”lastulla” sellaiseksi että sen rakenteellinen nopeus olisi sama kun mopoauton. Nopeuden muutos todennettaisiin katsastuksessa, jossa menopeli muutoskatsastettaisiin mopoautoksi. Auton tunnuskilpi pois ja mopoauton vakuutuskilpi ynnä hitaan ajoneuvon kolmio tilalle.

Ammattilainen lastuttaa auton muutamassa minuutissa, eikä se katsastuskaan niin hirveitä maksaisi.

Kun nuori saisi käyttöönsä tällaisen menopelin, hän ajelisi sillä niin kauan kun saisi oikeuden kuljettaa varsinaista autoa.

Kun nuoren käyttämä auto olisi lastuamalla muutettu alitehoiseksi, voisi sen lastun myös poistaa ja kappas vaan – nuorella olisi käytössään taas ihan oikea auto, joka on juuri se sama jolla nuori on opetellut liikkumaan muun liikenteen seassa kolmisen vuotta.

Lastun poistamisen jälkeen käynti katsastuskonttorilla jossa todettaisiin kulkupelin luonteen jälleen muuttuneen, uusi rekisteriote ja uudet kilvet ja perästä kolmio pois ja eikun baanalle…..

Nuorella olisi selkäytimeen säilöttynä ajoneuvon kääntösäde, pysähtymismatkat ja muut ajoneuvon turvalliseen kuljettamiseen liittyvät ominaisuudet.

Te tiedätte mitä tarkoitan! Tutulla ajoneuvolla on aina turvallisempaa ajella kun ventovieraalla. Ainoa muuttuja olisi ajoneuvon rakenteellinen nopeus.

Minä väitän rohkeasti että jos tuollainen lakimuutos saataisiin aikaan, vähenisivät nuorten liikennekuolemat ja vakavat loukkaantumiset ja siinä sivussa monet lapsiperheet vielä säästäisivät sievoisen summan rahaa.

Niin ja lopuksi se tärkein:

Ajatus ja idea ei ole lähtöisin oman piponi alta, vaan maakunnan luottomiehen ajatushautomosta.

Mitäs mieltä raati on – olemmeko me tämän ajatuksen kanssa kaksin, vai saako tällainen tuuminki laajempaakin kannatusta?

Kyselee Reijo

 

SUS……..

……..Siunakkoo!

Susi Canis lupus

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Perhossa on kaadettu kolme sutta. Koska minulla ei ole mahdollisuutta tarkistaa tietojen todenperäisyyttä, eikä tapauksen yksityiskohtia, en myöskään tätä kyseistä asiaa mitenkään kommentoi.

Puhun pelkästään yleisellä tasolla.

Viime vuosina on poliisilain perusteella jouduttu lopettamaan karhuja ja susia asuinrakennusten pihoihin. Toki molempia on kaadettu myös perinteisellä tavalla  perinteisimpiin paikkoihin, eli metsiin.

Kun suurpeto kaadetaan laillisen metsästystapahtuman yhteydessä metsään, ei asiassa ole mitään ihmeellistä.

Mutta siinä moni parta pärisee kun eläimiä joudutaan lopettamaan talojen takapihoille omenapuiden juurelle taikka lasten tramboliinin viereen.

Se ei ole normaalia toimintaa.

Kun toiminta alkaa poiketa normaalista, tulisi asiaan jotenkin reagoida.

Reagointitapoja on monenlaisia. Riippuen henkilön ajatus- ja arvomaailmasta.

Minä ajattelen niin että sudet, karhut ja ilvekset eivät kuulu asuttujen rakennusten pihapiiriin. Ne kuuluvat metsiin.

Kun eläimiä toistuvasti hakeutuu ihmisasutuksen läheisyyteen, niin joko eläimiä on liikaa taikka niillä on liian vähän ravintoa.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että eläimet hakeutuvat ihmisasutuksen läheisyyteen ihan silkkaa uteliaisuuttaan.

Tuosta eläimien liian suuresta määrästä kielii ehkä se että eläimillä on omat reviirinsä, joita reviirin haltija puolustaa tulijoita vastaan. Hajumerkkejä sihautellaan reviirialueen rajoille merkiksi että ”mä muuten oon täälä”. Tunkeilijat syödään taikka häädetään muuten vaan pois.

Nämä häädetyt hakeutuvat toisille alueille ja saattavat ajautua myös ihmisten pihapiireihin.

Ravinnon vähyydestä saattaa kieliä se, että huonoina marjavuosina omenavarkaissa kävivät myös karhut.

Jonkun mielestä tässä(kään) ei ole mitään erikoista.

Minun mielestäni on ja perustelen kantaani seuraavasti:

Vielä kymmenkunta vuotta sitten ala-asteiden oppilaat luokkaretkillään kävivät eläintarhoissa. Kun koululuokka tepasteli karhuaitauksen viereen, kuului iloisia huudahduksia nallesta. Tämä nalle herätti lapsissa mukavia ja pehmeitä ajatuksia ja tuntemuksia. Nalle oli symppis!

Nyt alkaa jo lastenkin puhekielessä nimitys nalle korvautumaan sanalla karhu.

Omaan korvaani nalle kuulostaa paljon leppoisammalta sanalta kun karhu, vaikka puhutaan samasta eläimestä.

Samoissa ryhmissä oli tuttu kaveri myös sepe susi. Sepen tarkoituksena oli puhaltaa nasujen talo kumoon.

Tätä sepeäkään ei pidetty takavuosina niin häjynä kaverina. Nyt pidetään. Nimittäin sepe saattaa hiippailla ihan aikuisten oikeasti jonkun talon pihaan ja syödä suihinsa talon pihassa liikuskelevan kissan taikka talon vahtina toimivan koiran.

Kun ala-asteen oppilaan kissa taikka koira joutuu suden suuhun, niin asenteet sepeä kohtaan muuttuvat aika radikaalisti.

On tiedossa tapauksia joissa ala-asteen oppilaat myös itse pelkäävät sepeä ja sepen kavereita. Kysymys ei enää ole siitä että pelätään sepen syövän jonkun kotieläimen, nyt pelätään vielä pahempaa.

Jonkun mielestä pelko on turha ja aiheeton. Minä kysyn suoraan että KUKA PYSTYY TAKAAMAAN SEN ETTÄ IHMISUHREJA EI TULE?

Vastaan itse kysymykseeni ja totean että ei kukaan.

Aika loogista on ajatella, että vakavan vahingon mahdollisuus lisääntyy samaan tahtiin vahingon aiheuttajan lisääntymisen kanssa.

Jos maassamme on 1 susi, on vahingon mahdollisuus olematon. Jos on 100 sutta, niin olematon muuttuukin jo mahdollisuudeksi. Jos on 1000 sutta, niin vahingon todennäköisyys kasvaa moninkertaiseksi.

Näin minä ajattelen.

Uskon että en ole ajatuksieni kanssa yksin.

Kansalaisten yleinen mielipide alkaa kääntyä nalle ja sepe myönteisestä nalle ja sepe vastaiseksi.

Viranomaistemme tulisi ottaa tämä huomioon kun päätetään karhujen ja susien kaatoluvista.

Kun ihmisten ja kotieläinten turvallisuudesta huolestuneet kansalaiset hakevat säädetyssä järjestyksessä kaatolupia, niin näihin hakemuksiin olisi syytä suhtautua erittäin vakavasti.

En tarkoita sitä, että jokaiseen hakemukseen tulee antaa myönteinen päätös, mutta mielestäni tilanne ei saa myöskään ajautua sellaiseksi että kansalaiset kokevat kaatolupien anomisen turhaksi ja sen takia ottavat oikeuden omiin käsiinsä.

Ei meistä kukaan riihen seinälle kovin pitkään juttele. Aika nopeasti huomaa että ei taida seinä kuunnella, eikä se ainakaan mitään vastaa.

Kun juttelu koetaan turhaksi niin pahimmassa tapauksessa tartutaan sitten toimeen.

Tilanne saattaa karata täysin käsistä ja äkkiä ajaudutaan äärimmäisyydestä toiseen.

Itse pidän tällaista hallitsematonta tilannetta kaikkien toimijoiden kannalta erittäin vaarallisena.

Mielestäni viimeistään nyt olisi syytä istahtaa neuvottelupöytään ja pohtia millaista suurpetojen määrää kansalaiset pitävät hyväksyttävänä.

Ääripäät olisi syytä karsia pois ja hakea sellainen raja jonka mahdollisimman moni hyväksyy.

Ääripäillä tarkoitan sitä että suurpetojemme annetaan lisääntyä nykyisellä vauhdilla ja vastaavasti toisenä ääripäänä sitä, että suurpetoja aletaan jahtaamaan ja lahtaamaan ilman mitään kontrollia, jolloin kannat saatetaan kaataa lähes sukupuuttoon.

Ei voi olla oikein ja oikeutettua että jos henkilö kokee olevansa pakkotilassa puolustaessaan itseään tai toista, omaansa taikka toisen omaa jo aloitetulta taikka välittömästi uhkaavalta suurpedon hyökkäykseltä, hän tekee teon joka muutoin on laissa rangaistavaksi säädetty, joutuu henkilö siitä vastuuseen.

Jos teko tehdään ilman jo aloitettua taikka välittömästi uhkaavaa hyökkäystä  on asia kokonaan toinen.

Kuinka Sinä suhtautuisit siihen että susi (Canis lupus) surmaisi ja osittain myös söisi Sinun kissasi taikka koirasi?

Reijo