Kirjoitukset

KLIKKAA MUA

Meillä on ”oikeita” lehtiä ja lööppilehtiä. Kaiken arvostelun alapuolella on sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin leviävä ”valhemedia”.

Kukkahattutädit ja ruudinsinisessä käsintehdyssä puvussaan keikaroivat herrasmiehet lukevat vain ”oikeaa” mediaa. Lööppikamaan hairahdutaan harvoin ja ”valhemediaan” ei koskaan. Se on heidän mielestään ala-arvoista roskaa. Wanhaan ja täyteläiseen konjamiiniin tottunut suu vierastaa keppanaa. Pussikalja ei sovi herrasmiehelle, eikä hänen daamilleen.

Yritän seurailla vaalipiirini kolmea maakuntalehteä. Tunnustan seurailevani myös kahta muuta yllä mainitsemaani mediaa. Minun miehisyyteni ei riipu siitä mitä luen, taikka jätän lukematta.

Vuosien varrella olen tottunut luottamaan lukemaani, ainakin näiden maakuntalehtien osalta. Johtuneeko siitä, että tunnen monta maakuntalehtiin kirjoittavaa toimittajaa.

Olen antanut itseni ymmärtää, että toimittajat pyrkivät kirjoittamaan jutut objektiivisesti. Ihan näihin päiviin saakka. Maakuntalehdissä ei ole aikaisemmin ollut lööppilehdistä tuttuja ”klikkaa mua” -tyyppisiä juttuja. Nämä erottaa räväkästä otsikosta ja otsikkoa seuraavasta jutusta.

Jos olet joskus kaivanut maan alta raidan juuripahkan, ymmärrät mitä tarkoitan. Jos et ole kaivanut, älä välitä vertauksesta.

Lööppilehtien irtonumeroilla tehdään rahaa. Toki rahaa tehdään myös maakuntalehdillä. Tilaajamaksut ja mainostulot ovat tärkeitä. Tiedän monta maakuntalehden tilaajaa, jotka ovat jo peruneet tilauksensa, taikka ovat perumassa. Syynä on lööppilehdistä maakuntalehtiimme pesiytynyt ”klikkaa mua” asenne. Se ei oikein sovi lakeuksille.

Tämänpäiväisessä (17.7-17) Ilkassa oli juttu ”POLIISI AMPUI MIESTÄ VATSAAN UHKAAVASSA TILANTEESSA VAASASSA”

Tällaista juttua klikataan. Jes, sanoo toimittaja ja ehkäpä päätoimittajakin hymyilee. Meitä luetaan, kun juttuja klikataan. Saattaapa joidenkin toimittajien kohdalla olla pientä kilpailuakin siitä, kenen juttuja klikataan eniten.

Juttu jatkui näin. ”Tavallinen kotihälytystehtävä muuttui Suomen mittakaavassa harvinaiseksi tilanteeksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Vaasassa. Poliisi sai kotihälytyksen Vaasan Kotirannalla kello 00.23. Poliisin mukaan asuinalueella asuvan lapsiperheen kodissa oli väkivaltatilanne. Poliisi meni paikalle yhden partion voimin. Paikalla oli vajaa 60-vuotias mies, jolla oli hallussaan käsiase. Mies oli aseella uhaten lähestynyt poliisia hyvin nopeassa tilanteessa. Siinä poliisi joutui käyttämään asetta, kertoo rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista.”

Jutusta käy ilmi että
-lapsiperheen kodissa on ollut väkivaltatilalle.
-väkivaltatilanteesta on ilmoitettu hätäkeskukseen kello 00.23
-paikalle on mennyt yksi poliisipartio
-paikalla oli ollut vajaa 60-vuotias mies, jolla oli hallussaan käsiase
-mies oli käsiaseella uhaten lähestynyt poliisia hyvin nopeassa tilanteessa, siinä poliisi joutui käyttämään asetta.

Minulle jutun luettuani muodostu käsitys, että kaikki laukausta edeltänyt tapahtui jonkun muun kun poliisin aloitteesta, taikka toimien seurauksena. Joku muu oli aloitteellinen. En vaivaa mieltäni pohdiskelemalle kuka tämä ”joku muu” oli. Luulen että myöskään Sinun ei tarvitse sitä kuutioida.

Minä en ole toimittaja, eikä minun tarvitse kirjoitella juttuja klikkaa minua -menttaliteetilla. Jos olisin toimittaja, olisin otsikoinut jutun MIES UHKASI KÄSIASEELLA POLIISIA VAASASSA, POLIISI JOUTUI KÄYTTÄMÄÄN ASETTA.

Uskon että minun juttuni ei olisi saanut niin montaa klikkausta, mutta väitän, että se olisi kuvannut paremmin sitä, mitä hälytyksellä on tapahtunut.

KANNATTAA PYSYTELLÄ HALLITUKSESSA

Mopoautot puhuttavat. Nuorison kulkupeleistä uutisoitiin viimeksi tänään (13.7-17).

Luulen tietäväni mistä puhun kun sanon, että onnettomuuden sattuessa mopoauto on turvaton kulkuväline.

Nostin asian keskusteluun jo edellisellä kaudella opposition kansanedustajana. Silloinen liikenneministeri Merja Kyllönen ei lämmennyt esitykselleni. Nyt hallituspuolueen edustajana esitin saman kysymyksen liikenneministeri Anne Bernerille. Ministeri Berner otti esityksestä kopin. Samaa asiaa on surullisen Sastamalan onnettomuuden jälkeen esittänyt moni muukin edustaja.

Tässä vielä kertaalleen minun mietteeni kirjallisen kysymyksen muodossa. Toivon että saamme myös tämän hankkeen valmiiksi tällä hallituskaudella.

KIRJALLINEN KYSYMYS 178/2013 vp

KK 178/2013 vp – Reijo Hongisto /ps

Tarkistettu versio 2.0

Pienen henkilöauton muuttaminen mopoautoksi

Eduskunnan puhemiehelle


EU-direktiivin L6e-luokan mukaisesta ajoneuvosta käytetään nimitystä kevyt nelipyörä. Puhekielessä ajoneuvoa kutsutaan mopoautoksi.

Mopoautoja valmistetaan pääasiassa Ranskassa ja Italiassa. Uuden mopoauton hinta on noin 10 000—18 000 euroa, joten mopoautot ovat lähes halvimpien autojen hintaisia.

Bensiinikäyttöisen mopoauton moottorin tilavuus on enintään 50 cm3. Sähkökäyttöisen voimanlähteen taikka dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta moottorin teho saa olla enintään 4 kW ja ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. Kuormittamaton mopoauto saa painaa enintään 350 kg poisluettuna sähkökäyttöisen mopoauton akkujen massa. Mopoauto rekisteröidään kahdelle henkilölle. Mopoautosta ei Suomessa peritä autoveroa, käyttömaksua eikä dieselveroa. Dieselkäyttöisissä mopoautoissa ei ilman polttoainemaksua saa käyttää polttoöljyä, vaan normaalia dieselpolttoainetta.

Mopoautoa kuljetetaan ajoradalla. Mopoautolla ei saa ajaa pientareella, pyörätiellä, moottoritiellä eikä sellaisella moottoriliikennetiellä, jossa alin sallittu nopeus on 50 km/h.

Koska mopoauto saa painaa enintään 350 kg, joudutaan ajoneuvon rakenteet tekemään mahdollisimman kevyestä materiaalista. Pääsääntöisesti ajoneuvon runko valmistetaan alumiinista ja kori muovista taikka lasikuidusta. Kevyiden valmistusmateriaalien vuoksi mopoauton kori ei tarjoa riittävää suojaa törmäystilanteissa.

Euroopassa mopoautoja kuljettavat pääasiassa yli 50-vuotiaat henkilöt. Suomessa suurin osa mopoautojen kuljettajista on nuoria 15—18-vuotiaita, jotka vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja ajoneuvon hallintaa yleisillä teillä. Meillä mopoautoa saakin kuljettaa 15 vuotta täyttänyt tai sitä vanhempi henkilö, jolla on kevytmoottoripyörän, moottoripyörän, henkilöauton taikka mopon ja kevyen nelipyörän kuljettamiseen vaadittava ajo-oikeus.

Kun 15 vuotta täyttänyt henkilö siirtyy autokoulusta kuljettamaan omaa ajoneuvoa, ei hän vielä tiedoiltaan ja taidoiltaan ole verrattavissa kokeneempiin kuljettajiin. Kokemattomuus kostautuu monta kertaa liikenneonnettomuuksina. Onnettomuustilanteissa mopoauton tarjoama suoja on olematon, ja tämän seurauksena vakavien vammautumisten mahdollisuus on suuri.

Koska mopoautojen käyttöä tieliikenteessä ei voida kieltää, on syytä pohtia mopoautojen turvallisuuden parantamista, jotta välttyisimme mahdollisimman monelta ihmisuhrilta ja vakavilta vammautumisilta.

Eräänä turvallisuutta oleellisesti lisäävänä tekijänä voisi olla se, että lakimuutoksella mahdollistettaisiin pienempien henkilöautojen muuttaminen mopoautoiksi. Asiantuntijoiden mukaan henkilöauton moottorin tehoa voidaan niin sanotulla ”lastulla” alentaa niin, että ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus alenisi 45 kilometriin tunnissa.

Ajoneuvon rakenteisiin ja muuhun tekniikkaan ei tarvitsisi tehdä muita muutoksia, joten muutostyön kustannukset jäisivät alhaisiksi. Moottorin tehon alentaminen ja ajoneuvon perässä olevan hitaan ajoneuvon tunnuksen olemassaolo todennettaisiin normaaliin tapaan ajoneuvon muutoskatsastuksessa, jossa ajoneuvo rekisteröitäisiin mopoautoksi.

Lakimuutos parantaisi mopoautojen turvallisuutta, koska ajoneuvo olisi alkujaan valmistettu autoksi ja siinä olisi autolle tyypilliset turvaominaisuudet: ABS-jarrut, turvatyynyt, kestävämpi kori ja tehokkaammat jarrut.

Selvää hyötyä saavutettaisiin myös siinä, että ensimmäisen ajoneuvonsa hankkinut, 15 vuotta täyttänyt nuori tottuisi ajoneuvon hallintaa ja liikennekäyttäytymistä opetellessaan samalla kuljettamaan ajo-ominaisuuksiltaan normaalia pienehköä henkilöautoa.

Kun nuori olisi kolme vuotta mopoautoillut normaalilla autolla, olisi hänellä paremmat valmiudet siirtyä kahdeksantoista vuotta täytettyään ja henkilöauton kuljettajatutkinnon suoritettuaan kuljettamaan normaalia autoa. Ainoa muutos olisi ajoneuvon suurempi sallittu ajonopeus.

Lakimuutoksella saavutettaisiin myös merkittäviä säästöjä, sillä nuoren omistuksessa oleva ja alun perin henkilöautoksi katsastettu ajoneuvo olisi helppoa muuttaa takaisin henkilöautoksi. Ainoa muutos olisi moottorin alkuperäisten tehojen palauttaminen poistamalla lastu ja ajoneuvon perästä hitaan ajoneuvon tunnus.

Kyseinen toimenpide olisi katsastusmaksuineen varsin edullinen verrattuna siihen, että nuori olisi 15-vuotiaana joutunut ostamaan itselleen yli 10 000 euroa maksaneen mopoauton, josta hän sitten kolmen käyttövuoden jälkeen luopuisi hankkiessaan itselleen normaalin henkilöauton.

Mopoauton alentunut myyntihinta yhdistettynä henkilöauton hankintahintaan nostaa nuoren ajoneuvokustannukset varovaisenkin arvion mukaan lähes 20 000 euroon. Monella nuorella taikka nuoren vanhemmalla ei ole mahdollisuuksia tuollaisiin investointeihin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen nykyisten kevytrakenteisten mopoautojen turvattomuudesta tieliikenteessä,

mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä mopoautojen rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi ja

aikooko hallitus valmistella lakimuutosta jolla myös pienimpien henkilöautojen muuntaminen mopoautoiksi on mahdollista?

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

KESÄMIETTEITÄ

Yksi odottaa yhtä ja toinen toista, molempien aika on pitkä. Joku on odottanut päivitystäni ja minä olen odottanut jotain jota päivittää.

Onhan tässä sulan maan aikana sattunut kaikenlaista, mutta ei mitään sellaista, josta olisi kannattanut kirjoittaa. Minä olen odottanut sodan loppumista. Samalla tavalla kun Isäni ja Hänen aseveljensä odottivat kesällä -45.

Sodan loppumista kannattaa odottaa ja kun pauke vihdoin loppuu, siitä kannattaa kirjoittaa. Ainakin minun mielestäni.

Uutistoimistot kertoivat, että synkän mustat miehet on lyöty Irakissa. Mosuli on vallattu ja ISIS -taistelijat lyöty. Ainakin pääpiirteissään. Hyvät voittivat pahikset. Kävi kuten amerikkalaisessa elokuvassa.

Samat uutistoimistot näyttävät kuvaa raunioiksi ammutusta kaupungista. Raunioiden ja laastinpölyn seassa haahuilee naisia, lapsia ja vanhuksia. Lähikuva paljastaa sodan jalkoihin jääneiden IHMISTEN tuskan. Pulaa on kaikesta, elintoimintoja ylläpitävästä vedestä ja ruoasta eniten. Lääkärit ja lääkkeet ovat harvojen herkkua. Inhimillinen hätä on suuri. Se näkyy ja tuntuu täällä pohjolan perukoilla saakka.

Sodan syihin enempää puuttumatta totean, että aina on maailmassa sodittu. Ihminen näkyy olevan sellainen olio, että aina on joku jonkun toisen kurkussa kiinni, taikka vähintäänkin ollaan tukkanuottasilla. Kiihkeimmät ammuskelevat toisiaan ja siitähän se sitten repeää. Syyt voivat olla mitä tahansa. Öljy ja uskonto nyt etupäässä. Taannoin joku kaipaili elintilaakin ja sitä lähdettiin hakemaan idästä. Tunnetuin seurauksin.

Kun sota on ohi, alkaa jälleen rakennuksen ja jälleenrakennuksen aika. Taikka ainakin sen pitäisi alkaa. Jälleenrakennus on rankkaa puuhaa ja jos kirjoitan että se on miesten hommia, joku feministi suuttuu. Saan kurkkuharjaa, että taas väheksytään naisia. Kehutaan jopa sovinistiksi.

Nimitelläänpä minua miten tahansa, sanon, että raunioiden raivaamisessa tarvitaan tekeviä käsiä. Miehiä ja naisia. Naisia ja miehiä. Lapsistakin on apua keveimmissä askareissa. Pääasia on, että tehdään yhdessä.

Olen antanut itseni ymmärtää, että myös Lähi-Idässä on miehiä jotka pitävät huolta perheistään. Erityisesti naisistaan ja lapsistaan. Heille perheen kunnia ja naisten ja lasten hyvinvointi näyttäisi olevan tärkeä. Mies on valmis ottamaan koviakin riskejä perheensä puolesta.

10.7 klo 19.40 haastateltiin MTV 3 Suomi Areenalla ministeri Elisabeth Rehniä ja YK:n apulaispääsihteeri Laura Lodenia. En kuullut haastattelua kokonaan, sillä avasin TV:n juuri kun apulaispääsihteeri Loden totesi; on luonnollista että turvattomista olosuhteista lähtevät apua hakemaan ensin nuoret miehet, jotta naisten ja lasten ei tarvitse lähteä vaaralliselle matkalle. Aivan sitaatteihin en uskalla Lodenin sanomaa kirjata, mutta Hänen ajatuksensa tuntui olevan tuo.

Pohdiskelin pitkään apulaispääsihteerin sanoja ja totesin olevani todella huono mies ja isä, sillä minun toimintatapani olisi ollut juuri päin vastainen. Minä olisin arvioinut, onko perheeni turvallisempaa olla minun luonani, vai onko heille parempi lähteä etsimään turvapaikkaa muualta. Jos olisimme yhdessä perheeni kanssa päätyneet siihen, että on turvallisempaa paeta taisteluja, olisi perheeni lähtenyt ja minä olisin jäänyt puolustamaan sitä mikä minulle perheeni ohella on kaikkein kalleinta rakkainta maan päällä – omaa Isänmaatani.

Me ihmiset olemme erilaisia, erilaisine kunniakäsitteineen. Minä en olisi myöskään valmis käyttämään väkivaltaa pelkästään perheen kunniaa puolustaessani. Minä luotan länsimaiseen oikeusjärjestelmään, en fyysiseen voimaan taikka toisen vahingoittamiseen soveltuvien välineiden käyttöön. Happohyökkäys saattaa osua hampaisiin mutta ei koskaan naisen kasvoille. Kunniamurhasta puhumattakaan.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomeen on tullut turvapaikanhakijoita monista maista, myös Irakista. Tulijoiden joukossa kerrotaan olevan monen ammatin taitajia. Sotilaista ja poliiseista aina opettajiin ja insinööreihin asti.

Kun sota on loppunut ja maa asettuu rauhan tilaan, ei kenenkään enää tarvitse pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Perheensä puolesta ulkomaille paenneet poliisit palaavat takaisin perheidensä luokse ja omalla toimillaan ylläpitävät yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Turvallisuuden lisääntyessä synnyinseuduilleen palaavat opettajat ja professorit alkavat järjestää kouluoloja ja lääkärit ja muu terveydenhuollon ammattihenkilöstö järjestelee oman erikoisosaamisensa piiriin kuuluvia toimintoja. Maa nousee tuhkasta samalla tavalla kuin moni muukin sodan runtelema valtio.

Minä pidän itsestään selvänä, että jokainen ihan aidosti Isänmaataan rakastava mies palaa synnyinseudulleen. Jos ei palaa, on aihetta kysyä, minkä takia henkilö on lähtenyt kotimaastaan. Minkä takia hän hakee turvapaikkaa jostain muusta kun sodan jälkeen turvalliseksi muuttuneesta kotimaastaan.

Tietämäni mukaan turvalliseksi todetun maan kansalaisille ei yleensä myönnetä turvapaikkaa – ei edes Suomesta.

Suomalaisten ja Suomen viranomaisten tulee nyt kaikin tavoin kannustaa Irakin kansalaisia palaamaan kotiseuduilleen jälleenrakennustöihin. Tämä toiminta on linjassa viimeaikoina myös muualla Euroopassa virinneen ajatuksen kanssa siinä, että on tehokkaampaa auttaa turvapaikan hakijoita heidän lähtömaissaan. Lähtömaiden olot on pyrittävä saamaan sellaisiksi, että ihmisten ei enää tarvitse lähteä hakemaan turvaa usein vaarallisten taipaleiden takaa.

Salakuljettajat kuskaavat heppoisilla veneillään turvapaikan hakijoita etelästä pohjoiseen. Rohkenen olettaa, että sama ei toimi toisin päin.

HUHUJA…

…Siirtomarkkinoilta

Kumpi on Sinun mielestäsi tehokkaampi tapa toimia; meidän pitää tehdä asialle jotain vai teidän pitää tehdä asialle jotain.

Minun mielestäni tuo ensimmäinen, koska siinä sanoja on itse tekijöiden joukossa. Jälkimmäisessä sanoja on ulkoistanut tekemisen toisille ja voi esittää vain toiveita tekemisestä.

Ei mulla muuta…

SUUTARI PYSYY LESTISSÄÄN

Mittumaari on paremmalla puolella ja taas aletaan kaarrattelemaan kohti syksyä. Syksy on minun vuodenaikani. Suurin osa minut tuntevista ymmärtävät miksi.

Syksystä tulee mielenkiintoinen. Verstaalla on jonkun mielestä kähinää ja toisten mielestä positiivista pöhinää. Minä kallistun jälkimmäisen kannalle.

Verstaan ulkopuolella tallataan omia polkuja. Kukin tavallaan ja suuntaansa. Polkujen kohdatessa tehdään tervaskantoon tulet ja kuorrutetaan karsinogeeneillä makkarat. On hyvää ja epäterveellistä.

Erätulilla istuskellaan samassa ringissä. Ministerit ja kanisterit, suutarit ja muut suupaltit. Kaikki sulassa sovussa. Siellä ei ole loikkareita taikka rottia, ei suvakkeja eikä pettureita. Ketään ei puukoteta selkään, ei vaikka jokaisen vyöllä roikkuu puukko. Joillakin jopa tuplat.

Porukka puhaltaa yhteen hiileen ja jakaa saman harrastuksen. Siitä minä pidän. Vapaaehtoisesti ja vähän myös virkani puolesta, eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja kun olen. Ainakin toistaiseksi.

Karvaiset korpien kiertäjät ja suloiset salojen sisaret äänestivät minut eduskuntaan. Toki joukossa oli ihan ”normaalejakin” ihmisiä, mutta uskon, että pääosan äänistäni löysin eräpolkujen varsilta. ”Minä en äänestänyt puoluetta – minä äänestin miestä”, on varsin tuttu lause. ”En antanut ääntäni persulle, annoin sen sinulle” Sekin kuulostaa tutulta. Minä kaikista äänistä kiitän.

Monesti mietin, miten olen hommani hoitanut. Miten olen täyttänyt harrastekavereideni odotukset. Mitä olen saanut aikaan ja mitä pitäisi vielä saada.

Lupasin jo keväällä -11 että jos edustajan pesti tulee, yritän järkevöittää ampuma-aseen hankkimista. Hankkimisluvan ehtona ollut soveltuvuustesti (palikkatesti) oli minun ja kymmenien tuhansien muiden mielestä tarpeeton ja turha. Se pitää poistaa. Tarpeetonta ja turhaa oli myös aseen hankkimisen yhteydessä ravaaminen poliisiasemalla. Pahimmillaan yhden aseen hankkiminen edellytti jopa 5 käyntiä. Näin luparuljanssi saattoi maksaa enemmän kuin itse ase.

Paljon on vettä virrannut Saarikentän sivu Savojoessa ja paljon on puhuttu. Alkaa näyttää siltä, että puheesta on ollut apua. Palikkatesti poistuu ja aseen laillista hankkimista on järkevöitetty huomattavasti. Yhtään turvallisuutta vaarantamatta. Ainakin minä olen tyytyväinen uudistuksiin.

Viljelijöiltä saamani palautteen perusteella aloin puhumaan naakan täysrauhoituksen poistamisesta. Pitkään piti siitäkin puhua ja monen edustajan kanssa, mutta niin vaan löytyivät yhteiset kannat ja yhteiset mielipiteet maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Nyt ollaan myös siinä asiassa pääsemässä maaliin.

Meitä sisämaan asukkaita ei merimetso vielä hetkauta millään tavalla, mutta Pohjanmaan rannikolla asenne on toinen. Moni rannikon pienistä saarista ja luodoista on valkoisen ulosteen peitossa ja haju on hirveä.

Merimetsot lisääntyvät vauhdilla ja on vain ajan kysymys, koska ne pesiytyvät myös sisämaan järville. Mikäs on peseytyessä kun siivet kantaa ja laki suojaa.

Rannikon kalastajat ja mökkeilijät ovat vaatineet merimetson täysrauhoituksen purkamista. Tämän siipiveikon kohdalla homma ei ihan kotikutoisesti onnistu, vaan vaatii EU tason konsultointia. Uskon ja luotan, että järkevällä politiikalla myös tämä asia saadaan kuntoon.

Suurpetopolitiikka puhuttaa lintuja enemmän. Ihan kapina-asteelle saakka. Metsästäjien ja koiraharrastajien mielestä pahin peto on susi. Karhuista ja ahmoista ei niin paljon palautetta tule.

Susien suuhun on mennyt jo liian paljon metsästys- ja muita harrastekoiria. Koiraihmiset vaativat susikannan leikkaamista. Koiramiehenä ymmärrän heitä.

Ongelma on petokannan koko. Luonnonvarakeskus LUKE:n arvion mukaan susia on maassa vain noin 150-180 yksilöä. Työkseen metsiä kiertävät koiraihmiset puhuvat kaksin, jopa kolminkertaisista määristä. Ero on huikea ja ristiriita sen mukainen.

Asia ei riitelemällä ratkea, eikä huutelemalla muuksi muutu. Jotain pitää tehdä, jotta yhteinen näkemys löytyy koiraharrastajien ja LUKEN välillä.

Metsästäjien vaatimuksesta kutsuin saman pöydän ääreen Suomen Metsästäjäliiton, maa- ja metsätalousministeriön ja LUKE:n edustajat. Palavereja on pidetty kaksi. Viimeisin pari viikkoa sitten. Keskustelu oli hyvää ja rakentavaa. Lopputulema oli, että näkemyseroja yritetään hälventää järjestämällä yhteinen jälkilaskenta metsästäjien ja LUKE:n tutkijoiden kanssa. Kun molempien edustajat näkevät samat lumijäljet, luulisi että enää ei ainakaan siinä asiassa tule tulkintoja jäljen jättäneiden eläinten lukumäärästä. Aikaisemmin ei ole ollut tällaista toimintaa. Olen toiveikas että näin tomien ristiriidat vähenevät.

Metsästyslakia uudistettiin edellisellä hallituskaudella ja korjattiin tällä hallituskaudella. Parannuksia saatiin aikaiseksi, mutta vielä jäi korjattavaa, ainakin minun mielestäni.

Karhu ja karhun metsästys ravintohoukutinta käyttäen. Siinäpä pulma. Moni karhukoiramies on ottanut yhteyttä ja vaatinut lain selkiyttämistä niin, että joka syksy ei tarvitsisi istua oikeudessa törkeästä metsästysrikoksesta syytettynä. Vaikka nykyajan koirat ovat hyviä, niin lukemaan niitä ei ole vielä opetettu. Koira ei kykene erottelemaan löytöpaikan mukaan mitä karhua saa haukkua ja mikä pitää jättää rauhaan. Hyvä koira hakee karhun, olipa se ravintohoukuttimella taikka jossain muualla. Metsästäjä ei välttämättä tiedä mistä karhu on löydetty taikka missä karhu on kuljeskellut ennen löytymistään. Lain tulkinta on erittäin sekava, enkä ihmettele koiramiesten hermostumista.

Koirista puheenollen, sorkkaeläimiä ajavien koirien säkäkorkeutta ollaan nostamassa jo tulevalle jahtikaudelle. Alan harrastajat tietävät mistä on kyse. Muille kerrottakoon, että on lailla määritelty minkä kokoista koiraa saa käyttää pienten sorkkaeläinten jahdissa. Hirvijahdissa käytetään pysäyttävää koiraa, mutta kauriita ja valkohäntäpeuroja ajatetaan koirilla. Nykysäännökset rajaavat pois monta hyvää ajavaa koirarotua. Asetusta muuttamalla on tarkoitus mahdollistaa entistä useamman koirarodun käyttö myös näissä jahdeissa. Tästä eivät kaikki koiranomistajat pidä, mutta selvä enemmistö on muutosta vaatinut. Uskon että myös tämän muutoksen kanssa voidaan elää.

Näissä mietteissä ja kyyhkyjahtia odotellessa.

TOIVOTUKSENI

Ystävät hyvät, hellitetään hetkeksi ja rauhoitutaan juhannuksen viettoon.

Jotta osa kansasta saa rauhoittua, on osan oltava töissä turvaamassa muiden juhannusta.

Palo- ja pelastustoimi, hätäkeskuspäivystäjät, sairaanhoitajat ja lääkärit, poliisi- ja muut virka-asussa juhannusta viettävät; Toivotan Teille kaikille mahdollisimman rauhallista juhannusta, turvallisia työvuoroja ja pitkää pinnaa.

Meille muille malttia ja mielenrauhaa, rentoa oloa ja mukavia ajatuksia 🙂

Ystävyydellä Reijo

VÄÄRIN SAMMUTETTU

Mikäli lööppeihin on uskominen, on Perussuomalaisten puoluekokous on ollut varsin värikäs. Kokouksessa on huijattu, puijattu, juntattu ja ehkä illemmalla humpattukin. Siellä on valehdeltu ja vääristelty ja näytelty sopivia ja sopimattomia käsimerkkejä. Siellä on itketty ja naurettu ja tehty hyviä ja huonoja päätöksiä. Kokousta on johdettu hyvin ja huonosti ja joidenkin mielestä hyvinhuonosti.

Jokaisella on kokouksen kulusta mielipide, riippumatta siitä, oliko itse kokoussalissa vai veijoessonbaarissa kokouspaikkakunnan ulkopuolella. Pääasia on lausua jotain, kun toimittaja kysyy. Jos toimittaja ei kysy, lausutaan jotain siitä huolimatta. Kansa on ymmällä. Hyvä niin – vai onko?

Essonbaarin kantapöydän oikeassaolijoiden tunteenpurkaukset ymmärrän. Samanmoiset jutut kuulee päivittäin kelanpelkiltäkin. Baarissa ja penkillä ruoditaan päivänpolttavimmat asiat – asiantuntemuksella. Antakaas kun minä nyt sanon!

Ymmärrystäni koetellaan, kun kuulen ja luen joidenkin edustajakollegoideni lausuntoja. Mietin, miten minun pitäisi sivistyneesti haukkua esimerkiksi Jussi halla-Ahoa. Siis ylipäätään pitäisi, vai eikö pitäisi. Minä kirjoitin muutama päivä sitten, että Jussi on tolkun mies. Kirjoitin minkä kirjoitin, enkä kirjoitustani muuta. Minun mielestäni Jussi on edelleen tolkun mies. Ei mies minun silmissäni muutamassa päivässä muuksi muutu. Minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta haukkua taikka muuten loukata Jussia, eikä muitakaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmään jääneitä. Miksi olisi? Olen heidän kanssaan tehnyt työtä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi nyt kaksi vuotta. Joidenkin kanssa pitempäänkin. Arvot ja ajatukset ja tavoitteet ovat samat – ainakin minulla.

Ainoa ero on se, että vielä tällä hetkellä minä saan istua päättäjien pöydässä. Jussi Halla-Ahon johtama Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei saa. Joillekkin tämä on ongelma, joillekkin ei. Minä en näe tätä ongelmana, ellemme me itse siitä ongelmaa tee. Ongelma tulee jos loanheitto ja tuttujen kavereiden lapsellinen nimittely jatkuu.

Esimerkki elävästä elämästä. Olin keskiviikon ja torstain maa- ja metsätalousvaliokunnan mukana Seinäjoen Farmarinäyttelyssä. Siirryimme linja-autolla vierailukohteesta toiseen. Siirtymäajat hyödynnettiin tehokkaasti niin, että linja-auton takapenkillä pidettiin hallituspuolueiden valiokuntavastaavien palavereja. Erään palaverin aiheena oli valmisteilla oleva kalastuslaki. Asian keskeneräisyyden takia en enemmälti avaa keskustelumme sisältöä, totean vain, että jos en olisi hallitusryhmän jäsen, olisi minun tilallani kalastuslakimuutosta käsitellyt joku muu. Perussuomalaisten vaaliohjelmassa puolustettiin ankarasti eläkeläisten vapaata kalastusoikeutta. Minulle Perussuomalaisena oli tärkeää turvata eläkeläisten oikeus kalastaa ilman kalastuksenhoitomaksua. Lienee päivän selvää, ettei mieleni ole ryhmämuutoksen myötä muuttunut myöskään tässä asiassa.

Pikapuoliin, ehkä jo tulevalla viikolla, äänestetään isossa salissa metsästyslakiuudistuksesta. Olen lakiuudistuksesta kirjoittanut jo monta kertaa, joten enää ei ole tarvetta kerrata naakkojen täysrauhoituksen loppumista ja muita mielestäni hyviä lakimuutoksia. Jos olisin jäänyt Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mukana oppositioon, pitäisi minun äänestää nyt sitä lakia vastaan, jota vielä viikko sitten perjantaina valiokunnassa puolustin. Tilanne ei olisi enää pelkästään koominen, se olisi jo jotain aivan muuta.

Jos ja kun aatemaailma ja arvot pysyvät samoina, on minulle hallituksessa pysyminen ja sitä kautta asioihin vaikuttaminen paljon tärkeämpää kun se, minkälainen pinssi takin rinnuksessani on. Meillä ei ole varaa keskinäiseen naljailuun ja kettuiluun, vaan kaikki voimat on suunnattava orastavan talouskasvun vauhdittamiseen. Minulle on aivan se ja sama kuka junailee lisää rahaa sisäiseen turvallisuuteen, kuka sopii ja neuvottelee Suomelle mahdollisimman hyvän sopimuksen ilmastoneuvotteluissa, kuka lyö viimeisen niitin SOTE asiaan ja moneen, moneen muuhun. Pääasia on että tehdään ja junaillaan, sillä ei ole väliä kuka tekee ja junailee. Yhteisiä asioita ei voi väärin sammutella.

PITKÄN PÄIVÄN ILTA

Kirjoitin eilen, että nyt ei mieli mettä keitä. Ei ole keittänyt koko viikonloppuna.

Puoluekokous meni jo tunnetulla tavalla ja jo tunnetuin seurauksin. Minulle kaikkein karvainta oli huomata pahimman ennustukseni toteutuvan. Varoittelin jo ennakolta, että puolueen puheenjohtajan pitää olla kotimaan kamaralla ja näin muiden hallituspuolueiden puheenjohtajien tavoitettavissa myös henkilökohtaisesti. Tätä ei uskottu ja meille näytettiin hallituksen ovea.

Ovea näytettiin tilanteessa jossa hallituksen tekemien erittäin kovien ja raskaiden elvyttämistoimien vaikutus alkoi näkyä. Tätä en voi millään hyväksyä. On tunne, että kaikki tehty työ on valunut hukkaan. Hyödyn Perussuomalaistenkin tekemästä työstä korjaavat uudet hallituspuolueet. Eihän tämän näin pidä mennä.

Minulle soiteltiin maakunnasta ja surkuteltiin tilannetta. Monet jo SMP:n aikaisista aktiiveista ilmoittivat, että nyt riittää. He eivät enää halua, eivätkä jaksa seisoskella toreilla jakamassa lehtiä ja ilmapalloja, eivätkä osaa enää selittää kansalaisille minkä takia Perussuomalaiset lähtivät hallituksesta. Ehdotuksia ja esityksiä tuli monenlaisia ja monelta suunnalta. Varsin moni oli omissa pohdinnoissaan päätynyt siihen, että he eivät halua alistua nykytilanteeseen. Heidän mielestään puolueen piti pysyä hallituksessa, koska hallituksesta vaikutetaan asioihin. He ymmärtävät mitä maa vaatii.

Olin heidän kanssaan samaa mieltä. Kysyin monilta, miten pysyt hallituksessa kun pääministeri osoittaa ovea. Kokeneiden konkareiden vastaus tuli kuin tykin putkesta: perustakaa uusi ryhmä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka sitoutuvat noudattamaan jo sovittua hallitusohjelmaa ja jonka puheenjohtaja pysyy kotimaassa. Perustakaa uusi ryhmä ja tarjotkaa kerran vielä tätä mahdollisuutta pääministeri Sipilälle.

Tehkää kaikkenne mutta älkää antako nyt periksi. Jos te näin menettelette, te pelastatte sen mikä vielä pelastettavissa on. Se ei välttämättä ole puolueen etu, mutta se on Isänmaan etu ja tässä asiassa Isänmaan etu on sijoitettava puolueen edun edelle. Hallituskriisi pahimmillaan uusine vaaleineen maksaa maallemme miljoonia ja jopa miljardeja, jos jo sovitut kaupat ja rakennushankkeet jäädytetään epäselvän poliittisen tilanteen takia. Puhutaan rahasta, mutta ennen kaikkea puhutaan kymmenien tuhansien ihmisten työpaikoista joita ei ole varaa menettää.

Nyt On ISOT asiat pelissä.

Tään oli asia esillä. Olen yksi täysin tyhjän päälle hypänneistä edustajista. Eroilmoitusta allekirjoittaessani tiesin ja tiedostin, että tällä allekirjoituksella tuhoan oman poliittisen urani, mutta jos sillä voin edes vähäiseltä osin vaikuttaa taloutemme nousun jatkumiseen, on uhraus ollut vaivan arvoinen. Olisi ollut erittäin itsekästä irtopisteiden keruuta jättäytyä vapaaehtoisesti oppositioon toitottamaan kyselytunnille, että minkä takia hallitus tekee niin ja näin, kun kerran on itse omilla toimilla aiheutettu häätö hallituksesta.

Tätä kirjoittaessani en tiedä pääministeri Sipilän kantaa uuteen eduskuntaryhmäämme. Jos pääministeri pitäytyy päätöksessään, eikä hyväksy myöskään tätä uutta ryhmää hallitukseen, on koko manööveri ollut turha ja tarpeeton, mutta saan ainakin itselleni sanoa, että minä osaltani yritin loppuun asti. Minä en heittänyt leikkiä kesken.

Muutama tunti vielä ja sitten tiedetään, onko uhrautumisemme ollut turha.

Vieläkään ei mieli mettä keitä, mutta nyt on seesteinen olo, sillä tämän enempää ei yksittäinen kansanedustaja voi tehdä hallitussovun eteen. Kansa sanoo mielipiteensä ja siihen tyydyn.

JYVÄSKYLÄSSÄ JYSÄHTI

Perussuomalaisten puoluekokouksesta on kirjoitettu jo kaikki oleellinen. Jonkun mielestä jopa ylikin.

Ei ole tarpeen kertailla jo tiedossa olevia kokoustapahtumia. Omia tuntemuksianikaan en kovin laajasti pura, totean vain, että hatuttaa niin himputisti. Jos mietit mitä sanonta tarkoittaa, lukaise Mauri Sariolan kirja Talvisodan vänrikki.

Muistamani mukaan juuri tuossa kirjassa erästä henkilöä hatutti himputisti, koska linnoitustöissä kaikki ei mennyt aivan Strömsön malliin.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan pääministeri Juha Sipilä on todennut, että hallituskumppanit eivät voi jatkaa yhteistyötä Jussi Halla-Ahon johtamien Perussuomalaisten kanssa.

Vaikka jollakin tavalla osasin tuota mahdollisuutta ennakoida, niin lopullinen ilmoitus tuli kuitenkin yllätyksenä. Sanotaan että toivo parasta mutta pelkää pahinta. Näin kävi tässä tapauksessa.

Olen ollut neljä vuotta opposition edustajana ja kaksi vuotta hallituksen riveissä. Tuossa ajassa näinkin paksupäinen edustaja jo oppii ja ymmärtää, että asioihin vaikutetaan vain hallituksen sisällä ja -sisältä. Oppositiossa on hyvä huudella, mutta päätökset tehdään hallituksessa.

Jos asia olisi toisin, eivät oppositiopuolueet hallitukseen hinkuisikaan. Nyt hinkuvat, kuten olette eri medioista saaneet lukea ja kuulla.

Olen saanut olla maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja vielä valiokunnan varapuheenjohtajana. Se on ollut näköala- ja vaikuttamispaikka. Yhteistyö on pelannut erinomaisesti valiokuntaa pitkään johtaneen ja äskettäin ministeriksi nousseen Jari Lepän kanssa. Anne Kalmari nousi Lepän tilalle valiokunnan johtoon ja voin reilusti kertoa, että edustaja Kalmari otti nopeasti roolinsa valiokunnan pöydän päässä. Yhteistyö sujuu hyvin myös Hänen kanssaan. Sen huomasin viimeksi metsästyslakimietintöä viimeistellessä. Siitä tuli melko hyvä, vaikka sen itse sanonkin.

Valiokunnan jäsenenä sanon myös, että kun maamies auralla kääntää ja karhilla pehmentää maan, levittää lannoitteet ja kylvää siemenet ja lopuksi vielä jyrää pellon tasaiseksi, on kovin työ tehty. Sen jälkeen on kaikki säiden haltijan hallussa. Maamies voi vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Vertaan Perussuomalaisten kohtaloa maanmiehen työhön. Uskallan sanoa, että olemme osamme ottaneet ja vastuumme kantaneet hallituskauden alkutaipaleen kovista ja kipeistä leikkauksista. Työ on tehty ja kaikki vaiva nähty. Nyt alkaa kylvö olla oraalla, sillä kaikki merkit osoittavat talouden kääntyneen nousuun. Työllisyys paranee ja vienti alkaa vetää. Kansantalouteen alkaa kertyä lisää jaettavaa.

Olisi sulaa hulluutta kääntää auralla mustalle mullalle juuri oraalle noussut laiho. Samalla tavalla on sulaa hulluutta ajaa tässä tilanteessa puolue oppositioon. Tällaista toimintaa minä en ymmärrä, enkä tahdo millään hyväksyä.

Maamies voi omalla pellollaan tehdä tahtonsa mukaan, kuitenkin niin, että noudattaa tiukkoja EU direktiivejä.

Hallituspuolueet voivat tehdä omaa politiikkaansa tahtonsa mukaan, kuitenkin niin, että noudattavat yhteistä ja yhdessä sovittua hallitusohjelmaa. Sooloiluun ei ole varaa, eikä sooloilua pidä hyväksyä.

Ymmärrän pääministerin päätöksen, mutta tunnustan suoraan että nyt ei mieli mettä keitä.

TIEDOTE METSÄSTYSLAIN UUDISTAMISESTA

Lähetetty medioille 7.6

Metsästyslain mietintö valmistui – valiokunta vaatii lakiesitykseen tarkennuksia

Maa-ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Reijo Hongisto (ps) on tyytyväinen valiokuntansa mietintöön.”Sujakamman hallitusohjelman mukaisesti uudistus sujuvoittaa metsästyskäytäntöjä” toteaa metsästystä harrastava Hongisto. Hän on myös Eduskunnan Eräkerhon puheenjohtaja.

Valiokunta on yksimielinen hallituksen esityksessä tehtäviin muutoksiin, jotka ovat sallivampia ja selkeämpiä voimassa olevaan lakiin verrattuna.
Metsästäjää aseineen saa kuljettaa jatkossa mönkijässä tai traktorissa silloin, kun noudetaan kaadettua hirveä tiealueen ulkopuolelta ja metsästykseen hyväksyttäjä jousia on lupa käyttää hirveä pienempien hirvieläinten kaatamiseen.

Naakka on varislintu – eikä nauti rauhoitettua asemaa
Valiokunta esittää mietinnössään, että vuosikausia eduskuntaakin puhuttanut naakka-asia nostetaan erityistarkasteluun tavoitteena siirtää naakka kokonaan rauhoitetusta linnusta muiden varislintujen joukkoon. Erityisen tyytyväinen Reijo Hongisto on mietinnön kirjaukseen:
Valiokunta toteaa, että naakka on mainittu lintudirektiivin liitteessä II/2. Siten lintudirektiivi mahdollistaa lajin metsästyksen, mutta silloin ei lajin aiheuttamia vahinkoja voitaisi korvata. Valiokunta pitää tarpeellisena, että naakka säädetään metsästettäväksi lajiksi, jolloin myös metsästyslain 41b §:n mukaiset edellytykset poikkeusluvan myöntämiselle tulisivat mahdollisiksi.

Karhu ja haaska
Mietinnössään Valiokunta pitää välttämättömänä, että valmisteltavana olevaan Karhukannan hoitosuunnitelmaan liittyvänä toimenpiteenä tehdään kokonaisvaltainen selvitys ravintohoukuttimien käyttöön liittyvän lainsäädännön muutostarpeista. Tällä hetkellä tilanne on monella tavalla sekava. Houkuttimen käyttö sallitaan karhun metsästysalueella erämatkailuun liittyvässä valokuvaustoiminnassa mutta ei kannanhoidollisessa metsästyksessä. Riistapeltojen ja viljelyspeltojen välinen suhde on myös epämääräinen, karhu on moniruokainen ja syö mielellään viljaa.

Lisätietoja:
Kansanedustaja Reijo Hongisto (ps)
040 525 7488