Kirjoitukset

VALAISKAA KOHDE…

Ja kuvatkaa osuma.

Moni väritelevision omistava on nähnyt TV:n uutislähetyksissä mustavalkoista kuvaa. Kuvan keskellä on pieni + osoittamassa jotain rakennusta taikka ajoneuvoa. Muutaman sekunnin kuluttua +:n kohdalla leimahtaa ja kuva katoaa. Kymmenien, jopa satojen kilometrien päästä laukaistu ohjus on osunut kohteeseensa.

Varsinaisen työn, taikka pikemminkin ”tähtäämisen” teki tulenjohtajana toiminut ja kohteen valaissut henkilö, käyttäen apunaan kohteen valaisemiseen soveltuvaa laitetta taikka lennokkia. Ohjuksen laukaisseet tekivät oman osuutensa saattamalla ohjuksen matkaan.

Kohteen maalittamiset, valaisemiset ja tuhoamiset ovat sotilaallista toimintaa. Harva tulee ajatelleeksi, että rakennusten ja ajoneuvojen ohella myös ihmisiä voidaan maalittaa, joko tahallaan taikka vahingossa. Myös ihmisen ”maalittamiseen” on monta keinoa. En lähde niitä enemmälti luettelemaan, riittää kun totean, että TV lähetys on yksi kaikkein varmimmista tavoista kohdistaa huomio yksittäiseen henkilöön. Sanonta TV:stä tuttu sopii moneen tarkoitukseen, myös näihin ikäviin.

Eilen (12.2-18) YLE:n A-Studiossa kerrottiin Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen, Irakiin palautetun henkilön saaneen surmansa Irakissa. Lähetyksessä haastateltiin tämän surmansa saaneen henkilön Suomeen jäänyttä omaista. Samassa lähetyksessä haastateltiin myös toista, Suomesta Irakiin palautettua henkilöä.

Suomesta palautettu esiintyi täysin avoimesti omilla kasvoillaan, puhui omalla äänellään ja kertoi minkä takia häntä oli Irakissa vainottu. Haastattelussa tuli selväksi myös se, että palautettu pysyttelee päivät sisätiloissa ja nukkuu yönsä eri paikoissa. Mikäli kuulin oikein, oli kyseinen haastattelu tehty palautetun veljen asunnossa.

Jos henkilön kokema uhka on todellinen ja hän aidosti pelkää joutuvansa väkivallan kohteeksi, kysyn, minkä takia hän halusi asettua maalitauluksi? Minkä takia hän esiintyi julkisesti TV lähetyksessä ja kertoi asioita, jotka voidaan yhdistää suoraan häneen?

Jos henkilö itse ei tullut ajatelleeksi omaa asemaansa, mitä ajattelivat YLE:n toimittajat haastattelua tehdessään? Tuliko kenellekkään mieleen, että ohjelman esittämisen jälkeen saattaa ohjelmassa esiintynyt henkilö olla todella, todella ja kerran vielä TODELLA suuressa vaarassa?

YLE:n sensaatiota hakevat toimittajat valaisivat ja maalittivat tämän Irakiin palautetun henkilön melko perusteellisesti. Viimeistään nyt on kaikilla tiedossa kuka henkilö on, mitä hän on Irakissa työkseen tehnyt, minkä takia hän on joutunut Irakista pakenemaan ja että tämä henkilö on nyt palannut Irakiin. Kaiken huipuksi kerrottiin vielä missä henkilö oli yöpynyt.

Jos, siis jos uhka on todellinen, ei kohdehenkilöä tarvitse tuon enempää ”valaista”. YLE:n toimittajat tekivät sen, minkä sotilaallisissa operaatioissa tekevät sotilaat. Rinnastus on huono, mutta kertonee selvästi mitä pahimmassa tapauksessa saattaa tapahtua.

Tämän jälkeen on aihetta kysyä, mikä on jutun tehneen toimittajan vastuu? Mitä tapahtuu jos ohjelmassa haastateltu henkilö surmataan? Tehdäänkö myös siitä juttu jossa kysytään ”palauttaako Suomi turvapaikkaa hakeneita vaarallisiin maihin”.

Kun on pohdiskeltu toimittajan vastuuta, voidaan pohdiskella Suomen vastuuta. Mikä vastuu Suomella on palautettujen henkilöiden osalta? Onko vastuuta ylipäätään ja jos on, mihin saakka se ulottuu?

Minun mielestäni Suomella ja suomen viranomaisilla on vastuu vain Suomen rajojen sisäpuolella tapahtuvissa asioissa. Vastuuta ja toimintavelvollisuutta taikka toimintaoikeutta ei ole, eikä saa olla Suomen rajojen ulkopuolella tapahtuvissa asioissa. Jokainen maa vastaa omasta sisäisestä turvallisuustilanteestaan, olipa se millä tasolla tahansa. 007 -teema toimii vain elokuvissa.

Pitää muistaa, että Suomesta palautetaan vain kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä. Lähes poikkeuksetta palautettavien hakemukset on käsitelty kaikissa oikeusasteissa, jotkut hakemuksista vieläpä useita kertoja. Kun asia on käynyt läpi eri oikeusasteet ja lopullinen päätös saanut lain voiman, voidaan henkilö palauttaa lähtömaahansa. Tämä oikeusistuinkäsittely ei ole halpaa. Tietämäni mukaan käsittelykulut asianajajien palkkioineen maksetaan yhteisestä kassasta. Kallista on, mutta oikeusturvasta huolehditaan tarkasti.

Eilisessä TV ohjelmassa tuli ilmi, että kertaalleen Suomesta palautetut henkilöt palaavat Suomeen heti kun salakuljetusreitit Eurooppaan aukeavat. Jos ja kun näin on, on ehdottoman välttämätöntä, että näitä henkilöitä ei saa enää päästää maahamme, sillä samaa asiaa aletaan pyörittämään jälleen eri oikeusasteissa ja jälleen yhteiskunnan varoilla.

Jotta tällaiselta toistuvalta ihmismassan kierrättämiseltä vältytään, tarvitaan rajoillemme nykyistä tehokkaampi valvonta. Kerran Suomesta käännytetty henkilö ei saa enää palata Suomeen hakemaan turvapaikkaa. Rajoillemme tarvitaan tekeviä käsiä ja valvovia silmiä. Kamerat ja robotit eivät enää saa korvata ihmistä.

SUSIKAPINAAKO?

3.2.-17 kerättiin Kurikan torilla nimilistoja pihoilla vierailevien susien poistamiseksi. Saamani tiedon mukaan tempauksen takana olivat – kuinkas muuten – paikkakunnan aktiiviset naiset. Naiset ja erityisesti äidit ovat huolestuneet lastensa turvallisuudesta. Olen jo vuosikausia saanut sähköposteja ja viestejä ylitiheäksi paisuneesta susikannasta. Alkuun viestejä tuli koirilla metsästäviltä miehiltä, mutta viimeisen vuoden aikana yhä useampi viesti ja puhelinsoitto on tullut äidiltä.

Susista on tullut ongelma. Ongelma on, vaikka asiasta vastaavat riistahallinnon virkamiehet muuta väittävätkin. Riistapäällikkö Mikael Luomaa haastateltiin susiin liittyen maakuntalehti Ilkassa 20.1. Tuolloin riistapäällikkö totesi muun muassa näin: ”Susien määrää kartoitetaan hyvässä yhteishengessä viranomaisten ja metsästäjien kesken. Hänen mukaansa susien pääluvun kiistäjiä löytyy kuitenkin aina eduskunnasta asti. -joku kansanedustaja haluaa tieten tahtoen epäsopua hyvälle yhteistyölle, mitä Suupohjan alueella tehdään. Se on käsittämätöntä ja vastuutonta, Luoma viittaa nimeltämainitsemattomaan pohjalaisedustajaan”.

Kun minä tunnen kaikki vaalipiirini kansanedustajat ja tiedän heidät tunnollisiksi ja rauhallisiksi, sekä yhteistyöhaluisiksi henkilöiksi, niin minä en voi mitenkään kuvitella, että Luoman tarkoittama, nimeltä mainitsematon edustaja olisi kukaan muu kuin Reijo Hongisto.

Tunnustan rehellisesti, että minä ajattelen susiasiasta täysin eri lailla riistapäällikkö Luoman kanssa. Minun mielestäni susia on liikaa ja niitä pitää poistaa. Saamani kansalaispalautteen perusteella voin kertoa, että moni maakunnan asukas ajattelee samalla tavalla. Heillä on myös erilainen tulkinta riistapäällikkö Luoman mainitsemasta viranomaisten ja metsästäjien välisestä ”hyvästä yhteishengestä”. Luoman mainostama ”Hyvä yhteishenki” loisti poissaolollaan Rannikko-Pohjanmaan hirvitalousalueella 16-17.12.17 järjestetyssä susien lumijälkilaskennassa. Metsästäjiltä saamani tiedon mukaan riistapäällikköä oli pyydetty mukaan laskentaan, mutta Hän ei ollut saapunut paikalle. Riistapäällikköä kaivattiin turhaan myös Kurikan koulukeskuksen susi-illassa 17.1. Tuossa tilaisuudessa viranomaisia edusti poliisimies ja hyvin edustikin.

Minä ymmärrän riistahallinnon viranomaisilla nimenomaan Suomen Riistakeskuksen henkilökuntaa ja erityisesti alueen vastaavaa riistapäällikköä. Ihmiset odottavat riistapäälliköltä selkeää kantaa ja perusteluja kannanotolleen.

Poliisimiehenä minun pitäisi luottaa viranomaisiin. Jos viranomaisiin ei luota, on yhteiskuntajärjestelmältä pohja pois. Tunnustan kuitenkin tässä ihan julkisesti, että minä luotan Rannikko-Pohjanmaan hirvitalousalueella sudet laskeneisiin metsästäjiin huomattavasti enemmän kuin Suomen Riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen kanta-arvioon. Tässä asiassa minä luotan metsästäjiin, en viranomaisiin.

Kun susimäärä ”virallisesti” arvioidaan niin alas kuin se vaan on mahdollista arvioida, voidaan kielteiset kaatoluvat perustella aina vähäisellä susimäärällä. Jos uskallettaisiin rehellisesti kertoa kuinka paljon susia luonnossa on, ei kaatolupahakemuksia voisi enää pääsääntöisesti hylätä. Nyt myönnetään joitakin yksittäisiä kaatolupia, jotta saadaan sanoa, että kaikkia hakemuksia ei suinkaan ole hylätty, mutta muutaman eläimen poistolla ei maamme susiongelmaa ratkota. Sen tietään jokainen, joka uskaltaa tunnustaa tosiasiat.

Riistapäällikkö Luoma oli muutama vuosi sitten tekemässä susikannan hoitosuunnitelmaa. Kannanhoitosuunnitelman tarkoituksena oli edesauttaa susikannan suotuisaa leviämistä koko maahan ja susien lisäämistä niin, että Suomessa olisi vähintään 25 elinvoimaista susilaumaa. Luoma onnistui hankkeessaan hyvin, sillä niitä laumoja näkyy olevan nyt myös Pohjanmaalla.

Kerroin aiemmin saavani paljon palautetta kansalaisilta. Liitän tähän (palautteen antajan luvalla) yhden viimeisimmistä. Muutin tekstiä niin että palautteen antajaa ei tunnisteta.

”Terveiset susien riivaamasta (paikkakunnan nimi poistettu)

Kaupunginsyke alkoi hengästyttämään meitä noin kymmenen vuotta takaperin ja maaseudun rauha alkoi kiehtoa ja vetää puoleensa. Haaveemme kävi todeksi, kun löysimme onnemme (kylän nimi), 12 km (kunnan nimi) keskustasta. Kaikki sujui rauhallisesti, perheemme kasvoi ja kaikki oli mallillaan. Idylli särkyi joulukuussa 2017. Olimmehan toki tietoisia, että tässä naapurikylässä (kylän nimi) liikkuu susilaumoja ihmisten markilla mutta että oman kodin nurkilla! Ensimmäisten sudenjälkien jäljiltä kaikki oli yhtäkkiä toisin. Olotila ensijärkytyksen jäljiltä oli turvaton. Sitä tunnetta en pysty kenellekään kertomaan vaan sen tietää ainoastaan omakohtaisen kokemuksen kautta. Kuten arvata saattaa, jäljet eivät jääneet ainoiksi. Joulukuusta selvittiin hengissä, omat työvuoromme järjestimme lastemme koulun mukaan niin että aina löytyi autokyyti lastemme turvallisuuden suojaksi. Myös isovanhemmat hätyytettiin tarpeen vaatiessa kyytiavuksi. (Meillä ei täällä ole katuvaloja, joten tie on valaisematon. Voin kertoa, jotta aamun pimeys on pimeääkin pimeämpää klo 8 kun lapsi polkee polkupyöräänsä kilpaa pelkonsa kanssa 1,3 km kyytiinnousupaikalle.) Huolemme täällä (kunnan nimi) sivukylällä, susien keskellä, alkoi kasvaa niin suureksi jotta 19 perheen voimin taistelimme lastemme turvaksi petoeläinkyydityksen. Siitä olemme äärimmäisen kiitollisia, jotta kunta ymmärsi huolemme aiheelliseksi ja kyyti järjestyi.

Henkilökohtaisesti alan olla loppu tämän susiongelman kanssa. Ikkunoita vahtaa eri silmin, roskapussin käyn nakkaamassa pitäen huolen siitä että minulla on mukana kättä pidempää, siltä varalta jos pahin tapahtuu. Lenkkeilemään ei uskalla enää juuri kukaan muukaan näillä leveysasteilla ja harmittaa kun hiihtokelitkin oli mitä parhaimmat täs nyt nämä pari viikkoa. Lyhyesti sanottuna, olen susien vankina omassa kodissani, mielenrauha järkkyy samaa tahtia susihavaintojen kanssa ja elämä on rajoittunut susien aiheuttaman vaaran vuoksi sisätiloihin. Missä menee raja, mitä ihmisen pitää sietää susiensuojelun varjolla? Tätä menoa maaseutu autioituu ja meistä tehdään väkisin susipakolaisia! En ole huoleni kanssa yksin, kylillä tämä huoli ja pelko on päivänpolttava puheenaihe. Yhtä mieltä olemme siitä että tähän touhuun on pikku hiljaa saatava joku tolkku. Mitä meidän pitää tehdä että se tolkku löytyy?

Kiitos jo asian eteen tekemästäsi, olen seurannut sitä tyytyväisenä että olet tarttunut susiongelmaan.

Ylenpalttisesta susiensuojelusta kärsien,
Huolestunut Äiti”

MEDIATIEDOTE

Lähetin tänään (4.2-18) alla olevan tiedotteen Vaasan vaalipiirin medioille

LAPPAJÄRVELLE JA VIMPELIIN SINISTEN PAIKALLISYHDISTYS

Sininen Tulevaisuus alkaa toimia myös Järviseudulla. Pohjanmaan Sinisten puheenjohtaja Reijo Hongisto toteaa tyytyväisenä, että Alajärven lisäksi perustettiin paikallisyhdistys nyt myös Lappajärvi – Vimpeli akselille. Alajärven ja Vimpelin valtuustoissa on jo Sinisten ryhmä ja nyt sinisten ryhmää kaavaillaan myös Lappajärven valtuustoon.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin pitkän kunnallispoliittisen uran tehnyt Seppo Keski-Vinkka ja varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Reijo Hongisto, sihteeriksi kutsuttiin Pirkko Hongisto. Yhdistyksen hallituksessa toimivat Raija Isoketo, Mikko Laakso ja Anna Keski-Vinkka.

Yhdistys kunnioittaa toiminnassaan suomalaisia perinteitä ja perinteisiä perhearvoja, koska kodeissa rakennetaan yksilön ja yhteiskunnan kehityksen perusta.

Yhdistyksen päämääränä on edistää toimialueensa elinkeinojen ja talouden rakentamista vahvaksi ja kilpailukykyiseksi. Yhdistyksen toimialuetta ja sen eri alueita on kehitettävä tasavertaisesti ja niiden omaleimaisuus huomioiden.

Yhdistys perustaa toimintansa yhteistyöhön kaikkien niiden poliittisten tahojen kanssa, jotka hyväksyvät oikeudenmukaisen ja ihmisarvoa ja ihmisyyttä sekä inhimillisyyttä kunnioittavan isänmaallisen politiikan. Kunnioitamme ihmisoikeuksia, emmekä hyväksy minkäänlaista ihmisvastaisuutta.

-Uskon että näille arvoille ja periaatteille on myös Järviseudulla kysyntää, toteaa varapuheenjohtaja Hongisto ja toivottaa uudet jäsenet tervetulleeksi mukaan Siniseen toimintaan.

JA TYÖNTEKIJÄ MAKSAA

Kun en erityisemmin halua edesauttaa tänään Helsingin Senaatintorilta alkavaa SDP:n eduskuntavaalikampanjaa, jätän ns. aktiivimallin kommentoinnin vähemmälle.

Kaiken tohinan keskellä on kuitenkin hyvä muistaa, että valtakunnassa ei ole 27 vuoteen ollut näin hyvä työllisyystilanne. Tilanne olisi vieläkin parempi jos ihmiset saisi siirtymään työn perässä.

On surullista kuulla, että kun työnantajat eivät saa kotimaista työvoimaa, he joutuvat (onkohan tuo sopiva sana) työllistämään ulkolaisia ihmisiä. Moni kertoo työllistävänsä suomalaisen aina kun se vaan on mahdollista. Suomalaiselle ei tarvitse opettaa kieltä ja suomalainen on jo valmiiksi suomalaisen sosiaaliturvan piirissä. Suomalainen on pääsääntöisesti jo sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin ja moni työnantaja kokee sen helpottavan keskinäistä kanssakäymistä.

Kun suomalaisia ei saa töihin, pitää työllistää ulkolaisia ja tietenkin opettaa heille myös jonkinmoinen työkieli. Kun ulkolainen työntekijä on ollut Suomessa muutaman kuukauden töissä, on hän ja hänen perheensä Suomen sosiaaliturvan piirissä, lapsilisiä myöten. On suomalaisten etu työllistää suomalaisia! Kun työtä ei aina voi siirtää sinne missä on työn tekijöitä, pitäisi työntekijöiden edes joskus siirtyä sinne missä on töitä. Tämä ei näytä joillekin käyvän ja tätä käytetään keppihevosena mielenilmaukselle joka on tosiasiassa SDP:n eduskuntavaalin aloitus.

Senaatintorin tapahtumia seuratessa on hyvä muistella, että nyt kaikkein suurinta meteliä pitävät SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät olivat edellisessä hallituksessa. Minkä takia työllistämisen ”asiantuntijat” eivät toimineet silloin? Miksi hei eivät toimineet kun heillä oli valta toimia? Mikä siinä tökki? ”Sixpäkki” pullisteli voimainsa tunnossa ja tehtaili 100 000 uutta työtöntä! Nyt nämä työllistämisen ”asiantuntijat” marssittavat Ay-liikkeille jäsenmaksunsa maksaneet Helsinkiin osoittamaan uskollisuuttaan SDP:lle ja Vasemmistoliitolle.

Työnantaja maksaa huvin, työntekijä jäsenmaksuillaan linja-automatkat ja punavihervasemmisto kerää potin. Kätevää – eikö totta, kirjoitettiin jo niksipirkassakin!

PRESIDENTIN VAALISTA

Kansa on sanansa sanonut ja tulos on tiedossa. Hyvä niin.
Onnittelen jokaista ehdolla ollutta hyvästä kampanjasta ja vaalin voittajaa erityisesti.

Vaikka Suomi ja suomalaiset näyttävät matkivan joka asiassa Amerikkaa ja amerikkalaisia, niin vaalikampanjoinnissa ei ole lähdetty tälle tielle. Toivottavasti ei lähdetä myöskään tulevaisuudessa. On hyvä muistaa, että ehdokkaana on aina ihminen. Ihmisille, myös eri tehtäviin ehdolla oleville, sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, heitä koetellaan monin tavoin.

Avoin ja rehti kilpailu on aina parempi kuin muiden ehdokkaiden mustamaalaaminen. Minulle kilpailijoiden mustamaalaaminen on jo ajatuksenakin vastenmielinen, enkä ymmärrä sellaista toimintaa. Vertaan usein vaalikampanjaa pikajuoksuun – jos haluat voittaa, keskity oman vauhtisi lisäämiseen, älä yritä jarrutella muiden menoa. Jos hukkaat aikaa ja energiaa muiden jarruttelemiseen ja kampittamiseen, hidastat samalla omaakin vauhtiasi ja häviät varmasti.

Minä en nähnyt näissä vaaleissa kampittamista, enkä muuta epäurheilijamaista käytöstä. Siitä tunnustus jokaisen ehdokkaan taustajoukoille.

Sinisillä ei ollut omaa ehdokasta, eikä puolueemme asettunut julkisesti kenenkään ehdokkaan taakse. Jokainen äänesti mielensä mukaan, kuten tekee muissakin vaaleissa. Äänestyskopissa jokainen on omien ajatustensa ja arvojensa varassa ja toteuttaa niitä itse ja itsenäisesti, ilman kenenkään ohjausta. Näin pitää vapaan maan vapaissa vaaleissa toimiakin. Ei äänestäjiä voi ohjailla.

Edellisissä vaaleissa ilmoitin julkisesti toisella kierroksella äänestäväni Sauli Niinistöä. Se oli joillekin maakunnan perussuomalaisille liikaa. Sain soittoja ja sähköposteja, joissa minun sanottiin julkisella ilmoituksellani ohjailleen ja painostaneen muita perussuomalaisia äänestämään myös Niinistöä.

Minä en mieltänyt kantani ilmoittamista painostamiseksi, enkä ohjailemiseksi. Minä pidin silloin perussuomalaisia niin itsetuntoisina, että heitä ei voi ohjailla taikka käskyttää äänestämään tietyllä tavalla. Näiden palautetta antaneiden mielestä ilmeisesti voi.

Tällä kertaa en kommentoinut vaalia sanallakaan, jotta kukaan ei olisi pahoittanut mieltään ainakaan minun takiani. Minulta on myös erikseen tivattu, olenko onnitellut Laura Huhtasaarta. Yritän parhaani mukaan noudattaa hyviä käytöstapoja ja minun arvomaailmaani kuuluu onnitella kaikkia ehdolla olleita, myös ehdokas Huhtasaarta. Minä en näe mitään syytä, minkä takia minä en voisi Häntä onnitella samalla tavalla kuin kaikkia muitakin. Mielestäni vaalin voittajaa kuuluu onnitella muita pontevammin.

LUKEMINEN KANNATTAA AINA

Tällä kertaa luin Wikipediaa. Idean wikipedian selaamiseen sain joensuulaiselta ystävältäni Sulo Suhoselta. Sulo on erämiehiä ja huolestunut erityisesti metsäpeurakannan taantumisesta. Minä toimin Sulon tavoin ja sanon että lue Sinäkin – se kannattaa!

Kirjoitin hakusarakkeeseen kuuden eläimen nimet.
-Isopanda
-Leijona
-Lumileopardi
-Intiantiikeri
-Susi
-Metsäpeura

Jos käväiset wikipedian sivuilla, voit lukea tekstit kokonaisuudessaan sieltä. Nostan tässä esiin minua erityisesti kiinnostaneet kohdat. Lainattu teksti ”kursiivilla”.

Isopanda (Ailuropoda melanoleuca), jota kutsutaan myös nimillä bambukarhu, panda, pandakarhu ja jättiläispanda, on Kiinassa elävä nisäkäslaji. Se luokitellaan yleensä karhujen heimoon ja oli aiemmin erittäin uhanalainen laji, mutta vuonna 2016 poistettiin listalta ja on nykyään vaarantunut laji (Vu, Vulnerable). Isopanda on uhanalaisten eläinten suojelua ajavan Maailman luonnonsäätiön eli WWF:n tunnus.
Levinneisyys ja elinympäristö Isopandoja elää nykyään vain Kiinan keskiosissa kuudessa syrjäisessä vuoristossa Gansun, Shanxin ja Sichuanin maakunnissa”

UHANALAISUUSLUOKITUS: vaarantunut

Leijona (Panthera leo) on suurikokoinen kissaeläin, joka elää villinä Afrikan savanneilla ja pienenä populaationa Intiassa. Maailman leijonakannan koko lienee noin 20 000 yksilöä.”

UHANALAISUUSLUOKITUS: vaarantunut

Lumileopardi (Panthera uncia, ennen Uncia uncia on iso kissaeläinlaji, joka elää Keski-Aasian vuoristoissa.
Lumileopardi on uhanalainen laji. Yksilömäärän arvioiminen on vaikeaa, sillä ne ovat arkoja, niitä elää suhteellisen harvasti ja ne elävät lisäksi vaikeakulkuisella ja syrjäisellä alueella. 2000-luvulla tehdyt arviot ovat vaihdelleet noin 3 900–7 500 yksilön välillä

UHANALAISUUSLUOKITUS: vaarantunut

Intiantiikeri eli bengalintiikeri (Panthera tigris tigris) on tiikerin (Panthera tigris) uhanalainen alalaji.
Levinneisyys ja elinympäristö. Intiantiikereitä tavataan metsissä ja ruohoalueilla Bangladeshissa, Bhutanissa, Kiinassa, Intiassa ja Nepalissa. Se on sekä Bangladeshin että Intian kansalliseläin. On arvioitu, että bengalintiikereitä olisi 2 000–4 600 yksilöä villinä luonnossa”

UHANALAISUUSLUOKITUS: erittäin uhanalainen

Susi eli harmaasusi (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs
Suomen susikanta vuonna 2017 on 150–180 yksilöä, mutta lukumäärä vaihtelee tiheään.
Sutta esiintyy Pohjois-Amerikassa, Euraasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Australiassa. Suurimmat susikannat ovat Kanadassa, jossa susia on yli 50 000 yksilöä ja Venäjällä, jossa on noin 30 000 yksilöä. Vuosien 2010–2013 tilaston mukaan Euroopassa oli Venäjän ulkopuolella noin 13 000 sutta, joista Romaniassa noin 2 000, Espanjassa vajaat 2 000, Bulgariassa noin 1 000 ja Puolassa noin 950.

UHANALAISUUSLUOKITUS: elinvoimainen

Metsäpeura eli suomenpeura eli petra (Rangifer tarandus fennicus) on suurikokoinen ja havumetsissä elämiseen sopeutunut peuran (Rangifer tarandus) alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä.
Metsäpeura luokitellaan Suomessa nykyisin silmälläpidettäväksi, eikä sitä pidetä enää uhanalaisena. Venäjällä kannan säilymistä sen sijaan uhkaavat salametsästys ja risteytyminen porojen kanssa.
Nykyään metsäpeuroja tavataan Suomessa kolmena populaationa Kainuussa, Suomenselällä ja pieni määrä Lieksan alueella. Suomen 1960-luvulta lähtien elpynyt peurakanta oli vuosikymmenien ajan suurin Kainuussa. Siellä oli 1980-luvun lopulla 500-600 ja vuonna 2001 jo noin 1 700 metsäpeuraa, mutta 2000-luvun alussa kanta on kääntynyt jyrkkään laskuun. Vuonna 2006 peuroja oli enää runsaat tuhat, vuonna 2007 960, vuonna 2010 811 ja vuonna 2011 enää 802. Vuonna 2011 pääosa Kainuun peuroista oleili Ristijärven, Kuhmon ja Sotkamon kuntien alueilla. Metsästys ja Kalastus -lehden haastatteleman tutkija Ilpo Kojolan mukaan suurin syy metsäpeurakantojen pienenemiseen on susikantojen runsastuminen. Susikannan ollessa runsaimmillaan vuonna 2007, yli 60 yksilöä, koettiin Kainuussa seuraavana vuonna metsäpeurakannan siihenastinen aallonpohja. Susikannan pienennyttyä, arviolta 30–40 yksilöön vuonna 2010, on talven yli selviytyvien vasojen määrä on kasvanut noin 40 %. Peurojen kokonaismäärä ei kuitenkaan ole kääntynyt kasvuun. Myöhemmissä haastatteluissa Kojola on muistuttanut, että metsäpeuroja saalistavat suden ohella muutkin suurpedot, karhu etenkin alkukesäisin. Karhujen pyyntilupien määrä on Kuhmossa lisätty kaksinkertaiseksi normaaliin verrattuna juuri peurojen suojelemiseksi. Itse metsäpeurojen metsästäminen on ollut Kainuussa kiellettyä vuodesta 2003 lähtien. Suurpetojen runsastumisen lisäksi metsien pirstaloitumisella arvellaan olleen vaikutusta peurojen vähenemiseen. Kainuun peurakannan selviämistä vaikeuttaa myös se, että Venäjän Karjalan peurakanta on salametsästyksen takia romahtanut eikä sieltä enää vaella uusia yksilöitä Suomen puolelle.”

UHANALAISUUSLUOKITUS: silmällä pidettävä.

Sinusta en tiedä, mutta minä tunnustan yllättyneeni jälleen kerran. Otan esimerkiksi vaikkapa Intiantiikerin, joita arvioidaan olevan villinä luonnossa 2000-4600kpl ja uhanalaisuusluokitus ERITTÄIN UHANALAINEN.

Metsäpeuroja on vähemmän, silti metsäpeuran uhanalaisuusluokitus on SILMÄLLÄ PIDETTÄVÄ. Miten tämä voi olla mahdollista? Kuka, taikka ketkä tekevät uhanalaisuusluokituksia? Miten luokitus määritellään? Määritelläänkö se Suomessa, EU:ssa vai jossain muualla? Missä se tehdään? Kuka tästä vastaa?

Kaiken huippu on susi. Laske huviksesi susien lukumäärä ja alueet joilla susia esiintyy ja vertaa lukuja metsäpeuraan. Susi on maailman mittakaavassa luokiteltu elinvoimaiseksi lajiksi ja metsäpeura ”silmällä pidettäväksi” lajiksi. Jokainen vähänkin metsäpeuraa tunteva tietää lajin elinalueet ja lukumäärän, joka on suden elinalueista ja lukumäärästä vain murto-osa.

Tutkija Ilpo Kojolan mukaan suurin syy metsäpeurakantojen pienenemiseen on susikantojen runsastuminen. Olen Kojolan kanssa samaa mieltä. Näin arkijärjellä ajatellen susi viihtyy siellä missä on metsäpeuroja mutta metsäpeurat eivät viihdy siellä missä on susia. Suomi on ainoa maa maailmassa, jolla on enää edes teoriassa mahdollisuus pelastaa muuten minun mielestäni ERITTÄIN UHANALAINEN metsäpeura. Muutaman vuoden päästä tätä mahdollisuutta ei enää ole. Sitten haetaan vastuuhenkilöitä peurakatoon. Nimilistat alkavat olla jo valmiina. Tämän päivän päättäjät ovat huomenna tuomiolla. Minä muiden mukana.

Minä en kansanedustajana voi ottaa kantaa yksittäiseen oikeustapaukseen, enkä millään tavalla saa edes yrittää vaikuttaa yksittäisen prosessin kulkuun. Voin puhua ja kirjoittaa raiskausjuttujen tuomioista yleisesti, mutta en henkilö X:n saamasta tuomiosta. Uskon myös, että minulla on kansanedustajana oikeus pohtia, mikä on suomalaisen oikeusjärjestelmän tehtävä. Onko tuomioistuimiemme tehtävä toteuttaa vain ja ainoastaan omaa kansallista lainsäädäntöämme, vai voivatko tuomioistuimemme huomioida ratkaisuissaan myös Suomen rajojen ulkopuolella vaikuttavat seikat.

Tarkoitan nyt eri hallinto-oikeuksiin tehtyjä valituksia Suomen riistakeskuksen myöntämistä susien poistoluvista. Jokainen näkee ja ymmärtää, että maailman mittakaavassa susia on monin verroin enemmän kotoiseen metsäpeuraamme verrattuna. Jokainen näkee ja ymmärtää myös tutkijan kertoman syy-yhteyden metsäpeurojen vähenemisen ja susien runsastumisen välillä. Jos linjaa- ja metsäpeuran suojelutasoa ei muuteta, häviää metsäpeura sukupuuttoon muutamassa vuodessa.

Nyt tullaankin siihen oikeusjärjestelmämme perimmäiseen tehtävään. Onko oikeusjärjestelmällämme oikeutta huomioida tällaisia syy-yhteyksiä, vai onko asiat ratkaistava vain sen mukaan mitä on Suomen Lakiin kirjoitettu? Onko tuomioistuimillamme oikeutta ennakoida ratkaisuissaan tulevia tapahtumia? Jos on, niin kuinka laajasti? Miten eri asioiden tunnusmerkistö täyttyy? Mikä painoarvo annetaan tämänhetkiselle tilanteelle ja mikä mahdollisesti ratkaistavan asian seurauksena syntyvälle tilanteelle? Tämä on mielenkiintoinen kysymys, jota olisi hyvä pohtia laajemminkin.

Tunnen monta syyttäjää ja oikeuden tuomaria, eikä minulla ole koskaan ollut syytä epäillä taikka kyseenalaistaa näiden tuntemieni oikeudenpalvelijoiden vilpitöntä halua toteuttaa sitä, mikä on oikein. Ihminen on itse omien ajatustensa vanki ja monesti on hyvä, että joku ulkopuolinen herättelee ja ravistelee itse kunkin ajatusmaailmaa ja kyseenalaistaa itsestään selvyyksiä. Tällä kertaa minä ”ravistelen” ihan vilpittömin mielin oikeuslaitostamme huomaamaan, mikä on maailman mittakaavassa suden ja metsäpeuran kohtalo.

Käsitykseni mukaan yhteiskunnassamme elää ihmisiä, jotka eivät välitä miten metsäpeuran lopulta käy. Näiden ihmisten vakaa tahto näyttää olevan maassamme olevan susikannan kasvattaminen, vaikka muiden eläimien kustannuksella. Keinoja kaihtamattomat henkilöt ovat valjastaneet myös oikeusjärjestelmämme tavoitteidensa toteuttajiksi. Hallinto-oikeudet joutuvat ratkomaan lupa-asioita ja tekevät ratkaisunsa tietenkin omien periaatteidensa ja näytön mukaan. Itse ratkaisuihin en halua ottaa kantaa.

Toistan itseäni ja monia edellisiä kirjoituksiani sanomalla, että maailman mittakaavassa Suomi on ainoa maa, joka kykenee metsäpeuran pelastamaan. Mikään muu maa ei siihen enää pysty. Minun mielestäni meidän tehtävämme on pelastaa metsäpeura. Susi ei ole maailman mittakaavassa uhanalainen, vaikka osa suomalaisista näin väittää. Meidän ei tarvitse pelastaa sutta, koska susi ei ole pelastamisen tarpeessa. Metsäpeura on ja meidän on nyt tehtävä päätös, kumpi pelastetaan – susi vai metsäpeura, sillä molempia me emme voi pelastaa.

Esitän, että Suomi vaatii mahdollisimman nopeasti metsäpeuran (Rangifer tarandus fennicus) uhanalaisuusluokituksen muuttamista silmällä pidettävästä erittäin uhanalaiseksi.

MOPOAUTOISTA…

Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti tänään (24.1-18) ns. ”mopoautoja” koskevasta lakimuutoksesta.

Minä olen erittäin tyytyväinen ja uskon monen teini-ikäisen vanhemman tuntevan samoin.

Syy näkyy alapuolella. Idean kysymykseen antoi lapualainen Reijo Vuorenmaa. Kiitokset Kaimalle tästä. Niin vaan kävi, että hallituksessa saatiin valmiiksi se mikä oppositiossa ollessa lähes 5 vuotta sitten aloitettiin. Ministeri Kyllönen näki tässä uhkan ja ongelmia, ministeri Berner näki mahdollisuuden ja toteutti sen. Kiitokset ministeri Bernerille erittäin tarmokkaasta ja sitkeästä asian hoitamisesta

KIRJALLINEN KYSYMYS 178/2013 vp

Pienen henkilöauton muuttaminen mopoautoksi


Eduskunnan puhemiehelle


EU-direktiivin L6e-luokan mukaisesta ajoneuvosta käytetään nimitystä kevyt nelipyörä. Puhekielessä ajoneuvoa kutsutaan mopoautoksi.

Mopoautoja valmistetaan pääasiassa Ranskassa ja Italiassa. Uuden mopoauton hinta on noin 10 000—18 000 euroa, joten mopoautot ovat lähes halvimpien autojen hintaisia.

Bensiinikäyttöisen mopoauton moottorin tilavuus on enintään 50 cm3. Sähkökäyttöisen voimanlähteen taikka dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta moottorin teho saa olla enintään 4 kW ja ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. Kuormittamaton mopoauto saa painaa enintään 350 kg poisluettuna sähkökäyttöisen mopoauton akkujen massa. Mopoauto rekisteröidään kahdelle henkilölle. Mopoautosta ei Suomessa peritä autoveroa, käyttömaksua eikä dieselveroa. Dieselkäyttöisissä mopoautoissa ei ilman polttoainemaksua saa käyttää polttoöljyä, vaan normaalia dieselpolttoainetta.

Mopoautoa kuljetetaan ajoradalla. Mopoautolla ei saa ajaa pientareella, pyörätiellä, moottoritiellä eikä sellaisella moottoriliikennetiellä, jossa alin sallittu nopeus on 50 km/h.

Koska mopoauto saa painaa enintään 350 kg, joudutaan ajoneuvon rakenteet tekemään mahdollisimman kevyestä materiaalista. Pääsääntöisesti ajoneuvon runko valmistetaan alumiinista ja kori muovista taikka lasikuidusta. Kevyiden valmistusmateriaalien vuoksi mopoauton kori ei tarjoa riittävää suojaa törmäystilanteissa.

Euroopassa mopoautoja kuljettavat pääasiassa yli 50-vuotiaat henkilöt. Suomessa suurin osa mopoautojen kuljettajista on nuoria 15—18-vuotiaita, jotka vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja ajoneuvon hallintaa yleisillä teillä. Meillä mopoautoa saakin kuljettaa 15 vuotta täyttänyt tai sitä vanhempi henkilö, jolla on kevytmoottoripyörän, moottoripyörän, henkilöauton taikka mopon ja kevyen nelipyörän kuljettamiseen vaadittava ajo-oikeus.

Kun 15 vuotta täyttänyt henkilö siirtyy autokoulusta kuljettamaan omaa ajoneuvoa, ei hän vielä tiedoiltaan ja taidoiltaan ole verrattavissa kokeneempiin kuljettajiin. Kokemattomuus kostautuu monta kertaa liikenneonnettomuuksina. Onnettomuustilanteissa mopoauton tarjoama suoja on olematon, ja tämän seurauksena vakavien vammautumisten mahdollisuus on suuri.

Koska mopoautojen käyttöä tieliikenteessä ei voida kieltää, on syytä pohtia mopoautojen turvallisuuden parantamista, jotta välttyisimme mahdollisimman monelta ihmisuhrilta ja vakavilta vammautumisilta.

Eräänä turvallisuutta oleellisesti lisäävänä tekijänä voisi olla se, että lakimuutoksella mahdollistettaisiin pienempien henkilöautojen muuttaminen mopoautoiksi. Asiantuntijoiden mukaan henkilöauton moottorin tehoa voidaan niin sanotulla ”lastulla” alentaa niin, että ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus alenisi 45 kilometriin tunnissa.

Ajoneuvon rakenteisiin ja muuhun tekniikkaan ei tarvitsisi tehdä muita muutoksia, joten muutostyön kustannukset jäisivät alhaisiksi. Moottorin tehon alentaminen ja ajoneuvon perässä olevan hitaan ajoneuvon tunnuksen olemassaolo todennettaisiin normaaliin tapaan ajoneuvon muutoskatsastuksessa, jossa ajoneuvo rekisteröitäisiin mopoautoksi.

Lakimuutos parantaisi mopoautojen turvallisuutta, koska ajoneuvo olisi alkujaan valmistettu autoksi ja siinä olisi autolle tyypilliset turvaominaisuudet: ABS-jarrut, turvatyynyt, kestävämpi kori ja tehokkaammat jarrut.

Selvää hyötyä saavutettaisiin myös siinä, että ensimmäisen ajoneuvonsa hankkinut, 15 vuotta täyttänyt nuori tottuisi ajoneuvon hallintaa ja liikennekäyttäytymistä opetellessaan samalla kuljettamaan ajo-ominaisuuksiltaan normaalia pienehköä henkilöautoa.

Kun nuori olisi kolme vuotta mopoautoillut normaalilla autolla, olisi hänellä paremmat valmiudet siirtyä kahdeksantoista vuotta täytettyään ja henkilöauton kuljettajatutkinnon suoritettuaan kuljettamaan normaalia autoa. Ainoa muutos olisi ajoneuvon suurempi sallittu ajonopeus.

Lakimuutoksella saavutettaisiin myös merkittäviä säästöjä, sillä nuoren omistuksessa oleva ja alun perin henkilöautoksi katsastettu ajoneuvo olisi helppoa muuttaa takaisin henkilöautoksi. Ainoa muutos olisi moottorin alkuperäisten tehojen palauttaminen poistamalla lastu ja ajoneuvon perästä hitaan ajoneuvon tunnus.

Kyseinen toimenpide olisi katsastusmaksuineen varsin edullinen verrattuna siihen, että nuori olisi 15-vuotiaana joutunut ostamaan itselleen yli 10 000 euroa maksaneen mopoauton, josta hän sitten kolmen käyttövuoden jälkeen luopuisi hankkiessaan itselleen normaalin henkilöauton.

Mopoauton alentunut myyntihinta yhdistettynä henkilöauton hankintahintaan nostaa nuoren ajoneuvokustannukset varovaisenkin arvion mukaan lähes 20 000 euroon. Monella nuorella taikka nuoren vanhemmalla ei ole mahdollisuuksia tuollaisiin investointeihin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen nykyisten kevytrakenteisten mopoautojen turvattomuudesta tieliikenteessä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä mopoautojen rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi ja aikooko hallitus valmistella lakimuutosta jolla myös pienimpien henkilöautojen muuntaminen mopoautoiksi on mahdollista?

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

MINISTERIN VASTAUS:

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Suomi noudattaa ajoneuvojen luokittelussa ja ajoneuvoja koskevissa teknisissä vaatimuksissa muiden EU-maiden tapaan lähtökohtaisesti EU-säädöksiä.

L6e-luokan ajoneuvojen eli niin sanottujen mopoautojen passiivinen turvallisuus ei ole henkilöautojen tasolla. Niille ei ole säädetty pakolliseksi esimerkiksi törmäystestejä, joiden läpäisyä edellytetään henkilöautojen EY-tyyppihyväksynnässä. Kevytrakenteisen mopoauton valmistaminen sellaiseksi, että se täyttäisi henkilöautoa koskevat turvallisuusvaatimukset, olisi niin kallista, että ajoneuvon myynti jäisi käytännössä olemattomaksi. Verrattuna muihin hidaskulkuisiin moottoriajoneuvoihin, esimerkiksi L1e-luokan mopoon, mopoauto kuitenkin antaa törmäystilanteessa jonkin verran suojaa kuljettajalle ja mahdolliselle matkustajalle.

Autojen ja niiden perävaunujen luokittelusta säädetään niin sanotussa autojen ja perävaunujen puitedirektiivissä 2007/46/EY ja sen nojalla annetuissa tarkemmissa säädöksissä. L-luokan ajoneuvojen kohdalla tilanne on parhaillaan muuttumassa erityisesti ajoneuvojen luokittelun ja teknisten vaatimusten suhteen. Kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen ja nelipyörien hyväksynnästä ja markkinavalvonnasta 15.1.2013 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 168/2013 määritetään L-luokan ajoneuvojen luokittelussa noudatettavat perusteet. Mopoautojen eli L6e-luokan ajoneuvojen perusluokitteluun ei tässä yhteydessä ole tulossa muutoksia, mutta komissio on jo yhdessä jäsenmaiden kanssa aloittanut työskentelyn L-luokan ajoneuvojen liikenneturvallisuus- ja ympäristösäädösten uudistamiseksi. Suomen tavoitteena on parantaa näiden ajoneuvojen turvallisuutta kehittämällä esimerkiksi jarruja ja kolariturvallisuutta koskevia vaatimuksia.

Kysyjän kuvaaman kansallisen ajoneuvoluokituksen perustaminen nykyisten mopoautojen rinnalle olisi monin tavoin ongelmallista. Henkilöauton suurimman nopeuden laskeminen mopoauton nopeutta vastaavaksi on teknisesti melko yksinkertaista, mutta kaupallisena tuotteena tällainen ajoneuvoja koskevien EU-luokitusten ulkopuolinen ajoneuvo kuuluisi niin sanotun konedirektiivin 2006/42/EY soveltamisalaan. Konedirektiivissä edellytetään mm. valmistajan vakuutuksen antamista ja tuotteen varustamista CE -merkinnällä. Jos luokittelu rajattaisiin koskemaan vain aiemmin henkilöautona liikenteeseen hyväksyttyjä yksittäisiä ajoneuvoja, se heikentäisi EY-tyyppihyväksyttyjen mopoautojen kilpailuasemaa ja olisi siten ongelmallinen tavaran vapaan liikkuvuuden kannalta. Tällaisilla ajoneuvoilla ei tehtäisi merkittäviä määriä ulkomaanmatkoja, mutta todennäköisesti ainakin Ruotsin ja Viron viranomaiset joutuisivat linjaamaan, miten ajoneuvoihin kyseisessä maassa suhtauduttaisiin.

Edellä kerrotuista syistä tässä vaiheessa ei ole perusteita valmistella kansallista lainsäädäntöä EU-säännöksistä poikkeavien ajoneuvojen luokittelemiseksi. Tarkoituksena on vaikuttaa EU-säännösten kehitystyössä niin, että EU-luokiteltujen ajoneuvojen turvallisuus paranee.

Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2013

Liikenneministeri Merja Kyllönen

SUSIKYYDEISTÄ

Kurikan susi-illassa 17.1 kyseltiin, kuka maksaa koululaisten susikyydit – lapsen huoltaja, kunta vai valtio.

Selvittelin asiaa jo neljä vuotta sitten. Silloin oli opetusministerinä SDP:n Krista Kiuru. Silloinen ministeri, nyt oppositiossa oleva kansanedustaja Kiuru tekee kärkevää oppositiopolitiikkaa. Eduskunnan suuressa salissa Hän lupaa kaikille kaikkea hyvää. Ministerinä ollessa mieli näytti olleen toinen.

Linkitän tähän koulukyydityksiä koskevan kirjallisen kysymykseni ja ministeri Kiurun vastauksen.

KIRJALLINEN KYSYMYS 762/2013 vp

Maasuurpetojen koululaisille aiheuttamien pelkotilojen huomioiminen maksuttomasta koulukuljetuksesta päätettäessä

Eduskunnan puhemiehelle

Perusopetuslain 32 § todetaan ”Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus.”

Näihin päiviin saakka lapsen koulumatkan vaarallisuutta ja matkaan sisältyviä riskejä on arvioitu pelkästään liikenteellisten seikkojen pohjalta. Uhka-arviot ovat perustuneet tiehallinnon tierekisteristä saataviin tiestön ja liikenteen ominaisuustietoihin kuten liikennemääriin, nopeusrajoituksiin, piennarleveyksiin ja tiestön valaistusolosuhteisiin.

Liikenteen muodostamat turvallisuusuhkat on tiedostettu jo vuosikymmeniä sitten. Sen sijaan uusi ja vielä tiedostamaton uhka ovat kouluteiden varsilla liikkuvat maasuurpedot. Sudet ja karhut lisääntyvät ja levittäytyvät uusille asuinalueille ja näin vääjäämättä joutuvat kosketuksiin myös ihmisten kanssa.

Noin kuukausi sitten karhu hyökkäsi lenkillä olleen aikuisen miehen päälle Alavudella. Mies selvisi hyökkäyksestä hengissä, mutta joutui sairaalahoitoon pahojen puremavammojen vuoksi. Tieto karhun hyökkäyksestä on tavoittanut myös kouluikäiset lapset.

Moni Alavuden, Kuortaneen ja Ähtärin seudulla asuvista vanhemmista kertoo lapsensa pelkäävän nykyisin koulumatkoja. Pelkotilat ovat pahimmillaan aiheuttaneet lapsille unettomuutta, keskittymisvaikeuksia ja jopa yökastelua. Samanlaista viestiä on tullut myös muualta maastamme.

Vanhemmat ovat huolissaan lastensa turvallisuudesta ja henkisestä jaksamisesta. Monet kantavat huolta myös siitä, kuinka lapsi selviää aikuisuuteen pelkotilojensa kanssa.

Yksinkertaisin tapa pelkotilojen poistamiseen ja lasten koulutien turvaamiseen olisi järjestää heille koulukuljetus. Autossa lapsi ei pelkää. Valitettavasti monen kunnan ja monen vanhemman taloustilanne ei salli ylimääräisten kuljetusten järjestämistä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää lapsen pakottaminen koulumatkalle. Tämä puolestaan lisää lapsen henkistä kuormaa ja vahvistaa mahdollisia pelkotiloja.

Erityisesti sosiaalisessa mediassa on vilkkaasti keskusteltu valtion vastuusta koulukuljetuksen järjestämisessä, sillä valtio ohjaa suurpetopolitiikkaamme ja säätelee petokantojamme. Oppilaat, oppilaiden vanhemmat ja kunnat eivät ole vastuussa petopolitiikastamme, vaikka joutuvat kärsimään petopolitiikan seurauksista.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen maasuurpetojen lapsille aiheuttamista pelkotiloista ja pelkotilojen voimakkaasta lisääntymisestä, sekä aikooko hallitus osoittaa kunnille resursseja petopelosta johtuvia koulukuljetuksia varten?

Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 2013
•Reijo Hongisto /ps

ALLA MINISTERIN VASTAUS:

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Reijo Hongiston /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 762/2013 vp:
Onko hallitus tietoinen maasuurpetojen lapsille aiheuttamista pelkotiloista ja pelkotilojen voimakkaasta lisääntymisestä, sekä

aikooko hallitus osoittaa kunnille resursseja petopelosta johtuvia koulukuljetuksia varten?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Perusopetuslain (628/1998) 32 §:n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi. Myös esiopetuksessa olevien matka on järjestettävä kotoa esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja vastaavasti esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon, mikäli matka on viittä kilometriä pidempi. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista, mikäli oppilas otetaan muuhun kuin perusopetuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan. Jos esiopetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään lasten päivähoitoon lasten päivähoidosta annetun lain 11 c §:ssä tarkoitetulla tavalla, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista päivähoito- ja esiopetuspaikan välillä.

Perusopetuslain 6 §:n ensimmäisen momentin mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä kun huomioidaan asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet. Esiopetusta järjestettäessä tulee myös ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita.

Esi- ja perusopetukseen osallistuvien lasten koulumatkojen turvallisuuteen on aina kiinnitettävä huomiota. Perusopetuslaki (628/1998) antaa riittävän selkeät ohjeet opetuksen järjestäjille ottaa huomioon koulumatkojen turvallisuus myös alueilla, joilla on maasuurpetoja. Opetuksen järjestäjät pystyvät parhaiten arvioimaan koulumatkoihin liittyviä turvallisuusseikkoja ja tekemään arvioinnin pohjalta tarvittavat toimenpiteet.

Kuntien peruspalveluiden valtionosuus kattaa perusopetuslain mukaisesti oppilaiden koulumatkaetuuksista aiheutuvat kustannukset. Näin ollen hallitus ei ole varannut susiuhan vuoksi oppilaskuljetuksiin erillisrahoitusta.

Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2013

Opetusministeri Krista Kiuru

KIRJALLINEN KYSYMYS

Jätin tänään alla olevan kirjallisen kysymyksen.

Suurriistavirka-avun merkitys sisäiseen turvallisuuteen

Eduskunnan puhemiehelle

Poliisi saa riistanhoitoyhdistyksiin perustettujen suurriistavirka-apuryhmien (SRVA ryhmä) jäseniltä virka-apua eläimiin liittyvien tehtävien hoitamisessa. Näitä kokeneista metsästäjistä koottuja ja koulutettuja ryhmiä on koko valtakunnan alueella.

SRVA tehtävät muodostuvat pääasiassa liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden eläinten etsinnästä ja lopettamisesta, sekä asutuksen lähelle harhautuneiden suurpetojen karkottamisessa. Toiminta perustuu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten välisiin sopimuksiin. Oma riista –palvelusta saadun tiedon mukaan vuonna 2017 mannersuomessa SRVA tehtäviä oli yhteensä 11143 kappaletta. (liikenneonnettomuudet 10454, karkotustehtävät 174 ja sairas eläin –tehtäviä 515 kpl)

Viime aikoina on sosiaalisessa mediassa käyty keskustelua SRVA tehtävien tulevaisuudesta. Osa keskustelijoista on ilmoittanut, että he eivät enää voi toimia SRVA tehtävissä, sillä erilaisten etsintä ja karkotustehtävien hoitaminen edellyttää hyvän koiran apua ja monin paikoin koiraa ei voi enää susivaaran takia käyttää. Ilman jäljittävää koiraa ei sulan maan aikana löydetä loukkaantuneita eläimiä.

Käydyn keskustelun perusteella on ilmeistä, että kymmenet riistanhoitoyhdistykset eivät enää uusi SRVA sopimuksia. Ilman sopimuksia olevat alueet voivat pahimmillaan olla jopa hirvitalousalueiden kokoisia. Jos näin käy, joutuu poliisi eläinsuojelulain mukaisesti etsimään ja lopettamaan avuttomassa tilassa olevat eläimet ja karkottamaan asutuksen sekaan ja liepeille tulleet suurpedot. Tällaisten tehtävien hoitaminen kuluttaa muutenkin erittäin niukkoja poliisiresursseja ja saattaa jopa vaarantaa kansalaisten turvallisuutta. Jo nyt on yleisesti tiedossa, että susivaaran takia joudutaan monilla paikkakunnilla järjestämään koululaisille niin sanottuja susikyytejä. Runsaiden susihavaintojen takia erityisesti harvaanasutuilla alueilla kansalaiset kokevat turvattomuuden tunnetta ja tilanne huononee edelleen, jos susien annetaan lisääntyä rauhassa ja kannan kasvaa holtittomasti. Ongelma poistuu ja tilanne normalisoituu vain susikantaa vähentämällä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten tärkeänä sisäisestä turvallisuudesta vastaava valtioneuvoston jäsen pitää metsästäjien poliisille antamaa virka-apua? Jos virka-apusopimuksia ei uusita, kykeneekö poliisi nykyisillä resursseillaan suoriutumaan vuosittain yli 11 000 eläintehtävästä? Vaarantaako suurriistavirka-apusopimusten raukeaminen harvaanasuttujen alueuiden ihmisten turvallisuutta? Mikäli vaarantaa, millä toimilla asianomainen valtioneuvoston jäsen korjaa tilanteen ja varmistaa että SRVA sopimukset uusitaan koko maassa?

Helsingissä 19.01.2018
Reijo Hongisto /sin

AHTERIT ALAS

Sain käsiini Rannikko-Pohjanmaan hirvitalousalueella 16-17.12 2017 tehdyn susien lumijälkilaskennan tiedotteen. On kuulkaas karua luettavaa!

Alue:
Rapo-Po3 käsittää Isojoki-Karijoen, Jalasjärven, Jurvan, Kauhajoen, Kurikan, Laihian, Lapväärtinseudun, Maalahdenseudun, Närpiönseudun ja Teuvan riistanhoitoyhdistykset. Laskennassa on ollut mukana myös Karvian pohjoisreunan alueet. Laskenta-alue oli noin 800 000 hehtaaria.

Laskijat:
555 metsästäjää. Jokainen käytti laskentaan aikaa noin 2 tuntia, yhteensä 1110 tuntia. Tämä tekee 139 kahdeksantuntista työpäivää. Melkoinen ”kökkä”!

Havainnot:
16-17.12 laskennassa kirjattiin yhteensä 136 jälkihavaintoa. Ahma 10, Ilves 25 ja susi 101. Seurantajaksolla 18-20.12 tehdyssä laskennassa todettiin lisäksi 3 ahma ja 62 susihavaintoa. Yhteensä jälkihavaintoja ahma 13, ilves 25 ja susi 163

21.12 tehtiin havainnosta yhteenveto. Jokainen tassuun tehty jälkimerkintä käytiin läpi, tarkastettiin aika, suunta, jälkien koko ja -määrä. Näin toimien suljettiin pois päällekkäisyydet.

Laskennan tulos:
Laskenta-aikana oli laskenta-alueella 5 ahmaa, 23 ilvestä ja 44 sutta. Susista oli laumoissa 36. Laumoja oli 5.
Sudet on laskettu rinkiin kierretyistä yksilöistä.

Muuta:
Tiedotteessa todetaan ”Tilaisuuteen kutsuttiin alueiden riistapäälliköt sekä Luken henkilökuntaa. Riistakeskuksesta ilmoitettiin, ettei Suomen Riistakeskus osallistu maastolaskentaan suurpetohavaintoihin liittyen, vaan keskittyy DNA keräämisen onnistumiseen. Lukella oli samaan aikaan Varsinais-Suomessa ilveksen pentuelaskenta menossa”

Omat johtopäätökseni:
Olen susiasiaan liittyen järjestänyt eduskunnan pikkuparlamentissa kaksi neuvottelutilaisuutta. Jälkimmäinen neuvottelu oli 9.6-17. Neuvottelussa olivat läsnä MMM:n kansliapäällikkö Husu-Kallio ja Luken pääjohtaja Walls, sekä muutamia ministeriön ja Luken viranhaltijoita. Myös Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja ja järjestön jäseniä oli paikalla.

Asialistalla oli susikantamme koko ja suurriistavirka-avun (SRVA) jatko. Metsästäjien ja Luken arviot susimääristä poikkesivat toisistaan huomattavasti. Metsästäjät arvioivat susikantamme olevan Luken antamaa arviota suurempi. Asia oli hiertänyt metsästäjien ja koiraharrastajien mieltä siinä määrin, että keväällä -17 oli jo joissakin riistanhoitoyhdistyksissä pohdittu SRVA toiminnan lopettamista.

Minä poliisina tiedän mitä tapahtuu jos poliisi ei saa eläintehtävissä metsästäjiltä virka-apua. Poliisin omat resurssit ja ammattitaito ei riitä. Se pitää reilusti myöntää. Poliisin toimintaedellytysten turvaamiseksi halusin sovitella ja neuvotella mahdollisimman maltillisesti, jotta SRVA toiminta jatkuisi vakiintuneen käytännön mukaan.

Esitin neuvotteluosapuolille kompromissina, että kun kanta-arviosta on selkeä erimielisyys, ratkaistaan asia heti syksyn ensilumien tullen laskemalla suden jäljet niin, että samassa laskenta”partiossa” on metsästäjien ja Luken edustaja. Laskentatalkoisiin osallistuvat sadat metsästäjät suorittaisivat suurimman työn etsimällä ensin laskenta-alueelta lumijäljet. Jälkien löydyttyä he kutsuisivat yhteistyöparin paikalle toteamaan, kuinka monet jäljet hangella on. Näin toimien ei enää pitäisi tulla erimielisyyttä taikka tulkintaa siitä, mikä luku laskentakaavakkeeseen laitetaan.

Esitykseni hyväksyttiin yksimielisesti ja pöydässä todettiin, että kun nyt ollaan näin hyvissä ajoin liikkeellä, ehtii Luken henkilöstökin suunnitella työvuoronsa niin, että asia saadaan järjestymään. Pyysin myös ilmoittamaan laskennoista minulle, koska haluaisin ainakin joissakin kohteissa olla seuraamassa toimintaa. Eräs toinenkin henkilö yhtyi toiveeseeni ja totesimme, että kun laskenta järjestetään, menemme yhdessä seuraamaan sitä. Ajan puutteen vuosi jätän tämän toisen henkilön nimen mainitsematta.

Minä odottelin syksyyn ja ihmettelin, kun ei kuulunut kutsua laskentaan. Odotteluun tuskastuneena kysyin lopulta sähköpostilla Luken pääjohtajalta, miten lumijälki laskenta-asia etenee. Sain vastauksen, jossa ei mainittu koko lumijälkilaskentaa, vaan painotettiin suden DNA näytteiden keräämistä. Viestissä todettiin myös, että seuraava suden kanta-arvio annetaan kesäkuussa -18. Että näin!

Ja hämmästelyni:
-Neuvottelussa Luke johtajansa suulla sopi yhteisestä lumijälkilaskennasta SML:n kanssa.
-Tiedotteen mukaan Rannikko-Pohjanmaan lumijälkilaskentaan oli kutsuttu alueiden riistapäälliköt ja Luken henkilökuntaa. Riistakeskuksesta oli ilmoitettu, että Riistakeskus ei osallistu maastolaskentaan ja Lukella oli samaan aikaan Varsinais-Suomessa ilveksen pentulaskenta menossa.
-Metsästäjät ja muut koiraharrastajat tekivät 139 ilmaista työpäivää. Tiedotteessa ei mainittu polttoainekuluja, eikä ajettuja kilometrejä. Jokainen metsäautoteillä ajanut ymmärtää, että ne ovat huomattavat.

Meidän viranomaisemme sivuuttivat kylmän viileästi talkoolaisten tekemän valtavan suuren työn. Pidän Suomen riistakeskuksen ja Luken toimintaa erittäin omituisena ja jopa vastuuttomana. On suorastaan ala-arvoista ohittaa ja sivuuttaa tuollainen metsästäjien ja koiraharrastajien kädenojennus yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Ojennettuun käteen sylkäistiin härskillä tavalla.

Metsä vastaa huutoon:
Kun viranomaisemme näyttävät suhtautuvan metsästäjiin ja koiraharrastajiin näin ylimielisesti, on metsästäjillä ja koiraharrastajilla oikeus toimia samalla tavalla. Tammikuussa neuvotellaan jälleen SRVA sopimusten uusimisesta. Nyt on metsästäjillä harkinnan paikka. Jatkammeko sopimuksia ja alistumme viranomaisten mielivaltaan, vai nostammeko selkämme suoraan ja ilmoitamme, että tämä oli nyt tässä.

Jos sopimuksia ei enää uusita, kohdistuu paine suoraan poliisiin. Kun yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaava poliisi ei omilla resursseillaan kykene vastaamaan talviuniltaan heräilleiden nälkäisten karhujen aiheuttamaan turvallisuusuhkaan, eivätkä vähät partiot ehdi hirvi- ja peurakolarikeikoille, on sisäministeriössä hätä kädessä.

Mitä siellä tehdään? Ensin haukutaan Hongisto, joka kehtasi olla päällepäsmärinä SRVA lakkoliikkeessä. Miten voi poliisitaustainen kansanedustaja esittää jotain noin typerää. Kun pahin tunnekuohu on mennyt ohi ja mylvintä laantunut, otetaan yhteyttä maa- ja metsätalousministeriöön ja annetaan kurkkuharjaa vuorostaan sen ministeriön väelle. Sisäministeriössä tiedostetaan, että Luken toimien valvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriöön. Poliisi selvittää aika näppärästi ainakin tämän syy ja seuraus suhteen. Syy löytyy maa- ja metsätalousministeriön tontilla huseeraavasta Lukesta ja seuraus kaatuu sisäministeriön syliin. Asia ei muuksi muutu kurkkuharjaa antamalla. Ei muutu!

Jos todetaan että SRVA sopimuksia ei enää uusita, joudutaan pohtimaan, miten kansalaisten turvallisuus taataan ja miten noudatetaan eläinsuojelulakia. Lain mukaan esimerkiksi kolarissa loukkaantunut ja elinkelvottomaksi todettu eläin on vapautettava tuskistaan mahdollisimman nopeasti. Mikään laki ei kuitenkaan velvoita metsästysseura X:n kuuluvaa metsästäjää lähtemään keskellä yötä etsimään ja lopettamaan tällaista eläintä.

Siinä vaiheessa ei auttaisi muu kun ottaa lakki kouraan ja pyytää metsästäjiä neuvotteluun. Neuvottelukutsun esittäneiden kannattaisi myös olla sovittelevalla tuulella. Uhkailut saattaisivat vaan pahentaa tilannetta.

Jos näin kävisi, olisivat neuvotteluvaltit metsästäjien käsissä. Tämän enempää minun ei tarvitse metsästäjiä neuvoa 🙂

JK. Kun ensimmäinen poliisi sanoo minulle että SRVA lakkoa esittäessäsi toimit ajattelemattomasti, katson puhujaa silmiin ja sanon, Ystävä hyvä, jos minä ajaisin pillikeikkaa ja huomaisin poliisiauton renkaan tyhjenevän, minä pysäyttäisin auton ja vaihtaisin renkaan vaikka olisi kuinka kiire, sillä täydellä renkaalla voisin ajaa turvallisemmin perille saakka. Joku toinen ei vaihtaisi rengasta, vaan yrittäisi sinnitellä sillä tyhjenevällä renkaalla mahdollisimman pitkään ja ajella hissukseen ja toivoa, että pääsisi kohteeseen ilman renkaanvaihtoa.
Minun mielestäni kerta rytinä on parempi kun jatkuva kitinä. Näin rengas- ja susiasioissa. 🙂 Selvitetään susiasia nyt tänä keväänä, niin ei tarvitse saman asian kanssa joka kevät vatuloida. 😉