Kirjoitukset

MOPOAUTOASIAA…….

KIRJALLINEN KYSYMYS

Pienen henkilöauton muuttaminen mopoautoksi

 

Eduskunnan puhemiehelle

EU-direktiivi L6e luokan mukaisesta ajoneuvosta käytetään nimitystä kevyt nelipyörä. Puhekielessä ajoneuvoa kutsutaan mopoautoksi.

Mopoautoja valmistetaan pääasiassa Ranskassa ja Italiassa. Uuden mopoauton hinta on noin 10 000- 18 000 euroa, joten ne ovat lähes halvimpien autojen hintaisia.

Bensiinikäyttöisen mopoauton moottorin tilavuus on enintään 50cm3. Sähkökäyttöisen voimanlähteen taikka dieselmoottorin kokoa ei ole rajoitettu, mutta moottorin teho saa olla enintään 4 k w ja ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus 45 km/h. Kuormittamaton mopoauto saa painaa enintään 350kg, poisluettuna sähkökäyttöisen mopoauton akkujen massa. Mopoauto rekisteröidään kahdelle henkilölle. Mopoautosta ei Suomessa peritä autoveroa, käyttömaksua eikä dieselveroa. Dieselkäyttöisissä mopoautoissa ei ilman polttoainemaksua saa käyttää polttoöljyä, vaan normaalia dieselpolttoainetta.

Mopoautoa kuljetetaan ajoradalla. Mopoautolla ei saa ajaa pientareella, pyörätiellä, moottoritiellä eikä sellaisella moottoriliikennetiellä jossa alin sallittu nopeus on 50 km/h.

Koska mopoauto saa painaa enintään 350kg, joudutaan ajoneuvon rakenteet tekemään mahdollisimman kevyestä materiaalista. Pääsääntöisesti ajoneuvon runko valmistetaan alumiinista ja kori muovista taikka lasikuidusta. Kevyiden valmistusmateriaalien vuoksi mopoauton kori ei tarjoa riittävää suojaa törmäystilanteissa.

Euroopassa mopoautoja kuljettavat pääasiassa yli 50 -vuotiaat henkilöt. Suomessa suurin osa mopoautojen kuljettajista on nuoria 15 – 18 -vuotiaita, jotka vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja ajoneuvon hallintaa yleisillä teillä. Meillä mopoautoa saakin kuljettaa 15 vuotta täyttänyt tai sitä vanhempi henkilö, jolla on kevytmoottoripyörän, moottoripyörän, henkilöauton taikka mopon ja kevyen nelipyörän kuljettamiseen vaadittava ajo-oikeus.

Kun 15 vuotta täyttänyt henkilö siirtyy autokoulusta kuljettamaan omaa ajoneuvoa, ei hän vielä tiedoiltaan ja taidoiltaan ole verrattavissa kokeneempiin kuljettajiin. Kokemattomuus kostautuu monta kertaa liikenneonnettomuuksina. Onnettomuustilanteissa mopoauton tarjoama suoja on olematon ja tämän seurauksena vakavien vammautumisten mahdollisuus on suuri.

Koska mopoautojen käyttöä tieliikenteessä ei voida kieltää, on syytä pohtia mopoautojen turvallisuuden parantamista jotta välttyisimme mahdollisimman monelta ihmisuhrilta ja vakavalta vammautumiselta.

Eräänä turvallisuutta oleellisesti lisäävänä tekijänä voisi olla se, että lakimuutoksella mahdollistettaisiin pienempien henkilöautojen muuttaminen mopoautoiksi. Asiantuntijoiden mukaan henkilöauton moottorin tehoa voidaan niin sanotulla ”lastulla” alentaa niin, että ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus alenisi 45 kilometriin tunnissa.

Ajoneuvon rakenteisiin ja muuhun tekniikkaan ei tarvitsisi tehdä muita muutoksia, joten muutostyön kustannukset jäisivät alhaisiksi. Moottorin tehon alentaminen ja ajoneuvon perässä olevan hitaan ajoneuvon tunnuksen olemassa olo todennettaisiin normaaliin tapaan ajoneuvon muutoskatsastuksessa, jossa ajoneuvo rekisteröitäisiin mopoautoksi.

Lakimuutos parantaisi mopoautojen turvallisuutta koska ajoneuvo olisi alkujaan valmistettu autoksi ja siinä olisi autolle tyypilliset turvaominaisuudet; ABS jarrut, turvatyynyt, kori olisi kestävämpi ja ajoneuvon jarrut olisivat tehokkaammat.

Selvää hyötyä saavutettaisiin myös siinä että ensimmäisen ajoneuvonsa hankkinut, 15 vuotta täyttänyt nuori, tottuisi ajoneuvon hallintaa- ja liikennekäyttäytymistä opetellessaan samalla kuljettamaan ajo-ominaisuuksiltaan normaalia pienehköä henkilöautoa.

Kun nuori olisi kolme vuotta mopoautoillut normaalilla autolla, olisi hänellä paremmat valmiudet siirtyä kahdeksantoista vuotta täytettyään ja henkilöauton kuljettajatutkinnon suoritettuaan kuljettamaan normaalia autoa. Ainoa muutos olisi ajoneuvon suurempi sallittu ajonopeus.

Lakimuutoksella saavutettaisiin myös merkittäviä säästöjä, sillä nuoren omistuksessa oleva ja alun perin henkilöautoksi katsastettu ajoneuvo olisi helppoa muuttaa takaisin henkilöautoksi. Ainoa muutos olisi moottorin alkuperäisten tehojen palauttaminen poistamalla lastu ja ajoneuvon perästä hitaan ajoneuvon tunnus.

Kyseinen toimenpide olisi katsastusmaksuineen varsin edullinen verrattuna siihen että nuori olisi 15 -vuotiaana joutunut ostamaan itselleen yli 10 000 euroa maksaneen mopoauton, josta hän sitten kolmen käyttövuoden jälkeen luopuisi hankkiessaan itselleen normaalin henkilöauton.

Mopoauton alentunut myyntihinta yhdistettynä henkilöauton hankintahintaan nostaa nuoren ajoneuvokustannukset varovaisenkin arvion mukaan lähes 20 000 euroon. Monella nuorella taikka nuoren vanhemmalla ei ole mahdollisuuksia tuollaisiin investointeihin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

 

Onko hallitus tietoinen nykyisten kevytrakenteisten mopoautojen turvattomuudesta tieliikenteessä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä mopoautojen rakenteellisen turvallisuuden parantamiseksi ja aikooko hallitus valmistella lakimuutosta jolla myös pienimpien henkilöautojen muuntaminen mopoautoiksi olisi mahdollinen?

 

Helsingissä 7 päivänä maaliskuuta 2013

Reijo Hongisto /ps

ALGEBRAA………

…….Ja muita kolmioita!

Metsästäjät laskevat kahdesti vuodessa – kesällä ja sydän talvella – riistakantojamme.

Lasku tapahtuu kävelemällä tai hiihtämällä joka kerta sama kolmion muotoinen maastoalue. Alueen sivut ovat 4 km pitkät.

Laskijat liikkuvat rivissä. Rivin tiheys riippuu talkooporukan määrästä. Mitä tiheämpi rivi – sitä varmempi lopputulos.

Näitä riistakolmioita on maassamme 1600, joten jonkinlainen kannan arvio saadaan.

Laskutoimitusta käytetään pohjana ja perusteena kun määritellään metsästysaikoja.

Metsästysajoista päättävien tulee siis luottaa laskijoihin.

Laskijoiden luotto on mitattu vuosien saatossa jo moneen kertaan. Eikä sitä ole kyseenalaistettu.

Metsästäjät laskevat tulevan syksyn riistakantaa. Kenenkään etu ei ole kertoa muuta kun totuus.

Jos kerrot satuja, näet sen edessäsi seuraavana syksynä.

Jokainen voi arvioida millainen rahallinen hyöty tulee valtiolle tästä talkootyönä tehdystä laskennasta. Jos näitä riistakantoja jouduttaisiin arvioimaan vaikkapa RKTL:n toimijoiden virkatyönä, niin veronmaksajat saisivat kaivaa kuvettaan ja syvältä.

Nyt ei tarvitse. Metsästäjät ajelevat omilla autoillaan ja omilla polttoaineillaan maastoon, suorittavat laskennan ja palailevat kotiinsa saunaan. Laskuja ei lähetellä ministeriöihin.

Tämä olisi syytä pitää mielessä, samoin kun se riistapeltojen kylvökin.

Kun näiden riistakolmioiden laskijoiden matikkapäätä taikka kansalaisluotettavuutta ei ole kyseenalaistettu, minä ihmettelen että miten samojen laskijoiden laskemat maasuurpetohavainnot kyseenalaistetaan.

Asiahan on niin, että pääosin samat metsästysseurojen aktiivit tekevät kaiken talkootyön seuroissa. Kylvävät riistapellot, laskevat riistakolmiot ja ilmoittavat suurpetohavainnot.

Mikä siinä on, että suurpetohavainnot ovat RKTL:n mielestä pahasti yläkanttiin, mutta koppelo- ja pyyhavainnot eivät ole?

Käsittääkseni se metsämaastoa tallaava taikka hiihtävä henkilö kiikaroi ja laskee koivussa ruokailevan teeriparven yksilöt ihan samalla intensiteetillä, kun kuusenjuurella kyyhöttävän supikoiran taikka hankea halkovan susilauman jäljetkin.

Minä en ymmärrä että mikä motiivi metsästäjällä olisi puhua muunneltua totuutta minkään eläimen osalta.

Enkä ymmärrä sitä että toisissa asioissa metsästäjän laskutaitoon luotetaan ja toisissa asioissa ei luoteta.

Minä ajattelen että luottamus on kun tulitikku. Se on joko palamaton taikka palanut, mutta ei mitään siltä väliltä.

Toiseen luottaa täysin taikka ei ollenkaan. Mitään välimuotoja ei siinä voi olla.

Jos RKTL haluaa käyttöönsä tulevaisuudessakin metsästäjien riistakolmiolaskennan tulokset, niin olisi ehkä syytä pysähtyä miettimään suhtautumista myös näihin metsästäjien ilmoittamiin maasuurpetohavaintoihin.

Jos metsästäjät eivät enää luottamuspulaan vedoten osallistu riistakolmiolaskentoihin, tulee kanta-arvioinnit veronmaksajille erittäin kalliiksi.

Nyt olisi jo korkea aika ministeriössäkin pohtia miten luottamus palautetaan metsästäjien ja viranomaisten välille.

Se on selkeästi koko Suomen etu.

Reijo

 

KALKULOITIIN LIEHUHÄNTIÄ……

……Eli laskettiin susia viikonloppuna Perhossa ja naapurikunnissa.

Itse olin paikalla lauantaina ja näin 5:n suden jäljet. Jäljet olivat tuoreita – aamuyöllisiä.

Meillä on kuulkaas ongelma. Ongelma ei ole se että meillä on susia, vaan se että meillä on näiden susien lukumäärästä vähintäänkin kaksi eri tulkintaa.

Valtakunnan virallinen tulkinta on riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvio. Tämän mukaan meillä olisi noin 125-130 sutta.

Sitten on algebrasta ja muusta kalkuloinnista ymmärtämättömien ihmisten arvio jonka mukaan susia olisi useampi sata.

Epäselvyyksien välttämiseksi tunnustan kuuluvani tuohon jälkimmäiseen populaatioon.

Homma on kun ennen vanhaan matematiikan kokeissa: kaikilla oli käytössä samat luvut, mutta lopputuloksia oli monta. Joskus yhtä monta kun oli laskijaakin.

Nyt on kaikilla laskijoilla käytössä valtakunnan sudet. Toisilla on oikein radioseurantalaitteetkin. Toisilla äärimmäinen ja raudanluja paikallistuntemus.

Radioseurantalaiteporukka saa huomattavasti pienempiä kanta-arvioita kun paikallistuntemuksen omaava joukko. MIKSI ??

Olen eläissäni seuraillut ja silmäillyt monenlaisten eläiten jälkiä, jätöksiä ja jopa jäänteitä.

Uskon erottavani sushukkasen jäljet lumen pinnalla ja laskutaitokin riittänee kotoisen susikantamme kalkulointiin.

Meidän pitäisi jotenkin saada nämä kanta-arviot lähemmäksi toisiaan. Kun ne osapuilleen vastaisivat toisiaan, olisi meillä helpompi päättää että mitä me susille teemme – vai teemmekö mitään.

Toinen puoli kansasta vaatii että jotain on tehtävä.

Olen saanut jo yli 300 soittoa, sähköpostia, tekstiviestiä ja jopa perinteisiä kirjeitäkin joissa vedotaan päättäjiin susiongelman ratkaisemiseksi.

Monissa viesteissä on ollut sellainen loppukaneetti että jos valtiovalta ei tätä hoida, niin me hoidamme. Kyllä kansa tietää!

Minä olen laillisen yhteiskuntajärjestyksen kannattaja ja tämän takia esitän että jospa valtiovalta ottaisi lusikan kauniiseen käteensä ja suhtautuisi erittäin ymmärtäväisesti kansan syvistä riveistä kumpuavaan pyyntöön.

Kun susilauma vierailee talojen pihassa ja syö sieltä koiran, niin jotain tarttee varmasti tehdä. Sinikielinen koira on omistajalleen ihan yhtä rakas ja tärkeä, olipa se sitten Kaivopuistossa taikka Kuusamossa.

Kun näille pihasusille haetaan kaatolupia ja hakemuksiin vastataan kielteisesti, niin montaa kertaa ei lupaa haeta.

Päädytään tilanteeseen, joka ei ole kunniaksi kenellekkään. Ei viranomaisille, eikä heille jotka ratkaisevat asian omalla luvallaan.

Ajaudutaan helposti äärimmäisyydestä toiseen. Se ei ole kenenkään etu.

Reijo

KIRJALLINEN KYSYMYS PIHASUSISTA……….

KIRJALLINEN KYSYMYS

Kaatolupien myöntäminen asuinrakennusten pihoihin tuleville susille

Eduskunnan puhemiehelle

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt poronhoitoalueen ulkopuolelle lisää kaatolupia viidelle sudelle. Tarkoituksena on kohdentaa luvat susiin jotka toistuvasti hakeutuvat ihmisasutuksen läheisyyteen ja saalistavat muun muassa koiria.

Tietooni on saatettu, että sama henkilö on hakenut Suomen riistakeskukselta kaksi eri kertaa kahdelle sudelle kaatolupaa. Lupia on haettu Keuruu, Virrat, Mänttä – Vilppulan alueelle. Hakemukset on päivätty 2.1.2013 ja 30.1.2013.  Alueen pinta-ala on 96972 hehtaaria.

Molempiin hakemuksiin on Suomen riistakeskus antanut kielteisen päätöksen.

Hakija on perustellut ensimmäistä, 2.1.2013 päivättyä hakemustaan muun muassa seuraavasti;

”Virtain – Keuruun kuntien alueella on tarkasti seurattu ja suurelta osin dokumentoitu susilauma ja alueella erillään kulkevat susiyksilöt.

Laumasta on pannoitettu 2011 alfa-naaras ja kaksi nyt 1,5 vuotiasta sutta, joista 1,5 vuotias pannoitettu naarassusi liikkuu edelleen lauman mukana. Lauman jäsenet alkoivat viime vuonna tappaa koiria 10.8.2012 ja viimeinen koiran tappaminen tapahtui 5.12.2012. Pantatietojen ja jälkiseurannan perusteella ajoittuu lauman liikkuminen vahinkokohteiden läheisyyteen. 

Elokuusta 2012 alkaen sudet ovat tappaneet viisi koiraa, joista kolme on tapettu vakituisen ihmisasunnon pihassa ja kaksi maasto-olosuhteissa. Virtain – Keuruun alueella susien tappamien koirien kokonaismäärä on vuodesta 2008 lähtien kolmetoista. Koiranomistajien antamien tietojen mukaan on vuonna 2012 vahingonkorvausta haettu valtiovaroin korvattavaksi 4 460 euroa ja vakuutusyhtiön korvattavaksi 700 euroa. 

Susien käynnit vakituisesti asuttujen talojen pihoissa ja kotieläinten sekä koirien ”kyttäily” ovat lisääntyneet vuoden 2012 aikana. 

Alueella asuvien ihmisten turvallisuudentunne ja vapaan elämisen sekä asumisen oikeudet koetaan uhatuiksi ja vääristyneiksi susien käytösmallien myötä:

Erityisesti pikkulapsiin kohdistuvan uhan vuoksi ja sen mukaan tuomat rajoitukset sekä erityisjärjestelyt.

Luonnossa liikkuminen ja harrastaminen on voimakkaasti rajoittunut tai loppunut kokonaan.

Kaikki koiraharrastukseen ja toimintaan liittyvä on voimakkaasti rajoittunut tai loppunut kokonaan.

Maataloudessa eläintenpidolle aiheutuneet ongelmat.”

Ja ”Suurpetotihentymä Virrat – Keuruu alueella on todennettu ja tilastoitu useamman toimijan taholta;

Tassu suurpetohavaintojärjestelmä.

Suden ja karhun osalta RKTL:n tutkimus- ja pannoitusprojektin myötä.

Keski-Suomessa vuonna 2012 toteutettu ilveksen lumijälkilaskenta.

Virtain ja Keuruun alueen omatoiminen, varsin kattava seuranta ja tutkimustyö.” 

Hakemukseen liitettyjen lausuntojen mukaan Keuruun, Virtain ja Mänttä-Vilppulan kaupungit ovat joutuneet järjestämään alueellaan ylimääräisiä koulukyytejä susilauman vuoksi.

Lapinjärven metsästysseura ry:n lausunnon mukaan alueelta tulee poistaa pihoissa käyvät ja koirien kimppuun hyökkäävät sudet.

Mäntän seudun koirakerho ry on esittänyt että susilaumasta tulisi poistaa koirien tappoon ja pihakäynteihin erikoistuneet sudet.

Toisveden metsästysseura on kirjeessään ilmoittanut että seuran alueella ei voida käyttää koiria apuna hirven metsästyksessä ja myös lintu- ja hirvikokeiden pitäminen on estynyt viime vuosien aikana.

Kotalan kyläyhdistys on esittänyt että alueen susimäärää tulisi vähentää niiden aiheuttamien vahinkojen ja haittojen vuoksi.

Hakemuksen liitteenä on myös Keuruun riistanhoitoyhdistyksen, Mäntän seudun riistanhoitoyhdistyksen ja Virtain riistanhoitoyhdistyksen lausunnot joissa yhdistykset puoltavat kahden suden pyyntiluvan myöntämistä.

Suomen riistakeskus on hylännyt hakemuksen ja perustelee päätöstään muun muassa seuraavasti:

”Susi on aina rauhoitettu metsästyslain (615/1993) 37§:n 3 momentin perusteella. Rauhoituksesta voidaan poiketa Suomen riistakeskuksen luvalla metsästyslain 41§:n 1 momentin nojalla 41§:ssä säädetyin edellytyksin, jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella”

Suotuisasta suojelutasosta päätökseen on kirjattu muun muassa seuraavaa: ”Poikkeusluvalla sallittavasta suden metsästyksestä metsästysvuonna 2012 – 2013 annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (616/2012) mukaan metsästyslain (615/1993) 41§:n 1 momentin perusteella saaliiksi saatujen susien määrä saa olla enintään 10 yksilöä poronhoitoalueen ulkopuolella. Tällä asetuksella ei rajoiteta poikkeuslupien myöntämistä poronhoitoalueella. Asetukseen liittyvässä tiedotteessaan (16.11.2012) maa- ja metsätalousministeriö toteaa, että susikannan suojelun painopiste on poronhoitoalueen ulkopuolella.

Hakemuksella haettu kahden suden poistaminen ei aiheuttaisi haittaa suden suotuisan suojelun tason säilyttämiselle tai sen saavuttamiselle lajin luontaisella levinneisyysalueella.

Tämän päätöksen tekohetkellä maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (616/2012) mukaisesta poikkeusluvilla kaadettavien susien enimmäismäärästä on jäljellä seitsemän kappaletta. Lisäksi poliisin määräyksellä on lopetettu neljä sutta ja yksi susi on jäänyt junan alle kuluvan metsästysvuoden aikana poronhoitoalueen ulkopuolella.” 

Perusteluissa todetaan myös että RKTL:n elokuussa 2012 maa- ja metsätalousministeriölle antaman lausunnon mukaan arvioidaan Suomessa olevan tuolloin 180 – 200 susiyksilöä.

Suomen riistakeskuksen antaman kielteisen päätöksen jälkeen sama hakija haki uudelleen kahden suden kaatolupaa. Hakemus on päivätty 30.1.2013.

Hakemuksen perustelut ovat pitkälti toisinto ensimmäisestä hakemuksesta. Suomen riistakeskus hylkäsi myös tämän hakemuksen.

Kielteiset lupapäätökset ovat herättäneet laajalti keskustelua erityisesti lupahakemuksessa mainituilla paikkakunnilla, koska lupapäätöstä tehtäessä oli vielä käyttämättä seitsemän kaatolupaa. Kansalaiset ovat myös huolissaan omasta ja lastensa turvallisuudesta, sekä siitä että kireässä taloustilanteessa kunnat ja kaupungit joutuvat petovaaran vuoksi vielä järjestelemään ylimääräisiä koulukyydityksiäkin.

Tällainen toiminta sotii kansalaisten oikeustajua vastaan. Hämmennystä on myös herättänyt RKTL:n antama arvio susien määrästä syksyllä 2012. Arvion mukaan susia oli tuolloin 180 – 200 yksilöä ja tämänhetkisten arvioiden mukaan susia olisi enää 125 – 135 yksilöä koko valtakunnassa.

Susien väitetään vähentyneen, mutta onnettomuustilastot kertovat kokonaan toista, sillä viime viikkojen aikana on ainakin kaksi sutta menehtynyt törmättyään autoon valtatiellä. Yksi asuinrakennusten pihoja kierrellyt susi on jouduttu poliisilain perusteella lopettamaan.

Kansalaiset kyselevät huolestuneina kuinka on mahdollista että kun RKTL arvioi susikannan vähentyneen kymmenillä yksilöillä, jää susia entistä enemmän liikenteen ruhjomaksi ja tämän lisäksi niitä joudutaan vielä poliisilain perusteella lopettamaan asuinrakennusten pihaan.

Yleisen uskomuksen mukaan sudet eivät olekaan vähentyneet RKTL:n ilmoittamalla tavalla, vaan pikemminkin lisääntyneet.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen kuinka monta sutta Suomessa on, mitä tarkoitetaan suden suotuisan suojelutason säilyttämisellä lajin luontaisella levinneisyysalueella, ovatko asuinrakennusten pihat ja puutarhat suden luontaista levinneisyysaluetta, onko Suomen susikannalle asetettu joku numeerinen vähimmäismäärä, millä perusteilla Suomen riistakeskus voi evätä toistuvasti ihmisten pihoissa liikuskelevien ja pihoista koiria tappavien sekä ihmisille uhkaa aiheuttavien susien kaatoluvat, sekä mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä jotta mahdollisilta suurpetojen aiheuttamilta ihmisuhreilta vältytään?

 

Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013

Reijo Hongisto /ps

ANTAA PALAA VAAN……..

…….Kyllä ruutia riittää….

Vai riittääkö?

Tänään uutisoitiin että Patria ei osta Laukaassa olevaa Vihtavuoren ruutitehdasta.

Harmi Homma. Ihan ISOLLA HOOLLA.

Vihtavuorelaista ajoainetta työstää noin 120 henkilöä. Purkkia ja purnukkaa myydään tietenkin omille puolustusvoimillemme ja kotimaisille ammunnan harrastajille, mutta melkoinen määrä ”Vihtahousua” menee uudelle mentereelle, sikäläisten ruutiukkojen tarpeisiin.

Monet kasa-ammuntakisat on voitettu laukaalaisella ajoaineella, jonka palonopeus ei suuremmin vaihtele.

Vihtavuoren tehtaalta laitetaan kilometritehtaalle noin 120 henkilöä. Lähestulkoon toinen mokoma lähtee muilta ajoaineeseen kytköksissä olevilta tehtailta.

Vaikutuksia on myös kotimaakuntaamme ja etenkin Lapuaan.

Ennen sanottiin että huoleton on hevoseton mies.

Nyt tekisi mieleni vaihtaa tuon hevosettoman miehen tilalle maamme hallitus, sillä sellainen suonenisku huoltovarmuudellemme on kotimaisen ruudinvalmistuksen lopettaminen.

Minä tiedän vallan hyvin että ruudin valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet joudutaan tuomaan rajojemme ulkopuolelta. Se ei ole sotasalaisuus. Jos olisi, en kirjoittaisi sitä tähän kaiken kansan luettavaksi.

Vaikka joudumme tuomaan ruudin raaka-aineet ulkoa, ei omaa tuotantoa pidä ajaa alas.

Mikäli maailmalla peli kovenee ja tilanne kiristyy, on ruuti ensimmäisiä polttoaineita joita aletaan säännöstelemään ja niin sanotusti pihtaamaan.

Ruutia ei myydä edes parhaille kavereille, saatikka hyvän päivän tutuille, vaikka miten istutaan päätöksenteon ytimessä.

Kotimaisen ruudin valmistus merkitsee sitä että yli 300 000 metsästäjää ja lisäksi liuta muita ammunnan harrastajia jää ulkomaisen ruudin varaan.

Olen vuosien varrella eri korsteeneissa polttanut Vihtavuoren ohella kokeilu mielessä ainakin Normaa ja  Hodgonia. Myös veli venäläisen öyhettä on piipussa palanut.

Joka kerta testit ovat päättyneet siihen että kotimainen pesee mennen tullen ulkomaan ihmeet.

Huoleton on hevoseton mies jos heittää Vihtavuoren prändin roskikseen.

Onhan se tietenkin haastavaa siirtyillä ekoaseaikaan ja lähteä sotamies Honkajoen tavoin veistelemään kotimaisesta uusiutuvasta energiasta, eli katajasta, jousipyssyyn uutta ja entistä pontevampaa kaarta.

Saattaa olla että net vielä tuloo ja jyrää meitin.

Siinä tilanteessa minä en ainakaan hairase käteeni kasapanosta ja sano että oo hilijaa vaan ei ne mitään jyrää…..Sinähän muistat miten Ville vaiteliaalle siinä sitten kävi.

Vai muistatko?

Kysyy Reijo

NATISOO……….

……..Liitokset EU:ssa!

Englannin suunnilta kuuluu kummia. Punta tuntuu olevan kovaa valuuttaa, eikä Euroon juuri hinkua ole.

Näyttää siltä että hinku on hiipumassa koko EU -systeemiin.

Kansanäänestystäkin povaavat. On toki syytä muistaa että kansanäänestystä on luvattu vasta sen jälkeen jos äänestyksen lupaaja on ensin voittanut parlamenttivaalit.

On mielenkiintoista nähdä miten englsmannit parlamenttivaaleissa äänestävät.

Tahtotilaa ilmaistaan samalla koko EU:lle.

Italian suunnilta kuuluu samanmoisia. Kansanäänestyksestä ei puhuta, mutta jonkinlaisia liiraan haikailuja sielläkin saattaa olla.

Minä ymmärrän päivä päivältä yhä paremmin englantilaisia ja italialaisia.

On kuulkaas melkoisen turhauttavaa käsitellä hallituksen lakialoitteita, kun joka mutkassa törmää siihen että ”oma kansallinen liikkumatilamme on kovin rajallinen, koska olemme silloin ja silloin jo hyväksyneet direktiivin jolla pitkälti määritellään myös tähän lakiesitykseen vaikuttavia seikkoja”.

Sanalla sanottuna: Meillä ei juuri enää ole omaa liikkumatilaa missään lakiesityksissä.

Minä olen jo alkanut puhua ajasta jolloin Suomi oli vielä itsenäinen. Nyt ei enää olla.

Tämä on minun mielipiteeni. Sinä voit vapaasti olla eri mieltä.

Itsenäisen valtion tunnusmerkkeihin kuuluu oma lainsäädäntö. On oltava oikeus päättää itse ja itsenäisesti omista laeista ja omasta politiikasta.

Jos EU direktiivi määrää montako sutta Suomessa pitää olla, taikka eläimen teurasjätteet on kaiken järjen vastaisesti kuskattava ongelmajätteenä Honkajoelle (kun sen eläimen liha kuitenkin kelpaa syötäväksi) niin mitä järkeä tällaisessa enää on?

Me joudumme tuolla verstaalla säätämään sellaisia lakeja joita ei voi heinäntekojärjellä kuutioiden ymmärtää alkuunkaan.

Suomen eduskunta ei ole ainoa paikka jossa harotaan harmaantuvia ja harvenevia hiuksia. Epätoivoiset sormet tuntuvat hiplaavan päänahkaa ainakin Englannissa ja ihme kyllä nyt myös Italiassa.

Nettosaajamaissa sitävastoin hierotaan karvaisia käsiä yhteen ja hoetaan – ihanaa EU….ihanaa!

Minä tiedän että irtoripsien, tekokynsien ja valkaistujen hampaiden kerhoissa tuhahdellaan kirjoitukselleni. Puhutaan impivaaralaisesta joka haluaa eristäytyä suurelle kivelle ja katsella kun härkälauma kiertelee ympärillä.

Tällä besser visser -porukalla on perin mustavalkoinen ajatusmaailma; jos Suomi ei ole EU:ssa, tulee jääkausi, heinäsirkkaparvet ja tietenkin sota. Niin ja koko Suomen kansa on eristyksissä suurella kivellä….

Sehän on selvä, että EU on kasattu vain sitä varten etteivät saksalaiset ja englantilaiset olisi toistensa kurkussa. Vai onko ?

Jos joku todella näin ajattelee, niin kehotan vaihtamaan mielialalääkitystä.

Kun EU hajoaa, ei se välttämättä hajoa sotaan, vaan siihen että nettomaksajat kyllästyvät elättämään nettosaajia.

Jossain vaiheessa tulee pää vetävän käteen. On ymmärrettävä sama asia kun murtsikkasuksilla laskettelurinnettä viilettävän – kannattaa kaatua ennen kun on vauhti liian kova….kaatuminen tulee joka tapauksessa ja jos sitä ei tee vähäisellä vauhdilla ylärinteessä jolloin selviää pikku mustelmilla, niin alarinteessä kaatuu kuitenkin kovalla vauhdilla ja sitten ei enää selvitäkkään mustelmilla. Menöö kuulkaas luita poikki.

Näin käy myös Suomelle EU:ssa. Kannattaa vakavasti harkita hyppäämistä sivuun vielä kun selvitään edes siedettävillä vahingoilla. Jos jatketaan yhteistä matkaa ja odotetaan lopullista rysähdystä, on jälki karmeaa.

Minä luulen että sen jälkeen hymy on melko väkinäistä myös siinä besser visser -porukassa.

Reijo

KYLÄTERRORISTIT………..

……..Poliisiylijohtaja Mikko Paatero nosti taannoin keskusteluun kylä”poliisit” taikka kylä”vahdit” – millä nimellä heitä sitten kutsutaankaan.

Muistamani mukaan Paatero sai ajatukselleen kannatusta Myös Jaakko Jonkalta.

Tarkoitus ja ajatus on hyvä ja kannatettava, eli parantaa keskinäistä turvallisuuden tunnetta ja tietenkin havainnoimalla ennalta ehkäistä ja jopa vähentää oikeudenloukkauksia.

Ajatus on hyvä mutta minun mielestäni poliisin tulee pitää yllä yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Jos poliisi ei siihen pysty, on poliiseja liian vähän taikka poliisit ovat väärään aikaan väärässä paikassa.

Jos poliiseja on liian vähän, on yhteiskunnan syytä reagoida asiaan ja pyrkiä korjaamaan tilannetta.

Meillä – Sinulla ja minulla – on monenlaisia kanssakulkijoita.

Ylivoimaisesti suurin osa heistä noudattaa lakeja ja asetuksia eivätkä he millään tavalla halua vahingoittaa taikka loukata ketään. Eivät teoillaan, puheillaan taikka kirjoituksillaan.

On myös sellaisia henkilöitä, jotka häiriköivät erityisesti sosiaalisessa mediassa. Nämä kaikkien alojen wanhemmat erityisasiantuntijat haukkuvat, mollaavat ja jopa nimittelevät muita.

Minulle soitti eilen henkilö, joka oli joutunut tällaisen häirikön hampaisiin. Soittaja kysyi minulta neuvoa miten häiriköinnin saisi loppumaan. Soittajan kertoman mukaan häirikkö oli eläkkeellä, mutta ei ikänsä perusteella.

Häiriköllä oli kuulemma jonkinasteinen ”yläselkävika”. Vikaan oli lääkitys mutta kun kukaan ei aamulla tarjonnut pilleriä, niin usein jäi pilleri ottamatta ja se pakkasi sitten iltapäivällä näkymään keskivertokansalaisen käytöksestä huomattavasti poikkeavana käyttäytymisenä ja nettikirjoitteluna.

Lohdutin soittajaa sanomalla että tuonkaltainen selkävaiva on perin yleinen, mutta se ei tietenkään oikeuta selkävaivasta kärsivää terrorisoimaan ympäristöään.

Poliisi toki voi henkilön kirjoitukset tutkia ja syyttäjä harkita täyttävätkö kirjoitukset esimerkiksi kunnianloukkausrikoksen tunnusmerkistön. Asia voi edetä myös oikeuteen, mutta ymmärrystä- taikka täyttä ymmärrystä vailla olevan tuomio on olematon.

Mielestäni ensisijainen toimija tämänkaltaisissa selkävaivoissa ei ole poliisi, vaan terveydenhuoltohenkilöstö. Poliisi voi tietyissä tapauksissa antaa ensiapua ja takavarikoida rikoksentekovälineen, eli tietokoneen, mutta se on todellakin vain väliaikainen ratkaisu.

Pysyvämpi ratkaisu saadaan kun hienosäädetään selkävaivoihin oikea lääkitys ja varmistetaan että lääke otetaan säännöllisesti.

Tämän pysyvämmän ratkaisun aikaansaaminen maksaa rahaa ja sitähän on tunnetusti vähän.

Laitospaikkoja vähennetään ja myös tämänkaltaisista  yläselkävaivoista kärsiviä henkilöitä siirretään avohoitoon.

Kun porukka mittailee toimettomana katuja, eivät selkävaivat vaan tahdo parantua.

Pikemminkin käy päin vastoin ja tämä näkyy sitten läheisten terrorisoimisena ja muuna ei toivottuna käyttäytymisenä.

Kun joku joutuu tällaisen häiriköinnin kohteeksi, saattaa pahimmassa tapauksessa käydä niin että myös hänen yläselkänsä alkaa oirehtia. Jos yläselkä kipeytyy, mutta kädet toimivat, saattavat seuraamukset olla kamalia.

Sanalla sanottuna ”menee kuppi nurin”.

Tällainen käyttäytyminen ei liene kenenkään etu. Oikeutta ei pidä ottaa omiin käsiin myöskään tällaisissa asioissa.

Palataampa Paateron ehdotukseen kyläpoliiseista….

Miltähän se tuntuisi jos tällainen kyläpoliisi partioreissullaan havainnoisi ympäristöään, kirjaisi muistivihkoon raitilla kohtaamiensa vieraspaikkakuntalaisten (?) autojen rekisterinumeroita ja tavatessaan entuudestaan tuntemansa yläselkävaivaisen kysäiseisi että ”ookko ottanu lääkkehes”.

Jaahas…….monta kertaa polku on kulkijaansa viisahampi……

Reijo

 

KATTO KUULE VÄHÄ……..

 

……….MITÄ PAAT SUUHUS….

Ihmisen ei pitäisi tiirailla omaa napaansa. Taikka jos tiirailee, niin ei ainakaan kovin usein.

Terveydenhoitajat ja lääkärit – kaikenlaisista personal trainereista puhumattakaan – kehottavat kuitenkin sihtailemaan navan seutua ihan alvariinsa.

Toiset puhuu itsekeskeisyydestä ja toiset painon hallinnasta.

Oma painoni keikkuu siinä 107 kilon huiteilla. Joskus reeniaikana sitä oli huomattavasti enemmänkin.

Mulla on raskahat luut.

Ihan kokemuksesta sanon että kun on pyyhkinyt suupielistään viiskymppisen synttärikaakun kermat, niin sen jäläkehen on tosiaan syytä kattella mitä suuhunsa tunkee.

En nyt puhu hernehistä ja porkkanoista taikka terveyspilleriistä, vaan ihan tavallisesta monipuolisesta arki ruoasta.

Omaan ruokavaliooni on aina kuulunut liha. Ja nimenomaan tapettu liha. Minä en suuremmin pureskele elävää ravintoa – ainakaan lihaa.

Tätä lihaa olen syönyt tietenkin kotona. Kotoisen lihan alkuperä on lähestulkoon aina ollut tiedossa. Suurimman osan lihoista olen itse leikellyt roikkuvasta ruhosta.

Ketju on ollut mahdollisimman lyhyt, eikä siihen ole kukaan päässyt sotkemaan sekaan kamelia, kengurua taikka muita eksoottisia elukoita.

Olen tiennyt mitä olen suuhuni laittanut.

Viimepäivät on uutisoitu hevosenlihasta. Jotkut puhuvat oikein hevosenlihaskandaalistakin.

No onhan se tietenkin jonkinlainen skandaali, kun umpijäistä einestä sulateltaessa sieltä jääklöntin seasta paljastuukin jotain ihan muuta mitä etiketissä luki.

Jos luulet syöväsi nautaa, ja syötkin hevosta, niin kyllähän se pakkaa vähän puistattamaan.

Ainakin jos on kova ravi- ja ratsastus harrastaja.

Kun tämä kohina hevosenlihasta laantuu, niin saattaisi olla aihesta pohdiskella sitä, kuinka moni meistä menee soittoruokalaan syömään lehmän lihaa.

Minä en ihan äkkiseltään muista montaakaan tapausta jossa ruokalistassa olisi kerrottu pihvin olevan jotain muuta kun härkää.

Muistatkos Sinä?

Muutaman härän ja lehmän paloitelleena muistelen, että tyttö ja poikalehmien ruho on – ainakin syötäviltä osin – kokolailla samanlainen.

Pieniä eroavaisuuksia tytöillä ja pojilla on, mutta ne riippuvat ja roikkuvat niin selvästi, että kokemattomampikin huomaa kummasta eläimestä on kyse.

Mutta annas olla kun nämä ulokkeet on poistettu, eläin nyljetty ja laitettu asianmukaisesti raakakypsymään, niin moniko meistä erottaa kummasta on kyse.

Luulen että ei kovinkaan moni.

Näiden erottelijoiden määrä vähenee entisestään, kun siitä selkärangan alapuolelta irroitellaan 30-40 cm mittaiset sisäfileet ja ne leikellään poikkysyyhyn ja asetellaan lautaselle.

Moni ei tiedä sisäfileen alkuperää tuossa vaiheessa ja sanon suoraan että kun file on paistettu mediumiksi taikka kärvennetty well doneksi, niin erkkikään ei konjakkikastikkeen seasta kykene maistamaan, syökö lehmää vai härkää.

Erkki sentään osaa yhtä ja toista.

Tämä ihan vaan taustatietona siihen että jos syöt hevosta, ei se elämä siihen kaadu.

Minun mielestäni olisi syytä olla enempi huolissaan täytekaakuista.

Tällaisin miettein ja ajatuksin. Hyvää ruokahalua.

Reijo

KOLOMEN KONSTIN…………..

………TIMPERMANNI …teköö sutta ja sekundaa.

Aamun uutisissa jauhetaan aiheesta jonka ei pitäisi olla uutinen enää kenellekkään.

Rakentamisesta on kadonnut tahto, taito, kokemus ja ehkäpä vielä jonkinlainen ammattiylpeyskin.

Tuloksena on hometaloja ja käräjäreisuja.

Hometaloissa, -kouluissa ja muissa julkisissa rakennuksissa viettää päivänsä puolet kansasta. Keuhkot imevät itseensä homeitiöitä ja muita pöpöjä. Palkeet rapistuvat ja palkeiden ympärillä muukin keho.

Henkilö ajautuu sairaalaan. Monta kertaa oireet vain pahenevat kosteusvaurioisessa sairaalassa.

Ennen rakennettiin ammattitaidolla ja ammattiylpeydellä. Vanha timpuri saattoi katsella rakennusta kymmenien vuosien päästä ja sanoa pojan pojalleen että faari on tuon teheny.

Siinä se vielä seisoo, eikä oo tarvinnu palijon korijailla.

Nyt rakennetaan kiireellä. Unohdetaan urakoissa että betonivalu kuivuu tänään ihan samalla aikataululla kun sata vuotta sitten. Vettä käytetään edelleen hiekan ja sementin ohella, eikä vesi ole sadassa vuodessa paljoa muuttunut. Ei ainakaan sen kuivuminen.

Rakennusaikainen kosteus kertoo rakentajien ammattitaidottomuudesta taikka piittaamattomuudesta.

On päivän selvää että jos eristevillakasojen annetaan seistä ulkosalla sateessa, ei niitä voi enää rakennukseen laittaa.

Taikka voihan ne laittaa, mutta minä en ainakaan laittaisi.

Sama juttu on kun vedellään liimoilla matot kiinni märkään betoniin. Kosteuden pitäisi päästä jotenkin haihtumaan betonista, mutta mihis haihdut kun on muovimatto taikka kosteuseriste niskassa.

Nykyajan rakentajien olisi hyvä muistaa myös se, että vetellä (D) on edelleen notkea selkä. Vesi valuu yleensä alamäkeen. Joskus se saattaa ihan kapillaariselta pohjalta nousta ylämäkeenkin, mutta harvemmin, jos vetelle (D) ei jätetä nousumahdollisuutta.

Kaadot kannattaa tehdä niin että vesi valuu katolta alas ja vielä rakennuksen seinustoilta loitommas. Tasaiset katot on syytä jättää tekemättä!

Vatupassi, vesivaaka taikka nykyaikana jopa lasersäde ovat oivia välineitä kaatojen määrittämisessä.

Maaginen mitta-  sentti ja metri toimii edelleen.

Ongelmaksi on koettu se että samalla rakennustyömaalla saattaa hääriä useita eri urakoitsijoita, joista kukaan ei rakenna kohdetta ajatuksella ”vähän kun itselle tekisi”, vaan pikemminkin ajatuksella ”rahat pois ja äkkiä”.

Tämän seurauksena kukaan ei oikein vastaa mistään ja lopulta vastuu lankeaa sille onnettomalle joka rakennuksen sattuu ostamaan taikka jonka haltuun se muuten ajautuu.

Mielestäni tähän hutiloimiseen löytyy ratkaisu. Nimittäin rakentajan – sen pääurakoitsijan – vastuuta pitää nostaa 10 vuoteen.

Kymmenen vuoden vastuu ja kaikista rakennusvirheistä – ei ainoastaan törkeistä.

Vasta sen jälkeen alkaa pääurakoitsijaakin kiinnostaa; onko kaadot kohdillaan.

Meistä ei kukaan osaa sanoa eikä ennustaa, millainen lasku näistä homehuoneissa altistuneista vielä yhteiskunnalle lankeaa.

Se on SUURI – mutta kuinka suuri se on?

Aika näyttää.

Kun palkkaat rakentajaa, älä palkkaa kolomen konstin timpermannia. Ota ammattilainen – se kannattaa!

Reijo